Title: Elinan häät
seuranäytelmä
Author: Maila Talvio
Release date: October 6, 2024 [eBook #74530]
Language: Finnish
Original publication: Porvoo: WSOY
Credits: Tapio Riikonen
Seuranäytelmä
Kirj.
Porvoossa, Werner Södersröm Osakeyhtiö, 1912.
VENNERI, Suontaustan isäntä.
VIHTORI, hänen poikansa, sulhanen.
HERMANNI, Suontaustan setämies.
SERAFIIA NYMAN, suutarinleski.
ELINA, hänen tyttärensä, morsian.
ILONA, Elinan ystävätär.
RINKIN-ANTTI, maankiertäjä.
KOKKI-VAPPU.
URKURI.
PIIKKI-LIISA, apu-ihminen.
Tyttöjä ja poikia.
Tapahtuu Serafiia Nymanin asunnolla.
VENNERI, kuiva miehenkääkkä arkivaatteissa.
VIHTORI, pulska, voimakas nuorukainen, joka keskellä puhettaan pistää lauluksi ja keskellä kävelyään tanssiksi, yllä musta puku rinnassa myrtinoksa ja valkea vahakukkanen.
HERMANNI, lihavahko, tyhmän näköinen vanhapoika.
SERAFIIA NYMAN, hintelä, kalpea nainen, yllä hiukan vanhanaikainen musta puku, päässä musta silkki.
ELINA, kaunis vaalea nuori tyttö morsiuspuvussa.
RINKIN-ANTTI, laiha keski-ikäinen mies, hiukset leikkaamattomat, hajamielinen, kasvoilla valoisa hymy. Yllä siistit, liian suuret vaatteet.
KOKKI-VAPPU, pyylevä, mahtaileva nainen, mustassa puvussa, vyöllä suuri, kahisevaksi tärkätty valkea esiliina.
URKURI, keikarimainen nuori mies, kihara otsalla, nenäkakkulat.
PIIKKI-LIISA, keski-ikäinen, kielevä ihminen uudessa maalaisessa pumpulipuvussa.
Tytöt ja pojat kansallispuvuissa.
Puutarha, penkkejä. Kuuma kesäpäivä. Käki kukkuu.
VAPPU oikealla, näyttämön takana.
Hyvät ihmiset, mitäs se tietää, kun käki kukkuu tähän aikaan?
PIIKKI-LIISA niinikään näyttämön takana.
Mitäs se muuta tietää kuin maailmanloppua! Elinan onnettomuutta se kukkuu.
Käki kukkuu yhä. Lakkaa, kun Hermanni ja Venneri — vasemmalta — tulevat näyttämölle. Hermanni tuntee heti sieramiinsa miellyttävän ruuanhajun häätalosta.
Eihän täällä mitään häävalmistuksia näy.
Etkös tunne paistinkäryä. Et sinä kanssa sitten mitään tunne. — Ja tuolla menee kokki että liepeet liehuu.
Se Vihtori ei uskalla sitä tehdä.
Uskalla!
Se tietää ettei Suontaustassa suvaita vaimoväkeä.
Ja se välittää.
Kyllä niille tie näytetään. On sitä ennenkin osattu. Mutta se ei ole uskaltanut sitä tehdä. Sanoin minä sille sellaiset sanat.
Että testamenttaat Suontaustan pakanoille. Ja luulet sen tepsivän. Välittikös se silloin, kun läksi kansanopistoon ja niille maamieskursseille. Ja kun teki tämän viimeisen tepposen ja kiersi Rinkin-Antin kanssa maailmaa kuin paras mustalainen niin että tuskin kuulutussunnuntaiksi kotiin ehti. Kyllä tämä on sitä viimeistä villitystä.
Rinkin-Antti sen on villinnyt. Sen Rinkin-Antin minä vielä…
Minkäs sille teet. Sitä suosii kaikki. Urkurikin sanoi lukusijoilla
Sillanpäässä, että taiteilija se on, virkaveli se on.
No, lähtekööt nyt virkaveljet yhdessä kiertämään ja hoilottamaan kaikki kolme. Ja tämä suutarintytär vielä neljänneksi!
HERMANNI nauraa hohottaen
Sitähän Vihtori jo uhkaili.
Uhkaili? Vai on se junkkari uhkaillut.
Ja se täyttää mitä se uhkaa. Muistatkos kun lapsena telkesit sen kammariin, niin se huusi perässäsi, että ikkunasta minä menen. Ja meni kanssa. Ja nyt kun tuli vaatimaan taloa ja ilmoittamaan naimistaan ja sinä kielsit, niin nyrkin löi pöytään ja sanoi, että minä nain, vaikka sitten lähtisimme molemmat Rinkin-Antin kanssa kiertämään. Etkös sinä kuullut?
Oli muutakin kuulemista.
Olihan sitä: että hän tahtoo talon haltuunsa ja sinä joudat uuninloukkoon ja talo on sellaisessa kunnossa, että harakatkin pelkää. Ja hän tekee ensi työkseen kokon pihamaalle ja polttaa kaikki sinun mädäntyneet säästösi, vanhat villat ja pellavat ja aumat ja… Ja uudenaikainen maanviljelys ja luujauhot ja meijerit ja niittokoneet tuodaan taloon.
Kyllä ne on tuomatta niin kauan kuin tämä pää on pystyssä. Minun aikanani ei tuoda luujauhoja eikä niittokoneita.
Vaitiolo. Kuuluu Piikki-Liisan hyräilyä ja naisten puhetta häätalosta.
