The Project Gutenberg eBook of Murtuneita, by Kaarle Halme

ERKKI KOLJAS.
PENTTI, hänen poikansa.
EEVI, hänen tyttärensä.
ROUVA AIROLA.
AINA, hänen tyttärensä.
PALVELUSTYTTÖ.

Avara talonpoikainen arkisali. Rikkaasti sisustettu. Seinillä on muutamia maanviljelys- ja talous-seurain antamia palkintotauluja laseilla ja komeilla kehyksillä varustettuja, sekä sohvan yläpuolella upea, suuri seinäpeili. Suuri kaakeliuuni otsalla varustettu, joka on täynnä pientä tavaraa, valokuvia y.m. Ompelupöydällä on ompelukone. Karvamatot lattialla. Perällä kaksi akkunaa pihaan päin. Akkunaverhot ovat alaslaskettuina. Talvi-iltapäivä. Pesässä palaa tuli. Lamput palavat. Etehisen oven pielessä on vaatenaula.

PENTTI (pysähtyy). Hm! — Eihän juna vielä — (kävelee. Pysähtyy kuuntelemaan. Menee uunin viereisen pöydän luo, ottaa papyrossin). Käykö tuo kello edellä?

PENTTI (sytyttää tupakan). Niin! — Kauvanhan Aina tosiaan pitää tänään niitä lapsia.

EEVI (nauraa). Sinulle se tietysti on yli ajan jo neljältä. — Silloin sinä jo joka jumalan ilta asetut tuohon keinutuoliin odottamaan päättäjäisvirren kuulumista tuolta seinän takaa.

EEVI. Paha kyllä, etteivät ne ole niitä. Ainalle olisi edullisempaa, jos opettaisi lapsille laulujen sijasta virren veisuuta. Onhan hän saanut sen johdosta jo huomautuksiakin papistolta ja —

PENTTI (hymyilee). Jos näkemättä kuuntelee sinun puhettasi, niin voisi kuvitella, että sinä olet vanha mummo, joka istuu takareen pankolla ja siitä yhä katselee taakseen. Sinä ajattelet toisinaan niin — — niin —

EEVI. Tämä kouluyritys meidän kylällä on vain koetteeksi ja Ainan asema siis tilapäisenä opettajana —

PENTTI. Vaatii uhraamaan nurkka-jumalille. Tiedän, tiedän. — Ja sentähden Ainalle olisi —

EEVI. Ainalle olisi edullisempaa, asemaansa ja pitäjäläisten suosioon nähden, tehdä tehtävänsä niiden tahdon mukaan, joista hän on riippuvainen.

PENTTI (nousee). Sillä tavalla ei ikinä tulla mihinkään, jos aina katsellaan taakseppäin, aina kuljetaan silmät takaraivossa.

PENTTI (pysähtyy kävellessään Eevin viereen). Sinä — äh! (Ottaa
sanomalehden ja istuu lukemaan. Hetken perästä.) Se on merkillistä!
Eikä sinua sentään voi sanoa tyhmäksi. Monessa asiassa päinvastoin.
Etkä sinä ole pahakaan. Omituinen sinä vaan olet.

PENTTI (hymyilee). Minä olen huomannut jo pitemmän aikaa, että sinulla on ollut hyvä halu sanoa minulle jotakin — läksyttää minua. — Eikö totta? — Kyllä sinulla on ollut. Ja kauvan. — Mistä ajasta sen läskisinkään? (Viekotellen). Sanoppas, mistä ajasta alkaen sinä olet taas tuntenut itsesi niin äidilliseksi?

PENTTI. Oikeinpa arvasin. Koko syksyn siis. Vai sitä varvasta se kenkä pusertaakin! — Sinä et pidä Ainasta?

EEVI. Päinvastoin — En voisi pitää äänestä enemmän, vaikka hän olisi oma sisareni.

EEVI (nyökäyttäen). Niin! Melkein sisarena olen pitänytkin häntä. Ja onhan hänen äitinsä monessa suhteessa ollut meillekin kuin oma äitimme.

EEVI. Mutta senpä tähden minä en pidäkään siitä, että sinä hakkailet Ainaa.

PENTTI. Hakk —! — Minä en ole koskaan sietänyt tuota teidän hakkailu-sanaanne.

PENTTI (kohentaa. Tulee Eevin viereen). Minä voin sanoa sinulle jotakin — vaikka en ole vielä isällekään — mutta minä aijon puhua hänen kanssaan heti kun hän tulee kotia.

PENTTI. Ei, ei! Ei sillä tavalla! Oikein toden teolla Minä tarkotan, että me rakastamme toisiamme Aina ja minä — ja —

PENTTI (katselee Eeviä pitkään). Hm! — Tiedätkö Eevi — Minä olen monena iltana tarkastellut sinua, kun sinä tässä olet ommellut ja hommaillut häävalmistuksiasi. Minä olen katsellut sinua ja ajatellut yhtä ja toista sekä sinusta, että sinun sulhasestasi Niinisalosta, joka muuten tuntuu olevan kunnon mies —

PENTTI. Voipi olla puhdaskin, mutta pehmeä, kovin pehmeä voidakseen — Hm! — No, niin — kun minä olen ajatellut sinun lasinkirkasta ja jääkylmää luonnettasi ja sinun järkeäsi, joka on niin kauhean — kuinka sanoisin —

PENTTI. Vaikkapa niinkin. Se ehkä sopii. Niin silloin olen myöskin aina itsekseni — Hm! Sanoppas minulle — miksi sinä et säälittele itseäsi tai Niinisaloa yhtä paljon kuin Ainaa tai minua?

PENTTI (Nousee). Ooh! Vai sitä sinä -! Etkö sinä luule, että minä aijon Ainan kanssa mennä naimisiin?

EEVI. Näetkös nyt millainen ilmaan ampuja sinä olet! — Siihen ei isä milloinkaan suostu.

PENTTI. Tässä mailmassa on niin paljon seikkoja — (heittäytyy huolettomasti keinutuoliin) joita yksinkertaisesti ei viitsi ajaa loppuun asti, sitten enään kun niihin on lähemmin tutustunut.

PENTTI. Ei, ei! Sinä et tiedä kuinka paljon minä pidän Ainasta. Ja eikö Aina ole hyvä tyttö? Oh! Hän on parempi kuin hyvä. Ja sellainen äly, sellainen mielikuvitus! Ja samalla niin hento, niin naisellinen! Eikö totta?

EEVI. Älä niin kiivastu! — Pohjaltasihan sinä olet hyvä poika. Muuta ei voi sanoa. Mutta —

PENTTI. Muuta? — (Nousee). Ylipäänsä vaikka mitä muuta. Nyt on minun aikani tullut. Kaikella on näet aikansa. Ja nyt on minun. Minä olen vaan oleksinut täällä ja odotellut. Nyt se on tullut. Ainan kanssa ja Ainan rinnalla käy kaikki kuin siivillä. Sinä et aavista miten täyteläistä elämä on! Et aavista miten tunnen innostusta —

EEVI. Innostusta kai sinussa on! Ehkä liljaksikin. Mutta juuri siksi, että sitä on niin paljon, palaakin se pikemmin ja sammuu sitten, väsähtää. Ja sitten vastassa sellainen isä, joka ei milloinkaan ole perääntynyt. Ei milloinkaan jättänyt mitään kesken.

PENTTI. Olen. (Kävelee, Pysähtyy Eevin viereen). Mutta eihän ollenkaan ole sanottu, vaikka isä suostuisikin.

EEVI. Kun olin lopettanut kouluni kaupungissa, tahdoin minä jatkaa — tahdoin lukea eteenpäin. Mutta isä ei antanut. Alkoi heti valmistaa minua naimisiin. Mutta kosijoita ei ilmestynyt — ainoastaan hakkailijoita. Silloin päästettiin sellaisia tietoja liikkeelle, että Koljaan Eevi saa myötäjäisinä viisikolmatta tuhatta. Kosijoita alkoi tulla, mutta ei kyllin rikkaita ja arvokkaita. Nyt kohotettiin myötäjäiset kolmeenkymmeneen tuhanteen. Ei vieläkään ilmestynyt se, johon isä tähtäsi. Taas korotti isä summaa. Ja vielä sittenkin kerran. Se nousi nyt viiteenkymmeneen tuhanteen. Vasta sitten se ilmestyi.

EEVI. Niin. Ylimaan mahtavin tilanomistaja. — Hänet tahtoi isä vävykseen, vaikka olisi ollut noustava sataan tuhanteen. Ja hän sai hänet.

EEVI. Minä tunnen isäni ajatukset, aivan kuin kävisivät ne omien aivojeni läpi.

PENTTI. Etkö siis myöskin tiedä, miksi isä niin itsepintaisesti tahtoi
Niinisaloa?

EEVI. Että hän tahtoi, tiedän varmaan. Seisoin ikkunassa — tuossa noin — isän vieressä, kun Niinisalo ajoi pihaan. Jos olisit nähnyt hänen kasvonsa silloin, olisit sinäkin ymmärtänyt, että se oli se odotettu, rahalla ostettu. Hm! Mutta miksi juuri hän? Sitä olen koettanut lukea isästä, mutta — se on niin sekavaa. — En ole uskonut isästä niin pikkumaista ja — siksi se on niin sekavaa.

EEVI. Mutta kun muistelen kaikkia niitä aikoja, jolloin edusmiesvaalit olivat kiihkeimmillään, niin —

PENTTI. Edusmiesvaalit! — Odotahan! (Ajattelee. Lyö otsaansa) Siinä se onkin!

PENTTI. Sehän on selvä, kuin päivä! — Katsos — Niinisalon suku on Ylimaan mahtavin ja laajin. Sieltähän on aina edusmies valittu. Ei koskaan täältä. Aina sieltä. Ei isä, enempää kuin muutkaan täältä, ole koskaan saanut kannatusta. Sentähden siis juuri Niinisalo! Voittaakseen Ylimaan mahtavat puolelleen ja saadakseen kannatusta.

PENTTI. Eikä muuta olekaan. — Vai niin! Vai niin! Mutta — kuinka hän olisi uskaltanut kohota sellaiseen summaan? Sataan tuhanteen!

PENTTI. Se on totta. Minun tietääkseni ei hänellä ole rahoja juuri sanottavasti säästössä, kun aina vaan on tilaa paranneltu ja laajenneltu. Eikä metsää ole myyty koskaan. Hm! Nämä ajatukset ovat toisinaan kyllä välähtäneet päässäni, mutta en ole niistä sen enempää välittänyt. — Tosiaankin! Mistä isä —?

PENTTI. Mutta sehän on kamalaa, kun oma isä sillä lailla viitoittaa lastensa tulevaisuuden. Kamalaa!

PENTTI (nousee). Mutta tällä tavalla! Tällä tavalla! — Eihän se ole meidän tulevaisuutemme, joka — Sehän on hänen. Hänen!? — Mehän olemme kuin pelinappuloita. Herra Jumala! Mehän olemme vain häntä varten. Vain häntä —! Emme itseämme varten — emme! Emme hengitä, emme elä itsellemme! Vaan muille — muille! Oh! Tällaista —! Ja kuinka sinäkin voit —!

Päivä paistaa korkealta, tuuli lämmin läikähtää, kaikki voittaa kevään valta, hanget haihtuu, murtuu jää. Lehdot helkkää, lehtii salo, nurmi, viita vihannoi. Terve vapaus ja valo! kautta kaiken ilman soi.

Kuulitko tuota laulua? Kuinka ihanaa! — Nyt ymmärrän, että isä pienenä ollessaan ei ole tuollaista laulanut. Ei ole! Muuten —

PENTTI. Murtua? — Sinussa, Eevi, on toisinaan jotain niin kolean kylmää, joka saattaa värisemään. Mutta sinun ajatuksissasi on samalla jotakin ihmeellistä, joka hämmästyttää ja — ikäänkuin tempaa mukaansa. (Menee hänen luokseen). Sinä olet pelottavan voimakas luonne. (Hivelee kädellä otsaansa). Pelottavan järkevä!

EEVI (hymyilee raukeasti). Kun kulkee valjaissa vanhalla, korkealla maantiellä — syvät ojat molemmin puolin ja — niiden takana aidat, niin — voi pillastuminen tuottaa turmiota.

PENTTI (itsekseen matalasti). Tuottaa turmiota — — — Äh!
(Koettaa riuhtaista itseään irti ajatuksista). Hm! (Katselee siskoaan).
Hm! (Alkaa kävellä kädet selän takana).

EEVI (on ottanut työnsä ja ompelee rauhallisena). Ylihuomenna, kun koulu loppuu, niin —

EEVI. Se kestää kokonaisen kuukauden. — Siksi ajaksi on Aina luvannut matkustaa isävainaansa sukulaisiin Vesikansan puolelle.

