The Project Gutenberg eBook of Lapveden meteli, by Martti Wuori

Kustaa Götrikinpoika Fincke, Savonlinnan isäntä, Suomen käskynhaltija. Henrikki Klaunpoika Horn, Etelä-Suomen laamanni. Juhana Niilonpoika, linnankirjuri. Pertti Yrjänänpoika Rännäri, vouti. Erkki Huotari, voudin kirjuri. Neljännesmies. Kymmenysmies. Aatami Arpiainen, Lapveden nimismies. Kerttu, hänen vaimonsa. Maunu Nyrhi, talollinen. Inko Multiainen, talollinen, lautamies. Helka, hänen äitinsä. Riitta, hänen sisarensa. Liukku, | Remes, | lautamiehiä. Kupia, | Vainikainen. Tarkka. Haataja. Tarkan emäntä. Haatajan emäntä. Katri, | palvelustyttöjä. Kirsti, | Kaksi kenkkäriä. Muita Lapveteläisiä: lautamiehiä, talonpoikia, kuokkavieraita, naisia ja lapsia. Jääskeläisiä, savolaisia ja hämäläisiä talonpoikia. Fincken ja Hornin palvelijoita. Huoveja ja muuta sotaväkeä.

Fincke oli syntynyt v. 1510 ja on siis näytelmän tapahtumain aikaan 42 vuoden vanha.

Arpiainen, iso mies ("Koljaatti"), mutta luonteeltaan hieman saamaton, noin 38 vuoden iässä.

Kerttu, lihava, reima eukko, kasvultaan miehensä kokoinen, häntä muutamaa vuotta nuorempi.

Nyrhi, noin 22 vuoden tienoissa, vilkas, intohimoinen, taipumaton, hieman salakavala luonteeltaan.

Multiainen, 27 tienoissa oleva, miettivä, suora, vakava, tyyni, vaan hieman veltto luonteeltaan.

Riitta, 19 vuoden vanha, kaunis, vaaleanverinen, vähän veljensä luonnetta, syntynyt hiljaista onnea varten, vaan vedetään metelin pyörteeseen, johon kiihtyvän intohimonsa tähden hukkuu.

Näytelmän esittämisen helpottamiseksi voi henkilöiden lukua vähentää seuraavilla:

2:ssa näytöksessä — neljännes- ja kymmenysmiehillä, 3:ssa näytöksessä — Fincken ja Hornin palvelijoilla, ja 4:nen näytöksen II:.ssa kuvaelmassa —12 lautamiehellä, sekä 5:ssä näytöksessä — jääskeläisillä, savolaisilla ja hämäläisillä talonpojilla, tarkoituksen mukaisesti muuttamalla lauseet, joissa heistä puhutaan näytelmässä.

Multiaisen talo. Pihamaa. Oikealla asuinrakennus, vasemmalla aittoja. Perällä aita, portti keskellä. Taustalla peltoja, järveä, järven takana metsää.

Kevätkesä. Ihana päivä; järvi on tyyni, taivas sininen. Linnut kilvan laulaa lirittävät.

Lapveteläisiä talonpoikia, joukossa joku nainenkin, seisoo ryhmittäin pihalla ja istuu rakennusten portailla, Vainikainen, Tarkka ja Haataja etualalla. Vilkasta, vaan ei kovin äänekästä keskustelua. Helka tulee asuinrakennuksesta. Keskustelu lakkaa.

Kaikki (vastaavat). Hyvää päivää! — — Hyvää päivää! — — Jumal' antakoon.

Vainikainen (kättelee Helkaa). Jumala antakoon hyviä päiviä Multiaisen taloon.

Tarkka. Me puolestamme emme nyt sen enempää teiltä, emäntä, kuulumisia kysykään.

Helka. Arvaahan sen. — Kyllä hän koht'sillään tulee. Hän jo tietääkin, että meille on näin paljon naapureita kerääntynyt. Ja Maunukin on täällä. Yhdessä saavat nyt kuninkaan terveiset kertoa.

Vainikainen. Meidän, näet, kun olivat miehet kuninkaan pakeille lähettämät, niin… — No, terveinä, Jumalan kiitos, ovat kaikki Tukholmasta palanneet?

Helka. Terveinä — Jumalan kiitos! — niin pitkältä matkalta. — Eivätkös isännät vielä ole muita mukana olleita tavanneet — Liukkua, Remestä tai Kupiaa?

Helka. No. Kyllä hän kertoo. Vaikka yhdessähän ne olivat kaikki kuninkaan linnassa olleet.

Helka. Niin. Ja hyvin sanoo Inko Kustaa kuninkaaseen ihastuneensa. — Kauniin miehenkin sanoo kuninkaan olevan.

Vainikainen. Sitähän ne kaikki kuuluvat sanovan, jotka hänen nähneet ovat.

Helka. Mutta kovin taitaa olla kiivasluontoinen, koska niin oli tuimistunut, kun kuuli meidän miesten valitukset täkäläisiä herroja vastaan.

Ääniä joukosta. Siinä sen näette! Siis herrojen vehkeitä! Ehkäpä nyt apu lähtee!

Helka. Vaan tuossapa poikani jo tulee. Saatte nyt kuulla häneltä asiat tarkkaan itseltään. Ja Nyrhi voi vielä hänen sanansa tosiksi todistaa. (Puhelu taukoaa.)

Nyrhi (syrjään Multiaiselle). Kerro siis asia niinkuin sanoin! Muu ei auta. (Menee istumaan rahille, joka on etualalla asuinrakennuksen ikkunan alla, pitää päätään käsien varassa, kyynärpäät polviin nojaten, katsoo maahan ja seuraa miettiväisenä koko ajan keskustelua.)

Kansa. Niitä, niitä. Lähetystön suun kautta. (Ympäröivät Multiaisen, vetäytyen etualalle.)

Multiainen. No, sen voin jo alunpitäen ilmoittaa, että saatte hyviä uutisia. Kuningas on meidän puolellamme vääryyttä vastaan.

Kansassa (mielihyvän ilmaisuja). Meidän puolellamme! — Rehti kuningas! — Tiesihän sen!

Multiainen. Vaan minä kerron teille kaikki juurta jaksain. Tahdotte varmaan kuulla?

Multiainen. Ensin maamatka Turkuun, — rospuuton aikaan, — oli sitä Lapvedeltä asti aluksi siinäkin taivaltamista.

Multiainen. No, vaan saatiinpa sitä sitte Turussa levätä viisi vuorokautta. Ja pakostakin se oli tehtävä. Ei päästy heti merelle eikä yli Ahvenan selän. Oli kovia kevätmyrskyjä, niin täytyi vuottaa. Vaan kun sitte lähtemään päästiin, niin onnellisesti kävi taas matka Tukholmaan asti. Vaan vaikeampi se oli siellä pääsy kuninkaan puheille.

Nyrhi. Niin. Ei ne hovin herrat hevillä meille linnan portin avaimia helistele.

Multiainen. Niin, no. Toista viikkoa siinä sitte kului ennenkuin sisään päästiin.

Tarkka. Siellä sitä mahtoi olla meikäläisen moukan silmälle kaikellaista nähtävää?!

Multiainen. Säästäväisenhän sitä sanotaan Kustaa kuninkaan kyllä olevan…

Multiainen. Eipä siltä! Täytyyhän sen suuren valtakunnan hallitsijan suuresti elääkin.

Multiainen. Vaan sitä ei ole hänen käskynhaltijoillaan ja muilla virkamiehillä, jotka meiltä liikoja veroja kiskovat. Ja sitä me kuninkaalle selitettiinkin, että ihan meiltä jo viedään viimeinen leipäpala suusta….

Multiainen… kun voudit nyt ovat ruvenneet neljiä käräjiä pitämään ja sen kautta käräjäin kestitsemismaksut, kyyditsemis- ja rahtiverot ovat entisestään kaksin verroin kasvaneet. Urakkamiehet, — sanottiin, kantavat kukin elatukseksi veroa itselleen ja sitä paitsi jokainen vielä ylemmilleen. Paitsi myllypäivätöitä, joita kymmenysmiehille tehdään, on näille veroja maksettava niin, että he vuorostaan voivat neljännesmiehille ja nimismiehille kaikki suorittaa. Neljännesmiehet taas ottavat "ruokaruotsinsa." Vaan mistäs ne oravannahkansa ja haukinsa herrain, rouvain ja lasten anniksi sekä lahjoiksi laamannille, tuomarille, linnankirjurille, maakirjurille, linnan kyökkimestarille, kokille ja kellaripalvelijoille ottavat?! Mistäs muualta, kuin talonpojan aitasta.

Multiainen. Mistäs nimismiehet sitte määrätyn taksan joka vuosi linnaan ottavat?

Multiainen. Entäs milläkäs he sitte maanvoutia kestitsevät, kun hän veronkannossa käy? Milläs he maanvoutia, laamannia ja linnanvoutia kestitsevät, kun he nyt neljillä käräjillä vuodessa käyvät? Milläs he silloin linnanvoudin kolmeakymmentä viittä, laamannin kahtatoista ja maanvoudin kahdeksaatoista hevosta monta päivää ja yötä peräkkäin ruokkivat? Millä? Niin, me se kyllä tiedetään millä.

Kansassa (nurinaa ja äänekästä huutoa). Me se kyllä tiedetään! — Meidän hiellä ja vaivalla!

Ääniä joukosta. Niin. Mitäs kuningas sanoi? Multiainen. Kovin vihastui. Varsinkin kun sitte vielä sai kuulla, että laamanni kulettaa mukanaan suurta koiralaumaakin, jota päiväkausia syöttää pitää, kun hän seurueineen käräjien aikaan metsästämään rupee.

Multiainen. Kaikki saatettiin kuninkaan tietoon. Vieläpä sekin, että Fincke kohtelee meitä kuin mitäkin Viron orjia, ja ett'ei siltä lainkaan mukaan oikeutta saa, ell'ei käräjillä hänen huoneensa nurkkaan suuria lahjakasoja kanna.

Ääniä joukosta. Ähäs! Se oli oikein! Multiainen. Vaan siitäpä tiedosta kuningas tuli hyvin pahoille mielin. Se, näet, näkyy olevan hyvin kuninkaan suosiossa, tuo Savonlinnan isäntä. Vainikainen. Vai on se Suonniemen Kustaa herra siellä niin hyvissä kirjoissa?!

Tarkka. Kai se kuningas sen tautta hänet siirsikin Viipurista pois ja antoi hänelle Savonlinnan Klemetti-kirjurin jälkeen.

Haataja. Kyllä minusta jo vähän alkaa niinkuin tuntua, ett'ei niin ollen, tähän meidän asiaamme lopulta suurta apua lähdekään.

Kansassa (masentuvan mielialan ilmauksia). Vai on se sillä lailla? — Kuka sen sitte tietää? — — Taitaapa viimeksi toisaanne kääntyäkin!

Multiainen. Asiamme lupasi Kustaa kuningas tutkituttaa ja pysyttää ainoastaan kahdet käräjät käytännössä.

Haataja. Jos hän linnanvoudilla asian tutkituttaa, niin kyllä sen sitte tietää, minkälainen tulos siitä koituu.

Vainikainen. Sitähän se Fincke vouti kuuluu viime käräjillä sanoneen, että eihän sitä kerkiä neljilläkään käräjillä enää teidän asioitanne tutkia, kun näin niskoittelette hallitusta vastaan.

Haataja. Vai on se niskoittelemista, kun ei enää omia peltojaan saa kyntää, vaan linnassa täytyy veropäivätöitä tehdä ja pitkiä matkoja kyyditä pitää.

Tarkka. Hyvähän sitä on käräjillä vain sakkoja tuomita, jos kuka ei veroa maksa, vaikk'ei sillä aitassa jyväkolmannesta olisi.

Haataja. Ja jos siltä päivätyö jää tekemättä sentähden, että nälkätautia potee.

Nyrhi (joka sillä aikaa on puhellut Helkan kanssa, puuttuu nyt yht'äkkiä puheeseen). Mutta nyt on kuningas luvannut, että me saamme omiksi tarpeiksemme käyttää kaksien käräjien kapat. Ja siksi me annamme nyt pirun kantaa verot ja viedä ne linnaan.

Kansassa (iloista rähinää). Annetaan! — Piru ne vieköön! — — Se on paras konsti!

Multiainen. Niinkuin sanottu: kuningas on vaatimukseemme suostunut ja luvannut veroja vähentää.

Helka (portilla). Vaan ketäs vieraita tuolla vielä tulee? Katsohan, Inko! Eikö ne ole…?

Multiainen. Tosiaankin. Kaikki yhdessä. Ja Kupia — sieltä kaukaa — kihlakunnan kulmalta.

Multiainen. Terve tuloa! Vaan mikäs lautamiehiä nyt näin odottamatta taloomme tuo?

Remes. Kupia se meille ensin poikkesi. Yhdessä sitte mentiin Liukun luo ja sieltä päätettiin kolmin tulla tänne neuvottelemaan.

Multiainen. Heille tässä vast'ikään käynnistämme kuninkaan luona selkoa tein. Mitä siis on tapahtunut? Suu puhtaaksi vain kaikkien kuullen.

Kupia. Arvaatte: uusi ei ole asiani; vanha on nuotti virressäni. Veronkannon on Perttivouti jälleen meidän kulmalta alkanut. Eikä viikkoa viipyne ennenkuin on täällä.

Ääniä joukosta. Joko liikkeellä jälleen? - — Kyllä sitte taas kiskominen alkaa!

Nyrhi (pontevasti). Mutta nyt me asetumme vastarintaan, jos se ilves kovin nälkäiseksi näyttäytyy.

Kupia. Jousi- ja kilttirahoja ynnä muita kirkkokymmenyksiä se meiltä vaati.

Kupia. Nähkääs: jousirahat vaati hän Erkin ja Maununkin puolesta, vaikka poikani ovat vasta kolmen- ja neljäntoista iässä.

Kupia. Minkäs minä mokomalle taisin?! Uhkasi heti, että sakotetaan niskoittelemisesta. "Valehtelet", — sanoi, — "jo ne ovat viisitoista vuotta täyttäneet. Minulla" — sanoi, — "on kaikkien ikä kirkonkirjoista muistiin merkitty. Näkeehän sen", — sanoi, — "noiden roikaleittesi iän kasvusta muutenkin."

Remes. Sitte oli vielä jokaiselta maholtakin lehmältä naulan voita laskenut.

Kupia. Niin. Saman kuin lypsävältä. Ja sitte meni Elinan perässä aittaan ja pakoitti punnitsemaan sen, minkä itse vaati.

Liukku. Eikä sillä hyvä. Näki aitan orrella ristiketun nahan riippuvan ja tahtoi senkin. "Kas tuon", — sanoi — "vien lahjaksi rouvalleni. Sinullahan on tulevilla käräjillä sakkojuttuja esillä. Ne saat tästä anteeksi."

Helka (kyynelissä). Herra Isä! On se koko rosvo! — Kivestä on sen miehen sydän, kivestä!

Kansassa (edelleen kovaa murinata). Rosvo! — — Kivisydän! — Aivan sydämetön!

Kupia. Ei näe, miltä tuntuu, kun kaikki talosta ryöstetään, ett'ei enää syötävääkään jää.

Multiainen. Näinpä ei asia saa jäädä. Nyt on neuvoteltava, mihin toimiin taas on ryhdyttävä.

Nyrhi. Mihin? — Asia on selvä. Itsemme on meidän nyt siihen käsiksi käytävä.

Multiainen. Astukaa tupaan, hyvät lautamiehet! Keskustellaan me ensin siellä.

Helka. Tehkää niin hyvin. Mahtaa olla nälkäkin niin pitkäin taipaleiden päästä tultua. Minä panen pöytään vähän syötävää.

Multiainen. Oikein, äiti. Eipä sitä tiedä, milloin meilläkään ei enää ole vieraillemme mitään tarjottavaa.

Kupia. Kiitoksia vain. (Menee Remeksen, Liukun ja Multiaisen kanssa sisään.)

Tarkka. Parasta lienee lähteä kotiin vuottamaan, miten tässä maailma lopulta kääntyy.

Haataja. Entisiin askareihinsa. Ei tästä muutosta tule. Aikakin vain kuluu arvellessa, päivä päätä käännellessä.

Joku joukosta (poistuu, tehden kädellään merkin, ett'ei asia enää parane). Hyvästi vain!

Nyrhi. Nyt minä sanon, että tuumasta on ryhdyttävä toimeen ja se on oleva yhteinen meille kaikille. Jos yksi tekee niin, toinen näin, silloin emme voita mitään. Se on selvä. Meidän on siis toimittava, kuin yksi mies asiamme puolesta. Siis vuottakaa vielä hiukan, niin saatte kuulla, mitä sisällä keskustellaan ja mitä siellä päätetään. Sillä päätös on nyt tehtävä, kuinka jokaisen on meneteltävä, kun Perttivouti taloon tulee. Yksi tuuma, yksi toimi, — se on ainoa pelastuksemme.

Nyrhi. Ja minkä lausuin vast'ikään, se on oleva tästä lähin kehoitukseni kaikille. — Elkää siis vielä menkö, hyvät naapurit! Vuottakaa! Palaan paikalla ja ilmoitan päätöksemme. Nyt se on tehtävä ja kohta saatte sen kuulla. (Juoksee sisään.)