Mutta tuntuu se sentään vähän mukavalta, kun muilla jo on heinät ladossa ja me vaan tuolla tuherramme vikatteillamme.
Taitaa jo hyvinkin tehdä mielesi vaimoihmistä taloon.
Niittokoneestahan minä puhun.
Yks ja sama vaimoihminen ja niittokone. Samaa särinää… Mutta minua ei niinkään vedetä nenästä. Tyhjin toimin ne pappilasta tulevat.
Vihitään ne siellä.
Mutta minä olen käynyt rovastin puheilla.
Jaa rovastin?
Ja kun ne nyt palaavat, niin minä otan sitä junkkaria niskasta kiinni ja kuljetan sen rantaniitylle. Ja se saa minun vanhalla vikatteellani panna poikki kaikki heinät. Minä näytän kuka tässä on isä ja isäntä.
HERMANNI itsekseen muristen
Minä olen vanhempi veli, minä.
(Kiiruhtavat pois vasemmalle.)
Kokki-Vappu ja Piikki-Liisa tulevat kantaen pöytää. Tuovat vähitellen laseja, limonaadikorin ym. ja järjestelevät niitä.
Nyymanskaa minun käy surku. Se on sentään kasvattanut tätä Elinaa kirjan valossa ja sanan ääressä. Ja ainoa se on sen lapsi.
Niin… Ja niin hyvä lapsi kun se on ollut. Iloa minulla siitä risttyttärestä aina on ollut.
Sentähdenhän te sille sen maailmattomat lahjat, mustat leninkikankaat ja uudet-testamentit ja kaikki…
Ja sentähdenhän minä näihin häihinkin tulin vielä laittamaan, vaikka kyllä minua niin tuppasi itkettämään, kun kruunua panin päähän, että.
Tietäähän sen… Mutta paljon se Nyymanska kuluttaa itseään näiden häiden takia. Olisi sitä menty vähemmilläkin laitoksilla.
Ska te vara, so ska te vara! sanoi aina ennen Mukkulan överstinna vainaa. Ja kyllä se niin on, että ska te vara, so ska te vara.
(Poistuu hetkeksi.)
PIIKKI-LIISA on hyräillyt jotakin hengellistä laulua.
Siunaa ja varjele! Mikäs se siellä pensaassa?
KOKKI-VAPPU palaten
Kun oli paisti palaa. Ne on ne tällaisten pienten paikkojen uunit niin arvaamattomia.
Niin, te kun olette tottunut niin suuriin. — Mutta minkähänmoinen rähinä se siellä Suontaustassa tänä iltana oikein nouseekaan! Kyllä se ne ajaa menemään. Ajoi se sen Ulla-vainajankin monta kertaa hankeen, kun humalapäissään oli. Ei sen puolesta, että kyllä siinä emännässäkin oli syytä.
Se se nyt vasta hiprakka oli. Ihan niinkuin heität suoloja tuliselle hellalle. Kyllä Venneri ikänsä sen muistaa. Ei hän ikinä naisväkeen lepy.
On se sentään komentoa talossa, jossa on pelkkiä miehiä! Kerran minä tein sinne asiaa, kun ajattelin että näemmehän millaista siellä on. Porsaat oli tuotu tupaan ja kanat pasteeraili lattialla. Ja Hermanni leipoa töhri pöydän kulmalla. Enkä minä usko, että siinä sitten Ulla-vainajan ajan oli käytetty vettä ja riepua…
Nauravat
Minä tässä toissakesänä hyppäsin sen Hermannin lehmää pakoon niin että olin henkeni heittää…
Niinhän ne niiden lehmät navetassa pelkäävät hametta kuin hullut ja metsässä tulevat päälle.
Mitähän nekin veljet sillä maallisella omaisuuden tekevät.
Sanoo muuta. Seinänraoissa säilytetään. Hiiret syövät…
Mutta aijai, paljonkohan kello jo onkaan? Pitää lähteä laittamaan ruokapöytiä.
(Poistuvat.)
Hermanni ilmestyy pensaista tähyilemään.
On ne, on ne, ne vaimoihmiset. Laittavat pöydän kuin trekoolin vain. Mutta kyllä tuossa kukkaro kuluu. (Hänen tekee mieli leivoksia, mutta hän epäilee ottaako.) Nämä on meidän Vihtorin häät. Ja minä olen kutsuttu kanssa. (Ottaa, hotkaisee ja ottaa toisenkin kerran.)
KOKKI-VAPPU tulee. Lyö kätensä yhteen kuin kissaa pelotellakseen.
Mikäs mies täällä on!
Heinässähän minä…
Nyymanskan puutarhassa! Vai se Suontaustan setämies… Tehkää vain hyvin ja ottakaa. (Silmäilee Hermannin likaisia käsiä.) Tai ehkä minä saan luvan tarjota, jos ne Suontaustan miehet huolivat mitään naisen kädestä.
Mitäs sillä on väliä. Ruoka kuin ruoka. Meillä ei olekaan tullut laitetuksi keittoruokaa, kun romahti se muuri alas.
Vai romahti muuri.
Romahti.
Tänään?
Taitaa olla toista viikkoa.
Vai toista viikkoa. Eikä vielä ole korjattu.
Ei ole tullut haetuksi muurimestaria. Heinänteon aika. Vaikka tiellä se siinä on, ettei tahdo liikkumaan päästä…
Vai ei tahdo päästä. Kun on muuri levällään lattialla. Mutta sen minä sanon, että häpeä se on koko pitäjälle se sellainen talo.
Vai häpeä.
Ottaisitte rouvasväkeä taloon.