AINA (ulkona. Nauraa iloisesti). Kas niin! Se sattui. Tuossa viimeinen!
— Hyvästi, hyvästi! Laulakaa vähän mennessänne kuun ukolle! Ukko on
siitä niin mielissään. Ja katsokaa, ettei Liisu pudota kirjojansa.
Hyvästi, hyvästi!

PENTTI (menee iloisena Ainaa vastaan). No, vihdoinkin sinä lopetit!
Luulin, ettei sinua tänään saisi nähdä ollenkaan. (Ottaa häntä kädestä).
Mitä tämä on? Sinun kätesi ovat aivan kylmät ja märät! Mistä —?

AINA. Olin pikkuisen lumipallosilla lasten kanssa. Tuossa portilla heitimme viimeiset hyvästit.

PENTTI. Tuolla tavalla puettuna! Kuinka varomatonta! Ja kädet aivan jäässä! — Tulehan nyt tänne lämmittelemään!

AINA. Kyllä, kyllä! (Menee Eevin luo. Ottaa häntä päästä). Iltaa sinä morsian-mummo!

AINA. Ovat ne vähän. — Pitää lämmittää. (Menee lämmittelemään). Voitte uskoa, että lapset olivat iloisia äsken päästyään viimeiseltä tunnilta.

PENTTI. Niinpä niin. — Istuhan nyt! Kai sinä jo olet väsynytkin, kun niiden lasten kanssa —

PENTTI (istuu uunin kulmalle, tuolille). Tuon äskeisen laulunko ylihuomennakin tulette laulamaan päättäjäisiksi?

PENTTI. Tietysti. Tiedäthän, että pidän siitä. Se on ihana. — Mutta
Eevi sanoi pappien olevan pahoillaan, kun et veisaa virsiä lasten kanssa.

AINA. Ai, pappi! (Kaivelee taskuaan). Niin ovatkin. Pahoillaan ovat.
Tässä se on. (Vetää taskustaan kirjeen). Sain tänään kirjeen rovastilta.

AINA. Ei tällä kertaa juuri niistä, mutta — melkein. (Välinpitämättömästi).
Hän sanoo tulevansa päättäjäisiin ylihuomenna.

PENTTI. Sehän on hyvä! Sittenhän hän saa nähdä tulokset sinun työstäsi ja —

AINA (kiivaasti). Tulokset — niin! Hm! Hän sanoo kuulleensa paljon moitteita minusta.

AINA. Arvaat kai sen. Että kristillismielinen henki puuttuu. Että minun kouluni vain kasvattaa pakanoita. Että minun lapseni ovat liian iloisia ja vapaita j.n.e., j.n.e. Oh! (Nousee. Rutistaa kirjeen ja heittää pesän eteen).

AINA. Sitten lupaa hän tulla päättäjäisiin. Ja sanoo että siellä hän toivottavasti huomaa kaiken tämän ilkeäksi parjaukseksi.

AINA. Näetkös nyt! — Se siitä tulee. — Ellei ole jumala toisessa suupielessä joka sanaa sanottaessa, niin se ei käy.

EEVI (hymyilee). Mutta jos nyt tosiaankin eroisit — niin mitä sä sitten aijot?

AINA (keinuu kiivaammin). Hm. Täksi kevääksi jään ehkä tänne maalle ja rupean lukemaan.

AINA (pitkään). Sitten — (katsoo Penttiä) Hm! menenpähän vaikka kauppakouluun.

EEVI. Jos sinä jättäisit opettajatoimen. Sinulla on siihen suuret taipumukset.

EEVI. Ei, ei! Ei siten. — Mutta miksikä sinä myöskin teet yhtäkkiä niin suuren hypyn, niin suuren erotuksen entisistä tavoista.

AINA (tulee alas). Jos olisin mies, niin sanoisin ehkä, että vakaumuksiensa kanssa ei saa tinkiä. Mutta — Totta kyllä! Miksi tehdä hyppyjä!

PENTTI (liikahtaa hermostuneesti). Älä nyt suotta kuvittele mitään ikävyyksiä! kaikkihan voi vielä korjata.

AINA (äkkiä). Sitäkö? — En milloinkaan! Upottaisinko itseni juuri siihen suohon, jota — Hm! (Seisahtuu jonkun palkintotaulun eteen. Hiljemmin), Suo siellä — vetelä täällä!

AINA (hymähtää). Saatte nähdä vaan, että minusta vielä aikaa voittaen tulee innokas suon polttaja!

PENTTI. Henkisesti — niin. Se on oikein! Se on juuri tuo tapojen ja taantumisen ikuisesti hallaa höyryävä suo, joka paleltaa kaikki uudet oraat ja hävittää uutisviljelykset.

EEVI (nousee, mennäkseen ulos). Hyvästi ojitettava — ympäri ojitettava se on ensin!

EEVI (mennessään). Ja tarkasti vartioitava, ettei kulo pääse tekemään turmiota.

AINA (hämmästyneenä jäänyt paikalleen. Ei ole kuullut Eevin ja palvelustytön kohtausta. Heidän mentyään katsoo Eevin jälkeen). Mitä hän sillä tarkotti?

PENTTI. Kukapa niin tarkoilleen osaa ymmärtää Eevin ajatuksia. Tiedäthän hänet!

PENTTI. Pian menemme kuulutuksille ja näytämme Eeville — (Menee aivan lähelle). Mutta minä ajattelin, että sentään odotan isän kotiatuloa. Vielä tänä iltana teen asian selväksi hänen kanssaan.

AINA (hiljaisesti). Pitäisi äidillekin sanoa. Ajatteles, että hän ei vielä tiedä mitään. Senkin tähden pitäisi kiirehtiä —

PENTTI (hellästi). Aina! Katso minua silmiin! — Herra varjele! Kyynelkö?
Minä pyydän, älä Aina kulta —! Tiedäthän sinä kuinka minä sinua rakastan.
— Miksi et ole yhtä kirkas ja iloinen kuin ennenkin? Tiedäthän sinä,
että sinut minä tahdon. Sinut yksin! Ainoastaan sinun kanssasi on onni.
Sinut, sinut, sinut! Sinä minun oma Ainani!

PENTTI. Kas noin! Noin tahdon sinun silmäsi säteilemään. Tuolla tavalla läikkyy niistä minulle taivas!

AINA (väistyy keinutuolin taa). Vielä vai — sinä! (Nauraa). Etsi neuloja lattialta!

PENTTI (löytää lattialta vielä pari neulaa. Aikoo heittää ne pöydälle, mutta menee Ainan perässä).

PALVELUSTYTTÖ (tuo kahvitarjottimen, jonka asettaa sohvapöydälle.
Aikoo mennä, mutta kääntyy sulkemaan pesän pellit).

ROUVA AIROLA. Vai vasta kesällä sinun hääsi pidetään? Saamme pitää siis sinut koko talven. Se on meidän onnemme, se. — Eikö Pentti ole kotona?

EEVI. Pentti? (Katsoo ympärilleen). Oli tässä juuri äsken Ainan kanssa.
(Viittaa Pentin ovea). On ehkä tuolla huoneessaan.

ROUVA AIROLA. Kyllä suureen taloon joudut emännäksi, Eevi kultani.
Olisin iloisempi sinun puolestasi jos talo olisi pienempi.

EEVI (istuu). Olenhan minä tässä jo vähin tottunut. Äidin kuoleman jälkeen on täytynyt yritellä. Mutta istuhan nyt, täti hyvä!

ROUVA AIROLA. Kiitos, kiitos! (Istuu). Ja isäsi on yhä vielä sinun tulevaa kotiasi tarkastelemassa? Niinkö?

EEVI. Minä pelkään, että isän matka Ylimaahan on tarkottanut muutakin.
Sieltä ehkä hommataan Koljaalle emäntää. Emma Liinaharjua.

ROUVA AIROLA

Se on totta. Sitä ei voi. Tunnelihan minä herrastuomarin. Tumienhan minä hänet —

ROUVA AIROLA. Vieläkö pahempaa? Onhan jo kylliksi pahaa tämäkin. Pentti rukka! — Ymmärtäähän sen, että onnettomuus siitä vaan tulee. Ihan ilmeinen onnettomuus.

ROUVA AIROLA. Sinä saatat minut ihan vapisemaan. Olen näet pitänyt teistä niin paljon, sekä Pentistä että sinusta —

EEVI. Pentin mieli on jo sidottu toisaalla. — Mutta ei ole mitään toivoa saada isän suostumusta. Tyttö ei ole varakas.

ROUVA AIROLA. Ei! Sitten ei ole. Sen tiedän. — Pentti rukka! —
Todellakin voi sanoa sitten: Pentti rukka!

ROUVA AIROLA. Niinpä kyllä! Mutta hän ei sentään ole minulle niin läheinen kuin Pentti.

EEVI. Hm! — Mutta kahvi jäähtyy. Minäpä kutsun niitä toisia. (Menee Pentin huoneen ovelle, jonka aukasee). Pentti! Oletko siellä? — Hän on ehkä mennyt ulos.

(Menee työpöytänsä luo ja ottaa lampun käteensä.
Ainan ja Pentin nauru kuuluu oikealta).

ROUVA AIROLA. Se oli Pentin ääni — ja Ainan ääni — Eevi! Onko — Pentti siellä? (Viittaa Ainan huoneeseen).

ROUVA AIROLA (vaipuu istumaan). Aina! — Sellainen onnettomuus! —
Sellainen kuin Ainan luonne on.

ROUVA AIROLA. Minä tunnen pikku Ainani. Hän ottaa aina kaikki niin syvästi ja täyteläisesti. Jos hän on rakastunut, niin on hän aivan sydänjuuriaan myöten. — Mitä on — mitä on nyt tehtävä?

AINA (tulee Pentin kanssa). Katsopas vaan! Äiti kultakin istuu täällä!
Hyvää iltaa! Sepä oli kiltisti tehty!

PENTTI. Hyvää iltaa! — Täti onkin ollut käymättä meillä kauvemmin, kuin olisi ollut luvallista.

PENTTI. Ainalla on ollut paljon työtä koulunsa päättäjäisten valmistuksissa. Sen voi täti arvata.

AINA. Kiitos, en välitä. (Maistettuaan pari kertaa kahvia, saa hän kylmän väristyksen, joka panee koko ruumiin vavahtamaan). Huu — uuh!

AINA. En — mielestäni. Kulki vain sellainen ilkeä kylmän väristys läpi koko ruumiin.

EEVI. Se siitä nyt tuli, siitä lumipallo-leikistä. Sinun pitää saada lasi viiniä. Se lämmittää.

ROUVA AIROLA. Voi, voi, sitä lapsellista ajattelemattomuutta! Pitäisi pyytää Eevin samalla lämmittämään sen viinin.

AINA. Älä nyt ole huolissasi äiti kulta! Mitä nyt sellainen tekisi.
Kertako sitä vilustutaan sen verran.

ROUVA AIROLA. Kyllä, kyllä! Mutta parempi varoa kuin katua. — No, mitenkä muuten ovat asiat täällä?

ROUVA AIROLA. Tarkotan sinun — Etkö enään pidä minua uskottunasi, lapsi kulta?

AINA. Äiti hyvä! (Ottaa rouva Airolaa kaulasta). Me rakastamme toisiamme.
— Anna anteeksi äiti! Mutta minä en aikonut puhua sinulle mitään,
ennenkun Pentti on puhunut isällensä. Älä ole nyt pahoillasi, kulta äiti!
— Olisitko tahtonut, että ennemmin —

ROUVA AIROLA. No, koetahan nyt ajatella aivan kylmästi ja ikäänkuin ulkopuolelta. — Luuletko, että sinä koskaan voisit päästä Koljaalle emännäksi?

PENTTI (istuu Eevin tuolille). Niin täti! — Se on hyvä, että Aina on sanonut.

ROUVA AIROLA. Niin, hyvähän se on. Mutta parempi olisi ollut vielä aikaisemmin.

ROUVA AIROLA. Sinä, Pentti, et tunne isääsi tarpeeksi. — Te ette tiedä lapset, kuinka vähän arvoisia hänelle ovat ihmismielet, tunteet ja sydämet.

ROUVA AIROLA (alkaa hiljaa ja hitaasti, pitemmän vaitiolon jälkeen). Niihin aikoihin, jolloin Erkki Koljas, nuorena ja ylpeänä ajeli komealla mustalla oriillaan pitkin pitäjiä kosiskelemassa rikkaita perijättäriä, saapui hän matkoillaan myöskin tuonne Vesikansan puolelle. Siellä olikin rikkaita tyttöjä monessa talossa. Mutta Erkki Koljas pysähtyi kerran tuiskusääliä yöksi erääseen pieneen taloon, jossa isä nuoren tyttärensä kanssa hoiti taloutta. —

Vaikka tilukset olivat pienet, oli sentään ihmisijän ahkeruus ja säästäväisyys saaneet aikaan sen, että kylällä tiedettiin tuon pikkutalon tyttären saavan myötäjäisinä kymmenen tuhatta. Tämä summa arveltiin sentään aivan riittämättömäksi Erkki Koljaalle. —

Kuitenkin tapahtui se ihme, että Erkki Koljas ja tuo pikkutalon tyttö menivät kihloihin. — Silloin sanoivat kaikki ihmiset sen tapahtuneen puhtaasta rakkaudesta. Niinpä taisi ollakin. Ainakin tyttö rakasti Erkki Koljasta niinkuin nainen voi voimakasta miestä rakastaa — kaikella sydämensä hehkulla.