Helka (tulee aitasta, kantaen leipää, kupissa kaloja ja lautasella kuivattua lihaa, jotka vie tupaan).

Vainikainen. Kas, hyvää päivää, Riitta! Talouden puuhissa — voita ollut kirnuamassa, näemmä.

Tarkka. Terveeksi! — Missäpäs muussa. Emännän toimissa sen olla pitää, joka kohta emäntänä omassa talossaan hyörii.

Haataja. Hyviä päiviä! — Ja kun tässä katselen, niin sen vain sanon, että nuoren ja pulskan vaimon se Nyrhin Maunu täältä Multialasta itselleen sieppaa.

Tarkka. Sitähän minäkin. Ei sitä Multiaisen Riittaa ole niinkään viety, vaikka olisi ottajia kyllä ollut ennenkin.

Helka (tulee ja ottaa voin Riitalta). Tähänkös sinä, kultaseni, tarinoimaan jäitkin?

Vainikainen. Meidän se oli syy. Elkää panko pahaksenne. Ei hennottu laskea.

Haataja. Oikein tässä tahdottiin ihaella teidän tytärtänne, emäntä hyvä.

Helka. Vielä siinä mitä! — Tuohan, Riitta, haarikalla kirnumaitoa tupaan. (Palaa sisään.)

Haataja. Oikein hän on tämän seudun koru ja kaunistus, tuo Multiaisen Riitta.

Tarkka. Ja lisäksi veljensä kanssa tämän talon perijöitä, kahteen mieheen.

Vainikainen. Siitäkös lopulta Nyrhiläkin kasvaa. Maunu on yksin tilansa haltija ja saa siihen osan täältäkin, naimisensa kautta, liittää.

Haataja. Aimopa mies se on Maunu isännäksikin. Innokas työssään ja toimessaan, ottipa eteensä mitä tahansa.

Vainikainen. Heti se panee toimeen ja haikailematta, minkä on päähänsä saanut.

Tarkka. Kauanhan se Inko tavallisesti punnitsee, ennenkuin mihinkään ryhtyy. Ei olisi Tukholmaankaan lähtenyt, ell'ei Nyrhi olisi häntä siihen taivuttanut.

Haataja. Ihan se siltä on tähän saakka näyttänyt, kuin toinen olisi ollut säkkinä ja toinen suuna. Mutta nytpä taitaa Maunu Nyrhi ruveta hoitamaan kumpaisiakin tehtäviä.

Tarkka. Eiköhän se Maunu sieltä jo palaa meille tietoja tuomaan, mihinkä tulokseen siellä on tultu?

Haataja. Kummalliseltapa tuo tuntuu. Näyttää jo ihan siltä kuin ei miehet olisikaan asioista niinkään yksimielisiä.

Nyrhi (on nopeasti rientänyt ulos tuvasta, vaan pysähtynyt miettiväisenä portaille).

Nyrhi (ikäänkuin havahtuen mietteistään, yht'äkkiä innokkaasti). On kyllä. — Jäivät aterioimaan vain. — Niin, miehet, päätös on tehty ja tämmöinen se on: me asetumme kaikki voutia vastaan. Nyt ei makseta enää veroa mitään.

Nyrhi. Joutavia! Vääryydestä emme pääse, ell'emme kerran kokonaan tee tenää ja näytä kuninkaalle, että valituksessamme oli perää. Niin ne ovat tehneet Ruotsissakin.

Nyrhi. Minä kerron. Nähkääs: siellä on Ruotsissa Smoolantti-niminen maakunta. Sielläkin olivat, niin meille Tukholmassa kerrottiin, nuo aateliset varkaat, myöskin omin päin, uusia asetuksia laatineet ja niiden mukaan veroja kiskoneet. Ja kun eivät sittenkään vielä itselleen kylliksi rahaa saaneet, niin rupesivat lopulta kirkonkellojakin myömään, — samoin voi käydä kohta meilläkin, — vaan silloin sitä eivät enää papit eikä kansa voinut kärsiä.

Riitta (palaa tällä välin tuvasta ja kuuntelee Nyrhin takana, oven pieleen nojaten, hänen kertomustaan).

Nyrhi. Niin juuri. Kansa silloin vihdoin heräsi. Jumala on meidän puolellamme, he sanoivat ja nousivat vastarintaan. Ja kansan puolella Jumala olikin. Siellä oli, näette, muuan talonpoika, Niilo Dacke nimeltään. Hän kutsui kansan kokoon ja kaikki päättivät yhdessä käydä vouteja vastaan. Ja saipa silloin siinä ottelussa moni vouti kuolemansakin.

Nyrhi. Ja kuulkaahan! Kansaa siellä auttoivat papitkin. Nekin olivat vääryyttä kärsineet. Sillä luuletteko te, että nuo voudit papeillekaan kaikki ne kymmenykset vievät, jotka ne meiltä heitä varten muka kantavat?! Johan nyt!

Nyrhi. Ja tiedättekös mitä? Dacke sai apua Saksan keisariltakin. Ja Lyypekistä myöskin hänelle apua lähetettiin. Nähkääs: muuallakin maailmassa jo huomattiin, mitä vääryyttä talonpoikia kohtaan harjoitettiin.

Nyrhi. Sotaväkeä, tietysti, pantiin liikkeelle. Kansa muka kapinoi. Mutta oikeus se lopulta sittenkin voitolle pääsi Belsebubin joukoista. Niilo Dacke oli johtajana ja johti kansaa, kuin enkeli. Kaksi kaupunkiakin he valloittivat ja sotajoukot joutuivat tappiolle. Silloin täytyi herrojen taipua. Ja kun kuningas näin sai kaikki herrojen vääryydet tietää, niin heti paikalla vähennettiin veroja.

Kansassa (äänekästä mielihyvän ilmaisua). Kas niin! — Sepä vasta! — — Niin sitä pitää! — Voitto tuli!

Riitta. Mitäs minä olen kuullut kerrottavan, että sotajoukot sitte olivat voittaneet talonpojat ja että niitä oli sakoitettu ja majoituksilla rangaistu ja että Dacke ammuttiin kuoliaaksi.

Nyrhi (tiuskaisten). Sepä ei ole totta. Sen ovat herrat vain niin kertoneet. Dacke päinvastoin vietiin kuninkaan luo ja kuningas kiitti häntä, että oli herrojen vääryydet ilmisaattanut. — Siinä sen näette, ett'ei meidänkään saata antaa niin vain ilman aikojamme itseämme nylkeä, kuin mitäkin koiran raatoja.

Nyrhi. Ja sen tautta sitä nyt sitte on päätetty, että kun Rännäri taloon tulee — olipa se kenen luo tahansa — niin pannaan mies tiukalle. Eikö niin?

Nyrhi. Oikein. Ja kun nyt kukin kotiinne palaatte, niin kertokaa naapureillenne, että tämmöinen on yhteinen päätöksemme. Ja jos taistelu syntyy, niin yhtenä miehenä asetutaan vastaan. Eikö niin?

Nyrhi. Ja siinä taistelussa tahdon minä olla ensimäinen. Luottakaa siis minuun, kun apua tarvitsette. Kyllä minä sen koiran kidan tukin, kun se päällemme hyökkää. Jääkää hyvästi nyt! Herran huomaan!

Kansa. Hyvästi! Herran haltuun! (Kaikki, myöskin Vainikainen, Tarkka ja Haataja, käteltyään Nyrhiä ja Riittaa, poistuvat, innostuneessa mielentilassa).

Riitta (menee verkalleen hänen luoksensa; kotvan äänettömyyden perästä). Kaikki näkyy alkavan käydä sinun mielesi mukaan, Maunu.

Nyrhi. Hyvin, — niin. Vaikka sinä, Riitta, olit pilata koko asian puuttumalla puheeseen.

Nyrhi. Heillä ei ole mieltä mitään. Akkoja ovat kaikki. Ingonkin ovat vähällä saada samallaiseksi.

Nyrhi. Riitta, sinä et ymmärrä näitä asioita. Kuningas on meille tahtonsa lausunut ja äsken kuulit kuitenkin mikä vaara meitä jälleen uhkaa.

Riitta. En ymmärrä todellakaan, Maunu, miksi syöksyä suinpäin siihen vaaraan.

Riitta. Kaikki unhotat. (Hellästi.) Et minuakaan muista, tulevaa onneamme ajattele. (Istuutuu Nyrhin viereen.)

Nyrhi (ottaa Riittaa kädestä). Kyllä, kainaloiseni, kyllä. Aina olet siltä aatoksissani. Tässä mieleni myrskyssä tuikat sinä yhäti houkuttelevana rauhan sataman tulena.

Riitta. Jospa vain onnellisesti perille pääsisit! Et tiedä, kuinka kärsin tuota odottaen! Et tiedä, kuinka sydämeni vapisee sinun tähtesi, Maunu! Kuinka nyt on käyvä?! Mitä tästä nyt tuleekaan?! Viikon perästähän sinun on määrä viedä minut taloosi.

Nyrhi. Niin juuri, niin. Viikon kuluttua vien sinut täältä vaimonani, tulet omanani talooni. (Hyväelee Riittaa.)

Riitta. Ja kuitenkin juuri nyt näin uhmailet. Tällaiseen uhkataisteluun antaudut. Panet alttiiksi henkesi, — kaikki.

Nyrhi. Se on minun tehtävä. Se on velvollisuuteni. Tuntoni ei siedä tätä vääryyden menoa enää. Siitä on tehtävä loppu. Millä keinoilla tahansa. Ja nyt on asiaan ryhdyttävä. Aikaa ei ole enää hukattavana. Nyt juuri se on tehtävä. Ja minun se on tehtävä. Se on velvollisuuteni itseäni ja — teitä kaikkia kohtaan.

Riitta. Velvollisuutesi?! Vetääkö samaan vaaraan niin moni muukin, — myöskin veljeni, äitini, minut? Ehkä koko maamme? Velvollisuutesi sanot? Entä oikeus? Onko sinulla oikeutta siihen, Maunu?

Nyrhi. Kuulithan äsken: kansa on puolellani. Se kannatti minua. Siinä oikeuteni.

Riitta. Kuulin, kuulin. Mutta kansa on kuohuksissa. Silloin se kulkee, minne sitä johdetaan. Vaan sen mieli häilyy, kuin niityn heinä, tuulen mukaan. Jos sitte hullusti käy, — ell'ei yritys onnistu, — niin ketä se syyttää? Sitä, joka sen turmioon on johtanut. Ja silloin hukka perii tuon syyllisen. Voi, Maunu, Maunu! Kun ei vain sinuakin vielä…

Nyrhi (keskeyttäen). Vaan kunpa yritys onnistuu, niin se sama kansa siunaa sinut ja jälkeisesi.

Riitta. Näetsen: oma onnesi siis ylinnä! Sen vuoksi vaarannat muittenkin menestyksen. Mitä uhkapeliä, Maunu!

Nyrhi. Eikös sitte kaikki ole uhkapeliä, kaikki onnen kauppaa elämässä, niin hyvin yksityisen, kuin koko kansankin.

Riitta. Jospa niin olisikin, niin ei sittenkään yksityisellä liene velvollisuutta tahi oikeuttakaan panna semmoiseen peliin omaa, saatikka muitten kansalaisten onnea.

Nyrhi. Ei, Riitta. Minun ajatukseni on toinen. Jos ainoastaan siten kaikkien onni ja menestys on pelastettavissa, niin on se tehtävä. Ja nyt olemme onnettomuuteen joutumaisillamme. Siitä turmiosta pelastumme ainoastaan siten, että kaikki nousemme vastarintaan vääryyttä vastaan. Ja me nousemme ja pelastumme.

Riitta. Korskasti luotat omaan voimaasi. Entä jos laskusi pettävät? Hukumme kaikki. Parempiko sekin pelastus? Ja meidän onnemme, Maunu, se, jonka nyt piti alkaa, sekin on silloin mennyt — ainiaaksi. (Heltyy itkemään ja painaa kasvonsa Nyrhin olkapäätä vastaan.)

Nyrhi. Riitta! Vähän merkitsee meidän onnemme kaikkien onnettomuudessa! — Mutta senkin ja juuri sen tahdon samalla tämän kautta pelastaa. Kuule! Ole järkevä nyt, Riitta, ja koeta käsittää asia oikein. Jos meidän omaisuutemme meiltä ryöstetään, niin on tietysti kaikki, onnemmekin, meiltä mennyttä. Millä eläisimme, missä saisimme silloin yhdessä olla?! Näet siis: omaisuutemme pelastamalla, pelastamme senkin onnen, jota voimme täällä nauttia. Ja siinä on ainoastaan omiin voimiimme luotettava. Otamme ohjat omiin käsiimme ja asetumme sortajiamme vastaan. Ja kun niin teemme, niin on voitto lopulta oleva meidän. Ja kuinka ihanata sitte nauttia onneamme, tietäen, että itse olemme sen hankkineet, voimiamme ponnistamalla voittaneet! Tuhat kertaa kalliimpi on se meille silloin, tuhat kertaa rauhallisempi on oleva elämämme ja omatuntomme sellaista onnea kokiessa! Pois siis vento mieli, kultaseni! Pois kyyneleet, että kirkkain silmin näkisit, mikä on toiveitteni määrä: kaikkien yhteisten voimien jalossa ponnistuksessa kaikkien yhteinen onni ja siinä ylinnä välkkymässä meidän, sinun ja minun onni. Sinun tähtesi siis, sinun, minun ja meidän kaikkien tähden taisteluun, — se on ajatukseni ainoa nyt. (Nousee ja nostaa Riitan ylös, painaen häntä poveaan vastaan.)

Nyrhi. Niin. Eivät malttaneet kauemmin odottaa. Teimme täällä yhdessä ja yksimielisesti päätöksen.

Nyrhi. Kaikki yhdymme vastarintaan nyt. Niin on päätetty. Ja sitä päätöstä ei käy enää peruuttaminen.

Liukku. Arpa siis lankesi niinpäin. No, jos kerran niin on, niin siinä siis pysymme.

Nyrhi (pontevasti). Oikein, ystävät! Eikä paikalla seisomisesta myöskään. Siis eteenpäin nyt joka mies! Toimeen kaikki, niin viemme asiamme voittoon. Lähtekäämme siis, lautamiehet!

Multiainen. Talossamme täällä tavataan kohta taas, — siskoni läksijäisissä.

Nyrhi. Niin, miehet. Ja silloin kai jo saadaan nähdä, millä kannalla asiamme on. (Liukku, Remes ja Kupia menevät). Hyvästi, Riitta! Hyvästi, Inka! (Kättelee heitä iloisella mielin.)

Nyrhi (juoksee häntä kättelemään). Hyvästi, emäntä! Riemun päivä on tulossa. Valmistautukaamme nyt kaikki sitä vastaan ottamaan. (Poistuu nopeasti.)

Multiainen (ikäänkuin itsekseen). Kuka sen tietää? Vaan lieneekö sittenkään oikein — lähteä vääryydellä vääryyttä vastaan?!

Riitta (juoksee äitinsä luo ja painautuu hänen rintaansa vastaan). Voi, äiti! Mitenkä nyt lopulta käyneekään?

Iso väentupa Multiaisen talossa. Molemmissa sivuseinissä akkunat; perällä eteisen ovi, joka on auki. Toisessa peränurkassa uuni, toisessa jyhkeä oluttynnyri. Kummallakin sivulla pitkät pöydät, täynnä ruokia ja oluthaarikoita; kutsuvieraita istuu pöytien ääressä. Toisen ääressä, jossa Riitta, Nyrhi ja Multiainen istuvat lähinnä etualaa, huomataan lautamiehet Liukku, Remes ja Kupia, toisen taas Vainikainen, Tarkka ja Haataja sekä Tarkan ja Haatajan emännät. Helka käy vieraasta vieraasen, kehoitellen syömään. Kaksi nuorta kenkkäriä laskee aika ajoin haarikkoihin olutta tynnyristä.

Toiseen akkunaan näkyy pihalla loimuava tervasvalkea, joka valaisee eteisen peräseinän.

Multiainen. Syökää, hyvät vieraat, syökää! Ja olutta päälle juokaa! — Kenkkärit, katsokaa, ett'eivät haarikat pääse pöydillä tyhjinä seisomaan! Ja kun Remusen rehevä juoma tynnyrissä tyrehtyy, niin toinen tammikylky kellarista sijalle tuokaa!

Vainikainen. Kukapa sitä enää jaksaa, kolmasti kun jo on röystäyttänytkin.

Tarkka. Rautapa vanne olisi tässä jo vatsan ympärille väännettävä vyöksi. (Naurua.)

Multiainen. Elkääkä, kenkkärit, jalkaväkeäkään tuolla oven suussa unhottako! Haarikat vaahtoharjat pankaa heidänkin kesken kiertämään ja pötyä pöydältä antakaa, kun kerran ovat pitojamme kunnioittamaan saapuneet.

Haataja. Eipä olekaan ehompia pitoja konsa aikoina Lapvedellä pidetty, kuin nämä ovat.

Haatajan emäntä. Eikä ehompaa naista Lapvedellä miehelään viety, kuin Multiaisen Riitta on.

1:nen kuokkavieras (saaden oluthaarikan, nostaa sen korkealle). Terve, morsian! Terve, sulhanen!

