The Project Gutenberg eBook of Untuvainen, by Selma Lagerlöf

Tehtaanisäntä Teodor Fristedt.
Vuorineuvoksetar Fristedt, hänen äitinsä.
Mauritz Fristedt, hänen veljenpoikansa.
Anne-Marie Ehinger, Mauritzin morsian.
Taloudenhoitajatar Frida.
Pehtori Nyberg.
Kuski Kalle.
Puutarhuri Wilhelmsson.
Kuninkaallinen sihteeri Kolmodin.
Isännöitsijä Borgström.
Elisabet Westling.
Keittäjätär.
Poika.
Alustalaisia, Vieraita, Palvelijoita.

Tapahtumapaikka 1840-luvulla tehtaanisäntä Fristedtin Bohult-nimisessä talossa Värmlannissa.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Oikealla suuri valkeaksi maalattu rakennus ruotsalaiseen herraskartanotyyliin. Kaksi ulko-ovea, lähempi herrasväen huoneihin, kauempi keittiöön. Kummankin sisäänkäytävän edessä yksinkertainen, matala kuistisilta ilman katosta tai kaidetta. Köynnöskasveja seinällä. Perällä rivi korkearunkoisia tuoksupoppeleita, joiden lomitse avautuu näköala yli kauniin maiseman. Puutarhan pensasryhmien ja lehtojen lomitse näkyy varsin suuri järvi sekä siniset kunnaat järven toisella puolella. Järven toiselta rannalta siintää rautatehdas ja sen suuret rakennukset. Ajotie taloon kulkee poppelien välitse, ja sillä kohtaa, missä se tekee käänteen, rakennetaan parastaikaa kunniaporttia. Vasemmalla reunustaa pihaa matala kiviaita, jolla kasvaa tiheä, tasaiseksi leikattu sireeniaitaus. Keskellä aitaa on rautainen veräjäportti, joka johtaa takapihalle. Lähinnä katsojia kaareutuu aitaus puolikuun muotoiseksi lehtimajaksi, jossa on keinu. Lehtimajan sisus ei näy näyttämölle, ainoastaan katsomoon. Kauimpana vasemmassa nurkkauksessa taustalla on suuri ja kaunis puutarhapaviljonki.

Katettu pöytä neljälle hengelle on hiekkakentällä oikealla puolella, lähinnä katsojia. Pöydän ympärillä muutamia yksinkertaisia puutarhatuoleja. Keittiö-portaiden luona on suuri kivi, kalojen perkausta varten.

Tehtaanisäntä ja hänen väkensä rakentelevat kunniaporttia, josta tulee kevyt ja siro. Se on jo valmis, vain ylin koriste puuttuu. Keittäjätär perkaa parastaikaa tavattoman suuria lohta kivellä, keittiönportaiden vieressä. Tehtaanisäntä Fristedt, kookas, komea, mustapartainen mies, neljänkymmenen korvissa, astuu keittäjättären luo ja osoittaa lohta kepillään.

Frida (tehtaanisännän palvelijatar, 50 vuotta, ulkomuodoltaan arvokas ja luottamusta herättävä, seisoo portailla ja vastustaa innokkaasti isäntää). Onko patruuna aivan villissä? Mehän tarvitsemme lohen juhla-illallisia varten huomenna!

Keittäjätär. Sitähän minäkin sanon! Tämän lohen Frida erikoisesti tilasi kalastajalta, sanon minä. Ei patruuna saa sitä hullutuksiaan varten.

Patruuna Teodor (lempeällä, ylitsepuhuvalla äänellä). Saat sinä lohen takaisin Frida. Minä lainaan sen vain hetkeksi. Meillä ei ole mitään millä koristaisimme kunniaportin ylintä harjaa, ei sydämiä eikä kyyhkysiä, ja siksi me panemme tuon lohen paremman puutteessa. (Ukkosäänellä keittäjättärelle.) Jos sinä leikkaat tuon lohen kappaleiksi, niin Jumal'avita!

Frida. Eihän patruuna voi panna lohta kunniaportin päälle. Siitähän herra Mauritz saisi vasta naurun ja pilkan aihetta, kun hän saapuu.

Patruuna Teodor (lempeällä äänellä). Rakas Frida, eikö hän ole kuullut ihmisten sanovan meistä Fristedt'eistä, että me olemme kuin lohia, jotka aina kulkevat vastavirtaa? Sen me olemme kaikki tehneet, paitsi veljeni pormestari Filipstadissa. Nyt veljenpoikanikin on alkanut näyttää, että hän tulee sukuunsa. Kun hän nyt tulee tänne, sanon minä hänelle: "Ennen sinä väistyit kaikkien ohi, nyt sinä olet kuin vastavirran lohi." (huutaa) Kalle!

Kuski Kalle (on touhunnut kunniaportin luona. Astuu esille lakki kourassa.) Mitä patruuna käskee?

Patruuna Teodor (lempeästi). Otappa tämä lohi, pikku Kalle, ja aseta se kunniaportin harjalle! Kaikkein ylimmäksi, ymmärrätkö?

Patruuna Teodor. Jollei Frida anna tuota lohta, niin tiedän minä jotakin parempaakin. Frida saa pukeutua valkoiseen yöpaitaan, ja sitten me leikkaamme siivet hanhi-ukolta ja kiinnitämme ne Fridan selkään ja annamme hänelle metsästystorven suuhun. Ja sitten Frida saa istua enkelinä tuolla ylhäällä ja puhaltaa torveen, kun kihlautuneet ajavat portin alitse. Frida saa nyt valita. (Ukkosäänellä) Minä puhun nyt täyttä totta.

Frida (loukkaantuneena). Patruuna on ilkimys, sen minä sanon. Tänä iltana ei laiteta illallista patruunalle eikä hänen vierailleenkaan, minä tiedän. (Kiiruhtaa sisään ja lyö oven kiinni perässään.)

Patruuna Teodor (lempeällä äänellä). Ota kala, pikku Kalle! (ärjyy) Niin, niin, ota se vaan!

Kalle (kietoo nuoran kalan ympärille ja hissaa sen sitten työmiehille. Tätä tehdessään). Tahtoisin kysyä patruunalta erästä asiaa. Patruuna on sanonut, että meidän tulee alottaa eläköönhuudot heti kun kihlaantuneet saapuvat puutarhaan. Mutta jos hevoset pillastuvat, niin keskeytämmekö silloin?

Patruuna Teodor. Kallen ei tarvitse olla huolissaan. Eivät hevoset pillastu, kun vaunuissa istuu veljenpoikani Mauritz. Ne muuttuvat heti lauhkeiksi kuin lammas, kun ne vain näkevätkin hänet. (Lempeällä äänellä) Niin, tiedänhän minä, että Kalle on aina pitänyt hänestä, sillä hän on niin kohtelias ja hieno.

Kalle. Ollakseen niin nuori, täytyy myöntää, että hän on kovin järkevä ja tasainen.

Patruuna Teodor. Kalle ajattelee joka kerta kun hän näkee hänet, että tuollaista isäntää olisi hauska palvella. Ja kun Kalle näkee meidät yhdessä, toivoo hän, että tuo hupsu patruuna Teodor pian taittaisi niskansa tai kyllästyisi elämään, ja hirttäisi itsensä, jotta ylioppilas ja tuleva oikeusneuvos Mauritz Fristedt saisi periä hänet. Kalle soveltuisi erittäin hyvin Mauritzin alustalaiseksi.

Patruuna Teodor. Kalle on ehkä pahoillaan siitä, että tuo hieno herra on kihlannut morsiamen vastoin äitinsä, rouva pormestarinnan tahtoa. Ehkä Kalle senvuoksi ei halua hurrata hänelle? Kalle ei hyväksy sitä, että Mauritz on kihlannut köyhän tytön Syrjäkadun varrelta. Hän ei huolisi leipurintytärtä emännäkseen.

Kalle. Niin, totta puhuakseni, kyllä minun mielestäni se, joka saa periä patruunan suuret rikkaudet, olisi voinut valita itselleen morsiamen isoisista taloista Pääkadun varrelta. Enpä usko, että patruunakaan on kovin tyytyväinen leipurinmamseliin.

Patruuna Teodor. Pitäisihän Kallen huomata, että olen tyytyväinen! Miksikä minä muuten pystyttäisin kunniaportin ja käskisin Kallen ja koko väkeni hurrata nuorelle parille? Ei, tyytyväinen minä olen siihen, että hieno veljenpoikani on kihlannut leipurimestari Ehingerin tyttären, muuta ei Kallen tarvitse luulla. Mutta jos Kalle arvelee, että toivoisin olevani viidenkymmenen peninkulman päässä täältä, niin oikeassa hän on. Niin, mitäpä se Kallen rauhaa häiritsisi, Kallehan on vanha, nainut mies, mutta minä olen vain vanhapoika raukka, ja minä tunnen kylmänväreitä selässäni ajatellessani, että Mauritz tuo tänne pienen, kainon mamselin. (Ukkosäänellä) Mitäs kummaa minä teen tuolla seitsemäntoistavuotiaalla tytöllä? Voiko Kalle sanoa sen minulle?

Patruuna Teodor. Mitä varten Mauritz tuo hänet tänne? Luuleeko hän, että minulla on tapana ottaa vastaan naisvieraita? Hänestä on varmaankin tullut oikea Fristedt. Hän kulkee suoraan vastavirtaa. No, se muuten on minulle hyvin mieleen. (Astuu kunniaportin luo.) No, onko Wilhelmssonin puhe morsiamelle jo valmis?

Patruuna Teodor. Kuuleppas Kalle, niin sen pitää olla! Wilhelmssonin puhe on valmis. Toista se on kuin Kalle ja Frida. Mutta nähkääs, Wilhelmsson ei ole istunut kuskipukilla ja tullut kopeaksi, niinkuin Kalle eikä hän ole seisonut lieden ääressä ja tullut kiukkuiseksi niinkuin Frida, vaan hän on astunut kukkien parissa ja tullut ystävälliseksi ja lempeäksi mieleltään. Hän tietää, että morsian on otettava ystävällisin sanoin vastaan, kun hän tulee taloon. No, mitä Wilhelmsson aikoo sanoa hänelle?

Wilhelmsson. Niin, minä aioin sanoa jotain tähän suuntaan. (Kääntää selkänsä muille ja kuiskailee patruunan kanssa.)

Patruuna Teodor (taputtaa Wilhelmssonia olkapäälle). Erinomaista, Wilhelmsson. Jollei morsian ole siihen tyytyväinen, niin saa hän palata suoraa tietä takaisin Filipstadiin. (Kääntyy toisen puoleen.) No, mitä Nybergille kuuluu? Saako pehtori heidät hurraamaan?

Pehtori Nyberg (nuori mies, hiukan paremmin puettu kuin muut). Ei, tietääkö patruuna, asiat ovat niin huonosti, että kaikki pikku pojat ovat kadottaneet puhelahjansa.

Patruuna Teodor. Niinkö Nyberg arvelee? Kas tässä, Nyberg ottaa minun keppini ja heiluttaa sitä ilmassa kun he tulevat, niin saapa nähdä, että hurraus käy mainiosti!

Poika (tulee hengästyneenä näyttämölle). He tulevat! He tulevat! He näkyvät jo kujan päässä!

Patruuna Teodor. Tuhat tulimmaista! (Pojalle.) Juokse sisään Fridan luo ja sano hänelle, että he tulevat! Tiedättekö nyt kaikki, mitä teidän pitää tehdä? Pehtori ottaa heidät eläköön huudolla vastaan puutarhan nurkkauksessa, Wilhelmsson seisoo kunniaportilla ja pitää puheensa. Kalle seisoo hiekkakäytävällä portaitten edessä ja avaa vaununoven ja auttaa morsiamen alas. Frida seisoo kukkakimppu kädessä rappusilla ja minä tässä ovella.

(Hänen sanoessaan näin on hän itse sekä kaikki muut
paitsi Frida asettuneet paikoilleen.)

Patruuna Teodor (lempeällä äänellään). Juokse heti sisään ja sano, että keittäjätär saa siistitä itsensä ja tulla ulos vastaanottamaan! Hän saa ojentaa kukkakimpun morsiamelle. Sillä täytyyhän sitä toki näkyä, että talossa on naisväkeäkin, (ärjyy) No, etkö ala jo laputtaa?

Nyberg (kurkistaa kunniaportista sisään). Kihlautuneet eivät vielä tulleet. Se oli vain isännöitsijä ja kuninkaallinen sihteeri.

Patruuna Teodor. Kas vaan! Mitä ihmettä? Heidänhän piti viipyä viikonpäivät poissa! (Hän astuu Borgströmiä ja Kolmodinia vastaan, jotka tulevat takaportista.) Miten kummassa te olette täällä? Ettekö te lähteneet toissapäivänä Filipstadiin?

Borgström (pieni, kaljupäinen, suurivatsainen, puhuu hyvin nopeasti). Ei noista kaupunkilaisista ole mihinkään näin kesän aikaan. Kolmodin ei kestänyt siellä sen kauempaa. (Astuu enemmän etualalle ja katselee kunniaporttia.) Kylläpä tämä on helkkarinmoisen hienoa! Niin, kyllä minä tiedän, mistä on kysymys. Mehän tulemme suoraan Filipstadista. Kolmodin kertoi morsiamesta….

Kolmodin (keskikokoinen, varsin hartiakas, peruukki päässä, huolellisesti puettu). Borgströmhän se tietysti kertoi.

Borgström. Minne ikänä me eilen kaupungissa tulimme ja kenen me vain tapasimme, niin kaikki puhuivat vain veljestäsi pormestarista ja hienosta pormestarinnasta, joka ei voinut sulattaa sitä, että Mauritz oli kihlannut leipurin tyttären Syrjäkadun varrelta. Kaupunki oli ikäänkuin jakaantunut kahteen leiriin. Syrjäkadun asukkaat pitivät Mauritzin puolta, ja Pääkadun asukkaat pormestarin puolta. Ja Kolmodin, hän tietenkin piti Syrjäkadun puolta.

Borgström. Niin, sehän on luonnollista, että minä pidin Pääkadun puolta. Minä sanoin Kolmodinille, että tunnen Mauritzin hyvin, olenhan nähnyt hänet usein täällä Fristedtin luona Bohultissa, eikä köyhä tyttö hänelle sovi. Mutta silloin Kolmodin vastasi minulle, että tyttö kuuluu olevan suloinen ja hyvin kasvatettu. Ja kun hän kerran vain joutuu pois leipurinpuodista, niin ei hänessä taida näkyä jauhonpölyn jälkeäkään. Ja Kolmodinin mielestä Mauritz ansaitsee kaikkea kiitosta sen johdosta, ettei hän pidä lukua, vaikka tyttö onkin leipurin tytär ja hän itse hienon pormestarinnan poika. Ja leipurimestari Ehinger on kelpo mies, sanoo Kolmodin, ja hänen vaimonsa oli aikoinaan kaunotar, ja kaikki Filipstadissa olivat rakastuneet häneen, Bohultin Fristedt muiden muassa, sanoo hän. Ja onpa useampi kuin yksi katunut sitä, että hän taipui vanhempiensa tahtoon ja luopui hänestä, sanoo Kolmodin.

Patruuna Teodor (kääntyen Kallen puoleen). Kuuleeko Kalle, mitä isännöitsijä, sanoo? Kalle oli äsken niin topakka. Kuuntelehan nyt tarkasti. (Kääntyen Borgströmin puoleen.) No, entäs sinä?

Borgström. Niin, sitten kaikki tiesivät, että Mauritz oli päättänyt tulla tänne näyttämään sinulle morsiantaan, sillä hän arveli, että sinä pitäisit hänen puoliaan niinpiankuin vain näkisit tytön. Ja se olikin viisainta hänen puoleltaan, arvelivat Filipstadin asukkaat, sillä jos sinä puhut hänen puolestaan, niin vanhemmat kyllä taipuvat. Ei kukaan luule, että he rikkovat välinsä miehen kanssa, joka omistaa yksitoista sulattoa. Mutta suurinta huolta kaupunkilaisille tuotti se seikka, miten hän lähtisi tänne morsiamensa kanssa. Pormestarinna ei tahtonut ruveta esiliinaksi, eikä Mauritz halunnut ottaa rouva Ehingeriä mukanaan. "Matkaahan on kuusi peninkulmaa", sanoivat he, "eikä vastakihlautuneen parin sovi yksin lähteä sitä ajamaan." Ja Pääkatu arveli, ettei se käynyt päinsä, mutta Syrjäkatu sanoi, että se kävisi hyvinkin laatuun. Ja Pääkatu sanoi, ettei itse matka ollut vaarallisin, vaan se, että sinä olit naimaton, ja talo oli poikamiehen. Ja minä pidin Pääkadun puolta, mutta Kolmodin oli Syrjäkadun puolella. Hän sanoi käyvänsä täällä joka päivä, ja että tänne saattoi kuka hyvänsä tulla, sanoi hän.

Borgström. Sen saat tehdä toisella kertaa, Kolmodin. Niin, mitenkä se olikaan? Niin, näes, tänä aamuna läksi Kolmodin aamulla tapansa mukaan ulos, ja minä jäin tietenkin nukkumaan. Ja juuri kun hän kävelee pitkin Syrjäkatua, avautuu leipurimestari Ehingerin portti ja Kolmodin näkee Mauritzin ajavan morsiamensa kera kadulle. Ja Kolmodin sanoi, ettei hän koskaan ollut nähnyt mokomaa hienoutta. Kaikkein ensiksi hänen silmänsä osui Mauritziin, joka istui siinä harmaa hattu päässä ja niin korkea ja jäykkä kaulus korvissa, että hän tuskin saattoi päätään kääntää, ja yllään oli hänellä vaaleat liivit ja solkihuivi kaulassa. Hän näytti jäykemmältä ja juhlallisemmalta kuin koskaan ennen, arveli Kolmodin. Hän oikein pöyhisteli, sanoi Kolmodin, mutta kaunis hän oli sittenkin, sillä kaunishan hän on, senhän me kaikki tiedämme. Kauan ei Kolmodin kuitenkaan malttanut katsella Mauritzia, sillä hänen vieressään istui pienen pieni nainen vaaleanpunainen silkkihattu päässä ja suuri kukkasellinen silkkihuivi hartioilla. Kädessä hänellä oli päivänvarjo, jota sopi kallistaa kyljelleen, eikä hän irroittanut katsettaan Mauritzista. Vanhemmat seisoivat portilla ja heiluttivat heille kyyneleet silmissä ja kaikissa ikkunoissa Syrjäkadun varrella istui vanhoja eukkoja, jotka laskivat silmälasinsa ikkunalaudalle ja katsoivat heidän jälkeensä ja ihmettelivät, mitenkä kaikki kävisi. Pari lasta ojensi heille kukkia, joka portilla seisoi oppipoikia ja sällejä, jotka näyttivät synkiltä ja alakuloisilta. He eivät sanoneet sanaakaan, kertoi Kolmodin, he tuijottivat vain eteensä. Mutta tyttö ajopeleissä ei huomannut ketään muuta kuin Mauritzin vieressään. Näin, sanoi Kolmodin, näin hän katseli häntä silmiin. Ja Kolmodin rakastui heti silmittömästi ja kiiruhti kestikievariin ja herätti minut ja sanoi, että meidän piti heti kiiruhtaa, jotta ennättäisimme Bohultiin ennen nuorta paria. "Mitä me siellä teemme?" sanoin minä. — "Meidän täytyy varoittaa Fristedtiä." — "Mistä me häntä varoittaisimme?" sanoin minä. — "Meidän täytyy varoittaa häntä, ettei hän vain katselisi tyttöä, kun tämä nostaa silmänsä Mauritziin, sillä jos hän sen tekee, niin antaa hän heille pari tehdasta häälahjaksi ennenkuin he ovat ennättäneet edes astua alas ajoneuvoista." — "Minä luulin, että sinä juuri halusitkin sitä", sanoin minä, "sinähän pidit Syrjäkadun puolta?" — "Sen minä teinkin niinkauankuin luulin, että kysymyksessä oli vain tavallinen, pieni leipurinmamseli", sanoi Kolmodin, "mutta tämä on vaarallista", sanoi hän, "meidän täytyy palata kotiin ja auttaa Fristedtiä, sillä muuten, hän kadottaa sekä Bohultin että Laxån." Ja minun täytyi ajaa täyttä laukkaa koko matka joutuaksemme ajoissa perille. Mutta nythän Kolmodin on saanut tahtonsa ja sinua on varoitettu.

Patruuna Teodor. Sehän on ikävä, Kolmodin, että tyttö on niin vaarallinen. En oikeastaan olisi osannut sitä odottaa Mauritzista.

Nyberg (kunnia-portin luota.) Nyt he tulevat, patruuna! Se on aivan totta, nyt he tulevat!

Borgström. No, silloin me karkaamme, Kolmodin. Sillä nyt me olemme varoittaneet häntä, ja hän saa syyttää itseään. Hyvästi, Fristedt!

Patruuna Teodor. Tule huomenna uudestaan, Kolmodin, ja sinä myöskin, Borgström! Tulkaa uudestaan auttamaan minua, jotta morsian ei saa minua liiaksi heltymään! Hyvästi nyt vaan! (Hän palaa paikalleen portaille. Kuuluu äänekkäitä, innostuneita eläköönhuutoja. Fridakin asettuu määräpaikalleen.) Kylläpä he hurraavat, Kalle! Ei se taida riippua yksin kepistä. Kolmodin oli varmaankin oikeassa. (Kohoaa varpailleen nähdäkseen paremmin.) Mitäs helkkarissa? Tuohan on aivan hullua! Eihän sieltä tule kuin tavalliset rattaat! Wilhelmsson, he hurraavat häkkikärryille! Mitenkä hieno veljenpoika voi ajaa tavallisilla rattailla? Kiiruhda sanomaan, että erehdys on tapahtunut, Kalle!

Wilhelmsson (katsoo alas tielle). Ei se ole erehdys, patruuna. — Tuo pikku tyttö, joka istuu herra Mauritzin vieressä, on niin hieno, ettei se voi olla kukaan muu kuin morsian.

Patruuna Teodor. Jos he ajavat kieseissä, niin ei heillä ole ketään mukanaan! Saattepa nähdä, että he tulevat tänne kahden, ilman minkäänlaista naisseuraa. Totta totisesti, enpä ymmärrä Mauritzia lainkaan!

(Tiellä liikkuu suuri joukko ihmisiä, jotka heiluttavat hattujaan ja hurraavat. Heidän jäljessään tulevat Mauritz ja Anne-Marie pienen, lihavan, ruskean hevosen vetäminä viheriäisissä kieseissä, joiden istuinta ympäröivät sorvatut säylät. He ovat puettuina 40-luvun pukuihin. Mauritzin kasvot ovat kauniit ja säännölliset ja hänellä on polisongit. Anne-Marie on hento ja pieni, suloinen, seitsemäntoista-vuotias. Voi huomata, miten pelokas hän on. Hän pitelee kouristuksentapaisesti kiesien laidasta kiinni. Hän ei katso ihmisiin, vaan lakkaamatta Mauritziin. Mauritz nostaa vähä väliä hattuaan. Sillä välin hän silmää moittivasti Anne-Mariehin. Kun hän huomaa Wilhelmssonin, joka seisoo portilla ja kumartaa, pysäyttää hän hevosen. Eläköön huudot vaikenevat.)

Wilhelmsson (kovalla äänellä). Patruuna Fristedt lausuu tervetuloa, yhtyen siihen me toivotamme suloa, iloa ja menestystä kihlatuille enkeleille, suokoon Herra siunauksen runsaan teille.

Patruuna Teodor (seisoo portailla varjostaen kädellään silmiään). Kylläpä se Mauritz on löytänyt oikein helkkarinmoisen pienen peikon!

Mauritz. Kiitos, Wilhelmsson! (Hiljaa Anne-Marielle) Tervehdi toki väkeä, Anne-Marie! (taas Wilhelmssonille.) Kiitos vielä kerran, Wilhelmsson. (Ajaa enemmän etualalle.)

(Kiiruhtaa portaita alas, työntää Kallen syrjään ja seisoo itse
kiesien vieressä, kun ne pysähtyvät, auttaakseen Anne-Marien alas.)

Mauritz. Hyvää päivää, Teodor setä! (Töytää Anne-Marieta kyynärpäällä.) Tämä on Teodor setä, Anne-Marie.

Patruuna Teodor (nostaa Anne-Marien alas kieseistä. Päästyään maahan niiaa Anne-Marie syvään, mutta patruuna Teodor syleilee ja suutelee häntä. Anne-Marie vilkaisee Mauritziin, ja patruuna kiroilee.) Helkkarissa … (Päästää hänet irti ja kiiruhtaa portaille.)