Kului se talvi ja seuraava kesä syksyyn, lähemmäs joulua — näihin aikoihin —. Erkki Koljaan kihlattu valmisteli miehelään muuttoa. —

Eräänä syystalven iltana istui morsian arkihuoneessa askaroimassa.
Mielitiettyään hän ajattelee. Joka sormen sijaan jää ajatus hänestä. —

Silloin aukenee ovi ja sisään astuu mustiin turkkeihin puettu mies — rautapäinen piiska kädessä. — Tytölle tuli suuri riemu, kun tunsi tulijan Erkki Koljaaksi. Ilo kuitenkin haihtui pian. Erkki Koljas ei istunut, ei riisunut, tahtoi vain tavata tytön isää.

Isä tuli. Erkki Koljas ajoi keskilattialla seisten asiansa. Kihlattu morsian seisoi vapisevana uunin kulmalla, peljäten sydämensä jyskeen häiritsevän musta-turkkista miestä. Erkki Koljas vaati myötäjäissumman korottamista toisen verran. Isä selitti, ettei hänellä ollut penniäkään enempää. Silloin sanoi Erkki Koljas, että kihlauksen täytyi purkautua.

Tytär heittäytyi ylkänsä syliin. Mutta Erkki Koljas työnsi hänet kiivaasti luotansa. — Silloin tuimistui isä ja uhkasi pysyttää kihlauksen, vaikka piispan luo pitäisi matkata. Erkki Koljas kirosi. Kohotti rautapäisen piiskansa ja iski sillä tammisen pöydän keskeltä kahtia. — Vauhko tyttö uljistui. Ei enään peljännyt hän rautasydämistä miestä, vaan otti tyynesti kihlasormuksen sormestaan, astui ylpeänä sulhasensa luo ja antoi sen hänelle.

Tyttö jäi kuuntelemaan hänen kulkusiensa ääntä, joka kaikui kauvan tyynessä illassa.

ERKKI KOLJAS (tulee ulko-ovesta puettuna isoon, mustaan turkkiin, iso piiska kädessä).

ERKKI KOLJAS. Hyvää iltaa! — Miksi säikähdyitte, neiti Airola? — Terveisiä Ylimaasta! — Kas vaan! Rouva pastorskakin on täällä. En heti huomannutkaan.

ERKKI KOLJAS. Älkää vielä menkö kotia, pastorska! Saatte kuulla uutisia Ylimaasta.

ROUVA AIROLA (menee Ainan kanssa). Menemme toimittamaan Ainalle vähän lääkettä. Hän on pikkuisen vilustunut.

PENTTI (on koko ajan tarkastellut isäänsä). Antakaapas tänne se piiska!
Miksikä sellaista huoneeseen kuljetatte?

ERKKI KOLJAS (naurahtaa). Niin näkyi peljästyneen. Sellaisiahan ne tämänaikaiset tytöt ovat. (Vie turkkinsa oviseinälle. Istuu nojatuoliin ja alkaa riisua päällyssaappaitaan). Kuuluukos mitään?

ERKKI KOLJAS. Hm! — (Vie päällyssaappaansa oven suuhun). Serkkusi, pastori Koljas lähetti terveisiä. Toivoi pian näkevänsä sinut. — Hän ei ollut terve. On jo pitemmän aikaa sairastellut. — Ja Niinisalo lähetti terveisiä.

ERKKI KOLJAS (tulee alas). Kyllä on komeaksi sen Niinisalon rustannut. — Uusi kivinavettakin — kolmelle sadalle lehmälle. Se on viisi syltä pitempi kuin meidän. (Istuu keinutuoliin). Liinaharjulta lähettivät myöskin terveisiä.

ERKKI KOLJAS. Ne naapurukset — ne vasta ovat taloja! Kumma kun ovat niin sattuneetkin vierekkäin — sellaiset jättiläiset.

PENTTI. Niinpä niin. Mutta minulta kun jäi puhumatta, ennen isän matkaa, muuan asia.

PENTTI (yhä hermostuneempana). Jos isä on ajatellut minun naimisiin menostani jotakin, niin —

ERKKI KOLJAS. No, sepä sattui. Tietysti olen ajatellut. Mainitsin äsken Liinaharjun. Tunnethan sinä Emman?

ERKKI KOLJAS. Hän on saatavissa. Ajatteles! Kuusikymmentä tuhatta. — e oli juuri minun matkani salainen tarkotus. Eihän se Niinisalon tila katsomisesta parantunut. Tunsinhan minä sen. Se oli sinun vuoksesi kun olin liikkeellä ja —

ERKKI KOLJAS (hämmästyy). Mitä? — (Nousee). Kuules poika! Minä olen sanan saanut ja omani antanut. Asia on päätetty. Ymmärrätkö?

ERKKI KOLJAS (ymmällä). Aina Airolaa? (Rupeaa nauramaan). No, sen minä sanon! — Et sinä Pentti ensi kertaa hulluttele.

PENTTI. Älkää naurako, isä! Asia on tosi. (Voimakkaammin). En minä
Emma Liinaharjasta ikinä huoli.

ERKKI KOLJAS (polkee jalkaa). Vaiti sinä — nulikka! — Ensi sunnuntaina kuulutuksille — (menee Pentin eteen) ilman ainoatakaan vastaväitettä. (Hiljentää ääntänsä). Pidä se mielessäsi! — Ja nyt — ei sanaakaan enään!

EEVI (tulee oikealta. Menee yli näyttämön ja ottaa avaimen avainkaapista. Palaa katsomaan ulos akkunasta). Pentti! (Menee Pentin ovelle). Hevonen on jo valjaissa.

PENTTI. Ilmotin vain lyhyesti, että Aina on sairastunut. Eikä sentähden luultavasti voi hoitaa huomisia päättäjäisiä. Ehdotan koko jutun supistamista siihen, että lapsille annetaan todistukset ilman mitään muuta.

EEVI (estää häntä). Kuule minua! Minä en ole mikään urkkija, enkä kulje isän asioilla. Usko se! — Vastaa vain minulle, onko sekin paperi tuossa kirjeessä?

EEVI. Kuule, Pentti! — Minä vakuutan sinulle vielä kerran — minä en sekaannu sinun asioihisi, enkä anna isälle minkäänlaisia ennenaikaisia tietoja. Mutta minä varotan sinua vakavasti! Ajattele, että isä saa kuitenkin jo huomenna tietää tämän. Ehkä jo tänään. Sinun pitää sitä ennen auttaa minua toimittamaan Aina pois meiltä — kotiansa.

EEVI. Joutavia! — Muista vain toimia viisaasti! — Ja sitten — eikö olisi parasta kutsua lääkäri?

EEVI. Niin. — Kuume yhä lisääntyy mielestäni. Ja muutenkin. On niin vaikeata, kun ei tiedä mitä tekisi. Näithän äsken miten Aina on umpinainen ja suljettu. Ei valita, eikä puhu mitään.

ERKKI KOLJAS (istuu keinutuoliin). Toisen? — Minä olen koulujohtokunnassa, etkä sinä. (Ottaa kirjeen kotelosta).

ERKKI KOLJAS (katsoo Penttiä pitkään). Voinhan minä kustantaa itselleni eri kirjurin. — Sitten on vaan sinun — mentävä hakoja ajamaan.

ERKKI KOLJAS (repii rauhallisesti kirjeen palasiksi ja heittää uunin eteen). Tämä kirje on tarpeeton. Jos niin kävisi, että sinä menisit kuulutuksille tuollaisen — hm! — jonkun neiti Airolan kanssa, niin voit silloin mennä itse hoitamaan asian ja samalla — jäädä sille tielle. Sillä silloin ei mene naimisiin Koljaan poika, vaan — sinä. — Ymmärrätkö?

ERKKI KOLJAS. En uhkaa. Sanon vain, että Koljaan emäntä tuodaan
Liinaharjulta — jos tuodaan.

ERKKI KOLJAS. Näetkös nyt! Hetken mieliteko! Tyhjää ilmaa! — Mutta suvun kunnia! Vanhan sukutalon maine! Karttuva varallisuus —

ERKKI KOLJAS. Vai niin! Vai on suvun maine ja vanhan perintötalon varallisuus tyhjää! (Ivallisesti). Ja kuitenkin nautit sinä tyytyväisenä monen miespolven hankkimia etuja ja kutsut niitä tyhjäksi ilmaksi.

PENTTI. Vielä pahemmaksi voin kutsua niitä, jos ne riistävät minulta persoonallisen vapauteni.

ERKKI KOLJAS. Vapautesi! Sinulla oli vapaus etsiä itsellesi asemasi mukainen vaimo niin laajalta kuin Koljaan maine ulottuu. Ja sen rajan etäisyyden luulisin antavan tarpeeksi vapautta vaikka minkälaiselle viiripäälle. — Mutta se vapaus sinulle muka ei riittänyt, ja sinä aloit hyppiä aitojen yli.

ERKKI KOLJAS. Aitaamatonta alaa ei ole missään! Ja ne, jotka hyppivät aitojen yli — ne pannaan liekaan. — Sinulla oli valta itse valita. Mutta koska jätit sen tekemättä, niin valitsen minä.

ERKKI KOLJAS. Äh! — Tyhmille ihmisille on kaikki vääryyttä. Kaikki! Paitsi heidän omat tyhmyytensä. Siksi onkin heidät ohjattava oikealle tielle.

ERKKI KOLJAS. Pakolla. Väkipakolla on sellaiset ihmiset pantava tuntemaan oma hyvänsä, oma etunsa. — Itse heissä ei kuitenkaan koskaan ole siihen miestä. Heti ensimäisessä käänteessä ovat he valmiit tekemään kuperkeikan. Ja sellaisia kuperkeikkoja sinäkin mielestäni olet tehnyt jo aivan tarpeeksi.

PENTTI. Jos minä olen tehnyt jotakin sellaista, jota te kutsutte kuperkeikaksi, on se tapahtunut juuri sentähden, että on käytetty pakkoa.

ERKKI KOLJAS. Et pakon tähden. Vaan sentähden, että on ollut liian vähän pakkoa. Sentähden olet sinä vain hutiloinut koko ikäsi. Kaikki on ollut pelkkää hutiloimista. — Vai oletko ehkä pitänyt vakavana toimintana sen, että olet ruokkinut syöttöoriita, ostellut kilpa-juoksijoita, ajellut maanviljelyskokouksissa, kansanhuveissa ja kilpa-ajoissa ja tuhlannut rahaa? — Tämän kaiken annoin tapahtua sentähden, että se sopi Koljaan pojalle, kun Koljaalla oli sellaista elämää varten tarpeeksi varoja. Ja sentähden, että luulin sinut kyllin arvokkaaksi sukusi jälkeläiseksi, joka etsii itselleen kyllin arvokasta emäntää. Mutta vuosi kului vuoden perästä ilman minkäänlaista muutosta. Nyt olet sinä lähemmäs kolmekymmentä vuotta ja istut tuossa vielä yhtä toimettomana, yhtä —

PENTTI. Niin voi käydä sille, joka ei saa laskea omaa tulevaisuuttaan omalle maaperälleen.

PENTTI. Jos minä vielä tämän ikäisenä istun tässä toimettomana, niin johtuu se siitä, että minä en ole voinut täällä mihinkään ryhtyä. Ei vielä elämässäni ole missään tosi asiassa kysytty minun ajatustani. Korkeintaan olette käyttänyt minua juoksupoikana — oman tahtonne kätyrinä. Te olette aina sulkenut tai määrännyt minun tieni, aina suunnannut joka yritykseni — tai paloitellut sen pirstaleiksi. — Se on teidän joko näkyväinen tai näkymätön pakkonne, joka täällä kaikki järjestää ja määrää. Se ahdistaa meitä kaikkialla — se on ilmassa, jota me hengitämme. Sentähden minä en tunne itsessäni mitään kokonaista. Kaikki on pirstaleita. Minä en osaa mitään kokonaista, en taida mitään kunnolla.

ERKKI KOLJAS (hymyilee). Kun pahankurinen lapsi ei saa mitä tahtoo, niin tekeytyy hän sairaaksi. — Jos pääsisit naimisiin neiti Airolan kanssa, niin silloin kai olisi kaikki parannettu?

PENTTI. Silloin olisin ainakin tyytyväinen. Silloin yrittäisin luoda oman vaikutusalan ympärilleni ja —

ERKKI KOLJAS. Vaikka et osaa mitään kokonaista — et taida mitään kunnolla? Taas ilmaa! — Isäntänä Koljaalla voi olla millainen pirstale tahansa. Eikö niin? — Hm! — Kyllä voikin. Mutta sellainen isännyys maksaa. Ja siksi on hankittava taloon suuria myötäjäisiä.