    Neitokainen nuorukainen,
    Kanamarja kaunokainen!
    Sulhokainen nuorukainen,
    Miehenkanta kaunokainen!
    Terve teille kummalleki,
    Onni aina ollaksenne,
    Iloa eleäksenne,
    Rauha, rakkaus talohon,
    Ikä pitkä ja ihana!
    Sitä teille toivotamme.

Nyrhi (nousten seisomaan). Kiitos ja kunnia toivotuksistanne hyvistä! — Onni olkoon teidänkin osanne!

2:nen kuokkavieras (saaden haarikan). Ensimäinen malja — nuorten malja! Toinen talon emännän!

    "En minä puhu pukista,
    Sano en sarviraavahasta,
    Enkä laula lampahista,
    Kellokauloista kelota;
    Puhun putron keittäjästä,
    Ruokapuustani pumajan,
    Laulan ruoanlaittajasta,
    Oluen osoajasta. Kiitos kaunoisen
    Jumalan Emännästä tään talosen!
    Tämän ruoan laittamasta,
    Tämän pöydän täyttämästä,
    Liioilla lihamuruilla,
    Kaunehilla kakkaroilla.
    Kiitos kaunoisen Jumalan
    Emännästä tään talosen!
    Hyvin on tehnynnä emäntä,
    Kun ompi olutta pannut,
    Siit' on tehnyt sen paremmin,
    Kun on juomahan
    kututtu."

Ja vaikk'ei oltu kutsuttuina kiitämmepä kaiketinkin. (Juo. Siellä täällä naurahdusta.)

Helka. Kiitoksia kiittämästä, hyvät vierahamme! Eikä kestä kiittääkään.

Multiainen (nousten seisomaan.) Kiitos olkoon Jumalan, kaiken hyvän antajan! Siunatkoon Hän sukumme kaiken, maallemme menestystä suokoon, rauhaa kansallemme tuokoon! Kiitos, kiitos, vierahamme! (istuutuu.)

Nyrhi (joka viimeksi on ollut vilkkaassa keskustelussa hänen toisella puolellaan istuvan Kupian kanssa). Rauha ei ole mahdollinen ennenkuin sortajamme ovat kukistetut..

Riitta (tyynnyttäen häntä). Maunu rakas! Elä anna pahan mielen pitojamme pilata.

Tarkan emäntä. Sitäpä minä olen täältä katsellut, että mikäs sen sulhasen oikein on, kun ei ilo ilolta hänen kasvoissaan loista, vaikka tuossa nuorikkonsa vieressä istuukin.

Nyrhi. Ilmoittakoon Kupia kaikkien kuullen, minkä minulle vast'ikään kertoi, niin saatte tietää, mikä iloani häiritsee.

Ääniä joukosta. Kertokaa! — Kuulla tahdotaan. — Mitä nyt on tapahtunut?

Nyrhi. Joka sittenkin vielä omissa nahoissaan liikkuu. Ei kukaan vielä ole nylkenyt, — vaikka niin oli sovittu.

Multiainen. Antaa nyt sitte olla kertomisen toiseksi kertaa. Ja käykää, nuoret, ennemmin karkeloon tuolla tervasvalkean ympärillä.

Nyrhi. Ainako vain toiseksi kertaa?! Niin ei asia parane. Ei. Kuultava on nyt voudin viimeinen urotyö ja sitte karkeloon, — jos enää mieli tekee kenenkään.

Nyrhi. Kerro, Kupia! Ehkäpä sitte lähdetään miehissä läksiäisiämme viettämään karkelossa Rännärin ympärillä.

Kupia. Kerron ja kertoa pitää. Eipä liene vielä kuultu moista itsevaltiutta missään.

Kupia. Niin, nähkääs, Ihalanojan taloon oli Pertti tullut veron kantoon. Emäntä siellä yksin kotona, kangasta kutomassa, istui.

Kupia. Tytär Eliina on miehelään menossa. Tyttärelleenpä siinä kapiopalttinata kutoikin.

Nyrhi. Ja minkälaista! Tunnetaan sen emännän taito laajemmallakin, kuin vain kotikylässä.

Kupia. Neljäkolmatta kyynärämittaa kuului jo valmista olleen tukin ympärillä.

Kupia. Niin. Siitä Pertti emännän kanssa keskustelemaan. "Onpas sinulla", sanoo, "oikein peninkulmittain oivaa palttinata. Kun minun nyt näin monta peninkulmaa täytyy veronkannossa kiertää, niin annat maar' minulle tuosta palasen vaivoistani?"

Kupia. Emäntä ei mitään vastaukseksi. Leikistä kai jo pelkäsi toden tulevan ja katsoi parhaimmaksi olla vaiti. Siinä sitte vouti pyysi olutta juodakseen.

Kupia. Sillä aikaa ottaa Pertti vouti keritsimet ja leikkaa luomet poikki, pistää palttinakääryn säkkiin ja säkin verokuormalleen viskaa.

Kupia. "Miehesi lurjus", siinä vouti hänelle ärjäisee, "ei ole sakkojaan suorittanut, niinkuin Kustaa kuningas vaatii. Sen tautta", sanoo, "otin tuosta palasen palttinata korvaukseksi, kun et minulle vaivoistani sitä antaa suvainnut."

Nyrhi. Otti ja vei. Eikä kukaan emäntää ole auttanut omaansa takaisin saamaan sen jälkeenkään. No, mutta! Eiköpä niin?! Ihan tavallinen juttu!

Kupia. Emäntä raukka siitä kyllä epätoivoissaan itkemään ja polvillaan pyytämään tyttärensä kapiota takaisin. "Elä tillitä", siihen vouti vain tiuskaisi, "ja tyydy siihen, että näin vähällä pääset." Ja niine hyvineen ajoi tiehensä.

Nyrhi. Sen pituinen se! (Kaikki ovat vaiti, päät kumarassa.) No, hyvät vieraat! Käykää karkeloon nyt! Nyt minä teitä pyydän. (Naisten joukossa kuuluu huokauksia. Miehet muristen puhelevat keskenään.) Vai eikö halutakaan enää?

Nyrhi Ja siltä pedolta on nyt vihdoinkin kynnet katkaistava. Vai vieläkö kauemmin kärsimme, miehet, että näin naisiamme häväistään, kaikkien työtä ja omaisuutta haaskataan? Eikö lähdetä jo? Ja paikalla?

Nyrhi. Oikein. Ja olisipa tässä nyt, niin näyttäisimme, mistä mies on kotoisin.

Muuan kuokkavieras (juoksee äkisti sisään). Tuolta mäen törmältä ajaa koko veronkantajajoukko. Eiköhän liene Pertti vouti tänne tulossa?

Naisääniä. Mikä tästä tuleekaan?! — — Ehkä on paras lähteä pois?!

(Levottomuutta vieraiden joukossa. Muutamat nousevat paikoiltaan ja puhelevat keskenään.)

Multiainen. Olkaa rauhassa, hyvät vieraat! Malttakaa mielenne! Tyynesti ottakaamme hänet vastaan, jos hän tänne poikkeaa! Elkäämmekä me kukaan puolestamme antako aihetta rauhan rikkomiseen! Se on minun neuvoni.

Nyrhi (joka on puhutellut miehiä, joista toiset tunnustelevat puukkojaan, toiset katselevat asetta itselleen). Tulkoon vain! Me kyllä jo tiedämme, miten hänet vastaan otamme. Ja lämpimänäkin pidämme, jos niiksi tulee.

Toinen kuokkavieras (juoksee sisään). Rännäri se on kuin onkin kirjurineen miehineen. Ja tänne tulossa! Tuota! Näetsen: siinä jo pihaan ajaa. (Kuuluu ajoa pihaan ja kulkusten helinätä.)

Nyrhi (katsoen ulos ikkunasta). Siinä on se koko komeus! Istumaan nyt, hyvät vieraat, paikoillenne, niinkuin pidoissa ainakin.

Multiainen. Pyydän: levollisina istukaa pöytien ääressä! — Minä yksin lähden vieraita vastaan. (Menee ulos. Kaikki istuutuvat ja odottavat hetken, henkeään pidättäen, ikäänkuin naulattuina paikoilleen.)

(Rännäri, Huotari, neljännesmies- ja kymmenysmies ynnä muutamia
muita heidän seuruettaan tulevat Multiaisen saattamina.)

Rännäri. Vai niin?! Täällä on pidot lautamiehen talossa. Ja komeat, näköjään, kuin kuninkaan linnassa.

Rännäri. Ähäs! No, toivotan onnea! Kukas miekkonen se sitte on, joka Multiaisen kuulun Riitan saa ja tämän varakkaan talon omaisuuden jakajaksi joutuu?

Nyrhi. Maunu Nyrhi juuri. Niinkuin ette sitä olisi ennen kuullut, kysymättäkin.

Rännäri. Olkoon menneeksi. Myönnän sen, olen kuullut kyllä. Mutta olen lisäksi vielä paljon muutakin kuullut.

Rännäri (syrjään Huotarille). Todeltapa näyttää, että on hänellä paha mielessä.

Huotari (samoin Rännärille). Koetanpa puolestani tunnustella. — (Nyrhille.) No, jos niitä kuulla tahdotte, niitä kuulumisia. Eikäpä nuo liene salassa juuri keneltäkään. Tukea talolleen ja tuumilleen sanotaan Nyrhin Multialasta vain kaipaavan, ei muuta kuin täältä naisen itselleen ottaa.

Nyrhi (Riitan puoleen, kylmästi). Ei haukku laukkua tee, joll'ei puulla päähän lyö.

Huotari. Ja siksipä lieneekin täältä ilo poissa ja vain "tupa täynnä tuppisuita, pöydät pönkkiä mahoja".

Rännäri (naurahtaen). Niin. Ell'ei ole meidän vikamme. Emme ehkä ole otolliseen aikaan tulleet?

Nyrhi (ikäänkuin syrjään, vaan kovalla äänellä). Sepä järkevä kysymys! Milloinkahan vouti otolliseen aikaan tulee?!

Rännäri (kääntyy Nyrhin sanoista välittämättä Multiaisen puoleen). Minäpä olen kuitenkin tullut taloosi kuninkaan asioissa, Inko Multiainen. Ja silloin on, luullakseni, aina otollinen aika. Toivonpa lisäksi, jos täällä vain perhepitoja pidetään, että osaatte ottaa minut vastaan, niinkuin asemani vaatii. Nyt näen, ettei minulle eikä seuraajilleni ole edes sijaa istuakaan tuvassasi.

Nyrhi. Tehkää, hyvät kutsuvieraat, hiukkasen tilaa kutsumattomillekin, koska noin pyytävät. (Nyrhin pöydässä istujat vetäytyvät ahtaammalle, niin että Rännäri ja Huotari saavat penkin päässä sijaa.)

Rännäri (istuutuen Riitan toiselle puolelle ja taputtaen häntä olalle). Koska nyt kuitenkin näin ystävällisesti on minulle sijaa annettu ja aivan nuorikon vieressä, niin sallit kai, kaunokaiseni, että juon onnesi maljan, vaikkapa tosin näin kutsumattomana vieraana pitoihin olenkin saapunut?

Riitta (ottaa haarikan). Mielelläni, herra vouti, Jos sen suvaitsette tehdä. (Menee ja laskee tynnyristä haarikan täyteen olutta.)

Rännäri. Eikäpähän sitä sulhanenkaan enää pahaksensa panne, että minä juon hänen lemmittynsä onneksi?

Nyrhi (sieppaa samassa haarikan Riitan kädestä). Kyitä ei se vieras enää minun ja sinun onneen kylvämään pääse. Liiaksi oli hänen vihjauksensa jo taannoinkin. (Juo kulauksen ja tyhjentää lopun lattialle. Yleinen hämmästys.)

Rännäri (vihaansa hilliten; ivallisesti). O—hoo! — Niinkö vähän arvoa sitte onkin Maunu Nyrhin ja hänen nuorikkonsa onnella, että hän sen noin vain lattialle läikäyttää?

Nyrhi. Jumalall' on onnen ohjat, Luojalla lykyn avaimet. — Voudinpa arvo ja onni, nähdäkseni, se siinä vain maahan läikähtikin ja Maunu Nyrhin kädestä. (Kaikki seisovat aivan tyrmistyneinä.)

Rännäri (ponnahtaen pystyyn). Jo riittää! Tämä leikki on lopussa! — Multiainen! Sinun talossasi olen nyt. Sinun kanssasi tahdon vain haastaa enkä muitten. Sinä tiedät, miksi olen tänne tullut?

Nyrhi (puolikovaan Multiaiselle). Inko, sinä tiedät nyt, mitä sinun on vastattava. Me muut seisomme yhtenä miehenä sanojesi takana. (Viittaa muutamille vieraista ja menee ulos heidän ja Riitan seuraamana).

Multiainen (tyynesti koko ajan). Enpä todellakaan voi tietää, mitä asiata voudilla juuri nyt voi taloon olla.

Rännäri. Vai et?! Mutta tuossa on neljännesmies, joka myös voi ilmoittaa, ett'et käräjäkappoja ole lainmukaisesti maksanut.

Neljännesmies. Niin. Kirjoihin on merkittynä, että lautamies Inko Multiainen ei ole maksanut kuin yhden pännin rukiita joka verokymmenyskunnalta, vaikka hänen tulee niitä jokaiselta suorittaa kaksi.

Multiainen. Minun tietääkseni, herra vouti, on lain mukaan tuomarille vain yksi pänni maksettavakin, vaikka talonpojat tähän saakka vielä hyväntahtoisesti ovat kaksi maksaneet.

Rännäri. Luulenpa jo, että Inko Multiainenkin rupeaa minulle lakia lukemaan, vaikka minä tässä kuninkaan miehenä olen lain määräyksiä täytäntöön panemassa ja siis hyvin tiedän, mitä on maksettava mitä ei. Tämäpä on jo enemmän, kuin julkeata.

Multiainen. Voi olla julkeata, jos kuninkaankin tahto julkeata on. Sillä itse olen kuninkaan puheilla käynyt ja tiedän, että te vaaditte meiltä käräjäkappoja neljistä käräjistä, vaikka niitä onkin vain kaksi vuodessa pidettävä.

Rännäri. Mitä tässä kuulenkaan?! Sinä siis et hyvällä tahdo suorittaa, mitä valtakunnalle ja sen virkamiehille tuleva on?

Multiainen. Mitä lain mukaan on tuleva, sen olen aina maksanut ja olen aina maksava, vaan mitä siitä yli vaaditaan, sitä en tästä lähin enää maksaa voi, olipa se millä nimellä tahansa.

Rännäri. No, nyt se kuullaan. Suoraa niskoittelua, ilmikapinata kuningasta ja hallitusta vastaan.

Helka (syöksyy Multiaisen luo). Inko, rakas poikani! Maksa, maksa edes tämä kerta! Tänä päivänä! Elä salli turmella Riitan, siskosi läksiäisjuhlaa!

Rännäri. Et tahdo siis hyvällä veroasi suorittaa? Jos niin on, niin täytyy minun todellakin toiseen keinoon turvautua.

Multiainen. Uhkauksista vielä vähemmin sanojani peruutan. Minä olen jo vastannut ja siinä pysyn.

Helka. Ei, ei, ei! Elkää kuulko, herra vouti. Kyllä minä maksan. Minä suoritan, mitä on maksettava.

Helka. Tulkaa kanssani aittaan, herra vouti! Minä annan mitata rukiit. Tulkaa, tulkaa!

Rännäri. Hyvä. Emäntä sovitti ajoissa tämän asian. Näin ollen koetan unhottaa täällä tehdyn loukkauksen — tyttäresi läksiäisten tähden ainoastaan, Helka. Ja sen sanon, että olen paljon anteeksi antanut, sillä ylen vaarallinen on se esimerkki, jonka Inko Multiainen on tässä muille antanut, ylen vaarallinen se leikki, johon hänkin on antautunut, — minä tiedän hyvin, kenen taivuttamana, sillä itsestään hän siihen tuskin olisi ryhtynyt. Siihen on hän kylliksi maltillinen ja järkevä. (Kymmenysmiehelle.) Paavo, mene emännän kanssa aittaan ja mittaa rukiit minun mitoillani.

Rännäri. Ja kirjuri merkitköön kirjoihin, että vero on maksettu, niinkuin on sanottu.

Rännäri. Se on totta. — Eipä haittaa, että kuitenkin lähden itse asiaa valvomaan ja katsomaan, mitä aitassa tehdään. Vaan minä palaan vielä. Täällä näkyy olevan muitakin, joilla on millä mitäkin veroja vielä suorittamatta. Tahdon periä saatavat rahassa nyt, niin ei minun ole pakko pitemmältä matkustaa. Samalla iskulla lyön, niinkuin sanotaan, useampia kärpäsiä. He—he! (Menee seurueineen.)

Multiainen. Nyt, hyvät naapurit ja vieraat, nyt se tässä nähdään omin silmin, nyt se kuullaan omin korvin.

Multiainen. Äitini, siskoni tähden kärsin vielä, vaikka jo teki mieli minunkin käsiksi käydä.

Kupia. Nyt jos koskaan on oikea hetki. Juhlaakaan, perhepitoja ei hän pyhänä pidä.

Multiainen. Odottakaa, hyvät ystävät! Malttakaa vielä kotvanen, miehet! Hän lupasi tulla takaisin. Annetaan tulla, niin saadaan nähdä, mitä se vielä tekee. Vielä on aikaa sittenkin.

Multiainen. Yksissä miehin toimitaan, jahka aika tulee. Maltetaan vieläkin. Kärsitäänpähän vieläkin. Ei anneta syytä me.