Jaa, laittaisivatko ne sen muurin?
Pitäisivätpä teitä itseänne vähän komennossa, senkin jallikat ja suttupytyt…
Ja suttupytyt. Ei sitä talonpojan aina tarvitse olla niinkuin herrasväissä ollaan.
Kokki-Vappu käy ylenkatseellisesti kiinni hänen nappeihinsa.
Mikäs tämä on?
Nappi. Kun itse neuloin.
Ja tämä!
Kun ei sattunut olemaan samaa maata… Niin siihen ei ollut…
Siinä se on ison talon setämies! Kuin mikäkin kaupungin hotellin rotta!
Vai rotta. Vai rotta…
Leikillähän minä. Ottakaa nyt siitä namusia. — Mutta ihan totta: olisitte saaneet siunata Elinaa, että Vihtorin huoli.
HERMANNI äkkiä
Huusholliska sanoo vaan sille suutari-vainajan tyttärelle, ettei ole hyvä yrittää meille. Meidän isäntä on varannut korennon oven eteen ja joka ikkunan pielessä on patukka. Ja viinaa on tuotu. Ja kun meidän isäntä juo, niin ei se pelkää rovastia eikä vallesmannia eikä kupernyöriä…
Sen minä sanon, että jos te senkin korpit siellä variksenpesässä satutatte kätenne minun risttyttäreeni, niin minä tulen ja opetan teidät kaikki niin että muistatte. Mukkulassa oli kymmenen piikaa, eikä överstinna saanut niitä pysymään kurissa, mutta minä sain.
Ei minua saa lyödä.
Mikä on ettei saisi?
Minulla on rahaa. Vaikkei sanota missä.
Rotanpesissä. Tuvanseinäin raoissa.
Eipäs.
Saunan kynnyksen alla?
Eipäs!
Tallinparvella vanhassa sukanterässä?
HERMANNI pelästyneenä
Kukas sen on sanonut?
Aijaijai, vai siellä! Minä menen ja haen ne kätköt… (Nauraa.) No, en minä nyt tällä hetkellä lennä. Malttakaahan nyt, jos toisin jotakin syömistä.
Sitä paistia sieltä. Tunnen kärystä…
Vai kärystä… Nyymanska tulee, Nyymanska tulee!
Nyymanska tulee. Vappu työntää Hermannin näyttämön taakse.
Vai jo sitä nyt tullaan.
Terveisiä. Kauniit toimitukset ne olivat. Kööri oli ja urkuri itse johti. Ja kauniisti rovasti puhui ja varoitti, Mutta kauheaa se on, kun sanovat vanhan Suontaustan varanneen revollin ja viinaa.
Revollin…
Ja Vihtori vaan on niin itsepintainen, että kivenkovaan lupaa lähteä sinne Elinan kanssa. Ja Elinakin on menossa…
No, jo nyt jotakin!
En minä ymmärrä kuinka Elina voi olla niin levollinen. Itki se silloin,
kun rovasti tuli siihen paikkaan, että tahdotkos sinä Vihtori Severus
Vennerinpoika Suontausta ottaa tämän Elina Maria Kallentyttären nyt
Varjelkoon! Kissakos se siellä linnustaa…?
Kissa kai. Mutta Serafiia on huoleti: ei Suontaustan Venneri ota käteensä revollia.
Kukas sen tietää humalapäissä… Tottahan tämä limunaati nyt piisaa?
Kyllä morsiuspari saa skoolata vaikka aamuun asti.
Entä hyytyyköhän silee, kun on näin kuuma?
Kyllä hyytyy ja kyllä piisaa. Serafiia panee vaan luottamuksensa minuun.
(Lähtevät taloon.)
HERMANNI pistää päänsä esiin pensaista.
Tuokohan se minulle sitä paistia. Muhkia se on huusholliska. Kuin ruustinna.
Hääkansa saapuu kohinalla taloon. Viulu soi.
Ajjai kun on kuuma!
Ajatteles, kun urkuri astui minun hameeni liepeelle!
1. TYTTÖ juosten näyttämölle.
Se tietää häitä.
Ettäkö urkuri ja minä…?
No, sitä, sitä…
Nauravat, järjestävät hiuksiaan.
Minua niin pelottaa.
Mikä?
Puhe tietysti.
Mitäs sinä.
Kun urkurikin on kuulemassa.
Hänellä on tänään niin kaunis kaulaliina.
Nauravat.
Mennään kaivolle, minä kuolen janoon.
Juoksevat vasemmalle.
VIHTORI tulee häätalosta päin laulaen.
Maantie pitkä ja sannoitettu ja marmori maantien alla, tali ali tali ali tali alla la lei ja marmori maantien alla. Enkä mä lemmi joka tyttöä taivaankannen alla, tali ali jne.
Taiteilija, Antti!
Heilani kotiin kävi suora tie ja sannalla sannoitettu, tali ali tali ali tali alla la lei.
Antti tulee. Laulavat yhdessä.
ja sannalla sannoitettu.
Olikos näinkin nuorelle tytölle heili jo vannotettu, tali ali jne.
Linna se on minun kotini
ja keisari isäntäni,
tali ali jne.
Sorjan tytön povelle
sinne jäi minun ikäväni,
tali ali jne.
Miksen mä istunut kotona
ja poltellut rettinkiä,
tali ali jne.
Nyt minä istun Vaasan linnassa
ja helistelen kettinkiä,
tali ali jne.
Mut vaikka ma olen vain vangittu poika,
ei tarvitse irvistellä,
tali ali jne.
Ei sitä tiedä kenen mamman poika saapi rautoja helistellä, tali ali jne.
Sano poika kulta, mitäs nyt keksitään.
Olet kai selittänyt ukolle kaikki juurta jaksain?
Näyttänyt toteen, että Suontaustan nykyinen hallitus on synti ja häpeä.
Puhunut kauniisti, oikein sydämeen käyvästi?
No niin että jo itseänikin itketti. Kissa itki lattialla.
Jos koettaisit uhata, ruveta oikein kovaksi?
Koetettu, koetettu, veli kulta. Olin hävytön, löin nyrkkiä pöytään, toruin, haukuin, huusin kuin kasakka.
Eikä vain auta?
Ei. — Mutta tänä iltana täytyy Suontaustan ovien avautua.
Täytyy tietenkin.
Tänään tai ei koskaan.
No, vaikka meidän pitäisi piirittää talo.
Niittokoneilla!… Keksipäs nyt keino, sinä hyvä pääkoppa!
RINKIN-ANTTI kuiskaa.
Katsopas tuonne pensaisiin.
Hermanni setä! Parahiksi. Nyt minä tiedän keinot ja konstit!
Joko keksit? Hurraa!
No Hermanni setä, mitäs te siellä?
Heinässähän minä.
Jos te hetkeksi heittäisitte heinänteon ja menisitte viemään sanaa
Suontaustan isännälle.
Jaa sanaa.
Niin. Sanokaa, sanokaa… että hän tänä iltana saa nähdä ihmeitä.
Jaa mitä ihmeitä?
Yhden noidan ja noita-akan.
Mistäs ne tulisivat?
Tallinparvelta.
Mitäs ne sieltä?
Ne asuvat siellä.
Tallinparvella?
Vartioivat aarretta.
Eipäs
Juupas. Tänä iltana ne varsiluudalla ratsastavat sisään Suontaustan tuvanikkunasta.
Mitäs sinä nyt…?
Ne asettuvat muuriromolle keskelle lattiaa ja rehkivät siinä.
Mitäs kauheita sinä nyt?
Menkää te ja sanokaa tämä isännälle. Niin, niin, se on tärkeää että isäntä saa sen tietää.
Hermanni lähtee. Vihtori ja Rinkin-Antti purskahtavat
suureen nauruun.
Kyllä sinä nyt pelotit ne pahanpäiväisesti.
Saat uskoa, että hetken perästä on isä-ukkokin täällä pensaissa.
Ja silloin hän saa kuulla. Päätät lähteä minun kanssani maailmalle.
Niin pitkälle kuin tietä riittää.
Oikein vakituiseksi maankiertäjäksi…
Otan vaikka posetiivin selkääni.
Mainiota! Juuri niin: posetiivi selkään! Jollei nyt tämä keino tepsi, niin ei mikään.
Totta se nyt vaan uskoo juoneemme?
Pannaan molemmat parastamme. Saat nähdä, että sinä vielä tänä iltana olet Suontaustan isäntä.
Uskotaan ja luotetaan. Mutta nyt täytyy toimia viisaasti. Koetetaanpas tänä päivänä olla villeinä kuin mustalaiset.
Kuin mustalaiset! (Laulavat.)
Älä sure pappa ja älä sure mamma mun köyhää naimistani, tali ali jne.
Tavara ei kelpaa taivaaseen, minun rakkaat vanhempani, tali ali jne.
Laulun aikana on kööri tullut näyttämölle. Vihtori menee häätaloon.
URKURI köörille
Asetutaan tänne, asetutaan tänne. Pysytään koossa. Kun neiti Jalokorpi on pitänyt puheensa, huudetaan eläköön. Kolme kertaa. Hyvin tahdissa.
Kokki-Vappu tulee touhuten kaatamaan limonaatia laseihin.
Rinkin-Antti nostaa hänelle kohteliaasti lakkia.
Vappu ei ole huomaavinaan.
Katsokaas, kun tuo aurinkokin paistaa niin hyvien kuin pahojenkin ylitse. Terveeks, huusholliska. (Vappu ei huomaa.) Noo, tuohon tassuun. — Saankos luvan tarjota pastilleriä. Eikös ole yhtään yskä?
On. Ja jotkut saisivat ymmärtää yskän…
Kuulkaas huusholliska, oli kerran akka — ukko, ukko minun piti sanoa — ukko, joka ei olisi suonut kevään tulevan. »Pysykääkin siellä maassa!» sanoi hän kukkasille.
Oletkos hiljaa!
»Oletkos hiljaa!» sanoi hän leivosille.
Pois siitä silmiltäni.
»Pois siitä silmiltäni!» huusi hän auringolle.
Kaikki nauravat, Vappukin.
Sellainen se ukko oli.
Kun neiti Jalokorpi on puhunut, huudetaan eläköön. Mutta neiti
Jalokorpi ei ole saapuvilla. Ja joku toinenkin puuttuu…
Vihtori, Elina ja Nyymanska tulevat. Hetken perästä
tytötkin kaivolta.
Eläköön Elina, minun morsiameni. Eläkööt Vihtori ja Elina! Sanotaan ettei sulhasella ole mitään tekemistä omissa häissään, mutta kyllä Suontaustan Vihtorilla vain on. Ei tosin muuta kuin ylistää omaa morsiantaan, mutta siinäpä hänelle riittääkin työtä. (Laulaa.)
Kaikki ne riiaa rikasta, vaan reisaavaist ei kukaan, tali ali jne.
Tässä on tyttö joka uskaltaa mennä reissupojan mukaan, tali ali jne.