PENTTI. Siksikö vain? — Eikö minun ole myöskin hankittava ne rahat, jotka te olette luvannut Eevin myötäjäisiksi?

ERKKI KOLJAS (nousee). Metsää! — Mies, mitä sinä ajattelet! Kyllä kai sinä senkin voisit tehdä! — Tyhmän oikkusi toteuttamiseksi voisit antaa kaataa kuuluisan Koljaan metsän! — (lähestyy Penttiä). Mutta minä sanon sinulle, että silloin voi meidän sukummekin kaatua kantojen juurille. (Kävelee). Jos Koljaan metsä minun eläessäni myydään, niin myydään se sentähden, että minun sukuni ei tule enään hallitsemaan Koljaan perintötaloa. Nyt senkin tiedät.

PENTTI (pienen äänettömyyden jälkeen). Miksi kohotitte Eevin myötäjäiset niin suuriksi?

PENTTI (nousee). Ja niin täytyy käydä siksi, että te niin tahdotte, että teillä siitä on jonkinlaisia etuja.

PENTTI. Niin — teillä. — Te ostatte Eevin yhtäälle — myytte minut toisaalle ja teille jää vielä kaupasta kymmenen tuhatta. Eikö se ole etu?

ERKKI KOLJAS (levollisesti). Sisaresi joutuu arvokkaalla tavalla pois kotoaan ilman minkäänlaista rasitusta talolle. Sinä saat talon vastaan sellaisena kuin se on ja seisoo — ja vielä rahoja. Onhan se etu. — Mutta ymmärrätkö, (lähestyy) että sinä ne rahat saat, enkä minä? — Sellaisia houreita! Rahoja minulle! Mitä minä niillä tekisin! (Poistuu). — Minulla on kyllä tarpeeksi rahoja, itseäni varten.

PENTTI. Mutta sitä, mitä teillä ei ole tarpeeksi, hankitte te tällä kaksoiskaupalla.

PENTTI. Miksi kysytte minulta mitä ovat teidän omat suunnitelmanne? — Mutta näyttääkseni teille, että ne eivät ole mitään salaisuuksia, voin kertoa niistä. — Te tahdotte päästä edusmieheksi.

PENTTI. Mutta teillä ei ole ollut tarpeeksi kannatusta. Sentähden hankitte sukulaisuussuhteita Ylimaassa. Sentähden meidät kaupitaan — myydään. Väitättekö vieläkin, että ne eivät ole teidän etunne, jotka tässä määräävät, vaan meidän? — Ja sellaisina astinlautoina, sellaisina välikappaleina te käytätte meitä! Meidän pitää uhrata itsemme, onnemme ja tulevaisuutemme sentähden, että te tahdotte päästä vaaleissa voitolle — päästä edusmieheksi! — Oh! Sellaista halpamaista kunnianhimoa! Sellaista —

ERKKI KOLJAS (ankarasti). Vaiti! — (Kylmästi ja tyynesti). Minä voisin sinuun suuttua, ellen minä sinua tuntisi. — (Lähestyy). Heti kun olet vihitty Emma Liinaharjun kanssa, saat talon haltuusi ja minä vetäydyn vaarin verolle. Se tulee olemaan minun edusmiespaikkani. Mutta se toinen — se tulee sinulle. Ennemmin tai myöhemmin.

ERKKI KOLJAS. Alussa en sitä niin ajatellut — Mutta koska sattuma näkyy viittaavan tietä, niin on sinun myöskin sitä tietä kuljettava. — (Poistuu). Minua on aina vastustanut ylimaalainen puolue. Nyt se puolue on meidän ja voitto on varma. Mutta minä en sitä voittoa tahdo käyttää, enkä enään siitä välitä. Sentähden olenkin sen hankkinut sinulle.

PENTTI. Minäkään en siitä välitä.. — Mitä minun siellä pitäisi edustaa?
Tietysti teitä. Ainoastaan teitä. — Antakaa minun kulkea omaa tietäni!

ERKKI KOLJAS (ankarasti). Luuletko, että tässä voi tinkiä — tai, että minä rupean mihinkään sovitteluihin! Asia on peruuttamattomasti päätetty, ja siitä on panttina minun sanani tältä puolelta ja liinaharjulaisten sieltä. Sinulla on ainoastaan tämä oikea tie kuljettavana, ellet tahdo ruveta maankulkijana hulluttelemaan. Siis: joko — taikka! — Käytä nyt selvää järkeäsi — äläkä tähtää tyhjään ilmaan!

EEVI. Senhän sanoinkin. — Nyt on toimitettava Aina kotiansa ja rauhassa odotettava hänen parantumistaan.

PENTTI (kävelee kiivaasti). Ei mitään! — Oh! Sellaista häpeämätöntä, inhottavaa sydämettömyyttä! Sellaista omavaltaista menettelyä! — Mutta tällä kertaa isä pettyy laskuissaan. Hän luulee, että mailma loppuu Koljaan portin pieleen. — Saadaanpas nähdä!

PENTTI. Loppukoon sitten! Loppukoon ikuisiksi ajoiksi! — Löytyypä muualla alaa sitä enemmän.

EEVI. Pitäisi olla hyvin tuottava toimi. Sinä olet tottunut menettämään niin paljon.

EEVI. Jos olisi edes pääomaa, jolla voisi alkaa jotakin! Mutta, kaksi paljasta kättä!

EEVI. Siten, että vapautat hänet itsestäsi. — Ilmotat miten asiat ovat ja —

PENTTI. Oh! — Sinä et tiedä —! Minä olen pakotettu syöksemään sekä itseni, että hänet vaikka minkälaiseen kurjuuteen. Olen pakotettu!

EEVI (istuu silmänräpäyksen liikahtamatta. Hypähtää ylös). Pentti! (Syöksyy Pentin luo). Sinä —!! — (Hillitsee ääntänsä). Sinä kelvoton raukka! — Ja tuossa istut sinä nyt kyyristyneenä omaan saamattomuuteesi ja tyrskit kuin lapsi. — Hyi! (Kävelee kiivaasti ylöspäin. Katselee Penttiä ja tulee sitten alas). Lopeta edes tuo! — Teet itsesi yhä miehuuttomammaksi.

PENTTI (pakottaa itsensä tyyntymään). Anna anteeksi sisko! Mutta tätä minä en voinut estää. — Sinä et tiedä kuinka rakas Aina on minulle — tämä kaikki koski niin kipeästi.

PENTTI. Enpä välitä puhua mitään. (Nousee). Parasta, että rupean vaan valmistamaan lähtöäni.

PENTTI. Pitäisi mennä hänen luokseen. Mutta — mitä minä hänelle sanon?
En voi valhetella — ja hän voisi heti aavistaa —

EEVI. Minä luulen, että sinä voit vaatia isältä osuutesi äitivainajan perinnöstä ja —

PENTTI. Äitivainajan?! Sanoitpa sanan! — Kiitos Eevi! Sen voinkin tehdä. — Hätäkös meidän sitten!

PENTTI. Ei, ei! Tämä pitää saada heti selväksi. Tahdon heti varmuutta kaikesta. Ei mitään tyhjänpäiväistä arkuutta enään! Se on juuri se, joka pilaa kaikki.

EEVI. Jos jotakin toivot voittavasi, niin olekin sitten mies, kun isä tulee sisään.

PENTTI. Kyllä, kyllä! — Kovakin voi taipua, kun vaan pannaan tarpeeksi ahtaalle.

EEVI (mennessään). Täti hyvä! Mene kyökkiin valmistamaan se marjamehu
Ainalle. Lähetin jo hakemaan sitä kellarista.

ROUVA AIROLA (menee Eevin pöydän luo). Kuume yhä lisääntyy. — Miksi et mene Ainan luo? Luulen, että hän odottaa sinua.

PENTTI. Täti! Mikä sinua vaivaa? Kasvosi ovat niin jäykät ja silmäsi tuijottavat!

ROUVA AIROLA (vaipuu istumaan). Lapsi raukat! Lapsi raukat! — En sinua soimaa. Enkä häntä. Säälin teitä — ja soimaan itseäni. Itseäni vain soimaan. Minun olisi pitänyt kaikin voimin karttaa tätä taloa. Karttaa Koljaan sukua! Olisihan minulla ollut siihen kyllin syytä.

PENTTI. Ei minun tähteni, täti! Ei minun tähteni syytä! Ei ainakaan ennen. Nyt vasta — nyt voit soimata — nyt sinulla on syytä — minun tähteni —

ROUVA AIROLA. Olisi ollut syytä sen tähden, joka teki synkäksi minun nuoruuteni. Hänen tähtensä minun olisi pitänyt varoa teitä kaikkia.

ROUVA AIROLA. Mutta enhän sitä ole voinut. En ole osannut vihata. En edes karttaa. Siksi kai näin on käynytkin. Ja siksi vain itseäni tästä syytänkin.

PENTTI. Sinä olet aina ollut herttainen ja hyvä meille kaikille. Älä siitä syytä itseäsi. Useimmista lapsuutemme hauskoista muistoista me saamme kiittää sinua. Sinä olet ollut meille parempi kuin oma äitimme. Pitäisikö sinun sentähden soimata itseäsi.

ROUVA AIROLA. Juuri siksi on turmio tullutkin, että olen ollut teille niin läheinen.

PENTTI. Mitään onnettomuutta ei ole vielä tapahtunut. Ja se mitä on — on minun syyni. Ja minun se on korjattava! Soimaa siitä minua yksin! Soimaa! Mutta älä sure!

ROUVA AIROLA. Varottaja kävi minun luonani. Mutta minä en sitä ymmärtänyt. Siksi kohtasikin turmio minun pikku Ainaani. Minä en ymmärtänyt varotusta.

PENTTI. Isäni — ja sinä! — Täti! Tässä on kaksi rikosta sovitettavana.
Sekä isän että pojan. — Ja minun on sovitettava molemmat. — Usko minua!
Kaikki tulee hyväksi vielä —

ROUVA AIROLA (hymyilee jäykästi). Kaikkiko — hyväksi! Hm! Sinähän teet velvollisuutesi? Eikö niin?

ROUVA AIROLA. En. Epäilen vain onnistumista, sillä — minä melkein uskon varottajaani enemmän kuin — mitään muuta.

EEVI (tulee oikealta). Pentti! — Isä raivostui kauheasti. Oli sittenkin tyhmästi ryhtyä asiaan, kun Aina on vielä meillä.

PENTTI (erää ajatuksistaan). Eevi! Tunnetko sinä isän ja täti Airolan entisyyttä?

PENTTI (vähän hurjasti). Hm! — Sen rikoksensa saa isä nyt sovittaa! (Kävelee ylöspäin). Ahaa! (Menee ottamaan piiskan nurkasta). Näetkös tätä!

ERKKI KOLJAS (kävelee kiihkeästi edestakaisin. Pysähtyy Pentin luo). Hm! Vai niin! Vai sillä tavalla sinä olet asettanut asiasi! Pilannut maineesi! Pilannut koko suvun maineen!

ERKKI KOLJAS. Siinä onkin aivan tarpeeksi. Ja enemmän kuin sinä näyt ymmärtävän. — Sitten olet vienyt nuorelta tytöltä kunnian —

ERKKI KOLJAS. Mutta siitä en puhu mitään. Hän on luultavasti siten tahtonut tehdä itsensä oikeutetuksi pääsemään —

ERKKI KOLJAS (keskeyttämättä ajatustaan). Ja sentähden syyttäköönkin itseään ja kärsiköön seuraukset.

PENTTI (tarkotuksella). Minä en aijo ensin kosia tyttöä ja sitten jättää — sentähden, että hän ei ole tarpeeksi rikas.

ERKKI KOLJAS. Olet kuullut myöskin minun. Tuossa on ovi. Itse mahtanet parhaiten tietää aukeneeko sinulle sen takana kärsimys tai onni. Mutta vielä tänäpäivänä sulkeutuu se sinun jälkeesi ainaiseksi.

PENTTI. Mutta ennen kun se sulkeutuu ainaiseksi, on teidän luovutettava minulle äitivainajan perintö.

PENTTI. Siihen on minulla täysi oikeus. Ja sen minä vaadin. — Teiltä minä en pyydä penniäkään.

ERKKI KOLJAS. Vai et? Sepä on kauniisti tehty! — Äitivainajasi perintö! Tiedätkö sinä missä se on? Ainakin sinun pitäisi se tietää. Sillä juuri sinä olet sen ympäri mailman hajoitellut näinä monina vuosina. Ja vielä paljon enemmän! Vai äitisi perintö! Oli sekin keksintö! — Lähde kulkemaan kylästä kylään ja kerjäämään sitä takaisin! Olisi hauska nähdä, paljonko saat kokoon. (Tarkastaa Penttiä). — Sinussa mahtaa olla synnynnäinen taipumus aina tähtäämään tyhjään ilmaan.