Mauritz (antaa ohjakset kuskille, mutta kääntyy samalla Anne-Marien puoleen). Älä turhaan ujostele! On kai minun Sedälläni oikeus suudella morsiantani!

Patruuna Teodor (on hypännyt ylimmälle portaalle, missä Frida seisoo jäykkänä ja kopeana kukkakimppu kädessä, ja ottaa kukat häneltä). Tässä on sinulle tervetuliaiskukkia, Anne-Marie. (Antaa hänelle kukkakimpun.) Niin, minun olisi kai pitänyt sanoa sinulle jotakin kaunista, mutta en tiedä, millaista nuoret tytöt haluavat. Minä olen vain tuollainen vanhapoika, katsos. (Ottaa Anne-Marien laukun ja päivänvarjon esille kieseistä.) Vai niin, nämä ovat sinun tavaroitasi. No, kyllä me selviämme vielä kaikesta, siitä voit olla huoleti. — Kalle saa irroittaa matkalaukut ja tuoda ne sisään!

Anne-Marie (katsoo Mauritzin jälkeen, joka tervehtii väkeä ja kohteliaasti antaa kättä huomatuimmille. Hyvin ujosti, tuskin kuuluvasti). Kiitos, patruuna Teodor!

Patruuna Teodor. Sanotko sinä patruuna! Sano setä, ymmärrätkö. Tulehan nyt tänne! (Kun Anne-Marie pysähtyy ja katsoo Mauritzin jälkeen, ärjyy hän). Tule tänne!

(Patruuna työntää syrjään Fridan, joka seisoo portailla
jäykkänä kuin puunukke, ja astuu ennen Anne-Marieta sisään.)

Anne-Marie (pysähtyy kynnykselle). Teodor setä, enkö saa ensin tervehtiä Fridaa?

Anne-Marie (astuu Fridan luo). Minä arvaan, että tämä on Frida, joka on hoitanut niin monta vuotta sedän taloutta. Mauritz on kertonut niin paljon Fridasta.

Patruuna Teodor. Varo sinä Fridaa tänään. Etkö huomaa, ettei hän tahdo edes katsoa sinuun.

Anne-Marie. Sen minä kyllä tiedän, Teodor setä. Mauritz kertoi minulle tiellä, että Frida ihailee häntä niin suuresti, että hän varmaankin on pahoillansa, jollei Mauritz tee oikein edullista naimiskauppaa. Siksi halusin nyt heti sanoa Fridalle, että olen kovin pahoillani, kun en ole mikään edullinen naimiskauppa.

Patruuna Teodor. Sepä hyvä, että olet valmistunut edeltäpäin, sillä tiedä, Frida sanoi, ettei hän halua valmistaa sinulle ruokaa, vaan me saamme luultavasti nähdä nälkää niinkauankuin sinä olet täällä.

Anne-Marie. Frida ymmärtää kai, etten minä omasta mielestänikään kelpaa sellaiselle miehelle kuin Mauritz on.

Patruuna Teodor. Turhaa sinun on koettaa mielistellä Fridaa. Hän on käynyt niin hirveän ylpeäksi saadessaan palvella niin korkeaa herraa kuin minua, ja siksi hänen on aivan mahdoton tyytyä siihen, että sinä olet kasvanut leipurinpuodissa.

Frida (joka turhaan on koettanut saada suunvuoroa). Ilkimys hän on, se on varma! Kyllä patruuna tietää, kelle minä olen suuttunut, en ainakaan tälle pienelle jumalanenkelille. (Pudistaa lämpimästi Anne-Marien kättä.) Kyllä hän saa ruokaa niinkauankuin minä tässä talossa olen, joskin täällä on eräs, joka pitelee niin pahoin jumalanviljaa, että lopulta sekä hän että minä joudumme kerjäämään.

Patruuna Teodor. Ehkäpä sinä nyt haluat mennä huoneeseesi? (Kun Anne-Marie katsoo jälleen Mauritziin.) Emme me syö sinua suuhumme, Frida ja minä. Kyllä Mauritz saa sinut eheänä takaisin.

Mauritz (tulee juosten portaille). Salliiko setä minun sanoa pari sanaa väelle?

Patruuna Teodor. Puhu sinä heille, Mauritz! Sitten kai pidät hiukan huolta morsiamestasi, sillä minun täytyy lähteä hetkeksi pois täältä. Kalle, laitappa vaunut kuntoon, sillä me lähdemme ajelemaan (ukkosäänellä.) Heti paikalla, kuuletko, Kalle! Sinä et saa jäädä kuuntelemaan puhetta!

Mauritz (pitää puhetta). En voi sanoin selittää, miten liikutettu olen siitä vastaanotosta, jonka te olette valmistaneet minulle ja morsiamelleni.

Patruuna Teodor. Anna keppi tänne, Nyberg! Siinä ei ole oikeaa vauhtia. (Heiluttaa keppiä.) Eläköön morsian!

Mauritz. Kun toin hänet setäni ja hyväntekijäni, patruuna Fristedtin luo…

Patruuna Teodor. Uskallapas yrittää, Nyberg, kun sinulla ei ole keppiä! Jatka vain sinä, Mauritz! Patruuna Teodorille ei kannata hurrata.

Mauritz. Silloin minä tiesin, että löytäisin täällä uskollisia ja urhoollisia sydämiä, jotka ymmärtäisivät sen askeleen, jonka nyt olen ottanut. En koskaan tule unohtamaan teidän vilpitöntä ystävyyttänne, ja jos vastoinkäymiset tai huolet kohtaisivat teitä, niin että olisitte ystävän tai tuen tarpeessa, niin tietäkää, että minä aina tahdon olla teidän ystävänne ja tukenne!

Patruuna Teodor. Eikö hän voi pysyä nahassaan, Nyberg! Niin, hurratkaa te Mauritzille niin paljon kuin mielenne tekee.

Anne-Marie (joka on seisonut portailla Fridan vieressä). Oi, Frida, miten hyvin se hänelle sopii! En ole koskaan nähnyt Mauritzia tuollaisena!

Patruuna Teodor (kääntyy äkisti Anne-Marien puoleen). Sinä arvelet, että hän sopisi hyvin tehtaan — isännäksi?

Anne-Marie (punastuu, kovin hämillään). Niin…! ei… Minä… (Kiiruhtaa Mauritzin luo) Mauritz!

Patruuna Teodor. Kultaseni! Minähän olen luvannut, etten syö sinua suuhuni, niin ettei sinun tarvitse tuolla tavalla lähteä karkuun. Niin, nyt te saatte olla kuin kotonanne täällä sillä välin. Parasta, että syötte illallista, sillä en tiedä, milloin minä joudun takaisin. Tänään teidän täytyy hyvissä ajoin panna maata, jotta lepäätte matkan jälkeen ja olette huomenna hyvissä voimissa, sillä silloin täällä on tanssiaiset. (Väelle.) Jos te nyt olette väsyneet kaiken tämän hurraamisen jälkeen, niin lähtekää Nybergin kanssa väentupaan saamaan jotain virkistystä kurkuillenne! (Vieraille.) Niin, hyvästi nyt siksi aikaa! Sanokaa Fridalle, jos tarvitsette jotakin!

(Poistuu vasemmalle. Väki poistuu samalle suunnalle.
Heti sen jälkeen kuuluu miten vaunut vierivät pois.)

Anne-Marie (laskee kätensä Mauritzin olkapäille). Oi, Mauritz, miten kaunista se oli! En olisi koskaan uskonut, että hankkisit minulle tällaisen vastaanoton.

Mauritz. Olen kovin mielissäni, Anne-Marie, että nämät kelpo ihmiset olivat kerääntyneet tänne vastaanottamaan minua. Sinä saat siten jonkinmoisen aavistuksen siitä, millaisia miehiä me Fristedtit oikeastaan olemme. Mutta asiasta toiseen!… No niin, siitä voin puhua sitten, kun olemme kahden. Nyt minun pitää mennä tervehtimään Fridaa. Hyvää päivää, Frida! Täällä on ollut niin monta, joita on pitänyt kädestä tervehtiä, etten ennemmin ole ennättänyt Fridan luo. Mitä kuuluu, Frida?

Frida. Eihän minusta ole enää mihinkään, herra Mauritz. Mutta kelpaan kai minä vielä juoksemaan keittiön ja aitan väliä.

Mauritz. Mitä Frida luulee, että setä Teodor… (Kääntyy Anne-Marien puoleen.) Se on totta! Sinun kai pitää päästä huoneeseesi, jotta voisit riisua hatun ja huivin yltäsi. Mene ylös portaita ensin ja sitten ensimäiseen huoneeseen vasemmalle! Hän saa kai asua sinisessä vierashuoneessa, vai mitä, Frida?

Frida. Aivan niin. Ja Mauritz herra saa maata kylkirakennuksessa niinkuin ennenkin. Mutta minä menen näyttämään tietä mamseli Anne-Marielle.

Mauritz. Se ei ole tarpeen, Frida. Kyllä Anne-Marie tulee omin neuvoin toimeen. (Anne-Marie astuu sisään.) Niin, mitä Frida luulee sedän arvelevan?

Frida. Hän saisi hävetä, jollei hän pitäisi tuollaisesta sydänkäpysestä! Mutta sanokaa vain hänelle, ettei hänen tarvitse pelätä patruunaa. Sillä jos patruuna huomaa sen, niin ei siitä koidu hyvät päivät, sellainen kiusankänkkä hän on.

Frida. On kyllä, Jumala paratkoon. He käyvät täällä, Jan Gösta Kolmodin ja Borgström ja mitä kaikkia he ovat nimeltään ja juovat ja pelaavat korttia. Minä en käsitä, mitä rahaa he voivat enää pelissä voittaa patruunalta. Mutta parasta on, etten kuluta aikaani jutteluihin, vaan katson, että herrasväki saa ruokaa, ja pääsee sitten levolle.

Anne-Marie (ylhäällä ikkunassa). Mauritz, oletko yksin? Saanko tulla nyt alas?

Mauritz. Odotan sinua kärsimättömästi, Anne-Marie. Minulla on jotakin hyvin tärkeää sanottavana sinulle.

(Seuraavan aikana kantaa Frida ja palvelustyttö ruokaa pöydälle, joka jo ennestään on valmiiksi katettu.)

Mauritz (ottaa Anne-Marien suojelevalla liikkeellä vastaan, kun hän tulee alas. Hän kietoo käsivartensa hänen ympärilleen ja kuljettaa hänet näyttämön vasemmalle puolelle). Niin, Anne-Marie, nyt me todellakin olemme sillä paikalla, jossa kohtalomme tulee määrätyksi. Koska tämä on ehkä pitkään aikaan ainoa tilaisuus, jolloin voimme häiritsemättä keskustella, niin en tahdo olla huomauttamatta siitä sinulle.

Mauritz. Enhän minä ollut lainkaan valmistunut. Tahdoin vain pelastaa tilanteen. Setä oli tietenkin odottanut, että sinä sanoisit jotakin hänelle, mutta kun sinä et voinut pakottautua niin yksinkertaiseen asiaan, niin täytyi minun tarttua kiinni. No niin, taisinhan minä keksiä oikean sanamuodon ja setä oli tyytyväinen minuun. Mutta ei huolita puhua tästä sen enempää. Minun täytyy teroittaa jotakin muuta sinun mieleesi, Anne-Marie.

Anne-Marie. Et usko, miten kauniilta sinä näytit, Mauritz, kun kohotit hattuasi ja sanoit: "Kiitos, lapseni!"

Mauritz. Luulenpa, että koetat sekoittaa kortit, Anne-Marie. Etkö tosiaankaan vielä käsitä, mitä tämä matka merkitsee minulle? Ehkäpä sinä luulet yhä edelleen, että tämä on tavallinen huviretki. Kuuden peninkulman ajo hyvissä kieseissä sulhasesi rinnalla! Voihan se näyttää tavalliselta huvimatkalta, Anne-Marie. Kaunis paikka ja rikas setä matkanmääränä. En ihmettele lainkaan, että pidät kaikkea vain leikkinä.

Anne-Marie (on kääntänyt silmänsä perälle, jossa punertava auringonlasku valaisee taivasta). Minä ajattelen vain sitä, Mauritz, miten ihmeellinen sinä olet. Enpä usko, että kukaan muu voisi puhua järkeä noin kaunis auringonlasku silmäinsä edessä.

Mauritz. Sinä tarkoitat kai pikemmin, että on ihmeellistä, miten voin pitää ajatukseni koossa, vaikka, sinä rakas, pieni morsiameni, olet vieressäni. — Minä ihailenkin siinä suhteessa itseäni, Anne-Marie. Ja usein ajattelen, miten onnetonta onkaan, että olet niin suloinen.

Mauritz. Niin, sehän on syynä siihen, että olen kiintynyt sinuun, ja sehän on nyt kerta kaikkiaan suuri tyhmyys. Tiedäthän sinä, ettei isäni hyväksy valintaani, ja olisitpa vain kuullut, miten hirveän mellakan äitini nosti, kun hän sai kuulla, että aion naida Syrjäkadun varrelta tytön, joka ei ole rikas, eikä lahjakas, ei mitään muuta kuin suloinen.

Anne-Marie (ihailevasti). Ääretöntä, miten paljon sinun on täytynyt kärsiä minun tähteni, Mauritz!

Mauritz. Minun mielestäni, Anne-Mario, on tietenkin leipurimestarin tytär täysin pormestarin pojan arvoinen, mutta kaikki eivät ole yhtä Vapaamielisiä. Jollei minulla olisi rikasta setääni, niin ei minun naimisestani tietenkään voisi tulla mitään. Minähän olen vain ylioppilas, ei minulla ole mitään, jonka nojalla voisin mennä naimisiin, mutta kunhan me voisimme voittaa sedän puolellemme, Anne-Marie!

Anne-Marie (ikävystyneesti). Niin, Mauritz, mehän puhuimme siitä jo matkalla.

Mauritz. Jos setä vain tahtoisi ottaa meidät siipiensä suojaan, niin onnemme olisi varma. Sinä tiedät, miten rikas hän on, Anne-Marie. Hän omistaa yksitoista sulattoa ja sitä paitsi tehtaita ja metsiä ja taloja ja kaivoksia. Mutta sedän mieliksi on kovin vaikea olla. Jollei hän ole tyytyväinen minun vaimooni, niin voi hän testamentissaan määrätä koko omaisuutensa muille.

Frida (astuu heidän luokseen). Niin, ruoka on valmis, jos herrasväki tahtoo käydä illalliselle! Mauritz herra saa kai olla isännän sijaisena.

Mauritz. Kiitos, Frida! On tosiaankin suloista saada hiukan ruokaa. (Astuu ruokapöydän luo Anne-Marien kanssa.) Ja miten hyvältä ruoka maistuukaan ulkona! (Frida tarjoo leipää.) Kiitos, Frida! Mutta kyllä me tulemme yksin toimeen. Täällähän on kaikkea.

Frida. Kunhan Mauritz herra vain pitää huolta siitä, että morsian saa ruokaa? Ei suinkaan hän unohda tarjota, hänelle juustovanukasta?

Mauritz. Frida voi luottaa minuun. (Ystävällisesti ja tuttavallisesti.) Tahtoisin niin kernaasti puhua Anne-Marien kanssa pari sanaa ennenkuin setä palaa takaisin, Frida.

Frida. Hyväinen aika! Miten typerä minä olen. Kuinka en tullut ajatelleeksi, että hän tahtoo olla yksin morsiamensa kanssa!

Frida. Ajaa pois… Ei, ei hän aja ketään pois! Mutta minulla on kylliksi puuhaa muutenkin, sen voin vakuuttaa, sillä meillähän on huomenna suuret pidot talossa.

Mauritz. Yleensä minä luulen, Anne-Marie, me voimme olla hyvin tyytyväiset tuloomme… Maistapa tätä maitoa, Anne-Marie! Tämmöistä et saa kaupungissa. Mutta huudahduksesi johdosta portailla äsken tahtoisin varoittaa sinua, ettet antaisi sedän huomata matkamme varsinaista tarkoitusta. Minusta ei ole lainkaan liikaa, jos hän auttaa minua. Päin vastoin olisi minusta hänelle suureksi eduksi, jos hän saisi apulaisekseen sellaisen miehen kuin minut. (Takapihalta kuuluu lehmänkellojen kilinää ja Anne-Marie kuuntelee vaistomaisesti.) Setä on todellakin kovin huolimaton…

Anne-Marie. Varmaankin lehmät tulevat kotiin, Mauritz! (Kohoaa pystyyn, hyvin huvitettuja.)

Mauritz (välinpitämättömästi). Saat toisen kerran käydä lehmiä katsomassa, Anne-Marie. Niin, niinkuin jo sanoin, setä on kovin huolimaton. Ajattelehan, että hän voi seisoa Filipstadin torilla ja heittää kourallisen rahaa katupojille! Ja korttipelissä hän voi kadottaa tuhansia riikintaalereita ja heti sen jälkeen ottaa viimeiset setelit lompakostaan esille ja sytyttää niillä piippunsa. Sellainen mies tarvitsee jonkun läheisyydessään, joka voi puhua hänelle järkeä.

Anne-Marie. Miten sääli minun on sinua, Mauritz, — kun sinulla on sellainen setä.

Mauritz. Et voi tosiaankaan arvata, millä tavalla hän käsittelee rahoja. Isäni lähetti minun mukanani muutamia Suursulaton osakkeita, jotka hän toivoo sedän ostavan häneltä. Isä pelkää niiden tuottavan tappiota, vaan setähän ei välitä mistään sellaisesta, hän ostaa ne varmaan. Meidän mielestämme on paljoa parempi, että sedän rahat tulevat siten meidän hyväksemme, kuin että hän tuhlaa niitä muille. Mutta, Anne-Marie, sinä et taida syödä yhtään mitään! Tässä on hanhenrintaa. Ja kananpaistia. Fridan keittotaito on suuressa maineessa täällä maalla.

Anne-Marie (hajamielisesti). Kiitos, Mauritz. Mutta minkä kumman kalan he ovat ripustaneet kunniaportin päälle?

Mauritz. Se on tietenkin taas sedän mauttomuuksia. Se merkitsee luultavasti, että hän on iloinen lohi tai jotakin muuta sentapaista. Mutta palatakseni äskeiseen puheeseeni! Sinun pitää olla hyvin tahdikas sedän seurassa!

Anne-Marie. Ehkäpä hän sittenkin ymmärtää… Miksikä me muuten olisimme tulleet tänne?

Mauritz. Tulleet tänne! Niin hyvissä väleissä kuin setä ja minä olemme! Olisihan se suorastaan epäkohteliasta, jollen toisi hänelle morsiantani nähtäväksi. — Setä on romantikko pohjaltaan, tiedätkös, Anne-Marie. En epäile lainkaan, että hän, nähdessään, miten lämmin ja epäitsekäs rakkaus yhdistää meidät toisiimme, tulee niin liikutetuksi, että hän jonakin kauniina päivänä tarttuu meitä käsiin kiinni ja sanoo: "Mauritz, sinähän joka tapauksessa kerran perit minut! Mitä varten sinä siis lukisit lakitiedettä edelleen Upsalassa? Eikö ole paljoa parempi, että alusta alkaen antaudut tehdasalalle? Mitä arvelet siitä, jos ottaisit hoitaaksesi jonkun tehtaistani?" Tai ehkäpä hän kerrassaan lahjoittaa minulle jonkun tehtaan. Sehän ei merkitsisi hänelle suuria.

Mauritz. Vai niin, arveletko sitä todellakin, Anne-Marie? Mutta siinä tapauksessa sinun täytyy myös koettaa auttaa minua.

Mauritz. Mutta siitähän minä olen saarnannut kaiken päivää! Se ei käy lainkaan, että pelkäät häntä. Jos aiot pelätä häntä, niin kaikki menee päin seiniä.

Anne-Marie (hirveän epätoivon vallassa). Minä en uskalla koskaan sanoa hänelle sanaakaan.

Mauritz. Tosin minä pelkään hiukan, ettet sinä ole oikein sedän mielen mukainen. Luullakseni, jos setä saisi määrätä, niin hän valitsisi suuren, komean naisen, jolla olisi punaiset posket ja loistavat silmät. Mutta sinun pitää sittenkin yrittää parastasi! Sinun pitää suoristaa selkäsi, Anne-Marie, ja puhua äänekkäästi ja suoraan! Ennen kaikkea sinun ei pidä pelätä! Pidä vain silmällä millä tavalla minä häntä kohtelen!

Mauritz. Että sinä osaisit hillitä itseäsi yhtä hyvin kuin minä, Anne-Marie! Ei, sitä en pyydäkään. Mutta minulla on mielestäni oikeutta vaatia, että pitäisit varasi, että rohkaisisit hieman mieltäsi.

Mauritz. Mitä tämä merkitsee, Anne-Marie? (Lakkaa syömästä ja kietoo käsivartensa morsiamensa ympärille.) Etkö sinä siedä sitä, että puhun hiukan järkeä sinulle? (Ystävällisesti kuin lapselle.) Kas, tällä tavallahan sitä juuri parhaiten tulee setä Teodorin kanssa toimeen! Älä ole nyt tyhmä! (Vakaumuksella.) Kyllä sinä tiedät, että voit voittaa hänet, jos vain tahdot.

Anne-Marie (vetäytyy pois itkien). Minä en käsitä, miksikä sinä otit minut mukaasi tänne! Minä turmelen vain kaikki. Minun on aivan mahdoton muistaa, mitä minä saan sanoa ja mitä en saa sanoa. Oi, minä pelkään niin kauheasti setää, että kernaammin juoksisin piiloon, kun hän vain katsookin minuun!

Mauritz. Anne-Marie, Anne-Marie! En ole uskoa korviani. Kylläpä tämäkin on mielenpurkaus! Ei sinun tarvitse lainkaan pitää sedästä. Kunhan koetat vain sen verran, ettet ole hänelle kovin vastenmielinen silloin kun lähden täältä.

Mauritz (ottaa esille nenäliinansa ja pyyhkii pois hänen kyyneleensä). Kas näin, se on kilttiä! Nythän sinä näytät taas iloiselta. Syö nyt hiukan, lapseni, niin rauhoitut! Sinun pitää maistaa Fridan juustovanukasta.

Anne-Marie. Kunpa hän ei olisi vain niin hirveä! Kuinka sääli, ettei hän voi olla sinun kaltaisesi, (kirkastuen.) Vaikka ehkäpä on hyväkin, ettei hän ole sinun kaltaisesi.

Anne-Marie. Siksi, että jos setä olisi yhtä järkevä kuin sinä, Mauritz, ja kaksi tällaista köyhää ihmistä kuin sinä ja minä tulisi hänen luokseen, niin hän varmaankin sanoisi meille: "Tehkää työtä kumpikin tahollanne, lapseni, kunnes olette hankkineet itsellenne varoja voidaksenne mennä naimisiin!" Eikö totta, Mauritz? Niin sinä sanoisit hänen sijassansa.

Mauritz (hiukan loukkaantuneena). En tiedä, mutta mielestäni minulla on hiukan oikeutta saada sedältä avustusta…

Mauritz. Suuttuisinko pilapuheen vuoksi!… Keneksi sinä luulet minua? Kas näin, anna minulle suukko! En minä ole lainkaan suuttunut sinuun. (Suutelee häntä.)

Anne-Marie. Ei ole ketään sinun kaltaistasi koko maailmassa, Mauritz! (Suutelevat vielä kerran toisiaan.) Voisin tehdä mitä hyvänsä sinun tähtesi!

Mauritz. Minä olen sellainen kuin olen, Anne-Marie… Mutta sinä unohdat juustovanukkaan!

Anne-Marie. En jaksa enempää, Mauritz. (Katuu) Ei, syönpä sittenkin. (Juuri kun hän katsoo ylös ottaakseen eteensä juustovanukasta, kääntyy hänen huomionsa muualle.) Mitä nuo suuret rakennukset tuolla järven rannassa ovat, Mauritz?

Mauritz. Se on sedän tehdas, Laxå. Asiasta toiseen, Anne-Marie! Setä näyttää kovin mielellään tilojaan. Olen aivan varma siitä, että hän huomenna lähtee meidän kanssamme johonkin tehtaaseensa. Jos hän veisi meidät Laxåhon…

Anne-Marie (joka on katsellut taustalla olevaa näköalaa). Miten kaunista siellä mahtaakaan olla, Mauritz!

Mauritz. "Kaunista!" Se ei ole kylliksi. Siellä on suurenmoista. Siellä ei ole tällaista tavallista herraskartanoa kuin täällä Bohultissa, vaan oikea linna. En käsitä, miksei setä itse asu siellä. Vanha isoäitini asuu siellä nyt yksin kylkirakennuksessa. No niin, jos setä vie sinut sinne, niin koeta hiukan innostua! Älä seiso ääneti sanomatta sanaakaan, niinkuin tullessasi tänne hetki sitten! (Pihanpuolelta kuuluu vaunujen ratinaa.) Kas niin! Luulenpa, että setä on jo palannut takaisin.