NYYMANSKA itkemäisillään
Aijai kuinka ylenannettu tuo Vihtori on tänään.
VIHTORI laulaa
Jos elin hyvin taikka huonosti, niin itse ma asiani vastaan! Älkää te anoppimuori-kulta keittäkö hiirenviinaa. Sillä hiirenviina on ilkein myrkky taivaankannen alla.
ANTTI ja VIHTORI
Tali ali tali ali jne.
Ei meitä surulla ruokita,
Se on ilo joka elättelee.
Ilo, ilo, ilo! Ollaan kaikki iloisia. Jokainen kohdastaan ja kaikki yhteisesti!
Ollaan hiljaa…
Helkkarissa. Se ei ole minun syyni että minua tänään niin laulattaa ja tanssittaa…
Ollaan hiljaa, Vihtori…
Kööri, urkurin johdolla, laulaa »Sua tervehdin». Ilona on hermostuneena vetänyt paperilipun taskustaan ja lukee osaksi ulkoa, osaksi paperista.
Arvoisat läsnäolijat! On hetkiä ihmiselämässä, kun emme voi tulkita mitä sydän tuntee. Sellaisia hetkiä ovat nämä häät, jolloin rakas ystävättäremme Elina Nyman viettää häitä Vihtori Suontaustan kanssa. Elämä ei aina ole tanssia ruusujen ja kukkasten päällä. Mutta sumut eivät koskaan hallitse kovin kauan ja aurinko voittaa aina. Sentähden minä toverien puolesta pyydän saada toivottaa nuorelle parille onnea ja sydämellistä rauhaa. Ja että he menestyisivät ja kauan eläisivät maan päällä. Toverit, kohottakaamme kolminkertainen eläköönhuuto nuorelle parille.
Urkuri johtaa köörin huutamaan eläköötä.
Nyt ne kaupat on tukossa ja lukossa, kun on hurrattu päälle. Se on sentään helkkarin oikeassa se Anundilan Kalkke, kun se sanoo, että se hurraaminen tämmöisissä toimituksissa aina on paras.
Tehkää hyvin ja ottakaa lasia. Tehkää hyvin.
Yleinen kilisteleminen.
Onneksi olkoon, onneksi olkoon. Häät ne on kuin juhannus. Kukkia, lintuja, perhosia, mettiisiä…
VIHTORI kuiskaten
Jokohan tuonne pensaisiin on ilmaantunut niitä ulkomaan lintuja?
Kyllä minä sanon kun ilmaantuvat.
Kyllä se heinänteko tänä vuonna meni kuin yhdessä suhauksessa.
Vastahan Suontaustassa on alettu.
Suontaustassa! Tietäähän sen Suontaustan.
Tässä pitäjässähän minä ensi kerran näin sen sellaisenkin vehkeen, jota sanotaan aumaksi.
Eikö ole sattunut näkymään edes rautatien ikkunaan?
Jahka nyt joskus rautatielinja vedetään Suontaustan peltojen poikki, niin sitten ehkä näkyy…
Nauraa.
RINKIN-ANTTI laulaa.
Kulkijan elämä on tuulta ja tyyntä ja myötä- ja vastamaata. Odotella tuulella tyventä ei kulkija-poika saata.
Kulkijapoika se matkalla kohtasi kukkivan orvokin kukan. Katsella saa, muttei omistaa oo kulkijapojalla lupaa.
Ei niin surullista, Antti. Täällä pitää olla iloa ja riemua.
URKURI kohottaa limonaatilasia tyttöjen parvea kohti.
Iloa ja riemua!
RINKIN-ANTTI kuiskaten
Nyt lensi kaksi ulkomaanlintua pensaisiin.
Mutta kuinkas niiden henkivakuutusten nyt käy? Oletteko, pojat, tuumineet?
On tuumittu, että täällä meidän kylässä ollaan niin terveitä.
Jaa ei se siihen kuulu. Ja kun tämä uusi yhtiökin antaa niin erinomaiset edut.
Otetaankos siihen naisia?
Kuinkas muuten: Neiti Jalokorpi ei vielä ole tainnut saada prospekteja.
(Vetää taskustaan esiin papereita.)
Parasta on että kanttori vakuuttaa näiden meidän kylän tyttöjen henget.
Ne on kalliita henkiä järjestään.
Antin henki se on kallis!
Olkaas hiljaa nyt muut. Nyt sulhanen puhuu. Niinkuin te kaikki tiedätte, on tuossa naapurissa se Suontaustan talo, jossa vallitsee niin jalo komento, ettei siinä enää ole korjaamisen sijaa. Siellä tavataan seitsemän vuoden vanhaa ruista ja neljän vanhaa silavaa ja emäntä-vainajan loukuttamia pellavia ja emäntä läksi tästä maailmasta toistakymmentä vuotta sitten. Ja tapahtui siellä kerran sellainenkin ihme, että kun aumaa purettiin, niin se oli sisältä yhtä silppua ja hiiriä tuli kuin turkin hihasta. Mutta mitäs niistä maallisista. Minun mieleni teki tässä vielä aivan vasta ruveta aumojen ja hiirien ja rottien isännäksi ja minä sanoin isäukolleni kovat sanat. Mutta isä kyllä ymmärsi, ettei minusta ole pitkähäntien valtiaaksi ja tänä iltana ovat reekelilukot Suontaustassa visusti kiinni. Vaan:
Mikäs mull' on hätänä!
Kun heilani on kuin mä itte…
Ystäväni Rinkin-Antin elämä on opettanut minulle, millä lailla ihmisen on kaikkein paras olla: sillä lailla että hän on vapaa kuin taivaan lintu…
Mitäs Vihtori nyt puhuu. Elina, kuuletkos sinä.
ELINA onnettomana
Äiti, eikös jo päästä päivälliselle…?
Älkää nyt, älkää nyt. Kuulkaa nyt loppuun. Minä olen päättänyt ruveta posetiiviäijäksi.
Naurua ja huudahduksia.
Saakos onnenlehtiä kanssa?
Tietysti.
Koskas sinä tämän keksit?
Silloin jo kun tuon Rinkin-Antin kanssa kiertelimme. Sitä ei usko kukaan ihminen kuinka hauskaa elämää se on.
Ei huolta huomisesta päivästä, ei pelkoa että koi syö ja ruoste raiskaa ja varkaat kaivavat…
Saisittekin jo lakata puhumasta jumalattomianne.
Niissä pojissa on taiteilijaverta. Se on temperamenttia!
Ihminen on niinkuin kukkanen kedolla. Ei hänen pidä tehdä työtä eikä kehrätä. Jos minä olisin joutunut Suontaustaan, olisin ensi työkseni saanut ruveta korjaamaan muuria.
Vieläkös se muuri on siinä tuvan lattialla?
On ja pysyy.
Naurua.
Ei kukaan usko miten mukavaa se on. Talvellakin, kun pakkasesta pääsee taloon ja emäntä käskee pöytään ja menee kiehauttamaan kahvia ja saa kuivattaa jalkineet ja pääsee saunaan…
Mutta miten kävisi jos kaikki kiertäisivät eikä kenelläkään olisi tupaa eikä saunaa?
Niin…
Sitten tapaisivat maankiertäjät salolla ja tekisivät yhteiset tulet ja lämmittelisivät siinä…
Mutta missäs sitten nukuttaisiin? Ei olisi uuninpankkoa.
Vaikkapa maakuopissa. Havumajoissa…
Olkaa hiljaa nyt. Minä olen tänään sulhanen ja saan puhua niin paljon kuin tahdon.
Hiljaapa sulhanen ja morsian aina ovat häissään.
Niillä ei ole mitään sanomista. Mutta minulla on. Minä ostan posetiivin ja kannan sitä koreasti selässäni. Elina astuu perässä ja kantaa lintuhäkkiä ja onnenlehtiä…
Kiertotähti ilmoittaa…
Niin, kiertotähti ilmoittaa asiat meidän kauttamme. Kaikki saatte tietää.
KOKKI-VAPPU tulee arvokkaana, niiaa.
Päivällinen olisi sitten valmis. Vassokuu.
Tehkää hyvin ja käykää päivälliselle. Tehkää hyvin.
Se on sitten mukavaa kun saa toverit.
Tehkää hyvin ja käykää päivälliselle.
Sulhanen ja morsian lähtevät edellä, muut perässä.
Ja sellaiset kuin Vihtori ja Elina!
KOKKI-VAPPU tiuskaten
Jätä sinä ihmisten risttyttäret rauhaan!
RINKIN-ANTTI ottaen taskustaan pienen pussin.
Pepparmynttiä, vassokuu!
Naurahtavat molemmat, menevät häätaloon. Hetken perästä tulee morsian itkien näyttämölle. Sitten sulhanen.
VIHTORI koettaen olla vakavana.
Elina, älä itke, älä. Olethan sinä aina ennenkin luottanut minuun.
Mutta et sinä koskaan ole näin hulluja puhunut, posetiivi… onnenlehtiä. Jatka sinä Rinkin-Antin kanssa. Minä jään tänne äidin luo.
Etkös sinä ymmärrä, että sinulle tulee paremmat päivät kuin keisarin tyttärelle? Asut taivaanalustan suuressa salissa ja sinun vuoteenasi ovat metsän sammaleet.
Kuinka sinä voit laskea tällaista leikkiä?
Tämä ei ole leikkiä. Minä olen perin sydämistynyt siitä talon asiasta. En enää huolisi Suontaustasta, vaikka isä tuossa tarjoaisi sitä minulle. En huolisi.
Huolisit!
En! Hullu rupeisi otsansa hiessä siinä raatamaan. Sellaisessa variksenpesässä. Näet kuinka huolettomia päiviä Rinkin-Antti viettää.
ELINA karkaa ylös.
Minä en jaksa sinua kuunnella!
Kuulepas! Minulla on rahaa senverran että saamme posetiivin, linnun ja onnenlehdet… Tai tahdotkos sitten että lähdetään matkaan, »muille maille vierahille»… Minä olen valmis.
En, en, en! Minä jään tänne äidin luo. Sinä saat lähteä.
(Juoksee pois.)
Vihtori menee laulaen perässä.
VENNERI astuu Hermannin kanssa esiin pensaista.
Kuulitkos sinä mitä se sanoi: ettei huolisi talosta vaikka tarjottaisiin. Siinä se on penikka. Älköön uskokokaan, että tässä tarjotaan. Kyllä pakanat ottavat jahka aika minusta heittää. Lähdetään pois heinään! Tällainen poutapäivä.
Ei minun tarvitse sinua totella.
Vai ei.
Vanhempi veli minä olen kuin sinä. Talo kuuluu kaiken oikeuden ja kohtuuden nimessä minulle, vaikka sinä aina olet minua komentanut.
Oletkos sinä hullu!
Rahaa minulla on itselläni. Etten vain vaadi isännyyttä.
Lähde pois nyt heinään.
Enkä lähde. Oletkos antanut minulle ruokaakaan?
Oletteko te kaikki tulleet hulluiksi?
Oletkos minulle maksanut palkkaa, vaikka aamusta iltaan teen sinun työtäsi…
Mutta hyvä veli, tiedäthän sinä, ettei talossa ole mitään sisääntuloja…
Mutta minä tahdon että on. Että niitetään niinkuin muissakin ihmisissä ja että on ompelukone ja polkupyörä.
Ompelukone ja polkupyörä!!! Kukas niitä polkee?
Polkee kuka polkee.
Tämä suutarin tytär… vai sinäkö niitä poljet?
Ykskaikki. Lähde itse heinään. Minä odotan ruokaa.
Täälläkös sinä sitten aiot syödä? Suutarinlesken herkkuja?
Ja entä jos!
Sinä aiot mennä naimisiin. Otat suutarinlesken. Ja sitten tuodaan taloon niittokoneet ja ompelukoneet… Ja minun ainoa poikani uhkaa lähettää kimppuuni noidat ja varsiluudat… Te olette kaikki tulleet hulluiksi. Ja minä tulen kanssa hulluksi, jos vielä katselen tätä maailmanlopun menoa…
(Pakenee kauhuissaan.)
Suutarinlesken! Kyllä kai sekin mielellään ottaisi. Mutta ei se tule huusholliskaa likellekään…
KOKKI-VAPPU tulee tuoden ruoka-annosta.
Tässä tätä nyt olisi.
Minä jo… että taisi huusholliska unohtaa…
Enhän minä. Mutta piti olla passaamassa. Ne on niin nälkäisiä tällaisissa talonpoikaisissa paikoissa… Ei, ei, ei, enhän minä Suontaustaa tarkoita. Eri asiahan se on!
Mitäs nämä herkut nyt ovat?
Tämä on makaruunilaatikkoa. Eikös isäntä koskaan ole syönyt?
Isäntä! Niin, se onkin niin, että minä oikeudella ja kohtuudella olen
Suontaustan isäntä. Minä olen vanhempi veli.
Aijai, ei pitäisi antaa nuoremman veljen komentaa. Onkos siellä
Suontaustassa koreita huvilanpaikkoja?
Patapaistiakos tämä on, kun on niin mureata?
Jaa, onkos se hyvää?
Ei minun käsissäni tällaista syntyisi.
Pitää ottaa emäntä.
Niin… mutta kun ne lehmätkin pelkää ja… nämä napitkin…
Neulotaan napit. Minulla sattuu olemaan taskussa vehkeet.
Vai on ne aina huusholliskalla taskussa vehkeet.
KOKKI-VAPPU ommellen
Pitää olla. Noin. Kyllä sentään täytyy olla talossa järjestys ja miehillä ruoka pöydässä, kun työstä tulevat, ja napinneuloja…
Hetken äänettömyys.
Minulla on rahoja enemmän kuin Vennerillä.
Ottakaa te isännyys, kun olette vanhempi veli. Vaikka nuoremman näköinen te olette. Ei teitä uskoisi vanhemmaksi.
Jaa nuoremman näköinen! — Ei taida se huusholliskakaan olla vallan… tyhjäkätinen…
Taitaahan sitä joku markka olla kokoontunut sinne pankkiin.
Aijai… Pankkiin. Ei niitä pankkeja tiedä. Pitää ottaa sieltä pois.
Isäntä on huoleti vain.
Isäntä!… Paljonkos siellä on?
Aijai sitä isäntää. Enhän minä ole pruukannut vieraille… Mutta ei taida isäntä niin vieras ollakaan!
Onkos sata markkaa?
Kokki-Vappu nauraa.
Taitaa olla enemmän? Kaksi, kolme, viisisataa?
KOKKI-VAPPU nauraen
Isäntä tekee pilkkaa!
Jaa ettei niin paljon? Johan minä…
No saa sitä panna vähän lisää!
Lisää. Aijai, onkos se huusholliska niin rikas tyttö!
No on se nyt tuhannen markan tyttö.
Tuhannen markan tyttö!
Muttei saa puhua muille.
Ei puhuta, ei puhuta.
Missäs ne isännän rahat sitten ovat? No, sanoo nyt!
HERMANNI kuiskaten
Tallinparvella.
Aijaijai, onkohan niistä mitään jäljellä!
Kyllä ne siellä säilyy. Mutta pankista pitää ottaa pois.
Ja tallinparvelta myöskin. Aijai, taisivat huutaa.
(Juoksee pois ketteränä kuin nuori tyttö.)
Tuhat markkaa. Ja sellaista ruokaa. Ja minä olen vanhempi veli, vaikka nuoremman näköinen…
(Katoaa pensaisiin.)
Vihtori ja Elina tulevat.
Kuule, tahdotko mieluummin, että lähdemme kauemma. Mitäs sanot
Amerikasta?
En minä tiedä…
Rahaa saadaan aina sen verran ja terveet kädet elättävät.
No, mieluummin sitten Amerikkaan kuin onnenlehtiä myymään maantielle.
No niin, Amerikkaan sitten.
Vennerin ääni kuuluu kuin suuri huokaus pensaista: »Amerikkaan!»
Mikäs se oli?
Kummittelee!
Laulaa.
Eikä ne Atlantin aallot kasva ruusuja punaisia, vaikka ne tuutii Amerikan rantaan poikia tuhansia.
Kun Atlantin merellä seilattiin, kävi ankara pohjatuuli. Neekeritytöt ne Amerikan rannalla heilaksensa mun luuli.
Laulun aikana ovat vieraat hajaantuneet lehtoon.