PENTTI. Se taipumus ei ainakaan ole perintö teiltä — jumalan kiitos!
— Te kyllä näytte pitävän huolen maalitauluista.

ERKKI KOLJAS. Ei maksa vaivaa tästä kiistellä! — Näin on asia. Nyt tiedät menetellä sen mukaan. Koeta se sovelluttaa omaan rauhaasi! — Mutta älä hetkeksikään unhota sitä, että minulta et saa penniäkään.

PENTTI (katselee piiskaa). Suottakos teillä olisikaan tällainen oikeuden jakaja. Tällainen mittapuu! Kaikki tämän mukaan!

PENTTI. Minä vain huvikseni olen katsellut viimeisen kerran tätä Koljaan perintövaltikkaa. — Minua huvittaisi tietää — Sanokaapas yksi seikka! Te, kun tunnette tämän kapineen hyvät ominaisuudet — sanokaas minulle — voisiko tällä iskeä puhki härän kallon yhtä helposti kuin sillä voi halkaista tammisen pöydän, tai murtaa pienen nais-sydämen?

PENTTI. Onko tämä se sama ase, jolla iskettiin se kuuluisa isku, tuolla Vesikansan puolella?

PENTTI. Se on sen jälkeen mahtanut tulla koko lailla raskaammaksi.
Siihen on aikojen kuluessa takertunut niin paljon suruja ja kyyneleitä.
Nyt on sopiva tilaisuus taas koettaa sitä. Tuossa! Iskekääpäs taas yksi
kuuluisa isku!

ERKKI KOLJAS (kähisee). Sinä uhmailet liiaksi! — Tai uhkaatko minun henkeäni?

PENTTI. Sittenhän minä olisin samallainen kuin tekin. Ottakaa! Ettekö uskalla? (Kääntää piiskan toisapäin käteensä). No! Ottakaa! Minä en tahdo kauvemmin pitää näin saastaista valtikkaa.

ROUVA AIROLA (on pannut tarjottimen peräpöydälle, Syöksyy nopeasti väliin. Seisahtuu uljaana Erkki Koljaan eteen). Kavahda — Erkki Koljas!

ROUVA AIROLA. Vieläpä Erkki Koljas näkyy muistavan sen nimen! Viimeksi kuulin sen sinun suustasi kolmekymmentä vuotta sitten, jotenkin samallaisessa kohtauksessa. Nyt ei minulla ole antaa sinulle kihlasormusta. Mutta — poikasi minä sinulle annan. Kiitä jumalaa, ettet murhannut omaa poikaasi!

ERKKI KOLJAS (on päässyt entiselleen). Mitä teillä, pastorska, on tekemistä tässä?

ROUVA AIROLA. Onneksi oli, että ehdin tähän, estämään Erkki Koljasta hirmuisesta teosta.

ERKKI KOLJAS. Parempi jos olisitte ehtinyt aikoinaan estämään tytärtänne kietomasta pauloihinsa — tuota tuossa.

ROUVA AIROLA. En tahdo puolustaa, enkä syyttää ketään. Mutta sen voin vakuuttaa, että yhtä vähän on Aina kietonut Penttiä kuin minä kiedoin sinua, Erkki Koljas!

ERKKI KOLJAS (katsomatta rouva Airolaa). Ellei se ole tyttärenne työtä, niin on se kai sitten teidän, hyvä rouva!

ROUVA AIROLA (tulistuneena). Erkki Koljasko tässä esiintyy syyttäjänä minua vastaan?

PENTTI. Älkää syyttäkö isä, vaan sovittakaa rikoksenne! Nyt sen voitte tehdä.

ROUVA AIROLA. Erkki Koljasko heittää sellaisen solvauksen minulle, että minä olisin vehkeillyt sinua, tai lapsiasi vastaan? Kostostako minä sen tekisin? Kostaisinko sinulle sentähden, että sinä kerran olet saattanut minun sydämeni ja silmäni vuotamaan? Jos kostaa olisin tahtonut, niin olisi minulla siihen ollut jo monta tilaisuutta. Ja nytkö vasta minä sen tekisin! Näin monen vuosikymmenen kuluttua! Ei, Erkki! Ne haavat, jotka sinä silloin löit nuoren tytön sydämeen, ovat jo siksi arvettuneet, ettei niissä enään ole kuumetta. Ja vihan kuumetta niissä ei koskaan ole ollutkaan. — Molemmat lapsesi voivat sen sinulle todistaa — ellei sinulla itselläni ole ollut silmiä sitä näkemään.

ROUVA AIROLA. Sentähden minä en myöskään salli, että sinä Erkki Koljas, syydät minulle raakoja syytöksiäsi.

ROUVA AIROLA (jatkaa). Enkä salli sitä sentähden, että minun pikku Aina raukkani on nyt tullut sinun poikasi tähden onnettomaksi. Vielä tuhat kertaa onnettomammaksi kuin mitä hänen äitinsä on ollut sinun tähtesi, Erkki Koljas!

AINA (tulee oikealta, Valkosessa yöpuvussa, tukka hajalla ja kuumeen heikontamana). Äiti! Pentti!

AINA (irrottaa itsensä ja astuu lähemmäs Erkki Koljasta). Setä! — Setä hyvä! Minä olen kuullut kaikki. Miksikä me emme saa — mitä pahaa olen teille tehnyt — ajatelkaa — minä tulen onnettomaksi —

ERKKI KOLJAS. Vaikene! Minä en tahdo kuulla enään mitään! Enkä muuta päätöstäni!

AINA (menee lähemmäksi). Armahtakaa — tappakaa minut ennen — minä rukoilen — kuulkaa minua — polvillani rukoilen — lapseni rukoilee — me kaikki rukoilemme —

ERKKI KOLJAS (kääntyy kauheassa raivossa). Ulos ovesta! Ulos kaikki!
(Ottaa piiskan. Kohottaa sen ja polkee jalkaansa). Ulos koko talosta!
Heti paikalla!

ROUVA AIROLA. Laupias jumala! — Sinä julmuri! Oletko vielä tappanut lapseni! Aina! Aina!

ROUVA AIROLA (sytyttää lamppua kirjoituspöydän luona. Menee sitten hiljaa Ainan ovelle, kuuntelee ja sulkee sen hiljaa. Kääntyy keskilattialle päin, pysähtyy. Menee hiljaisilla askelilla nopeasti ovelle). Sisään!

ROUVA AIROLA. Kyllä kävi. Ja sanoi, että parantuminen näkyy käyvän yhä nopeammaksi. — On oikeen jumalan siunaus, että hän on niin paljon ruvennut nukkumaan.

ROUVA AIROLA (istuu tuolille). Kyllä on. — Toista kuukautta — yhtämittaisissa kuumehoureissa. Eevi! Miksi näytä! niin levottomalta?

EEVI. Minäkö? En — Kuljin ehkä liian nopeasti. (Katsahtaa levottomasti Ainan oveen päin). Onko Pentti puhunut sinulle mitään — sen kauhean kohtauksen jälkipäivästä?

ROUVA AIROLA. Onhan siitä ollut puhetta. — Rovastihan silloin erotti
Ainan toimestaan. Sitäkö tarkotat?

EEVI. Eikö Pentti ole puhunut siitä, että isä silloin aikoi ihan toden teolla ajaa hänet kotoa pois?

ROUVA AIROLA (ajattelee). Muistelen aivan kuin unennäköä, puhutuksi jotain sellaista. — Kyllä, kyllä! — Mutta hehän sopivat siitä.

ROUVA AIROLA (välinpitämättömästi). En ole ehkä ottanut kuullaksenikaan, onhan tässä ollut niin paljon muutakin ajattelemista.

EEVI. Siinä tilassa missä me silloin olimme — koko yön valvoneita — ja sellaisessa tuskassa Ainasta — ja isän järkähtämätön pakotus Penttiä kohtaan —

EEVI. Saadakseen kotirauhan ja voittaakseen aikaa — kunnes Ainakin paranisi — teki Pentti isän mieliksi ja ilmotti rovastille haluavansa tulla kuulutetuksi toisiin seurakuntiin naimaan.

ROUVA AIROLA. Niin, niin! Nyt kyllä muistan. — Sehän se paransi teidän rikkoutuneen rauhan.

EEVI. Näennäisesti kyllä. Mutta alituisessa tulessa pidettiin Penttiä joka päivä. Isä, koko suku ja vieläpä Niinisalokin piirittivät hänet yhä ahtaammalle ja ahtaammalle. Ja — tunnethan sinä Pentin miehuuttomuuden —

EEVI. Kun sitten Pentti sai tietää, että Ainan äkillinen sairaus oli ollut onnellinen ainakin yhdessä suhteessa, niin — pelastaakseen itsensä kiusaajistaan — kirjoitti Pentti valtakirjan —

EEVI. Mutta heti myöskin sen jälkeen matkusti hän Ylimaahan puhuttelemaan serkkuansa —

EEVI. — peruuttaakseen antamansa valtakirjan. Isä aavisti Pentin matkan tarkotuksen, eikä lähettänyt papereita heti. Tällä kannalla olisi kai asia vieläkin, ellei olisi sattunut muuan tapaus, joka —

EEVI. Siitähän oli niin kauhea riita äsken isän ja Pentin välillä.
Isä on nähtävästi salannut kuoleman ilmotuksen jo parin viikon ajan.
Ja heti sen saatuaan lähettänyt Pentin paperit Ylimaahan.

ROUVA AIROPA (vaipuu istumaan kirjoituspöydän viereiselle tuolille).
Pentti kuulutettu!

EEVI (nousee, huomattuaan rouva Airolan itkevän, menee hiljaa hänen luokseen ja silittää hellästi hänen päätään). Täti! Uskoitko sinä, että Pentistä ja Ainasta olisi koskaan tullut sen valmiimpaa? — Sinä et tunne Penttiä tarpeeksi. Ennemmin tai myöhemmin olisivat he kuitenkin hänet pakottaneet. Ja kukapa tietää — kun Aina nyt paranee ja tulee entiselleen taas —?

ROUVA AIROLA (katkerasti). Entiselleen? (Nousee). Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, ettei Aina raukka koskaan pääse entiselleen enään. (Menee leposohvan luo). Mikä kauhistuttava totuus! (Vaipuu istumaan).

EEVI (menee hiljaisena vähän lähemmäksi). Täti kulta! Olihan sentään onni onnettomuudessa hänen äkillinen sairastumisensa. Sillä tavalla päästiin kuitenkin monista ikävyyksistä. Ymmärräthän sen? Ja kun koko asiasta ei tiedä muut kun lääkäri ja me omaiset —

ROUVA AIROLA. Vähät meistä muista! Mutta Aina itse! — Jos hän edes olisi saanut pitää lapsen.

ROUVA AIROLA. Minä uskon, että se olisi ollut hänelle sekä onneksi että iloksi. — Olisitpa vaan kuullut, miten hän kuumehoureissaan siitä alituiseen puheli. Hänen mielikuvituksessaan se oli ikäänkuin olemassa. Ja sittenkin, kun kuume jo oli häneltä poissa ja totuus hänelle ilmotettiin, oli varsin vaikea saada hänet sitä uskomaan. Selvästi näki, että hän olisi toivonut toisin. — Minä uskon, että se olisi kiinnittänyt hänet elämään. Mutta niinkuin asiat ovat nyt, niin voi jonkinlainen aavistamaton loppu tulla millä hetkellä tahansa.

ROUVA AIROLA. Yksi ainoa asia on tuonut hänelle terveyttä ja pitänyt hänet kiinni elämässä. Yksi ainoa! (Raskaasti). Ja sekin on nyt — vain harhaluulo — saippuakupla, joka voi särkyä häneltä millä hetkellä tahansa. — Mitä seuraa sitten? Juuri tänään viimeksi kielsi lääkäri, kuoleman uhalla, puhumasta Ainalle mitään, joka jotenkin voisi liikuttaa häntä. — Ja nyt odottaa häntä tällainen tieto. Voi Aina raukka!

EEVI. Ei, ei! Se pitää estää. Hän ei saa tietää mitään, ennenkun enemmän voimistuu.

ROUVA AIROLA. Kyllä me saamme odottaa hänen voimistumistaan, kestääkseen tätä. Ajattele miten herkkä ja arka hän on!

EEVI. Niinpä kyllä, täti hyvä! Mutta meidän pitää kuitenkin yrittää.
Tämä pitää Ainalta salata!

ROUVA AIROLA (nousee). Se on mahdotonta! Heti kun tieto leviää ympäristöön, voi se vaikka seinän läpi tunkeutua Ainan korviin.

EEVI (nousee. Tiukasti). Mutta se -pitää estää. — Muutaman päivän kuluttua on Aina jo siksi voimissaan, että hän voi matkustaa. Hänet on toimitettava kauvas tältä seudulta.

ROUVA AIROLA. Tosiaankin. Jos se kävisi päinsä! — Mutta — ei, ei!
Sukulaisiin ei voi — se olisi sama juttu.