Anne-Marie (nousee pelokkaana). Joko hän palasi! Anna minun mennä nukkumaan, Mauritz! Etkö tahtoisi sanoa hänelle, että olin väsynyt matkan jälkeen? Minä en kestä tätä, Mauritz.

Mauritz. Anne-Marie, sinä hämmästytät minua! Kaiken sen jälkeen, mitä olet luvannut minulle…

Anne-Marie. Minä en ole laisinkaan sinun arvoisesi, Mauritz, mutta olen kovin väsynyt. Minun on aivan mahdoton tavata häntä enää tänään. Sanoisin vain kaikkea sitä, mitä en saa sanoa. Minä…

(Hän näkee Teodor-sedän portilla vasemmalla, ja juoksee tiehensä. Mauritz heittää syrjään lautasliinansa ja ajaa häntä takaa. Kun hän asettuu tytön tielle, niin ettei hän voi päästä sisään taloon, juoksee Anne-Marie kunniaportin läpi puutarhaan.)

Patruuna Teodor (tulee vasemmalta, taluttaen äitiään, vuorineuvoksetar Fristedtiä, joka on vanha nainen, vähintäin 70 vuoden vanha.) Vuorineuvoksetar suopi varmaan anteeksi, että pysähdyimme portin ulkopuolelle? Frida on sanonut, etten saa ajaa pihalle, kun me syömme ulkona, sillä ruoka tomuttuu, sanoo hän.

Vuorineuvoksetar (käytös hyvin varma ja arvokas; voimakkaat kasvojen piirteet; vahva ja selkeä, mutta kuiva ääni. Liikkuu huomattavan vaikeasti ja vanhuudenheikkous vaimentaa koko hänen käytöstään). Se on aivan oikein poikani, aivan oikein. Hauska kuulla, että täällä on joku, jonka mielipiteitä sinä otat huomioon.

Patruuna Teodor. Nyt vuorineuvoksetar saa nähdä jotakin oikein koreata. Hepä vasta ovat laittautuneet oikein hienoiksi, nuo nuoret, tullessaan minun, vanhanpojan luoksi vieraisille, voisipa melkein luulla, että heidän käynnillänsä olisi erikoinen tarkoitus. Mutta eihän se koskaan voisi juolahtaa sellaisen miehen mieleen kuin Mauritz on, niinkuin vuorineuvoksetar hyvinkin tietää.

Vuorineuvoksetar. Minun pojanpojallani on hyvät periaatteet, erittäin hyvät periaatteet. Hän on aina huomaavainen vanhaa isoäitiänsä kohtaan.

Patruuna Teodor. On siinäkin kehumisen syytä. Vuorineuvoksetar oli paljoa ankarampi omille pojilleen kuin lastenlapsilleen. Eipä vuorineuvoksetar kaksikymmentä vuotta sitten ollut niinkään halukas ottamaan vastaan miniää leipurintuvasta.

Vuorineuvoksetar. Kaksikymmentä vuotta sitten oli kaikki aivan toisin kuin nykyään, poikani. Silloin sitä oli helppo hallita muita ihmisiä. Mutta nykyään he tahtovat itse hallita itseään. En minä koskaan enää sekaannu mihinkään, Sen minun lapseni ovat opettaneet minulle. Ja se on parasta sekä heille että minulle itselleni.

Frida (ilmestyy keittiönportaille ja näyttää kovin iloiselta, kun hän huomaa vieraan). Mutta täällähän on hänen armonsa itse, vuorineuvoksetar! Eikä kukaan edes vastaanottamassa! Enpä olisi osannut arvatakaan, että saisimme näin harvinaisia vieraita näin myöhään illalla.

Vuorineuvoksetar. Ei se koskaan ennen olisi tullut kysymykseenkään, Frida, sillä ennen aikaan oli järjestystä kaikkialla. Mutta nyt tuli poikani Teodor keskellä yötä luokseni, kun olin jo vetäytynyt omaan huoneeseeni ja alkanut hellittää peruukkiani, ja kertoi, että pojanpoikani Mauritz oli tullut tänne pienen leipurinmamselin kera. Poikani Teodor sanoi, että minun täytyi tulla hänen luokseen ollakseni tuon nuoren ihmisen esiliinana. Enkä minä voinut muuta kuin totella. Mutta nyt minä tahdon heti lähteä levolle.

Frida. Minä kiiruhdan laittamaan kuntoon punaisen vierashuoneen, mutta emmekö saa tarjota illallista?

Vuorineuvoksetar. Kylläpä hänen puheensa kuulostaa merkilliseltä, Frida! Eikö hän kuullut, miten minä äsken sanoin, että olin hellittämässä peruukkiani, kun poikani Teodor saapui? Olin siis jo syönyt illallista. Luuleeko hän, että minun ikäiseni nainen syö useamman kuin yhden kerran illallista?

(Anne-Marie ja Mauritz huudahtavat iloisesti puutarhassa.
Frida poistuu keittiöntietä sisään.)

Patruuna Teodor. Eiköhän olisi parasta käydä katsomassa, vai mitä vuorineuvoksetar arvelee? (Hän taluttaa hänet näyttämön perälle, niin että vanha rouva voi nähdä puutarhaan.)

Vuorineuvoksetar. Todellakin tavattoman herttaista, poikani! — Mutta tuo nuori olento juoksee nopeammin kuin pojanpoikani. Mauritz ei saa häntä kiinni, vaikka hän ajaisi häntä kaiken yötä takaa.

Patruuna Teodor. Siinä vuorineuvoksetar on oikeassa. Minun täytyy tosiaankin auttaa Mauritzia. (Hän poistuu vanhan rouvan luota ja juoksee puutarhaan. Heti sen jälkeen ilmestyy Anne-Marie. Hän tulee nauraen ja vallattomana molempien herrojen seuraamana. Hän ilveilee ensin heidän kanssaan, sitten hän juoksee vuorineuvoksettaren luo ja kietoo käsivartensa hänen ympärilleen.)

Anne-Marie. Nyt minä olen turvassa! Tästä ei kukaan saa ottaa minua kiinni!

Vuorineuvoksetar (mieluisasti yllätettynä, kietoo käsivartensa Anne-Marien ympärille). Aivan oikein, kultaseni! Erinomainen keksintö!

Mauritz (astuu esiin ja suutelee kädelle). Mitä minä näen! Arvoisa isoäiti! Isoäidin täytyy suoda anteeksi ajattelematon käytöksemme! Meillä ei ollut aavistustakaan…

Vuorineuvoksetar. Mauritz, sinun morsiamesi ikäisen ihmisen sopii kyllä olla naattasilla. — Mutta Teodor, tiedäthän, että haluan heti mennä levolle. En tahdo jutella sen pitemmältä Mauritzin kanssa tänä iltana. Vasta huomenna otan vastaan hänen vanhempiensa terveiset. Mutta tämä nuori olento saa auttaa minua portaita ylös. Olen varma siitä, että hän pystyy siihen paremmin kuin sinä, Teodor. Tahtooko pikku kultani tarjota vanhalle mummolle käsivartensa?

Anne-Marie (pidellessään vuorineuvoksetarta käsikynkästä, kääntyy patruuna Teodorin puoleen). Teodor setä, minäkin menisin kernaasti levolle!

Vuorineuvoksetar. Kas vaan! Se on hyvin järkevää, pikku kultaseni. Tule pois vain minun kanssani! Kyllä sinä saat mennä levolle.

(Näin sanoen on vuorineuvoksetar vaivalla päässyt
portaita ylös ja he katoavat sisään.)

Patruuna Teodor. Olipa tuo aika vekkuli! Hän on saanut valtaansa yksin vuorineuvoksettarenkin! Ei häntä ole helppo pitää aisoissa, tiedätkö.

Mauritz. Ei kukaan voi vastustaa Anne-Marien viehätysvoimaa, setä. En tiedä tosiaankaan muuta kuin yhden ainoan ihmisen, jota hän ei ole täydellisesti kietonut sormiensa ympärille.

Patruuna Teodor. Et suinkaan tarkoittane minua, Mauritz? Sillä minä rakastuin häneen samassa hetkessä kun näin hänen ajavan kunniaportin alitse.

Patruuna Teodor. Sehän on hyvä tietää, sillä sittenhän me muut voimme turvautua sinuun, kun hän alkaa liiaksi meitä kurissa pitää. Mutta minun pitää ottaa selko, mitä aikomuksia hänellä on vuorineuvoksettaren suhteen. Antaako hän hänen mennä levolle, vai pakottaako hän häntä kuuntelemaan Filipstadin juorujuttuja. (Menee sisälle.)

Mauritz. Sinä puhut ikäänkuin olisin oikea tyranni! Olen sitäpaitsi muuttanut mieltäni, Anne-Marie. Luulen, että minulla nyt on sopiva tilaisuus puhua kaikessa rauhassa sedän kanssa ja taivuttaa hänet tarkoituksiani varten.

Mauritz. Tai valvo vielä hetkinen, Anne-Marie, ja kuuntele kun juttelen sedän kanssa! Sinulle voi olla eduksi oppia, miten häntä on käsiteltävä.

Patruuna Teodor (palaa takaisin). Ei, vuorineuvoksettarella ei ollut mitään hätää. (Astuu pöydän luo.) Niin, olettekohan te syöneet kaikki loppuun. Sillä kai te, herran nimessä, olette toki syöneet?

Mauritz. Kiitos, setä! Me söimme oikein hyvällä ruokahalulla. (Patruunan syödessä käy Mauritz mukavasti tuolille istumaan.) Sinulla on kovin ihanaa täällä maalla, setä. Mitä huvia on kaupungissa asumisesta? Sitä ei voi lainkaan tähän verrata. Tällainen ilma!

Patruuna. Filipstadissa on kai hyvin huono ilma. Kaksi katua ja kaksi toria. Siellä on kai niin ummehtunutta, ettette saa ainoatakaan raitista tuulenhenkäystä. (Syö hyvällä ruokahalulla seuraavan kohtauksen aikana.) Oletko tehnyt mitään hyödyllistä talven kuluessa, Mauritz?

Mauritz. En tahdo kerskata setä. Mutta Upsalassa todellakin väitetään, että minulla on harvinaisen hyvä juristinpää. Ja silloin kai on itsestään selvää, että olen pitänyt huolta luvuistani.

Patruuna Teodor. Ei ole siis ollut puhettakaan siitä, että olisit voinut tulla reputetuksi?

Mauritz. Tullakseen reputetuksi, setä, täytyy puuttua joko tietoja tai rohkeutta.

Patruuna. Niin, silloinhan on selvää, että jos sinä tulisit reputetuksi, niin johtuisi se tietojen puutteesta.

Mauritz. Tjaa. Joka tapauksessa kestää vielä kolme vuotta, ennenkuin voin suorittaa hovioikeustutkintoni. Ja kuninkaallisena sihteerinä saan sitten palvella monta vuotta palkattomana. Se on oikeastaan kirotun huono ura. Tuumin miltei jo vaihtaa alaa.

Mauritz. Upsalassa arvellaan sen johdosta tietenkin, että se olisi suureksi vahingoksi virkamieskunnalle, mutta minun tekisi mieleni sittenkin antautua johonkin käytännölliseen työhön. Minähän olen kihloissa, ja se on ainoa keino voidakseni piakkoin päästä naimisiin. Eihän seitsemän, kahdeksan vuoden kihlausaika ole viekoitteleva.

Patruuna Teodor. Ei muillakaan aloilla ole niinkään helppo päästä niin pitkälle, että voisi mennä naimisiin. Ennenkuin minusta tuli tehtaanisäntä sain ensin vuoden aikaa olla hiilipoikana ja toisen juoksupoikana konttorin puolella, ja sitten minä olin pari kolme vuotta pehtorina. Sen jälkeen oli suoritettava vuori-opiston kurssi ja sitten sain odottaa hyvän aikaa, ennenkuin minulle tarjoutui isännöitsijän paikka. Enpä siis tiedä, voitko silläkään alalla tulla paljoa nopeammin valmiiksi. Mutta ehkäpä sinulla on jotakin muuta kiikarissa?

Mauritz. Me olemme keskustelleet hyvin vakavasti tästä asiasta, Anne-Marie ja minä. Hän on tietenkin kovin liikutettu minun rakkaudestani, koska hänen tähtensä olen valmis luopumaan virkamiesuralta. Mutta hän pelkää, että teen siinä väärin itseäni kohtaan. Ja niinpä me päätimme kysyä sinun neuvoasi tässä asiassa. Sinun mielipiteesi on tietenkin yhä edelleen se, ettei voi kelvata tehdasalalle, jollei ole alottanut aivan alusta alkaen?

Mauritz. Suo anteeksi, että keskeytän, setä! Sinä aiot muistuttaa minulle, että kauan sitten kehoitit minua valitsemaan sinun ammattisi, mutta etten silloin ollut siihen halukas. Myönnän kyllä, etten ollut erikoisen halukas työntämään hiilikärryjä kokonaisen vuoden ajan. Mutta asianlaita on nyt toinen. (Nousee ja astuu patruuna Teodorin luo.) Nyt minulla on rakas olento, jonka puolesta on tehtävä työtä. (Ojentaa kätensä.) Setä, sinä ehdotit kerran, että voisin oppia ammattia jollakin sinun tehtaistasi. Jos pysyt tässä tarjouksessasi, niin jään tänne. Minä alotan hiilipoikana tai konttoripoikana, tai minä ikänä sinä haluat.

Patruuna Teodor (pudottaa kädestään veitsen ja kahvelin, mutta ei tartu ojennettuun käteen). Olipa se helkkarinmoinen tyttö!

Patruuna Teodor. Minä tuumin vain, miksikä sinä, rakas Mauritz, et yhtä kernaasti kääntynyt leipurimestari Ehingerin puoleen ja sanonut, että tahdoit tulla leipurinoppiin.

Patruuna Teodor. Olisihan sekin hyvä ala. Ja ehkäpä hän tulisi niin liikutetuksi, että heti paikalla antaisi koko liikkeensä sinun haltuusi.

Patruuna Teodor (jyrisevällä äänellä). Minä tarkoitan, että ymmärrän kyllä, että sinä koetat liehakoida minua ja minä ymmärrän, että sinä olet yhtä suuri lurjus kuin aina olet ollut. Tässä minä odotan, että sinä pyytäisit apua, jotta voisit mennä naimisiin, mutta sen sijaan sinä teeskentelet minulle ja väität, että tahdot aloittaa hiilipoikana. Mutta se on kaikki vaan turhaa lörpötystä ja teeskentelyä! Et hetkeäkään ole tosissasi sitä aikonut. Sinä tahdot vain kaunistella sanojasi, jotta minä ihastuisin sinuun ja antaisin sinulle heti paikalla yhden tehtaistani.

Patruuna Teodor (nousee pöydästä). En suinkaan minä ole niin tyhmä, etten ymmärtäisi sinun tarkoitustasi. Mutta mitä sinä tarkoitat sillä, että olet pelottanut morsiantasi siinä määrin, että hän lähtee karkuun niinpian kuin hän vain näkee minut? Ei hän pelännyt Fridaa eikä vuorineuvoksetartakaan, mutta minulle hän ei uskalla sanoa sanaakaan. Mitä sinä olet kertonut hänelle minusta?

Patruuna (astuu edestakaisin). Miksikä sinä tulet tänne yksin tuon nuoren tytön kanssa? Etkö luule minun tietävän, että jos sinun äitisi oli liian ylpeä seuratakseen teidän mukananne, niin olit sinä liian ylpeä ottaaksesi anoppisi mukanasi? Sinä et tahtonut ajaa tätä matkaa kunnon ihmisen kanssa, siksi että hän oli naimisissa leipurin kanssa. Ja sellainen tahtoo ruveta hiilipojaksi! Tuollainen ylpeänhullu kuin sinä!

Patruuna Teodor (pysähtyy hänen eteensä näyttäen uhkaavalta, tarttuu häntä rinnuksiin kiinni ja ravistelee häntä). Tekisi mieleni antaa sinulle selkään! Mikä tyhmä keksintö se oli, että laittauduit koko päiväksi yksin morsiamesi kanssa maantielle? Niin, tiedänhän sen kyllä, ettet sinä ole vaarallinen! Mutta ihmisten kielet ovat vaarallisia, eikä mies jätä niiden valtaan sitä, jota hän rakastaa. Sen voisit painaa mieleesi! Ja oletko unohtanut, että minä olen vanhapoika ja että taloni on vanhanpojan talo? Mitenkä me olisimme tulleet toimeen, jollei vuorineuvoksetar olisi suostunut tulemaan tänne? (Ravistelee häntä uudestaan, ja päästää hänet sitten irti. Mauritz on kadottanut tasapainonsa, mutta portaat estävät häntä kaatumasta ja hän käy niille istumaan.) Ja millaiset ajopelit sinä olit hankkinut? Mitään sen vanhanaikaisempaa ei suinkaan koko kaupungissa ollut saatavissa. Ettäs annoitkin tuon lapsen ajaa sellaisissa rämppäkärryissä kuusi peninkulmaa! Ja narrasit minut, patruuna Fristedtin hurraamaan häkkikärryille!

Patruuna Teodor. Niin, saat kernaasti seisoa täällä kaiken yötä ja tuumia, mitä voisit vastata minulle. Kernaasti saat kyllä. Hyvää yötä! Hiilipoika! Ei, kuulehan, sillä kertaa sinä teit sittenkin väärät laskut! (Poistuu sisään.)

Mauritz (nousee pystyyn, aikoo kiiruhtaa jälessä, katuu, suoristaa selkänsä entiseen arvokkuuteensa, astuu puutarhaan päin).

Anne-Marie (ikkunassa katsoo hänen jälkeensä, kovin huolestuneena. Heittää lentomuiskun siihen suuntaan, jonne Mauritz on kadonnut, pudistaa nyrkkiään uhkaavasti patruunan jälkeen.)

TOINEN NÄYTÖS.

Sama näyttämö kuin edellisessä näytöksessä. Kunniaportti on poistettu, niin että kaunis näköala pääsee paremmin oikeuksiinsa. Patruuna Teodor ja vuorineuvoksetar istuvat pöydän ääressä oikealla ja syövät aamiaista. Kumpainenkin on parhaalla aamutuulellaan.

Patruuna Teodor. Oli oikein hauska kerrankin taas syödä aamiaista vuorineuvoksettaren kanssa. Minusta olisi kaikkein viisainta, jos vuorineuvoksetar jättäisi oman onnensa huomaan tuon pienen mökin, jonka hän on rakennuttanut itselleen Laxåssa ja muuttaisi tänne minun luokseni.

Vuorineuvoksetar. Sinä tunnet minun periaatteeni, poikani. Sinä tiedät, etten koskaan tahdo asua saman katon alla kuin miniäni.

Patruuna Teodor. Sen minä kylläkin tiedän. Sen minä kylläkin tiedän. Mutta juuri siksi olisi minusta niin sopivaa, että vuorineuvoksetar muuttaisi minun luokseni. Sillä naimatonhan minä olen yhä, ja minä olen täyttänyt jo neljäkymmentäkaksi vuotta, niin etteipä juuri näytä siltä, kuin miniästä tarvitsisi olla pelkoa. — Mutta hyvänen aika! Onko täällä pöydässä sellaista ruokaa, jota vuorineuvoksetar voi syödä? Tokkopa tämä paistettu ankerias on soveliasta?

Vuorineuvoksetar. Ei koko maailmassa mikään ole minulle niin turmiollista kuin paistettu ankerias.

Patruuna Teodor. Ja sittenkin vuorineuvoksetar syö toisen palan toisensa jälkeen!

Vuorineuvoksetar. Minä pidän hyvänäni katarrini, Teodor, tuollaisen ankeriaan vuoksi. Kyllä minä tiedän mitä minä teen, poikani.

Patruuna Teodor (nauraa täyttä kurkkua). Vuorineuvoksetar on numero yksi joka tapauksessa. Jos voisin löytää sellaisen naisen kuin vuorineuvoksetar on, niin menisin heti paikalla naimisiin. Mutta sellaista ei nykyään ole olemassa enää. (Ottaa juustoa ja leikkaa palasen.) Kyllä vuorineuvoksetar voi huoleti muuttaa tänne.

Vuorineuvoksetar. Sinä menet naimisiin, Teodor. Sinä tiedät, minä olen aina sanonut, sinä olet niitä miehiä, jotka menevät naimisiin.

Patruuna Teodor. Niin, tiedän kyllä, mutta miten herran nimessä voi vuorineuvoksetar…

Vuorineuvoksetar. Minä tiedän minkä minä tiedän. Se, joka leikkaa juustoa tuolla tavalla kuin sinä, hän tarvitsee emännän talossaan. Pojanpoikani Mauritz sitä vastoin….

Patruuna Teodor. Niin, mitä vuorineuvoksetar arvelee Mauritzista? Eikö hän ole hankkinut itselleen soman morsiamen?

Vuorineuvoksetar. Se nuori ihminen, joka on tullut tänne Mauritzin seurassa, on hyvin miellyttävä. Minä miellyin häneen jo ensi hetkestä, ja minä aion sanoa hänelle, että hän saa nimittää minua tädiksi. Mutta tuo nuori ihminen ei joudu koskaan minun pojanpoikani Mauritzin kanssa naimisiin.

Patruuna Teodor. Mitä ihmettä vuorineuvoksetar sanoo? Olisihan tyttöä sentään kovin sääli!

Vuorineuvoksetar. Pojanpoikani Mauritz ei mene koskaan naimisiin. Se, joka osaa leikata haurainta kermajuustoa ainoankaan sirun menemättä hukkaan, ei hanki koskaan itselleen vaimoa. Minä kirjoitin siitä jo tänään miniälleni, pormestarinnalle, jotta hän ei turhaan huolehtisi. Minä sanoin hänelle, että hän voi olla aivan levollinen. Tuo nuori ihminen menee jonkun leipurimestarin kanssa naimisiin samoinkuin hänen äitinsäkin. Hän ei joudu pojanpoikani Mauritzin kanssa naimisiin.

Patruuna Teodor (kääntyy äkisti äitiinsä, ikäänkuin hän aikoisi vastata hänelle jyrkästi. Muita sitten hän kohottaa olkapäitään ja sanoo hyväntahtoisesti). Pormestarinna rauhoittuu varmaankin täydellisesti saadessaan tuon kirjeen.

Vuorineuvoksetar. Sitä ei voi koskaan tietää, poikani. Miniäni ei ole mikään lahjakas henkilö.

Patruuna Teodor. Ei, siinäpä juuri onkin ero hänen ja vuorineuvoksettaren välillä. Sen vuoksi ei koskaan voi oikein suuttuakaan vuorineuvoksettareen! (Anne-Marielle, joka samassa ilmestyy ovelle.) No kas, siinähän sinä vihdoinkin olet! Tulehan nyt tänne saamaan kuppi kahvia! Saat suoda anteeksi, että olemme jo alottaneet, mutta käsitäthän sen, että vuorineuvoksetar, joka on ollut ylhäällä kello viideltä, tarvitsi hiukan ruokaa, kun kello alkoi käydä kymmentä.

Vuorineuvoksetar. Tulehan istumaan tänne, pikku kultani! Minun poikani ja minä haluamme kumpikin aamusuudelmamme, mutta me odotamme, kunnes olet syönyt aamiaista. Ja minä tahtoisin antaa sinulle sen neuvon, ystäväni, että maistaisit paistettua ankeriasta. Jollet tee sitä, niin kadut vielä kauppojasi tullessasi minun ikäisekseni.

Patruuna Teodor (Anne Marien istahtaessa pöytään). Vuorineuvoksettaren ei pidä unohtaa viedä perille Mauritzin terveisiä!

Patruuna Teodor. Enpä uskoisi. Mutta vuorineuvoksetar, joka on ollut jalkeilla kello viidestä saakka, väittää, että hän näki Mauritzin menevän metsästämään.

Vuorineuvoksetar. Minä huomautin pojanpojalleni, Mauritzille, etten ymmärrä mitä eläimiä hän saattaa pyytää näin keskellä kesää. Mutta hänestä on varmaankin tullut kovin innokas metsästäjä, sillä hän kiiruhti metsään malttamatta vastata minulle. Ehkäpä pieni kultani tietää mitä eläimiä…

Anne-Marie (aikoo nousta pöydästä). Minä en käsitä… ei Mauritz sanonut mitään.

Patruuna Teodor. Istu nyt vain alallasi, Anne-Marie! Äläkä säikähdä niin kauheasti, vaikket voikaan sanoa vuorineuvoksettarelle, mitä eläimiä Mauritz on mennyt pyytämään! Minä kyllä autan sinua.

Patruuna Teodor. Kai sinä nyt voinet juoda kahvia, vaikkei Mauritz istukaan vieressäsi! Mutta sinun pitää tehdä selko metsästyksestä vuorineuvoksettarelle! Hän ei ole tyytyväinen, ennenkuin hän on päässyt asian perille. Kysyppä häneltä, tunteeko hän kauniin Sigridin ja Pentti-laamannin tarinaa. Sillä luulen aivan varmaan, että Mauritz on samanlaisella metsästysretkellä kuin Pentti-laamanni.

Vuorineuvoksetar. Sen tarinan minä tunnen alusta loppuun. Mutta en minä tule siitä sen viisaammaksi..

Patruuna Teodor. Mutta vuorineuvoksetar muistaa varmaankin, että Pentti-laamanni oli nainut köyhän tytön, jota sanottiin kauniiksi Sigridiksi, kysymättä lupaa veljeltään Birger Jarlilta. Ja että Birger Jarl kokosi miehensä ja läksi Pentin kartanoon ja ettei hän ollut ystävällisellä mielellä perille tullessansa. (Kääntyen Anne-Marien puoleen.) Mutta tiedätkö, mitä Pentti-laamanni silloin teki?

Patruuna Teodor. Hän läksi metsästämään. (Ilkeämielisellä ilmeellä.) Ja kauniin Sigridin hän jätti kotiin, jotta hän ottaisi vastaan jaarlin ja hänen pahantuulensa. (Osaaottavasti.) Niin, tiedätkö, ei Sigridin ollut niinkään helppo mennä Pentin setää, ei, minä tarkoitan veljeä vastaan ja lepyttää hänet jälleen.

Patruuna Teodor. Ei sinun tarvitse olla huolissasi kauniin Sigridin vuoksi, sillä hän suoriutui tehtävästään hyvin. Ja tarina päättyi siten, että Birger Jarl syleili kälyänsä ja sanoi hänelle: "Jos tämä olisi jäänyt veljeltäni tekemättä, niin tekisin sen itse." Niin, ajattelehan, niin hän sanoi! "Jos tämä olisi jäänyt veljenpojaltani tekemättä" — ei, veljeltäni minä tarkoitan tietysti…

Anne-Marie (pudottaa kädestään veitsen ja kahvelin eikä voi pelästykseltään keksiä mitä sanoa).

Patruuna Teodor (tavattoman huvitettuna ja vallattomana). Mitä vuorineuvoksetar luulee veljenpojan ajatelleen, kun hän palasi kotiin metsästysretkeltä ja sai kuulla jaarlin sanat: "Jos tämä olisi jäänyt veljenpojaltani…" Ei, hyvänen aika, nyt minä taaskin erehdyin!… Velihän se oli! Eikö vuorineuvoksetar luule, että hän jäi kotiin seuraavalla kerralla? Metsästäminen voi joskus olla hiukan vaarallista. (Anne-Marielle) Mutta miten sinun laitasi on? Eikö ruoka maita?

Patruuna Teodor (yhä vallattomammin). Miltä sinä luulet Sigridistä tuntuneen, kun hänen täytyi mennä hirviötä vastaan? Hän ei suinkaan ollut arkalasta kotoisin! Hän ei heti ensi hetkessä joutunut hämilleen…

Anne-Marie (purskahtaa itkuun, hypähtää ylös pöydästä ja katoaa sisään).

Patruuna Teodor (nousee). Mitä ihmettä? Mitä minä nyt olen tehnyt? Eikö vuorineuvoksetar tahtoisi mennä hänen perässään ja lepytellä häntä?

Vuorineuvoksetar. Tuo nuori ihminen ei osaa käyttäytyä. Mutta sittenkin hän on hyvin miellyttävä. Hän on aivan harvinaisen nuori ja miellyttävä.

Patruuna Teodor. Eihän hän ole syönyt mitään! Eikö vuorineuvoksetar tahtoisi mennä hänen perässään ja sanoa hänelle, että annan heti paikalla tehtaan Mauritzille, kunhan hän vain palaa aamiaistaan syömään!

Vuorineuvoksetar. Poikani Teodor, tuollaisella nuorella ihmisellä on niin hyvä ruokahalu, että hän syö aamiaista lahjuksittakin.

Patruuna Teodor. Mitä vuorineuvoksetar sitten arvelee, että minun pitäisi tehdä?

Vuorineuvoksetar. On kyllä. Sinun pitää kadota, ja minäkin katoan. Se on ainoa keino.

Patruuna Teodor (nousee ja tarjoo käsivartensa vuorineuvoksettarelle). Niin, ei suinkaan ole muuta neuvoa. (He -poistuvat.)

Anne-Marie (näyttäytyy hetken kuluttua, katselee varovaisesti ympärilleen). Onko Frida yksin?

Frida. Nyt kai mamseli Anne-Marie lopettaa syömisensä! Eihän hän ole juonut kahviakaan kuin puolilleen.

Anne-Marie (kiiruhtaa aamiaispöytään). Kiitos, Frida! (Käy pöytään istumaan.)

Frida. Ja sitten hän kai lähtee katselemaan puutarhaa, kunnes sulhanen palaa kotiin. Jos hän menee tästä oikealle rakennuksen ympäri, niin joutuu hän suoraan ruusutarhaan.

Frida. On kyllä, siitä mamseli Anne-Marie voi olla varma. Kuukausiruusut ovat alkaneet kukkia. (Tuttavallisesti.) Mansikkamaastakin voi löytyä jokunen kypsä mansikka, jos hän etsii tarkasti.

Anne-Marie. En minä välitä niin suuresti puutarhasta, Frida. (Innostuneena.) Tietääkö Frida, kotona meillä on vain yksi ainoa lehmä! Meillä on vain aivan pieni navetta. Eikä meillä ole tallia lainkaan.

Frida. Niin, kurjaa ihmisten on asua kaupungissa! Täällä meillä on vähintäin kolmekymmentä lehmää.

Anne-Marie. Teurastaja Kinmanilla on suuri pässi, jolla on tapana juosta pihasta pihaan, muuten en näe koskaan lampaita kotona. Mutta kanoja ja ankkoja siellä on vaikka kuinka paljon.

Frida. Kanoja ja ankkoja, niistäkö nyt kannattaa puhua! Täällä meillä on sekä hanhia että kalkkunoita. Ja pari varsaakin kaupanpäällisiksi! (Anne-Marie nousee pöydästä.) Niin, jos hän on nyt syönyt kyllikseen, mamseli Anne-Marie, niin menköön edeltä takapihalle, minä tulen sitten näyttämään hänelle kaikki. Minä korjaan vain ensin ruokapöydästä, sillä sisäkkö siistii parasta aikaa vierashuoneita.

(Anne-Marie poistuu vasemmalle. Heti kun hän on kadonnut, tulee patruuna Teodor sisältä. Hän hiipii varpaillaan.)

Frida. Hän tahtoo nähdä navetan, tuo morsian. Hänen kotonansa on navetta vain yhdelle ainoalle lehmälle, pikku raukka! Jollei patruunalla ole mitään erikoista tehtävää, niin voisi hän mennä hänen kanssaan. Minulla on kiire, kun täytyy valmistaa kestejä.

Patruuna Teodor. Minä tahtoisin kovin mielelläni mennä hänen mukanaan, Frida, mutta en tiedä, uskallanko. Hän ei siedä minua, Frida.

Patruuna Teodor. Minä yritän sitten, mutta se saa käydä Fridan vastuulla. (Seuraa Anne-Marien jäljissä. Menee vasemmalle, mutta pysähtyy.) Ei suinkaan Frida tiedä, ovatko hanhet lasketut ulos?

Frida. Minä sanoin karjakolle, ettei hän päästäisi niitä ulos, sillä minä pelkäsin, että ne juoksisivat vuorineuvoksettaren jäljessä ja näykkisivät häntä hameenhelmoista.

Patruuna Teodor. Se oli hyvä, Frida. Minä aioin juuri antaa saman käskyn. (Poistuu vasemmalle.)

Vuorineuvoksetar (työkori ja silmälasit kädessä. Käy istumaan tuolille ruokapöydän läheisyyteen. Frida kiiruhtaa hakemaan jakkaraa. Seisoo sitten ja katselee vuorineuvoksetarta.) Kiitos, Frida! Tahtoisiko Frida jotakin?

Frida. On niin hauska nähdä vuorineuvoksetarta täällä käsitöineen, että täytyy jäädä katselemaan. Ei täältä puutu mitään muuta. Meillä on kaikkea mitä tarvitaan, paitsi rouva, joka istuisi alallaan ja työskentelisi ja levittäisi kodikkuutta ympärilleen. Minä en voi käsittää, miksikä vuorineuvoksetar ei tahdo muuttaa tänne.

Vuorineuvoksetar. Ei koskaan, Frida! Poikani Teodor kysyy minulta samaa, mutta minä kieltäydyn jyrkästi. Miksikä minä muuttaisin tänne, kun minulla on oma hyvä kotini, jossa saan elää niinkuin itse haluan? Poikani Teodor voi tulla sinne tervehtimään minua niin usein kuin hänen tekee mielensä.

Frida (merkitsevällä ilmeellä). Kyllä se olisi sentään hyvä, jos vuorineuvoksetar ainakin joskus kävisi täällä.

Vuorineuvoksetar. Hyvä ystävä, kyllä minä tiedän mitä minä teen, kun en tule tänne! Kyllä kai Frida tietää, että pojallani Teodorilla on kovin huonoa seuraa. Minä en tahdo olla poikani Teodorin vieraitten emäntänä. Minä tiedän, että hän juo itsensä humalaan ja pelaa korttia, kun hän on ystäviensä parissa. Minä en tahdo nähdä poikaani Teodoria, kun hän käyttäytyy noin huonosti. En koskaan olisi jalallani astunut hänen kynnyksensä yli, jollei pojanpoikani Mauritz olisi ollut niin varomaton ja tullut tänne nuoren ihmisen kanssa, jonka hän luulee naivansa. Minä olen mielestäni kiitollisuudenvelassa tämän nuoren ihmisen sukulaisille siksi, että he kerran osoittivat suurta ystävällisyyttä minua kohtaan. Yksinomaan sen vuoksi tulin tänne.

Frida. Minä tarkoitan, että tuollaista hänen armonsa voi uskotella patruunalle, joka uskoo vain hyvää kaikista ihmisistä. Mutta kun minä nyt tiedän, ettei hänen armonsa ole käynyt täällä kahteen vuoteen, niin ei kukaan voi saada minua uskomaan, että hänen armonsa on tullut tänne nyt vain pitääkseen silmällä mamseli Anne-Marieta.

Vuorineuvoksetar (katsoo silmälasiensa yli). Rakas ystävä, onpas tämä hupaista! Miksikä hän luulee minun sitten tulleen tänne?

Frida. No, ei kai liene niin vaikea arvata, että vuorineuvoksetar ja pormestarinna tuolla Filipstadissa ovat yhdessä päättäneet jollakin tavalla saada tämän kihlauksen puretuksi. Luulisinpä, että vuorineuvoksetar on sama kuin kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin hän sai patruunan onnen tuhotuksi.

Vuorineuvoksetar. Voin onnitella poikaani Teodoria, että hänellä on palveluksessaan henkilö, jolla on niin hyvä arvostelukyky. Olen aina pannut arvoa henkilöihin, joilla on hyvä arvostelukyky. Ja siksi tahdon nyt kysyä Fridalta, arveleeko Frida todellakin, että tuo nuori ihminen on sopiva Mauritzin puolisoksi?

Frida. Jos minun tulee lausua mielipiteeni hänen armolleen, niin sanon, ettei Mauritz herra ole kelvollinen sitomaan mamseli Anne-Marien kengännauhoja. Ja sanonpa minä senkit, että jos mamseli Anne-Marie haluaa saada Mauritz herran, niin saa hän hänet myöskin. Ja niin paljon sananvaltaa on minulla patruunan talossa, että voi asettaa siten, ettei tässä asiassa synny mitään selkkauksia. (Hän aikoo juuri mennä tiehensä täysinäinen tarjotin käsissä, kun patruuna Teodor palaa takaisin veräjän kautta vasemmalta ja huutaa hänelle.)

Patruuna Teodor. Kävi niinkuin minä arvasin, Frida. Hän ei ole tietävinäänkään minusta. Hän menee toisaalle niinpiankuin hän vain näkee vilahdukseltakin minut. (Takapihalta kuuluu hirveää kaakotusta ja Anne-Marien hätääntyneitä huutoja.)

Frida (kääntyy laskeakseen pöydälle tarjottimen). Kas vaan, he ovat sittenkin päästäneet irti hanhet!

Patruuna Teodor (kiiruhtaa takapihalle ja sulkee veräjän jälkeensä. Huutaa näyttämön takana). Kiiruhda vain ulos veräjästä, niin olet pelastettu! Minä pidän niitä sillä aikaa sinusta loitolla!

Anne-Marie (tulee veräjästä hyvin hengästyneenä. Pysähtyy ja pitelee molemmin käsin veräjästä kiinni. Pari hanhea pistää päänsä esiin veräjän läpi ja nykäisee häntä hameenliepeistä). Teodor setä, minua pelottaa niin kauheasti! Ne tulevat jäljessäni tännekin, Teodor setä!

Frida (ottaa tarjottimensa, sanoo rauhallisesti vuorineuvoksettarelle). Vuorineuvoksettaren ei pidä pelätä! Olen aivan varma siitä, että patruuna itse on päästänyt hanhet irti kiusotellakseen morsianta (menee).

Anne-Marie (seisoo yhä pelästyksissään ja pitelee kiinni veräjästä, mutta kun patruuna Teodor ilmestyy, avaa hän sen ja sanoo lämmöllä). Kiitos, Teodor setä!

Patruuna Teodor. Mitenkä sinun kävi? Saivatko ne hameesi revityksi? Ei ole hyvä joutua niiden kynsiin. Vuorineuvoksetar pelkää niitä niin kauheasti, että hänellä on tapana sanoa, ettei hän tule tänne niin kauan kuin meillä on hanhia talossa.

Anne-Marie (tarkastaa hamettaan). Eivät ne tehneet minulle mitään vahinkoa, Teodor setä. Typerää minun oli pelätä niitä niin hirveästi. (Avaa veräjän mennäkseen takapihalle.)

Patruuna Teodor. Fridalla ei ole aikaa kestien vuoksi. Hän pyysi minun sanoa sinulle, että sinun olisi parasta mennä puutarhaan, sillä siellä ei mikään vaara voi uhata, sanoi hän.

Anne-Marie. Mutta täällä olisi niin paljon hauskaa katseltavaa, Teodor setä. En ole koskaan nähnyt taloa, joka olisi niin erinomaisessa kunnossa. Enkä ole vielä käynyt tallissakaan.

Vuorineuvoksetar. Pikku kultani, jos tahdot mennä talliin, niin pyydä Teodor mukanasi. Muuten voit joutua riitaan tallipässin kanssa.

Anne-Marie (näyttää kovin huolestuneelta). Onko tallipässi irrallaan tallissa, Teodor setä?

Patruuna Teodor. Tietysti. Mutta sinähän voit mennä puutarhaan. Siitä kaikki nuoret tytöt pitävät eniten.

Anne-Marie (rohkaisee äkkiä mielensä. Niiaa hiukan leikkisästi patruunalle ja sanoo veitikkamaisesti). Minä en halua mennä puutarhaan, setä. Mutta olisin sedälle kovin kiitollinen, jos setä tahtoisi tulla näyttämään minulle tallia. (Poistuvat yhdessä.)

(Vuorineuvoksetar seuraa heitä silmillään, nyökkää useaan kertaan tyytyväisenä. Sillä välin tulee Mauritz taustalta parin nuoren tytön seurassa. Hän kiiruhtaa etualalle. Molemmat tytöt jäävät taustalle.)

Mauritz. Mikä onni, että tapasin arvoisan isoäitini yksin. Tahtoisin pyytää isoäidin neuvoa eräässä vaikeassa pulmassa, johon olen joutunut. Niin, niinkuin isoäiti tietää, loukkaantuu Teodor setä kovin helposti, ja eilen illalla hän suuttui aika tavalla… Jollen minä olisi hillinnyt itseäni…

Vuorineuvoksetar (kohottaa kätensä katkaistakseen hänen puheensa). Minä tiedän kyllä, ystäväni. Sinä olit hyvin viisas, kun tänään läksit metsästämään ja annoit tuon suloisen nuoren ihmisen hoitaa asianne. Se oli todellakin hyvin viisasta.

Mauritz. Isoäitini sanat herättävät minussa hiukan toivoa ja luottamusta. Onko Anne-Marie vihdoinkin rohkaissut mielensä? Isoäiti ei voi aavistaa, kuinka vaikea minun on ollut opettaa häntä, miten Teodor setää on kohdeltava.

Vuorineuvoksetar. Hän kohtelee häntä erinomaisesti, Mauritz. Hän itkee ja juoksee tiehensä niinpiankuin poikani Teodor sanoo hänelle sanankin. Olet jättänyt kohtalosi oikeihin käsiin.

Vuorineuvoksetar. Anne-Marie osaa mainiosti hoitaa setääsi. Ja sinä teet aivan oikein pysytellessäsi syrjässä. Sinun täytyy pysyä mahdollisimman paljon syrjässä.

Mauritz. Siitä minä aioin juuri neuvotella isoäidin kanssa ennenkuin annan lopullisen vastauksen Westlingin nuorille mamseleille. Me tapasimme toisemme, kun minä palasin metsästysretkeltäni, ja me olemme puhelleet siitä, miten mielenkiintoista olisi esittää pientä seuranäytelmää sinä aikana kun minä viivyn täällä maalla. Mitä isoäiti arvelet tästä?

Vuorineuvoksetar. Sehän on kerrassaan erinomainen ajatus, Mauritz. Seuranäytelmän harjoitukset vievät paljon aikaa. Siten sinulla on aihetta olla poissa Bohultista melkein koko päivä.

Mauritz. Olen kovin hyvilläni, että arvoisa isoäitini hyväksyy aikeeni. Mutta tahtoisin mainita siitä myös pari sanaa Anne-Marielle. Tahtoisin selittää hänelle…

Vuorineuvoksetar. Setäsi ja Anne-Marie läksivät juuri katsomaan tallia. Sieltä sinä löydät heidät.

Mauritz. Minusta on kovin ikävä kohdata nyt setää. Sitä paitsi Westlingin mamselit odottavat minua. Meillähän on niin vähän aikaa. Täytyisi heti ryhtyä hommaan. Uskallanko pyytää isoäitiä viemään tervehdykseni Anne-Marielle?

Mauritz. Tahtoisiko arvoisa isoäitini koettaa saada rakkaan Anne-Marieni käsittämään, että toimin meidän kummankin parhaaksi, joskin minusta tuntuu äärettömän ikävältä olla hänestä niin paljon erossa meidän täällä viipyessämme? Mutta se on sittenkin parempi kuin jos olisimme pakotetut heti palaamaan kotiin. Sano hänelle, ettei hän liiaksi kaipaisi minua!

Vuorineuvoksetar. Tuo nuori ihminen on hyvin suloinen ja miellyttävä. Minä lupaan, että hän saa seurustella minun kanssani, jos hänestä tuntuu yksinäiseltä.

Mauritz. Arvoisa isoäitini on viisain kaikista. Nyt olen aivan rauhallinen matkamme tuloksesta. Minä lähden siis heti Westlingeille. Hyvästi siksi aikaa, isoäiti. (Poistuu nuorten naisten kanssa.)

(Vuorineuvoksetar heiluttaa kättään hyvästiksi ja jatkaa virkkaustaan nyökäten moneen kertaan päätään. Hetken kuluttua hän vaipuu puolihorrokseen)

Anne-Marie (tulee näkyviin aitauksen takana vasemmalla, tunkeutuu pensasaidan läpi ja hyppää alas lehtimajaan).

Patruuna Teodor (seuraa jäljissä). Enpä ole koskaan nähnyt mokomaa! Sinähän turmelet pensasaidan! Mitä sinä täällä aiot?

Anne-Marie (iloisesti, mutta vielä hiukan arastellen patruuna Teodoria). Tahtoisin niin kernaasti kerran istua keinussa, Teodor setä. (Käy keinuun istumaan.)

Patruuna Teodor. Ja tarkoituksesi on kai, että minun pitäisi sitä keinuttaa! Arveletko, että se on sopivaa työtä vanhalle patruunalle?

Anne-Marie. Setä ei ole lainkaan niin vanha, kuin setä luulee. Sehän käy mainiosti. (He keinuvat pari kertaa edestakaisin, sitten Anne-Marie pysähyttää keinun.) Katsos setä, meillä on keinu kotona Filipstadissa. Se on kiinnitetty suureen puuhun, joka kasvaa keskellä pihaa.

Patruuna Teodor. Vai vanhaan vaahteraan! No, minun kai pitäisi muistaa se. Se on varmaankin nyt niin suuri, että se varjostaa koko pihan?

Anne-Marie. Sitähän se juuri tekeekin, setä. Se leviää kuin vihreä katos pienten punaisten rakennusten ylitse. (Tuumien.) Setä on ehkä käynyt usein leipurissa ennen vanhaan?

Patruuna Teodor. Enpä minä ole niinkään harvoin käynyt siinä talossa. Minä olen kasvanut Filipstadissa, niinkuin sinäkin. Mutta miten nyt olikaan tuon vaahteran ja keinun laita?

Anne-Marie. Minusta tuntuu niin hauskalta, että setä on käynyt meidän talossamme. Niin, setä, meidän vanha keinumme on niin lahonnut, ettei kukaan uskalla käyttää sitä. Monta kertaa olisin tahtonut koettaa kiikkua siinä, mutta heti huudetaan joka taholta: "Kuuleppas, Untuvainen, mitä sinä aiot tehdä? Tule alas, heti paikalla, Untuvainen!" Siksi oli niin hauska saada keinua tässä.

Patruuna Teodor. Untuvainen? Mikä se on? Sinuako he nimittävät Untuvaiseksi?

Anne-Marie. Isällä oikeastaan yksin on oikeus nimittää minua siten, setä Teodor.

Anne-Marie. Saa kyllä, sillä kaikki Syrjäkadun varrella nimittävät minua siten. Mutta pitäisihän heidän toki lakata siitä, kun olen nyt suuri. Se kuuluu niin hirveän lapselliselta. Mauritz sanoo tietenkin aina minua Anne-Marieksi.

Anne-Marie. Ja se on minulle hyvin mieleen. Oi, setä, Mauritz on niin mainio!

Anne-Marie. Kaikki kotona hemmoittelevat minua, paitsi Mauritz, ja siksi juuri panen häneen niin suurta arvoa. Setä ei voi aavistaa, kuinka mainio Mauritz on.

Patruuna Teodor. Minun kai pitäisi tietää se. Eikö hän ole sanonut sinulle, että hän saa periä minut?

Anne-Marie. On kyllä! Suo anteeksi, Teodor setä! Ymmärränhän minä, että se juuri todistaakin, että setä tietää miten mainio hän on. Mutta olisin sittenkin toivonut, että setä olisi kuullut Mauritzin puhuvan eilen meidän ajaessamme. Hän puhui järkeä koko ajan!

Patruuna Teodor. Mutta et suinkaan sinä ollut odottanutkaan muuta, Untuvainen?

Anne-Marie. Ymmärtäähän setä sen, ettei se olisi ollut niinkään ihmeellistä, vaikka hän olisi ollut hiukan toisellainen, kun me nyt olimme kahden ulkona, kuin tavallisesti kotona, jossa niin monet ihmiset näkevät meitä. Mutta se ei olisi ollut oikein Mauritzin puolelta. Mauritz ei tee koskaan mitään mikä ei ole oikein.

(Nyberg tulee astuen pihan poikki menossa keittiöön. Kun
hän huomaa vuorineuvoksettaren, astuu hän hänen luokseen.)

Patruuna Teodor (kiivaasti). Senkin jahnus! Senkin kirottu… (Keinuttaa hyvin kiivaasti keinua.)

Anne-Marie (pelästyen, pysähdyttää keinun). Teodor sedän äiti istuu aivan yksin pihalla. Emmekö mene hänen luokseen? (Laskeutuu alas keinusta ja aikoo poistua lehtimajasta, mutta pysähtyy nähdessään Nybergin, joka seisoo nyt hattu kädessä vuorineuvoksettaren edessä.)

Nyberg. Oli niin hauska nähdä vuorineuvoksettaren istuvan täällä pihalla, että minun täytyi tulla sanomaan hyvää huomenta.

Nyberg. Me kaikki täällä Bohultissa arvelemme, että jos vain vuorineuvoksetar tahtoisi muuttaa tänne, niin talo muuttuisi aivan toiseksi.

Vuorineuvoksetar. Jos pehtori on johonkin tyytymätön talossa, niin on parasta mennä suoraan valittamaan pojalleni Teodorille, sillä minä en tahdo sekaantua mihinkään.