Tällaisella aterialla elää vaikka viikon. Mutta söikös tämä nuori pari mitään? Tässä maankiertäjänammatissa pitää ottaa vastaan hyvä ateria, kun se tarjotaan.
ILONA kirkaisee
Voi voi, täällä on mies pensaissa.
VIHTORI ilostuneena
Tuokaa se tänne!
Se on isäntämies!
No, sitä parempi!
Venneri vedetään näyttämölle.
Heinässähän minä…
Tuntevatko herrat toisensa?
VIHTORI kumartaen isälleen
Kyllä me joskus olemme olleet tutut, mutta tuttavuus sanottiin irti…
Älä siinä irvistele…
En millään muotoa. Oli kovin hyvä että tulitte, isä, niin saamme sanoa hyvästi. Me lähdemme tästä, Elina ja minä, oikopäätä Atlantin taakse…
Mene sinä hunsvotti vain Atlantin taa ja jätä kotitalosi hiirien ja rottien asua.
Mutta isä, mitäs te nyt? Hyvinhän te sen hoidatte. Eihän minusta olisi ollut talonpitäjäksi.
Sinä se vasta työntekijä olet, kun vain tahdot.
Minä olen niin mieltynyt tämän Rinkin-Antin ammattiin. Se on hyvä ammatti.
Sen minä voin todistaa. Ei ammatti siitä parane. Ja Vihtori on siihen vallan sopiva. Hän makaa selällään kankaalla kuin allakantekijä ja tarkastaa taivaanlakea juuri yhtä somasti kuin minä itse.
Lähtekää te lurjukset vain kiertämään. Ja naikaa ja ostakaa luujauhoja ja niittokoneita. Ja menkää Amerikkaan. Mutta ei yhtään penniä teille lohkea Suontaustasta. Se menee pakanoille…
HERMANNI astuu esiin
Suontausta on minun. Minä olen vanhin veli, vaikka olen nuoremman näköinen. Ja tämä on minun morsiameni, tämä huusholliska.
Niin. Sitä se käki kukkui. Ensi sunnuntaina meidät kuulutetaan.
No hei ja hurraa, Hermanni setä. Se oli oikein tehty.
Mutta minä vien nyt Suontaustan.
Suontausta on Vihtorin. Muille sitä ei anneta. Vihtori muuttaa sinne tänä iltana. Ja tämä suutarintytär tämä kanssa. Vihtori, ethän sinä mene Amerikkaan? Minä muutan porstuanperään. Sinä saat puuhata miten tahdot…
Ei, ei isä. Antakaa talo vaan Hermannille. Kokki-Vapusta tulee topakka emäntä. Kyllä se ruuasta ja piioista pitää huolen.
Ei. Tuo tuossa (osoittaen Elinaa) on vallan mukavan näköinen. Sinä saat niittokoneen ja osta vain luujauhojakin lystikses — vaikkei ne kannata.
VIHTORI purskahtaa kauan pidätettyyn nauruun.
Se on sentään maailman paras mies tuo Suontaustan Venneri. Elina, tanssitetaanpas sitä… Rinkin-Antti, tehdäänpäs piiri…
Pyöräyttävät Venneriä.
Mutta minä en annakaan perään. Minä tahdon kanssa kerran käskeä.
Setä, rakentakaa te koivikkoon huoneet ja eläkää siinä Vapun kanssa kuin kukko ja kana…
Jaa, se passaa. Minä tahdon villan järven rannalle. Minä en tahdo
Suontaustaan. Elina saa sen pitää. Se on risttyttären.
Mutta siitä pitääkin tulla kuin linna. Katsokaa, napit neuloi… Ja tuhat markkaa…
Tyst, tyst…!
Ei mitään, ei mitään!
PIIKKI-LIISA tulee juosten, lyö kädet yhteen.
Tuo Kokki-Vappuko sen Hermannin nyt veikin.
KOKKI-VAPPU leveänä
Minä.
Naurua.
ELINA Vennerille
Onko tämä nyt totta? Se on niin onnellista, ettei sitä uskalla uskoa.
Tulkaa vain tänä iltana. Vaikka paikalla.
Kyllä häät täällä juodaan loppuun. Ja vasta nythän ne häiltä tuntuvat.
Ja tanssitaankin…
Ja lauletaan.
Ja hurrataan.
Se muuri siellä vielä on korjaamatta, kun ei tuo Hermanni…
Vai Hermanni. Mutta minä en enää välitä sinun torastasi. Huvila elikkä villa rakennetaan ja ompelukone pitää olla ja polkupyörä…
Tämän kaiken minä tiesin, Elina. Siksi annoin sinun vähän itkeäkin.
Unohdetaan pois.
Mitäs niistä.
Vai ei se Rinkin-Antti sitten saanutkaan tovereita.
Mutta Rinkin-Antilla on aina koti Suontaustassa.
Koti ja kortteeripaikka.
Elämä on niinkuin silkkiä vaan!
Ja kun tahdot lähteä liikkeelle, niin kukaties joskus lainaan pyöräni…
Aijai jaijai — minulle! Näin sitä sitten mennään. Kuperkeikka. Ylämaa.
Alamaa. Sellaistahan se on elämäkin.
Hui hai! Eläköön elämä, sen ylämaat, alamaat, kuperkeikat, mutkat ja väärät. Ja otetaan sitten vanha purpuri. Sormusta itsesi, pelimanni-Jaska! Isä ja Nyymanska tanssivat yhdessä… Kaikki muut löytävät omansa. Viulu soimaan!
Purpurin loppupuolella laskeutuu esirippu.