EEVI. Ei, ei! Ei sukulaisiin. — Aivan vieraisiin pitää hänet saada.
Se on muutenkin hänen parantumiselleen edullisempi.

ROUVA AIROLA. Sepä juuri, se! Sellainen tulisi maksamaan paljon. Yksin hän ei voisi tulla toimeen. Minun pitäisi mennä mukana. Ja siihen ei ole minulla varoja.

EEVI (menee hänen luokseen). Täti hyvä! Minäkin ehkä voisin vähän auttaa jos —

ROUVA AIROLA. Myönnän suoraan, että olen hyvin hämmästynyt tästä vieraasta. — Sen jälkeen mitä on tapahtunut — en luullut Erkki Koljaalla olevan mitään asiaa minulle.

ROUVA AIROLA. Vai niin! Minä en tosiaankaan käskisi Erkki Koljasta tässä huoneessa istumaan, ellemme niin useasti ennen olisi toisillemme tuolia tarjonneet — ja ellei tyttärenne läsnäolo — sentähden — tuossa on tuoli!

ERKKI KOLJAS (huomaa Eevin). Vai niin — Eevi! — Olipa hyvä, että satuit olemaan täällä. Sinulta voi rouva pastorska saada järkevän neuvon — jos tarvitaan. — Istutaan sitten! (Istuu). Ettekö tahdo istua? En tullut täältä tulta lainaamaan.

ERKKI KOLJAS. Olette kai jo Eevin kautta saanut kuulla, että Pentti on kuulutettu Emma Liinaharjun kanssa?

ROUVA AIROLA. Kyllä — tiedän koko jutun. Myöskin sen, että pastori
Koljas on kuollut.

ERKKI KOLJAS. Niin. Tehän tunsitte hänet. Oleskelihan hän usein meillä, sekä koulu- että ylioppilasaikoinaan.

ROUVA AIROLA. Hän kuoli tietysti aivan äskettäin, koska tieto vasta tänään saapui tänne?

ERKKI KOLJAS. Niin. — Hm! — Veljeni poika kuoli halvaukseen, muutaman ajan sairauden jälkeen. Meidän suvussamme on usein halvaustapauksia.

ERKKI KOLJAS. Niin. — Koljaalle tuodaan piakkoin emäntä Liinaharjusta.
Vihkiminen tulee tapahtumaan jo tällä maahanpanijaismatkalla. Kun
sukuun nyt tuli murhetta, niin jätetään kaikki suuret häävalmistukset.
— Nuori emäntä tuodaan jo ainakin parin viikon kuluttua.

ERKKI KOLJAS. Nyt, kun nämä ikävyydet ovat täällä tapahtuneet, niin — eihän niitä saa tekemättömiksi ja —

ERKKI KOLJAS. Senpä tähden onkin otettava asiat sellaisina kuin ovat.
On vain ajateltava miten ne parhaiten voitaisiin järjestää.

ERKKI KOLJAS. Ei luonnollisesti olisi meille kenellekään siellä Koljaalla varsin mieluista — mutta erittäinkin epämieluista olisi tietysti nuorelle emännälle, jos näin läheisinä naapureina yhä edelleenkin asuisi henkilöitä, joiden kanssa on ollut sellaisia ikäviä suhteita.

ROUVA AIROLA (nousee kiivaasti, mutta puhuu hillityllä äänellä). Ja sinä uskallat —! Uskallat vielä minun oman kattoni alle tulla solvaamaan sekä minua että tytärtäni.

ERKKI KOLJAS (yhä levollisena). Miltä taas meidän naapuruutemme tuntuisi teistä — en sano mitään. Sen mahdatte parhaiten itse ymmärtää.

ROUVA AIROLA (kävelee). Kyllä minä sen jo kauvan aikaa olen sekä ymmärtänyt, että tuntenut.

ROUVA AIROLA. Minä en istu silmänräpäystäkään niin kauvan, kun Erkki
Koljas on minun huoneessani.

ERKKI KOLJAS (nousee). Voimmehan seistäkin. — Jos vaan pysytte vähän alallanne.

EEVI (hiljaa rouva Airolalle). Minä rukoilen sinua, täti! Koeta nyt pakottaa itsesi rauhalliseksi. — Kas niin, täti kulta! Istu nyt uudelleen! Ja kuuntele isää tämä yksi kerta! Tämä kerta vain.

ERKKI KOLJAS (istuu). Kun nyt — olot ja välit ovat käyneet näin kireiksi ja sietämättömiksi, niin pitäisi koettaa saada aikaan edes laiha sovinto. Sekin olisi parempi kuin lihava riita.

ROUVA AIROLA (ivalla). Olenpa tosiaankin utelias kuulemaan, millainen olisi Erkki Koljaan rakentama laiha sovinto.

ERKKI KOLJAS. Minä ehdottaisin, että te, niin pian kun asiat ja olosuhteet sen sallivat, muuttaisitte pois tältä seudulta. — Sen voin kyllä ymmärtää, että teillä ei sellaiseen ole varoja. Mutta voisimmehan sen asian saada autetuksi.

ROUVA AIROLA. Minä varotan sinua, Erkki Koljas! Jos almuja aijot tarjota minulle siitä, että sinun poikasi on tehnyt onnettomaksi minun tyttäreni, niin poistu, sanomatta sitä sanaa!

ERKKI KOLJAS. Almuja en ole aikonut tarjota, enkä antaa. Mutta jos suostutte lähtemään täältä, niin olen minä valmis ostamaan tämän teidän rakennuksenne.

ERKKI KOLJAS. Te itse maksoitte tästä neljä tuhatta. Sen jälkeen tämä on vanhentunut. Olisi kai vaikea saada samaa hintaa enään. — Mutta sillä ehdolla, että muutatte johonkin toiseen seurakuntaan, maksan minä tästä viisi tuhatta.

ERKKI KOLJAS. Niin. Mutta sillä ehdolla, että muutto tapahtuu ennen nuoren emännän tuloa. — Jo huomispäivänä voidaan kirjoittaa kauppakirja. Ja rahat saatte heti.

EEVI. Ajatteles täti! Silloin voisi Ainakin pikemmin parantua. Se on juuri se, mitä äsken puhuimme. Muutamia päiviä — ja kyllä viikonkin voimme vartioida Ainaa niin, että hän ei saa kuulla mitään ikäviä uutisia, jotka voisivat häntä vahingoittaa. Mutta pitemmältä kävisi se mahdottomaksi.

ROUVA AIROLA. Niin, niin! Kyllä minä ymmärrän. Kyllä ymmärrän. — Mutta jos minä tähän suostuisin, niin sanon sen sinulle Koljas, että suostuisin siihen tyttäreni terveyden tähden. Enkä mistään muusta syystä.

EEVI. Niin, niin! Tietysti Ainan tähden. Eihän tässä ole muusta kysymystäkään. — Ja näinä päivinä ei saa päästää Ainan luo ketään, johon ei varmasti voi luottaa. Heti kotia päästyäni puhun Pentille, ettei hän vahingossakaan paljasta Ainalle mitään.

ROUVA AIROLA. Niin, niin! Etupäässä Penttiä on varottava. Kaikin voimin juuri häntä, sillä hän voisi —

ROUVA AIROLA. Sss! Aina on herännyt. Menkää saliin! Tulen heti sanomaan päätökseni. Odottakaa siellä! Eevi! Vie isäsi saliin!

AINA (puettuna jotenkin samoin kuin toisen näytöksen viimeisessä kohtauksessa, tulee rouva Airolaa vastaan).

AINA (nojautuu rouva Airolan olkaan). Heräsin äsken — saata minut tuohon — leposohvaan!

ROUVA AIROLA (vie Ainan leposohvaan). Olisit lapsi hyvä odottanut, että olisin ehtinyt auttamaan sinua. — Kas noin! Koetahan saada nyt mukavaa itsellesi. Minä tuon sinulle heti peitteen ja enemmän päänalaista. Odotahan hetki! (Menee Ainan huoneeseen. Tulee heti tyynyn ja peitteen kanssa). Kas tässä! Jaksatko vähän kohottautua — että saan tämän tyynyn —? Riittää jo! Hyvä on. Nyt panen vielä tämän peitteen.

AINA. Sinne vaan jalkapuoleen! Noin. Tässä on kyllä lämmin — hiilustan edessä. Höh! Nyt on kyllä hyvä. Kiitos, kiltti äiti!

ROUVA AIROLA (menee ottamaan tuolin kirjoituspöydän luota ja tuo sen leposohvan viereen).

ROUVA AIROLA. Olet nukkunut niin hyvin koko päivän, että luulit yön menneeksi.

ROUVA AIROLA. Ei nyt enään, hyvä lapseni, kun saat unta. Nukut yösi rauhassa ja aamulla heräät taas terveempänä.

AINA. Hm! (Katselee levottomasti ympärilleen). Luulin kuulleeni täältä puhetta äsken. — Oliko joku täällä?

ROUVA AIROLA. Kyllä! Kyllä hän kävi. Mutta sinä nukuit. Hän kyllä vielä pistäytyy.

ROUVA AIROLA. Toisina päivinä hän kävi useampiakin kertoja. Ei kukaan ole käynyt sinua katsomassa niin usein kuin hän.

AINA (huoahtaa tyytyväisenä). Se on hyvä! (Hymyilee). Pelkäsikö Pentti minun kuolevan?

AINA. Se vaan tuntui siltä äsken. — Anna minulle kätesi, äiti! Kas niin!
Näin on hyvä.

ROUVA AIROLA (panee toisen kätensä Ainan otsalle). Ehkä sinä väsyit, kun lähdit yksin yrittelemään liikkeelle.

AINA. Niin on joku kertonut. En muista kuka. — Sanottiin, että se on korkeampi kuin meidän vanha kirkkomme. Ja tehty aivan pikkuisista lumipalloista.

ROUVA AIROLA. En minä ole siellä mitään huomannut. Ja mitenkä lapset voisivat niin suurta linnaa rakentaa!

AINA. Vai hän! — Hän on hyvä opettaja. — Kulkevatko lapset tästä ohi yhtä iloisina kuin ennenkin?

ROUVA AIROLA. Olen joskus kävellyt tuonne tielle vastaan ja hillinnyt heitä, etteivät häiritsisi sinua.

AINA. Nyt ei heitä saa enään estää! — Jahka vaan paranen, niin menen tuonne portille kimittämään heitä.

AINA. Mene nyt vaan kyökkiin askareillesi! Kyllä minä pysyn tässä.
Jos tuot teetä sitten kun tulet, niin on hyvä.

AINA. Ei, ei! Anna sen olla rauhassa. Kun katselee tuota hiljaista hiipumista, niin se niin rauhoittaa.

AINA (hetken katseltuaan hiilustaa. Luulee rouva Airolan vielä olevan huoneessa). Äiti! Sinä olit varmaankin aikoinasi Vesikansan kaunein tyttö. — Ja sitten sait vielä lisäksi surun kauneuden. Miksi et minulle ennen kertonut elämän tarinaasi? Sinä et voi aavistaa kuinka korkealle sinä sen jälkeen kohosit minun ihailussani. Ei mikään voi niin kohottaa kuin surun kauneus. — Äiti! Minua taas niin vaivaa! Se ei ole ruumiissa — Oh! Niin kauhea tuska!

AINA (laulun alussa). Äiti! Minun lauluni! (Kuuntelee ihastuneena. Laulun loputtua). Kyllä on riemukin kaunista! Tuollainen lasten viaton riemu.

PENTTI (on tullut sisään, Ainan viimeisten sanojen aikana. On hyvin rauhaton). Aina!

AINA. Luulin äidin olevan sisällä. (Ojentaa kätensä). Terve tuloa!
Istu tähän tuolille! (Pitää yhä Penttiä kädestä ja katselee häntä).
Kuinka hyvin teit, että tulit. Kiitos, rakas Pentti!

AINA. Oikein hyvin! — Olen aivan terve. Enhän näytäkään enään sairaalta? — Ehkä sentään. En ole nähnyt itseäni. Mutta kyllä siltä olen terve. Nyt tunnen itseni ihan terveeksi. Sinä et tiedä Pentti, kuinka sinun läsnäolosi vaikuttaa hyvästi. Jos olisit aina täällä — no, ei juuri ainakaan — mutta useimmin jos kävisit, niin muutamassa päivässä olisin ihan kuin ennenkin. Etkö usko — ihan kuin ennen?

AINA (huomaa Pentin tuskan). Pentti! Sinä olet —! Pahastuitko — kun sanoin —? Ei! Älä pahastu! En minä moiti. Olethan käynyt niin usein kuin suinkin voit. Siihen minä kyllä olen tyytyväinen. Minä olen niin tyytyväinen. Mutta mitä minä sille voin, jos heti sinun mentyäsi kaipaan taas sinua. Ymmärräthän, etten minä sille mitään voi.