Nyberg. Kas sitä juuri me sanommekin. Vuorineuvoksetar herättää kunnioitusta. Hän pitää sen puolta, jonka puolta on pidettävä. Jos hän asuisi täällä, niin ei olisi niin pirullisen paha olla pehtorina tässä talossa kuin nyt.

Vuorineuvoksetar. Nyberg saa puhua poikani Teodorin kanssa. Eikö Nyberg kuule mitä minä sanon?

Nyberg. Kyllä minä kuulen, vuorineuvoksetar. Mutta tarkoitukseni ei ollut moittia patruunaa. Tahdoin vain kertoa, miten täällä eletään, jotta vuorineuvoksetar käsittäisi, että vuorineuvoksettaren välttämättä on muutettava tänne. Eräs torppari täällä hiipi pari viikkoa sitten yöllä vilja-aittaan varastaakseen viljaa. Mutta aitassa oli niin huono lattia, että kun hän oli saanut säkkinsä täyteen, murtui lankku hänen altaan ja hän kaatui nurin ja taittoi jalkansa. Hän ei päässyt paikaltaan, vaan aamulla me löysimme hänet vilja-aitasta täysinäinen säkki vieressään. Ja silloin hän kai olisi ansainnut ainakin korvapuustin.

Nyberg. Mutta minä sain korvapuustin, siksi etten ollut korjannut aitan lattiaa ja että se, joka aikoi varastaa viljaa, tuli viikkokausiksi kykenemättömäksi työhön. Ymmärtääkö vuorineuvoksetar, että tarvittaisiin jotakuta, joka pitäisi järjestyksestä huolta talossa, jossa tällaista voi tapahtua?

Vuorineuvoksetar. Aivan oikein, Nyberg. Sen minä kyllä ymmärrän. Ja juuri siksi en tahdo muuttaa tänne. En millään ehdolla. Minulla on niin rauhallista ja hyvä olla kotonani, Nyberg. Hyvästi, Nyberg!

Anne-Marie (on kuunnellut keskustelua mielenkiinnolla, kääntyy nyt vilkkaasti Teodor sedän puoleen, joka on kiikuttanut keinua hyvin kiivaasti. Hän puhuttelee nyt häntä pelottomasti ja hyvin sydämellisesti). Teodor setä, etkö tahtoisi pysähdyttää keinua, jotta saisin keinua vielä hetken aikaa, ennenkuin lähdemme edemmäksi? (Epäiltyään hiukan.) Miten kaunista, ettei Teodor setä tahtonut rangaista miestä, joka ilmankin oli jo onneton.

Patruuna Teodor (synkkänä, luotaantyöntäen). En minä kuunnellut heidän puhettaan. (Hiukan ystävällisemmin.) En minä luullut, että sinä viitsisit enää katsella mitään.

Anne-Marie (käy keinuun istumaan). Enkö enää mitään! Tahtoisin kulkea täällä kaiken päivää paikasta paikkaan! En koskaan olisi voinut uskoa, että olisi mitään näin täydellistä olemassa. Koetan painaa kaikki mieleeni, jotta voisin sitten kertoa äidille oikein tarkasti, kun palaan kotiin. Kaikkein ensiksi näin navetan, ja sitten työhevosten tallin, ja vaunuhevosten tallin, valjashuoneen, vaunuliiterin, kuskinhuoneen ja pikentinkamarin.

Anne-Marie (laskee sormin). Ei, setä sekoittaa! Sitten me tulimme lammaskarsinaan ja sikolättiin ja kanakoppiin ja hanhitarhaan lammikon rannalla. Sitten me menimme viinikellariin ja perunakellariin ja jääkellariin. Ja sitten siellä oli ullakoita vaatteita ja kuivausvinttejä lautoja varten ja puuvajoja ja makasiineja ja työkaluversta ja nikkarinversta ja olutpanimo ja pesutupa ja leivintupa… (Keskeyttää ihastuksissaan.) Miksikä setä ei mene naimisiin? Ajattelehan, miten onnellinen se olisi, joka saisi olla emäntänä tällaisessa talossa!

Anne-Marie (hämillään). Se oli hyvin tyhmästi sanottu! Setä ei tietenkään voi mennä naimisiin, kun setä ei voi saada sitä, jota haluaisi.

Patruuna Teodor (hyvin huvitettuna, tekeytyy loukkaantuneeksi). Sinun mielestäsi minä tietenkin olen niin vanha, ettei kukaan voi pitää minusta?

Anne-Marie (aivan hämillään). En minä sitäkään tarkoittanut, setä. — Eikö mennä vuorineuvoksettaren luo?

Patruuna Teodor. Heti paikalla! Mutta ensiksi sinä saat luvan sanoa, mitä sinä tarkoitit!

Anne-Marie (punastuen, hänen on kovin vaikea selittää, mitä hän tarkoittaa). Setähän tietää, ettei Mauritzin isä ja äiti ole lainkaan hyvillään siitä, että Mauritz tahtoo naida minut. He eivät suinkaan ymmärrä, miten vaikealta tuntuu, jollei saa sitä, jota haluaa. He eivät tunne oikeaa kunnioitusta rakkautta kohtaan, Teodor setä.

Patruuna Teodor. Ei, se voi kylläkin olla totta, pormestari ja pormestarinna eivät tunne oikeaa kunnioitusta Rakkautta kohtaan. Mutta sinä luulet, että minä tunnen, vai mitä?

Anne-Marie. Katsoppas setä, minä tuumin yöllä… Ei suinkaan setä suutu minuun?

Anne-Marie. Niin, minä tuumin, että setä oli antanut pystyttää kunniaportin meidän kunniaksemme, vaikka setä tiesi, että minä olin vain köyhä tyttö Syrjäkadun varrelta.

Anne-Marie (punastuen, mutta äkkiä varmana). Minä en usko lainkaan, että setä teki sen siitä syystä. Minäpä luulen, että setä pystytti sen siksi, että setä tahtoi ylläpitää meissä toivoa. Setä tietää, miltä se tuntuu, kun pitää jostakusta oikein paljon ja on melkein varma siitä, ettei voi saada häntä.

Patruuna Teodor. Sinä arvelit ehkä, että kun minä olin nuori… (Äkkiä vakavana ja liikutettuna.) Silloin oli toiset tavat, näes. Jos se, joka siihen aikaan asui Pääkadun varrella, rakastui köyhään tyttöön Syrjäkadun varrella, niin tiedätkö, miten silloin kävi?

Patruuna Teodor. Niin näes, kaksikymmentä vuotta sitten eivät Pääkadun rouvat tyytyneet vain siihen, että he vain itkivät ja valittivat, niinkuin pormestarinna nyt tekee. Vaan jos Pääkadun rouvalla oli noin kaksikymmenvuotias poika ja tämä rakasti seitsemäntoistavuotista tyttöä Syrjäkadun varrelta, sellaista kuin sinä nyt olet, niin hieno rouva Pääkadun varrelta läksi tytön äidin luo Syrjäkadun varrelle ja sanoi hänelle: "Nähkääs, hyvä matami", sanoi hän, "minun poikani on liian hyvä ottaakseen teidän tyttärenne vaimokseen, ja teidän tyttärenne on liian hyvä ruvetakseen muuksi hänelle. Ja siksi minä lähetän nyt poikani pois, ja te, matami hyvä, saatte naittaa tyttärenne kelpo miehen kanssa; siten me suoriudumme parhaiten tästä asiasta."

Anne-Marie. Ja siihen setä saattoi tyytyä! Setä, jolla on niin suuri valta…

Patruuna Teodor. Kaksikymmenvuotias poika, näes! Ei minulla siihen aikaan ollut sen enemmän omaa tahtoa, — kuin että se parhaiksi mahtui vuorineuvoksettaren taskuun. Vasta myöhemmin olen tullut sellaiseksi äksypääksi kuin nyt olen.

Anne-Marie. Jos setä on äksypää, niin riippuu se vain siitä, ettei setä saanut sitä, jonka olisi pitänyt saada. (Hän katsoo patruuna Teodoriin ja huomaa, että hänen kasvonsa ovat surulliset ja synkät.) Olen kovin pahoillani, setä, ei minun olisi pitänyt puhua tästä.

Patruuna Teodor (kääntyy pois). Oi, ei se tee mitään — Mutta oikeassa sinä olet, ei sinulle olisi pystytetty mitään kunniaporttia, jollei tuota toista olisi ollut. (Astuu edestakaisin lehtimajassa.) Mikä sinä oikein olet, kun tulet viekoittelemaan vanhojen ihmisten salaisuuksia esille?

Patruuna Teodor. Ja sinä, joka eilen pelkäsit minua niin kauheasti, ettet uskaltanut edes katsoa minuun!

Patruuna Teodor. Kyllä minä sen näin sinusta. Sinä olit kuullut kaikenlaista pahaa tuosta hulivilistä, patruuna Teodorista. Ja sinusta tuntui varmaan kuin olisit kulkenut kuolemaa kohti, kun ajoit Bohultin pihalle. Mutta sinä tahdoit kestää sen sittenkin Mauritzin tähden. Mauritz ei tehnyt oikein vaatiessaan sinua mukanaan tänne.

(Viimeisten sanojen aikana on Kalle ja Wilhelmsson tulleet pihalle mukanaan köynnöksiä ja kirjavia lyhtyjä, jotka he laskevat maahan puutarhamajan viereen. Sitten Kalle astuu vuorineuvoksettaren luo, kysyen kohteliaasti).

Kalle. Me olemme saaneet käskyn koristaa puutarhamajaa näillä köynnöksillä, mutta ehkä se häiritsee hänen armoaan? Ehkä on parasta jättää työ tuonnemmaksi?

Vuorineuvoksetar. Ei lainkaan, Kalle! Enhän minä ole kiinninaulattu tähän tuoliin. Minä voin siirtyä sisälle.

Patruuna Teodor. Kuuntelehan nyt vain, mitä seuraa, niin saat nähdä, että olen oikeassa ja ettei koskaan sinun olisi pitänyt tulla tänne!

Anne-Marie. Minä en kernaasti kuuntele salaa toisten puhetta, Teodor setä. Mutta äsken en tosiaankaan voinut sille mitään, että kuulin, miten kiltti setä on.

Kalle. Me odotamme kernaasti, sillä me juttelimme juuri äsken keskenämme, miten hyvillämme me olemme siitä, että hänen armonsa on täällä. Ihmeellinen rauha on tullut yli koko talon, sanoimme me. Me toivoisimme vain, että hänen armonsa olisi täällä koko vuoden umpeen.

Vuorineuvoksetar. Minä voin vakuuttaa Kallelle, että täällä on mitä paras järjestys. Frida pitää talon erinomaisessa kunnossa.

Kalle. Se ei riipu vain siitä, että huonekalut ovat paikallaan ja että pöytäliina on valkoinen ja kiiltävä. Me kaikki, jotka olemme kiintyneet patruunaan ja tiedämme millainen mies hän on, me näemme myöskin, mitä täältä puuttuu.

Anne-Marie. Teodor setä, minä tahtoisin niin kernaasti astua esiin ja näyttäytyä heille.

Patruuna Teodor. Ole vain alallasi! Sinun pitää saada selko siitä, millaisten ihmisten luo sinä olet tullut.

Kalle.(on jatkanut hiljaisemmalla äänellä, mutta nyt hän sanoo kovaan) … ja nyt viimeksi hän löi vetoa Borgströmin kanssa, että hän osaisi ampua ikkunaruudun läpi niin ettei ikkunaan tulisi muuta kuin pienen pieni pyöreä reikä. Ja täällä hän kulki sitten ja ampui koko aamupäivän, ja toinen ruutu rasahti rikki toisensa jälkeen ja hän jatkoi niin kauan tuota peliä, kunnes koko talossa oli yksi ainoa eheä ruutu jäljellä.

Vuorineuvoksetar (kärsimättömästi). Minä en käsitä miksikä minulle kerrotaan niin paljon merkillisiä juttuja pojastani Teodorista, jotta minut siten saataisiin muuttamaan tänne. Kalle käsittää kai, että tahdon asua kotonani päästäkseni juuri eroon noista kaikista kummallisista jutuista.

Kalle. Vai niin, niinkö se on. No, me palaamme sitten hetkisen kuluttua ja kiinnitämme köynnökset paikoilleen. (Menee.)

Anne-Marie (on keinuttanut itse kiikkua niin kovaa kuin mahdollista edellisen keskustelun aikana.)

Patruuna Teodor. Ymmärrätkö nyt, mitä minä tarkoitan sanoessani, että Mauritz teki väärin tuodessaan sinut tänne?

Anne-Marie. Suo anteeksi, Teodor setä, mutta minä en kuullut oikein! Minä kiikuin niin kovasti. (Äänettömyys.) Olen kovin pahoillani, ettei setä ole hyvillään siitä, että tulin tänne. Mutta setä ei saa olla suuttunut yksin Mauritziin ja minuun, sillä äitikin tahtoi sitä.

Patruuna Teodor (hämmästyneenä). Tahtoiko äitikin sitä? (Katsoo tarkasti Anne-Marieta.) Vai niin, sinun äitisikö lähetti sinut tänne! Hänen mielestään sinun ei siis ollut vaarallista tulla tänne.

Anne-Marie. Ei, Teodor setä. Äiti ei ottanut korviinsakaan niiden puheita, jotka sanoivat, ettei minun olisi sopivaa lähteä tänne.

Patruuna Teodor (äkkiä kirkastuen). No, jos asianlaita on siten, niin saan kai olla tyytyväinen sinun tuloosi. Ja nyt me kai jatkamme matkaa!

Anne-Marie. Heti paikalla, setä! Mutta ensiksi tahtoisin pyytää sedältä jotakin. Kas, asian laita on sellainen, etten kotona ole saanut koskaan tarttua mihinkään työhön. Pienenä olin kivuloinen, ja sitten isä ja äiti olivat niin arat minusta… (Äkkiä päättäväisesti.) Meillä on lehmä kotona ja minä en osaa lypsää sitä, mutta äiti ei salli minun sitä tehdä. Luuleeko setä…

Patruuna Teodor. Että saisit lypsää lehmiä täällä? Sinä saat kysyä Fridalta. Häneen minä en voi vaikuttaa mitään.

Anne-Marie. Niin mutta setä voisi kai ainakin sanoa hänelle, että minä osaan lypsää!

Patruuna Teodor. Tiedätkö, minä alan huomata jotakin. Sinä olet saanut päähäsi, että kaikkea sitä, mitä et saa tehdä kotona, minun pitäisi sallia sinun tehdä täällä. Luulenpa että minun pitää neuvotella asiasta Mauritzin kanssa.

Anne-Marie. Mauritz ei voi lainkaan käsittää, että tahtoisin tehdä työtä vain siksi, että se on hauskaa. Hänen mielestään huvin tulee olla sinänsä ja työn sinänsä.

Patruuna Teodor. Vai niin, sinä arvelet, ettei meidän tarvitse puhua tästä Mauritzille? Mutta sinä näytät kovin huolestuneelta. Sinulla on varmaan jotain muutakin sydämelläsi?

Anne-Marie. Ajaessamme eilen oli niin kovin kaunista tienvarsilla, setä. Kaikkialla ihmiset olivat korjaamassa heinää. (Katsoo rukoilevasti häneen.) Näytti aivan siltä, kuin heillä olisi ollut kovin hauskaa.

Patruuna Teodor. Niin, näes, se on hauskaa, sen minäkin ymmärrän. Etkö ole koskaan saanut ajaa heinäkuormallakaan?

Patruuna Teodor. Sitä minä tuskin uskallan antaa sinun koettaa. Jos se olisi ollut siihen aikaan, jolloin minä itse olin mukana ajamassa…

Anne-Marie (katsoo rukoilevasti). Mutta nyt setä ei aja enää? Ehkei se ole sopivaa?

Patruuna Teodor. Sopivaa… Tiedätkös, olen kai minä tehnyt sellaista, mikä on ollut paljon vähemmän sopivaa minulle… Mutta siinä tapauksessa meidän täytyy rukoilla Jumalaa, että Mauritz eksyisi metsästysretkellään, sillä muuten me emme koskaan saa siihen lupaa.

Anne-Marie (viattomasti). Ehkäpä Mauritzin pitää levätä metsästysretkensä jälkeen, Teodor setä. (Kaksi herraa tulee samassa pihalle.) Voi miten ikävää, setä, tulee vieraita.

Patruuna Teodor (katsoo alas). Kas, aivan oikein! (kuiskaa Anne-Marielle.) Ole vaan hiljaa! Älä liikahda!

(Borgström ja Kolmodin puettuina vaaleihin kesäpukuihin,
hiostuneina kävelystä.)

Borgström (astuu vuorineuvoksettaren luo). Kas, mistä tuuli nyt puhaltaa, kun hänen armonsa on tullut Laxåsta Bohultiin? Varmaankin morsiamen vuoksi, arvaan minä. Kas Kolmodin oli niin kovin huolissaan siitä, että Fristedt jäisi yksin nuoren parin kanssa, ja siksi hän ei antanut minulle rauhaa, ennenkuin sai minut mukanaan tänne.

Borgström. Niin, nyt kun vuorineuvoksetar on täällä, niin ei ole hätää mitään, nyt Fristedtillä on apulainen sekä seuran pitämisessä että kaikessa muussakin.

Vuorineuvoksetar. Ja tiedättekö hyvät herrat, hän suoriutuu aivan erinomaisesti. Minun ei ole tarvinnut auttaa häntä ei ainoatakaan hetkeä.

Borgström. Voiko vuorineuvoksetar sanoa meille missä hän nyt piileksii? Hän pyysi, että me tulisimme tänään heittämään keilaa. "En minä viitsi kahta kokonaista päivää pitää seuraa vastakihlantuneelle parille", sanoi hän. "Te saatte luvan tulla, jotta pääsen edes hetkeksi livahtamaan tieheni."

Vuorineuvoksetar. Poikani Teodor on varmaankin käynyt huonomuistiseksi. Hän läksi näyttämään ympäristöä nuorelle morsiamelle. Me olemme hyvin ihastuneet, sekä minä että Teodor, nuoreen ihmiseen, jonka pojanpoikani toi tänne.

Borgström. Niin, hän kuuluu olevan herttainen pieni tyttö, tuo Filipstadin leipurintytär. Kolmodin tässä on aivan hullaantunut häneen.

Vuorineuvoksetar. Olen kovin epäkohtelias, kun en pyydä herroja jäämään, mutta luulenpa kestävän useita tunteja, ennenkuin Teodor palaa takaisin. Odotusaika käy herroille kovin pitkäksi.

Borgström. Ei se tee mitään, vuorineuvoksetar. Me olemme aivan kuin kotonamme tässä talossa ja tulemme mainiosti toimeen, vaikka isäntä onkin poissa. Me menemme ensiksi ehkä keilaradalle. Kas, kyllä Fristedt palaa hetken kuluttua. Jos kysymyksessä olisi Kolmodin, niin asia olisi aivan toinen, mutta Fristedt väsyy hyvinkin pian pitämään seuraa seitsemäntoistavuotiaalle tytön typykälle. Hyvästi siksi aikaa, vuorineuvoksetar! (Poistuvat perälle.)

Anne-Marie (hyvin huvitettuna. Patruuna Teodor hämillään). Vai niin, Teodor setä! Sitten kai setä lähtee nyt keilaa heittämään.

Patruuna Teodor. Kunpa pysyisit vain vaiti, jotta he pääsevät lähtemään! Etkö huomannut, ettei vuorineuvoksetar halunnut pidättää heitä. Pitää varoa, ettei vanha ihminen joudu valheesta kiinni. Mehän lähdemme heinäniitylle. Mene sinä vain sisään vaihtamaan huonointa päällesi!

Anne-Marie (kohoaa laskeutuakseen maahan keinusta). Kätesi, Teodor setä! (He astuvat alas ja tulevat heti sen jälkeen pihalle vasemmanpuoleisesta portista.)

Vuorineuvoksetar. Hyvää vain, poikaseni. Istun täällä yhtä yksinäni kuin Laxåssakin.

Patruuna Teodor. Minä en saa jutella vuorineuvoksettaren kanssa niin paljon kuin haluaisin, sillä tämä tytön typykkä ajaa minua paikasta toiseen. Ja tietääkö vuorineuvoksetar mitä, nyt hän haluaa heinäniitylle. Ei sitä enää saa tehdä mitään mitä haluaisi.

Vuorineuvoksetar. Se on erittäin hyvä, Teodor, erittäin hyödyllistä ja hyvää. Mutta annappa nyt ensin minulle käsivartesi, jotta pääsisin sisään! Minun pitää saada hiukan levätä.

Patruuna Teodor (tarjoo käsivartensa vuorineuvoksettarelle ja auttaa hänet sisään. Heti sen jälkeen hän palaa takaisin pieni, lyhytkarvainen koira sylissä, pienin elukka mitä voi kuvitella mielessään). Katsoppas tätä, niin saat tehdä Jennyn tuttavuutta, Anne-Marie! Et suinkaan koskaan ennen ole nähnyt näin pientä elukkaa?

Patruuna Teodor. Varmaankin sinä ihmettelet miten minulla on näin pieni koira?

Patruuna Teodor. Katsohan, se riippuu siitä, etten minä ole valinnut Jennyä koirakseni, vaan Jenny on valinnut minut isännäkseen. Kun Jenny tuli ensi kerran tänne, lepäsi hän erään hienon tukholmalaisen rouvan sylissä. Ja hänellä oli peite selässä ja huivi päässä. (Pieni koira murahtaa.) Hiljaa Jenny! Se on aivan totta, huivi sinulla oli päässä. Ja minä ajattelin mielessäni, kun näin hänet, että sepä vasta oli surkea koira. Mutta tiedätkös, kun koira rukka pääsi maahan, niin varmaankin siinä heräsivät sen nuoruuden muistot henkiin. Vai mitähän se lie ollut. Se kuopi maata ja potki ja koetti irroittua peitteestään. Ja sitten se alkoi matkia suuria koiria, niin että me kaikki arvelimme, että Jenny varmaankin oli syntynyt maalla.

Patruuna Teodor. Ei, maltahan, niin saat kuulla jutun loppuun! Niin, näes, Jenny makasi ulkona portailla koko ajan täällä eikä muistanutkaan vierashuoneen sohvaa. Se ajoi takaa kanoja, ja haukkui kerjäläisiä ja juoksi hevosten jaloissa, kun vieraita saapui taloon. Kyläpä meillä oli hauska sen kustannuksella. Voithan käsittää sen, tällainen pieni raukka, joka aina on maannut korissa ja jota on kannettu käsivarrella! Ja sitten kun sen emännän piti lähteä pois…

Patruuna Teodor. Vain silmänräpäys vielä! Niin, kun sen emännän oli määrä lähteä, niin Jenny ei tahtonut seurata sen mukana. Se seisoi vain portailla ja haukkui ja hyppäsi minua vasten, oikein rukoili saadakseen jäädä tänne! Niin ettei muuta neuvoa ollut kuin pitää se täällä. Me olimme kaikki hiukan liikutettuja, kun koira oli niin pieni ja sittenkin tahtoi olla maalaiskoira. Mutta enpä olisi uskonut, että rupeisin viljelemään sylikoiraa! Pian minä saan kai myös vaimon!

Anne-Marie (sekä suuttuneena että hämillään). Teodor setä, minä en tahdo, että setä luulee… En minä halua lähteä heinäniitylle… En tahdo lypsää lehmiä… En… en tahdo! Se oli vain päähänpisto. En minä tahdo.

Patruuna Teodor. Vai niinkö asiat ovatkin! Sinä vain juttelet, mutta kun asiasta on tehtävä tosi, niin et uskalla.

Patruuna Teodor. No, mene sitten sisään ja käy vuorineuvoksettaren viereen sohvaan istumaan!

Patruuna Teodor. Mene sisään, sanon minä! Oi, minä olin houkkio, minä! Mutta sinä olet samanlainen kuin Mauritzkin. Sinä onnistuit vain paremmin. Mutta etpä voinutkaan näytellä loppuun saakka, kun otin sanoistasi kiinni. Mene sisään, sanon minä!

Anne-Marie (peloissaan ja pahoillaan). Ei se ole niin! Ei laisinkaan niinkuin… Voi, setä! En tiedä…

Patruuna Teodor (kääntyy häneen katsoen pitkään ja tuskaisesti). Älä välitä minusta! Minulla on seuraa, minua odotetaan keilaradalla. — Voit sanoa Fridalle, että hän toisi juotavaa! (kiivaasti) Oi, etkö voi jo mennä, niin ettei minun tarvitse nähdä sinua! Minä olen niin tottunut siihen, että minulle teeskennellään ja imarrellaan. Luulin, ettei kukaan enää voisi vetää minua nenästä. Mene tiehesi! Minuun koskee niin kipeästi kun näen sinut. Sinun näkemisesi tuottaa minulle suurempaa kipuaa kuin muiden.

(Hän istuu hiljaa ja tuijottaa eteensä, sillä välin kun Anne-Marie aivan kuin unessa, kädet sydäntä vasten painettuna, vetäytyy ovesta sisään.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Bohultin puutarha koristettu kirjavilla lyhdyillä ja köynnöksillä. Suuren puutarhamajan suuressa ikkunassa on kirjavat lasit. Se on sisältä valaistu, niin että se loistaa kuin hohtokivi. Ulkopuoleltakin se on valaistu kirjavin lyhdyin. Sisäänkäytävä suurien kaksoisovien kautta. Korkeat, kukkivat, ruukkuihin istutetut oleanderipuut ympäröivät kapeaa kuistipermantoa, joka ympäröi puutarhamajaa ja samoin ylintä porrassiltaa.

Oikealla pöytä, jolla seisoo suuri boolimalja ja joukko laseja.
Vasemmalla sohvia, tuoleja ja pari pientä valurautaista pyöreää pöytää.

On kesäyö kahdentoista ja yhden välillä. On yhä hämärä, mutta näytöksen aikana aamu alkaa sarastaa ja aurinko nousta. Näytöksen alussa kuuluu vähä väliä keilojen vierimistä.

Kun esirippu nousee, on joukko baalipukuisia neitoja kerääntynyt Mauritzin ympärille, joka seisoo kuistin sillalla oleanderipuiden keskellä ja pitää puhetta. Yleisö kuulee vain viimeiset säkeet puheesta.

    Hän lamppu on, mi hiljaa valaisee
    vain kotipiirin, ei hän tahdo loistaa.
    Hän kodin sopukassa hyräilee
   ja miehen otsalta hän pilvet poistaa.
    Hän koivun rinnalla nyt kukoistaa.
    Hän on… hän on… jo laulu loppuun saa,
    mä pyydän vain nyt maljaan yhtymään
    kunniaks Pohjan vienon neidon tään.

Naisten malja, hyvät herrat! Ja nyt me hurraamme oikein ylioppilaiden tapaan! Hipp, hipp, hipp! Hurraa, hurraa, hurraa!

(Kaikki yhtyvät hurraahuutoihin. Sen jälkeen juodaan
malja kaikkien yhtyessä siihen. Laseja kilistellään.)

Nuoret naiset (Mauritzin ympärillä, huutavat hänelle). Miten kaunista! Ihastuttavaa! Kas, että sinä osasit sepittää niin kauniin runon! Ei meillä ollut aavistustakaan siitä, että sinä olet runoilija, Mauritz! (Hän kääntyy toisesta toiseen ja kilistelee laseja. Hän on vallaton ja tyytyväinen ja hänen ulkomuotonsa on hyvin edukseen. Anne-Marie pysyttelee varjossa. Kun Mauritz on kilistellyt toisien kanssa, lähestyy hän häntä.)

Mauritz (hiljaa, tuttavallisesti). No, mitä sinä pidit puheestani, Anne-Marie?

Anne-Marie (on koko näytöksen aikana hiljainen, ikäänkuin vanhentunut. Hän ei ole enää lapsellisen ujo, vaan sanoo mitä hän tahtoo joutumatta hämilleen.) Se oli hyvin kaunis, Mauritz. Olisin toivonut, että setä olisi ollut kuulemassa.

Mauritz. Sitäpä minäkin. Odotin viimeiseen asti, että hän ilmestyisi. Mutta voihan se olla yhdentekevääkin. Hän ei ole kovin runollinen luonteeltaan, tuo hyvä Teodor setä. Tuskinpa hän panee arvoa muille kuin Wilhelmssonin runokokeille. Mutta sedästä puhuessamme, en ole koskaan nähnyt häntä niin merkillisenä kuin tänään. Onpa sekin laitaa, kun lähtee heittämään koko yöksi keilaa, vaikka talo on täynnä vieraita, eikä tule edes tervehtimään heitä! Mutta tietäähän hän, että hän voi luottaa minuun.

Anne-Marie. En minä koskaan myöskään ole nähnyt sinua sellaisena kuin tänä iltana, Mauritz.

Mauritz. Onpa se sentään hyvä, että huomaat minun yrittävän parastani, Anne-Marie. Mutta mitä sinuun tulee, niin en käsitä, miksikä sinä olet valinnut tuollaisen hautajaisilmeen. Sinä näytät niin vakavalta, ettei kukaan uskalla tulla edes lähelle.

(Sillä välin kun kihlautuneet keskustelevat, kulkevat muut parittain puutarhan käytävillä hyvin iloisen mielialan vallitessa.)

Mauritz. Loruja! He tulisivat avosylin kaikki sinua vastaan minun tähteni, jos sinä vain sallisit heidän lähestyä. Se riippuu kai tuosta siunatusta ujoudesta. No, saathan sinä tietysti olla niinkuin itse haluat, mutta minä luulin, että sinä auttaisit minua hieman. Isoäiti on mennyt nukkumaan, setä heittää keilaa, sinä mökötät! Minun täytyy ennättää joka puolelle. (Näiden sanojen aikana on alkanut kuulua soittoa puularhamajasta.) Ei, hyvät herrat, nyt soitetaan franseesiin! (Taputtaa käsiään.) Franseesi, franseesi, hyvät herrat! (Hän pyytää tanssiin komean ja kauniin tytön.) Mamseli Westling, onko minulla kunnia?

(Hän menee sisään daami käsikynkässä, toiset kutsuvat myös tanssiin ja seuraavat jäljessä. Anne-Marie vetäytyy syrjään, toisten järjestyessä tanssiin. Sitten hän istahtaa penkille näyttämön etualalle, selin katselijoihin.)

Mauritz (astuu hiekkakäytävälle Jenny sylissä.) Ole niin ystävällinen, Anne-Marie, ja pidä huolta Jennystä, koska et kuitenkaan tanssi! Se juoksee meidän jaloissamme. Setä ei antaisi koskaan anteeksi, jos sille tapahtuisi jotain.

Mauritz (hiukan häpeissään, ystävällisemmin kuin äsken). Sinun täytyy todellakin lainata minut patruunan tyttärille täksi illaksi, Anne-Marie! Näethän itsekin, etten pääse heistä eroon. Me olemme lapsuudenystäviä, käsitäthän. Se on niin harvinaista täällä maalla, että heillä on kavaljeeri, joka on nähnyt hiukan maailmaa ja osaa sekä tanssia että jutella.

Anne-Marie. Ei sinun pidä luulla, Mauritz, että haluan asettaa rakkauttamme näytteille.

Mauritz. Mitä sinä sanot? Mikä sinun oikein on? (Puutarhamajasta huudetaan: Mauritz!) Minua huudetaan. Minun täytyy mennä tanssimaan. Sinä pidät siis huolta Jennystä? (Poistuu -puutarhamajaa kohti, pysähtyy.) Älä vain herran nimessä ole mustasukkainen Elisabet Westlingille!

Anne-Marie (palaa paikalleen sohvalle. Hän vajoaa hurmauksen valtaan. Tunteet, joita hän tähän saakka on hillinnyt, saavat hänet valtoihinsa nyt, kun hän on yksin. Hän sivelee ajatuksiinsa vaipuneena koiran päätä, puhuessaan itsekseen hiljaisella, kiihkeällä, milloin syvästi surullisella, milloin miltei riemuitsevalla äänellä.) Kuulehan Jenny, hän kysyy, mikä minun on. Hän luulee, että olen pahoillani, kun hän ei tanssi minun kanssani. Hän ei käsitä mitään. Enkä minä voi sitä sanoa hänelle! Miten se oikeastaan tuli, Jenny? Voitko sinä sanoa, miten se tuli? Minä en tietänyt mistään, Jenny, kun se tuli. Se tuli kuin kaste heinänkorteen. Se tuli kuin väri kukkaan. Se tuli aivan huomaamatta. Se ei ilmoittanut mitään edeltäkäsin. Mutta vaikka se näin tulikin, Jenny, niin ei se olisi saanut tulla. Oi, Jenny, se tekee minut niin levottomaksi! Se tekee minut niin onnettomaksi. Minä olen mielestäni aivan kuin huono ihminen. (Voimakkaammin.) En tahdo tietää siitä mitään! Minä riistän sen pois, heitän sen luotani! (Hiljaisesti.) Mutta tiedätkös, Jenny, siihen on aivan mahdoton päästä käsiksi. Minä suljen siltä oven, ja se tulee sittenkin sisään. Se on kaikkialla. Suonissani ei ole verta. Se yksin kuohuu niissä. Jos voisin hävittää kaiken sen, mistä ruumiini on kokoonpantu ja jättää vain yksin sen jäljelle, niin olisin sittenkin aivan sellainen kuin nytkin. Ja sittenkään se ei ole mitään. (Avuttomasti huoaten.)

Se ei tullut aamiaispöydässä. Ei lainkaan! Silloin olin vain ujo ja hämilläni. Olihan se kovin viisasta, että Mauritz pysytteli poissa, mutta sittenkin minä pelästyin niin pahasti, kun olin jäänyt yksin, kahden vieraan ihmisen pariin. Ei, aivan varmaan se ei tullut aamiaispöydässä. Eikä se tullut sittenkään, kun me kuljimme takapihalla. Silloin minä tulin vain niin tutuksi Teodor sedän kanssa, että olisin mielelläni voinut sanoa hänelle vaikka mitä, aivankuin äidillenikin.

Mutta sitten, Jenny, kun hän luuli, että minä olin vain tahtonut mielistellä häntä!… Kun hän katsoi niin suruissaan minuun ja ajoi minut luotaan… Silloin kun huomasin, että hänelläkin oli sydän, joka kärsi meidän kovuudestamme… Silloin, Jenny, juuri silloin se tuli! Se tuli hiipien, se tuli ryömien, se tuli risahdellen, se tuli rasahdellen, se tuli kuin peikko, joka hiipii hiljaisessa metsässä. (Äänettömyys.)

Anne-Marie (hätkähtää). Minua ei pyydetty tanssiin, Frida, ja silloin arvelin, että yhtä hyvin voisin istua täälläkin.

Frida. Niin mutta sehän on aivan hullua! Hänen tähtensähän koko tanssit on pantu toimeen! Ja sitten hän istuu täällä yksin eikä saa lainkaan tanssia!

Anne-Marie. Minun on yhtä hyvä näinkin, Frida. Minua ei haluta tanssia tänä iltana. — Eikö Teodor-setä ole tullut vielä keilaradalta, Frida?

Frida. Ei hän tietääkseni ole tullut. Hän ei viitsi tulla, vaikka olen useamman kerran lähettänyt hänelle sanaa. Mutta nyt minä aioin kysyä, saisinko viedä terveiset mamseli Anne-Marielta ja sanoa, että mamseli Anne-Marie haluaisi puhua hänen kanssaan.

Anne-Marie. Ei, ei mitenkään, Frida! Ei se sovi. Frida ei saa viedä terveisiä minulta!

Anne-Marie (tuskissaan). Siksi että… Ei, ei se sovi! (Malttaa mielensä ja jatkaa levollisemmin.) Siksi että setä on suuttunut minuun, Frida.

Frida. Sitä ei kukaan voi uskotella minulle. Ei täällä pitkiin aikoihin ole ollut ketään, josta hän olisi pitänyt niin paljon kuin mamseli Anne-Mariesta.

Anne-Marie. Minä tarkoitan täyttä totta, Frida. Hän on sanonut, ettei hän halua enää nähdä minua.

Frida. Ash, ei pidä välittää siitä mitä hän sanoo! Hän suuttuu ja heltyy taas samassa hetkessä. Mutta jos asian laita on niinkuin mamseli Anne-Marie sanoo, niin voi se riippua jostakin muusta, mutta se on vain hyväksi.

Frida. Eikö mamseli Anne-Marie ole koskaan kuullut, että kun patruuna oli kahdenkymmenen vuoden vanha ja mamseli Anne-Marien äiti oli paria vuotta nuorempi…

Frida. Kas, ettei mamseli Anne-Marie ole sitä kuullut! Niin, silloin he olivat kihloissa niinkuin mamseli Anne-Marie ja Mauritz herra nyt.

Frida. Kyllä se on totta. Mutta minä en puhu sen enempää, jollei mamseli Anne-Marie tahdo kuulla.

Anne-Marie (melkein itkuun purskahtamaisillan). Kyllä minä ymmärrän, että Frida puhuu totta, mutta se on niin merkillistä, ymmärtäähän Frida sen. (Taistelee itkua vastaan.) No, miksikä he eivät saaneet toisiaan?

Frida. Vanha vuorineuvoksetar teki siitä lopun. — Ja kyllä he ovat unohtaneet sen asian kumpikin. Patruuna ainakin on ollut monta kertaa sen jälkeenkin rakastunut. Mutta kun hän eilen näki mamseli Anne-Marien, niin varmaankin jokin muisto heräsi henkiin. Ehkäpä se pahoitti hänen mieltään, niin ettei hän sen vuoksi halua nähdä mamseli Anne-Marieta. Mutta tuo suru on hänelle vain hyväksi.

Anne-Marie (ajatuksiinsa eksyneenä). Siksi hän sanoi, että minun petokseni koski häneen kipeämmin kuin muitten! Siksi hän tiesi, että kotipihalla kasvoi suuri vaahtera!

Anne-Marie. Minä en ymmärrä tätä asiaa, Frida. Äitihän juuri toivoi, että me tulisimme tänne.

Frida. Sen minä voin hyvinkin ymmärtää. Hänestä oli varmaankin hauska pukea tyttärensä hienoksi neidiksi, jotta patruuna saisi nähdä miltä hän näyttää.

Frida. Mitäkö minä tarkoitan? Minä tarkoitan, että jos patruuna olisi viisas, niin hän antaisi Mauritz herran ja mamseli Anne-Marien heti paikalla mennä naimisiin. Ja sitten hän ei lahjoittaisi teille Laxåta eikä mitään muutakaan paikkaa, vaan pitäisi teidät täällä Bohultissa. Sillä tavalla hän saisi kodin itsekin, ja sitä juuri hän tarvitsisi, jotta hänen päivänsä eivät päättyisi pahasti. Luulenpa että mamseli Anne-Marien äitikin halusi samaa…

Anne-Marie (kiivaasti). Se on mahdotonta! Kuinka Frida voi ajatellakaan jotakin niin kauheaa… (Levollisemmin.) Sellaista ei Frida koskaan enää saa ajatella! Frida aikoi varmaan pyytää minulta jotakin tullessaan tänne.

Frida. Niin, minä ajattelin, että mamseli Anne-Mariella olisi ehkä äitinsä vuoksi hiukan vaikutusvaltaa patruunaan. Siksi minä pyysin, että saisin viedä terveiset…

Anne-Marie. Sen saa Frida kernaasti tehdä. En käsittänyt alussa oikein Fridan tarkoitusta. Enhän minä ollut selvillä tästä asiasta. Mutta nyt, kun sen tiedän, niin saa Frida kernaasti viedä terveiseni perille. Ei ole mitään estettä enää, Frida.

Elisabet Westling (Mauritzin taluttamana). Miten ihanaa päästä ulos! Sinä tanssit aivan liian hurjasti, Mauritz.

Frida (Anne-Marielle). No, sitten me saamme hänet pian tänne, sen mamseli Anne-Marie saa nähdä. (Poistuu.)

Mauritz (vie naisensa pöydän ääreen ja juo hänen kanssaan. Samaa tekevät toisetkin parit.) Me sovimme hyvin yhteen. Etkö sinäkin ole samaa mieltä, Elisabet? Huomaa kyllä, että olemme tanssineet yhdessä pienestä pitäen.

Elisabet. Sehän on aivan totta, Mauritz, että me olemme vanhoja tuttuja. Ja siksi minulla mielestäni on oikeus sanoa Mauritzille jotain.

Mauritz. Anne-Marie haluaa sitä itse, Elisabet. Hän ei tahdo asettaa meidän rakkauttamme näytteille. Sitä paitsi, niinkauankuin setä jättää minulle isännän velvollisuudet, on minun suorastaan pakko pitää huolta hänen vieraistaan. Mutta isännyydestä puhuen! Mitä herrat laulajat arvelevat? Viritämmekö laulun sillä välin kuin naiset lepäävät?

Mauritz (Anne-Marielle sillä välin kuin laulajat järjestyvät, ottavat ääntä, jne.). Eikö sinun mielestäsi täällä sentään ole jumalallista, Anne-Marie? Kesäyö, tanssia, laulua! Oletko koskaan ennen ollut mukana missään näin ihanassa?

Anne-Marie. En, enkä ole koskaan nähnyt sinuakaan sellaisena kuin tänä iltana, Mauritz.

(Laulun viimeisten sävelten aikana tulee patruuna Teodor ja hänen ystävänsä. He ovat iloisia ja meluavia, vaan eivät päihtyneitä. He seisovat hiljaa alallaan kunnes laulu loppuu. He kulkevat ympäri tervehtien.)

Patruuna Teodor. Kas vaan! Luulenpa, että te olette pitäneet itsestänne hyvää huolta täällä tanssijamajassa! Oletteko saaneet tanssia, tyttöset?

Eräs Tyttö (tervehtiessään patruuna Teodoria). Mauritz on ollut erinomainen isäntä, patruuna Teodor.

Elisabet. Hän on pitänyt puheen sekä naisille, isänmaalle että tuntureille.

Patruuna Teodor. Senhän minä arvasinkin! Kas, Kolmodin, hänen teki mielensä päästä tänne tanssimaan. Mutta minä sanoin hänelle, että hän saattoi yhtä kernaasti heittää keilaa. Ei kukaan tytöistä olisi edes katsonutkaan häneen, kun heillä oli sellainen kavaljeeri kuin Mauritz. (Tanssimusiikkia puutarhamajasta.) Mutta nyt kai me joka tapauksessa menemme hiukan pyörähtelemään, vai mitä sinä arvelet, Kolmodin? (Pyytää Elisabetin tanssiin.)

Elisabet. Kiitoksia paljon, patruuna Teodor, mutta minä olen jo pyydetty. (Hän tarttuu erään herran käsivarteen ja poistuu sisään. Huomattavalla kiireellä kiiruhtavat kaikki tytöt pois tieltä, kun patruuna Teodor lähestyy, tai myöskin he kieltäytyvät tanssimasta.)

Patruuna Teodor. Ei meille taida jäädä ketään, Kolmodin. (Kaikki ovat puutarhamajassa paitsi Mauritz.)

Mauritz. Eihän setä… ei sedän tarvitse jäädä ilman naista, jos setä tahtoo tanssia! Anne-Mariehan seisoo tässä, Teodor setä. Voihan setä tanssia Anne-Marien kanssa, jollei ole ketään muuta.

Patruuna Teodor (kohottaa hartioitaan, ei pyydä häntä). Kyllä me löydämme lohdutusta täällä ulkona, Kolmodin, Borgström ja, minä, vaikka emme saisikaan tyttöjä. (Poistuu pöydän luo, missä palvelustyttö kerää pois käytettyjä lautasia ja laseja.) Tuo sinä konjakkia ja rommia! Rehellistä tavaraa, ei noin mietoa!

Kolmodin.. Borgström ja minä menemme sisään katselemaan tanssia. Etkö sinäkin tule mukaan, Fristedt?

Patruuna Teodor. Menkää te tomuun ja kuumuuteen, jos mielenne tekee! Minä pysyn täällä. (Hän astuu muutaman askeleen puutarhaan päin.)

Mauritz (kiivaasti ja nopeasti Anne-Marielle). Sinä pilaat kaikki minulta, Anne-Marie! Tuollaiseltako sinä näytät, kun setä tahtoo tanssia kanssasi? Jospa tietäisit, mitä hän sanoi eilen sinusta! Sinunkin täytyy tehdä jotakin, Anne-Marie!

Mauritz. Nyt et voi tehdä enää mitään, kaikki on pilattu! Ajattelehan! Kaikki mitä tänä iltana olen voittanut, on kadotettu.

Anne-Marie. Kernaasti tahdon pyytää anteeksi sedältä, jos sinä sitä tarkoitat, Mauritz. Olen kovin pahoillani, jos loukkasin häntä.

Mauritz. Se olisi tietenkin parasta, mutta eihän sitä voi pyytää mitään siltä, joka on niin naurettavan ujo kuin sinä!

(Jättää hänet hyvin ärtyisessä mielentilassa ja palaa tanssisaliin. Anne-Marie jää paikalleen seisomaan oikealle. Voi huomata, että hän on vajoamaisillaan omiin unelmiinsa, mutta Frida häiritsee häntä tullessaan lasineen ja karahveineen, jotka hän asettaa pöydälle sohvan viereen, missä Anne-Marie äsken istui.)

Anne-Marie. Hehän ovat juoneet kaiken yötä keilaradalla! Voisihan se jo riittää.

Anne-Marie. Ei suinkaan Frida tuo enää lisään? Fridan sijassa minä veisin pois tuon tarjottimen.

Frida. Enpä usko, että hän uskaltaisi, jos hän olisi jonkun… palveluksessa, mamseli Anne-Marie. (Laskee tarjottimen pöydälle ja menee. Patruuna Teodor tulee reippaasti. Kaataa lasiin ja tyhjentää sen puolilleen.)

Anne-Marie (puoleksi tukehtuneella äänellä liikahtamatta paikallaan). Teodor setä!

Patruuna Teodor (kääntyy hänen puoleensa teeskennellen välinpitämättömyyttä). Sanoitko jotain?

(Kun Anne-Marie ei vastaa, kohauttaa hän olkapäitään ja
alkaa kävellä edestakaisin puutarhamajan edustalla.)

Anne-Marie (astuu arkailematta esiin ja siirtää tarjottimen suurelle pöydälle. Käy istumaan sohvaan, niin että kun patruuna seuraavalla kerralla tulee pöydän luo juodakseen, näkee hän Anne-Marien edessään).

Anne-Marie. Vai niin, oliko se sedän lasi! Minä siirsin sen tuonne. Minä tahdoin istua tässä ja odottaa setää.

Patruuna Teodor. Sehän on totta! Sinä lähetit minua hakemaan. Oliko sinulla jotakin asiaa?

Anne-Marie. Ei mitään erikoista, setä. Mutta minulla ei ole ollut ketään, jonka kanssa olisin jutellut tänä iltana.

Patruuna Teodor. Tuhat tulimmaista! Minä panen toimeen tanssijaiset, jotta sinä saisit tanssia, ja sitten sinua ei edes pyydetä tanssiin! No, kyllä minä opetan heitä! (Kiiruhtaa puutarhamajaan päin.)

Anne-Marie (kiiruhtaa jäljessä ja tarttuu hänen käsivarteensa). Anna olla, setä! Kyllä minä muuten tanssin kernaasti, mutta tänä iltana olen kernaammin täällä ulkona.

Patruuna Teodor. Tahdotko sinä kernaammin olla täällä minun kanssani kuin tanssia nuorten kanssa?

Anne-Marie. Niin, minä olen kernaammin täällä. (Käy istumaan.) Eikö setä tahtoisi käydä istumaan minun viereeni?

Patruuna Teodor (näyttää hetken aikaa iloiselta, mutta kohauttaa jälleen olkapäitään). Alotatko sinä konstisi uudelleen? (Käy istumaan hänen viereensä, mutta on alakuloinen. Sanoo ivallisesti.) Sinä ajattelet alituisesti tulevaisuutta.

Patruuna Teodor (niinkuin yllä). Se on oikein, voit kernaasti sanoa suoraan ajatuksesi.

Anne-Marie. Olen katsellut näitä nuoria tyttöjä täällä. Luultavasti setä nai yhden niistä.

Anne-Marie. Niin, minä olen koettanut katsella, kuka heistä olisi sopivin sedälle. Ja sitten minä tuumin, miten hänen pitäisi käyttäytyä, jotta setä uskoisi häntä. Minä tarkoitan, että setä uskoisi, että hän pitää sedästä. Sillä sehän yksin on tärkeää.

Anne-Marie. Hänen ei pitäisi koskaan olla ujo. Hänen pitäisi aina olla valmis vastaamaan. Hänen ei pitäisi koskaan olla niin hämillään, ettei hän osaisi tuoda toiveitaan ilmi. Setä ei ymmärrä sitä, joka on ujo, ja setä luulee, että se joka pyytää häneltä jotain vähäistä, on viekas. Mutta jos hän vain puhuu suunsa puhtaaksi, pelotta ja suoraan, niin silloin te tulette hyvin onnellisiksi.

Patruuna Teodor (äkkiä hyvätuulisesti). Kas, siinä minä sain! Tiedätkö, sinä olet varmaan käynyt tuon rouvan koulua ja oppinut sanomaan suoraan, mitä sinä haluat! Maljasi, Untuvainen! Minne sinä sanoit siirtäneesi minun lasini?

Anne-Marie (laskee kätensä hänen käsivarrelleen estääkseen häntä hakemasta lasia). Hän ei saa koskaan kulkea kiertoteitä. Jos hän huomaisi, että setä on juonut kyllikseen, pitäisi hänen aivan yksinkertaisesti vain viedä väkevät pois pelkäämättä vähääkään. Ei kukaan sedän palvelijoista, ei edes Frida uskaltaisi sitä tehdä, mutta hän uskaltaisi, sillä silloin setä käsittäisi, että hän rakastaa setää niin suuresti, ettei hän pelkää häntä.

Patruuna Teodor (leikillisesti). Mutta jos nyt joku, joka ei lainkaan ole minun kanssani naimisissa, vie pois minun lasini, niin mitä minun silloin pitää luulla?

Anne-Marie (hiljaisen arvokkaasti). Silloin sedän pitää uskoa, että se, joka sen tekee, panee niin suurta arvoa setään, että hän tahtoo nähdä hänet kaikkia muita parempana.

Patruuna Teodor. Mutta mikä sinuun on mennyt, Untuvainen? (Toisella sävyllä.) Niin, kyllä siitä tulee aivan erinomainen avioliitto. Mutta oletko ajatellut, miten Mauritzin perinnön käy, jos minä menen naimisiin?

Anne-Marie. Saman kysymyksen on setä kerran ennen tänään tehnyt minulle. Ja silloin minä vastasin kovin tyhmästi. Mutta sittemmin olen ajatellut, että ehkä Mauritzille ja minulle olisi kaikkein onnellisinta, jos setä menisi naimisiin.

Anne-Marie. Jos setä tulisi onnelliseksi, niin silloin setä tahtoisi nähdä meidätkin onnellisina.

Patruuna Teodor. Vai niin, vai sitäkö sinä tarkoitit! (Katkerasti.) Eipä siis kumma, vaikka tahdotkin naittaa minut.

Anne-Marie. Minä koetan kertoa sedälle, mitä tänä yönä olen ajatellut. On kovin hyödyllistä istua yksin ja ajatella.

Patruuna Teodor. Mutta ymmärräthän sinä, ettei minun tarvitse sanoa kuin sanan, niin saat tanssia niin paljon kuin anturasi sietävät?

Anne-Marie. Ei minulla ole tanssista apua, Teodor setä. Tanssi ei tänä iltana voi tehdä minua onnelliseksi.

Anne-Marie. Minä pelästyin niin pahoin, kun Mauritz äsken pyysi setää tanssimaan minun kanssani. Setähän ymmärtää, ettei Mauritz tiedä vielä, että setä epäilee minua ja luulee, että olen viekas ja itsekäs.

Patruuna Teodor. Arvaanhan minä sen, ettet ole uskaltanut kertoa sitä hänelle. Katsohan, olinpa sittenkin oikeassa, kun sanoin, että olet suuri teeskentelijä!

Anne-Marie (yhtä vakavasti kuin ennenkin). Hän ei tiedä, ettei setä tahdo ajaa minun kanssani heinäkuormalla. Eikä hän tiedä sitäkään, että setä on pysytellyt koko päivän poissa, jotta hänen ei tarvitsisi nähdä minua. En ole uskaltanut kertoa sitä Mauritzille, mutta siinä tein väärin. Jos Mauritz olisi sen tiennyt, niin hän ei olisi pyytänyt setää tanssimaan minun kanssani.

Patruuna Teodor (on tulla liikutetuksi, mutta taistelee vastaan). Ole sinä tyhmyyksiä lavertelematta!

Anne-Marie. Setähän tietää, että tarkoituksemme oli viipyä täällä koko viikko. Jos setä voisi… Jos se olisi mahdollista, että setä voisi sietää minua niin kauan täällä… Se näyttäisi niin pahalta isän ja äidin vuoksi, ymmärtäähän setä sen. Ja minä olisin niin kernaasti puhumatta tästä asiasta Mauritzille!

Anne-Marie (joka tähän saakka ei ole uskaltanut katsoa häneen, kääntyy nyt hänen puoleensa ja hänen katseestaan loistaa koko hänen rakkautensa esille. Mutta nyt patruuna istuu eteenkumartuneena, niin etteivät heidän katseensa kohtaa toisiaan). Miten ihana yö! Eikö Teodor setä ole myös samaa mieltä? Nyt me olemme istuneet tässä niin kauan, että pian saamme nähdä auringon nousevan!

Anne-Marie. Se merkitsee kai sitä, että aurinko tulee pian esille. Ja katsohan, setä, miten paljon haivenia tuuli lennättää poppeleista maahan! Onko setä huomannut, miten pehmoisia ja kevyitä ne ovat? Minä pidän niin kovin paljon noista pienistä untuvista. Eikö setäkin pidä niistä?

Patruuna Teodor. Tiedätkös, varmaankin ensi kertaa eläissäni huomioni kiintyy nyt niihin.

Anne-Marie. Tuollaiset pienet untuvat, setä, ovat olemassa vain sitä varten, että raskaat jalat polkisivat niitä ja tuuli lennättäisi niitä edestakaisin. Mutta eikö ole vaikea olla tuulena tai kengänkorkona, kun on kysymys tuollaisista pienokaisista, jotka eivät voi pitää puoliaan?

Anne-Marie. Jos tuollainen pieni untuva, tuollainen surkea, lentävä untuva, setä, alkaisi kerran laulaa, niin pitäisi minun mielestäni sitä kuunnella. Se ei niinkään usein uskalla ruveta laulamaan.

Anne-Marie. Se laulaa tällä tavalla, setä: "Ei kukaan koko maailmassa ole niin heikko kuin minä, mutta minä tiedän myöskin, ettei kukaan ole oikein vahvakaan. Ne, joille on annettu suuri voima, saisivat muistaa, että hekin voivat murtua. Heidän ei pitäisi tuhlata voimaansa, ei luulla, ettei se koskaan voi loppua."

Patruuna Teodor (istuu yhä eteenpäin kumartuneena. Tuhahdetulla äänellä). No, mutta lapsi, lapsi!

Anne-Marie. Se laulaa, että varmaankin on ihmeen ihanaa olla suuri ja voimakas ja viisas. Sitä pieni untuvakin kernaasti tahtoisi olla. Oi, jos se olisi niin onnellinen, niin silläpä olisi paljon tehtävää! Se järjestäisi ja tekisi työtä. Se muistelisi sitä aikaa, jolloin se oli pieni ja heikko. Sillä ei olisi varaa tuhlata elämäänsä hyödyttömästi. Se suojelisi niitä, jotka vielä ovat heikkoja ja avuttomia…

Patruuna Teodor (tekee kädellään liikkeen rauhoittaakseen häntä). Jatka sinä vain! Sinä voit jatkaa niinkauankuin mielesi tekee!

Anne-Marie (puhuu ikäänkuin jollekin hyvin kaukana olevalle, jonkun voimakkaamman kuin oman tahtonsa pakottamana). Nyt se on pian lopussa, setä. Pikku untuvalla on enää vain yksi laulu jäljellä. Se sanoo: "Elämä on niin lyhyt. Elämä on niin kallisarvoinen. Ei kukaan saa hukata elämäänsä. Niinkauankuin elämää riittää, pitää rakastaa ja olla onnellinen. Ei saa antautua tuulen heiteltäväksi, täytyy olla joku omainen, josta pitää kiinni. Ajoissa tulee sittenkin se päivä, jolloin sitä karisee oksaltaan ja kuihtuu ja muuttuu tomuksi."

Patruuna Teodor (ei nosta päätään, mutta hän ojentaa kätensä ja. sivelee Anne-Marien tukkaa. Siten he istuvat ääneti. Soitetaan hiljaista kansanlaulunsäveltä).

Mauritz (avaa puutarhamajan ovet. Nuoret astuvat parittain ulos. Nouseva aurinko valaisee heitä säteillään. Kaikki kiiruhtavat patruuna Teodorin luo ja piirittävät hänet). Missä setä on?

(Kun Mauritzin teeskentelevä ääni murtaa tunnelman, hypähtää Teodor ja Anne-Marie ylös. He katsovat hämillään toisiinsa, ikäänkuin unesta heränneinä. Vieraat piirittävät patruunan, ja Mauritz pitää puheen.)

Mauritz. Me emme sano monta sanaa, hyvät ystävät! Me tahdomme vain kohottaa eläköönhuudon arvoisalle isännällemme, reippaalle, toimeliaalle tunturikuninkaalle, Teodor Fristedtille. Eläköön! Eläköön!

Patruuna Teodor (yhä edellisen tunnelman vallassa). Kiitos, Mauritz! Kiitos teille kaikille! Jumala suokoon, että minusta tulisi se, joksi tuo keltanokka minua luulee!

Mauritz (saa tilaisuuden sillä aikaa hiipiä Anne-Marien luo ja kuiskata hänelle). Katsohan, tuo meni häneen! Erinomainen keksintö, eikö totta? Hänellä oli tosiaankin kyyneleet silmissä! Saisit oppia minulta, miten Teodor setää on kohdeltava!

NELJÄS NÄYTÖS.

Bohult pihanpuolelta niinkuin ensimäisessä näytöksessä. Kunniaportti on pystytetty niinkuin silloinkin, nyt ilman harjakoristetta. Aamu kuuden ja seitsemän välillä, viikko tanssiaisten jälkeen.

Vuorineuvoksetar (seisoo näyttämön perällä ja katsoo puutarhaan. Anne-Marie tulee matkapuvussa sisältä talosta).

Anne-Marie. Hyvää huomenta, Gunilla täti! Ei suinkaan täti ole nähnyt, onko Mauritz tullut kylkirakennuksesta?

Vuorineuvoksetar (suutelee häntä poskelle). Hyvää huomenta, kultaseni! Mauritz kulki tästä ohi jo kauan sitten. Hän pyysi, että me auttaisimme sinua köyttämään matkalaukkusi. (Hän kääntyy jälleen puutarhaan päin.)

Anne-Marie. Sitten me olemme kai kulkeneet toistemme ohi. (Aikoo poistua, mutta vuorineuvoksettaren asento herättää hänen uteliaisuuttaan.) Mitä täti katselee?

Vuorineuvoksetar. Minä katselen poikaani Teodoria, kultaseni. Hän on kulkenut edestakaisin puutarhassa siitä saakka kun minä nousin. Luulenpa melkein, että hän on kulkenut tuolla tavalla koko yön.

Anne-Marie (kiiruhtaa paikalle katsomaan). Koko yön! Olisiko Teodor setä kulkenut tuolla tavalla koko yön?

Vuorineuvoksetar. Kultaseni, asia on niinkuin minä sanon. Joka kerta, kun minä heräsin yöllä, kuulin askeleita ulkoa, ja koska pelkäsin varkaita, nousin ylös ja katsoin ulos ikkunasta. Siellä ei ollut varkaita. Poikani Teodor vain kulki ulkona niinkuin hän kulkee nytkin.

Anne-Marie. Yö oli kovin kuuma, Gunilla täti. Ehkä setä ei saanut kuumuudelta nukutuksi, vaan nousi varhain ylös.

Vuorineuvoksetar (astuu Anne-Marien kanssa näyttämön etualalle ja käy istumaan). Kultaseni, kun minä sanon, ettei poikani Teodor ole maannut vuoteessaan tänä yönä, niin voit olla varma siitä, että asia on niinkuin minä sanon.

Frida (keittiöstä). Aioin vain ilmoittaa, että aamiainen on valmis. Mauritz herra odottaa ruokasalissa mamseli Anne-Marieta.

Vuorineuvoksetar. Tulehan tänne, Frida! Koska Frida tuli ulos, niin tahdon kysyä Fridan mielipidettä. (Anne-Marielle, joka odottaa jännittyneenä.) Mene sinä Mauritzin luo, kultaseni! Sinä et kuitenkaan voi ratkaista tätä arvoitusta. (Anne-Marie poistuu.) No, mitä Frida luulee sen merkitsevän, että minun poikani Teodor on kävellyt puutarhassa kaiken yötä?

Frida. Vuorineuvoksettaren ei tarvitse kysyä sitä minulta. Sen hän tietää yhtä hyvin kuin minäkin.

Vuorineuvoksetar. Pojanpoikani Mauritz on ollut kovin kiinni noissa näytelmäpuuhissa patruuna Westlingin luona, Frida.

Frida. Niin, harjoituksia on ollut tuhkatiheään. Eipä tunnu juuri siltä, kuin hän olisi ollut vieraisilla Bohultissa. Tuskin hän on näyttäytynytkään täällä, kun hänen jo on ollut pakko taas lähteä sinne.

Vuorineuvoksetar. Minä odotin paljon tuosta seuranäytelmästä, Frida. Minä kirjoitin miniälleni, pormestarinnalle Filipstadiin, että meillä oli syytä odottaa siitä mitä hyvänsä.

Frida. Niin, kyllä minä mamseli Anne-Marien sijassa olisin purkanut kihlauksen sata kertaa. Mutta hän vasta on kärsivällinen kuin enkeli. Ja patruuna on ollut niin ystävällinen hänelle, että ehkäpä hän ei ole niinkään paljon kaivannut Mauritz herraa.

Vuorineuvoksetar. Poikani Teodor on todellakin ollut kovin huomaavainen hänelle, Frida. Hän on näyttänyt hänelle kaikki tehtaansa. Hän on ajanut heiniä hänen kanssaan. Eräänä päivänä näin, että he auttoivat Fridaa ja poimivat puutarhamansikoita, ja toisen kerran luullakseni he huvikseen olivat mukana leipomassa.

Frida. He tahtoivat oppia leipomaan ohkoleipää. Mutta patruunalta se onnistui parhaiten. Hän osaa kaikkea mitä hän tahtoo.

Vuorineuvoksetar. Frida on alituisesti valittanut, ettei minun poikani vietä sopivaa elämää. Mutta minun täytyy sanoa, että olen ollut hyvin tyytyväinen häneen tämän viikon aikana. Hän ei ollut yhtä helposti ohjattavissa käydessään koltussa. Tietääkö Frida, miksikä poikani Teodor on ollut näin mallikelpoinen?

Frida. Minä sanon samaa kuin äskenkin. Hänen armonsa ei pitäisi kysyä minulta sellaista, minkä hän itse tietää yhtä hyvin kuin minäkin.

Vuorineuvoksetar. Minä tiedän, että Frida on viisas ihminen, ja minä tiedän myöskin, että Frida toivoo, että pieni leipurinmamseli joutuisi minun pojanpoikani, Mauritzin kanssa naimisiin. Siksi tahdon ilahduttaa Fridaa sillä sanomalla, että olen aloittanut kirjeen miniälleni, pormestarinnalle, jossa sanon hänelle, että en enää vastusta kihlausta ja että kehoitan häntä tekemään samoin.

Frida. Vai niin, vai on vuorineuvoksetar tehnyt niin. Ihmeellistä, aina vuorineuvoksetar on kaltaisensa! Tuntuu siltä kuin hän aina tahtoisi asettua väliin, niin ettei patruuna Teodorin elämä koskaan muuttuisi hyväksi! (Anne-Marie ilmestyy kuistille.) Mutta mitä se auttaa, mitä minä sanon vuorineuvoksettarelle, parasta on, kun menen laittamaan kuntoon eväskorin matkaan lähteville.

Vuorineuvoksetar (Anne-Marielle). Kultaseni, sinä säikähdytit minua! Mitenkä ihmeessä olet jo ennättänyt syödä aamiaista?

Anne-Marie. Minä söin niin paljon kuin saatoin, Gunilla täti. Käveleekö setä yhä puutarhassa, Gunilla täti?

Vuorineuvoksetar. Luultavasti. En ainakaan ole nähnyt hänen palaavan. Mutta ehkäpä sinä nyt olet päässyt selville siitä, miksikä hän ei koko yöhön ole saanut unta?

Anne-Marie. Gunilla täti, eikö setä ole tämän viikon aikana ollut harvinaisen hyvällä tuulella? Eikö täti luule, että se voi riippua siitä, ettei hänen ole tarvinnut olla täällä yksin ilman mitään seuraa?

Anne-Marie. Teodor setä ei suinkaan ole onnellinen eläessään täällä aivan yksin, Gunilla täti. Ehkäpä hän ei ole voinut nukkua tänä yönä siksi, että hän on pahoillaan, kun me kaikki matkustamme nyt pois eikä hänellä ole enää ketään kenen kanssa jutella.

Anne-Marie. Ei suinkaan täti pane pahakseen, vaikka puhunkin suoraan? Mutta Frida sanoi minulle… Hänhän tuntee sedän paremmin kuin kukaan meistä…

Vuorineuvoksetar. Fridalla on hyvä arvostelukyky, kultaseni, mutta hän ei sittenkään ole muuta kuin palvelija.

Anne-Marie. Mutta hän on varmaankin oikeassa, kun hän sanoo, että Gunilla tädin pitäisi muuttaa tänne Bohultiin asumaan.

Vuorineuvoksetar (helpotuksella). Vai niin, sitäkö sinä tahdoit sanoa, kultaseni! Mutta se on mahdotonta. Ymmärräthän sinä, että kun neljäkymmentä vuotta on ollut naimisissa yhden Fristedtin kanssa, niin tarvitsee lepoa. Eikä täällä siihen ole tilaisuutta. Se lyhentäisi minun elämääni, kultaseni.

Anne-Marie (kiivaasti). Täti ei välitä yhtään Teodor sedästä! Tädistä on aivan yhdentekevää, vaikka hän menisikin hukkaan! Sellainen mies, täti! Joka voi tehdä niin paljon hyödyllistä ja luoda niin paljon kaunista!

Vuorineuvoksetar. Kultaseni, kultaseni! Ajattelehan hiukan, kelle sinä puhut!

Anne-Marie (vieläkin kiivaammin). Täti sanoo, että tädin elämä lyhenisi, jos täti muuttaisi tänne, ja onhan se mahdollistakin. Mutta tädin pitäisi olla tyytyväinen voidessaan uhrata pari vuotta elämästään sellaisen pojan hyväksi. Minkä arvoinen tädin elämä on verrattuna häneen?

Anne-Marie (kumartuu vuorineuvoksettaren puoleen, kietoo hyväillen kätensä hänen hartioittensa ympärille). Suo anteeksi, Gunilla täti, suo anteeksi! Mutta minä tulen niin surulliselle mielelle, kun ajattelen, että hänen täytyy kulkea yksin näissä tyhjissä huoneissa. Ei kukaan odota häntä, kun hän on poissa, ei kukaan ole häntä vastaanottamassa, kun hän palaa kotiin, ei kukaan välitä siitä, miten hän kuluttaa aikansa! Oi, täti, muuta tänne, jotta hän saisi kodin! Se olisi suuri onni hänelle.

Vuorineuvoksetar. Kultaseni, tiedätkö, että olet saada minut oikein liikutetuksi?

Anne-Marie (vaipuu puhuessaan vähitellen polvilleen vuorineuvoksettaren eteen ja tarttuu hänen käsiinsä. Hyvin sydämellisesti). Se on niin merkillistä, ettei kukaan arvele voivansa tehdä mitään hänen hyväkseen! Hän on aivan liian rikas ja onnellinen. Me luulemme kaikki, ettei hän kaipaa meiltä mitään. Hänen pitää vain antaa ja antaa. Miten hirveää sille, joka on niin rikas, ettei kellään ole velvollisuuksia häntä kohtaan, ei edes hänen omalla äidillään.

Vuorineuvoksetar (tarttuu molemmin käsin Anne-Marien päähän. Katselee terävästi häneen). Kultaseni, kultaseni, tiedätkö sinä, että annat itsesi ilmi?

Vuorineuvoksetar. Minun täytyy muistuttaa sinulle, että olet kihloissa pojanpoikani Mauritzin kanssa.

Anne-Marie (sivelee molemmin käsin tukkaansa, suoristaa selkänsä). Mauritzilla ei ole syytä moittia minua mistään, Gunilla täti. Häntä minä en petä, sillä hän otti minut, köyhän leipurintyttären morsiamekseen.

Vuorineuvoksetar. Se on hyvin kaunista, kultaseni, hyvin kaunista. Kunhan vain voisit pitää sanasi.

Anne-Marie (huolissaan ja katuvaisena, heittäytyy jälleen vuorineuvoksettaren jalkoihin). Gunilla täti! Minä en tahdo! En ymmärrä, milloin se tuli ylitseni. (Kyyneleisellä äänellä.) Olen taistellut sitä vastaan koko ajan. Mutta se on sittenkin siinä. En käsitä, miten olen voinut tulla niin huonoksi. (Itkee ja kätkee kasvonsa vuorineuvoksettaren hameeseen.)

Vuorineuvoksetar (hyväilee hänen tukkaansa ja sanoo todellisella osanotolla). Kyllä se unohtuu kun joudut pois täältä, kultaseni.

Anne-Marie (kohottaa kyyneleisiä kasvojaan). Ei, täti, nyt vasta vaikeudet alkavatkin. Niinkauan kuin sain olla täällä, en ollut onneton. Päin vastoin sain ikäänkuin uutta eloa. Mutta nyt, kun kaikki on lopussa, nyt se on muuttunut kuolemanpainoksi, jääksi. Töintuskin jaksan nostaa käsiäni, en tiedä, miten voin laahautua portaita alas. Oi, miten voin matkustaa pois Mauritzin kanssa? Kuinka saatan kuunnella hänen puheitaan?

Vuorineuvoksetar. Minun on todellakin sääli sinua. Mutta sinun täytyy hillitä itseäsi. Et saa antaa Mauritzin huomata mitään.

Anne-Marie. Mauritz ei huomaa mitään, täti. Hänen tähtensä en ole levoton, vaan toisen. Tädin täytyy auttaa minua, jotta pääsen pois täältä ilman että Teodor setä huomaa mitään!

Vuorineuvoksetar (hyvin ystävällisesti.) Sinä olet hyvin miellyttävä olento, kultaseni, sen minä sanoin jo ensi hetkenä. Minä autan sinua niin hyvin kuin voin. On hyvin tärkeää, ettei poikani Teodor huomaa mitään.

Anne-Marie (lakkaa itkemästä koettaessaan innoissaan selittää, tilannetta ). Niin, eikö totta? Teodor setä, joka on kaiken aikaa ollut minulle niin hyvä siksi, että muistutan äitiä, hänen nuoruudenrakastettuaan, ymmärtäähän täti sen! Hän ei tahtoisi, että lähtisin täältä niin suuri suru sydämessäni. Se koskisi häneen, jos hän tietäisi, että minun täytyy kärsiä samaa tuskaa kuin hänkin kerran.

Mauritz. Saanko puhua hetken aikaa isoäidin kanssa? Aioin pyytää isoäidin apua eräässä hyvin tärkeässä asiassa.

Vuorineuvoksetar Sen minä voin kyllä arvata, Mauritz. Mutta eikö ole myöhäistä, nyt juuri ennen lähtöä?

Mauritz. Isoäiti luulee, että aion pyytää isoäitiä puhumaan jonkun hyvän sanan minun ja Anne-Marien puolesta Teodor sedälle. Mutta se ei ole tarkoitukseni. Tein itse vähäisen yrityksen, mutta setä käsitti minut väärin, niin etten mielestäni voi enää ottaa asiaa puheeksi. Siinä suhteessa on matkani ollut tulokseton.

Vuorineuvoksetar. Olet kadottanut toivon aivan liian varhain, Mauritz. Teodor voi muuttaa mielensä. On esimerkkejä olemassa, jotka todistavat, että Teodor voi muuttaa mielensä.

Mauritz. Olen odottanut muutosta kokonaisen viikon, mutta setä on kaiken aikaa ollut yhtä epäystävällinen minulle. Siksi en ole voinut puhua hänelle toisestakaan asiasta, joka oikeastaan on aivan vähäpätöinen. Isä antoi näet minulle tehtäväksi koettaa myödä Teodor sedälle osakkeita, joita hän omistaa Suursulatossa. Hän pelkää, ettei niistä moneen vuoteen saada mitään osinkoa, ja setä….

Vuorineuvoksetar (keskeyttää). Suo anteeksi, pojanpoikani! Mutta on kerrassaan vastoin minun periaatteitani sekaantua lasteni raha-asioihin. Minä en sekaannu koskaan mihinkään sellaiseen, jota en ymmärrä. Sitä vastoin tahdon …

Frida (joka on tullut ulos keittiöstä, on hetken aikaa seisonut perällä ja lähestyy nyt nopeasti). Patruuna tulee!

Vuorineuvoksetar (hiljentää äänensä). Sen sijaan tahdon auttaa sinua siinä toisessa asiassa, sillä se on sellaista, jota minä ymmärrän. (Äänekkäämmin.) Mene nyt sisään jatkamaan aamiaistasi ja auta sitten Anne-Marieta köyttämään matkalaukkua, jotta pääsette lähtemään! (Mauritz ja Frida poistuvat.)

Patruuna Teodor (astuu äitinsä luo tervehtimättä). Vai niin, vuorineuvoksetar on jo jalkeilla!

Patruuna Teodor. Niin, minä käsitän, että vuorineuvoksetar tarkoittaa olleensa jo ylhäällä pari tuntia. Mutta tällä kertaa olen minä ollut vieläkin aikaisempi.

Vuorineuvoksetar. Aivan oikein, poikani. (Painokkaasti.) En muista, että olisimme tänään vielä tavanneet toisiamme.

Patruuna Teodor. Niin, sitenhän vuorineuvoksettarella oli ennen vanhaan aina tapana sanoa, kun me pojat unohdimme sanoa hyvää huomenta. Siitä on jo pitkä aika, kun viimeksi unohdin suudella kädelle ja sanoa hyvää huomenta. (Tekee sen samalla kun hän sen sanoo, mutta on niin hidasliikkeinen, ikäänkuin hänen olisi vaikea liikkua.)

Vuorineuvoksetar. Se hyvä on hyvästä kasvatuksesta, että se pettää meidät vain hyvin vaikeissa olosuhteissa. Kun huomaa, että se alkaa pettää, niin täytyy olla hyvin varuillaan, sillä silloin varmaankin on jotain hullusti… (Patruuna seisoo ääneti ja heiluttaa keppiään kuuntelematta mitä vuorineuvoksetar sanoo.) Minä tahtoisin puhua sinun kanssasi siitä nuoresta ihmisestä, jonka pojanpoikani Mauritz on tuonut tänne. (Patruuna tulee äkkiä hyvin huomaavaiseksi.) Tuo nuori ihminen on hyvin miellyttävä, eikä hän ole vain miellyttävä, vaan häneen täytyy panna suurta arvoakin. Hän tulee tekemään minun pojanpoikani hyvin onnelliseksi. Aion kirjoittaa miniälleni….

Patruuna Teodor (keskeyttää). Vuorineuvoksetarhan ennusti, ettei siitä tulisi mitään naimiskauppaa.

Vuorineuvoksetar. Minä olen muuttanut mieltä. Siitä juuri aloin kirjoittaa miniälleni. Minä aion kehoittaa häntä kaikella tavalla suosimaan tätä avioliittoa. Ja nyt minä aion kääntyä samassa asiassa sinunkin puoleesi. Sinäkin olet ihastunut tuohon nuoreen ihmiseen. Tee sinä puolestasi mitä voit, jotta he voisivat mennä naimisiin!

Patruuna Teodor. Se on hyvin kauniisti tehty, vuorineuvoksetar. (Katkeran ivallisella sävyllä.) Tietääkö vuorineuvoksetar, mitä minä raukka olen kaiken yötä ajatellut? Niin, minä en ole ajatellut muuta kuin miten voisin saada heidät eroon.

Vuorineuvoksetar (pelästyneenä ja hämmästyneenä). Mitä sinä sanot, Teodor?

Patruuna Teodor (suuresti liikutettuna). Minä sanon, että olen kaiken yötä tuuminut, ettei koskaan maailmassa saa tapahtua, että Mauritz lähtee tästä talosta Anne-Marien kanssa ja että minä portailta toivottaisin heille onnellista matkaa.

Vuorineuvoksetar (antaa kätensä vaipua syliin ja sanoo heikolla äänellä). Onhan hän Mauritzin morsian, Teodor!

Patruuna Teodor (puhuu kuin kuumeessa). Minä tuumin mielessäni, että olisi aivan mahdotonta antaa hänen lähteä täältä, nyt kun hän kokonaisen viikon ajan on kulkenut tässä talossa ja täyttänyt sen viserryksellään kuin laululintunen. Ei, ei nyt enää, kun kerta olen tottunut siihen, että hän huolehti meistä ja ajattelee meidän parastamme. Minun olisi mahdoton tulla toimeen ilman häntä. Hän ei saisi lähteä.

Vuorineuvoksetar (toinnuttuaan, terävästi). Sinä et yksin ratkaise sitä asiaa.

Patruuna Teodor. Sitäkin minä ajattelin, siitä vuorineuvoksetar voi olla varma. Mutta minä luulin, että olisi varsin helppo saada Mauritzin mieli taivutetuksi. Minä päätin mennä hänen luokseen kylkirakennukseen, missä hän nukkui, ja kehoittaa häntä purkamaan kihlauksensa. "Kuulehan Mauritz", siten minä aioin sanoa hänelle, "jos sinä nait tuon tytön, niin et saa äyriäkään minulta. Ei senvuoksi, että hän olisi huono tyttö, päinvastoin. Mutta hän ei kelpaa sinulle. Sinun pitää naida sellainen loistonainen kuin Elisabet Westling. Jos saat hänet, niin voit olla varma siitä, että pääset pitemmälle kuin mitä koskaan olet voinut uneksiakaan. Sinusta tulee sekä maaherra että valtioneuvos. Mutta hylkää sinä tuo leipurintyttö! Onhan hän kylläkin suloinen, mutta hänestä sinä saat ikuisen vastuksen."

Mutta tietääkö vuorineuvoksetar, että kun tuumin tätä asiaa, niin alkoi yössä kuulua ääniä, jotka huusivat ympärilläni: "Sinä olet roisto, Teodor Fristedt! Sinä olet roisto!"

Kas, näytti siltä, kuin he olisivat arvanneet, sekä kukkaset että puut puutarhassa, että minä aioin kehoittaa Mauritzia luopumaan hänestä saadakseni hänet itse.

Vuorineuvoksetar (kiihtyneenä). Saadaksesi hänet itse, Teodor! Sen tytön, jota veljenpoika rakastaa! Sillä sinä tiedät, että hän rakastaa häntä.

Patruuna Teodor. Älä sano mitään, vuorineuvoksetar! Älä sano mitään! Se ei ole tarpeen. Vuorineuvoksettaren ei tarvitse tällä kertaa sekaantua asiaan. On toisia, jotka estävät minua. Onko vuorineuvoksetar huomannut noita pieniä untuvia, jotka lentelevät ilmassa nykyään? Niitä karisi pitkin yötä. Ne laskeutuivat kädelleni ja sitten ne alkoivat laulaa. Tietääkö vuorineuvoksetar, mitä ne lauloivat? Niin, eräs niistä sanoi: "Siksikö, että kokonaisen viikon olen luonut kodikkuutta ympärillesi, siksikö minun nyt pitää kadottaa sulhaseni ja tulla onnettomaksi?"

Ja toinen sanoi: "Miksikä en saisi sitä, jota rakastan? Siksikö, että sinä itse haluat saada minut omaksesi? Mutta oletko niin varma siitä, että voit myös lohduttaa minua? Enhän minä sinua rakasta. En ymmärrä miten minun käy, jos Mauritz hylkää minut. Ehkäpä kuolen surusta. Ja ajattelehan, miten häpeällistä minun on palata kotiin! Tuskinpa ketään sulhasta on koskaan niin lämpimästi rakastettu kuin minä rakastan Mauritzia. Enhän näe ainoatakaan virhettä hänessä, kohdelkoon hän minua miten hyvänsä."

Siten he juttelivat minulle tunnin toisensa jälkeen, vuorineuvoksetar. Niitä lenteli lakkaamatta maahan, ja kaikki ne varoittivat minua, etten liian kovakouraisesti tarttuisi häneen, joka oli yhtä pehmeä ja hento kuin nekin. Ja lopulta minä sanoin heille: "Minä en voi tehdä mitään vasten hänen tahtoaan. Hän on liian pehmeä ja hieno. Minä jätän hänet rauhaan." (Hän alkaa astua edestakaisin.)

Tietääkö vuorineuvoksetar mitä sitten tapahtui? Yö oli pilvinen, ja juuri kun minä lausuin nuo sanat, vetäytyivät pilvet niin raskaina ja synkkinä puutarhan yläpuolelle, että ilma aivan pimeni. Ja pimeydessä näytti minusta siltä kuin joku olisi paennut puutarhasta. Tuntui aivan siltä kuin joukoittain pieniä siipiä olisi lentänyt ohitseni. Ne olivat lehtiä, jotka pakenivat puista, ja kukkia, jotka riistäytyivät irti varsistaan, niin että koko puutarha oli aivan tuhottu. Minä luulin pitkän aikaa kulkevani syksyn alastomien puitten keskellä.

Vuorineuvoksetar. Sinulla on kuumetta, Teodor. Sinä olet valvonut kaiken yötä ja vilustunut.

Patruuna Teodor (välittämättä keskeytyksestä). Mutta kun tuli taas valoisaa, niin näinkin, ettei puutarhaa mikään vaivannut. Se oli täydessä kukassa ja lehdessä niinkuin ennenkin. Mutta jokin muu oli tänä yönä tuhoutunut, vuorineuvoksetar. Jokin toinen oli kadottanut kukkasensa ja ilonsa ja onnensa, ja tuo toinen oli minun sydämeni.

Vuorineuvoksetar. Teodor, poikani, minä näen että sinä kärsit, mutta joka tapauksessa olet tehnyt oikein. Tuo nuori ihminen on kerran oleva kiitollinen sinulle, ja sinun vanha äitisi ylpeilee sinusta.

Patruuna Teodor. Älä sano mitään! Älä sano sanaakaan enää! Minähän tiedän, että hän rakastaa Mauiitzia. Olenhan huomannut, miten hän katsoo häneen. (Ojentautuu suoraksi ja pysähtyy vuorineuvoksettaren eteen.) Olen iloinen, että olen päässyt tämän yli. Ajattelehan, miten Mauritz olisi nauranut vanhalle sedälle, joka aikoi lyödä hänet laudalta! — Mutta ei huolita puhua enää tästä asiasta, vuorineuvoksetar, ei, ei huolita enää. (Astuu kerran näyttämön poikki.) Mutta missä he ovat? Eivätkö he lähde jo?

Patruuna Teodor (alkaa jälleen astua edestakaisin). Miten pitkä aika siitä on! Miten pitkä aika!

Patruuna Teodor. Minä katselen tätä kunniaporttia ja sanon, että siitä on pitkä aika, kun se pystytettiin, aivankuin kokonainen elämä olisi siitä saakka kulunut. (Hän menee taustalle ja huutaa puutarhaan.) Wilhelmsson!

Patruuna Teodor. Kunniaportin harjalle on tällä kertaa pantava seppele. Untuvaseppele. Sitä ei saa tehdä kukista eikä lehdistä. Vaan niittyvilloista ja puiden haivenista, Wilhelmsson! Saat kiivetä puihin ja kerätä niiden haivenia. Ymmärrätkö? Yksinomaan hienoja, valkoisia untuvia!

Patruuna Teodor (palaa vuorineuvoksettaren luo). Vuorineuvoksetar puhui äsken heidän puolestaan. Se oli kauniisti tehty. Siksi vuorineuvoksetar saa nyt mennä sisään kertomaan heille, että minä annan Laxån heille. Mauritz saa olla sen isännöitsijä. Ei, parasta on antaa täydellä mitalla! Sano heille, että minä lahjoitan Laxån heille! Sano heille, että annan morsiamelle kaikki, mitä hän kapioikseen tarvitsee! Sano heille, että pidän heille häät!

Vuorineuvoksetar. Minä sanon heille kaikki, Teodor. (Lähestyy portaita, pysähtyy; kauniilla äänensävyllä.) Minä olen sinusta ylpeä, poikani Teodor!

Patruuna Teodor (astuu keittiönovelle). Mitä Frida luulee? Ovatko he pian valmiit lähtemään?

Frida. Kunhan minä laitan vain eväskorin kuntoon, niin he ovat luultavasti valmiit lähtemään.

Patruuna Teodor. Eikö Frida voi saada keltään apua, jotta he pääsisivät lähtemään? Missä kaikki piiat ovat? Ottakoon väkeä pellolta apuun, Frida, jotta se pian tulisi tehdyksi, ja he lähtisivät matkaan!

Frida (hyvin ystävällisesti). Kyllä kohta kaikki on valmista, patruuna. Ei patruunan tarvitse minua odottaa.

Mauritz (tulee juosten ulos). Oi, setä, mitä isoäiti kertoi! Onko se totta?

Patruuna Teodor (kevyellä äänensävyllään). On, totta se on. Mutta yhdellä ehdolla. Koska sinä et ole niinkään tottunut käytännöllisiin asioihin, niin et saa tilaa haltuusi ennenkuin sinulla on vaimo. (Anne-Marielle.) Oletko hoitanut myrttiäsi hyvin, mamseli Untuvainen, jotta voit saada siitä kruunun ensi syksyksi?

Mauritz. Mutta tämähän käy yhä paremmaksi ja paremmaksi, setä! (Syleilee häntä.) Minun pitää oikein taputella sinua. Mutta Anne-Marie, miksikä sinä et kiitä setää. Sinun pitää syleillä Teodor setää, Anne-Marie! Laxå, se on parasta koko maailmassa. Kas niin, Anne-Marie!

Anne-Marie (katsoo ensin ikäänkuin moittien Mauritziin, lähenee hitaasti, pysähtyy parin askeleen päähän ja sanoo). Setä uhraa aivan liiaksi meidän tähtemme.

Patruuna Teodor (katsoo kauan häneen, kohottaa olkapäitään). Tiedätkös, se on vähintä, mitä tahtoisin tehdä hyväksesi. (Astuu takapihalle, päin.) Onko siellä ketään?

Patruuna Teodor. Onko Kalle jo valjastanut? Eivät he pääse koskaan lähtemään.

Patruuna Teodor (palaa nuorten luo). Niin, nyt teidän kai on lähdettävä! Jos Anne-Marien matkalaukku on kunnossa, niin tulee Kalle sitä hakemaan.

Mauritz. Mutta sehän on totta! Olisinpa melkein unohtanut puhua sedälle isän osakkeista.

Anne-Marie. Minusta olisi parempi, jos jättäisit asian sikseen. Ehkei se ole oikein.

Mauritz. Loruja, Anne-Marie! Osakkeet eivät anna tällä hetkellä mitään. Mutta kukapa tietää, vaikka ne vielä nousisivatkin? Ja mitä se muuten merkitsee sedälle? Tuollainen pikkuasia?

Anne-Marie. Minä pyydän, Mauritz! Älä tee sitä! Tottele minua tämän yhden kerran!

Mauritz. Tämän yhden kerran! Ikäänkuin minä olisin oikea tyranni! Ei, tiedätkös, sitä minä en voi. Vain tuon yhden sanan vuoksi en voi antaa myöten.

Anne-Marie. Älä kiinnitä huomiotasi sanoihin, Mauritz! Tässä on kysymys muusta kuin kohteliaisuuksista ja korulauseista. Minusta ei ole kaunista, että tahdot narrata setää juuri nyt, kun hän on ollut niin hyvä meille.

Mauritz (katsoo huolissaan patruuna Teodoriin). Ole vaiti, Anne-Marie! Ole vaiti!

Mauritz. Minun täytyy tosiaankin nyt puhua sedän kanssa, Anne-Marie, jollei muun vuoksi, niin osoittaakseni hänelle, ettei tässä ole mikään petos kysymyksessä. Sinä käyttäydyt sillä tavalla, että setä voi luulla, että minä ja minun isäni olemme oikeita roistoja. (Astuu patruunan luo, joka on heilutellut keppiään ja tekeytynyt, ikäänkuin keskustelu ei lainkaan olisi herättänyt hänen mielenkiintoaan.) Olin vähällä unohtaa erään asian, setä. Nuo Suursulaton osakkeet, jotka isä lähetti minun mukanani. Isä olisi kovin hyvillään, jos setä ostaisi ne. Eihän niistä nykyään saa mitään osinkoa ja isän on hiukan vaikea tulla ilman näitä rahoja toimeen.

Patruuna Teodor (ottaa paperit). Hyvä on, Mauritz. Minä käyn heti hakemassa rahat. (Hän menee.)

Mauritz. Mutta Anne-Marie, setähän on ollut minulle niin epäystävällinen kaiken aikaa. En ole voinut puhua hänelle osakkeista aikaisemmin kuin nyt, kun hän on jälleen ystävällinen. Tiedäthän, ettei mikään voi pehmittää isän mieltä siinä määrin, kuin jos minä autan häntä pääsemään näistä osakkeista eroon.

Patruuna Teodor (tulee setelipinkka kädessä). Kas tässä poikaseni, laske nyt, että rahat ovat oikein! (Käyvät istumaan suuren pöydän ääreen oikealle laskeakseen rahoja.)

Mauritz (yhteenpuristettujen huulien välistä). Suus kiinni! Mitä sinä ajattelet? Osakkeet eivät anna korkoa tällä hetkellä. Senhän minä olen sanonut sedälle, mutta setä tietää yhtä hyvin kuin minäkin, että ne nousevat. Luuletko, että setä antaisi sellaisen kuin minun petkuttaa itseään? Eiköhän setä ymmärrä tätä asiaa paremmin kuin kukaan meistä. Onko minun tarkoitukseni koskaan ollut kehua näitä osakkeita hyviksi? Olenko sanonut muuta, kuin että sille, joka voi odottaa, ne voivat tulla edullisiksi?

Anne-Marie. Setä, nuo osakkeet eivät ole äyrinkään arvoisia eivätkä koskaan nouse. Sen me kaikki kotona tiedämme.

Mauritz (nousee ja astuu uhkaavasti häntä vastaan). Anne-Marie, sinä tahdot tehdä minusta roiston!

Anne-Marie. Niin, mitä muuta me molemmat olemmekaan? Kun me istahdimme kieseihin kotona, niin mitä me silloin ajattelimme? Mistä me puhuimme matkan varrella? Vain siitä, miten me vetäisimme setää nenästä. "Sinun pitää olla topakka, Anne Marie", sanoit sinä. "Ja sinun pitää olla viekas, Mauritz", sanoin minä. Me tuumimme vain, miten voisimme mielistellä setää. Paljon me halusimme, mutta omasta puolestamme emme tahtoneet antaa muuta kuin teeskentelyä. Me emme aikoneet antaa mitään sedälle, ei rakkautta, ei kunnioitusta eikä edes kiitollisuutta. Ja miksikä sinä et lähtenyt yksin, vaan minun piti tulla mukaan? Sinä tahdoit näyttää minut hänelle, sinä tahdoit, että minä… että minä…

Mauritz (suuttuneena, kohottaa kätensä Anne-Marieta vastaan. Patruuna Teodor nousee nopeasti ja ottaa Anne-Marien vastaan syliinsä).

Mauritz. Suo anteeksi kiivauteni, Anne-Marie! Minuun koski niin kipeästi, kun kuulin sinun puhuvan noin typerästi sedän kuullen. Mutta ymmärtäähän setä, että sinä olet vain lapsi. Minä myönnän kyllä, ettei kaikkein oikeutetuinkaan harmi voi antaa miehelle oikeutta lyödä naista. Minä annan sinulle anteeksi. Kas niin, nyt me olemme taas ystäviä! Tule nyt suutelemaan minua!

Patruuna Teodor (Anne-Marielle, joka takertuu kiinni häneen). Annanko minä hänen viedä sinut, Untuvainen?

Mauritz. Etkö sinä kuule? Etkö ymmärrä, ettei sinun tarvitse paeta minua kenenkään turviin? (Lämmöllä, todellisella tunteella.) Etkö näe, että rakastan sinua, Anne-Marie?

Patruuna Teodor (riemuitsevalla äänellä, teeskennellen vakavuutta). Sinä ihmetytät minua, Mauritz. Voitko antaa noin helposti anteeksi sitä, että hän sanoi sinua roistoksi? Sinun täytyy heti paikalla purkaa kihlauksesi, Mauritz. Sinun pitää ajatella omaa arvoasi. Ei miehen sovi ottaa vastaan haukkumisia naiselta!

Patruuna Teodor. Etkö ymmärrä, mitä sinun pitää tehdä? Sinun pitää antaa hänelle sormus takaisin. (Ottaa Anne-Marien pään käsiensä väliin.) Ja sinä annat sormuksesi hänelle! Sillä sinä et ole hänen arvoisensa.

Mauritz. Setä, tämä ei ole sopiva tilaisuus pilantekoon. Anne-Marie on minun. Hän on vannonut minulle uskollisuutta nyt ja iankaikkisesti. Tule, Anne-Marie!

Anne-Marie (irtaantuu sedästä seuratakseen Mauritzia, mutta ei voi. Vaipuu itkien tuolille.)

Patruuna Teodor. Aja sinä yksin kotiin häkkikärryissäsi, Mauritz! Tämä nuori nainen on yhä vielä minun vieraani ja minä aion suojella häntä sinun loukkauksiasi vastaan. (Hän kumartuu Anne-Marien puoleen, pyyhkii hänen kyyneleensä, hyväilee häntä.)

Mauritz (raivoten). Oi, kyllä minä ymmärrän! Tämä on salaliitto. Minua on petetty! Tämä on komediia. Minun morsiameni on ryöstetty minulta, ja nyt minua pilkataan.

Mauritz. Te teette minusta pilaa. Te annatte minun huutaa erästä, joka ei koskaan aio seurata kutsuani.

Patruuna Teodor (ankarasti). Minä alan kyllästyä sinun puheisiisi. Minä sanon sinulle jotakin. Tähän saakka minä luulin, että hän rakasti sinua. Siksi minä lahjoitin sinulle Laxån. Mutta nyt minä näen, ettei hän sitä teekään. Nyt minulla on lupa pitää hänet itse.

Mauritz. Minä onnittelen sinua tämän kaupan johdosta, Anne-Marie! Se ei ollut niinkään huono. (Kun näyttää siltä kuin patruuna aikoisi hyökätä hänen kimppuunsa, vetäytyy Mauritz pois kunniaportin kautta. Hän huutaa sitten Anne-Marielle.) Onnenonkija!

Anne-Marie (pidättää patruuna Teodoria). Anna Mauritzin olla, setä! Mauritz tahtoo aina saada viimeisen sanan. Onnenonkija, se minä juuri olenkin.

Patruuna Teodor (vetää hänet puoleensa). Ei, sinä et etsi omaa onneasi. Sinä annat onnea! (Suutelee häntä.)

Anne-Marie (riistäytyy irti, asettuu ihmeissään parin askeleen päähän seisomaan). Mutta setä, minustako sinä pidät?

Patruuna Teodor. Tietysti sinusta! Kenestä muusta, lapsi? Kenestä muusta sitten?

Anne-Marie. Frida sanoi, että sinä pidit jostakusta, kun olit kahdenkymmenen vuoden vanha, ja että sinä hänen tähtensä…

Patruuna Teodor. Kaksikymmentä vuotta sitten en tiennyt mitä rakkaus oli. Se oli vain leikkiä, nyt se on vakavuutta. Et sinä tiedä, miten vakavaa se on!

Anne-Marie (painautuu jälleen häntä vasten). Minä olen kovin iloinen, että se olin minä, eikä kukaan muu. Nyt minä olen sinun pikku koirasi. Sinä et voi enää päästä minusta eroon.

Patruuna Teodor (vie hänet näyttämön etualalle. Katsoo häntä silmiin). Untuvainen, sinä tiesit sen koko ajan. Älä yritäkään kieltää!

Anne-Marie. Jospa se olisi minun veljeltäni… Jospa se olisi minun veljenpojaltani…

Patruuna Teodor. Ja sittenkin sinä tahdoit tänään lähteä täältä! Miten viekas ja tyhmä Untuvainen! Miten ilkeä ja kiusoittava pieni peikko! Mauritz on onnellinen päästessään sinusta eroon.

(Vuorineuvoksetar ja Frida sisältä talosta. Vuorineuvoksetar kirje kädessä, Fridalla eväskori).

Vuorineuvoksetar (Fridalle). Olen kirjoittanut miniälleni, pormestarinnalle… (Huomaa patruunan ja Anne-Marien.) Mutta mitä minä näen? Kirjeeni tulee liian myöhään! Se tulee aivan liian myöhään.

Vuorineuvoksetar (Anne-Marielle ja patruunalle, jotka lähestyvät häntä). Poikani Teodor, en tahdo väittää, että olisin tyytyväinen. Mutta kirjoitin juuri miniälleni, että tämä nuori ihminen on pakottanut minut muuttamaan tänne ja pitämään huolta sinusta, joskin se maksaa minulle kaksi elinvuotta. Nyt minun ei tarvitse tehdä sitä, mikä olisi lyhentänyt elämääni, poikani Teodor. Ainahan siinä on hiukan ilon syytä.

Patruuna Teodor. Vuorineuvoksetar on sittenkin aina ensimäinen. Hän ei koskaan joudu neuvottomaksi. Ja se riippuu siitä, että hän on lahjakas nainen.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UNTUVAINEN ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.