Nyrhi (syöksyy sisään). No, Inko, riennä äitisi luo aittaan pian, niin saat nähdä, minkälaisilla mitoilla Pertti vouti käräjäkapat mittauttaa. Kuninkaan leimaa niissä vain ei näy. Kaksikolmatta osaa rukiista tuomarin purnuun joutuu, yksi kolmannes hänen omaansa.

Nyrhi. Hyvä! Siis olkaakin valmiit ja varoillanne! Mutta antaa sen koiran ensin tulla tupaan takaisin, niinkuin hän uhkasi, ja ruveta saataviansa kiskomaan. Sillä aikaa lähtee osa miehistä ulos, varustautuu aseilla, ja kun minä viheltämällä merkin annan, niin on aika tullut. Eikä hituistakaan pidä hänen saada tällä kertaa talosta viedä. Kaikki mitä hän ryöstää, ryöstämme me takaisin. Omamme otamme takaisin. Eikö niin?

Haataja. Tulkaa, miehet! Aseet käsiin valmiiksi! (Menee muutamien muiden seuraamana.)

Helka (palaa itkien). Sitä rosvoa! Sitä varasta! Niin hän palkitsi minun hyvyyteni, minun anteliaisuuteni.

Riitta (juoksee kyyneleissä sisään). Maunu! Inko! Miehet hyvät! Kuulkaa! Kaikki hän vei, kaikki oravannahat, jotka oli säästetty, otti hän aitan orrelta ja antoi viedä rattailleen. Sillä lailla meidät nylki. "Rouvalleni", sanoi, "voit nämä läksiäisistäsi tuomisiksi lähettää. Ethän sinä kuitenkaan semmoisia nahkasia käytä."

Nyrhi. Ha-ha-ha-ha! Siinä sen nyt näitte. Ja te vielä läksitte sille vääryydellä vaatimiaan käräjäkappoja antamaan!

Riitta. Tuolla tien risteyksessä näkyvät olleen aluksi piilossa. Sitte yht'äkkiä ilmestyivät pihaan.

Nyrhi (mietteissään). Vai ovat sillä lailla asiat?! — Missäs Inko on? Mitäs hän sanoi?

Helka. Mitäs siinä kukaan voi?! Itkemään vain purskahdettiin ja miehet jäivät alla päin seisomaan.

(Rännäri, Huotari ja Multiainen ynnä osa
Rännärin seuruetta ja vieraita palaavat.)

Rännäri (kopeana ja voiton varmana). Kas niin! Niinkuin näette, ei tämä ole leikinasia lainkaan. Vaan, niinkuin sanoin, Multiainen, jääköön asia tällä erää sikseen. Verosi pidän suoritettuna ja sovitettuna nyt, myös sen ankaran loukkauksen, jonka alaiseksi niin pahasti talossasi tänään olen joutunut. Jääköön tuo kaikki läksiäisjuomain ja siitä syntyneen ajattelemattomuuden laskuun. Vaan en voi kuitenkaan samalla olla varoittamatta sinua ja muitakin: elkää antautuko ilkeämielisten yllyttäjäin petkutettaviksi! Teidän voi käydä hullusti kaikkien! — (Hilpeän lohduttavasti, vaan hieman ivallisella äänensävyllä Helkan ja Riitan puoleen.) No, no, lapseni! Elkää nyt joutavia enää itkekö ja turhaan olko huolissanne. Sanoinhan, ett'en ole vihainen enää. Ja nyt voimme kaikki olla iloisia jälleen! Iloisia ja tyytyväisiä kummaltakin puolen! Jatkakaa siis pitojanne vaan, elkääkä antako minun teitä häiritä! Sitä paitsi voin minäkin teidän iloihinne ottaa osaa. Onhan täällä tilaa minun ja minunkin miesteni huvitella. Vaan ell'ette tahdo, niin lähdemme, mutta sitä ennen ovat asiamme suoritettavat. Nähkääs: virka ennen kaikkia! Se on valtakunnan virkamiehen ja kuninkaan palvelijan mielilause. Siis… (Istuutuu mahtavasti pöydän ääreen.) Kirjurihan löytää luettelosta, ketkä ne täällä olevista ovat, joilla on syntejä niskoillaan. — Niin, niin! Yksi tie, kaksi asiaa, sanoo suomalainen sananlasku. Vaan tässäpä saanen nyt useampiakin samalla kertaa kuitatuiksi. No niin! Kuka siellä ensimäisenä korelee?

Vainikainen. En ole kyennyt. Heiniä ei ole ollut, kuin kotitarpeeksi, ja omia elukoitani en voi jättää kuolemaan.

Vainikainen. En osannut aavistaa, että täällä tultaisiin niitä minulta vaatimaan enkä siis ole ottanut massia mukaani.

Vainikainen (kaivaa taskustaan esiin rahan). Siinä on sitte. (Paiskaa rahan pöydälle.)

Nyrhi (pyyhkäisee rahan pöydältä lattialle). Et sitäkään saa enää. Ja itse saat mennä samaa tietää. (Survaisee samalla Rännärin lavitsan päästä kumoon lattialle.) He-he-he. Tuossa se Pertti vouti nyt on maassa kellellään ja minä istun pöydän päässä omalla paikallani hänen sijallaan. Ja nyt tulee tästä ilveestä loppu. Kauan ollaan kärsitty, vaan nyt ei jakseta enää. Veroja et ota meiltä enää puolta markkaakaan. Annatpa kohta nekin takaisin, jotka jo ryöstänyt olet (Yleinen hämminki.)

Rännäri (kiepsahtaa pystyyn). Sitokaa hänet, miehet! Hän raivoaa. Hän ei tiedä enää, mitä tekeekään.

(Muutamia miehiä voudin seurueesta hyppää
pöydän yli, ottaakseen Nyrhin kiinni.)

Nyrhi. Vai sitoa minut?! (Luikahtaa samalla pöydän alitse keskilattialle, siepaten mennessään lavitsan alta kirveen käteensä.) Tulkaa vain! Sillä mitalla, jolla sinä mittaat, pitää sinullekin mitattaman. (Kohottaa kirveen molemmin käsin päänsä yli.)

(Voudin miehet saavat takaapäin kirveen Nyrhin käsistä
ja pitelevät häntä kiinni, vetäen häntä ovelle.)

Rännäri. No, Multiainen! Näistä pidoista talossasi pitää kuninkaan sittenkin saada tieto. (Aikoo mennä.)

Nyrhi (viheltää pitkään ja kimakasti; ulkoa syöksyy aseellisia miehiä tupaan). Nyt kiinni nylkijöihimme! — Päästäkää minut! — Vapauttakaa roistojen käsistä! — Voutiin, voutiin käykää kiinni!

    (Yleinen huuto ja melu. Taistelu vetäytyy ulos pihalle.
    Tupa tyhjenee niin, että sinne jää vain Helka, Riitta
    ja muutamia vaimoihmisiä.)

Riitta (ovella). Auttakaa, miehet! Hyvät ystävät, auttakaa! Nyt ne vievät hänet. Surmaavat. Auttakaa, Jumalan tähden!

Helka (vaipuu kauhistuneena polvilleen penkin viereen). Oi, pyhä Isä taivainen! Neitsyt Maaria, pyhä Pietari ja kaikki vanhurskaat pyhimykset! Auttakaa, auttakaa meitä vaivaisia syntisiä! Nyt ne surmaavat Ingon ja Maunun. Ja voudin tappavat. Mikä tästä tulee?! Kaikki kuolemme. Kaikki ollaan hukassa! Auta sinä, Ukko yli-Jumala!

    "Ukko julkinen Jumala,
    Taatto taivon valtioija,
    Ole puolla poikiesi,
    Aina lastesi apuna!
    Varjele vakainen Luoja,
    Kaitse kaunoinen Jumala,
    Ett'ei poika pois tulisi,
    Emon lapsi lankeaisi
    Luojan luomalta luvulta,
    Jumalan sukeamalta.
    Pane enkelit etehen,
    Toiset enkelit taakse,
    Kupehelle kummallenki
    Miehen päätä päästämähän,
    Henkeä lunastamahan,
    Ettei pää pahoin menisi,
    Hyvä tukka turmeltuisi,
    Hienot hiutuisi hivukset."

Riitta. Rukoile, äiti! Rukoile vielä! Voi taivaan Isä! Mikä tästä tulee?! Mikä tästä tulee?!

(Muutamat naiset ovat vetäytyneet soppeen ja itkevät. Toiset kävelevät levottomina milloin ikkunalle, milloin ovelle.)

Muuan nainen (juoksee sisään). Herran Kiesus! Ettekö kuulleet? Mikä kamala huuto!

Helka (pidellen molemmin käsin päätään). Pelasta Isä, pelasta meitä kaikkia syntisiä! Auta meitä! Anna anteeksi kaikki meidän pahat tekomme! Herra armahda meitä! Ah! (Kyykistyy lattialle ja menee tainnoksiin.)

Tarkan emäntä. Levätä antakaa rauhassa, se on paras. Kuka näitä kauhuja kestääkään?! — Noin. Johan se liikahti.

Riitta (heittäytyy polvilleen äitinsä eteen). Tainnoksissa! Äiti! Toinnu! Maunu elää, —on pelastettu. Ja tässä on veli.

Helka (tointuen). Poikani! — — Poikani! — — Elätte! — — Kaikkiko?

Multiainen. Toivottavasti kaikki meidän miehemme. Maunu kun saatiin irti, niin silloin alkoi toinen mylläkkä. Hänen johdollaan kävivät kaikki tuimaan otteluun voudin ja hänen joukkonsa kanssa. Jos oli voimaa sillä puolella, niin ei puuttunut uljuutta meidän taholta.

Vainikainen (ja muutamia muita miehiä palaa). Kas niin! Jo on taistelu lopussa ja miehet paluulla.

Vainikainen. Eiköpä lie käpristynyt. Pahoin kuuluu aidan seipäällä päähän kolautetun.

Liukku. Ehjinä. Ja ehjinä kai vastakin vielä pysytään. Sillä tuskin Rännäri nyt ensi hädässä veron kannolle yrittää.

(Remes, Tarkka, Haataja ja vielä muita miehiä palaa, kantaen takaisin ryöstettyjä nahkoja.)

Haataja (pyörähyttäen emäntäänsä, joka on juossut hänen kaulaansa). Ja omat muorikultamme taas kaulassamme keikkuvat!

Nyrhi (ottaen Riitan kainaloonsa). Terve, omani! Terve, omaiseni! Terve, vierahat kaikki! Ja kiitos, kunnia työstänne! Tällaisia läksiäisiä ei liene näillä mailla ennen vietetty. Vaan jos oli alussa mielemme masennuksissa, niin voimmepa nyt sen sijaan rauhassa iloita ja pitojamme pitkittää. Sillä poissa on verivihollisemme nyt, — ainakin toistaiseksi.

Nyrhi. Saattakoon! Niinpä saapi kuningas kuulla, että oikean asian eteen taistellaan. Ja voitto on oleva meidän.

Arpiaisen talon pihamaa. Vasemmalla asuinrakennus, jonka yhteydessä peränurkassa tupa: asuinhuoneisiin rappuset katoksineen likempänä etualaa, tupaan taas portaat aivan nurkkauksessa perällä. Oikealla kaksi koivua ja aita porttineen keskellä. Perällä rinnakkain kaksi aittaa, kapea sola välissä. Syksy. Aamu.

"Kirotut olkoot sormet, joill' oven avasit.
Kirotut käsivarret, joilla minua halasit.

Kirotut kaksi jalkaa, joill' olit astuva,
Kätesi myös kirottu, jolla koskit minua.

Kirotut kanssa silmät, joilla minua katselit,
Kirottu viekas kieli, jolla minua viettelit."

Voi suurta surkeutta, johon olin joutuva! Kukas sen niin nyt käyvän olis tainnut uskoa?

Kirsti. Semmoisia ne ovat kaikki! Ensin — simasuin, mielin kielin, ja sitte — jättävät yksin maailman rantaa kiertämään.

"Kun saisin pienen paatin, aalloille laskisin,
Ja koko kotimaani iäksi jättäisin."

Katri (huoahtaa syvään ja kertaa tuntehikkaasti) "Mullassa maatakseni uneni ikuisen."

Kerttu (tulee sisältä asuinrakennuksen rappusille). Mitä siinä rääytte, ruojat! Suu kiinni ja joutuin kynikää!

Kerttu. Senkin helkkarin likka! Suu kiinni, Sanoin minä! (Kiepsahtaa alas pihaan, kädet puuskassa.)

Kerttu. Ja olla pitää! Tässä semmoinen kiire ruoan hankkimisessa ja laittamisessa, ett'ei tiedä, miten ehtiä, niin ne siinä vielä lystikseen loilottavat, senkin Hiitolan satakielet. — Missä Liisa on? (Tytöt ovat vaiti.) Missä Liisa on, minä kysyn? (Tytöt ovat tirskahtamaisillaan nauruun.) Kuulitteko, senkin ryökäleet? Missä Liisa on? (Polkee äkäisesti jalkojaan.)

Kerttu. Perttulin penikat! Mutta nyt käsken vastaamaan ja heti! Missä Liisa on?

Kerttu. Lunttu! Sekös viipyy! — Kirsti! Juokse, Jumalan luoma, rantaan ja sano, että, ell'ei sillä ole kalat siivottuina sillä siunatulla hetkellä, niin minä otan ja tulen puhkaisemaan sen Liisan itsensä, kuin kiiskin. Puhkaisen ja paistan, sano niin. No!

Kirsti. Ka, pääseehän tästä. (Paiskaa linnun pois ja juoksee aika kyytiä solan kautta perälle.)

Kerttu. Todenperään! Senkin vetelyksiä! Tässä ei tiedä, miten saada aikaa riittämään, niin… Koht'sillään voivat käskynhaltija ja laamanni metsästykseltään palata. Ja tietäähän sen, mikä nälkä niillä on. — Huh! Oikein löi hikeen! — Entäs nimismies? Missäs se sitte on?

Kerttu. Miks'et?! — Sekin koljaatti, missä kuljeksinee koko aamun. Johan sen pitäisi olla kotona. Sekin mitä saanee aikaan?! — Huh!

Kerttu. Aasintamma! Ei tiedä mitä höpisee! — Istu siinä ja tee työsi! Kun nimismies palaa kotiin, niin tule minulle heti ilmoittamaan! Kuulitko sen?

Katri (purskahtaa Kertun mentyä nauruun ja alkaa taas kyniä lintuja, laulaen).

Juhana Niilonpoika (tulee perältä hiljaa, hiipii Katrin taakse ja peittää hänen silmänsä käsillään). Ahas! Sainpas!

Katri. Kerttu näkee. Päästä pois! Tuossa saat, ell'et… (Huitoo häntä linnulla ja viskaa vasusta höyheniä hänen päälleen.)

Juh. N:poika. Kuule! Koko aamun olen jo etsinyt saadakseni tavata sinua kahden kesken. — (Vetää Katria kädestä etualalle.)

Juh. N:poika. Sitäkö tämä tietää, kun nyt Savonlinnasta asti olen tullut sinua tapaamaan?! Kun vihdoinkin pääsin.

Juh. N:poika. Usko taikka elä! Ketäs? Ja kuinka lystiä, että nyt saadaan taas olla yhdessä! Mutta puhutaan sitte iltasella. Eikö niin? Tavataan varmaan? Silloin on aikaa. Nyt oli minulla sinulle ensin toista asiaa.

Juh. N:poika. Oikeata vakavaa. Kuule: sinähän olet nyt koko ajan oleskellut näillä seuduilla?

Katri. Tiedäthän itse, että mitä meidän kesken on, sitä ei tiedä kukaan muu taivaan alla.

Juh. N:poika. No, hyvä. Sano sitte ensin: oletko äskettäin tuota kuuluisata Maunu Nyrhiä nähnyt?

Juh. N:poika. No, no! Jos se on totta, jos niin vakuutat, niin uskonhan. Mutta olet kai kuitenkin kuullut hänestä puhuttavan, — mitä se mies toimii ja missä oleskelee? Siitä olisi niin hiton hauska kuulla. Se on koko mies.

Juh. N:poika. Mitä sinä nyt joutavia! Elä tässä nyt viitsi noin vähätietoiseksi ja välinpitämättömäksi näyttäytyä! Olethan ainakin kuullut, mitä siellä Multialassa voudille tapahtui?

Juh. N:poika. Ja mitenkä Nyrhi sen jälkeen on kyydillä kihlakuntaa kiertänyt ja yllytellyt niskoitteluun veronkannossa.

Katri. Lienee tuo jossakin ajellutkin, vaan samaa mieltähän nuo ovat taitaneet olla hänen kanssaan kaikki muutkin yllyttelemättäkin.

Juh. N:poika. Niinkö luulet? Oletko varma siitä? — No, jos se niin on, niin se pitääkin. Mutta meidän kesken sanottuna: et saa hiiskua siitä yhtään sanaa kellekkään! Aivan samaa mieltä olen minäkin.

Juh. N:poika. Totta vieköön! Näetsen: minun tekisi niin kovin mieli saada puhutella tuota Maunu Nyrhiä, ennenkuin hänen voi käydä hullusti. Sitä miestä minä kunnioitan! Vaan häntä pitäisi ajoissa varoitella. Kun vain saisin käsiini. Missä lieneekin nyt, kun ei hänestä kukaan tiedä mitään. Etkä sinäkään ole kuullut, Katri? Kyllä hän olisi pelastettava! Voi sentään!

Katri. En ole, niinkuin jo sanoin, kuullut yhtään mitään. Vaan kyllä hän, jos vain elossa on, tulee tänne muitten mukana kuulemaan käskynhaltijalta kuninkaan kirjettä. Ei se mies tulematta jää.

Juh. N:poika. Niinkö luulet, Katri? Oikeinko totta? No, on se, todellakin, sitte mies. Hyvä, että sanoit.

Katri. Onhan se kapula käynyt joka kylässä. Eiköpä sitte Nyrhinkin luona.

Juh. N:poika. Ei, totta totisesti! Ja jo minä sitä miestä kunnioitan. Vaikka eihän sillä oikeastaan ole enää mitään entisistä teoistaan pelättävääkään. Anteeksihan nuo kuuluu kaikki annetun.

Juh. N:poika. Mutta kuule! Jos vain saat tietää, missä hän on tahi että jo on tänne tullut, niin tule minulle ihan paikalla sanomaan! Tulethan?

Juh. N:poika. Äh, teitä tyttöjä! Ihan voisi sanoa, että narrattaviksi olette luodutkin. — Sittepähän saat nähdä! Vaan mehän tavataan tänä iltana, eikö niin?

Juh. N:poika. Mitä et tiedä? Etkö siis huolikaan minusta enää, et välitä vähääkään?

Katri. Sinullahan tuota näkyy olevan muita asioita ajettavina. Minä vain siinä sivussa, jos enää ollenkaan…

Juh. N:poika. Elä nyt joutavia rupata, — noin alla päin. (Kiertää kätensä hänen vyötäisiensä ympäri.) Sydäntäni olet sinä aina lähimpänä sittenkin, Katri. (Suutelee häntä.) Kas noin. Siis iltasella? Niinhän? — Vaan tuollapa näkyy jo nimismies tulevan kotiin.

Katri. Ai! Emännälle sanoa pitää! (Juoksee sisään, josta vähän ajan kuluttua palaa työhönsä.)

Juh. N:poika (menee portille nimismiestä vastaan). Huomenta, herra nimismies!

Arpiainen (tulee lakki kourassa, pyyhkien hikeä otsaltaan). Herra linnankirjuri, hyvää päivää! — No jo sun seitsemänkymmentä seitsemän tuhatta tulikekälettä! Ihan tässä jo henki lähtee tämmöiseltäkin kääpiön käkkyrältä, kuin minä olen.

Arpiainen. Jumal'avita! Sen tunnen kyllä jo vähän niskarustingeissani. Ja omilla silmävärkeilläni olen jo nähnyt, että kyllä tänne kaksijalkaisia tulossa on. Vaan en, jukoliste, aavista, mitä tulta tappuroihin tulee, vaikka nelin kontin olen kaikki pensaat ja pehkut nuuskinut.

Arpiainen. Vannon Aatamin anopin kautta, että se nahkiainen on tulisissa vaunuissa pilvien tuolle puolen viety, ell'ei hän ole omissa housuissaan tänäpäivänä täällä.

Juh. N:poika. Sen uskon nyt jo minäkin, koska tämäkin profeetta sitä ennustaa. Ei siis muuta, kuin odotetaan hänen tuloaan. Terve sitte! Nyt on kiire. (Juoksee asuinrakennukseen, jonka rappusilla töytää Kerttua vastaan.) O—hoh! Anteeksi, mamma! En huomannut mahaanne.

Kerttu (tulee alas pihaan). Hyi, juutas! Oikein kylkeeni koski! — No, Siinähän se nimismiesroisto vihdoin onkin.

Arpiainen. Elä rupeakaan minua tässä nyt kurtiseeraamaan, sinä pimeyden enkeli. Minulla on muuta tuumimista nyt.

Kerttu. Tietystikin. Et ole mitään aikaan saanut, senkin rupipiru. Sen näen jo päältäsikin.

Arpiainen. Yhtä paljon kuin sinäkin, mokomakin paholaisen munakokkelin keittäjä.

Arpiainen. Tpiui, perhana, kun sinä kiroilet! Et sanaakaan osaa sanoa, kiroilematta.

Kerttu. Samat tavat on minullakin. Vieläpä itsesi opettamat. Ja omalla kielelläsi tahdoin vain sanoa sinulle, että jos nyt asiat kerran ovat sillä lailla, niin ei tässä auta muu, kuin ruveta ruo'illa lepyttelemään suuria vieraitamme. Sehän se on aina ja lakkaamatta paras keino. Ennenkin koeteltu.

Kerttu. Niin että kun asiat eivät onnistu mielen mukaan, niin tuki heiltä suu täyttämällä maha kurkkua myöten. Se konsti, saak…

Arpiainen. On vanha ja hyvä, niinkuin sinä, minun jumpeli mammani. (Hyväilee Kerttua.)

Kerttu. Ja sillä minä sinut aina pelastan lopuksi, sinä naavainen pölkkyni, vanha Aatamini! (Taputtaa häntä molemmille poskille.) Uh! Sinä pörröinen perk… (Kuuluu etäältä jahtitorven törähdyksiä.)

Kerttu (Kirstille ja Liisalle, jotka samassa kantavat siivottuja kaloja, tullen solasta). Tulettepas vihdoinkin, senkin haudikkaat! Ettekö jo torvea kuulleet? Lennättäkää jo, niinkuin olisivat, kalat tupaan. (Tytöt vievät kantamuksensa tupaan.) Ja sinä Katri… (Taas torven toitotuksia, vaan vähän lähemmältä.) Ähäs! Jopas ovat lähempänä. — Vie sukkelaan, Katri, työsi siitä pois ja lopeta Hiiden kattilassa, vaikka hampaillasi.

Katri. Pitäneehän tästä sitte… (Kerää lintunsa, vasunsa ja menee tupaan.)

(Tarkan ja Haatajan emännät sekä sitte muutamia muita naisia ja miehiä tulee portista pihaan.)

Kerttu. Ei kestä kiittää. — Käykää vain tupaan, vai täälläkö tahdotte… Minulla on nyt semmoinen saakurin kiire.

Tarkan emäntä. No jo! Senpä tautta, — pitemmittä puheitta, — toin tässä, kun on niin paljon vieraita talossa, vähän munavoita niinkuin tuomisiksi, tuota.

Kerttu. Voi, voi! Kiitoksia, kiitoksia, että nyt muistitte. Sitä kyllä tarvitaan.

Tarkan emäntä (kuiskaten). Että, tuota, jos niinkuin meikäläisistä jotakin pahaa pakisemaan ruvettaisiin, niin muistaisitte tokaista väliin jonkun hyvänkin sanan puolestamme. He-he!

Haatajan emäntä (kuiskaten toiseen korvaan). Niin että, tuota, muistaisitte puolestamme tokaista väliin jonkun hyvänkin sanan, jos niinkuin ruvettaisiin meikäläisistä jotakin pahaa pakisemaan. He-he!

Kerttu. Muistetaan, muistetaan. — Niin, on sitä nyt niin penteleen paljon tekemistä meillä, jos kellä, hyvät emännät.

Haatajan emäntä. Se nyt on tietty. Kun sanovat olevan väkeä enemmän, kuin ennen milloinkaan.

Kerttu. Ja niilläkös joukkoa häntänä perässään! Naapuritalotkin kaikki täpösen täynnä, kuin heinäsirkkoja, perhana vie. Ja jos on miehiä, niin on eläimiäkin: hevosia, koiria ja — koirain kirppuja, enemmän kuin tähtiä taivaan kannella.

Haatajan emäntä. Siinähän ne syövät muutamassa päivässä talon putipuhtaaksi, — varakkaimmankin. (Kuuluu torventörähdyksiä ihan läheltä.)

Kerttu. Hornan tuutti! Siinähän se ärähti jo ihan korvan juuressa. (Rientää sisään.)

Arpiainen (syöksyy samalla ulos ja rientää portille). Siinähän ne helvetin heitukat ovat. (Menee ulos portista.)

Tarkan emäntä. Taitavatpa sitte aikoa tavallista suurempia käräjiä pitää.

Haatajan emäntä. Hsss! Tuossapa tulevatkin! (Vetäytyvät peremmälle muun kansan joukkoon, joka paljastaa päänsä.)

Fincke ja Horn (tulevat, tervehtien pään nyökkäyksellä, seurueineen, palvelijoineen, jotka kuljettavat koiria y.m. metsästykseen kuuluvia esineitä ja ammuttua riistaa).

Fincke. Päivää! — No, meillä on ollut hyvä onni metsässä tänään, Arpiainen.

Arpiainen. Siitä olen hyvin onnellinen ja iloinen minäkin, herra käskynhaltija.;

Fincke. Ja nyt me toivomme, että asiamme, jonka vuoksi tänne varsinaisesti olemme tulleetkin, on antava yhtä hyvän tuloksen.

Horn (lyöden Arpiaista olkapäälle). Ja minä, ja luultavasti kaikki muutkin.

Arpiainen. Minä luulen, että siellä on kohta kaikki valmista. Muorini on kyllä koettanut parastaan. Rohkenen uskoa, ett'ei hänen taitonsa tälläkään kertaa petä.

Fincke. Mutta sinä et ymmärtänyt minua ihan oikein, Aatami kulta. Minä tarkoitin, että näen täällä vasta näin vähäsen kansaa, jolle meillä on kuninkaan tuomiset annettavat.

Horn. Sillä eipä suinkaan se ole tarkoitus, että meidän pitää täällä kansaa odottaa, sen sijaan, että sen pitäisi odottaa meitä?

Arpiainen. Jumala varjelkoon! Eipä suinkaan. Minä kyllä olen antanut kapulan ajoissa kiertää, mutta eipä ne saak…! (Muutamia miehiä tulee portista pihaan. Tulijoille): Missä te, saakelin siat, viivyttelette?! (Finckelle.) Se on niin hävyttömän hidasta, tämä kansa, niinkuin kyllä tiedätte, herra käskynhaltija. Mutta kyllä he nyt tulevat siinä paikassa, kun kuulivat jahtitorvienkin törähdykset ja kuulivat ja näkivät, että…

Horn. Ehkäpä me nyt sitte ensiksi menemmekin katsomaan, mitä se muori siellä on aikaan saanut.

Arpiainen. Se on ihan oikein. — Kunnes tänne keräytyvät. Minä pyydän. Olkaa niin hyvä!

Fincke. Se muori onkin reima muija. Luulenpa, että voimme hänelle antaa kohta nimismiehen paikan. Hah-hah-hah!

Arpiainen. Aivan oikein, aivan oikein. Tehkää niin hyvin. Minä kyllä sillä aikaa… Minä pidän huolen, että… (Saattaa rappusille Finckeä ja Hornia, jotka menevät sisään. Seurue ja palvelijat hajaantuvat mikä minnekin.) — Saatanan naudat! Eivät osaa ajoissa tulla. (Menee portille, josta huutaa:) Joutukaa, senkin tomppelit! Missä te kuhnailette?! (Kansaa tulee yhä lisää.) Tiedättehän, että kuninkaan edustajat jo ovat talossa. Odottaa saavat. Eilen illalla jo olisi teidän pitänyt tänne tulla. Ja vaikka koko yön tässä seisoa pitänyt! Ettekös sitä paitsi torvea kuulleet? Teille sitä puhallettiin, senkin ketun kynnet. Joutuin! Pian! Ja odottakaa nyt tässä siksi kuin tulevat ulos. Ette saa hievahtaa enää paikoiltanne! Elkääkä mökiskö! (Kansan joukossa huomataan Multiainen, Liukku, Remes, Kupia, Vainikainen, Tarkka ja Haataja.) Käykää, käykää pihaan! Ja joka ei pihaan sovi, jääköön aidan taakse kuuntelemaan. Ja kaikkien on tarkkaan kuunneltava ja toteltava. Se on kuninkaan käsky, joka teille ilmoitetaan. Tulkaa, tulkaa!

Haataja. Kuka lie vain pilan päin sanonut, että ollaan, kuin lampaat karsinassa.

Arpiainen (äkäisesti kiljaisten). Suu kiinni, sanon minä, senkin määkijät! Siivolla pysykää taikka…

Multiainen (rauhoittavasti). Hiljaa, hiljaa! Pysytään nyt siivolla! — (Arpiaiselle.) Ei sitä nyt kuitenkaan raavaitakaan olla, ett'ei edes ihmisiksi puhuakaan saa.

Arpiainen. No, näyttäkää sitte, että osaatte ihmisiksi käyttäytyäkin jo nyt ja varsinkin sitte, kun teille kuninkaan tahto ilmoitetaan.

Arpiainen. No, sen saatte kohta kuulla. Johan sen sanoin. Elkää tuossa nyt joutavia udelko ja rähiskö, senkin — en tiedä enää miksi sanoisinkaan. (Menee vihaisena asuinrakennuksen portaille.)

Multiainen. Antaahan olla, niin saadaan kuulla. Niinhän tuo kuuluu linnankirjuri vakuuttaneen, että käskynhaltijalla muka on kuninkaan omakätinen kirje Lapveden kihlakunnan talonpojille.

Riitta. Sinut perii hukka, Maunu. Sinua vainotaan. Sanoinhan: Katrilta, Arpiaisen palvelijalta kuulin, että sinua on salaa tiedusteltu.

Riitta. Lähde nyt kuitenkin pois! Minä rukoilen: elä jää tänne! Minun tähteni, rakas Maunu!

Nyrhi. Se on sanottu kerran kaikkiaan: minun täytyy olla täällä — asiamme tähden.

Riitta. Kas niin! Siinä sen nyt näen. Siinä sen nyt kuulin. Se on totta sittenkin, mitä olen kuullut kuiskailtavan ja minulle on suoraan silmiinkin sanottu. Sinä et rakasta minua. Tuskin olet koskaan oikein rakastanutkaan. Sen nyt tunnen selvään itsekin. Oman etusi tähden vain otit minut.

Riitta. Totta se on, totta. Sinä et minusta välitä. Minun kauttani tahdoit vain veljeni voittaa puolellesi ja hänen kanssaan sitte muutkin. Siinä se asia. Jos rakastaisit minua, et näin menettelisi, et näin kohtelisi minua.

Nyrhi. Kansan tähden, Riitta, anna jo olla ell'et muuten. Näetsen: silmillään kaikki meitä seuraavat.

Riitta. Kansan tähden taaskin! Kaikki vain muitten tähden! Ei mitään minun tähteni! Onnetonta, onnetonta minua!

Riitta. Hyvä. Menen. Mutta muista, Maunu! Pelastaa tahdoin sinut, vaan sinä…

Nyrhi. Pidän kyllä huolta itsestäni. Tee sinä samoin! — Tuossa! — Mene! (Sysää Riitan portille.)

Fincke. Tervehdimme teitä, hyvät suomalaiset! (Kansa vastaa, miehet paljastaen päänsä, mutisten tervehdystä.) — (Juh. N:pojalle.) Kuninkaan kirje! — (Kansalle.) Olemme saapuneet tänne kuninkaan käskystä. Kuninkaan käskyä noudattaen olemme teidät tänne kutsuttaneet. Kuningas on antanut armollisen kirjeen, jonka minä teille nyt luen. Te olette tehneet valituksen Hänen Majesteetillensa. Siihen on tämä kirje nyt Hänen Majesteettinsa vastaus. Luen siis sen ensin ja selitän sitte. Eikö niin?

Fincke. Siis kuulkaa! (Lukee.) Wij Gustaff medt Gudz Nodhe Sverigis, Götis och Vendis & c. Konung Tilbjude edher vore undersoter Dannemaenn alle som byggie och boo uti Lapvesi haeredh i Wiborghs Laen woor gunsth tilföreende & c….

Kansassa (on kohta alkanut kuisketta ja puhelua, joka puhkeaa pian kuuluviin sanoihin): Emme me ymmärrä. — Se on ruotsiksi. — Mitä siitä sitte lukeekaan.

Fincke. Mitä? — Mitä te sanotte? — Mitä te tahdotte? — Mitä te rähisette?

Nyrhi (näkymättömänä kansan takana). Jos se olisi kuninkaalta, niin se olisi suomeksi kirjoitettu.

Multiainen (astuu esille). Me pyytäisimme, että, koska emme ruotsia ymmärrä, kirje meille suoraan tulkittaisiin.

Fincke. Senhän jo lupasin. Tiettyhän on, että kuningas on kirjoittanut ruotsiksi. Se on valtakunnan kieli. Eikä kuningas suomea osaa. Mutta parasta onkin, että selitän teille suoraan tämän kirjeen sisällyksen. Naulautan siitä kuitenkin jäljennöksen tähän seinään, että, kuka haluaa, saa itse sen lukea.

Fincke. Siis: kuningas tässä sanoo, että muutamat teistä ovat valittaneet niistä veroista ja maksuista, jotka vouti Hänen Majesteettinsa ja Ruotsin kruunun puolesta vuosittain teiltä kantaa.

Fincke (pontevammin). Sitte kuningas sanoo, että te tahdotte sekaantua asioihin, joiden kanssa teillä ei ole mitään tekemistä, niinkuin teistä itsestänne parahiksi näkyy, ja ett'ette tahdo tyytyä siihen, mitä Hänen Majesteettinsa valtakunnan yhteiseksi hyväksi säätää ja tekee. (Epäselvää nurinata kansan joukossa.) Tätä kaikkea kuningas paheksuu. Ja Hänen Majesteettinsa ei suvaitse, että te oman mielenne mukaan toimitte hänen tahtoansa vastaan. (Kotvan yleinen äänettömyys.) - Niinpä tahdotte te omavaltaisesti poistaa kahdet käräjät, jotka Pertti Yrjänän poika, muka, on päällenne pannut, vaikka tässä kihlakunnassa jo aikoja ennen häntä on neljiä käräjiä pidetty. Sentähden ja koska ei ole syytä vähentää käräjiä, kuningas käskee, että vast'edeskin on neljiä käräjiä pidettävä. Ja se, joka uskaltaa tätä vastaan nousta, ei tule jäämään rankaisematta. (Miehet katselevat äänettöminä toisiaan.)

Fincke. Vieläpä tässä nytkin rohkenet nousta kuninkaan omia käskyjä vastaan?

Nyrhi. Minä rohkenen, sillä oikeus on puolellani! Se, mitä vast'ikään ilmoititte, sotii kuninkaan omia sanoja vastaan, jotka Hänen Majesteettinsa itse on meidän lähetystöllemme suvainnut lausua.

Fincke. Hiljaa! — Sen sinä valehtelet nyt, samoin kuin ennen olet omille maanmiehillesi valehdellut. Pettänyt heitä olet levittämällä heille vääriä tietoja asioista, joita kuninkaamme ei edes koskaan ole luvannutkaan.

Nyrhi. Miehet! Ketä uskotte enemmän: niitäkö, jotka itse ovat kuninkaan sanat kuulleet vai…?

Fincke. Tässä ovat kuninkaan sanat ja kirjoitettuina. Ken epäilee, saa ne itse lukea tästä kirjeestä. Ja tästä saatte kaikki myöskin nähdä, että kuninkaan tiedossa on Maunu Nyrhin menettely voutia kohtaan Multiaisen talossa. Vai eikö sekään ole totta? Mitä? (Kaikki ovat vaiti.) Olette vaiti? Te tiedätte, että se on totta. No, niin! Jo siitä yksistään olisi Nyrhi ollut rangaistava, sanoo tässä kuningas, mutta jalomielisyydessään on hän luottanut, ett'ette enää anna hänen eikä muittenkaan samallaisten yllyttäjäin houkutella itseänne. Ja kuningas toivoo teidän itsenne myötävaikuttavan, että he saavat ansaitun rangaistuksensa- — Siinä on lyhyesti armollisen kuninkaanne kirjeen sisällys. Teihin siis, teidän apuunne, hyvät suomalaiset, luottaa nyt kuningas. Ja nyt, kun asian oikean laidan tunnette, niin tiedätte, mitä teidän on tehtävä. Näyttäkää siis, oletteko kuninkaan ja oikeuden, vai Nyrhin ja vääryyden puolella? (Kansa on vaiti.) Te ette tiedä? Minua kovin kummastuttaa se. No, hyvä! Annamme teille hetken ajattelemisaikaa: seuraatteko kuninkaan käskyä vai kavaltajan kiihotusta? Mutta muistakaa, mitä kuningas sanoi: se, joka uskaltaa hänen käskyään vastaan nousta, ei tule jäämään rankaisematta!

Nyrhi (jää yksin etualalle mietteisiinsä seisomaan, muitten hiljaa neuvotellessa keskenään).

Nyrhi. Asiamme ei saa kesken jäädä, — se päätös pysyy. Vääryyttä on meille tehty ja tehdään vieläkin. Sitä vastaan taistelemme ja on meidän taisteltava loppuun.

Multiainen. Itse tiedät: vääryydellä on taisteltu. Itse näet nyt: vääryydellä ei vääryyttä voita. Ja "ken miekkaan rupee, se miekkaan lankee".

Nyrhi. Mutta vääryys ei kukistu, ell'emme itse sitä kukista. Kansa sitä kärsii ja kansa on puolellamme.

Multiainen. Kansa on aina oikeuden puolella. Ja se on kuullut nyt, ett'ei oikeutta ole oikeudella tavoiteltu. (Kansassa on alkanut puhelu käydä yhä äänekkäämmäksi.)

Multiainen. Kehoitan sinua, Maunu, ajoissa tilaamme harkitsemaan! Parasta sovittaa entiset teot.

Nyrhi. Turmiosta juuri tahdon pelastaa muut, orjuudesta ja väkivallasta kansalaiseni.

Multiainen. Vaarallista tietä kuljet, pohjattoman kuilun parrasta. Sinua en voi seurata enää. (Syrjäytyy.)

Nyrhi Hyvä. Yksin siis tahdon taistella asiani hyväksi. Ja sen puolesta menen vaikka kuolemaan. (Kansan puoleen.) Miehet! Vieläkö epäröitte? Tiedättehän hyvin, kenen puolella teidän on oltava? Niinkuin tähän saakka tahdomme edeskinpäin oikeuksiamme puolustaa vääryyttä vastaan. Eikö niin? Eikö niin?

Nyrhi. Onnettomuuteen joudutte kaikki, ell'ette minua seuraa. Sillä minä olen totta puhunut. Ja Fincke valehtelee. Tuo ei ole kuninkaan kirje. Vai uskotteko te, mitä hän siinä selitteli? Niin se on tehty, ett'ei vain totuudesta selkoa saataisi. Vaan me, teidän omat miehenne, olemme itse kuninkaan luona olleet ja tiedämme, miten asia on. Vääryydet, jotka olemme kärsineet, olemme kuninkaalle selittäneet. Ja kuningas, sen tiedätte, ei mitään vääryyttä siedä. Mutta te! Tahdotteko te nyt siis vieläkin herrojen ja vääryyden ikeen alla orjina huo'ata ja raataa?

4:s mies. Viedään Fincken luo. Meiltä hän on kerännyt rahoja omiin tarpeisiinsa ja pettänyt meitä. Puhdistaukoon nyt teoistaan.

Riitta (juoksee portin kautta pihaan). Miehet, miehet! Huoveja tulee joka taholta. Kohta on koko talo saarroksissa. (Meteli asettuu ja kaikki ovat ymmällä, tietämättä mitä tehdä.)

Nyrhi. Kiitos, Riitta! Tulit oikeaan aikaan. — Ja nyt, kansa, ylös! Huoveja ja herroja vastaan! Kaikki olette satimessa, ell'ette itseänne puolustamaan käy.

Multiainen. Ei, miehet! Ei kättäkään ylös! Se on minun neuvoni. Jos hievahdatte, olette kaikki hukassa.

(Fincke ja Horn seurueineen palaavat rappusille.
Asunnon ympärillä alkaa näkyä huoveja.)

Riitta (Multiaiselle). Inko, pelasta sinä Maunu! Pelasta meidät kaikki! Minun tähteni, Inko.

Multiainen. Tahdon vastata teoistani ja sen seurauksista. Ennen muutamain syyllisten uhri, kuin että syyttömät joutuvat hukkaan.

Fincke. Hyvät suomalaiset! Onko vastauksenne valmis? Toivon niin olevan. Enkä nyt epäile, että se on semmoinen, kuin miksi kuningas sen tahtoo. Muutoin, niinkuin näette…

Multiainen. Me olemme vääryyttä kärsineet. Sen kuorma on tullut meille liika raskaaksi. Useampia, kuin kaksia käräjiä, emme tahdo. Sitä vääryyttä vastaan on noustu. Ja me olemme tässä kansaa johdattaneet, Nyrhi ja minä.

Nyrhi (innostuneena). Oikein, oikein. Ja niin on kansan, niin on kuninkaan tahto.

Fincke. Olette kuulleet, että niin ei ole kuninkaan tahto. Siksi kuninkaan nimessä vangitsen sekä Nyrhin että Multiaisen (hänen viittauksestaan syöksyvät Arpiainen, Juh. N:poika ja joukko huoveja vangitsemaan Nyrhiä ja Muitiaista) — kapinoitsijoina kuningasta ja valtakuntaa vastaan. Ja samoin menetellään jokaikisen kanssa, joka vain uskaltaa heihin liittyä. — (Kaikki ovat vaiti.)

Nyrhi. Miehet! Te vaikenette? Eikö yksikään teistä uskalla puolustaa meitä? Vääryyttä siis kannatatte tekin?

Nyrhi. Vääryyttä meille nytkin tehdään. Kuin uhrilampaita näin meitä teurastettaviksi viedään. Katsokaa!

Fincke. Tutkimatta ei heitä rangaista. Heti aletaan käräjät. Ja lautakunta langettakoon tuomion Nyrhin ja Multiaisen teoista.

Fincke. Huovit! Aittaan heidät teljetkää! Tarkkaan vartioikaa! Ja kansa hajoittakaa! Kenelläkään ei ole täällä enää mitään tekemistä. Menkää kotianne kaikki! (Huovit tunkevat kansaa pois pihasta ja aikovat viedä Nyrhin ja Multiaisen perälle.)

Riitta (ilmestyy kalpeana rakennuksen päähän etualalle haparoiden käsillään pitkin seinäviertä pystyssä pysyäkseen; tukehtuvalla äänellä). Mieheni! — — Veljeni! — —

(Nyrhi ja Multiainen viedään pois perälle. Riitta jää kuin kauhusta kangistuneena tuijottamaan heidän jälkeensä. Kun piha on tyhjä, poistuvat Fincke ja Horn seurueineen sisään.)

Fincken asuinhuone Arpiaisen talossa Lapvedellä: oikealla ja perällä yksi ikkuna keskellä kummassakin seinässä; vasemmalla kaksi ovea, joiden välissä uuni. Nahkasohva ja pöytä oikealla olevan ikkunan edessä. Seinillä hirven ja peuran sarvia, pyssyjä y.m. metsästyskaluja. Nurkassa, perällä, kasa kaikellaisia nahkoja.

Horn (loikoo sohvalla). Kun tässä vielä ajattelen tuota tapausta, niin en voi kylliksi kummastella sitä.

Fincke (kävellen edestakaisin huoneessa). Se kävi todellakin paremmin, kuin koskaan saatoimme aavistaakaan.

Horn. Näköjään oli se sittenkin liian vähän valmistettu. Ei ollut kypsynyt vielä Nyrhin yritykseen.

Fincke. Olen todellakin pahoillani, että huovit tulivat kovin aikaiseen. Kansa olisi mahdollisesti itse tuominnut Nyrhin ja omin käsin pannut täytäntöönkin tuomionsa.

Horn. Silloin olisimme me päässeet siinä jutussa toisellaisilla käräjillä.

Fincke. Emmekä ehkä olisi saaneet toista syyllistä lisäksi. — Vaan joka tapauksessa teki huovien tulo valtavan vaikutuksen.

Horn. Kansa oli kuin naulattu paikalleen. Eikä kukaan enää uskaltanut hiiskua sanaakaan syyllisten puolustukseksi.

Fincke. Se oli kansan tuomio sekin omista miehistään. Ja oman erehdyksensä tunnustamista.

Juh. N:poika (tulee perimäisestä ovesta). Pyydän saada ilmoittaa, että täällä on muuan talokas, jolla on myötävänä harvinaisen kaunis ketunnahka.

Juh. N:poika (puolikovaan Hornille). Tämä on sama mies, joka on tunnettu esiintymisestään Multiaisen talossa. (Poistuu.)

Vainikainen. Niin, armolliset herrat. Luulen, että tämä kelpaisi vaikka kuningasta varten lunastaa.

Fincke. Niin. En minä tässä tämmöisiä jouda. Katselehan, tokko tuo on sen arvoinen, että kannattaa ottaa. (Menee etumaisesta ovesta.)

Horn. Kas, onpas tuossa kuitenkin vika; eikä niinkään vähäinen. Ei ole karva tasainen.

Vainikainen. Eipä juuri voi moittia. Harvoin se sen parempi sattuu. Vaan eihän se aina kasva karva yhtä tasaiseksi Jumalankaan käsissä. Se on totta.

Horn. Niinpä niin. Senpä tautta ei sitte voi suurta hintaakaan pyytää. Mitäs tästä siis tahdot?

Horn. Tiedän kyllä. Et ole hyvissä kirjoissa. Käräjissä on minkä mitäkin vastattavana sinulla.

Vainikainen. Kyllähän tuota vähän on. Vaan eipä se ole oikein minunkaan syyni.

Horn. Eipä ole vain ajoissa, vaan itsessäsikin on vikaa. Villiytyneet olette kaikki. Yllytykseen, vastarintaan valmiit olette osaa ottamaan.

Vainikainen. Eihän sitä aina tiedä mikä on oikein, mikä väärin, herra laamanni. Voihan sitä ihminen erehtyä. Kompastuuhan hevonenkin neljältä jalalta, saatikka sitte ihminen kahdelta.

Horn. No, hyvä on. Jos näin tekojasi kadut, niin — otetaan se huomioon. (Viskaa nahan nurkkaan muun nahkakasan päälle.) Maksun saat sitte.

Horn. Minkä laki säätää, — se on joka tapauksessa suoritettava. (Menee ja aukaisee etumaisen oven.) Ole niin hyvä!

Fincke. Toivokaamme vielä, että voimme lähettää hänelle myöskin ilahuttavan kertomuksen asian onnellisesta päättymisestä.

Juh. N:poika (tulee perimäisestä ovesta). Herra käskynhaltija! Vangitun Maunu Nyrhin vaimo pyytää saada puhutella teitä.

Riitta. Monin verroin säälittävä olen. Monin verroin, herra käskynhaltija.

Riitta. Järjen kipinä on emoltani sammunut. Kaikkia kovia iskuja, jotka meitä kohdanneet ovat, ei hän kestää jaksanut.

Riitta. Ja minun on kannettava, minun, tätä onnettomuuksien musertavaa taakkaa.

Fincke. Olkoon taivas teille armollinen ja suokoon voimia edelleenkin sitä murtumatta kantamaan.

Riitta. Sirpaleiksi on jo minunkin sydämeni murtunut, herra käskynhaltija. Voimani uupuvat, ehtyvät loppuun aivan. Turhaan olen taivaalta armoa anonut. Teihin turvaudun nyt.

Fincke. Liiaksi annatte mielenne masentua, Riitta. Jos elämän vuolas virta yhden teiltä riistää, se taas ajan tullen toisen tuopi sijaan. Nuorena, kukkeana kyllä tämän myrskyn voitatte vielä. Ja itse iloiten elää voitte kauan uudelle suvulle.

Riitta. Yksin, yksin olen aivan nyt, kun mieheni ja veljeni olette vangituttaneet ja äitini, järjen puutteessa, on tälle maailmalle vieras.

Riitta. Vasta neljä kuukautta olen miehelässä ollut ja nyt on minulta kaikki mennyt, kaikki riistetty, kaikki. Sukuni ainoa olen.

Fincke. Varakashan näin ollen olette. Eikä sitte hätää eikä puutetta tule teillä olemaan.

Riitta. Eikö hätää, eikö puutetta?! Hädässäni jo olen luoksenne tullut ja kaikki minulta puuttuu, kun omaiseni ovat minulta riistetyt. Ilman heitä kaikki muu ei ole mitään, ilman heitä ei elämä elämän arvoinen ole. Oi, antakaa, antakaa minulle se takaisin.

Fincke. Itse tiedätte, mitä on tapahtunut. Mitä minä olen tehnyt, se minun on täytynyt tehdä.

Riitta. Mutta te voitte olla armahtavainen. Te voitte olla lempeä, voitte lieventää, voitte antaa anteeksi. Te voitte palauttaa rauhan, riemun ja tyytyväisyyden minulle ja meille kaikille. Te voitte poistaa vääryyden ja kuohuneet mielet tyynnyttää. Te voitte viedä oikeuden voittoon ja voittaa sillä kaikkien rakkauden. Oi, mikä onni silloin! Minä rukoilen teitä, herra käskynhaltija, tehkää, tehkää se! Olkaa armollinen! Olkaa armollinen!

Fincke. Mahdottomia pyydätte minulta. Minun vallassani ei ole vangittuja tuomita eikä vapauttaa.

Riitta. Tehän heidät olette vanginneet, te voitte heille myös vapauden lahjoittaa.

Fincke. Syyttöminä heitä ei ole vangittu, vaan raskaasta rikoksesta. Ja ajoissa eivät he varoituksia kuunnelleet.

Riitta. Rikokseen on heidät vääryys johtanut, herra käskynhaltija, ilmeinen vääryys.

Fincke. Asia on oikeuden tutkittavana ja se langettaa rikoksellisista tuomion lain mukaan. Minä en voi syytettyjen hyväksi mitään tehdä. (Menee nahkakasan luo, ottaa käteensä Vainikaisen tuoman nahan, katselee sitä välinpitämättömästi ja heittää taas takaisin.)

Riitta. Olenko siis turhaan rukoillut? Ettekö minun onnettoman tähden voi mitään tehdä, ette ikinä mitään? Minä tiedän: minulla ei ole mitään, olen tullut aivan tyhjin käsin. Mutta sydämeni, sydämeni käski minun näin tulla luoksenne. Sanoittehan säälivänne minua. Ettekö siis edes säälistäkään minua kohtaan voi mitään tehdä minun tähteni, minun hyväkseni?

Fincke. Riitta! Sydämetön en ole minäkään. Kova kohtalonne surettaa minua suuresti. Te olette turvautunut minuun. Hyvä! Minkä voin, sen tahdon tehdä teidän hyväksenne.

Riitta. Mitä kuulen?! Voi, kiitos, kiitos tuhansin kerroin! (Tarttuu Fincken käteen ja polvistuen painaa sitä huulilleen.)

Fincke. Nouskaa, Riitta, nouskaa! (Nostaa Riitan ylös, vaan pitää edelleen häntä kädestä.)

Fincke. Niinkuin jo sanoin: syyllisten kohtalolle minä en mahda mitään. Mutta teidän, Riitta, teidän ei kuitenkaan tarvitse yksin jäädä.

Fincke. Kuulkaa! Olette vielä niin nuori, kaunis ja kiehtova. Elämä pitkä, tyyni ja ihana voi vielä edessänne olla nyt kohisevain onnettomuuden myrskyjen jälkeen. Ja sen elämän tahdon minä teille valmistaa.

Fincke. Muutatte pois täältä. Tulette asumaan Savonlinnaan, (vetää Riittaa puoleensa) — likemmä minua, Riitta. Ja sydämmeni hellän huolen uhraan teille… sinulle, Riitta.

Fincke. Sysäätkö siis luotasi avun, jonka sinulle tarjoan, käden, jonka hädässäsi sinulle ojennan?

Riitta. Te unhotatte, että olen tullut luoksenne armoa anomaan miehelleni, jota rakastan, ja…

Riitta. Niinkuin vain naisen sydän, nuoren vaimon sydän rakastaa voi, — yli kaiken maailmassa.

Fincke. Niin, Riitta! Joka sinua rakastaa, se tahtoo elää sinun tähtesi. Vaan sitä hän ei ole tahtonut. Ja kuitenkin sinun tähtesi vain hänen olisi pitänyt ja ansainnut elää.

Fincke. Niinkuin näet: turha on surusi! Turhaan häntä pelastaa koetat! Ota vastaan apu, jonka sinulle tarjoan! Se on ainoa, mitä hyväksesi tehdä voin. Ajattele elämääsi, Riitta! Elä anna sen sammua kukkeassa nuoruudessasi!

Riitta. Ja te voitte uskoa, että minä tuohon tarjoamaanne apuun suostuisin?! Tuohon häpeälliseen, kurjaan esitykseenne?! Hah-haa!

Fincke. No. Sinä turvauduit minuun. Ja minä olen tahtonut tehdä hyväksesi, minkä voin. Olen tarjonnut sinulle elämisen mahdollisuuden. Siitä et huolinut. Vaan tiedä sitte, että sinunkin elämäsi on minun käsissäni nyt.

Fincke. Sillä kruunun omaksi talonne joutuvat, kun tuomio on langennut. Ja mitä on elämäsi silloin?

Riitta. Uhkaus tuo ei peloita minua. Ennen omaisteni kanssa kuolemaan menen, kun heitä en pelastaa voi. Parempi kunnialla kuoleminen, kuin viheliäisyydessä elämä.

Riitta. Enkä. Minä kyllä tarjouksenne tajuan. Apunne alta, rakkautenne ra'oista, lempeytenne lomista pilkistää vain katala kavaluus minua vastaan. Kylmä kuin teräs on katseenne ja väkivalta sydämmessänne kunniasijalla istuu. Sääliä, lempeä siinä ei hituistakaan ole. Niitten varjossa vain minun ja meidän kaikkien omaisuuden omistajiksi pyritte. Niin. Juuri sitä te tavoittelette, ette muuta.

Riitta. Uskallan ja tahdon nyt sanoa sen, mitä kaikki tietävät. Tahdon puhua teille suuni puhtaaksi. — Niin, tämä ei ole ensimäinen kerta, jolloin juonillanne talonpoikain omaisuutta itsellenne omistatte. Verotiloja rälssitiloiksi muuttamalla ryöstätte te…

Fincke (tarttuen Riitan käsivarteen). Vaiti! Ei sanaakaan enää taikka heitän sinut pellolle!

Riitta. Heittäkää, niin saan tämänkin kurjan yrityksenne kaikille kertoa.

Fincke. llmeneepä sinussakin jo sukusi ilvesluonto. Et näy miestäsi huonompi olevan.

Riitta. En sitäkään uhkaustanne enää kammo. Enkä armoa enää heidän puolestansa rukoile. Minä vaadin teiltä heidän vapauttamistaan. Ja ell'ette te vapauta heitä, niin…

Fincke. Malta mielesi, Riitta! Uhkauksesi tää on vaarallinen. Yhden kerran varomattoman sanasi annan anteeksi, vaan toiste sitä en enää tee.

Riitta. Anteeksi antoa minä en teiltä tarvitse enkä puolestani teille koskaan anteeksi anna, te kirottu konna!

Fincke (tarttuen jälleen Riittaa käsiranteeseen). Mitä sanot? Häpäiset kuninkaan käskynhaltijata! Polvilesi! Pyydä anteeksi! Paikalla! Taikka annan vangita sinut heti.

Riitta. Päästäkää! Pois! Minä en ole mitään rikosta tehnyt! Irti! (Riuhtaisekse irti.) Vaan saattepa nähdä kohta! (Juoksee pois perimäisestä ovesta.)

Fincke (juoksee ensin Riitan jälkeen ovelle, vaan pysähtyy, miettii kotvasen ja menee sitte etumaiselle ovelle, jonka työntää auki.) Henrik, tule!

Horn (tulee). No? Keskustelunne tuli pitemmäksi ja… ja… tulisemmaksi, kuin luulitkaan.

Fincke. Tuo naikkonen ei ole niinkään vaaraton, näen mä. Miehensä intohimo näkyy häneenkin tarttuneen.

Fincke. Naiset ovat mitä oikullisimpia aina. Hän voi jatkaa miehensä ja veljensä kiihotusta. Ell'ei pahempaakin tee.

Horn. Sitte on parasta, että ajoissa koetetaan saada Nyrhin ja Multiaisen asia ratkaistuksi.

Juh. N:poika (syöksyy hengästyneenä perimäisestä ovesta sisään). Herra käskynhaltija!

Juh. N:poika. Juuri sain kuulla, että tänne on tulossa joukottain talonpoikia Jääskestä, Savosta ja Hämeestäkin.

Fincke (Juh. N:pojalle). Sotaväki on kaikki koottava tänne. Sen on tarvittaissa oltava valmis. Mutta kaikki on tapahtuva niin huomaamatta, kuin suinkin. Tästä ja noitten muitten tulosta ei saa kukaan tietää mitään.

Fincke. Silmänräpäyksessä. Ja nyt on asia ratkaistava niin, että kansa saa nähdä, mikä kuninkaan tahto on. - Että se sen saa nähdä, siitä vastaan minä.

Lakitupa: perällä ovi, oikeassa ja vasemmassa seinässä kummassakin yksi ikkuna. Pitkä pöytä, lavitsoja ja penkkejä.

(Lautamiehiä, joita kaikkiaan on oleva 24, tulee toinen toisensa perästä sisään.)

Muuan lautamies. Ei ole minun elinaikaani vielä näin vaikeata ratkaisua sattunut.

Remes. Ja oma on asiammekin. Siitä ei pääse mihinkään. Sillä puolella on sydämemme ollut. (Juhlallinen äänettömyys kotvan ajan.)

Remes. Ja ajatus päässä pysähtyy, — päivä pimenee. (Miehet miettivät taaskin.)

Kupia (rientää kiireesti sisään). Miehet! Ystävät! Kuulkaahan, mitä kerron! (Kaikki ryhmittyvät Kupian ympärille.)

Kupia. Sattumalta sain kuulla tämän. Käskynhaltijan tietoon on tullut, että tänne saapuu joukottain meidän miehiä kaikilta ilman suunnilta.

Toinen lautamies. Taitaapa tosiaan vääryys kuitenkin olla heidän puolellaan.

Remes. Siinä, siinä. Ja ajatuskin taas ikäänkuin selviää ja tolalleen pääsee.

Kupia. Niin. Taidetaanpa kohta olla selvillä, miten meidän on meneteltävä.

Neljäs lautamies. Ja silloin Maunu ja Inko pakostakin päästetään vapaiksi jälleen.

Kupia. Niin, miehet. Vääryyttähän ollaan kaikki kärsineet. Vääryyttä vastaan ollaan kaikki taistelleet. Ja oikeushan se on lopulta voittava sittenkin. Meidän se nyt on todistettava. Eikö niin?

Riitta (tunkeutuu, kiihtyneessä mielentilassa, lautamiesten välitse esiin). Lautamiehet, lautamiehet!

Riitta. Mutta teidän on heidät pelastettava, lautamiehet rakkaat, teidän. Teiltä sitä rukoilen. Ja te ette voi heitä langettaa. Sillä syyttömiä he ovat.

Riitta. Te voitte ja teidän täytyy heidät vapauttaa. Sillä kavaluudella tahtoo Fincke heidät vain hengiltä saada päästäksensä meidän omaisuuteemme käsiksi. Hänen väkivallastaan olemme kyllä ennenkin kuulleet, hänen omanvoiton pyyntönsä kyllä ennenkin nähneet, hänen kovuuttansa kyllä ennenkin kokeneet. Mutta minkä nyt olen omin korvin kuullut, omin silmin nähnyt, oman sydämeni syvyydessä tuntenut, sillä ei enää määrää ole. Niin, viettelemällä minut ja lopettamalla sukuni kaiken tahtoo hän meidän talomme omiksensa saada. Siinä se, mitä hän vääryydellä tavoittelee. Ja siitä näkee, että vääryys on hänen puolellaan ja oikeus meidän. Vääryydellä hän vain muka kuninkaan asiaa ajaa. Häntäkö sitte tottelisitte, miehet?

Riitta. Hyvä. Tunnenhan teidät, lautamiehet. Tiedän siis, että päätöksenne on oleva oikea. Tiedänhän, että Maunun ja Ingon puolella olette olleet tähän saakka. Miksi hylkäisitte heidät nyt — viime hetkellä?! Heidän kanssansahan olette olleet yhtä mieltä aina. Eroaisitteko heistä nyt, — kun yhä selvemmin näkee, kuka on oikeassa?! Ettehän? Sitä en usko. Sortajamme, häpäisijämme häpeään joutukoot! Ja voitto olkoon meidän!

Riitta (piiloittuu lautamiesten taakse, jotka asettuvat toiseen peräsoppeen yhteen ryhmään, ja pujahtaa sitte ulos, kun) Arpiainen on tullut sisään).)

Arpiainen. Niin on. Laamanni ja käskynhaltija ovat paikalla täällä. (Ikkunassa.) Kas, tuossa jo tulevatkin.

Remes (puolikovaan Liukulle). Näetkös, kuinka paljon huoveja pihaan kerääntyy?!

(Horn, Fincke, Juh. N:poika käräjäkirjurina ja Pertti Yrjänänpoika
tulevat ja asettuvat paikoilleen. Lautamiehet istuuvat myös.)

Horn. Jatkamme keskeytettyä oikeuden istuntoa. — Syytetyt tuotakoot sisään!

Arpiainen (aukaisee oven ja hänen viittauksestaan tulevat, huovien saattamina Nyrhi ja Multiainen.)

Horn. Asia on siis aivan selvä. Edellisestä tiedämme, että: 1) Maunu Nyrhi, vouti Pertti Yrjänänpoika Rännärin täällä tekemän syytteen mukaan, kun hän, vouti, toimitti veronkantoa, on estänyt veronmaksua ja, kirveellä uhaten, sysännyt voudin pois pöydän äärestä istuutumalla itse hänen sijalleen sekä yllyttänyt kansaa tottelemattomuuteen veron suorittamisessa ynnä muissa tehtävissä, mistä sitte on johtunut että monet käräjät ovat pitämättä jääneet; 2) on Maunu Nyrhi matkustellut kyytihevosilla pitkin kihlakuntaa ja saarnannut kansalle, että Hänen Majesteettinsa on sallinut poistaa kahdet käräjät, minkä kansa, todistajia kuulusteltaessa, on tunnustanut tapahtuneen ja mitä Nyrhikään itse täällä lakituvassa ei ole kieltää voinut, ja 3) on Nyrhi kieltänyt, ettei sitä, mikä kestitsemisestä yli jää, saisi linnaan viedä. Lisäksi ovat sekä Nyrhi että Inko Multiainen, kun kuninkaan kirjettä kansalle luettiin ja tulkittiin, asettuneet kuninkaan käskyä vastaan, ja ovat nämä teot kapinallisina tekoina pidettävät, ja sentähden mainitut syytetyt kapinoitsijoina tuomittavat. — Onko syytetyillä vielä mitään puolustuksekseen sanottavana? Maunu Nyrhi?…

Nyrhi. Minä en ole syyllinen. Vääryyttä vastaan olen noussut ja se on ollut minun oikeuteni.

Horn. Oikeus jää siis langettamaan tuomion. (Viittaa ja muut poistuvat, paitsi lautamiehet, Horn, Fincke ja Juh. N:poika.) Lautakunta tietää jo, minkä rangaistuksen laki säätää kapinoitsijalle. On siis selvä, että tässä tapauksessa ei voi tulla kysymykseen muu, kuin kuoleman tuomio. (Luo katseen lautamiehiin, jotka ovat vaiti, päät kumarassa.) Minä odotan vastausta. Vai onko äänettömyytenne myöntymisen merkki?

Horn (joka sillä välin on kuiskaten vilkkaasti puhunut Fincken kanssa). Niinkuin sanoin on tämä asia jo aivan selvä. Mitään lisäselvityksiä en näe sen enää kaipaavan. Uusia asianhaaroja, jotka sitä valaista voisivat, ei voi enää tulla esille. Minun mielestäni sitä siis ei voi enää lykätä.

Fincke. Ja turhaan vain meidän kaikkien oloa täällä viivyttää ja aikaa kuluttaa.

Remes. Onhan asia siksi tärkeä, ettei päivä taikka toinen voi kysymykseen tulla.

Horn. Mutta tämä asia juuri on siksi tärkeä, että se vaatii mitä pikaisinta ratkaisua.

Kupia. Siinä tapauksessa täytyy minun sanoa, etten minä ainakaan voi kuoleman tuomiota langettaa.

Kupia. Niin, me emme voi langettaa kuoleman tuomiota. Se on omaatuntoamme vastaan.

Lautamiehet (äänekkäästi). Me emme voi. Me emme tuomitse. Se on väärin. Se on omaatuntoamme vastaan. Emme tuomitse.

Horn. (Finckelle.) Tämmöistä uppiniskaisuutta en olisi lautakunnalta odottanut.

Fincke. (Hornille.) Koeta vielä saada heidät taipumaan. Sillä aikaa järjestän minä asiani. Muu keino tässä ei näy enää auttavan. (Menee kiivastuneena ulos. Seuraavan puhelun aikana alkaa ikkunoiden taakse ilmestyä sankkoja joukkoja huoveja, joilla on tapparat käsissä.)

Horn (leppeämmällä, kehoittavalla äänellä). Minusta tuntuu, kuin lautakunta ei sittenkään oikein käsittäisi asian tärkeyttä.

Horn. Ja tämän hetken tärkeyttä, täytyy minun vielä lisätä, teille itsellenne ja meille kaikille. — Malttakaa mielenne ja kuulkaa minua loppuun! — Sillä katsoen siihen, että syytettyjen teko on aivan selvä ja rangaistus siitä heille laissa selvään määrätty, on toiselle kannalle asettuminen, heitä tuomitessa, ei ainoastaan suorastaan lainvastainen, vaan suurimmassa määrässä vaarallinen teille, yhteiskunnalle ja valtakunnalle. Lautakunnan jäseninä on esimerkki, jonka muille yhteiskunnan jäsenille annatte, ylen turmiollinen ja seuraukset tästä lankeavat etukädessä teidän itsenne päälle. Minä siis kehoitan teitä, mitä pikemmin, sitä parempi, luomaan jo pois sen synkän varjon, jonka nyt olette itse päällenne heittäneet, puhdistautumaan siitä yhteissyytöksestä kapinallisuuteen, jonka sanoillanne tässä olette aiheuttaneet. Ja sen voitte nyt tehdä ainoastaan langettamalla syytetyille lain määräämän tuomion. Toivon, että nyt käsitätte…?

Horn. No siis: minä näen, etteivät tässä kehoitukset eivätkä hyvät sanat enää auta.

Horn. Ja näkyy lujasti pysyvän päätöksessään: ei tahdo langettaa tuomiota.

Fincke (lyö oven selälleen ja viittaa huoveihin). Katsokaa sitte: lakitupa on sotaväen ympäröimä. Kuninkaan nimessä olen pakoitettu vangitsemaan kaikki lautamiehet kapinoitsijoina.

Fincke. Ja ell'ette sitä tee, lankeaa teille itsellenne sama tuomio, kuin mikä teidän syytetyille Nyrhille ja Multiaiselle olisi ollut langetettava. (Fincken viittauksesta sulkeutuu ovi.) Se on järkähtämätön päätös.

Fincke. Tiesinhän sen. Lautakunta ei tahdo häpäistä itseään ja asettua kapinoitsijain rinnalle kuningasta ja valtakuntaa vastaan?

Horn. Pidänkö siis asian päätettynä? Lautakunta katsoo, että syytetyt ovat mestattavat?

Lautamiehet (vastaavat epäselvään suostumuksensa). Katsomme. — Niin. — Täytyy. — — Teidän tahtonne. — —

(Nyrhi ja Multiainen tuodaan.)
(Pertti Yrjänänpoika Rännäri ja Arpiainen seuraavat.)

Horn. Oikeus on ottanut Maunu Nyrhin ja Inko Multiaisen asian lopullisesti harkittavakseen ja katsoo, että he kapinoitsijoina ovat mestattavat.

Nyrhi (kohottaen päänsä). Ja te, te omat miehet tämän tuomion langetitte!!

Riitta (pyrkien sisälle). Päästäkää! Minun pitää päästä. Minä tahdon… (Sisällä.) Maunu! Inko! Vapaat olette?! — —

Riitta (lautakunnalle). Raukat! — — Kirotut! — Ah! — (Vaipuu tunnotonna maahan oven suuhun.)

Fincke (lautakunnalle). Teidän uppiniskaisuutenne annetaan teille tällä kertaa anteeksi. Viime hetkellä pelastitte omatkin päänne. (Poistuu nopeasti,astuen harppauksella pyörtyneen Riitan yli.)

Sama paikka kuin kolmannessa näytöksessä. Kaksi huovia seisoo, tapparat kädessä, kunkin aitan ovea vartioimassa. Rakennusten ympärillä näkyy myös sotilaita liikuskelevan.

Arpiainen (tunnustelee aitan ovien lukkoja). Reilassa ovat. (Huoveille.) Ja nyt pojat: pitäkää silmät selällään ja korvat horkallaan! Jos nuo saakelin korpit vain pääsevät pesästään lentoon, niin olette tekin päätä lyhemmät, niinkuin heidän kohta olla pitää. — Kauan ei teidän kuitenkaan tässä tarvitse vahtia pitää, sillä, kuulettehan tuolla pajan takana — tuolla noin: se näkyy tännekin kuistin rappusille — siellä, metsän rinteessä valmistetaan näille pajareille viimeistä vuodetta. Ja valmis sen olla pitää vielä ennenkuin päivä mailleen menee. Ja sitte: hjt! (huitaisee toisella kädellään kaulan kohdalta, niinkuin päätä poikki lyötäisiin), hjt! päät kiepsahtavat maahan ja miehet ovat tämän maailman markkinoilta poikessa. Huh sentään! Vähän pöyristää minuakin, sillä eipä, perhana vie, ole vielä tähän saakka tässä talossa näin verisiä käräjiä käyty. Mutta täytyypä taas mennä katsomaan, miten se työ siellä edistyy. (Rientää portin kautta ulos.)

2:nen huovi. Ei. Vastikään tuomio langetettiin ja siinä paikassa täytäntöön pannaan.

4:s huovi. Tosi kai se kertomus, minkä olen kuullut, hänestä lienee, että hän itse jo kolmenkolmatta vuoden vanhana on vankina istunut Kööpenhaminassa, missä oli erään miehen surmannut.

3:s huovi. Karaistu sen miehen olla pitää, joka oikein tahtoo kuningastaan palvella.

4:s huovi. Niinpä niin. Vaan pitää sitä siltä olla rakkautta lähimmäistään ja omaa kansaansa kohtaan varsinkin.

Portilla vartioiva huovi (ulkopuolella). Kah, kah, Minnekä sinä?! Kelle on asiaa? Ei tänne lasketa. Mene tiehesi!

Helgan ääni (samoin portin ulkopuolella). Minnekäkö? Tänne vain! Mikäs herra sinä sitte olet? Ha-ha-ha-ha! Taidatpa olla hovinarri? Sen olet näköinenkin!

Helka (pääsee pihaan; hiukset hajallaan ja likaisissa ryysyissä). Arpiaisen luo minä tahdon. Sehän se tässä asuu. Kyllä minä sen tiedän. Vai ei tämä herra minua tunne? Vanha tuttuhan minä tässä talossa olen. Kah! Onpas täällä vieraita. Terveeks'! (Ojentaa kättä huoveille, jotka häntä eivät tervehdi.)

Helka. Näetsen: ovatpas herrat ylpeiksi käyneet, kun eivät muorille enää kättäkään paiskaa. Haha-ha-ha!

3:s huovi (kuiskaten muille). Pitää olla varoillaan. Ei sitä tiedä, mikä peijuoni hassun akan haahmossa tänne tunkeutuu.

1:nen huovi. Tahi kutsua nimismies ottamaan hänet kiinni. (Huutaa huoville, joka vartioi portilla.) Risto! Kutsu nimismies tänne! Ottakaa kiinni hänet!

Huovi (portilta, tulee ja tarttuu Helgan käsivarteen). Sanoinhan jo: et saa olla täällä. Mitä sinulla täällä on tekemistä?

Helka. Mitäkö? — Ai! Elä purista niin kovasti! — Omaisiani tulin tervehtimään. Niin juuri.

Huovi. Elä höpise! Mitä omaisia sinulla täällä on? Valehtelet. Ei sinulla mitään omaisia täällä ole.

Helka. On! Oma poikani täällä on. Ja se on suurempi herra, kuin itse Kustaa Eerikinpoika, kuningas, näetsen, kuningas, kuningas itse. Etkös sinä sitte Inko-kuninkaan äitiä tunne?

Helka. No, kah, niin, jopas sen viimeinkin älyät. Totta kai sinäkin jo sen Helgan Ingon tunnet? Multialan kuninkaan?

Helka. Vai vankina? Inkoko vankina? Hän, joka itse oli kuninkaan vieraana ja sitte pani kuninkaan valheista viralta?! Ha-ha-ha-ha-ha! Jopa sinä nyt horiset, senkin variksenpelätin. Vai vankina? Kuningas se vankina on, se entinen, Kustaa Eerikinpoika, ja Inko on nyt Suomen ja Lapveden kuningas. Ja sillä on puoli markkaa päivässä palkkaa ja kaksi karpiota kauroja vuorokaudessa. (Huovit nauravat.)

Huovi. Sinäpä se nyt siinä horiset! Täytyy käydä Arpiaisen emännälle sanomassa, että korjaavat tämän hullun täältä pois. (Aikoo mennä tupaan. Samassa tulevat häntä vastaan sieltä Riitta ja Kerttu.)

Kerttu (taluttaa Riittaa). Mennään ulos, kultaseni, mennään. Siellä tuvassa on niin tukehduttavan vari. Vaan täällä on vilpoinen. Täällä selviää pääsi. (Laskee hänet istumaan portaitten alimmalle astimelle.) Kas noin. Istu tässä, niin virkistyt pian.

Huovi (Kertulle). Emäntä! Tässä on muuan mielipuoli, jonka kanssa emme tiedä, mitä tehdä.

Helka (rähähtää yht'äkkiä nauruun). Hä-hä-hä-hä-hä! Vai ei se Kerttu emäntä enää Helkaa tunne…?

Riitta (hypähtää, kuin salaman iskemänä, paikaltaan ja juoksee äitinsä luo, huudahtaen). Äiti! Äiti! (Vaipuu polvilleen äitinsä eteen ja syleilee hänen jalkojaan.)

Kerttu. Vai Helka se on? Voi Helka raukkaa! Vietävän paholainen, minkälaiseksi se onnettomuus onkaan rikkaan Multialan vanhan emännän tehnyt?!

Helka. Äiti?! Mikä äiti?! Pois, senkin rutkale! Tytärtä minulla ei ole mitään.

Riitta (yhä polvillaan maassa). Miksi tulit tänne? Olisit kotona pysynyt. Ei sinulla ole täällä enää mitään tekemistä.

Helka. Vai ei minulla ole? Poikaani tulin tervehtimään. Hänhän laittoi minua hakemaan kymmenhankaisella veneellä. Suuri herra hän, näetsen, nyt on. Käskynhaltijahan ja kuningaskin kumartavat hänelle syvään, syvään, noinikään (kumartaa), ja polvillaankin hänen edessään maassa ryömivät. Ja minä olen, näetsen, kuninkaan äiti. Enkös ole, häh? Pois! Elä tule likelle!

Riitta (nousten ylös, hellästi.) Elä puhu niin! Tule pois, tule! Minun kanssani, äiti! Minä olen Riitta, tyttäresi! Tunnethan minut?

Helka. Riitta?! Tyttäreni?! Ei, — ei! Ei minulla ole tytärtä — — enää. — — Oli kerran — — ennen, — — mutta se hukkui, — — upposi, hyppäsi syvään — — syvään — — mustaan kaivoon… (Nyyhkyttää ensin ja puhkeaa sitten hillitsemättömään itkuun.)

Kerttu. Viedään pois hänet tupaan. — Helka kulta, tule pois tupaan, tule! Mennään. Sinä olet väsynyt. Siellä saat levätä. Tule!

Helka (hoksaa aitan ovia vartioitsevat huovit ja seisattuu yht'äkkiä). Mitä nuo tuossa seisovat? Mitä ne vartioitsevat? Ha-ha-ha-ha-ha! Rottia, rottia! Ne jahtaavat rottia, kuninkaan jauhorottia! No, tappakaa, tappakaa nyt sitte niin, että paukkuu! Ha-ha-ha-ha-ha! (Menee Kertun saattamana sisään.)

Riitta (palaa nopeasti portailta takaisin ja jää kotvaksi tuijottamaan mietteissään aittaan päin).

Riitta (itsekseen). He ovat siellä. Siinä heitä vielä vartioidaan. Mitenkä minä…? Miten voisinkaan vielä? Missä ovat kaikki miehemme? Ei ketään täällä. Huoveja vain joka taholla.

Riitta. Ei hetkeäkään hukata! (Portilla.) Ketä tuolla tulee? Tännekö tulevat? (Lähtee juoksemaan pois.)

Arpiainen (palaa kiireesti). Jumalan kiitos! Nyt on kaikki valmista. Eikä muuta kuin loppusuoritukseen käsiksi. Mutta kylläpäs sieltä uteliaita tulee! Vaan missäs harakat joll'ei sian tappajaisissa?! Kai se on käskynhaltijakin toimeen valmis. Täytyy käydä ilmoittamassa.

3:s huovi. Parasta on. Ei sitä tiedä, mitä noilla moukilla taas voi olla mielessä.

3:s huovi. Tänne tuli äsken muuan akka. Hulluko lie vai siksi vain tekeytyy. Eipä tiedä, mitä ne hankkii.

3:s huovi. Tuolla on tuvassa. Ja toinen, joka taisi olla sen Nyrhin vaimo ja sitä akkaa äidikseen nimitti, lähti juuri aika hamppua täältä pois juoksemaan.

Arpiainen. Sekös se juoksi? No, nyt on piru taaskin pellolla. (Alkaa kuulua etäistä ääntä ja melua.)

Arpiainen (kuuntelee). Totta saamari! Jo ovat helvetin portit selkosen Selällään. (Juoksee kuistin kautta sisään.)

Huovi (portilta). Nyt on oltava varuillamme. Parasta, että annan varoitusmerkin ja miehet kerätään asemilleen. (Antaa varoitusmerkin, joka uudistuu vartiomiehestä toiseen, loitoten yhä kauemmas.)

2:nen huovi. Sitähän tässä aavistettiin, että vielä jotakin tulla pitäisi.

(On alkanut vähitellen hämärtää. Täysi kuu kohoaa kalpeana aittojen takaa. Kansan kohina lähenee.)

Fincke (tulee kiireesti rappusille Arpiaisen ja Juh. N:pojan seuraamana). Vai tulevat tänne?! No, tulkoot! Minä olen valmis heitä vastaan ottamaan. Käskyt ovat siltä varalta jo edeltäpäin tarkkaan annetut. — Siis on mestauslava valmis?

Fincke. Ja pitkin kujaa seisoo huoveja portilta lavalle asti. Sen näen kyllä.

Fincke. Ei hätää mitään. — Ja lavan näen minä täältä hyvin. Kun minulle sieltä annetaan merkki, että päät ovat pölkyllä, niin annan täältä vastamerkin ja asia on lopussa. (Melu yhä kasvaa.) Miehet! Elkää estäkö! Antakaa heidän tulla vain! Kyllä ajallaan osaamme heidät kurissa pitää.

Fincke. Niinpä näkyy puvuistakin. — Tulkaa, tulkaa vain! (Piha alkaa täyttyä kansasta, josta loput jää seisomaan aidan taakse ja kaikkiin aukkoihin rakennusten väliin.) — Arvaan, että olette kuulleet kuninkaan käskynhaltijan olevan täällä? Olette tulleet minua puhuttelemaan?

Muita ääniä sieltä täältä. Niin juuri. — Yhtä kansaa ollaan. — Ja maata. — Ja sama asia. — Yhteinen kaikille. — —

Fincke. Sen saatte kyllä kohta sekä kuulla että nähdä. Olette tulleetkin ihan parhaaseen aikaan. — Mutta sitä ennen tahdon puhua teille muutaman sanan. Näen, että olette kovin hyvän neuvon tarpeessa. Te olette tyytymättömiä, tekin, siellä kotiseudullanne?

Fincke. Ihmisellä on aina liika vähän. Mutta minäpä hankin teille paremman toimeentulon. Tuolla Savon ja Hämeen pohjoisäärillä on rikkaita erämaita kosolta. Siirtyköön sinne, kellä ei kotonaan ole kyllin hyvä olla. Siellä on tilaa ja siellä varaa. On maata viljelijälle, on vettä kalamiehelle, on korpea metsästäjälle. Ja se, joka sinne muuttaa, saa verovapauden kolmeksi vuodeksi ja suojelusta venäläisiä vastaan. Miettikääpä tätä, miehet! Siinä on teille aihetta aprikoida. Toivon, etten ole teille turhaan puhunut. (Mutinaa kansan joukossa.)

Kuulkaa vielä! Ell'ei se teitä rauhoita, niin olkoon menneeksi! Saatte nähdä sen, mitä sanoitte tulleenne näkemään. Saatte nähdä, mitä siitä seuraa, jos teette niin, kuin ei ole tehtävä. — Nimismies! Huovit! Kapinoitsijat vietäköön kärsimään heille tuomittua rangaistusta! (Aitan ovet avataan. Nyrhi ja Multiainen tuodaan esille.) Kansa, tehkää tilaa! Tie auki!

Ääniä (aidan takaa). Vangit irti! Laskekaa vangit! Ei saa viedä mestattaviksi! Se oli laiton tuomio. (Lapveteläisiä syöksyy pihaan, tunkee tieltään ulkolaisia ja koettaa päästä Nyrhiin ja Multiaiseen käsiksi.)

Fincke. Huovit! Ottakaa kiinni! Estäkää! Ajakaa pois! (Huovit estävät ja tunkevat kansaa pois pihasta.)

(Piha tyhjenee vähin erin, Nyrhi ja Multiainen viedään, huovien keskellä, mestauslavalle.)

Nyrhin ääni. Hyvästi, Riitta! Jumala palkitkoon sinua! Joskus vielä sittenkin suomalaiset sortajansa voittavat. Ell'ei ennen niin satojen vuosien perästä. (Melu loittonee.)

Fincke. Jo ovat pitkällään — — ja päät pölkyllä. (Kuuluu torven toitotuksia. Fincke nostaa kätensä ja huiskauttaa sen alas. Taas räikeitä torventoitauksia.) Se on siis tehty nyt! (Istuutuu kuistin penkille. Kaikki on kotvan aikaa hiljaa. Sitte alkaa kuulua äänekästä puhelua.)

Fincke. Tekin! Te, jotka kuninkaan puheilla myöskin olette olleet! Kaikki ansaitsisitte te saman tuomion, kuin minkä Nyrhi ja Multiainen saivat, — saman kuoleman tuolla. Niin. Sillä siellä ovat heidän päänsä jo maassa. Menkää katsomaan! (Miehet peittävät huoaten kasvonsa käsiinsä.) Myöhäistä on heitä nyt enää kenenkään koettaa vapauttaa. Varoittavaksi esimerkiksi kaikille, ettei enää mitään rauhattomuuksia täällä eikä muuallakaan maassa tapahtuisi, ovat heidän päänsä pudonneet. Ja koska toivon nyt, ettei kukaan tästä lähin enää täällä heidän polkuansa kulkemaan käy, niin vapautan minä teidät. — Päästäkää irti heidät, huovit! — —

Juh. N:poika (joka myöskin on temmellyksessä ollut mukana ja kansaa takaa ajamassa, palaa portin kautta). Herra käskynhaltija! Sitä naista, joka täällä kansan joukossa nähtiin yllyttäjänä, ei saatu kiinni. Häntä kyllä takaa ajettiin, mutta hän hyppäsi kaivoon ja hukkui.

Helka (joka yleisen metelin aikana on pujahtanut ulos tuvasta, ilmestyy tuvan katolle.) Ha-ha-ha-haaa! (Osoittaa perälle.) Katsokaa!!

Arpiainen (joka samassa tulee portista). Helka! — — Multialan mielipuoli, vanha emäntä!

(Arpiainen lähtee nousemaan tikapuille, mutta samassa Helka putoaa katolta rakennuksen taakse.)

Fincke. Tyhjiksi jäivät heidän tilansa sittenkin. Ja rälssitiloiksi muuttuvat nyt. — Voinemme siis jo kirjoittaa kuninkaalle, että Lapveden meteli on onnellisesti päättynyt.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LAPVEDEN METELI ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Lapveden meteli

LAPVEDEN METELI

MARTTI WUORI

NÄYTELMÄN HENKILÖT:

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE