The Project Gutenberg eBook of Uusia savolaisjuttuja, by Santeri Rissanen

Haovvan helemaan hoeppuvin polovikunta muistaa vielä vissiinnii majjuer Hortta-vaenoon. Noosevimmilla ee siitä oo kaet kun nim tiijjossa. Soattaa siks sattuva seoluvilleen, jos siitäe sanan solomihtoo puhheihin piästyvä ja pistää pienen muistvihjeen. Siinä se solluun seiassa sanasa Ventelälahen vaenoostae.

Ne laklangat ja virkaviitteet eevät siihen aekaan olleet niin just' justieraeituja ja mallaeltuja kun nyt näelläe kyläkunnilla. Ee tarvittu riittaella rotakollia, jos riitae riipas, ei siknaattiin supliikkia herrassyötingillä syöttäen, juottaen kirjottee kuttuuttoo. Ee ollu meellä ennen roastupija ja rootmannija, ee kihlakuntoo eekä kihlatuomarija. Moalaismiehenkään ei tarvinna tiijjustoo, millee siunoomalla soap pakkeillesa henkpuukon, vallesmannin ja ruununvoovvin tai niihin juoksupoejjat, konstaapelit, jahtvoovvit tae muut. Koko kookkaan kulumakunnan asjat ajel voan yks tänne tällätty herrantapanen. Mikä lie maht'asema alakujaan ollu ja miks lietänöö lavveemmissa laetöksissa karahtierattu, mut majjuuriks sitä voan myös hoastateltiin, jos pakko puhheelle pan, ja sen ulukomaesta sukuvakkaan ee tultu tiijjetyks, voan kuluk se meejän meeningisä Hortta-herrana.

Oeshaan ne oejjenneet otvaelemalla yheltäe Hortalta pahattii pykälät ja lak' luvettu tavullesa, mut ol majjuurissa muuvvan moalaesta meenuuttava pykälä. Yhtä siitäe, että ol olettavan puoleenen ja kivikkaottonen. Aena ne oes asjat limilleen liittynnä sillonnii. Voan kun ee ottanna ja osanna niin sanana kulukeuvoo tätä meejjän puhheen kieltä. Mitä lie ruohtia riäkännä, saksoo saksattanna tae niesnittännä venättä. Ee meejjän mies osanna sitä säksätystä kun silimät sarkanappina, kasvot hörössä ja suu seposelälläsä kummiksesa kuulla ja katella. Viuhtohan se siihen sekkaan käsilläännii, hytkäöttel hartijoetaan ja siristel silimillään ja pit jos jonniimoesta pelemuva, mut minkäpä mies mahto semmosessa supsutuksessa ja Paaäpelin poapatuksessa? Sitte aena mongerruksesa lopuks suuttuva sähäht — ja siilon ol' toesen tarkin aeka alakoo syrjäkarriin luimuilla lov'paekkoja, piipahtooksesa kiireen vilikkaan väljempään ilimaan. Eekä ookkaan ihme, jos äkkeestykkii, kun oes otvaellu ottoo selevee, eekä ottanna ja soanna.

Monneenhan sitä erreykseen ja murrokseen myö majjuurin kans' yhyttiin. Kokkeiltiin konstija jos toestae, riijjan rietoomiija kun myöhii oltiin, koeteltiin suita suunnitella sen vieraan venskutnksen viissiin, voan ei piästy Hortta-herrasta sen sinnemmä kun ovesta sisään ja vielä vikkelämmin ulos.

Sammoen aekoen asu sitä Kumpusalon Ventelälahtee Juhannes Petter Kumpulainen. Sillä ol tapana talosa särpimeks soaliistoo kotrantasa kaehlikoesta matikkata ja muutae kalloo. Rysinesä ja mertonesa se pittii pienessä kalassa kotisa. Mut jo puulautu siihe yksille yritöksille muuvvan samoella järven liepeillä asustava pahasisunen ja kajekatteenen noapurinmies. Ja niin kun s'oon semmosten sisu, niin se aena salassa selän takana sitä kutvotustasa pit. Yöllä ja iltamyöhällä ilikeil, että kun Juhannes oamunuijjeessa män pyyvyksijäsä penkomaan, niin ee ens koahmasulla kässiisä soanukkaan. Milloin ol minnii sorttista peliä pietty: katiskat kohoteltu kanervikkoon, havvuukset hajoteltu, verkot viety viijjakkoon, ja rysät ryöhkyytetty rantapensaekkoon. Jo se vähä monest Juhannes roapas myrreissäsä korvasa kuvetta. Aluks tok sattu koerankujetta välpallaan, sitte ihan alavarriin. Mut minkä tek, kun ee soanna vehkeehin viskojoo parraassa kahussa kiin. Tiettiin ja taejettiin arvaella, että Pirskaesen Poavo s'oon, mut määppäs näkemätä nykäsemmään.

Äkämystyy sitä semmosesla hittaamppii henk' kun Juhannes. Voan ee kun hammasta purroo jutist' ja kärs koetteeks. Voan sitte kun sattu oekee lahnan liike-aeka, ja parraana kutukippeenä ol toas koapattu kompeet kalan vissimmältä vietinpäekalta — niin jo Juhannes julukas meelle muille huolesa. Myö vaevattiin varmaanniin puel puhekautta piätämmö, että mittee tehä, voan ee yhytetty sen seesauttavampoo selikettä, kun pantiin Juhannes sen Hortta-herran pakkeelle. Voan ties sen, mittee siitä sae — tiukan pyöräöksen takakätteen ja par' paenavoo ranstaakan repsausta selekääsä. Vaekka Juhannes ee ehättännä er' kernaast' käöntijäsä kertomaan, eekä myökään viihitty usuttauvva utelemmaan, niin soattiin kuitennii vähä vihiä, mitenkä män. Höölist ol' Hortta ottanna hoastateltavaksesa ja kättäe koahmassu. Voan kun Juhannes puulautu siitä rysäpelistä poasoomaan, niin ol' jo majjuer sen säksätyksesä soanna. Ol' alakanna Juhanneksen jutun välliin haokahhella, että »hvah, hvah» ja sitte alkanna tosmittoo ja niesnittöö »tuusan jeekulia», »vinska venska» ja »tum, tum, pum, pum». Juhanneksennii luonto alako noosta ja ol' alakanna hännii haokahhella sekkaan ja äristä ja murista mahtisa mukkaan. Par' pitkee pölystä puhtaampoo viiruva Juhanneksen nutun selässä ol koko koakatuksen jäläki. Ätreissäsä Juhannes poestu ja paeskas lähtiissäsä Rytkölän porstuvan pohjakammarin oven niin, että ikkunat laalo. Tuntu porstuvassae piästelevän semmossija siunauksija, joessa on ärriä ja ässiä äkkinäesestä vähä liijjannii paljo.

Myö meenaeltiin sen mertameeningin jo ens yritökseesä ehkäönneen, kun Juhannes nuin kuukauven kulottuva erräänä iltana juoksutti sanan, että piipahtoo heellä. Kahvija särpiissä sitte selitti koko miesroekalle, että nyt siitä rysäjutusta jo taetaa tolokku tulla. Ol' niät sen ens yrkäilysä selekään Juhannes ottanna ja lähtennä rovastin ryökkynöen rekkoorhommiin ruohtija oppijaksesa. Ja siellä ol viikkaovet vetvotellu ja ollu hörössä korvin, kun ryökkynät venskoosa viskel. Ja hyvä muistinen s' ol' Juhannes. Aena itseksesä ol iltasilla jokeltanna samoja »vinska taalaa» ja »kuketinmuklaa» kun ryökkynättii. Sitte kun alako kiel lauloo lipreemmin, otti ja läks. Lähtiissäsä ol soanna vielä ruustiinna ruohtija ossoovalta teeterskalta semmosen supliikin, jonka pänttäs piähäsä vettä vallaen. Että ol vaekka siknatyer tae muu komsarjus, niin selevä siitä nyt tul, tuumi Juhannes ja arvel, että s'oon just!

Meenattiin myö, että mittään se mukkaeloo, voan Juhannes julist jalottelevasa sen Hortan pakkeille ja puottavasa sen vanahan verkkovikkeen nyt ruotiks kun hyllyltä. Se voat' meetäe mukkaasa, sinne oven katveeseen kuuntelemmaan. Meetä ensin meenuutti männä semmoseen suven pessään, voan kun Juhannes sitte kuuvennet kahvikupit juotua toe uuvven pannun jn tarjos kolome kovvoo karhukuppija mieheen ja joka kupin välliin kaksi kuivoo »mellammoolija» — niin kun se sano — niin jo yrkäöttiin yhteen matkaan. Majjuurin portilla Juhannes vielä ruuvvas kulukkukojettasa ja niin sitä siinä hämärässä puikahettiin porstuvaan.

Juhannes koppautti ensistään oven kamanaan kämmeneiläsä kolomest ja rykäs. Se kuuluu olovan herrossa semmonen sortti visintieruussa. Majjuur tuntu siellä tuolillasa keäntyvän ja ärjäs, että »tirsk in!» Juhannes sillon soapast sissään, mut jätti oven meetä varten siistisi ravolleen.

Minä, joka seeson seeninpänä, näin ja kuulin väläkeesti kaekki. Se Juhannes porskuttel kesk'lattijalle, pokkas ja siist hivukset silimiltäsä ja roapas vasemmuksellasa takakätteen matot kokkoon lattijalla ja par kertoo ryvästyvvään naolas silimäsä majjuuriin ja vähä kommeella iänellä selitti seoroovan supliikin:

»Hers Majjuer! Johan Petter Kompalain, Kompasalo, salo Ventelaks! Huukkus puukkus, ets yks pahanteko… Pool piivel Pirskalain huseeraa mun mertsojen kans… Ryssä me ryy… merta me mee…! Skats skanervikkoon, svits viijjakkoon — mits' piruva minä siellä tien…!»

Minusta se kuulu niin saakelin sattuvalta ja muista kaet kans. Juhannes ol siks juhlatällissäe, että puottel kun pahinnii pappi — ja sylykäs sihhaotti aena soppeuvilla kohilla.

Hortta-herra kuul alun kun aenae immeenen, tärkeen näkösenä ja kun ymmärtäen. Mut sitte sen noama muuttu, käv ihan keärmeen nahan kirjavaks ja alako sitte tuhkia kun tuohtunut mulli, änkötti ja äkötti jottae ja — sitte se alako semmonen metel, että miesmuistiin ee kuultu kummempoo. Se polk' jalakoo, hyppi tasakäpälässä, tako nyrkkijäsä pöötään ja pelemus kun hullu. Alako sanattii sujuva ja tul kun pikkukivinä sennii seehtemät »jeekunantrastit», »vaanit» ja »jeevelit» ja jo sattu suomeksi yks »pirskele». Äkkiä sieppas se läkkihormin ja lähätti sen Juhanneksen paejan rintamukseen, sitte tul yhtä tulisest linjaarit, saksit, avviissit, allakat, pännähollar ja viimen majjuer ite —!

On vähä onneeta kuvvaella sitä männöö, mikä majjuerin porstuvassa sitte tul. En tiijä majjuerko mukiloe meetä vae myökö toenen toesijammo. Mikä piäs pihalle jalon, mikä polovin tae käsin. Yhessä rysyssä sitä koetettiin kukkii kokkoella konkkijammo ja kummalta tuntu, että kukkii roajasa siitä mylläkästä läös. Vaekka jäehän sinne hattuja, kalavokkaeta ja nappija ja miltä nyrjäht' niskoo, millee ol otassa arpee ja jos jottae. Munnii kitan ol kuivana kiljumisesta.

Kun myö oejjottiin sitte huohottaen ja jälelle vilikuin Rytkölän pihhaan, tul talon sikjojoukko kuistilla vastaan mänössä muka majjuerin pihhaan kahtomaan sijan lahtuuta. Huuto ja hönkyminen ne ol kintuille kiäntännä. Perräöty ne kun kuul sitte, mikä ol meena.

Mut majjuer hoastatti Juhanneksen syyskäräjiin kunnianlookkuusta ja manas meejjät vieräaksmiehiks. Ol muka Juhannes julenna tulla hänen suomenkielesä taitoo ivvoomaan ja vielä völjännä koko miesroekan sitä pilanpittoosa oven takkoo tirskumaan. Ja niin sano laotamies, että sakko siitä sutkahtaa rapsahtaen.

Tok' ee kuitenkaan keritty mihinkään laktuppaan lähtee, semmosta kun ee taenna ollakkaan lähempänä Helsinkijä. Se niät majjuer otti ja saerast ja kuel, kuten kertovat kylällä, liikaan kiukkuun.

Eehän sitä arvanna, että se ruotin reestuu niin nokkoo lyhentäen loppu. Voan ee näy olovan oovvosta sen taejan taetajaks, ee aenae, että niinkun laktuvassa kelepoovaks' ast. Vaekka jo minä vähä oon vihjaellu, että soattoohan se syy olla vähä niissäe tihheeseen tipratuissa Juhanneksen »mellammoolissae».

MAKKARAJUTTU

Ol somimpija sunnuntakoamuja hikisinnä heenaekana. Justiisa se juhlallinen viisarinviittaus, jollonkana kuumuuttasa höörynä hlkkoovan Hepomäen harteilla kyyhöttävän kellostapulkyhhäöksen lohkolaeta malamit mojjaottivat ens huutosa Herran huoneeseen.

Viijjen kuuvven avosliikkasessa lätystelevän vaem'immeesen ja parin kolmen körttiläesen jälessä jalotteli koht kirkkoo kirkherra Kelekreen. Hikpiässä moantien irt' olovoo pölyä pelmottel ja nästyykilläsä noamoosa niist. Mut muuten ol myrteellä miellä, — ee oes lystännä lähtee tämmösellä tul'ilimalla pönttöösä parille kymmenelle varaen jalakkeella olleelle sielun ruokoo ravitemmaan. Muutennii ellottel, kun ei kuumuuvelta ollu kyennä niin jumalan jyvvee ikeniisä ottamaan. Nii ett' oes soanna olla koko soaruunpuuhan pito Kelekreenistä vähä kylymempiin ilimoen.

Heeskalan kohallakkaan ee Kelekreen kehanna sankasilimijäsä kohhaottee, vuan sivute puhku. Ja jo ol kerinnä pölypilivessä vissiinnii viis' kymmentä jalan ottoo, kun kuul' takkoosa jottae hihkumista. Luppasemisesa lopettaen Kelekreen kiännäht' katastammaan jälillesä.

Heeskalan Hetamar siellä huivillasa huoto ja perästä pyers, että pöly hammeessa korkkiruuvvina kiers. Ja kun tapas ja pysäötti niijjoomaan, niin polviperälle yritti nyykistöö. Hetamar niist nokkoosa ja julukus, että hään oes, jos ilikiis, niin kun koapatuita ryynipiiraeta, jos kirkherra ottas ja alentus pyhänä purasemmaan. Ja oes parraeks oekeen hyvvee kokkelijjae, että jos —!

Pyörshän se Kelekreen kulun kuultuvasa kun pyörssii takasi. Kursaelemata tiijettäköön niät, että hän Herran paemeneks ol semmonen rasvaruokiin vetävä ja makkararuuvvat hänest' ol hyvvyyvven paras annos. Aattel vielä, että torkkukoot kirkkovieraat uamutuimaasa vartin par.

Hetamar viijjä hyssyytti Kelekreenin Heeskalan herraspuolelle. Enstäsä tarjottiin kahvija, sitte vortviinijä, sitte kahvija ja limulaatija. Hetamarin Marloviissa tuukkas pöövvän ja laetto semmosest portsut, että siunoomaan pit ruveta ruuvvalle päästyvä. Kirk'herra pur' ja pit' makkeita puhheita palasten välillä. Ee jiäny kun ruotija ja makkaran nahkoja ja tyhjät kokkelkoolit talosta talon pöövvälle kokottamaan.

Kun ol vielä kullautettu kahvit, niin kuultiin jo kolomannen kerran papinkelloen pampattavan. Sillon vasta viäntäys kirkherra taipaleelle. Porstuvassa vielä kiitellessä molemmin puolin pist' emäntä vielä paperiin pannun ryynmakkarapakkeetin pastorillesa. Ja niin panneutu Kelekreen kelekuttelemmaan kirkkotielle. Pakettisa pist' rokkisa takataskuun.

Kelekreenin puhkuissa veräjältä tielle heräs Heeskalan hienohaestinen Hallii par unista hyvästijä haokahtammaan. Kelekreen ee siihen huohmiota heettännä. Mut tarkkasilmänen sivullinen oes helepost' hoksanna, mitenkä Hallin tiirusilimät äkkiä sirkesivät ja sieramet supistu ja loajen. Ja niin alako Halli hölökkäästi kirkherran kintereellä tuon tuostae kuonollasa koukaten rokin kieppuvia helemoja. Ja kun ol' piästy oejjustielle, sae Halli kampraatiksesa jonnii kulukukoeran. Yhessä alettiin lähennellä kirkherran kinttuja. Ol' älynnä toenennii koera, mikä vietink takataskulla ol. Siinä astua pylykkästessä ol hieraonna makkaroen piältä paper ja makkeenruskee ryynpiä pulupahtanna essiin. Kelekreen sit' ee mukavissa mietteissäsä älynnä.

Kirkkomäellä ol' jo puelkymmentä piskiä siinä makkaran vahissa. Alettiin kilipaelun kiihkoutuin käyvvä rohkeemmiks, ja pastorin pit jo par kertoo takakätteen potkastae peälle käöpijä. Perräöttiin ja palattiin, ja niin yks koeran vötkäle äkkiotolla riipas riippuvan makkaran niin, että ol' Kelekreen selälleen keekahtoo. Siilon vasta kirkherra hoksas tämän tavaran tassuun ja äkkeestyin paenautu pelastammaan makkeeta lahjoo. Voan ee jaksanna juosta, ee auttanna moanitus eekä kutunta — makkara män ja tuntuvat koerat siitä kauvempana hampaat irvissä ottelevan.

Harmissaan ja helemojjaan vilikuillen paenautu pastor sakastiin. Siellä kopas taskujasa ja tallust' pyttyysä ja paenaotu puhumaan tämän moaliman kattoovaisuuvesta. Kesken puhheesa huohmas, mitenkä avomesta akkaen ovesta pujaht par äsköstä tavaran tassoojaa rist'kongille ja alakovat alasilimäsinä penkkiin alate pujotteleija. Pastor' kok' pittee silimällä näetä karvasija kirkonkävijöetä.

Niin lämpes siinä Kelekreen kielen laolaessa ja unneutti koerat, makkarat ja muut…

Kun suntijo arvel soarnan hipuvan loppuvasa, hiip' hän sakastiin ja sieppas kuulutuskirjan. Lapikasjalassa sitte tuskin monenkaan unen hooreessa kököttävän älytessä pujaht soarnastuoliin. Noos vähän matkoo rappuja ja kurkottaen sae kässiisä soarnoojan rokin heleman. Alakaen hilijoo nyhtee suntijo sihis, että: — Teäll' oes kuuluutuksija! Teäll oes…

Jos ollessa mänössä seehtemännen taevaan ihanimmissa iloessa, havaht Kelekreen rokkisa liepeen liikkeeseen… Kamalin tojellisuus havaht etteen — ästkara! koerat — makkarat — kyllä minä —!

Ja äkkikäänteellä Kelekreen kiänty makkaran varkaeta vasten. Nous jalaka ja potkasta sivvautti, ettee kun viuhahti. Pastorin paksuin huuliin väliltä kuulu vielä hihkasu, että koerat — -hanat ne! Ja urotyösä tehtyväsä Kelekreen aeko kiäntyvä häirittyvä puhettasa jatkamaan.

Voan allaalt tuolin rapuilta ja juurelta kuul' semmonen metel, että jäe suu auk papiltae, ja seurakunta ol soaha halvauksen kun niin varomattomasi pit unesta herätä. Ensin kuulu rapuilta uikaus, sitten kolinkolia, mökkee ja suntio se sieltä jos jonniilaesessa kauniissa koarteissa ja pyörteissä puksaht ällistelevän seurakunnan silimiin etteen. Kuulutuskirjasta ee kun sinkoel lehet ympärillä istuviin silimille. Siihen heräs lukkarii ja luul tämän kohun johtuvan siitä, että seurakunta ol hengässy soarnarukouksen piälle ja oekassu ruumistasa. Muistaen velevollisuutesa tarras lukkar urkuin käsiks ja samassa paohasivat urut ja lukkar yhessä:

Mut siitä lähtiin ovat meejän Kelekreen ja suntio kantaneet hampaankolossa kaunoo toesillesa. Kinkeril ee uskalleta Kelekreenille ryynmakkaroeta näkemiin ulottuuvviin tuuvva — se kun soap muuten ruuvvan tuntevan kirkherran ihan vihanvimmoen.

VIITAKEVAANUT

Niihin Kilijuvan kuuluks käöneehin viitakevaanuin anto oekeestasa osviitingit ja riitingit rutakkolaesten rovastvaenoo Kuusveltti. Myö kun oltiin viime kevätkelillä Ottulassa kinkerpuuhissa ja oekeen uskolla ukoessa ja akoessa siinä seuvun sikjoehin sivussa yrkäeltiin suaha selevee sanan mänöstä, niin se rovast aena alavarriisa semmosissa pahimmissa pulumakkeissa ryöstäyt puhheilla sotkun selevikkellyin. Erräässä eksyköhassa se sitten panneutu puhheisiin niistäe entisistä ekjyytistä ja israjeelin pakopuuhista sieltä Vaaraoonin moanpaekasta. Vuan sitte kerto, että jo katu se ekjyyttineesar ja jälestä läks ajjoo ramuvammaan kaekkine sotakomppeenesa. Sill' ol ollu sitte semmoset kummat kiessittii tae vaanut muvassasa, että ol kuppeehin semmosia varrettomia viitakkeita vitastettu ja orriit eessä, ettei kun karskaata kärriin kansa sakkeempaan sotakahhuun ja kuatu terriin miestä kun lakovarista. Vuan ee eestännä nekkään, Seepaotti kun otti ja hukutti Punaseen merreen koko meeningit kiessinesä ja kiessissä olioenesa.

Mikähän lie niistä rovastin rupatuksista mittäe meenaettu, vuan aenae se Junnupetteriin uskolla uppos. Ne viitakevaanut rupes mielessä myrräelemään; ja jo alako aatteluttoo, että elähän jos tässä oes Kilijuvvaannii ne ekjyyttiin etevät kulukuneuvot ja pyyvykset pyvätä. Mut' ei vielä vuan tullu ryhytyks reestoomaan niitä ruastelemmaan, vaekka niin selevenä ol silimissä kangertelemassa unissa ja hereillä niihin huamu ja pienemppii rakenne. Ee niät sattunna semmosta sottoo Kilijuvan korpiin, joss' oes osanna ottoo ja sitte rynnistöö ja koettoo sen rovastin kehumisen toen pohjoo. Iliman aekojaannii oes ollu vähä ilikeetä immeesten ivvaelulta ajella, vaekka vuan niin kuin yrikkeeks esmerkiksi kevvään lumista pistävässä perkkuuniityn pensaekossa.

Siitäpä vihollisen puutteesta ei tullu Junnupetter Juljaanallekkaan julastuks mielesä myrreyttäjjöä, iteksesä vuan vetoe, että elähän kun ottas' vuan nuo meejän suokorit ja ne pistäs riihrattaen niskaan ja sitte sites puelkymmentä pitkee, viime heenäkelillä huonoks kallituita kaeslaviitakkeita vetreillä vitaksilla kuppeille ja Perhon oekeen kyntövaljaessa etteen, niin — mahtasko kuatumata kekkeillä eessä ekjyytti tai muu muhameetti —!

Vuan aeka kuluk ja viitakevaanut alakovat hälävetä hankoomasta mieltä, kunnekka kiännyttiin jo syyskesälle. Mut siilon ne saevat uutta onkoo ne vaanuviitteet ja tos' niistä tulj, kun tullii.

Se johtuu siitä vanahasta riijjasta sen Kilijuvvan nuapurin, Noosijaesen kansa. Siitä ijänikuisesta äpäreahosta. Kun niät Junnupetter Juljaanan akaksesa otti, ja Juljaana män semmosesta rikkaasta talosta Junnupetterin leepiin, niin se sae myötäjäesiksesä muun muvassa siinä Kilijuvan kuppeella kyyhöttävän niittypalstan, jonka toinen raja juoks' niihin Noosijaesten muahan. Ja vaekka olj vatkutettu niille nuapurille hyvättii vueskauvet aejan ajusta, niin ei ollu apua. Ja laskivat sitten hyväkkäät aena karjasa kaluammaan siihen vieraalle vaenijolle. Renkpoejat ol usseennii nähneet, mitenkä vasikat ja varsat aena rajapensaekon yl' ryöstäyvät ja lahmasivat luppoovan äpärteen kun luuvvituks'.

Kun Juljaana tännäe heinaekana hok' kuulleesa Noosijaesten kelloen äpärteessä kalakattavan, äkämysty Junnupetter julumimmillesä. Ee virkkanna kuitenkaan sanaks' kelepoovoo kellekkään, vuan iteksesä arentieras, että syötättä sennii äpärerosvot viimestä kertoo. Minä kun tästä työntäön puuhan pittoon, niin vieläköön kellot kalajaa Kilijuvan kejoella!

Siilon se silipas ne viitakevaanut tuas tottuuvella mieleen. Ja Junnupetteristä passas tämä hetki niin helekutin hyväst' niihin kokkeeluun. Tae jos ei just' aevan kun ekjyyttiin tavon, niin siihen sorttiin. Junnupetter puulautu taas tuumaeluun ja — tek toen. Illan hämärteessä hiip' ensin aettaan ja eht'ne kaislaterät. Niihin kansa kiers' sitten rukkiin suojassa äpärteelle ja kyykkysissäsä painaltu pensaekkoon. Siellä sitten syönty riitinkijään rustoomaan. Ite vaanut pit' pottoo puuhista ja muuten muovata omasorttinen sotapyyvvink. Eht vuan poletumman karjanpolun ja sinne vitoella sitel raatoja polun varrelle. Oekeen vee suun muikeeks' kun silimäel vehkeitä valamiina. Ja niissä puuhissa pittii niin hyvän ruppeeman, että kuul' jo, kun Noosijaesesta herettiin iltalypsyltä ja laskettiin karja yösyötöile — minnekkäpä muuvvalle, kun äpärteehen.

Taaksesa tuon tuostae mulukoellen ja suu silikissa sipsuttel Junnupetter kottiisa. Moata pannessa vielä hyvästä mielestä hykkäöttel, että Juljaana viereen vennäötessä vatkutti, että mikkään sitä nyt hytkyttellöö. Vuan Junnupetter pit leepäläpesä kiinni ja vaepu pian pehmeeseen unneen.

Uamulla siinä päevän ujjeessa ol hän jo jalakeella ja pirtin puolella tiijustel, oesko viime pimmeen aekana sitä Noosijaesten kalakatusta kukkaan kuultu. Ja kuultu ol. Koko yön ol äpärteeltä semmonen kilikatus ja kalakatus kuulunna, että eekö lie ollu koko korp' puolen karjat siellä pehnoomassa. Junnupetter sen kuultuvasa vuan hymäht', että eekö tuonne niitä lie joku laama jiännykkii ja käsk poekasa ja renk' Reetun kanssasa äpärteelle »körjoomaan muhamahoja», kuten naurusuussa sano.

Männessä vasta usko urkkosa poejille. Poejattii intoutuvat, että jop' ol jupsaus Noossijaesille ja niin ol kiire, että Junnupetterin pist' vihaks' kun jättee pyrkivät.

— On, on kellellään, huus poeka Petter ja puulaus pensaekkoon minkä pohkeesta piäs.

Siihen kerkes Junnupetterrii poekiin luo silimät puelmatkassa piästä.
Kahtoo älämäytti ensin, sitten sylykäs ja noetas.

Reettu kumartu ensin yhen moassa makkoovan puoleen, sitten oekas ja katast' kulumat koholla isännälle mulukoellen.

Niihän n' ol Kilijuvan kaekki hevoset. Perho ol suanu suurimman raavvan mahhaasa ja koepeesa. Varsa vielä vähä el' ja tamma Liisalla ol takananen kerrassa poekki…

Tietää sen, mittee meenas Juljaana, hyvin ol jykkeenä ja Junnupetterin pit' jututa koko se viitakevaanuvahinko — jost' ei ollu muuta hyötyvä kun että sinä vuotena Kilijuvan kaekki piijat ja renk' Reettu muuttivat osan vuespalakastasa »vaanuvarskengiks» ja Junnupetter ee kääny kinkerissä ennee koko Ruusveltin elinikänä.

APINA

Vaekk' oltiin jo vissiinnii viijjelläneljättä, ee oltu vielä, Ryytyn Ruupe ja minä, missään semmosessa kun kaupunkpaekassa piästy pistäömään. Kuultu ol kyllä yhtä jos toestae monenmoesta. Monet puhepostit tosin ol vatvottu ja vetvottu, että mittään jos jonnae soppiuvana hetkenä ryöstäöttäs rekkeen ja reessuutettas jonnekkii julukeempaan kyllään ja vähä väljyytettäs kotpölyjä ennenkun tässä kemahettaan kolleen kuoleman sylliin.

Niin sattuvattii sitte kerran ne kaotta moaliman kuulut Kajjaanin Kynttelmarkkinat. Siilon myö tehtiin tolokku tuumista ja vaekka kot'akat koakattel ja vesittel, niin myö ee kun kellahettiin Ruupen ruunan rekkeen ja yhtenä kiljuvan kirreenä pakkasyösyönnä ajjoo rellutettiin Kajjaaniin. Meenattiin, että jos ee kaoppoen kyvetäkkään, eekä olla ostoksia varten, niin vetvotellaan hänessä par päevästä ruppeemata ja rumileerataan rutoks näköreejjät remallaan.

Kun ol Kajjaanin tullista tultu, niin osviittoen jäläkeen ajettiin sen meejjän kylän vanahaan markkinakorttieriin, Ryyperiin. Siellä riisuttiin ruuna ja viskattiin kaorakappa purra jurskuteltavaks. Ite pistäöttiin perreen pirttiin purasemmaan ja vielä kiireen vilikkaan hotastuvammo kuppi kuumoo, paenaottiin kaupuntia kahtelemmaan, alakavvaan oamumarkkinakohhuun.

Paljo sit' on semmosessa suurkylässä, kun kuulussa »Sirkkaporissa» oovvolle silimälle oveloo ruokoo. Mikähän lie sitte siinä virkaeltu ja vatvaeltu, puotiin ikkunoeta silimät sirellä syynätty, rotuvaarija saappaan kärellä koeteltu ja raathuoneen kelloo kummaeltu. Tingittiin vielä kokkeeks torilla ja jottae asjoo tehhäksesä Ruupe särkennä mukkaasa panneen satasesa, kuunneltu hyvväe tunt'-kaos posentiivia ja värjötetty vonukraamin eessä — niin äkkiä jokkii otti minuva kylykeen ja Ruupee otti olokapiästä. Kiännyttiin kahtomaan ja mies tunnettiin meejjän kylän Koperon Kalleks. Ka, pistettiin kättä ja kysyttiin kuulumiset. Siinä sananvaehon välissä Kalle kysäs, että:

— Myökö myö? Eehään täss' oo tiijjetty, että niitä semmossija kojjeita oes katottavissae.

— No jotok, että on! Ja kummija kuotoilijoeta onnii. Jo niitä sietää teijännii yhen viiskolmattasen eestä käövvä katastamassa.

Sitte Kalle selitti, missee niitä semmossija kuojuilijoeta on. Saman kaun varrella, vasemmukselle, korkeessa pykkäöksessä, jossa oven piällä on kommee osviitta, joss' on kuvija korkotiilistä, rommeettarista, riikinkukosta ja muista julumista ulukomoan pejoesta. Siin' on kirjotussii, että »Apinoeta»…

Olinhan minä semmosen apinjan kuvan nähny meejjän lasten aapisessa, voan arvelin, että soattas tuon ryökkään nähä ihko elävännäe — näin markkinoella. Ja sammoo se suunnittel Ruupekii — jottae — illoohan tuota pit' kaupungissa käyvvessa soaha.

Niin myö lähettiin Kallen riitinkiin mukkaan ritvottelemmaan sinne apinjapaekkaan. Minä, joka olin puustaaviin perillä paremmin kun Ruupe, rupesin silimät kirreellä sitä ilimotuslahkaattia tappoomaan. Ruupe ryöhäls siinä sivussa ja tavvael taetosa mukkaan hännii. Voan kyllä soon semmosessa kylässä kiperätä oekeen syltin kässiin soanti. Niit' ol ilimotuksia ja kirjotuksia, taaluja ja osviitinkiä jos jonniilaesta ja liijjan liämält. Jokkaesta myö kuitennii seesaottiin tavvoomaan — ja siin' ol vähä puuha, kun pit ottoo selevä Röönholovista, Rengelistä, Reetriksonnista ja jos jostae uppo oovvosta henkilöstä. Tultiin kerrannii yhen taalun luo, jossa sees, jotta »veteniääri» tai jokkii veen-nööri ja Ruupe ahvieras, että sekkaet on niitä ves' insnyörijä, joeta meejjänhii vesillä kevättuluvilla käv. Sit' ol semmosija kun juurliäkär, rotuhuussi, sushuussi ja moakarija jos joetae. Alako jo pijammiten se puustavin paljous pyörryttee ja silimijä huikasta. Meenasin jo hihkasta Ruupelle, että annetaan olla jo sen kattilassa koko ne marakattimarkkinat, kun samassa silimä sattu semmoseen korreeseen kultaseen, jok' ol oven piällä ja jonka piällä toas havotti semmonen kaks' kulukkunen kullattu havukka lentimet loohkallaan ja alla luk, jotta:

— Ähä, jopas öksäht viimennii etteenl ehätti Ruupe. Siinä soon se apinjapykkäös.

— Elähän hättäes läkköö, meenasin minä. Eehän siin' oo niitä sirahviinija ja jaloleijuunija ja niitä kalakkunoeta ja muita petoja kuvattu.

— Mut kun alla tavvoo, että apinoeta on. Vae eekö silimäs ota ennee puustavin piälle? Vae vaevasta viiskolomattasko viihittelet, miehinen mies? Männään voan ja katotaan tuo panukraahvi.

En ennee kehanna kekkeellä vastaan, kun Ruupe alako mukana olovalla pistokkaallannii äkkeistyin viuhtoo, voan rohkasin ja kaevon viiskolomattasen hampaesiin ja puulausin sissään. Ruupe pyörs perässä. Ja niin myö tarsittiin semmoseen hämärään huoneeseen lakkeisen alle. Silimän tottuissa alettiin töllistellä ympärillemme. Voan ee siell' ollu muuta kun hyllyjä ja hyllyllä pulloja, kuppija, lasija, rattija, ruuttia, tislierinkijä ja jumpruja. Suu auk minä sitä lasin liijallisuutta otvaelin.

Ruupen silimä ol ollu ottavamp kun mu. Pistokkaasa varrella puulattuvasa minua pohkeeseen hän osotti tiskin taakse ja naoruun hörähtäin sano, jotta:

Minnäe luimaotin sinne tiskin taa ja jo piäs multae makkee hörömänaoru. Siellä sees semmonen olennon liättänä, liinlookun kokonen, kun kontti harteilla, mut kättä poloviin. Noama ol — ee ossoo sana kuvvaella kummemmin — kun oes oekeen happamen piimätuopin sipassu ja sitte irvistäs leoka pitkällä, posket kurtussa ja ohta rypyssä.

Myö naorettiin hyvväe posti ja kun se siellä tiskisä takana alako jottae ahventierata, niin meetä hohotti sittäe hupasemmin. Mun män oekeen viärään kulukkuun ja pit kumakulukkuun ja pit kumaraan kiertyvä kakistelemmaan. Mut Ruupe rohkas luontosa ja kujjeestaen ja mulle silimee iskiin astaht' par askelta ja alako pistokkaasa varrella sohoja sinne tiskin taa, sen olennon nokkoo. Ja naoroo hörötti.

Voan sit' ee oes pitännä puulauta tekemään. Se alako jottae niesnittöö ja herist nyrkkijään ja koapas sieltä koappiisa kuppeelta meejjän komprommiin. Ihan kun itsestäsä läeskäht ensin Ruupen levveelle luppakorvalle semmonen säjjäys, ettee s' ollu lapasella lyöty. Ja minä kun sitä suu aok otvaelin, niin jo kammaotti minuväe vasten kuonoo. Eekä niitä ojjaoksija ja kajjaoksia ollu yks tae kaksi, niitä alako liijjetä liijannii luppoovast. Jo putos pistokas Ruupelta ja alako Ruupe nikotella jottae, että paholainen se nyt rikkeeroo — ja luimuil lähteeksesä.

Minä piipaen siinä silimän räppäöksessä porstuvaan ja suuren ökäelämän jäläkeen piäs Ruupei painaomaan mun perästä pihalle. Vielä vilikastiin perräämmö, että ajjautuuko se apina vielä ulossii uhittelemmaan, voan nähtiinnii, että s' ol kiivennä ikkunasa kuppeelle ja sieltä etu-ulottimillasa huito ja huutoo rävels.

Siinä katuva kävellessä korttieriin ee virketty viittavälliin sen siunoovoo. Ruupe rumileeras hyvin tärkeen näkösenä ja noama kurtussa. Sitte se seesaht ja vielä aranlaesest' luimautettuvasa takakätteen, ja sylykäs ja meenoovast minnuun muljaotettuvasa virkko, jotta:

Ja läht' toas kävellä kuippasemmaan. Sitte toas seesaht ja sammoo mallia sano, jotta:

Vasta korttierissa myö syöntäyttiin siitä apinareessusta talon emännälle rupattammaan. Se koko meejjän matkan kuultuvasa, lojjaotti kämmenesä vastatusten ja vihellettyväsä pitkään sano jotta:

— Herra tu—u—le ja pu—userra. N'oon raokat eksynnä apteekkiin sen kyttyrä Nyykreenin luokse — ja luulleet apinaks —!

Vähähän meeltä ne noamarustingit reväht semmoseen ilikeeseen irviin, voan virketty ee mittään. Voan niin näötti, jotta Ruupesta jo rupes tuntumaan koko kaupunk kaekkine kommeeneen ja marakattinesa ja muinesa niinkun nurreelta ja — minä männii ja rustasin ruunan reen etteen ja sannoo halakasemata myö oltiin jo jonnii vartin perästä kulussa koht kotkylijä. Eekä viihitty vieläkään sannoo vaehtoo, ennenkun meejjän portilla erotessa vasta Ruupe kättä pistäen sano, että:

— Samppa! Ol' se — sepä apinja — koko kuotus — ihan kun ilimo immeenen… se Nyykreen…!

»PISLAAKI»

Tämä tappaus on niiltä hyviltä ajoelta, joesta vanahat niin nokkelast pakkoavat nuoremmalle poloviperälle poapattammaan.

Ol ollu Iikylässä sillon markkinat ja tapella tuiverrettu ol juur julumast. Ol korttikoariin kyyvvitty mustialaesta jos muutae miestä ja naesta pikku hiprakassa hihkumisesta ja semmosesta vijattomammasta rikkeestä ja vahingonpijosta. Jo ol markkinakohut milt'ei lopussasa — kun sitte otti ja tapahtu miesmurha.

Viinapäessäsä par oman puolen miesimmeestä niät jostae ol julumistunna ja toesijasa larpeeks haokkuva napsuteltuvasa jo toenen — värjärin sälli, Ryytin Antti — sipas sannoesa vahvikkeeks kaohavalaisesa ja ee kun lyyvvä sätkäötti toesta niin taetamattomast keohkoen, ettee toinen kun iäntä yrittämätä kupsaht ränsteeniin ruumiina. Siinä siunuustelun ja ylleesen voevotuksen valituksen vallitessa hoksas Antti sipasta syrjään ja vohkoella, minne lie lapannae karkuun kun tina tuhkaan.

Kun ol ensin ehitty ja etitty kässiin poliissi Siljanter-vaenoo ja löövvetty se korttikoarin aetasta viinasaksoelta takavarikkoon siepattuihin viinoen lappeelta aeka hujussa, aateltu kintullesa ja vettä holovaten vähän virvoteltu selevämmäks, niin sitte kuolleelle komhoejattiin vanahoesta kottikärriin lavoesta laetettu puar ja sillä kannettiin kuollut tohtorin syynättäväks ja sieltä ruuttahuoneen makasiiniin leekkuuta oottamaan — niin sitte vasta hoksattiin haekaella sitä Anttia. Voan s' ol kaonna kun käskiin.

Siitä synty semmoneir nujakka ja juoksu ja leähätys, että henkihieverinä hohkoeltiin. Ensin juostiin viskaaliin ja viskaalista poliisikammariin, sieltä tilikraahviin, postkonttuerille, raathuoneelle, ruununvootiin, vallesmanniin, siltavootiin ja sitte neljään viiteen kiertoon sama matka uuvvestaan. Tilikraahvattiin Ouluun, Helsinkiin, Viipuriin, Turkuun ja jos jonnekin… Ja ottoo ne lupas.

Voan sittä jokkii valapassi-Iimänen suattihii Siljankin korviin kaijun kulun, että se Antti ee ookkaan ja ottanna lähteeksesä lavveemmille teelle, voan muka piilotteleekse kotnurkkiin sopivissa suojissa. Se pan uuvven liähätyksen ja laakkuun liikkeelle. Joka vähännii eppäeltävä talo syynättiin ja rumustierattiin — ja paljo siinä peäs päevän valioon muuta, jok' ol välttännä ruunun jykkeen silimän, luvatonta ja luvallistan, kaikkee muuta, mutt' ei Anttija. Niin löövvettiin lehmänostaja Lunpanterin liiteristä lummiin aekana luvata ammutun hirven lihat, karvar Kiilströmin vinnin umppohjasta saman hirven nahka ja Kuroskan aetasta jo kaovvan haekaellut mustilaesten varastamat voatepakat. Syrjäkylällä yhytettiin yöllä Anttia ehtiissä Iiströmmin Iitun asunnon tapasesta viinapannu täyvvessä työssäsä.

Ol jo semmosta oamun alakovvoo ujetta kun uuvvuksissa reuhkastiin kukkii koht kesk' kaopunkija kottiimmo kientyväksemmö. Mut paeskaatupa sillon yhestä portin pielestä siihen miesroekan etteen hieroja-Heta hännässäsä puelkymmentä akkoo ja oamukylymässä hampaetaan hakkoovoo poekoo ja tyttöö. Heta alako siinä kämmeniisä välistä sihistä, jotta:

— S'oon tuolla — ihan vissiin värjär Viikreenin Villerengin luona. Se aena siellä ruukkas juosta ja ne olivat kampraatija, jotta kyllä se Villen retale nyt sitä ens' etinnän aejan suojeloo ja peästää sitte kun ee oo ennee pislaakinpanopelekoo… Ihan vissiin s'oon siellä…

Myö höristettiin kuulokojjeitammo ja niin alako vähä arveluttoo, jotta jos s'oessiin siellä koerra haovvattu. Sitte kun yks sikjoestae julukas nähneesä semmosen Antin mukkaesen hoahmun hiipivän Viikreenin portista sissään, niin otvaeltuva peätettiin tehhä pislaaki kun peätettiinnii.

Voan se ee oo semmonen kun murhamiehen kiinni otto sammoo kun esmerkiks susjaht. Sitt' ee tiijjä mikä äksäöttää, jos niin kun varomattomast pislaakin pyöräöttää. Soattaa jostae ehtijälle erreöttävästä liklookosta lojahtoohhii pistuolin latink ohtaan tae kuolastaan puukolla pimentopiilosta niskaan. Vaekka kyllähän myö jokkaenen tunnettiin Antti yhtä hyväks tutuks kun jokkaenen muuhii meestä, niin vähä kammotti kuitennii kun aattel, että s' ol, vaekkapa voan kun erreeksissäe, miesmurhan tehny.

Siljanter sae komennuksen kouriisa, viskaal kun asjan kuultuvasa sae yöilimassa niin ilikeen puistatuksen, että pit kiireen kaopalla rientee rohottelemmaan kottiisa ja mikä lie millehhii viranommaeselle vaiva tulin. No, jako Siljanter meejjät miehet ja akat semmoseen rinkiin tae kierrokseen ja niin että joka puolelta ehätettäs Viikreenin pykningin ympärille. Siinä vielä kiireen vilikkaan kukkii sieppas asseen minkä sae, luutoo ja korentoo — parraana asseena ol hieroja-Hetan pihalle vastaveetyt kommeet koevuhalot, joita män hyvväe vanaha syl kun pyyhkästen. Ja niin sitä sitte lähettiin supistammaan rinkijä — ja iliman oovvoommita otteluita tultiin lankkuin seenee vasten. Lankunravosta tiiroovat näk, mitenkä Viikreenin pihalla jalottel renk-Ville. Sillon Siljanter vihels ja pöhäls pihalle, myö muut perässä, mikä portista, mikä loekaten lankun yl.

Ville pantiin vähä niinkun varille. Supisten siinä suijjaoteltiin vähä ovelia kysymyksen koukkuja, voan yhtä veekeest se Villennii vötkäle niistä pujotteluista poesveäns. Viimen Siljanter suuttu ja ärjäs, että ee kun ransyynätään koko kartano ja siinä silimän heetossa!

Mikäs, myö porskutettiin porstuvasta sissään. Ee ne taenna oekeen Viikreenissä tykätä siitä oamuvissiitistä, koskapahan on kuulunna vieläe kuiskeita, että män siinä nujakassa jonnii soappaesta pik' pilalle koko kaopunnin korrein rysselroanu ja että koko talo ol kun ylösalasin noejuttu. Kohun kuultuvasa ol Viikreenin ryökkynäe ryöstäytännä sängystäsä, eekä ollu sillä vielä palttinoo paksumpoo peällä, kun myö sen puttoiriin porskuteltiin. Kok' se kilijuva ja pyörtyvä ja peettäötä piirongin välliin, voan mikä siinä aotto ruumin ransyynissä, myö pengottiin sängyt ja pehmattiin polsterit, kateltiin kummuutit ja melekeenpä peelin lootattii. Koko talosta ee jeäny ee pienintä pahviaskia, johon ee jokkaenen oes osaltasa nokkoosa sovitellu. Komuttiin vinnit ja kellarit, kateroopit ja kahveerit — mittään löötämätä.

Viimen pyssäöttin porstuvassa, josta ol' tultui. Siinä sees Ville voatekonttuurin ovella. Ja sitä konttueria ee oltu syynätty — sen ties jokkaenen. Ja jokkaenen meestä vilikas Villeen ja siirty sylen ja jäe mulukoelemmaan yhäkkii Villeen.

Ol' kaet koko miesroekka niin iäneti mulukoeltu kieroonkahtelevvaan ja niin oovvon hämilläsä olevaan talon renkiin hyvväe vartti, kun soapu Siljanterrii kyökistä, miss' ol tutulta piijjalta soanu laenaks pikarin ja taskumatistasa, niin kun sano, syömättömyyvvestä pahast' panevaan mahhaasa koatanna vähä rohtoo. Siljanter hoksas, mik' ol merrassa ja vähä aekoo vuntierattuvasa ryhty toas ruunun seätämiin seäntöen. Villee käskettiin siirtymään laen uhalla syrjemmä. Ja tekhän se sen. Sitte kaokoo kalastellen huohmattiin, että ov' ol munalukossa.

Voan Ville estel ja verukkeel ja vakkuutti, ettee siell' oo voaranalasta ja että muka avvaen ol puonnu ja mitähän lie valehellukkii, niin että nokka heelu.

— Poejat! ärjäs Siljanter nämä virkaelut kuultuvasa. Täss on käötettävä rikoslaen voemoo. Tämä mies enstäsä pannaan ulosottokoaren — sen — — pykälä — — hm — — pykälän mukkaan pislaakiin ja sitte — — proprimo — — myös pietään ransyyni sen taskussa, kuten koaressa — — hm — polliisin vastustamisesta seesoo. Kaekesta peättäen ollaan myö nyt ketun kololla ja s' oon just, sel…

Voan antohan se Ville iliman pakottaviijjae pykälöetä lukon avvaemen, par vahvoo miestä kun varsinnii vähän aekoo nuin kovemmin kutkuttel sen käsvarsija. Ville pantiin ite vielä munalukko näpleemään auk' ja vetämään selälleen ov.

S' ol vähä juhlallinen hetk. Alvarriin eänessä olleet akattiin ol' kun suista solomituita ja joku sikjoesta tuntu rapuilla ryöstäövän itkuntiherryksiin. Myö miesväk' tuijotettiin avosuin ja pamppaelevin povin sinne puelhämärään konttuuriin. Ja kun silimä tottu ja näk — niin syön hyppäs kulukkulakkeen ja alako niin kumman kuivasti nielettöö… Siell' ol yhessä nurkassa mies tae aenae mieheltä näöttävä selin ovveen ja noamoosa piilottaen. Näk kengät, turkin selustan ja karvahatun…

Ee ollu valenna vielä mun muistiin Siljanterin punanen viinanoama, mut valakespas nyt. Mies ol kun äkkee palttina ja huulet hökält' kun horkassa. Mut sitte kun luimautti meehin muihin ja näk Villen noamassa semmosen ilikeen naorun, niin äkkeesty, tempas sapelisa ja astu konttuerin ovelle ja voan vähä värähtävällä iänellä ärjäs, että:

Par' kolome akkoo tuntu siunoovan ja sikjoesta tuntu tusinanverta tupsahtavan rapuilta moahan ja taes mies kolominennii toivoo olovasa kotonasa — mut Siljanter se vaohtiin peästyväsä ee ollukkaan ennee eppäelypeällä, voan ryntäs sen miehen niskaan ja kahenkäen koahmas, että paekat paokko.

Sillon akkaväk tömist pellolle ja puelkymmentä miestä perässä. Oes myö muuttii mänty, voan ee porstuvan ovesta sovittu. Kohmittiin ja puulittiin kuunnellen minkä puel'korvalla kuul, että mitenkään Siljanterin sielun käöp…

Vähä aekoo elämöetyväsä, pistäöttii Siljanter porstuvaan ja Villee naoliten silimilläsä seenään sano, jotta:

Ens pelon ja hämmennyksen häästä peästyvä myöhiä rohettiin, tae rohkeemmat meestä ruveta selevän soantiin siitä Siljanterin pislaakista. Kurkoteltiin ensin konttuerin ovelta ja sitte sissäännii sipastiin. Kun pitelijät ol ottaneet ja hämmästyksisäsä heettäneet Villennii irt, tul sekkii irvistellen ja tirskuin sinne. Aokastuvasa ikkunaluukun, että valo virtas vielä sissään, voetiin myö helepost hoksata, mikä sen Siljanterin ol soattanna niin äkäsen eänettömäks, voatteeta voan. Jot' ol luultu Antiks ottii Villen talavitamineet. Naolaan ol tällännä enstäsä nuttujasa ja housujasa ja niihin piälle pannu pitkän turkin. Kun ol sitte ylinnä karvareohka ja alinna soapaskengät, niin koko laetos siinä puelpimmeessä pijan selin seesovoo miestä mallas. Kun ol kopeloetu ja keännelty ja koohoteltu — niin ee se muuks muuttunna.

No, naorukshan se män, niin ja helepotti kansa, kun ee tarvinna sitä pislaakia tehhäkkään. Suoraan kun ilimasoo, niin pelottanna ol pentaleesti joka miestä. Hyvilläsä jokkaenen jalottel mökillesä mielessäsä salloo toevoen, ett' oes se Antti vaekka aena Amenriikassa ast.

Oamulla siitä viel' ol omat otvaelusa. Koko kylä ol soanu hampaehisa, että yöllä ol tehty pislaaki. Ja julumija ne siitä juttus, mitenkä muka ol Antti pötältännä pykningissä pislaak miesten eellä lookosta lookkoon ja ryöstäynnä niin ryökkynä Viikreenin puttoiriinnii ja ryökkynä-rukan ahistanna piirongin välliin ja kangella kallaottanna sitte pökerryksiin ja mitenkä Viikreenin piika salloo ol juottanna Siljanterille silimän keännösjuomoo, jotenka Siljanter luul turkkia Antiks, vaekka oekee Antti ollii jo pötältännä pakkoon. — Ja noapurkaapunnin avviisissa ol julastu huohmattava nottiissi »Suuremmoenen pislaaki Iikylässä», jossa asija tehtiin vieläe julumemmaks.

Siljanterija ee niinä päevinä näkynnä. S' ol rustanna semmosen raportin, että viskaal vihapäessäsä laetto sen viikon aejaks rivvaattipuuhiin, mittoomaan pormestarin lehmälle Löötynahosta huuvvetuita heenijä.

Oesko vielä julastava, että parin kuun perästä Antti sukmannillesa Amenriikasta osotti kirjeen, jossa ilimotti vielä samana yönä sootaneesa venneellä selän yl' ja sieltä mehtijä myöten Ruotin puolelle ja Amenriikkaan, josta Ville Viikreenissä soatta kyllä kelle tahasa seekkaperrään kertoo.

Niin että mittomiin se män Iikylän yhen kerran kirjotettavassa historiijjassa ehkä kylän tärkeen tappaos: »pislaaki».

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UUSIA SAVOLAISJUTTUJA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.