AINA. Niin. Äiti sanoi, että kävit täällä usein silloinkin, kun olin aivan tiedotonna. (Hymyilee). Sinä kävit sentään, vaikka minä en tuntenutkaan sinua. Eikös se ole omituista, että minä en ole tuntenut sinua?

AINA. Niin, niin! Mutta sittenkin. Jos sinä olisit joskus niin sairas, ettet tuntisi minua, niin kyllä minä silloin kuolisin.

PENTTI. Älä nyt Aina hyvä —! (Irroittaa kätensä). Nähtävästi ei Eevi ole käynyt täällä?

AINA. Kyllä hän kai pian tulee. Siksi on hyvä, että sinä tulit ennen.
Saamme edes vähän aikaa olla rauhassa.

AINA. Kyllä on. Ja hänkin tulee kohta. — Miksi menit pois? En minä voi sinua sinne seurata. Pentti! Tule takaisin!

AINA. Istuhan nyt uudelleen! Kas niin! Nyt on taas hyvä. Heti tuli rauha sinun mukanasi.

AINA. Olenhan minä. Etkös näe, että olen. Ja miksi en olisi levollinen, kun saan olla sinun läheisyydessäsi.

PENTTI. Mutta jos erilläkin olo tulisi kysymykseen. — Pitää ajatella, että voisi niinkin sattua.

AINA. Pentti! (Katselee Penttiä terävästi). Sinulla on jotakin — Mitä se on? Sinä olet niin synkkä — Anna tänne kätesi! — Sinun kätesi vapisee. Nyt vasta näen. Et sinä ole ollenkaan niinkuin ennen. Olit jo tullessasi tuollainen. Pentti! Mikä sinua vaivaa?

PENTTI. Ole nyt levollinen! — Minulla on vain ikävä. Jos — näet — minun pitäisi matkustaa huomenna.

PENTTI. Pois. Pitemmäksi aikaa. — Ja kuka tietää voisinko enään — taikka — voinko aivan pian — palata sieltä.

AINA (liikkumattomana). Sinun silmissäsi on jotakin — se ei ole mikään tavallinen matka, jota sinä ajattelet. Pentti! Minä kauhistun. Sinä aivan täriset. Ja silmissäsi on kyynel. Kuule, Pentti!

AINA (kuumeisesti). Kas niin! Enkö arvannut oikein! — Jumalan nimessä,
Pentti! Sano minulle kaikki! Sano heti kaikki!

AINA. Sinun täytyy! Kuuletko! — Oh! Minä en jaksa vaatia niin voimakkaasti. Tiedäthän, etten jaksa. Armahda minua ja älä kiusaa! Jos minua rakastat, niin ole suora! Sinun pitää olla suora minulle!

AINA (pakottaa itsensä aivan liikkumattomaksi). Kyllä! Kyllä! — Näethän.
— No?

PENTTI (pitkään ja matalasti). Minä voisin kertoa sinulle koko joukon kaikista niistä tuskista, kärsimyksistä ja pakotuksista —

PENTTI. Kun minut oli pantu niin ahtaalle, etten enään kääntymään päässyt, niin pelastuakseni ensi pulasta näennäisellä myöntymisellä, suostuin isän vaatimuksiin sen Liinaharjun —

AINA. Pentti — sinä —! (Ottaa kiinni Pentistä ja tuijottaa häneen kauhun valtaamana. Ottaa sitten äkkiä päästään kiinni ja huudahtaa). Apua!

AINA (nousee ylös uunin puolelta). Apua! Apua! — Murhaaja! Sinä julmuri olet murhannut Pentin!

AINA. Pois! Älä tule! (Pakenee ovelle päin). Sinä julma mies! Miksi tapoit Pentin?

AINA. Katsokaa! Tuo mies — Pentti istui tuossa — tuo mies tuli — murhasi Pentin —

AINA (menee sohvan luo, polvistuu ja syleilee tuolia). Minun rakas
Penttini! Miksikä sinut sillä tavalla murhattiin!

ROUVA AIROLA (tulee Ainan viereen). Rakas Aina! Oma Ainani! Etkö tunne minua? Nouse ylös! Tule huoneeseesi!

AINA (nopeasti Erkki Koljaan luo). Te olette kerran antanut minulle siunauksenne. Iskekää piiskalla rautakuula tuon murhaajan päähän. Te voitte. Iskekää!

EEVI. Aina! Tule huoneeseesi! — Täti! Viekäämme hänet pois! Ehkä lepo on hänelle paras!

PENTTI (syöksähtää isänsä luo). Jumal'auta! — Voit varmasti uskoa, että tämä oli — viimeinen ja — ratkaiseva.

PENTTI (nauraa katkerasti). Juuri sitä aijonkin! (Raivostuneena). Ettekö usko, että minä tämän jälkeen pystyn johonkin — pystyn vaikka mihin!

PENTTI. Kyllä. (Mennessään isälleen). Tarkotin vaan että — huomenna lähdetään Ylimaahan — häitä viettämään!

Sama huone kuin ensimäisessä ja toisessa näytöksessä. Ilta.
Kattolampussa ja uunissa tuli.

ERKKI KOLJAS (istuu keinutuolissa, nojaten leukaansa paksuun keppiin, jota aina käyttää tukenaan liikkuessaan, Kohoaa hitaasti. Katselee ympärilleen kärsimättömänä. Nousee raskaasti ja menee katsomaan kelloa). Hm!

ERKKI KOLJAS (menee keinutuoliin). Sanoit kai, etten vielä voi liikkua ulkona. Muuten kyllä olisin mennyt hänen luokseen.

ERKKI KOLJAS (istuu). Ääh! — Hän oli kai tyytyväinen, että juuri Pentin häämatkalla minulle sattui tämä vaurio?

ERKKI KOLJAS. No, no! Eipä ilmankaan! — Sitä kirottua tyhmyyttä, että silloin annoin ohjakset Pentin käteen, saan nyt katua lopun ikäni.

EEVI. Ei. — Hänen veljensä kirjoittaa, että niinä viikkoina, kun Emma oli täällä, tapasi hän miehensä vain pari kertaa. Toisen kerran kilpa-ajoissa ja toisen kerran eräänä sunnuntaina päivällispöydässä, jolloin Pentti oli päihtyneenä. Ja ettei Emma tule Koljaalle ennen kun Pentti itse menee noutamaan häntä.

ERKKI KOLJAS. Vai niin! No, olkoon Emma Liinaharjussa, siksi kun täällä saadaan rauha maahan. — Oliko pastorska taipuvainen?

EEVI. Täti kyllä mielellään muuttaa pois — nyt kun Aina on parantunut.
Sanoi muuten, että Aina saa päättää.

EEVI. Aina ei ollut kotona. Hän on tuolla opettajattaren luona. Sittenpä saadaan kuulla, kun täti tulee.

ERKKI KOLJAS. Minä uskon, että kaikki olisi nyt hyvin, jos vaan kauppa silloin olisi saatu valmiiksi. Siksipä pitääkin sen tapahtua nyt! Vielä tänä iltana. —

Menee peräpöydän luo. Ottaa lampun ja vie sen työpöydälleen.
Alkaa ommella.

ERKKI KOLJAS. Pentin hurjasta ja tuhlaavasta elämästä kerrotaan kamalia juttuja. Jos ne ovat kaikki tosia, niin —

ERKKI KOLJAS. Sinäkin? — Hm! — Jos ne ovat tosia, niin — sitten se ei olekaan enään pelkkää kevytmielisyyttä. — Hevi! Mitä sinä uskot?

ERKKI KOLJAS. Mietittyäkö — arvelet? Tyhmyyttä se on! Sokeutta!
Ainoastaan sokea voi laskea sellaisella huimuudella kohti turmiotansa.

ERKKI KOLJAS (katselee Eeviä pitkään. Nousee). Minä sanon sinulle jotakin. — Silloin — siellä pastorskan luona — kun se kohtaus sattui — sanoi Pentti minulle: "ettekö usko, että minä tämän jälkeen pystyn johonkin — pystyn vaikka mihin!" — Silloin luulin hänen tarkottavan aivan toista. Minä unohdin koko jutun. Mutta nyt, viime päivinä on se uudestaan tullut mieleeni, yhä useammin ja useammin. Se on alkanut vaivata minua. — Mitä sinä ajattelet siitä?

ERKKI KOLJAS (tiukasti). Kuules, Eevi! (Ärtyisesti). Lopeta tuo ijankaikkinen nypelöiminen! Ylös siitä! Minä en kärsi sinun puolinaisia viittailujasi sinne ja tänne. Sinun pitää vastata suoraan! Kuuletko? Mitä hän kostaisi itselleen?

EEVI (nousee). Sen saamattoman raukkamaisuuden, joka on saattanut hänet kulkemaan teidän talutusnuorassanne niin pitkälle, että hän sillä on vienyt muita turmioon.

ERKKI KOLJAS. No! Ei niin tulisesti! — Sehän tuntui puolustukselta.
Mutta jääköön se! — Onko Pentti puhunut sinulle ajatuksiaan.

ERKKI KOLJAS. Hm! Siis arveluita. — Miksi et ole minulle puhunut ennen näistä?

EEVI. Pyysin minä teitä jättämään Pentin rauhaan edes siksi, kun Aina olisi parantunut. Mutta se ei auttanut mitään.

ERKKI KOLJAS. Eikä mikään auta nytkään mitään. — Vai hävittää tämä
talo maineen mantuineen! Ei vähemmän, eikä enemmän! No, koetetaanpas!
Vielä on haka veräjässä. — Ensin on Airolalaisten poistuttava täältä.
Siitä on alotettava. Ja sitten —

ROUVA AIROLA. Minä sanon heti edeltäpäin, että Aina saa päättää.
Ellei hän suostu, niin pakottamaan en häntä rupea.

ERKKI KOLJAS. Niinpä kyllä. Mutta asian voi ymmärtää niin monella eri tavalla, ja nyt kun tyttärenne on terve, niin voi hänelle selittämällä —

ROUVA AIROLA. Terve! — Hm! No niin! (Huokaa). Onhan hän. — Mutta siksi terve hän ei ole, että minä pienimmässäkään vastustaisin hänen tahtoaan.

ROUVA AIROLA. Mene vaan! Mutta jos huomaat, että hän ei kernaasti tule, niin sano, että minä tulen sinne, koulun loputtua.

ERKKI KOLJAS (äkkiä). Kuinka niin? — Hm! (Tekeytyy välinpitämättömäksi). Mitäs tässä —. (Menee keinutuoliin). Tämä jalka vaan vielä tekee vähän kiusaa.

ROUVA AIROLA. Niin! Siellähän se sattui. — Etkö aavistanut, että siitä se turma tulisi?

ROUVA AIROLA. Vahingosta minä en iloitse! Mutta minä iloitsen siitä, että sinä jo alat peljätä seurauksia.

ROUVA AIROLA. Kysy itseltäsi, mitä pelkäät! Ja kysy itseltäsi, miksi olet kadottanut entisen tasapainosi!

ERKKI KOLJAS (kiivaasti). Kaikesta! — Etupäässä siitä, että Pentin harha-askelta ei seurannut mikään onnettomuus.

ERKKI KOLJAS. Joka tyhmyydessään asettuu toisen tielle ja siitä jotakin kärsii — syyttäköön itseään!

ROUVA AIROLA. Kuka on asettunut tielle nyt ja ennen? Mekö, vai sinä ja sinun poikasi? — Minä luulin sinun Erkki Koljas jo saaneen sen verran silmäsi auki, että voisit nähdä, miten paljon syytä sinulla on kaikkeen tähän kurjuuteen.

ROUVA AIROLA. Niin juuri! Sekä tähän että siihen vanhaan — meidän välillämme.

ROUVA AIROLA. Siihen myöskin! — Ja minä iloitsin sinun puolestasi. Mutta minä huomaan iloinneeni turhaan. Elämän ovi ei näy aukeavan enään uudelleen sille, joka sen itse on sulkenut. Sinä suljit sen silloin, kun elämä sinulle välähti kirkkaimpana. Ja sen jälkeen olet sinä ollut ja tulet aina pysymään vain — elävänä ruumiskirstuna.

ROUVA AIROLA. Totta! — Sinä taistelet kuolleitten kaavojen ja verettömien varjojen puolesta. — Juuri sellaisten puolesta sinä taistelet. Ja niille sinä uhraat. Mutta se, jota vastaan sinä olet taistellut, tulee vielä kerran sinun eteesi ja vaatii sinut tilille. Se tulee Erkki Koljas!

ROUVA AIROLA. Minä tarkotan sitä, jota sinä et koskaan ole tuntenut.
Minä tarkotan — oikeata elämää.

EEVI (tulee nopeasti). Pentti on tullut. — Hänellä on mukanaan suuri joukko herroja — monella hevosella.

PENTTI (tulee, palttoo auki, hattu takaraivolla ja piiska kädessä. On synkän näköinen ja vähän päihtynyt). Eevi! Annapas avain vieraspuolelle!

PENTTI (ottaa avaimen). Kiitos! — Sinä olet hyvä sisko. — Jos sinä jo olisit kotoa poissa — en minäkään enään tulisi tänne. (Huomaa Erkki Koljaan). Päivää — vaari!

PENTTI (kohottaa piiskaa). Tämänkö? E-ei! — Tämä on Koljaan isännän tunnusmerkki, tämä. Tietysti löysin sen äsken rekeni pohjalta. Tietysti! Se seuraa minua, katsoo Erkki Koljasta niinkuin "piru lautamiestä". (Nauraa, Kääntyy alaspäin ja huomaa Rouva Airolan). Täti? Täällä? (Ottaa hatun päästään ja menee tervehtimään). Minä kuulin viime viikolla tuonne — tuonne mailmalle, että — että Aina on parempaan päin. Onko?

PENTTI. Vai niin! — Eikö Koljaan vaarilla ole enään tilaa näissä huoneissa? (Kiivaasti). Jos se myydään, niin sitä ei osta hän, vaan minä. Minä maksan kolme — neljä — viisi kertaa korkeamman summan. Minä maksan mitä tahansa! Mutta muut eivät sitä saa. Kaikkein vähimmän — hm! — Eevi! Ole hyvä ja lähetä avain! Käske päästämään herrat sisään! (Antaa Eeville avaimen).

PENTTI (tulee ilman palttoota, hattu kädessä. Pysähtyy nähdessään Erkki Koljaan. Panee voimakkaalla liikkeellä hatun päähänsä ja aikoo oikealle ulos).

PENTTI (tulee hitaasti alas ja istuu Eevin pöydän kulmalle). Te ette pane minua enään mihinkään. Ja mihin te aijotte minut panna — on vallan saman tekevä.

ERKKI KOLJAS. Tämän kauhean häpeän lisäksi, jota sinun tähtesi saamme kärsiä, tuhlaat sinä vielä hirmuisia summia. — Olet kai jo menettänyt ne kymmenen tuhatta, jotka sait ylijäämänä Liinaharjusta?

ERKKI KOLJAS. Mies! Oletko sinä kadottanut järkesi! — Millä olet voinut enemmän tuhlata? Mistä olet saanut rahoja? Mistä?

ERKKI KOLJAS. Vaiti! Sinä käytät liian rohkeata suuta. — Oletko unohtanut, että minä olen sinun isäsi!

PENTTI (nousee hermostuneesti). Siinä se nyt tuli! Tuli taas kaikessa ankarassa voimassaan: "oletko unohtanut, että minä olen sinun isäsi?" Usein — hyvin usein olette tehnyt saman kysymyksen. Aina silloin, kun olette tahtonut pakottaa minuun sokeata kuuliaisuutta. Aina silloin on tuo mahtisana kaikunut. Mutta silloin, kun olette tehnyt minulle hyvin — jos sellaista joskus on sattunut — ette ole sanonut tekevänne sitä sentähden, että olette minun isäni, vaan sentähden, että minä olen teidän poikanne. Kaikessa olen minä ollut olemassa teitä varten. Te ette milloinkaan minua varten. Milloinkaan minä en ole saanut sanoa teille: oletteko unohtanut, että minä olen teidän poikanne — teidän velvollisuutenne minua kohtaan on niin ja niin. — Mitä vielä! Sellaisesta te ette ole välittänyt. Sentähden minäkään en välitä siitä, että olette minun isäni.

ERKKI KOLJAS (nousee). Katso eteesi ajoissa! Ellet sinä käytöstäsi lopeta hyvällä ja heti, niin saat nähdä, että minulla on kyllin keinoja pakottaakseni sinut taipumaan. —

PENTTI (hurjasti). Se on oikein! Se sopii teille! — Pakkoa pakon perästä! Ja yhä uudestaan pakkoa. Käyttäkää sitä! Käyttäkää heti! Pankaa koko voimanne liikkeelle! Sitä nopeammin sitten päästään tästä kaikesta. — (Syvästi). Totta puhuen — minuakin on jo alkanut väsyttää. — (Kiivaasti). Tehkää jotakin! Antakaa sysäys vielä! Antakaa minulle viimeinen päästö!

ERKKI KOLJAS. Jos todellakin olet väsynyt nykyiseen elämääsi, niin eikö sinussa ole sitten sen verran miestä, että voit päästä siitä?

ERKKI KOLJAS. Siitä on päästävä — jos hitukaan sinussa on enään tarmoa jälellä. — Jätä heti seuramiehesi ja matkusta vielä tänä iltana Ylimaahan!

PENTTI (naurahtaa). Vai odottaa! (Kiivaasti). Minun tieni ei ikinä enään käy sinne päin!

ERKKI KOLJAS (ankarasti). Sitten se ei käy enään muuannekaan! Sitten se saa loppua tähän! Tähän täytyy loppua sinun hullut aikeesi.

ERKKI KOLJAS. Aikeesi hajoittaa mailmalle omaisuutesi. Etkö sinä ymmärrä, että itseesi se kosto sattuu?

PENTTI. Minun jälkeisiini? (nauraa). Kuulkaas isä-vaari! (Pidätetyllä äänellä). Silloin kun minä sain tietää, että te olitte hävittänyt Koljaan tulevan perillisen, päätin minä — (kohottaa ääntään) hävittää Koljaan perinnön. Mitä tehdään nyt enään perinnöllä, kun ei ole perillistäkään. — Ja mitä taas meihin tulee, niin me molemmat, minun mielestäni, voimme nyt "kaatua kantojen juurille".

PENTTI. Mutta sitä ennen voimme olla iloisia, lähdetään nyt juomaan harjäkaisia.

ERKKI KOLJAS (peljästyy). Mitä? Metsän ostajat? Mitä niistä? Oletko —?
Ovatko he?

ERKKI KOLJAS. Ostaneetko Koljaan metsän? — Mies! Sinä —! Ei, ei! — Pentti, sano että ymmärrän väärin. Eihän —? Sinä olet päihtynyt — ja puhut sekaisin.

PENTTI. Onko se teille noin murtava isku? Minä luulin teidän siitä ihastuvan. Olen tehnyt mielestäni aivan teidän tahtonne jälkeen.

PENTTI. Te sanoitte kerran: "jos Koljaan metsä minun eläessäni myydään, niin myydään se sentähden, että minun sukuni ei tule enään hallitsemaan Koljaan perintötaloa". — Juuri niin on nyt käynyt.

ERKKI KOLJAS (tuijottaa Penttiä). Myyty? Metsä myyty? Ooh! Sinä hylkiö!
Roisto! — Sinä olet raivo-hullu! Minä panetan sinut köysiin — hullujen
huoneeseen! Sellaista työtä ei ikinä ole voinut tehdä järki-ihminen.
Sinä kirottu lurjus! Tiedätkö, mitä sinä olet tehnyt?

PENTTI (pysähtyy hämmästyneenä). Aina! (Heittää palttoonsa ja hattunsa
pöydälle). Aina! (Menee ottamaan Ainaa kädestä). Sinä — täällä! (Vetää
Ainan hellästi alanäyttämölle). Ja aivan terveeksi sinä olet tullut!
Jumalan kiitos!

PENTTI. Olen ollut. Tulin äsken. — Mikä onni, että sain nähdä sinut,
Aina.

PENTTI. Aina rakas! Sinä näytät väsyneeltä. Tulehan istumaan! Tänne uunin eteen! Tuohon, jossa olet niin monasti ennen istunut. Istu, hyvä Aina! Minä asetun tähän. Sinua vastaan.

PENTTI. On hän. Meni äsken tuonne Eevin kanssa. (Ottaa Ainaa molemmista käsistä). Siksi kun tulevat voimme istua tässä. Kas noin!

PENTTI (istuu tuolille uunin kolkalla). Näin olemme monet hetket — niin monet ihanat hetket viettäneet.

PENTTI. Etkö tahdo yhtä hetkeä olla enään minun seurassani? — Aina!
Miksi katsot minua noin? Niin oudosti ja vieraasti! — Vihaatko minua?
Vihaatko?

PENTTI. Kyllä sinä vihaat. Sinun katseesi on niin kylmä. Ja onhan sinulla siihen syytä. Aivan täysi syy. Sekä vihaa että halveksumista minä ansaitsen. Tuomitse minua vaan hyvin ankarasti. Minä en puolusta itseäni. Eikä minua voi puolustaa. — Minä vaan rukoilen sinulta pikkuisen ystävällisyyttä. Yhtä ainoata ystävällistä sanaa! Aina!

PENTTI. Kiitos — Aina! — Nyt on parempi. Paljon parempi. — Minä, näetkös, aijon lähteä täältä kauvas pois. Luulen, että lähtö tulee nyt paljon kevyemmäksi.

PENTTI. Hyvin kauvas — vieraisiin maihin. — Anna minulle kätesi, Aina! (Ottaa Ainan käden). Tämä on viimeinen kerta, kun minä saan pitää sinua kädestä, puhella kanssasi. Ja nyt kun sen vielä voin — sanon sinulle, että minä olen koko ajan rakastanut sinua yhtä paljon. Vielä enemmän nyt lähtiessäni! Jos mentyäni joskus minua ajattelet, niin suureksi syylliseksi saat minua ajatella. Mutta älä ajattele, että minä en sinua rakastaisi.

PENTTI. Niin — yhdessä minun kanssani, kauvas pois. Pois kaikesta, joka meitä ahdistaa ja vaivaa. Aina! Minulla on kaikki kunnossa matkaa varten. Sinun paperisi voimme saada rajalle — tai johonkin muuhun paikkaan. Ajattele, että meille alkaa uusi elämä — uusi onni, jonka voimme luoda sellaiseksi kuin itse tahdomme. (Ottaa Ainaa kädestä). Aina — lähdemmekö? Lähdemmekö heti?

PENTTI. Sinä et usko minua? (ottaa povitaskustaan paperikäärön).
Katsos tätä!

PENTTI (avaa). Koljaan metsän hinta —- sata tuhatta. Katsos! Ei ole mitään esteitä.

PENTTI. Mitä vielä! Ne me voitamme. Kaikki me voitamme. Sinä, täti ja minä!

PENTTI. Ei, ei! Siitä juuri täytyy puhua. Sano, mikä se on! Minä näytän sinulle, että sekään ei voi estää.

PENTTI. Miksi et sano, mikä se on? Aina? Sinun täytyy sanoa se minulle! Ajattele, että siitä riippuu koko tulevaisuutemme! — Aina rakas! Minä en laske sinua, ennen kun sanot! (Ottaa Ainaa kädestä). Katso minua silmiin! Minä tahdon niistä itse lukea vastauksen. Minä rukoilen sinua — katso minua silmiin!

PENTTI (katsoo syvästi Ainaa silmiin. Irroittaa Ainan käden, ottaa päästään kiinni ja astuu hitaasti askeleen taaksepäin). Niinkö? Sitäkö siis tarkotit? Sitäkö? — Sinä et minua enään rakasta?

PENTTI. Et. Minä näen sen. — Onko tää se voittamaton este? (Syöksyy Ainan luo). Taivaan nimessä! Sano yksi ainoa sana! Mutta sano aivan kuin jumalan tuomion edessä! Onko se voittamaton?

PENTTI (tuijottaa liikahtamattomana Ainaa pitkän ajan. Horjahtaa aivan kuin se, joka saa verensyöksyn päähänsä. Panee käden silmilleen ja kääntyy hitaasti päin parrasta, taivuttaen päänsä taaksepäin. Puhuu henkeänsä pidättäen). Eikö mitään — pelastusta? Oliko se — aivan kuin jumalan tuomion edessä?

PENTTI (antaa kätensä luisua ylemmäksi pään päälle. Avaa silmänsä kuin unesta heräten). Siinä sain — päästösanan. Se katkaisi — kaikki.

Koko ruumis vavahtaa. Hän pusertaa käsiään ja huomaa silloin setelikäärön. Tekee inhoa osottavan liikkeen ja hyökkää nopeasti uunin luo, jonne heittää käärön.

ROUVA AIROLA ja EEVI (tulevat vasemmalta). Miksi täällä huudetaan?
Mitä on tapahtunut?

AINA (kirkasee ja menee Pentin ovelle). Pentti! (pysähtyy kauhistuneena). Pentti! Minun oma Penttini!

ERKKI KOLJAS (tuijottaa Pentin huoneeseen, puhuu matalasti). — kantojen juurille.

    Päivä paistaa korkealta,
     tuuli lämmin läikähtää,
    kaikki voittaa kevään valta,
    hanget haihtuu, murtuu jää.
    Lehdot helkkää, lehtii salo,
    nurmi, viita vihannoi.
     Terve vapaus ja valo!
    Kautta kaiken ilman soi.
    Terve vapaus ja valo!
     Kautta kaiken ilman soi.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MURTUNEITA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Murtuneita

MURTUNEITA

KAARLE HALME

HENKILÖT:

ROUVA AIROLA

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE