The Project Gutenberg eBook of Kun piiat ovat lakossa, by Martti Wuori

(Näytelty ensi kerran Työväen teatterissa
Helsingissä 27 p:nä tammikuuta v. 1907)

          Kaarlo Bergbomin
      unhottumattomalle muistolle
              Tekijä.

JUUSO KARPÉN, asianajaja Helsingissä.
MAGDA, hänen rouvansa.
TUURE HOLM, virkamies tuuli- ja vesimyllyjen ylihallituksessa.
HERTTA, hänen vaimonsa.
ERKKI SORMUNEN, ent. kauppias, rahatoimikamarin jäsen
Jänisjärven vastaperustetussa kaupungissa.
HELMI, hänen vaimonsa.

Uudenaikaisesti sisustettu sali Tuure Holmin asunnossa. Perällä kaksi ovea, joista oikeanpuolinen (katsojista päin) vie Holmin työhuoneeseen, vasemmanpuolinen eteiseen. Vasemmassa peränurkassa ovi ruokasaliin ja samalla puolella, likempänä etualaa, makuuhuoneen ovi. Oikealla ikkunaseinä.

HOLM (tulee eteisen kautta, käsivarrella iso toripussi täynnä kaikenlaista ruokatavaraa; paiskaa pussin salin pöydälle.) Puh! Hitto vieköön! On tämäkin elämää! (Kuuntelee makuuhuoneen ovella.) Vieläkö sinä makaat, Hertta? — — Ei kuulu mitään. Minun kai tässä täytyy ruveta perunoita kuorimaan. (Riisuu päällystakkinsa, jonka ripustaa eteisen naulakkoon.) Aamukahvikin taitaa jäädä juomatta tänä päivänä. (Eteisessä oleva telefooni soi.) No! Varmaan nyt taaskin joku lakkolainen tahi palveluyhdistyksen jäsen. (Telefoonin ääressä.) Haloo! Holm. — — On. — — Ei. Makaa vielä. — — Kukas siellä kiroilee? — — Vai sinä se olet, Juuso! En tuntenut. Olet kai noitunut äänesi noin sorruksiin?! — — Jaa, jaa. — — Mitä? Lainatako teille palvelijaa? — — Tässä rupean kohta itse ruokaa keittämään. — — Minunko vaimoni syy kaikkeen? — — Tule itse haukkumaan! — — Ha-ha-ha-ha! — — Meillekö päivälliselle? — — Terve tuloa vain! Vaan eipä taida potaattini mennä alas kurkustasi — — Kiitos! — — Samoin. — — Hyvästi! — — Saadaan nähdä. (Soittaa eroon.) Eipä näy olevan elämä parempaa muissakaan perheissä.

HOLM. Vai siinä sinä olet? Luulin sinun makaavan vielä. (Puuhaa hermostuneena ruokapussinsa ääressä.)

HOLM. Tässä on ruokatavaroita. Kävin ne itse torilta ostamassa.
(Työntää pussin rouvalleen.) Siin' on! Keitä nyt sinä itse!

HERTTA (työntää pussin takaisin miehelleen.) Minä en jouda. Minun on heti paikalla lähdettävä komiteaan. (Alkaa laitella hattua päähänsä.)

HOLM. Mutta kaikkien ihmeitten nimessä! Minun pitää saada ruokaa, minä tahdon syödä. Minun pitää saada aamiainen päästäkseni virastoon.

HOLM. Mitä sinä naurat, Hertta?! Tämä ei ole ollenkaan leikin asia. Sanon sinulle: se oli Juuso, joka äsken soitti. Hän kiroili sinua, — sanoipa koko nälkälakon mammaksi! — ja vaati, että sinun on valmistettava meille kaikille ruoka, koska sitä ei saa enää ravintoloissakaan.

HOLM. Tuo on myrkkyä, Hertta, jota saat itse juoda. Jos ei Magda osaa ruokaa laittaa, niin kyllä se on viheliäisyys suuri sinunkin puolellasi siinä asiassa.

HOLM. Istu ja pala! Luulenpa toden totta, että se luonnistuisi paljoa paremmin, kuin monelta teidäntapaiselta nykyajan rouvalta, jotka ette kelpaa muuksi, kuin tyhjäntoimittajiksi. Olisittepa nuoruudestanne tottuneet kaikkia naisen velvollisuuksia täyttämään, — muun muassa oppineet ruokaakin laittamaan, — niin ei tämmöiseen pulaan jouduttaisi.

HERTTA. Kuka sen on sanonut, että ruo'an laittaminen on juuri naisen velvollisuus?

HOLM. Se on itsestään selvä. Se on paljon enemmän hänen ymmärryksensä mukaista, kuin kaikellaisissa jonnin joutavissa yhdistyksissä häärääminen. Sitä paitsi se on terveellisempääkin.

HERTTA. Ha-ha-ha-ha! Sinunpa on, näköjään kovin nälkä, koska jo näin varhain aamulla noin huonolla tuulella olet, Tuure. Mene nyt ja keitä aamiaiseksi se häränkieli, joka sinulla pussissa on, niin…

HOLM. Kyllä. Sen teenkin. Ja minä aion tarjota sitä sinullekin, mutta aika hyvin suolattuna.

HOLM. Kaunista väkeä!! Mutta sanoppas: rouvatko ne siellä ruoan valmistavat vai pii…?

HOLM. Tietysti, tietysti! Rupatatte ja olette jotakin tekevinänne ja elätte herroiksi.

HOLM. Ei, mutta teille on Luoja kyllä antanut yksinoikeuden, vaan sitä ette te osaa taikka ette tahdo hyväksenne käyttää.

HOLM. Oikein kasvattaa sitä ihmiskuntaa, jota myöskin ainoastaan teille on suotu kunnia voida lisätä.

HERTTA. Mikä on oikein, mikä väärin, — se on kysymys. (Eteisen kello soi.) Kas niin. Nyt tullaan minua jo hakemaan. (Menee ja aukaisee oven.)

HERTTA. Helmikö se on? Enpä, totta tosiaan, tuntenut. Siitä kun on niin monta vuotta…

HELMI. Vast'ikään — postijunassa. Tulen suoraan asemalta. Ja joll'en vain häiritse, niin pyytäisin iltaan asti…

HOLM. Ja niinkö vähäksi aikaa, meidän pääkaupunkiimme, niin monen vuoden perästä?! Ei se sovi.

HOLM. Hän tuli juuri torilta. Suo anteeksi! Tähän jäi vielä toripussikin. Hertta näytti minulle kieltä, oivallista härän kieltä, jonka hän itse aikoo keittää aamiaiseksi.

HOLM. Herttahan kuuluu itse lakkokomiteaankin. Hän kannattaa lakkoa sielullaan ja ruumiillaan.

HELMI. Kas, nyt ymmärrän. Sen tautta kysyitkin minulta tullessani, olinko lakkokomiteasta. Minä siis häiritsen sittenkin?

HERTTA. Toivon, että nyt, asian kuultuasi, suot minulle anteeksi. Minun täytyy todellakin kohta lähteä sinne.

HELMI. Minua varten ei suinkaan tarvitse mitään. Minä kyllä tulen toimeen…

HOLM. Ilmanko ruokaa? Sepäs olisi hiton hauska oppia. Minunpa alkaa jo vatsani tehdä lakon.

HERTTA. Siellähän on kahvi valmiina ruokasalin pöydällä, Tuure. Ja
Helmihän kyllä löytää astiakaapista, mitä tarvitsee.

HELMI. Tietysti, tietysti. Elä nyt, Hertta hyvä, anna minun tuloni millään lailla…

HOLM. Kahvintarjoilusta pidän minä kyllä huolen. Minä olen, näetkös, näin lakon aikaan jo tottunut talouden askareihin. (Sieppaa toripussin ja juoksee ruokasaliin.)

HELMI. Eihän nyt toki. Voi, voi, mitä puuhaa minä nyt olen matkaan saattanut.

HERTTA. Elä nyt ole milläsikään. Hän tekee sen niin mielellään. Ja hänelle se tekee niin mainion hyvää.

HERTTA. Siksi, että niin ajattelen. Näetkös, se tekee miehille niin hyvää, että saavat kokea, mitä me naiset merkitsemme, että me todellakin jotakin merkitsemme.

HELMI. Mutta tämähän on palvelijain lakko. Ei suinkaan sillä näytetä miehille, että me todellakin jotakin merkitsemme.

HERTTA. Samalla kyllä sitäkin. Vaikka se nyt on sivuasia. Minä olen, näetkös, myöskin palvelijayhdistyksen jäsen. Ja minä kannatan täydellisesti palvelijain oikeutettuja vaatimuksia. Heidän oleelliset etunsa ovat tässä kysymyksessä. Heidän asemansa on välttämättä parannettava.

HELMI. Mutta ei suinkaan tällä keinoin. Lakkoa en kannattaisi koskaan. Se on suorastaan hyljeksittävä taistelutapa. Se on kamala, sisällinen veljessota, ulkonaista sotaa paljoa pahempi eikä miltään siveelliseltä kannalta puolustettavissa.

HELMI. Ei, ei. Minä olen rauhan aatteen puolella. Sovittelulla ovat riidat ratkaistavat.

HERTTA. Se ei ole likimainkaan tässä maailmassa mahdollista. Voima se asiat ratkaisee.

HELMI. No, sanoppas nyt sitte, mitä vaativat palvelijat? Suurempia palkkoja, vähemmän työaikaa ja paljon vapaata aikaa, s.o. aikaa huvitteluun, vallattomuuteen!

HELMI. Niinkö? Minun käsitykseni mukaan olisi esim. kahdeksan tunnin työaika mahdoton. Mekin teemme enemmän työtä päivässä ja huvittelemme paljoa vähemmin, kuin palvelusväki. Ja mistä otetaan ne suuremmat palkat ja erityiset huoneet nykyajan palvelijoille?

HERTTA. Myönnän, että heidän toiveissaan, — en sano vaatimuksissaan, — on hiukan liioiteltua, vaan paljon on oikeutettuakin. Mutta niistä asioista puhutaan toiste. Minun täytyy nyt mennä.

HERTTA. Ja silloin toivon, että tulet asian oikeudesta vakuutetuksi, yhdyt meihin ja rupeat yhteistä asiaamme omalla paikkakunnallasi innokkaasti ajamaan.

HOLM (kantaa tarjottimella kahvia.) Kas niin! Tässä on nyt talon uusi piika … palvelijatar, piti minun sanoa.

HERTTA. Minä lähden nyt sitte. Suo nyt epäkohteliaisuuteni anteeksi,
Helmi! Tuure pitää sinulle kyllä seuraa. (Menee.)

HOLM. Hyvästi, hyvästi! Kahvia me kyllä osataan juoda ominneuvoin, jos se vain hyvää on. Mutta sitäpä minä en osaa edeltäpäin vakuuttaa, sillä se ei ole minun keittämääni. — Tee nyt kuitenkin niin hyvin!

HOLM. Kuule! Tiedäthän itse, — ja vakuutan sen myös minä, — että sydämmeni oli ja on vieläkin hyvin kallellaan sinuun päin, vaikka silloin olosuhteet veivät minut tänne ja sinun sormuksesi Erkki Sormusen sormeen.

HOLM. Kun sinä olet tässä, sokuripalaseni, niin on kahvini makeata, kuin hunaja, ilmankin.

HELMI. Me puhelimme tässä äsken Hertan kanssa lakosta, vaan minä en päässyt vielä selville, mikä palvelijain tarkoitus oikeastaan on.

HOLM. Vai niin, vai sinnepäin. — No. Siitä en minäkään vielä ole selvillä. Luulenpa kuitenkin, että heidän viimeinen vaatimuksensa on, että Suomen kaarti muodostettaisiin uudelleen ja että jokainen palvelija saisi oman kaartilaisensa ynnä oman erityisen kamarinsa. Ja tuo kaikki on meidän heille hankittava.

HOLM. Elähän toki. Jos tahdot, että sanon vakavankin sanan, niin se kuuluu: soisin, että hallitus antaisi matkarahan meidän palvelijoillemme, jotta pääsisivät ulkomailla käymään, niin silloinpa saisivat nähdä, miten siellä työtä tehdään eikä napista.

HOLM. Tietysti, etkö sitä jo kaikesta huomaa? Kun meidän Miina ilmoitti yhtyvänsä lakkoon, niin minä ajoin hänet paikalla pellolle.

HOLM. Se oli julmaa. Vaan nyt minä elän jälleen. Kun sinä tulit,
Helmi! Ihan kuin Luojan lähettämänä.

HOLM. Asioillesi?! Milläs asioilla sinä täällä olet? Sitähän en ole vielä tullut kysyneeksikään.

HOLM. Vähän toimitettavaa! Moneen vuoteen et ole Helsingissä käynyt ja nyt tulet vain yhdeksi päiväksi! Jänisjärveltä asti! Ei. Se ei passaa. Minä en sinua laske.

HOLM. Täytyy? Sinulla on jotakin hampaan kolossa. Kas niin. Istu nyt ja juo vielä toinen kuppi. Kyllä tästä sinulle vielä tilkka heruu. Ja kerro, mitä sinne teidän kyläänne kuuluu. — Hitto vie! Tässähän minä olen hätäisessä ilossani ja iloisessa hädässäni aivan unohtanut kysyä, miten se sinun Erkki mökösi jaksaa?

HELMI. Kyllä… tuota… enkö minä jo taannoin… tullessani… sanonut häneltä terveisiä?

HOLM. Etpä. Vai taisit sanoa. — Kuule onko hän vieläkin yhtä silmittömästi sinuun rakastunut, kuin ennen, ja yhtä silmittömästi mustasukkainen, ettei kukaan saa sinuun vilkaistakaan.

HOLM. Ai-ai-ai! Minua kummastuttaa, että hän ollenkaan laski sinun yksin tänne pääkaupunkiin tulemaan. Miksikäs hän ei tullut mukaan?

HELMI. Luulin, että hän on täällä teillä. Eikö hän siis ole käynytkään teillä?

HELMI (itku kurkussa.) Mutta kyllä hänen pitäisi olla Helsingissä. Minä tiedän ihan varmaan, että hän on täällä. Etkö sinä vain, Tuure, salaa minulta? Ehkä hän sittenkin on täällä teillä. (Itkeä tillittää.)

HOLM. Voi, Herran terttu! Mitäs ihmettä tämä on?! Mitä salaperäisyyttä tämä nyt on?! — Kuule, Helmi, ellet sinä nyt ihan paikalla kerro minulle kaikkia suoraan ja selvään, niin rupean minäkin itkemään ja silloin nostan minä paljoa pahemman möjäkän kuin Sinä. Kas niin! (Pyyhkii Helmin silmät ja istuu hänen viereensä.) Kaikki! Suoraan ja selvään nyt!

HELMI. Erkki sanoo, että minä olen niin proosallinen, etten ole ollenkaan mikään nykyajan rouva, että puhun vain ruoasta ja lapsista, etten lue sanomalehtiä, enkä kuulu naisyhdistykseen, etten, sanalla sanoen, ole mikään ihannevaimo ja että hänen täytyy seurassa hävetä minun tähteni.

HOLM. Tahtoisinpa mielelläni vaihtaa minun ihannevaimoni sinuun. — No, entä sitte?

HOLM. No, no, no! So, so, so! Serkku hyvä, elä nyt pane sitä juttua niin pahaksesi! Kyllä se selviää. Omasta puolestani kyllä soisin, että sinä saisit eron Erkistäsi, — hänelle se olisi mitä sopivin rangaistus, — ja jos, tuota, minäkin saisin matkapassin Hertaltani, niin ihan varmaan minä tuossa paikassa rupeaisin niinkuin kosasemaan sinua. Ja jos onnistuisin, niin olen varma, etten sinun kanssasi tarvitsisi ainakaan nälkää nähdä. — Mutta leikki sikseen. Miehesi siis uhkaa avioerolla ja on tullut Helsinkiin?

HELMI. Niin minä luulen. Ja kun tiesin, että sinä tunnet hänen ja luulin, että Erkki ehkä oli käynyt täällä, niin tulin sinulta tiedustelemaan.

HOLM. Nyt olen jäljillä. Voit olla huoleti, serkku. Minä otan asiasta selvän.

HOLM. Sinä jäät nyt meille etkä liiku minnekään. Minäkin teen lakon. Soitan ylihallitukseen, että olen sairas: — olen nälkälakon tähden saanut vatsakipuja — —

HOLM. Mainiota! Ja syömme aamiaista kahden kesken. Sen häränkielen, jonka Hertta…

HOLM. ja huolet huuhdomme alas paremmalla kahvilla, kuin tämä oli, — sinun keittämälläsi. (Eteisen kello soi.)

HOLM. Niin on. Mutta minäpä taidan nähdä kummituksia keskellä päivää: —
Erkki Sormunen itse!

HOLM. E… e… en. Käypä sisään ja paina puuta! Olin sanoa, että tulet kuin pilvistä pudonneena, mutta silloin olisin valehdellut. Vihiä olostasi täällä ihanassa Gomorrhassamme minulla kyllä jo vähän oli.

HOLM. Kuule: toissapäivänähän sinä jo kaupunkiin tulit? Vai eilenkö se vasta oli?

SORMUNEN. Ihan totta. Mutta eihän täällä näy saavan ruokaa enää missään.

HOLM. Vai syömään sinä olet tänne Helsinkiin tullutkin?! Täällä tapetaan nälällä sekä aviomiehet että aviottomat.

SORMUNEN. Elä nyt! Eiköhän se sinun rouvasi kuitenkin olisi niin hyvä ja tarjoaisi vähän aamiaista.

HOLM. Semmoinen se on minun Herttani. Mutta kukas käski tähän aikaan sieltä Jänisjärveltä tänne lähtemään.

SORMUNEN. Nälissäsikö sinä näin kiusaa teet, vai?! — Kuule: eikös sieltä kotoa ole tullut minulle teidän kautta mitään sähkösanomaa?

SORMUNEN. Eikä, vaan kun sinä taannoin puhelit poliisilta kuulleesi minun olevan Helsingissä, niin luulin kotona jotakin tapahtuneen.

HOLM (rykäisten.) Jaa, jaa. Ei. En minä ainakaan tiedä. Onko se sinun rouvasi ollut terve? Ethän ole hänestä maininnut mitään.

SORMUNEN. Kiitos! Niin, tuota, kyllähän se jotensakin. Toisinaan vähän päänkivistystä on, valittanut. Käskihän se sanomaan hyvin paljon terveisiä sinulle ja… Ne tahtoo aina unohtua, nuo terveiset.

SORMUNEN. Ja rouvallesi. Rouvaasihan en ole vielä nähnytkään. Mitenkäs hän jaksaa?

HELMI (puettuna palvelijattareksi pistäytyy sisään ruokasalin ovesta, mutta pyörähtää heti takaisin.)

HOLM. Sain. — Miksi sinä et ottanut Helmiä mukaasi? Sehän olisi hänelle ollut pieni virkistysmatka päästä Helsingissä käymään.

HOLM. Eikös se ole mitään?! Ollapa minulla semmoinen muija tähän aikaan, niin voisin sinulle aamiaistakin tarjota. Eiköhän vaihdettaisi!

HOLM. Jokos?! No, en tahdo pidättää. Sinulla on varmaankin paljon asioita toimitettavina?

SORMUNEN. Vähän jos mitä! — Kuulehan: milloinka luulet parhaiten voitavan tavata asianajaja Karpénia kahden kesken? Minulle on sieltä Jänisjärveltä annettu toimeksi neuvotella hänen kanssaan eräästä sekavasta riita-asiasta.

HOLM (rykäisten.) Ja-ha, jaa. Minä luulen että hän parhaiten on tavattavissa tuossa yhden tienoilla päivällä. Ne makaa aina niin kauan, nuo asianajajat, — illat myöhään istuvat kapakoissa.

HOLM. Karpénia? — Kyllä. Varsinkin "sekavissa riita-asioissa." — Hän asuukin, sitäpaitsi, tässä ihan vastapäätä.

SORMUNEN. Kiitos. — Kyllä minä löydän. — Pitää koettaa sitä ennen jossakin saada edes pikku voileipä.

HOLM. Ota ryyppy ainakin, ell'et muuta saa. — No, morjens! Käy nyt kuitenkin vielä talossa ennenkuin kotia lähdet.

HOLM (saatettuaan Sormusen ulos, palaa ja näpäyttää iloisesti sormiaan.) No, nyt tulee hauska. (Ruokasalin ovelta.) Helmi hoi!

HOLM. Sinä olet oikeassa. — Kautta rantain sain selville, että hän on menossa Karpénin puheille. Yhden aikaan on hän siellä.

HELMI. Voi, voi, mitenkä ihmeesti minä saisin tietää, mitä se siellä sotkee!?

HELMI. Oi, sitä sinä et enää voi. Eihän asianajajatkaan saa ilmaista semmoisia asioita.

HOLM. Tosin ei. Mutta minä puhuttelen Karpénia sitä ennen ja…
(Eteisen kello soi.) No, kukas nyt vielä…?

HELMI. Aamiainen on kohta valmis, Tuure. Katan paikalla pöydän, että sitte pääset ulos. (Juoksee takaisin.)

HOLM (katsellen Magdan pukua.) Ah, kuinka kaunis, kuinka komea! Varmaan taaskin uusi puku? Uskaltaakohan edes pyytää istumaan?

KARPÉN. Koska mies on vaimonsa pää ja sinä olet vaimosi mies ja sinun vaimosi on lakon johtajia, niin olet sinä pääsyyllinen lakkoon.

HOLM. "Ex ungve leonem!" Minä tunnen sinussa paikalla maamme terävinjärkisen juristin. — (Magdan puoleen.) Saanen varmaan kohta onnen onnitella teitä senaattorin rouvaksi, rouva Karpén?!

MAGDA. Minä lähden tänä iltana Hangon kautta Ruotsiin. Tämä elämä käy sietämättömäksi.

HOLM. Ja luovutte noin lupaavasta elämän urasta, jätätte noin loistavan pään?

HOLM. Siis erp sovussa? — (Karpénille.) Olet kai taaskin iskenyt silmäsi johonkin?

HOLM. Sen se lakko saa aikaan. Herrasväki on siis tehnyt meille kunnian tulla jäähyväisille?

KARPÉN. Kuule! Eikö sinulla sitte ole mitään tietoa, millä kannalla lakko nyt on? Onko mitään sovintoa odotettavissa?

KARPÉN. Tjah! Minkäs sille sitte mahtaa. Ei tässä auta muu kuin lähteä kärsivällisesti odottamaan elämänsä loppua.

HOLM. Sitä ennen pari sanaa, Juuso. — Sallitko, Magda, että puhuttelen miestäsi silmänräpäyksen kahden kesken?

HOLM. Mennään minun huoneeseeni! — (Magdalle.) Tee niin hyvin ja peilaile sillä aikaa kaunista muotoasi, niin ei aika tule pitkäksi!

MAGDA (selailee ensin pöydällä olevia kirjoja, menee sitte kuvastimen eteen ja laittelee hiuksiaan, hattuaan, pukuaan.)

HELMI (rientää sisään.) Ja Ruoka on pöyd… (pysähtyy yht'äkkiä hämmästyneenä Magdan eteen.) Kuka… Mistä…

HELMI (aikoo mennä takaisin.) Ei… ei… ei… ei kukaan. En minä ole mikään. Suokaa anteeksi!

MAGDA (pidättää Helmiä käsivarresta.) Ei! Te ette saa mennä. Ette te saa. (Asettuu ruokasalin oven eteen.) Minä en laske. Sanokaa ensin, kuka olette! Te olette palvelija talossa, eikö niin?

HELMI. Kyllä… kyllä minä kuitenkin olen. Mutta satunnainen… ihan satunnainen vain.

MAGDA. Sepä oivallista! Panevat toimeen palvelijain lakon ja pitävät itse salaa palvelijan toimessaan. Mainiota! Mainiota! Mutta kyllä minä tästä jutun nostan.

MAGDA. Kukako minä olen?! Kyllä. Sen sanon mielelläni. Minä olen rouva
Karpén.

HELMI. Niin, minä olen niin paljon kuullut puhuttavan rouvasta; — teidän kauneudestanne, koreista puvuistanne ja kuinka paljon rahaa te… kuinka rikas te olette.

MAGDA (istuutuu hyvillään sohvaan.) Ah, joutavia! — Mutta sanokaapas minulle, mistä te olette? Helsingistä varmaan?

HELMI. En ole vielä — joutanut, rouva. Ensin en sitä hyväksynyt. Mutta nyt siihen yhdyn, ihan varmaan yhdyn.

HELMI. Niin teen, rouva. Minä lähden heti. Minä lähden paikalla korjaamaan kamssuni. Hyvästi rouva!

MAGDA (itsekseen.) Ah, mikä ajatus! (Helmille.) Ei. Kuulkaahan vielä; se on ihan oikein, että tekin nyt teette lakon. Mutta ainoastaan tässä talossa. Ylimalkaan on lakko hylättävä. Eikö niin?

MAGDA. Minulla on teille siis pieni esitys. — Me olemme, tietysti, myönkin ilman palvelijaa. Te lähdette pois täältä ja tulette palvelukseen meille?

MAGDA. Kas tässä teille kymmenen markkaa. Se on päätetty? Te siis tulette? (Antaa setelin.)

HELMI (ottaa epäröiden vastaan.) Kiitoksia hyvin paljon, mutta tokkohan minä nyt… Milloinka minä saisin tulla?

HELMI. Hyvä on. Minä tulen. Ihan paikalla minä tulen. Rouva on hyvä ja menee edeltäpäin vain kotia.

HELMI. Kyllä, rouva. Ihan varmaan. Kun minä kerran lupaan, niin se on varma. — Hyvästi, rouva, niin kauaksi. (Juoksee pois.)

MAGDA. Niin miellyttävä tyttö. Ja siisti käytökseltään. — Kas, kun en tullut hänen nimeänsäkään kysyneeksi. — Mutta onpas tämä yllätys Hertalle ja Tuurelle. (Taputtaa ilosta käsiään.) Ja oiva kosto heille! — —

KARPÉN (Holmille.) Hyvä, hyvä. Hauska saada kuulla. — (Magdalle.) Siis lähdetään?

MAGDA. Ja sinulle hauskaa nälkäkuolemaa. Terveiseni myöskin Hertalle, — jos hänet vielä eläessäsi näet. (Kaikki nauravat.)

HOLM. Hyvä, että menivät. Nyt sitä pääsen serkkupiikani kanssa aamiaista nauttimaan. (Aikoo mennä ruokasaliin.)

HELMI (tulee vastaan, jälleen entisessä puvussaan ja matkalaukku kädessään.)

HOLM. Mikä hiton käry on nyt tämänkin nokkaan pistänyt?! — Mutta minäpä en laske. (Kiertää Helmin käsiinsä.) Kuuletko? En laske, en. Syödään yhdessä aamiainen. Sinä et pääse.

HELMI. Herranen aika! Minä en voi. Päästä! Minun täytyy päästä!
(Riuhtaisekse irti.)

HOLM. Mutta selitähän, hyvä ihminen, toki syy! Mitä nyt sitte on tapahtunut? Onko sinulla paljon työtä ja vähän palkkaa, vai mikä ihme on sinut villinnyt?

HELMI. Ja ell'en minä ihan paikalla lähde, niin pannaan tässä ikkunoiden edessä toimeen suuremmoinen mielenosotus, oikein jättiläismielenosotus. Ihmisiä tulee tuhansittain, kiljutaan ja räyhätään, huudetaan "alas" ja "ulos", revolverit paukkuu ja aidat särkyy, ja lopulta tulevat sisään ja ajavat meidät kaikki pellolle. Oi, se olisi kauheata!

HOLM. Jaa-a! Näin käy, kun piiat ovat lakossa. Vaan ruokapa jäähtyy.
(Rientää ruokasaliin.)

Asianajaja Karpénin työhuone. Vasemmalla puolella, etualalla, kirjoituspöytä. Samalla puolella ovi konttoriin ja nurkassa uuni. Perällä sohva. Oikeassa peränurkassa ovi eteiseen ja keskellä oikeata seinää ovi saliin. Sisustus uhkeata.

MAGDA. Sepä sukkela tyttö! Yks'kaks oli tuli uunissa, padat ja pannut tulella, ja sillä aikaa kun ruoka kiehuu, niin on huoneet siivottuina. Semmoista palvelijaa minulla ei ole vielä koskaan ollut, se minun täytyy tunnustaa sinulle suoraan. Olet kahden veroinen.

MAGDA. Ja mieheni kirjoituspöytä! Mikä järjestys! Semmoista ei hän ole siinä koskaan nähnyt. Kyllä hänkin kummastuu kotia tultuaan.

MAGDA. Niin. Tuolla on konttorihuone. Mutta täällä hän aina neuvottelee klienttiensä kanssa.

HELMI. Jassoo. Onpas tämä muhkea huone! Niin rikkaasti sisustettu!
Herra asianajaja mahtaa tienata tavattoman paljon rahaa?

HELMI. Ai-ai! Senpä tautta kannattaakin rouvalle noin kauniita pukuja laittaa. (Hypistelee Magdan hihaa.)

MAGDA. Vielä paremmin! — Mutta nytpä sinä näyt tässä liika paljon viehättyvän.

HELMI. Niin tosiaan. Herra jesta! Kun ei vain palaisi pohjaan?! (Juoksee hätääntyneenä ensin eteisen, sitte konttorin ovelle.) Minnekä minä nyt? Enhän minä tästä tiedä kyökkiinkään mennä.

MAGDA. Se on oikea aarre. Mistä kummasta ne Holmit olivat sen kaivaneet esiin?!

KARPÉN (ottaa sikarin.) Yhtä uppiniskaisesti näkyvät pitävän kiinni vaatimuksistaan.

MAGDA. Hertta, tietysti, siellä panee parastaan. Tahtoisinpa nähdä ja kuulla, miten hän siellä intoilee ja pauhaa. Hänestä olisi pitänyt myöskin tulla asianajaja.

KARPÉN (heittäytyy nojatuoliin.) Kuolee tässä, — ilman naiskilpailijoita, — nälkään jo muutenkin, — rouviensa tähden.

KARPÉN. Sainpas. Leikkelekaupasta löytyi vielä kaksi — kuivettunutta tosin — ja ne söin paikalla itse.

KARPÉN. Vaan tänä iltana aion lähteä maaseudulle asioilleni ja — syömään.

KARPÉN. Äsh! — Joko olet laittanut tavarasi kuntoon Ruotsin matkaasi varten?

MAGDA. Sen olen lykännyt tuonnemmaksi. — Minä puhun vakavasti: aion pyytää Holmit meille illalliselle.

KARPÉN. Kuule, Magda, minä puhun myöskin vakavasti: — sinun lorusi alkaa minua hermostuttaa.

MAGDA. Siistitty. Niin. Ja kuinka sinun kirjoituspöytäsi on hyvässä järjestyksessä?

MAGDA (sysää Juuson luotaan.) Se on hävytöntä! — Minä sanon, että sen on tehnyt meidän uusi palvelijamme.

KARPÉN. Jos se on totta, niin minä ajan paikalla sen uuden palvelijan ulos samaa tietä kuin hän on tullut.

KARPÉN. Vaan minä teen sen sittenkin. Minun täytyy se tehdä. Minun täytyy ja minä tahdon kannattaa tätä lakkoa, vaikka se vähän kiusallinen onkin. Ammattini vuoksi on se tehtävä. Asemani vaatii sitä. Minä en tahdo erota muista ja… ja…

MAGDA. Vaan yhdyt liittoon Hertan ja muiden samanlaisten kansanvillitsijäin kanssa?

MAGDA. Tällä kertaa ainakin olen tehnyt voitavani. Elä siis syytä minua. — Lähden kuitenkin Ruotsiin. (Menee.)

KARPÉN. Siinä teet oikein. (Kävelee, ensin hermostuneesti edestakaisin, menee sitte kirjoituspöytänsä luo, naputtelee sormillaan sitä vastaan, selailee joitakin papereita, kävelee taas ja viheltelee, ja istuu sitte nojatuoliin lukemaan sanomalehteä.)

KARPÉN. Minä sanoin: mene mat… (Katsahtaa Helmiin.) Ei. Odota!
(Nousee seisomaan.) Kuka sinä…. kuka te olette?

HELMI. Minä… minä olen herrasväen palvelija, uusi palvelija. Onko se… oletteko te… herra.

KARPÉN (katselee Helmiä pitkään, viheltelee ja silmäilee joka puolelta, istuutuu tuoliin ja ihailee häntä päätään pyöritellen.)

HELMI (kääntyy kainostellen ovellepäin, tehden hitaan liikkeen mennäkseen ulos.)

KARPÉN. Ja että kaikkien palvelijain pitää, tahtokootpa taikka ei, yhtyä lakkoon, muuten käy ohraisesti.

KARPÉN. Senpä tautta minä nyt sitte pyytäisin Maijan tekemään niin hyvin ja painamaan puuta.

KARPÉN. Minä tarkoitan vain, että olisitte niin hyvä ja riisuisitte pois naamarin ja olisitte se, joka todellakin olette.

KARPÉN. Sitä en tiedä. Vaan sen suhteen, minkä tiedän, saatte olla huoleti.

KARPÉN. Silloin on kaikki hyvä. Rouvani ei tunne teitä. Voitte jatkaa! Te olette ovela tyttö, Maija. Saadaanpa nähdä, mikä hauska ilveily tästä syntyy.

KARPÉN. Menette sanomaan rouvalleni, että minä sallin teidän jäädä toistaiseksi meille palvelukseen.

KARPÉN. Ja kaikki ihmeet jätän teidän keksittäviksenne. Kekseliäisyyttä teissä kyllä on mitä suurimmassa määrässä. Olen todellakin iloinen, että sain nähdä teidät, ennenkuin miehenne tulee puheelleni.

HELMI. Mutta minä tiedän, että hän puhuu puita heiniä. Se ei ole totta, mitä hän sanoo. Se on pelkkää hassutusta, jonkinlaista suuruudenhaaveilua tahi miksi sitä sanoisin.

KARPÉN. No, no! Ei nyt kiirehditä edelle! Elkääkä olko huolissanne, hyvä rouva!

KARPÉN. Varsin hauskaa. (Istuutuu kirjoituspöytänsä ääreen ja pyytää Sormusta istumaan lähellä olevaan nojatuoliin.) Olkaa niin hyvä ja istukaa.

SORMUNEN. Eikö mitä! Ja jos tämän olisin tiennyt, niin olisin käskenyt panemaan eväitä völjyyn.

SORMUNEN (taas painellen vatsaansa.) Peeveli kun puree! — Jaa, niin, minä olin ennen kauppias, (hiukan pöyhkeillen.) — nyt minä olen rahatoimikamarin jäsen. — Se johtuu nälästä, kun ei saa ruokaa.

KARPÉN (katsoo kelloaan.) Teillä on varmaankin, herra rahatoimikamarin jäsen, joku vekselijuttu, vai, josta tahdotte neuvotella?

SORMUNEN. Kyllä se ei ole kuin perheasia, (katselee ovia) jos siitä tässä uskaltaa haastaa.

KARPÉN. Tehkää niin hyvin. (Nousee ja panee eteiseen vievän oven kiinni.) Olkaa huoleti. Saatte puhua ihan vapaasti. — Siis aviojuttu?

SORMUNEN (huoahtaen.) Jopa se taas vähän helpotti. — Niin. Jos saan luvan kysyä, millä lailla sitä parhaiten saa eron vaimostaan? Se taitaa olla hyvin vaikeata?

KARPÉN. Tjah! Parantumaton tauti, sanokaamme esim. kaatuvainen, pahemmasta puhumattakaan, — — uskottomuus…

SORMUNEN. E.. ei, ei minun tietääkseni. — (Painaa yht'äkkiä vatsaansa.)
Jokos se taaskin otti!

KARPÉN. No, mainitkaa te sitte ne syyt, jotka aiheuttavat teitä pyytämään avioeroa. Minähän en voi ruveta niitä kaikkia luettelemaan. Teidän on selitettävä asianne eikä minun se arvattava.

SORMUNEN. Jaa, jaa. Niin oikein. Se on, tuota, sillä viisiä, ett'ei me ollenkaan passata toisillemme.

KARPÉN. Kyllä, — ylimalkaisesti. Mutta avioeroa pyydettäessä se on perusteltava paljoa enemmän yksityiskohtaisesti, niinkuin minulla jo taannoin oli kunnia huomauttaa.

KARPÉN. No! Onkos herrasväki tapellut keskenään, lyönyt toinen toistaan, esim., halolla tai hiilikoukulla tahi jotakin siihen suuntaan?

KARPÉN. No, mitäs sitte? Erikoistapauksia voi olla niin äärettömän paljon, ett'en laajasta praktiikistanikaan millään lailla hetikään voi löytää sitä, joka mahdollisesti soveltuisi teihin.

KARPÉN. Tehkää se, Herran nimessä! Sanokaa suoraan vain kaikki. Elkääkä turhaan tässä kallista aikaa kuluttako!

SORMUNEN. Nähkääs; se on nyt niin, ett'ei minun vaimoni, — kuinka minä sanoisin, — osaa minua oikein räpresenteerata.

KARPÉN. Sen minä uskon. — Mutta sanokaapas: kuinka ette tullut sitä huomanneeksi, kun hänet naitte?

SORMUNEN. Sanokaapas muuta! — Hän on vähän niinkuin liian tavallinen, jokapäiväinen, tuota, — jokapäiväinen, niin.

SORMUNEN. Esimerkiksi: puhua muitten rouvien seurassa vain ruo'ista, sukkien parsimisesta, lapsista, pesusta, kasvatuksesta j.n.e.

KARPÉN. Ah! Se on kauheata! — Vaan sanokaapas vielä: pistääkö hän pöydässä ruokaa veitsellä suuhunsa, vai? Ja kaivaako hän hampaita kahvelilla?

SORMUNEN. Kah! Eiköpähän tuo sitä tee. Vaan en minä ole sitä huomannut.
Miksi te sitä kysytte. Niinhän ne tekee meillä kaikki muutkin.

KARPÉN. Sivistymättömät! Kellä semmoiset tavat on, se ei saa istua sivistyneiden kanssa samassa huoneessakaan.

SORMUNEN. Se johtuu nälästä, kun ei saa ruokaa täällä Helsingissä. —
Saakeli, kun puree!

KARPÉN. Ei se ole vaarallista. Ei se tee mitään. Jatkakaa vain! Onkos teillä sitte vielä muitakin syitä, minä tarkoitan, avioeron pyyntöönne?

KARPÉN. Esiintuomienne syitten joukossa ei ole vielä yhtään semmoista, joita laki mainitsee.

SORMUNEN. En minäkään niitä tiedä muita mainita. Sen tiedän vain, ettei hän ole semmoinen, kuin olla pitäisi: istua reilusti salin sohvassa ja konserveerata, kuulua yhdistyksiin ja pitää esitelmiä, sanalla sanoen…

KARPÉN (kiusaantuneena.) Sanalla sanoen, te nyt poikkeatte yhä etemmäksi kaikista laeista ja pykälistä, joihin voitaisiin nojautua. Te ette ollenkaan esitä mitään tosiasioita vaimonne syyllisyydestä, vaan latelette kaikellaisia toivomuksia ja vaatimuksia hänen suhteensa, Ja niiden perusteella…

HELMI (tulee puettuna pitkään sadekaapuun, kasvot melkein huppupäähineen peitossa, ja kantaa kahvia tarjoimella; seisattuu oven suuhun.)

KARPÉN (hoksattuaan asian.) Jassoo! Vai kahvia minulle?!: (Sormuselle.)
Elkää kummastuko: näin lakon aikaan täytyy olla hyvin varovainen.
(Helmille, joka aikoo tarjota hänelle kahvia.) Minä en huoli.
Ehkä tarjoat vieraalle. Minulla tosin ei ole tapana… mutta näin
harvinaiselle…

HELMI (aikoo tarjota Sormuselle, vaan kompastuu ja kaataa kaikki kahvikojeet hänen syliinsä.)

SORMUNEN. Voi, saakuri! Sinne se nyt meni, kuin Mähösen viina pitkin
Kuittisen kujia.

SORMUNEN (ottaa maahan pudonneen vehnäsen, jota rupeaa ahnaasti popsimaan, ja kerää muutamia muita kahvileipiä taskuunsa.)

KARPÉN. Ei se taida teidän rouvanne näin tuhmasti käyttäytyä, herra
Sormunen?

SORMUNEN (suu täynnä vehnästä.) Ei ole sattunut vielä tähän asti,.
Jumalan kiitos, hänelle tämmöistä vahinkoa.

KARPÉN. Mutta sepä onkin taitava rouva, — siitä olen vakuutettu teidän puheestanne. Jospa minulla olisi semmoinen!

SORMUNEN. Vai siihen päätökseen te, herra asianajaja, nyt sitte olette tullut?

KARPÉN. Siihen. Eikä muuhun tässä sekavassa asiassa voi tullakaan.
Siitä ette pääse irti millään mokomin.

SORMUNEN (huudahtaen.) Ai, ai, ai! Huuu!! (kouraisten vatsaansa.) Nyt tulee loppu.

KARPÉN. Käykää tuohon sohvalle vähäksi aikaa pitkäksenne! Tuohon noin!
(Survaisee Sormusen sohvalle.)

SORMUNEN. Eikä tarvitse. Ei se ole muuta kuin nälästä, kun ei saa ruokaa. Jos edes saisin vaikka yhden piffin!

KARPÉN. Tulit ihan parahiksi. Tässä muuan vieras yht'äkkiä pahasti sairastui enkä tiedä, mitä miehelle tehdä.

SORMUNEN (äkäisesti tiuskaisten ja hypähtäen istualleen.) Nälkä! Ettekös työ jo oo kuullu? Johan min' oon sen sanonut tuhat kertoo: näläkä! (Lopulta itku kulkussa.)

HOLM. Voi, mies parka! Elä nyt itkemään rupea! Lähdetään pois minun luokseni! Ehkä sieltä nyt jo jotakin syötävää löytyy.

KARPÉN. Kyllä se on parasta, että viet hänet pois. Tänne voi tulla muitakin vieraita asialle.

SORMUNEN (tyynesti.) Pois me lähdetäänkin. (Holmille.) Saankos ihan varmaan teillä ruokaa?

SORMUNEN (kiireesti paiskaten kättä Karpénille.) Hyvästi nyt sitte! Ja kiitoksia.

KARPÉN. Mielenosotus ja oikein raivoisa, jommoista en ole koskaan vielä nähnyt.

KARPÉN. Ketäs?! Varoitinhan minä sinua. Sanoinhan, ett'emme saa palvelijaa pitää.

MAGDA. Mutta minä lähetin hänet sinun luoksesi siinä tarkoituksessa. Ja sinä sallit hänen jäädä.

MAGDA. Vaan nytpä minä en lähdekään. Minä jään ja pidän palvelijani sittenkin.

HERTTA (tulee hengästyneenä ja vihaisena.) Hyvä, että tapasin teidät kotona. Ja Magda! Se on vieläkin parempi. Saan puhutella teitä molempia yht'aikaa.

HERTTA. Vielä kehtaatte tässä viattomia näytellä! Minä sanon, että se on hävytöntä, se on suurimmassa määrässä hävytöntä! Pilata koko asiamme! Matkaansaattaa tämmöinen skandaali!… Äsh! Tuommoinen rouva!

MAGDA. Ei, mutta tämä menee jo liian pitkälle. — Juuso! Puolusta minua!
Aja hänet ulos!

KARPÉN. Mutta Herran nimessä, ole toki hyvä ja selitä, mistä on kysymys, Hertta hyvä?

HERTTA. Mistäkö on kysymys?! — (Juhlallisesti.) Lakkokomitean tietoon on tullut, että asianajaja Karpénin rouva, Magda Karpén, on tänään pestannut itselleen palvelijan ja että hän, vastoin komitean selviä vaatimuksia, pitää luonaan tätä palvelijaa, sallimatta hänen yhtyä lakkoon.

HERTTA. Ja sinä vielä naurat?! — Vai ei ole totta?! Siinä tapauksessa sallitte kai, että minä paikalla panen toimeen perinpohjaisen, ankaran kotitarkastuksen?

KARPÉN. Sitä minulla ei ole valta estää. Lakkokomiteahan on ylempänä kaikkia lakeja ja lakien ylintä valvojaakin!

MAGDA. Mutta minä sen estän. Minä en salli sitä. Eikö kotirauhaakaan enää pyhänä pidetä tähän raakaan maailman aikaan?! (asettuu salin oven eteen.)

HERTTA. Ahaa! Se on siis totta sittenkin. Tiesinhän, että se on totta.
— Meidän miehillä, — naisilla, piti minun sanoa, — on varmat tiedot.
— Ja minä näytän, että se on totta. Siis, teidän luvallanne, herra
asianajaja… (Syrjäyttää Magdan voimakkaasti ja ryntää saliin.)

HERTTA (palaa, vetäen perässään käsiranteesta Helmiä, joka on puettu samaan kaapuun ja päähine silmillä.) Vai ei ole totta? Mikäs otus tämä sitte on, joka valepukuun verhottuna oli oven takana piilossa? — (Juhlallisesti.) Lakkokomitean nimessä vangitsen minä tämän teidän palvelijanne? Vai uskallatteko vieläkin vakuuttaa, ettei tämä ole palvelijanne.

HELMI. Vie terveiset minulta ja sano, että minäkin nyt yhdyn lakkoon.
(Naurua.)

KARPÉN. Mainiosti! Tämä on epäilemättä käänteen tekevä tapahtuma lakkoasiassamme.

HERTTA (palaa tuiskuna.) Minä unhotin sanoa sinulle, Helmi,, että sinun miehesi on tullut kaupunkiin ja on kovin sairas. Hän oli kalpea, kuin palttina, kun tuli vastaani Tuuren taluttamana. Mene ja pidä huoli miehestäsi! (Rientää pois.)

KARPÉN. Mutta me tavataan vielä, rouva Sormunen. Minulla on asiaa miehellenne. Toivon, että hän siksi paranee teidän hoidossanne.

Ruokasali Tuure Holmin asunnossa. Perällä leveä ikkunansyvennys, jossa on pieni pyöreä pöytä kasvien keskellä. Oikea seinä muodostaa keskellä taitteen, että niin siinä etualalla on ovi saliin ja peremmällä ovi eteiseen. Samallaisen taitteen muodostaa vasen seinä, jossa etualalla on ovi makuuhuoneeseen ja taitteen toisella puolella ovi kyökkiin. Vasemman seinän taitteessa ruokakaappi, oikean — uuni. Etualalla makuuhuoneen oven luona, seisoo syrjittäin leposohva. Keskellä huonetta ruokapöytä tuolineen. Katossa lamppu.

HOLM. Rupea nyt pitkäksesi niin kauaksi, (asettaa tyynyn Sormusen pään alle ja nostaa hänen jalkansa sohvalle.)

HOLM. No, siksi, että panen sinulle ruo'an pöytään. Katsotaan, mitä kaapista löytyy.

HOLM (ottaa eteisestä koko joukon päällysvaatteita, joilla peittelee
Sormusta.) Noin. Eiköhän se kohta taukoa.

HOLM. Sinäpä taidatkin olla liiaksi hyvyydellä pilattu siellä kotonasi
Jänisjärvellä.

SORMUNEN (oikaisekse mukavasti.) Pitäähän sitä toki sen vertaa, lähimmäistään rakastaa.

HOLM. No, jo! Totisesti! (Rupeaa panemaan kaapista ieikkelelautasia pöytään.) Etköhän sinä ollut viftillä, eilen?

HOLM. Minä sanoin, että kyllä sinä taisit eilen vähän ryypiskellä? Olit viftillä?

SORMUNEN. Se oli vahinko, ett'en ollut. Eihän sitä tiedä,, milloin taas pääsee Helsingissä käymään.

HOLM. Kas niin! Tässäpä jo alkaakin kaikki olla, mitä talo kykenee tarjoamaan. Ei. Odotapas; vielähän sinne taisi ruokasäiliöön jäädä yksi biffi minun aamiaisestani. Mutta sen saat syödä kylmänä.

SORMUNEN (nousee sillä välin nopeasti ylös ja käy pöydän ääreen ahnaasti syömään.)

SORMUNEN. Mistäs sinä oikeastaan olet nämä saanut, kun ei sinulla aamulla käydessäni ollut tarjota?

SORMUNEN (rähähtää nauruun.) Ha-ha-ha-ha! — En minä tavallisesti syö kotonakaan näin paljoa.

SORMUNEN. Oikein mainiolta! Niin on pehmeä! Ja niin hyvin paistettu!
Ihankuin meidän mamman oma laittama.

HOLM. Sinä taisit saada sen sekavan riita-asian siellä Karpénin kanssa selvitetyksi, vai?

HOLM. Minkäkö? Sen, josta aamulla puhuit. Joka sinulla oli toimena, sieltä Jänisjärveltä, selvittää.

HOLM. Sehän se hyvä juristi onkin. Niinhän ne parhaimmat asianajajat tekevätkin. Se, joka sukkelimmin saa asian myttyyn, se on etevin.

SORMUNEN. Kun sinä nyt olet ollut niin vieraanvarainen… Uh, kun jo alkaa tuntua hyvältä, kun on maha täysi!… Niin, kun sinä nyt olet ollut niin vieraanvarainen, niin minä puolestani tahtoisin pyytää sinua kanssani tänä iltana jonnekin juomaan lasin totia.

SORMUNEN. Niin, no! Mentäisiin johonkin hauskaan kapakkaan, hä-hä-hä hä-hä!, istuttaisiin ja tarinoitaisiin lasin ääressä. Onhan niitä kapakoita täällä Helsingissä?

SORMUNEN. Niin, no! Saakuri, kun se olisi hauskaa, kerran kun sitä on tänne tullut! Hä-hä-hä-hä-hä! Juotaisiin totit ja syötäisiin päälle pikku illallinen!

HOLM. Olisi se hemmetin hauskaa, vaan sinä olet tässä jo, veliseni, kerinnyt unhottaa, ettei Helsingissä nyt ravintoloissa ruokaa saakaan.

HOLM. Minä luulen, että on parasta, että sinä nyt syötyäsi vähän lepäät, veliseni. Eikö niin?

HOLM. Mene tästä sitte, salin kautta, minun huoneeseni. Siellä on hyvä sohva.

HOLM (avaa eteisen oven ja saattaa Helmin sisään, pannen salin ja eteisen ovet kiinni.) Vai niin! Näppärä palvelijamme tulee takaisin karkuretkeltään.

HOLM. No, olkoon menneeksi! Annetaan anteeksi tämä kerta, lieventävien asianhaarain vallitessa. Mutta se on ensimmäinen ja viimeinen.

HELMI. Kyllä se on. Kiitoksia tuhannet! Minä koetan nyt tästä lähin tehdä parastani…

HOLM. Miehesi hyväksi, jonka mieliala nyi jo alkaa kokonaan olla sinun puolellasi.

HOLM. Lähetin hänet juuri lepäämään. Jaksaa nähtävästi jo aika hyvin. Tarjosin hänelle tässä aamiaistähteitä ja hän söi hyvänlaisella ruokahalulla. Kaikki johtui vain ärtyneestä mielentilasta, jonka nälkä hyvään ruokaan tottuneessa vatsassa oli synnyttänyt. Toivon, että hän herättyään avosylin on valmis vastaanottamaan pikku rouvansa, jos vain sen syli nyt enää on avoin hänelle.

HOLM. Eipäs se siltä tuntunut. Eikä siitä nyt saa puhetta ollakaan. Kun kerta on saatu näin kaukaisia vieraita, mutta iäheisiä omaisia, niin koetetaan viettää ilta yhdessä. Toivotaan, ett'ei sitä enää tarvita kauan kuivin suin olla.

HELMI. Kiitos, kiitos. Vaan ehdolla, että sallitte minun pitää huolta aineellisesta puolesta. Se on nyt, sitäpaitsi, suoranainen velvollisuutenikin rikkomusteni tähden teitä vastaan.

HOLM (rupeaa pöytää kattamaan.) Minkätähden tässä maailmassa pitää olla niin paljon vääryyttä? Miksi täällä tapahtuu niin paljon nurinpäin? Tuommoinen kultaomena, kuin tuo Helmi serkku, — siinä on nimi sattunut oikealle omistajalleen, — ja kenen käsissä!! — Missä lie se oikea onnensopukka? Ei sitä ole Helsingissä eikä Jänisjärvelläkään. Lieköhän missään?!

HELMI. Tuo kyllä keritään. — Tänne tuli juuri keittiöön palvelija, joka sanoo olevansa teidän entinen Miina.

HELMI. Kummallekin. Tai oikeammin: molemmilta puolilta tehdään myönnytyksiä. Palvelijat tyytyvät,, kun saavat pyytämänsä vapaat ajat.

HOLM. Siinähän se pääasia näyttää Olleenkin. Ja kaikesta tämmöinen melu.

HOLM (avaa oven Karpénille.) Käydään tänne. En voi pyytää sinua työhuoneeseeni: siellä lepää Sormunen.

HOLM. Ja tuliaisiksi. Lakko on loppumaisillaan. Aioimme pyytää sinutkin rouvinesi meille aterioimaan.

KARPÉN. Minä tulin sinulle ilmoittamaan, että lakko jo on lopussa. Ja aterioimaan luonanne aioin minä rouvineni tulla pyytämättäkin. Siihen meillä on täysi oikeus.

KARPÉN. Sen, joka kohta kirjoitetaan. — Muita minä tulin yksin vähän aikaisemmin. Minulla oli asiatakin tähän taloon.

KARPÉN. Vielä enemmän hänen erottamattomaan mieheensä. Kuule: hänhän on klassillinen! Oikea kansallismuseon nurkkapyhimys!

KARPÉN. Vähällä, totta tosiaan! Minä nyt olen tullut yhä enemmän vakuutetuksi, että meidän sisämaan ukot ovat maailman nokkelimpia jutun-käyttäjiä. — Minun täytyy välttämättä saada tavata tuota Sormusta. Minulla on hänelle tärkeätä asiaa.

HOLM. Jokohan minä uskallan mennä herättämään häntä? Eihän se ole vielä puoltatuntiakaan maannut.

HELMI. Nyt on tulinen kiire: saadaan vieraita! Karpénin herrasväki on pyydetty päivälliselle.

KARPÉN. Ja Sormusen herrasväki. Siitäpä tulee hauska yhtymys! — Kuulkaapas, arvoisa rouva: te ette saa jättää herraanne aivan rankaisematta. Pieni, viaton pila on terveellinen, kuin ruokaryyppy, ja hän ansaitsee sen täydellisesti.

KARPÉN. Siis teilläkin? No, sitte hyvä tulee. Teemme parastamme yhdessä. Tuure meni juuri ukkoanne herättämään.

HELMI. Herranen aika! Hän tulee siis jo paikalla tänne. Kyllä nämä laitokset tässä kiireessä nyt tulevat vähän niin ja näin.

SORMUNEN (makeasti haukotellen.) Varhainpa sinä herätitkin. Se olisi maistunut niin makealta vielä, uni.

SORMUNEN (paljoa välittämättä Karpénista.) Iltaa, iltaa. (Hieraisee silmiään.) Minä olen näin vähän uninen vielä. Olinkin niin turkasen väsynyt. (Haukottelee.)

SORMUNEN. Niin juuri. — Sinulla onkin, Tuure, niin mainio vieterisohva. Nukuin, kuin Abrahamin helmassa, niin että oikein vesi valui suupielistä. (Vielä pitkä haukotus.)

KARPÉN. Se on oikeastaan minun syyni. Minulla on teille vähän asiaa, herra Sormunen.

SORMUNEN. Tehkää niin hyvin ja istukaa! (istuu itse mukavasti huokusohvaan.) Mistä olisi kysymys?

KARPÉN. Te kyllä pyysitte minun käymään Jänisjärvelläkin, mutta asiata on vähän vaikea lykätä tuonnemmaksi.

KARPÉN. Eipä suinkaan. Päinvastoin, päinvastoin. Olisipa parempi, että tässä olisi vielä useampi henkilö läsnä.

SORMUNEN. Mitäs se sitte oikeastaan olisi? (Hieroo unta silmistään.)
Minun on yhä vielä vähän vaikeata päästä selviämään.

KARPÉN. Kyllä minä selvitän. — Tässä, nähkääs, on ensin pikkuinen lappu, joka minulla on kunnia esittää teille, koska se asia näkyi jääneen teiltä päivällä unohduksiin. (Antaa Sormuselle laskun.)

SORMUNEN (panee silmälasit nenälleen, tarkastaa kauan laskua, katsahtaa väliin Karpéniin, väliin laskuun, nousee sitte istualtaan, ottaa Holmia käsivarresta ja vie hänen toiselle puolelle huonetta.) Se, roisto, vaatii viisikymmentä markkaa tämän päiväisestä keskustelustamme.

SORMUNEN (luo Holmiin pitkän, halveksivan katseen.) Luuletko, että tässä ollaan eilispäivän penikoita, joilla ei ole vielä Silmätkään auki?! (Ottaa ja vie laskun Karpénille, tokaisten sen, sanaakaan sanomatta, hänelle käteen.)

KARPÉN (ottaa laskun, mutta tarjoaa sen vielä kerran Sormuselle.) Minä pyydän.

KARPÉN. Ette siis hyvällä tahdo suorittaa minulle maksua neuvottelusta luonani?

KARPÉN. Hyvä. Tahdotte siis, että tämän laskun sisällys joutuu teille virallista tietä perittäväksi. Silloin saatte nähdä, miten ne pienetkin kasvaa.

HOLM (Sormuselle.) Kyllä se on parasta, että sinä nyt maksat tuon laskun. Elä viitsi ruveta joutavia rettelöimään.

SORMUNEN. Sehän se rupee rettelöimään enkä minä. Vielä ilkiää tulla vieraaseen taloon tuommoisissa jonkin joutavissa asioissa. (Karpénille.) Antakaa lasku tänne!

SORMUNEN (lyö viisi markkaa pöydälle.) Tuoss' on, — enemmän, kuin liikaa, — teidän pakinoistanne.

KARPÉN. Olette todellakin Jänisjärveltä, hyvä herra. Unhotitte, että laskussani oli viitosen jälessä vielä nolla.

SORMUNEN. Nollia minulla ei ole teille antaa. Meidän puolella ei niitä käytetä, sillä ne ei merkitse mitään.

KARPÉN. Mutta mitä ne meidän puolella merkitsevät, sen saatte, kuten sanottu, vielä nähdä. Tässä on rahanne takaisin ja laskun pistän toistaiseksi taskuuni. (Antaa viisimarkkasen takaisin Sormuselle.)

SORMUNEN. Kun ette huoli, niin olkaa ilman. Nämä paperit kelpaa meille, vaan te saatte kohta taskuunne minulta samanlaisen lisäksi, kuin minkä sinne jo pistitte.

HOLM. Vieläkö sinä nyt höpiset unissasi, hyvä veli, vai? Pitäähän sinun asianajajan vaivat suorittaa.

SORMUNEN. Mitkä hiton vaivat?! Minullahan ne vaivat on olleet. Vaivat ja vastukset. Teidän talossanne, herra Karpeni, töhrättiin ja tärveltiin kahvilla ja kermalla minun ihka uudet housuni. Niistä vaadin minä maksun teiltä. Ja ell'ette maksa hyvällä, niin laitan minä teiltä myöskin virallista tietä laskun sisällyksen perittäväksi. Housuni maksavat myöskin viisikymmentä markkaa.

KARPÉN. No, no, hyvin mahdollista. Olkoon sitte. Jos niin on, että teillä on vastalasku, niin on ainakin oikeus ja kohtuus, että se maksaa housunne, joka ne turmeli.

SORMUNEN (yIvästellen.) Hä-hä-hä-hä! Näithän nyt että olen sitä vähän miestä rninäkin.

KARPÉN. Niin ollen saadaan teidän asianne, herra Sormunen, selvitetyksi hyvin yksinkertaisesti ja aivan heti paikalla. Asianlaita on, näette, se, että housujenne tärvelijä sattuu tällä haavaa olemaan tässä talossa.

KARPÉN. Ole niin hyvä, Tuure, ja kutsu sisään se Maija, joka koko tämän ikävän jutun kaikkine rettelöineen on aikaan saanut.

SORMUNEN (seisoo toisella puolella huonetta, tuijottaa Helmiin hämmästyneenä ja hieroo sitte ikäänkuin unta pois silmistään.)

KARPÉN. No, seikka on se, että hän nyt vaatii Maijan maksamaan hänelle viisikymmentä markkaa hänen nimettömistään, jotka Maija tänään tärveli.

SORMUNEN. Mitäs saakurin ilvettä tämä on?! — Kuulkaapas nyt: tämä on
Helmi, minun oma vaimoni Jänisjärveltä.

KARPÉN. Ha-ha-ha-ha! Kaikkia se juonittelija keksiikin! Meidän Maijan tahtoo vaimokseen omistaa!

SORMUNEN (aikoen syleillä Helmiä; hellällä äänellä.) Milloinkas Sinä,
Helmi…? Helmihän sinä olet? Minun vaimonihan sinä olet? Pikku…?

KARPÉN (estäen Sormusta.) So, so, so, herra Sormunen! Minä pyydän: jättäkää tuo liika hellyytenne! Ei se sovi naineelle miehelle. Tässä kaikkien läsnäollessa! Sitä paitsi se ei ollenkaan sovi yhteen sen asian kanssa, josta tänään kävitte minun luonani neuvottelemassa. Lisäksi olette nyt itse omalla käytöksellänne selvästi todistaneet asianne aivan vääräksi joka suhteessa.

SORMUNEN (tarttuen molemmin käsin päähänsä.) Tulenkohan minä hulluksi, tulenkohan minä hulluksi?!!

SORMUNEN (äkäisesti tiuskaisten ja polkien jalkaansa.) Te olette salaliitossa kaikki minua vastaan. Te teette tahallanne vain kiusaa minulle vanhalle, naineelle, ristitylle miehelle. Senkin juuttaat, Helsingin herrat, naiset ja palkolliset! Pois, sanon minä, luotani, pois, pois! Taikka lyön minä teidät mäsäksi joka sorkan! Kuulitteko, joka sorkan?!

HERTTA (tulee eteisestä, hedelmäpussi kädessä.) Mikä ihmeen huuto ja hälinä täällä on? Lakkohan jo on lopussa.

KARPÉN. Ja vieraat odottavat vain kärsimättöminä päästäksensä pöytään.

HERTTA. Tässä on sitte jälkiruo'aksi hedelmiä. Miinapa näkyy jo kerinneen tulla takaisin ja valmistaa ruo'an.

SORMUNEN. He… He… He… Helmi Sormunen?' Kuulitteko, kuulitteko te nyt, hyvät ihmiset? Nyt se on todistettu, että se on Helmi. Tässä on nyt todistaja. (Halailee Herttaa.) Minä kiitän sinua, rakas taivaan enkeli, joka minua pelastamaan tulit. — (Karpénin puoleen.) Kuulitteko tekin nyt, te maailman mainioin asianajaja? (Aikoo riemuissaan syleillä Karpéniakin.)

SORMUNEN. Mutta minä olen mies ja minä kelpaan. (Syleilee Helmiä.)
Helmi, Helmi, olethan sinä Helmi, minun rakas, oma, pikku vaimoni?

KARPÉN. Vielä. Mutta voi tulla hyvinkin pian. Ja tällä kertaa tulee ero vaimonne puolelta, jos nimittäin tämä meidän Maija todellakin sattuu olemaan entisen kauppiaan ja rahatoimikamarin jäsenen Erkki Sormusen, Jänisjärveltä, vaimo. Minun täytyy siis ensin kysyä: onko niin, Maija?

SORMUNEN (vakavasti.) Mutta eiköhän herra asianajaja Karpeni nyt ole niin hyvä ja selitä sanojaan, muuten täytyy minun nostaa teitä vastaan juttu ja oikein jyrisevä.

KARPÉN. Kyllä. Hyvin mielelläni. Varsinkin koska teidän vaimonne sanat ja käytös teitä kohtaan täysin oikeuttavat minun sen tekemään. — Herra Sormunen toi, näet, neuvotellessaan tänään minun kanssani, epäsuoraan, itseään vastaan semmoisia todisteita esiin, että hänen vaimonsa voi kohtakin saada eron hänestä, jos tahtoo.

SORMUNEN. Elä usko, Helmi! Se valehtelee, se valehtelee ihan vasten silmiä. (Karpénille.) Tehkääpäs niin hyvin ja näyttäkää syytöksenne toteen, herra asianajaja.

KARPÉN. Jos niin välttämättä tahdotte. Minulla sattui tietämättäni, — mutta onnekseni, — olemaan todistajat kummallakin puolella huonettani ja nyt ne ovat lähempänä, kuin luulettekaan, herra Sormunen. (Vilkaisee Holmiin ja Helmiin.) Nyt riippuu siis asia vain meidän Maijasta elikkä rouva Sormusesta, tahtooko hän, että minä ajan hänen asiansa perille. Minä puolestani lupaan tehdä kaiken voitavani ja vakuutan myöskin, että hän voittaa ja varmasti. Tahdotteko siis eron miehestänne?

SORMUNEN (kädet ristissä kurotettuina Helmiä kohti.) Nyt se… nyt se paukahtaa.

SORMUNEN (joka on saanut kyyneleet silmiinsä, niistää päräyttää isolla punaisella nenäliinalla nenäänsä.) Tunsinhan minä sinut paikalla, Helmi muruseni! Minä olin hullu, minä olin kuollut, mutta minä elän jälleen. (Syleilevät toisiansa.)

KARPÉN. Tjah! Valitettavasti meni minulta tällä lailla oiva juttu hukkaan. —

MAGDA (astuu sisään konvehtilaatikko kädessä.) Mikä juhlallisuus!
Pyydän anteeksi, että hiukan viivähdyin, mutta poikkesin Fazerille.
(Antaa Hertalle laatikon.) Tahdon kiittää sinua, rakas Hertta,
kaikesta, mitä nyt lakolla olet aikaan saanut.

HERTTA. Kiitän itseni ja — kaikkien puolesta, joiden katkeruutta nämä meidän päivällisissämme voivat sulostaa. Toivon kuitenkin, että seuraava lakko voi vieläkin enemmän aikaan saada.

HOLM. Ihanat ovat toteutumattomat tulevaisuuden unelmat, mutta ihanin on todellinen nykyisyys. Sen tautta voinemme nyt käydä syömään, vai? (Kääntyy Helmin puoleen.)

SORMUNEN (puistaa rajusti Magdan kättä.) Minä justiin se olen. Varsin hauska tutustua.

HELMI. Kyllä. Minä unhotin tänään kiireessä, teiltä lähtiessäni, antaa takaisin nämä pestausrahat. (Antaa Magdalle kymmenen markan setelin.)

MAGDA. Ha-ha-ha-ha! Sen minä olin unhottanut kokonaan. Siitä pitäisi muuten oikeastaan minun pyytää teiltä anteeksi.

KARPÉN. Tämän oivallisen rahan (sieppaa setelin Magdan kädestä.) otan minä ja lahjoitan palvelijataryhdistyksen lakkokomitean hyväksi.

HOLM. Kylläpä oli asiasi täpärällä, veli Sormunen, kun jo pestausrahakin oli otettu.

HERTTA (joka sillä välin on tuonut salista kandelaaberit ruokapöydälle ja sytyttänyt kaikki kynttilät.) Kas niin, hyvä herrasväki! Kun ruoka lienee valmista, niin ei saa antaa sen jäähtyä.

HOLM. Jaha! Totuus on lausuttu. Minunkin emäntäni on siis valmis. —
Tehkää niin hyvin: herra ja rouva Sormunen tähän keskelle.

KARPÉN. Ja me muut ympärille. — (Kaikki istuutuvat paitsi Karpén, joka jää paikalleen seisomaan.) Ennenkuin minä istuudun ja voin nielaista yhdenkään palasen, täytyy minun vielä saada lausua sananen ja vierittää kivi sydämeltäni.

KARPÉN. Yksi asia on vielä jäänyt sovittamatta. — Rouvani, joka pestasi Maijan, jonka me näin ikävällä tavalla, inhimillisesti nähden, liian lyhyen palvelusajan kuluttua olemme kadottaneet, on jättänyt Maijalle hänen palkkansa maksamatta. Semmoinen huolimattomuus on anteeksiantamaton niin kunniallisessa talossa, kuin meidän on, olletikin koska se voisi tietämättömässä tulevaisuudessa antaa aihetta uuteen lakkoon. Minä pyydän siis saada käyttää tätä ylen harvinaista tilaisuutta, joka ei uudistu edes joka mies- eikä naispolvenakaan, hyväkseni suorittaakseni arvoisan herrasväen läsnä ollessa tuon velan. — Korkeasti kunnioitettu nyt entinen Maijamme! Arvoisa rouva ja herra Sormunen! Kaikki ne rikkomukset, jotka me, rouvani ja minä, tämän päivän kuluessa, aivan tahtomattamme, olemme teille tehneet, pyydän minä samalla kertaa yhdellä iskulla ja niin hienotunteisesti, kuin mahdollista, saada sovittaa. Koska, nimittäin, tavallaan on minun syyni, että herra Sormusen kulkuneuvojen verhot ovat minun talossani hänen rouvansa taitavan käden kautta vahingossa tulleet turmelluiksi, niin muodoin, ja ottaen huomioon sen laskun sisällyksen, joka erehdyksestä, nyt loppuneen lakon tähden, on syntynyt ja tullut maksettavaksi esitetyksi, sekä sen johdosta tehdyn vastavaatimuksen, tahdon minä nyt kuitata meidän kaikkien kulut ja jalkavaivat repimällä hou… (rykäisee: hm!) tämän laskun rikki ja ojentaa käteni herra ja rouva Sormuselle. (Repii laskun ja puristaa Sormusta kädestä).

MAGDA. Tämän loistavan puheen jälkeen jätän minä Ruotsin matkani — ainiaaksi.

HOLM (nousten ylös.) Koska me nyt olemme kokoon tulleet ottamaan ensimäisen ryypyn, hyvät herrat, pidän minä isäntänä velvollisuutenani kiittää kaikkia rouvia, mutta etupäässä meidän ihanne-emäntäämme siitä ravinnosta, henkisestä ja aineellisesta, joka meille tänäpäivänä valmistettu on, — kun piiat ovat olleet lakossa. Eläköön jokainen ihanne-emäntä!

SORMUNEN (pyyhkii suunsa ja nousee verkalleen ylös.) Minäkin puolestani uskallan vielä pyytää suunvuoroa, hyvä herrasväki.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUN PIIAT OVAT LAKOSSA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Kun piiat ovat lakossa

KUN PIIAT OVAT LAKOSSA

MARTTI WUORI

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE