The Project Gutenberg eBook of Eri teitä This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. Title: Eri teitä Näytelmä 4:ssä näytöksessä Author: Maila Talvio Release date: May 30, 2024 [eBook #73735] Language: Finnish Original publication: Porvoo: WSOY, 1908 Credits: Tapio Riikonen *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ERI TEITÄ *** ERI TEITÄ Näytelmä 4 näytöksessä Kirj. MAILA TALVIO Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1908. HENKILÖT: ROUVA KLARA WAAL. TAITEILIJA GEORG BRANDT. VAHANNAN EMÄNTÄ. MAISTERI MIKKO VAHANTA. NEITI ANNIKKI VAHANTA. TOHTORI. POSTINEITI. PASTORI. MORSIAN. NIMISMIES. NIMISMIEHEN ROUVA. KANTTORI. RAINIO. HELSINKILÄINEN MAISTERI. KANKAANPÄÄN PEHTORI. KANSAA. Ensi kerran esitetty Kansallisteatterissa marraskuun 4. I NÄYTÖS Vahannan sali; perällä kaksi ikkunaa, keskellä avoin, lasinen teaksoisovi verannalle ja puutarhaan. Iltapäivä, juhannusaika. Tuuli löyhyttelee heikosti uutimia, linnut laulavat, käki kukkuu kaukaa, puutarha on tuoreimmassa vehmaudessaan, nurmikot kukassa, karviaismarjapensasrivit punertavina. Alempana järvi. Puutarhasta kuuluu tuon tuostakin laulua, puhetta, naurua, näkyy herroja, kesäpukuisia naisia, isäntiä, emäntiä. Sali on matala ja suuri, vasemmalla katsojasta ovi ruokasaliin ja vierashuoneeseen; oikealla ovi eteiseen ja herrainhuoneeseen. Tapetit ovat vaaleat, ovet ja ovien kehykset samanlaisessa vaaleankeltaisessa maalissa kuin huonekalut. Eteisen ovesta tullessa on korkeaselkäinen puusohva, sitten senkki, jonka päällä pari kynttiläjalkoja, kukkavaasi, valokuva-albumi, lautasella näköalakortteja; seinällä senkin yläpuolella kahdessa rivissä pieniä valokuvia kapeissa, kultapaperista tehdyissä kehyksissä. Ikkunoissa keveät, valkoiset, kotikutoiset uutimet, raidat pitkin päin; hyvin hoidettuja kasveja. Murattiköynnös nousee rehevänä molemmilta sivuikkunoilta, yhtyy verannan oven yläpuolella ja jatkuu pitkin katonrajaa. Nurkassa pitkin seinää samanlainen puusohva kuin edellinen, kohollaan häikäiseviä, tärkättyjä peitteitä ja rimssureunaisia tyynyjä. Toisen pitkän sivun keskellä suuri, keltainen kakluuni messinkiovineen ja luukkuineen. Uunin edessä valkealla liinalla katettu pöytä, jolla kaljaa, laseja ym. Kaksi keinutuolia ryijypeitteineen, pitkin seiniä tuoleja, kaikki kankeassa järjestyksessä. Lattialla valkoiset pellavamatot, syrjissä kapeita, ruskeita raitoja. Katossa vanhanaikainen kynttiläkruunu, valkoisen harson sisässä. Ruokasalista kuuluu kahvikuppien kilinää ja kiireisiä askelia. Puutarhassa laulaa maalainen sekakuoro »Mä oksalla ylimmällä». Näyttämö hyvän aikaa tyhjänä. Sitten herrainkamarista MIKKO. Tuimasti polttaen pysähtyy hän ikkunaan. Kuunnellessaan viimeisiä säkeitä, jotka selvinä, hartaina kaikuvat illassa, naurahtaa hän ivallisesti. Äkkiä kuuluu ruokasalista hätääntyneesti: »Kankaanpään vaunut»! Silloin hänen kasvonsa jännittyvät. MIKKO kiukkuisesti itsekseen. Se se puuttui! (Vetäytyy huoneeseensa.) Ruokasalin ovesta tulee kaksi tanakkaa palvelustyttöä kantaen raskaita tee- ja leipätarjottimia. 10 — Talvio, Kootut teokset V 145 1. TYTTÖ Se oli tänään ollut kirkossa. 2. TYTTÖ Oli illalla tullut kotiin. 1. TYTTÖ Oli sitten ollut niin tavattoman hienoissa vaatteissa. 2. TYTTÖ Mene, mene, hyvä ihminen, että saadaan sana emännälle ja neidille. Rientävät puutarhaan. Hetkisen perästä tulee Annikki juosten, yllään uusi musta puku, jonka pituuteen hän on kompastumaisillaan, kaulassa pieni, kultainen risti, pitkä palmikko riipuksissa. Häviää eteiseen. KLARA Maailmalta, maailmalta, kaukaa! ANNIKKI Me tulimme täällä kovin levottomiksi kun emme saaneet mitään tietoja. KLARA Niin, minä sain kirjeen vasta nyt Wienissä. Suuren pinkan ja kauheita uutisia: että lakko taas on tulossa ja että uhataan pehtorin henkeä. Minä kävin häthätää taidekokoelmissa ja läksin kotiin. Tulevat näyttämölle. ANNIKKI Kuinka minä iloitsen että täti tuli! KLARA Ei, kuule, et sinä nyt enää sano »täti». Nyt sinä olet suuri ihminen ja sanot »sinä». ANNIKKI Kuinka minä osaan! Klara, Klara! — sinä! Voi miten hauskaa. Niin, minä tulin jo kirkossa niin iloiseksi, että olin karkaamaisillani penkistä sinua syleilemään. 146 KLARA Siellä oli niin kuuma, että minun täytyi lähteä pois, ja vasta nyt minä suljen syliini pienen kummityttönä hänen juhlapäivänään. Katso, tässä sinä saat jotakin. ANNIKKI Voi, mitä se on? Sormus! Hyvänen aika! Minä sain jo äidiltä tämän ristin ja pastori antoi Uuden testamentin. Voi, voi, kuinka se on kaunis! Kiitos, kiitos. Kuinka minä osaankaan kiittää... Ja sellainen helmi! Onko se sininen vaiko punainen... harmaa... valkoinen! Se on kaikkea. KLARA Kaikkea. Se on niinkuin ihmisen mieli. Kaikkea! Ei mutta minun pikku kummityttöni pitkässä hameessa! Kuinka ne ajat kuluvat! ANNIKKI Minä olen jo monta kertaa ollut kompastumaisillani siihen... Voi Klara, Klara, sinä olet tullut kotiin!... Mutta täällä minä pidätän sinua vain itselleni. Muut vieraat... KLARA Minä olen tullut vain sinun tähtesi. Tule nyt vähän kertomaan minulle. Miltä sinusta nyt tuntuu? ANNIKKI Niin kummalliselta. Minä olen tänään ollut niin likellä Jumalaa... vain askel iäisyyteen... Jos täti... jos sinä tietäisit kuinka onnellista se on. Kaikki ikävä lakkaa... KLARA Kaikki ikävä...?! ANNIKKI Kaikki ikävä! KLARA Oletko sinäkin, lapsi, ehtinyt ikävöidä? ANNIKKI Olen toki. Olenhan minä niin ikävöinyt isää, ja nyt — Mikkoa, joka on niin muuttunut. 147 KLARA Sinä tiedät ketä sinä ikävöit. On paljon ihmisiä jotka ikävöivät tietämättä mitä. Etsivät, etsivät maailman ääristä, tietämättä mitä. ANNIKKI Jumalaa. KLARA Jumalaa!? ANNIKKI Minä tiedän sen niin varmaan: Jumalaa! Oi, kun minä voisinkin pitää kiinni tästä pyhästä, ihanasta päivästä, ettei se minulta menisi. KLARA Tulee uusia pyhiä, suuria päiviä... ANNIKKI Pastori kirjoitti Uuden testamenttini kanteen: »Pidä mitä sinulla on, ettei kenkään sinun kruunuas ottaisi...» Kun minä voisinkin...! KLARA Sinun kruunuasi... Lapsi, et sinä vielä mitään kruunusta tiedä. Mutta jahka se kerran koristaa päätäsi ja huntu kahisee ympärilläsi...! Sinun pitää tulla onnelliseksi, onnelliseksi... Ja kauniiksi. Kuule, minä puetan sinut morsiameksi... ANNIKKI Voi en minä... KLARA Sinun pitää tulla onnelliseksi! ANNIKKI Voi en minä maallista onnea nyt voi ajatellakaan. Se on meistä niin kaukana. KLARA No? Mitä on tapahtunut? ANNIKKI Ei täällä kotona enää ole onnea eikä rauhaa. Me elämme kaikki erossa. Ja me olimme kuitenkin niin hyvät keskenämme. Mikko oli niin hyvä äidille ja minulle... KLARA No? ANNIKKI Hän on meidät hyljännyt. Äiti suree sitä niin kovasti... Hän seurustelee vain uusien toveriensa kanssa, maisteri Rainio viettää täällä kesää ja... KLARA Pehtori kirjoitti siitä. ANNIKKI ... muita helsinkiläisiä herroja käy usein tervehtimässä... KLARA Onko veljesi nyt kotona? ANNIKKI Ei. Ei hän enää koskaan ole kotona. Minä niin toivoin, että hän edes tänä minun pyhänä päivänäni tulisi kirkkoon tai edes kotiin käymään. KLARA Mutta eikö hän asu kotona? ANNIKKI Ovathan hänen tavaransa kotona, mutta hän on niin paljon matkoilla ja työväenyhdistyksen uuden talon rakennuksella ja missä lieneekään. Ensi sunnuntaina talo nyt vihitään, jos hän sitten rupeaisi olemaan kotona enemmän. KLARA Missä häntä sitten saisi tavata? ANNIKKI Minä käsken hänen tulla Kankaanpäähän heti kun hänet näen. KLARA Ei. Minulla on kiire. Katsos, kesä on näin edistynyt. Pehtori tahtoisi ensi tilassa alkaa heinänteon ja lakko on tulossa. Minun täytyy saada asiat selville... Luuletko että minä edes siitä olen viisastunut miksi lakko puhkesi keväällä. ANNIKKI Sanovat että vain siksi, että lakko puhkesi sahalla. Kaikilla sahoilla ja tehtailla pitää olla lakko ja kaikilla suurilla maatiloilla. Mikko ja Rainio ovat kovasti yllyttäneet meidänkin väkeä. KLARA Mutta ei kai lakkoa voi julistaa sen nojalla että maatila on suuri, täytyy kai olla jokin kouraantuntuva syy. ANNIKKI Sanovat tahtovansa pois pehtorin. KLARA Yhä vielä. Hän vakuuttaa, ettei enää ole sinutellut työväkeä. ANNIKKI Ei hän olekaan... Mutta sitten... KLARA Sitten? ANNIKKI En minä saa sitä sanotuksi... eikähän se tähän kuulukaan, mutta... KLARA Sano se nyt! Mitä se sitten on? ANNIKKI Se koskee sinuun, täti... Eikä se oikeastaan lakkoon vaikuta, mutta se tekee, ettei lakkoa niin paheksutakaan... Äänettömyys. KLARA Aaa! Onko kysymys Brandtista? ANNIKKI vaikenee. KLARA Vai niin, vai niin! ANNIKKI Mikko ja Rainio kyllä sanovat, että se on jokaisen yksityisen asia kuinka hän elää, mutta muut... KLARA Muut? ANNIKKI Sitä kovasti paheksuvat. KLARA Vai niin, vai niin... Joka tapauksessa minun pian täytyy tavata nuo herrat. ANNIKKI Varmaan he ovat työväenyhdistyksen talolla. Siellä harjoitellaan tänä iltana vihkiäisjuhlaa varten. Jos minä telefonoisin... KLARA Tai jos minä lähtisin sinne. ANNIKKI Ei, älä lähde. KLARA Miksen?... Pelkäätkö että... ANNIKKI En... mutta... ole tänään minun luonani! KLARA Johan minä olen syleillyt pientä kummityttöäni. ANNIKKI Älä lähde... ne voisivat sinua loukata. Ne ovat niin katkeria ja vihamielisiä. KLARA Ei se mitään tee, minä olen nyt niin terve ja taistelunhaluinen! Tohtori ja Vahannan emäntä tulevat puutarhasta. TOHTORI Se se joltakin kuuluu! Tervetuloa kotiin. EMÄNTÄ Niin, tervetuloa. Rouva taitaa tosiaan näyttää terveemmältä. Ja kuinka rouva on nuortunut. Täällä rupesi jo tulemaan suuri levottomuus, kun ei rouvalta niin moniin aikoihin kuulunut mitään tietoja. Kyllä kai rouva on ollut kaukana? KLARA Kaukana!... Ja mitä tänne kotiin kuuluu? Lakkoja ja lakkoja... EMÄNTÄ Lakkoja ja lakkoja. Ei näitä nykyajan ihmisiä kukaan ymmärrä. Ei enää tarvitse välittää Jumalasta eikä vanhemmista... Mutta hyvät ihmiset mitä se tyttö on saanut! Kultasormus ja sellainen helmi! Aijai, se on varmaan kallis. Oletko sinä nyt osannut kummia kiittää! Rouva on hyvä... aijai, ettei tee vain olisi heikkoa... Onko matka ollut hauska? KLARA On! POSTINEITI tullen puutarhasta. Johan sen voi arvata, kun ei rouva Waal ollut kotiin tullakaan! (Tervehtii.) Emmekä edes tietäneet missä rouva Waal oli... Kyllä kai herra Brandt nyt on onnellinen? KLARA Minä kovasti hämmästyin kun tapasin herra Brandtin vielä täällä. POSTINEITI Eivät nuoret miehet niin lähde Kankaanpäästä... TOHTORI keskeyttäen. Eikö meillä nyt ole ihana suvi teitä vastassa? KLARA Voi, voi todella! En saanut unta koko viime yönä. Istuin vain ja katselin tätä ihmeellistä valoisuutta ja kuuntelin ruisrääkän kaiherrusta. EMÄNTÄ Siellä kuumemmissa maissa sanotaan olevan pimeää kesäisinäkin öinä. KLARA Pimeää. Taivas tähdissä. Tähdet suuria ja hehkuvia... POSTINEITI Herra Brandt oli kovin onneton, kun ei saanut rouva Waalilta edes osoitetta. TOHTORI keskeyttäen. Tahdotteko kuulla kotipitäjän uutisia: olemme saaneet uuden lukkarin. KLARA Siksipä kirkossa tänään oli niin hyvää laulua. Olin aivan hämmästynyt. EMÄNTÄ Hän on perustuslaillinen. KLARA Mitä papisto siitä pitää? ANNIKKI Ei nuori pastori sellaisiin katso. EMÄNTÄ Nuori pastori on niinkuin me muutkin ollut pahoillaan siitä, että vaalissa tehtiin petoskauppaa. Me emme olisi tätä äänestäneet, mutta kun levitettiin sellaista huhua, että hän on vanhan puolueen miehiä. POSTINEITI Kuka sitä huhua levitti? Kanttori luki kestikievarissa hevosta odottaessaan Suometarta ja siitä se huhu syntyi. EMÄNTÄ Kyllä siinä oli muitakin huhunlevittäjiä. POSTINEITI Emäntä sanoo nyt keitä muita. EMÄNTÄ No, esimerkiksi vallesmanni oli puhunut pitkin pitäjää, ja sitten kun lukkari oli valittu oli hän kehunut, että hyvin luonnistikin. POSTINEITI Se ei ole totta. Nimismies oli postissa ottamassa rahakirjettä, ja minä kuulin omin korvin kuinka hän yhdellekin suomettarelaiselle sanoi että... EMÄNTÄ Kelle suomettarelaiselle? Alma sanoo sen kanssa! POSTINEITI Minä en sano mitään nimiä, en koskaan ole levitellyt juoruja. Sanon vain, että omin korvin kuulin nimismiehen sanovan eräälle suomettarelaiselle: en tunne onko uusi lukkariehdokas kala vaiko lintu, mutta Suometarta hän luki. Hän sanoi: en tiedä onko uusi lukkariehdokas kala vaiko lintu. Kuulin sen omin korvin. EMÄNTÄ monta kertaa keskeyttäen »mutta» sanalla. Mutta väittääkös Alma, että sekin oli aivan oikein kun... (Jäävät riitelemään ja kiihtyvät kiihtymistään.) KLARA tohtorille. Vai on täällä kaikki ennallaan. TOHTORI Kaikki. ANNIKKI Mutta äiti... Alma... emmekö menisi ulos? TOHTORI Niin. Aurinko kohta laskee. Tämä Vahannan lahti niin kaunis auringonlaskussa. EMÄNTÄ Annetaan nyt rouvan juoda teensä loppuun. Ja sitten kai meidän pitäisi puhua niistä arpajaisista. Puhu nyt sinä, Anni, kun kuulut toimikuntaan... KLARA Mitkä arpajaiset ne ovat? EMÄNTÄ Meidän puolueen arpajaiset... Anni vain kerää voittoja... ANNIKKI Niihinhän on vielä monta viikkoa. POSTINEITI Rouva Waal oli unohtanut flyygelin kannen lukkoon. Herra Brandtin täytyi käydä soittamassa pappilassa ja minun luonani. Tietenkään eivät meidän huonot soittokoneemme voineet häntä tyydyttää. Hän oli epätoivoissaan murtamaisillaan flyygelin kannen... KLARA Flyygelin avain on koko ajan ollut salin seinällä Kankaanpäässä. POSTINEITI Mutta se on mahdotonta! KLARA Minä panin sen itse sinne. POSTINEITI Herra Brandt sanoi hakeneensa kaikki paikat. ANNIKKI Siinä se nyt oli! POSTINEITI Mutta kuka nyt voi ymmärtää, ettei avainta löydy seinästä. TOHTORI Flyygelin avain ei ole kovin suuri. Onko Mikko kotona? ANNIKKI Ei suinkaan. POSTINEITI Kai hän on morsiamensa luona. Joko rouva Waal tietää, että Mikko on kihloissa? KLARA Todellako? Täällähän on tapahtunut paljon. POSTINEITI Neiti Amanda Anttilan kanssa. TOHTORI Anttilan torpasta, Kankaanpään maalta. KLARA Vai niin, vai niin. POSTINEITI Aatetovereja, sosialisteja. EMÄNTÄ Isä on valtiopäiväehdokkaana. Torpparithan ne nykyään istuvat valtiopäivillä. ANNIKKI Anttilaiset ovat kelpo väkeä. EMÄNTÄ Kelpo väkeä, kyllä kai kelpo väkeä. (Poistuu ruokasaliin.) POSTINEITI Häät kuuluvat olevan syksyllä. Vai kuinka, Annikki? ANNIKKI Niinhän Mikko sanoo. ÄÄNI PUUTARHASTA Laulajat! Alma Virtasalmi! KANTTORI keikarimaisessa puvussa, liehuva solmio kaulassa törmää ylös parvekkeen portaita. Neiti Virtasalmi laulamaan! POSTINEITI No minä tulen, minä tulen! KANTTORI Sallikaa minun tarjota käsivarteni. (Menevät. Annikki Mikon huoneeseen.) TOHTORI ihastuneena katsellen Klaraa. Oletteko todella niin voimistunut kuin sanotte? KLARA Olen. Oli todella suloista päästä ihan uusiin oloihin. TOHTORI Missä te oikein olette ollut? KLARA Suuressa yksinäisyydessä ja suurissa ihmismerissä. Yksinäisyys varsinkin teki niin hyvää. Mutta minä pelkään, että se kaikki pian taas menee... Eihän Brandt ole lähtenyt. TOHTORI Hän läksi jo pari kolme kertaa, mutta palasi. KLARA Niin, hän on kadottanut kaiken energiansa. Se on aivan hirveää. TOHTORI Muutamia konsertteja hän on antanut. KLARA Niin, täällä pitkin pitäjiä. Minä en jaksa tätä katsella. Hänen täytyy lähteä! Äänettömyys. TOHTORI Te piditte hänestä kerran. KLARA Pidänhän minä tavallani vieläkin, mutta... TOHTORI Ette niinkuin ennen. KLARA En! Mieheni oli sairas ja vanha. Brandt on niin sairas hänkin. Minä tarvitsen terveyttä, iloa, elämää. Minun nuoruuteni on vasta nyt tullut. Äänettömyys. TOHTORI Minkä me kylvämme sen me niitämme. Äänettömyys. KLARA Mitä te tarkoitatte? Tiedättehän te, miksi minä sen vanhan miehen vaimoksi jouduin. Pappi itse neuvoi hänelle menemään. Minä olin niin kokematon, en parempaa ymmärtänyt... TOHTORI Ette, ette. Mutta Brandtin kutsuitte te itse taloon ja kuuntelitte hänen soittoaan ja rakastuitte... KLARA Minä luulin sitä rakkaudeksi. Olin niin yksin, elin ainaisessa ikävässä. Mutta nyt se vanha ikävä on palannut. TOHTORI Ette siis todella rakasta Brandtia? KLARA En. TOHTORI Mutta kun hän soittaa? KLARA Hän ei enää soita. Hän ei saa soittaa. Minä tahdoin karkottaa hänet talosta sillä että kätkin flyygelin avaimen. Se oli salissa, mutta sitä oli vaikea löytää. TOHTORI Sitä minä pelkäsin. KLARA Miksi te sitä pelkäsitte? TOHTORI Siksi vain, että kaikki niin johdonmukaisesti palaa meille. KLARA Mutta minun täytyi. Hän ei voi Kankaanpäähän jäädä. Minä joudun suunniltani kun hän soittaa, en tiedä mitä teen. Äänettömyys. TOHTORI Niin, niin... KLARA Minä näen kyllä, ettette minua hyväksy, tohtori. Mutta täytyyhän minun itseäni suojella... TOHTORI Ajattelen vain, että te voisitte olla käytännöllisempi. KLARA Heittäytyä työhön — niinkö? Se on se teidän vanha neuvonne. TOHTORI Vaikkapa niinkin. Mutta ennen kaikkea teidän pitäisi _kantaa ristiänne_. KLARA Niinkuin te... Kuinka teidän rouvanne nyt jaksaa? TOHTORI Kaikki on ennallaan. Vanhat syytökset ja vanhat kärsimykset. KLARA Minä en jaksaisi. Minä lähettäisin hänet pois kotoa. TOHTORI Yritinhän minäkin. Mutta rististään ei kukaan pääse. KLARA Miksi meidän pitää kantaa ristiä? TOHTORI Pahojen tekojemme takia — ehkä. KLARA Mitä tyhmyyksiä te puhutte! Ettehän te ole tehnyt mitään pahaa! TOHTORI Mistä te tiedätte. KLARA Ette! Enkä minäkään! Se ei ollut synti, että kutsuin taloon sen nuoren miehen. Seurasin tunteeni ääntä... Katoavat puistoon, jossa lauletaan. Hetkisen perästä Annikki ja Mikko. ANNIKKI Ei täällä ole ketään... Että sinä kuitenkin tulit minun juhlapäivänäni! MIKKO Tulin hakemaan postiani. ANNIKKI Tulit joka tapauksessa. MIKKO Et sinä iloitsisi, jos tietäisit mitä ajattelen. ANNIKKI Mitä sinä nyt sitten voit ajatella? Sano! MIKKO Mitä hyötyä siitä on, että pahoitan mielesi. ANNIKKI On paljon parempi, että sanot kaikki. MIKKO Sitä minä vain ajattelen, sisko rukka, että vai on sinustakin nyt tehty Kristuksen morsian. Niin, niin, se koskee sinuun... ANNIKKI Ei... ei se koske. Ei minuun tänään mikään saa koskea. Jos sinä tietäisit kuinka autuasta on olla Jumalan oma, kun sinä tietäisitkin! Etkö sinä tuntenut mitään sellaista konfirmatiopäivänäsi? MIKKO Komediaa se oli alusta loppuun. ANNIKKI Nuori pastori ei silloin vielä ollut täällä. MIKKO Nuori pastori! Hän on rakastunut sinuun ja puhuu omaan pussiinsa, vaikka on puhuvinaan Kristuksen puolesta. ANNIKKI Mikko... rakas veljeni! MIKKO No niin, mitä puhummekin emme kuitenkaan toisiamme ymmärrä... Mitä se Kankaanpään rouva minusta tahtoo? ANNIKKI Puhua lakosta. MIKKO Puhukoon työväkensä kanssa. ANNIKKI Mutta sinä ja Rainiohan työväkeä johdatte. MIKKO Siinä te juuri niin surkeasti erehdytte. Kyllä työväki tietää mitä tahtoo. Ei sitä johdeta. ANNIKKI Mutta kun hän nyt haluaisi puhua sinun kanssasi. MIKKO No, tulkoon sitten puhumaan. ANNIKKI Hän on puutarhassa... etkö sinä tulisi...? MIKKO En. Ne ajat ovat olleet ja menneet, jolloin minäkin juoksentelin Kankaanpään rouvan perässä. Voit sanoa hänelle, että minä olen täällä tavattavissa... Äh, tuota Kristuksen puhemiestä en minä kärsi... (Häviää huoneeseensa.) Pastori ja nimismies tulevat puutarhasta. NIMISMIES Saakos täältä vähän juomista? ANNIKKI Täällä olisi. NIMISMIES Onkos kaljaa? No se se on poikaa. En minä vain niillä limunaateilla saa janoani sammumaan... PASTORI Te kuulutte, Annikki neiti, saaneen lahjan ulkomailta. ANNIKKI Kovin kauniin. PASTORI vieden häntä syrjään, pidellen hänen kättään. Kunhan ei vain lahjaan olisi tarttunut jotakin lahjan antajasta. ANNIKKI Mitä pastori tarkoittaa? PASTORI Minä olen monasti aikonut sen teille sanoa. Te olette liian paljon oleskellut Kankaanpäässä. Se voi olla turmiollista teidän nuorelle sielullenne. ANNIKKI Kankaanpään rouva on aina ollut minulle niin hyvä. NIMISMIES Hyvä ja hyvä... Kalja se vasta hyvää on. Pitää oikein ottaa toinen lasi. PASTORI Valvokaat ja rukoilkaat ettette kiusaukseen lankeisi. Tässä on teille suuri kiusaus. Hänen elämänsä ei ole nuhteetonta. NIMISMIES Miksei hän mene naimisiin sen taiteilijan kanssa! Sitten saisivat elää kuinka tahtoisivat. PASTORI Niin, miksei hän mene? ANNIKKI Saisivatko he sitten elää kuinka tahtoisivat? NIMISMIES Kuka heitä kieltäisi! PASTORI Tietysti asia sitten muuttuisi. ANNIKKI Mutta jolleivät he rakasta toisiaan? NIMISMIES Hohhoh kun oli hyvää! Erotkoot sitten. Ajakoon hänet menemään. ANNIKKI Minne hän hänet ajaa? NIMISMIES Sinne mistä hänet toikin. Maailmahan meidät kaikki elättää. ANNIKKI Eikö pastori sanoisi minulle jotakin raamatun paikkaa, että voisin näyttää sen Kankaanpään rouvalle? PASTORI Te ette vielä, Annikki, ymmärrä näitä asioita. Luottaisitte nyt vain minuun, kun sanon, että elämä Kankaanpäässä herättää pahennusta ja että siitä täytyy tulla loppu. Nimismiehen rouva ja Alma tulevat. NIMISMIEHEN ROUVA Tulemme vain hakemaan vähän juomista. ANNIKKI Tehkää hyvin. NIMISMIES Täällä on. Mikäs meitä kaikkia niin janottaa? NIMISMIEHEN ROUVA Minua rupesi janottamaan, kun kuuntelin sen Kankaanpään rouvan keskustelua. NIMISMIES Oliko se niin suolaista? POSTINEITI Ei, päinvastoin se oli niin makeaa. NIMISMIEHEN ROUVA Ja sitten siinä puhuttiin niin paljon janosta. NIMISMIES Olisitte neuvoneet juomaan kaljaa. NIMISMIEHEN ROUVA Ei hänen janoaan sammuteta kaljalla. POSTINEITI Kankaanpään rouva puhui kauneuden janosta. NIMISMIES Teille...? POSTINEITI Tohtorille tietysti. Uskotulleen!... Varmaan heidänkin välillään joskus on ollut jotakin. Ettekö luule? Sopihan se niin mainiosti: hän oli hoitavinaan sairasta miestä ja hakkaili nuorta rouvaa. NIMISMIEHEN ROUVA Ei hän koskaan ole koettanutkaan peittää, ettei hän miehestään välittänyt. POSTINEITI Ei puolta vuotta mies vielä ollut haudassa maannut, kun hän jo heitti surupukunsa. Ja äitinsä jälkeen ei hän käynyt mustissa kahta kuukautta... NIMISMIEHEN ROUVA Silloinhan tämä taiteilija tuli taloon! Ja talossa oli ilot ja riemut. NIMISMIES Ne olivat helkkarin hauskoja ne Klaran päivät silloin! NIMISMIEHEN ROUVA Että kehtaatkin! Ei sitä tahtonut iljetä katsella kuinka te kaikki miehet olitte hulluina. NIMISMIES Se oli niin kaunis. Ei sille luonnolleen mitään mahda. POSTINEITI Tohtorin minä aina muistan, kuinka se hyppäsi sen perässä, huivi käsivarrella, »ettei rouva Waal vain kylmettyisi...» Miksei se rouva ottanut tohtoria? NIMISMIEHEN ROUVA Oletko hullu! Ei sitä niin vain voi ottaa miestä jonka vaimo elää. POSTINEITI Parantumattomista mielenvikaisista saa eron milloin vain... Jaa, jaa, Kankaanpään rouva se siihenkin on syypää, että se avioliitto meni rikki... NIMISMIES No, no, no... Tohtorin rouva oli kipeänä ennen kuin Klara näille maille tulikaan. POSTINEITI Mutta vasta sitten siitä tuli mielisairaus, kun tohtori rupesi Kankaanpään herraa hoitamaan. NIMISMIEHEN ROUVA Eipäs vain tänä iltana ole kehdannut ottaa taiteilijaa tänne. POSTINEITI Kun sentään pastorikin on täällä... NIMISMIES Ei se pelkää pippiä eikä pappia. NIMISMIEHEN ROUVA Ei se pelkää eikä häpeä. Kyllä minua iljetti kun se puhui tohtorille siitä kauneuden janosta. Ihan niinkuin se olisi ollut joku välttämättömyys, jokapäiväinen leipä tai muu sellainen. POSTINEITI Ja missä ihmeessä se on tämän ajan ollut, kun ei se sanonut osoitettaan kellekään ihmiselle? NIMISMIEHEN ROUVA Se on niin salaperäinen juttu, että... NIMISMIES Niin sitä pitää, jos mielii lystisti elää! POSTINEITI Ei kai se vielä olisi raaskinut lohjeta sieltä, jollei Mikko olisi hommannut lakkoa! NIMISMIEHEN ROUVA Se Mikko on poika! NIMISMIES Hän kiertää Mikon sormensa ympäri kuin haivenen vain. Mikko oli häneen niin pikiintynyt, että olisi ollut valmis lyömään herra vainajaa päähän... NIMISMIEHEN ROUVA Mutta Mikkoa ei enää kierretä — hän on nyt työväen käsissä. POSTINEITI Ja Anttilan Mandan! Sillä on lujat kourat, se on työihminen. NIMISMIES Tässä voittaa Kankaanpään rouva. Se nähdään! POSTINEITI Sitten ei kanssa ole oikeutta maailmassa! NIMISMIES Älä sinä... jos minä kantelen, niin et enää pääse Klaran päiville. POSTINEITI Minä en missään tapauksessa pistä jalkaani Kankaanpäähän. NIMISMIEHEN ROUVA Enkä minä! (Miehelleen.) Etkä sinä! Tällaista ei kukaan voi katsella. Papiston pitäisi ryhtyä asiaan. Tämä on jo julkista pahennusta herättävää. NIMISMIES Kyllä pastori tekee puhdasta! Hän pelkää Annikin sielua. NIMISMIEHEN ROUVA Hsss! Saatte nähdä että he pian ovat kihloissa. POSTINEITI Hsss! Menevät puutarhaan. MIKKO hetken perästä huoneestaan, lakki takaraivolla, savuke hampaissa. Huutaa ruokasalin ovelta: Onko emäntä täällä? Päivää äiti. Jos Kankaanpään rouva nyt kysyy minua, niin sanokaa, ettei minulla enää ollut aikaa odottaa. EMÄNTÄ Mutta tuleehan hän heti. Älä nyt mene. Äidilläsikin olisi puhumista. MIKKO No, ehditäänhän niistä vielä. EMÄNTÄ Koskas niistä ehditään? Ethän sinä enää koskaan ole kotona. MIKKO Ei, ihan totta, minun on oltava työväenyhdistyksen talolla. EMÄNTÄ Siellähän sinä nykyään asut. Mutta sano nyt kerrankin: aiotko sinä todella sen tytön naida? MIKKO Se on selvä se! Syksyllä ovat häät. Ensi käräjissä asia vahvistetaan. EMÄNTÄ Voi, voi sentään!... Älä nyt vielä mene... Minä vain, kun hän on niin toista säätyä... MIKKO Mitä toista säätyä? EMÄNTÄ Eihän hän ole käynyt mitään koulua. MIKKO nauraen. Ennakkoluuloja, äiti! Minä selittäisin teille, mutta kun te olette niin pimitettyjä, ettette mitään ymmärrä. Katsokaas nyt: minä tahdon takaisin kansaan, terveeseen, työtätekevään kansaan, josta me rusthollarit olemme eronneet. Tämä tyttö vie! EMÄNTÄ Mitenkäs me olemme työtätekevästä kansasta eronneet? MIKKO He hommaavat tuolla missä lienevät pirtin nurkissa — te täällä herrasväen kanssa. Eikö ole erottu? EMÄNTÄ Mitä Jumala sitten antoi toisille enemmän lahjoja kuin toisille — eikös hän itse silloin tehnyt eroa? MIKKO Se on herrojen itsepuolustusta. Jumala loi kaikki tasa-arvoisiksi... EMÄNTÄ Älä nyt mene. Puhu nyt vähän... siitä... tytöstä. MIKKO No niin — mikä häntä vaivaa? Eikö ole kelpo tyttö? Ja kaunis tyttö? Ei mikään herrashempukka, joka kaatuu kun puhaltaa, vaan oikea kansankaunis, terve ja tukeva. Ja hänellä on kansan terve järki — ei mikään koulujärki, vaan järki josta voi kehittyä vaikka mitä... EMÄNTÄ No, kun edes kerran puhut. Mutta ettekö te nyt voisi antaa papin vihkiä... MIKKO Pitäisikö meidän todella menetellä vakaumustamme vastaan! Mandakaan ei siihen koskaan suostuisi... EMÄNTÄ Kyllä hän vain, torpan tyttö, saa suostua siihen mitä sinä... MIKKO Että viitsittekin, vanha ihminen! Siinä te nyt näette, ettei teidän kanssanne kannata puhua... EMÄNTÄ Mutta tarvitsemmehan me kaikki Jumalan siunausta, kun otamme tärkeän askeleen... MIKKO Koettakaa nyt ymmärtää, että avioliitto on yhteiskunnallinen toimitus, niinkuin mikä muu tahansa. Ulkomailla on tämä siviiliavioliitto jo aivan yleinen ja on kunkin yksityinen asia, tahtooko hän kaupanpäälliseksi Jumalan siunaukset... EMÄNTÄ Kaupanpäälliseksi Jumalan siunaukset! Aijai kuinka sinä puhut! MIKKO En minä nyt pahaa tarkoittanut, mutta kun ei teitä saa ymmärtämään. EMÄNTÄ Mutta kun ne sanoo, ettei tämä ole samaa kuin se siveeliavioliitto siellä ulkomailla. Että tämä on hätäavioliitto. Ja kun kuuluu pitävän jättää oikeuteen sellainen ruma paperi... MIKKO Minä myönnän, että se on hätäkeino, mutta emme me ikinä tähän maahan saa siviiliavioliittoa, jos kaikki vain kiltisti menevät papin luo... Ei äiti, älkää te ruvetko toisten vakaumusta loukkaamaan... En minä muuten ymmärrä teitä tässä asiassa, te kun aina olette teroittanut lastenne mieliin annetun sanan sitovuutta. EMÄNTÄ Annetun sanan sitovuutta...? Niin, annetun sana sitovuutta... Mutta... odota nyt vähän... kun et sinä ole tuonut morsiantasi tänne, että äitisi olisi saanut hänet edes nähdä... MIKKO Minä tuon hänet paikalla kun tiedän, ettei häntä täällä loukata. EMÄNTÄ No, siinä se rouva onkin. Poistuu ruokasaliin, viittaa Annikin, joka on tullut Klaran kanssa, mukaansa. Sulkevat oven. KLARA Ei mutta!... Onko tämä maisteri Vahanta? Te olette kovasti muuttunut. Oletteko te kasvanut... vai...? MIKKO Kasvanut!... Kenties. KLARA Tehän olitte poika... jota minä... MIKKO Taisin olla... KLARA Te poimitte minulle kukkia ja souditte venettäni... MIKKO Minä kuulin että teillä oli minulle asiaa... KLARA Me jäimme kerran sateeseen ja seisoimme suuren puun alla... Nyt minä muistan... MIKKO Ja kun me tulimme kotiin, oli teidän sairas miehenne ryöminyt ikkunaan vakoilemaan meitä ja... KLARA Niin... Niin... Niin! Äänettömyys. MIKKO No, mitäs Wieniin kuului? KLARA Wieniin? Ai niin, käväisinhän minä sielläkin... Näin kaksi uutta Klingeriä — ja vanhat tuttavani hovimuseossa. Äänettömyys. MIKKO Jaksoivatko Titianin naiset hyvin? KLARA Hyvin. »Syntinen vaimo» oli ihana. Ja »Pyhä Justina» — ah! Muistatteko? Pyhään Justinaan minä olen aivan rakastunut. Keskellä seisoo nainen — oi niitä kasvoja! ruskeat hiukset, herkkä, hieno poski... silmät maahan luotuina, pehmeät, sametinlaheat silmäkannet... MIKKO Minä olin liian lyhyen ajan Wienissä muistaakseni niitä kaikkia. KLARA Kun te nyt ensi kerran käytte Wienissä, täytyy teidän... MIKKO Ei taida niin äkkiä tulla matkaa Wieniin. Ne ovat herrashuveja. KLARA Nälkäisten leipää, ikävöitsevien lohdutusta ne ovat. MIKKO Ohhoh! Kuinka kävisi sitten niiden, jotka eivät ikinä Wienistä näe untakaan? KLARA En tiedä! Minä vain en voisi elää ilman niitä, ilman kauneutta... Eikä teilläkään ole oikeutta maatua tänne... MIKKO Ei sitä ehdi maatua, kun silmät ovat avautuneet näkemään joukkojen taistelun oikeuksiensa puolesta. Nähdä ihmisten heräävän itsetietoiseen elämään — se on kauneutta, suurempaa kuin kaikki muu! KLARA Entä te itse, te itse? MIKKO Minä? Minä olen pisara meressä, kipinänä tuhansien joukossa. KLARA Samanlaisena kuin tuhannet muut — sitä erämaata! Ettekö te tee syntiä pyhää henkeä vastaan, kun te tapatte itsestänne sitä mikä teille ja vain teille on ominaista ja jonka juuri sillä ominaisuudellaan on määrä rikastuttaa maailmaa? Eikö teidän tule kehittää sitä korkeimpaan kauneuteen? MIKKO Vaikka tuhannet ympärilläni sortuisivat rumuuteen ja elämän kovuuteen... KLARA Mutta mitä hyötyä teistä on kenellekään, jos te pala palalta rääkkäätte itsenne kuoliaaksi? Vain sillä lailla että olette itsellenne uskollinen, voitte tulla onnelliseksi ja vain onnellisena voi teistä olla iloa muille. Uskokaa minua: onnettomat, särkyneet ihmiset eivät tuota onnea. PASTORI tullen puutarhasta. Terve, Mikko. No, kerrankin sinut näkee. Taidan häiritä herrasväkeä... MIKKO Me tässä vain uusimme vanhoja muistojamme. PASTORI Niin, sinä Mikkohan kuulut paljon oleskelleen Kankaanpäässä. MIKKO Wienistä meillä on yhteisiä muistoja. PASTORI Kysyisin vain koska saisin tavata rouva Waalia. KLARA Likipäivinä ei minulla ole aikaa. Täytyy keskustella työväen kanssa, sitten matkustaa herra Brandt ja... PASTORI Matkustaako herra Brandt? Kokonaan pois Kankaanpäästä? KLARA mitaten häntä pitkään. Herra Brandtilleko teillä sitten onkin asiaa? PASTORI Ei. Mutta ehkä rouva Waal voi arvata mitä asiani... olisi koskenut. KLARA Vai niin, vai niin! Vai oli teidän tarkoituksenne tulla minun talooni määräämään mitä minun on tekeminen — niinkö? Menkää naimisiin sen tai sen miehen kanssa — tai ajakaa hänet talosta! — sitäkö teidän piti tulla sanomaan? PASTORI Minä iloitsen, että rouva Waal on minut ymmärtänyt. KLARA Kyllä minä papit tunnen! Mitä te minusta tahdotte? mitä oikeutta teillä on sekaantua minun asioihini? PASTORI Me emme kylmästi saa ajatella: »olenko minä veljeni vartija?» MIKKO Suo anteeksi, mutta meillä on rouva Waalin kanssa asioita. PASTORI Minä jo sainkin asiani suoritetuksi. En millään lailla tahdo häiritä. (Poistuu.) KLARA Aaa, minä en kärsi tuota miestä. MIKKO Enkä minä. Äänettömyys. KLARA No niin. Minun on kai teitä kiittäminen siitä, että keväällä, kiireimpänä toukoaikana, Kankaanpään pellot olivat jäädä kesannoiksi. MIKKO Minun ansioni tässä asiassa on sangen pieni. Työväki nousi taisteluun ihmisoikeuksiensa puolesta — siinä kaikki. KLARA Te sanotte: työväki nousi taistelemaan ihmisoikeuksiensa puolesta; minä sanon: Kankaanpään pellot olivat jäädä kesannoiksi. Me tarkoitamme kai samaa. MIKKO Ei, me emme tarkoita samaa. Tässä on vastakkain suuren ihmisenemmistön oikeus ja yksityisen etu... Äänettömyys. KLARA Entä yksilön oikeudet? Minun oikeuteni? Suurilla ihmisenemmistöilläkö vain on oikeudet? MIKKO Tahtokoot kaikki kuulua suureen ihmisenemmistöön, niin pääsevät osallisiksi samoista oikeuksista! Siihen on kuin onkin nyt tultu, ettei raatajaluokka enää halua katsella kuinka laiskat nauttivat työn tulokset. Sen pitää itsensä päästä niistä osalliseksi. KLARA Mistä tuloksista siis Kankaanpään työväki nyt tahtoo päästä osalliseksi? Mitä siltä puuttuu? Onko missään sellaisia asuntoja kuin meillä, maksetaanko missään sellaisia palkkoja? Te tiedätte, että minä olen antanut rahojen mennä. Minä sain mieheni eläessä tarpeeksi kitsastelusta. Minä elän itse hyvin ja minä tahdon, että heilläkin on hyvä. Juhlia minä heille pidän, minä... minä... Jos he vuokraavat valtiolta maata, ei heillä tule olemaan puoleksikaan niin huoletonta... MIKKO Tekisikö teidän mieli vaihtaa itsenäisyytenne huolettomuuteen toisen palkkalaisena? KLARA On aina ollut ja tulee aina olemaan ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan itsenäisiä, joilla ei edes ole sitä kaipuuta. MIKKO Siksi, että vuosisatojen läpi toisten otsaan on lyömistään lyöty orjanleimaa. Jahka olot muuttuvat, nostaa ihminen tietävänä ja tahtovana otsansa, josta orjan leima on kulunut pois. Silloin ei enää ole juopaa, vaan kaikki ovat tasa-arvoisia. ANNIKKI Oikeinko te todella uskotte tasa-arvoisuuteen! Luonto tekee siinä suhteessa enemmän vääryyttä kuin kukaan meistä ihmisistä. Vai ovatko teidän mielestänne esimerkiksi... pastori Rantala ja... siskonne Annikki tasa-arvoisia, vaikka ulkonaiset edellytykset ovat samat? Toinen ihminen syntyy pieneksi ja alhaiseksi, toinen suureksi ja siivekkääksi ja vaikka te loisitte olot kuinka tasaisiksi, ette te ihmisen henkistä minää ikinä tee tasa-arvoiseksi. Nostakaa se alhainen vaikka pilven laidalle, niin se pysyy matalana. Ja sulkekaa se suuri vaikka häkkiin, niin sille aina kasvaa uudet siivet niiden sijaan, jotka se räpyttelee rikki rautaristikkoja vasten. Äänettömyys. Vieraat puutarhasta lähenevät. MIKKO Minä uskon kehitykseen... Muuten neuvoisin teitä puhumaan työväkenne kanssa. Ehkä tekin vielä heräisitte näkemään mikä mahtava virta vyöryy halki maan, mikä komea työ on tekeillä: ihmisten vapautus. Äänettömyys. KLARA Minä olen jo kutsunut kokoon alustalaiset. Ylihuomenna... Tulkaa mukaan tekin! MIKKO Kiitoksia... Eivät he minua kaipaa, kyllä he tietävät mitä sanovat ja tekevät. KLARA Itseni takia minä puhun. Minä ajattelen aina itseäni. Minä haluaisin puhella kanssanne enemmän. MIKKO Onhan teillä siellä... puhekumppaneja... KLARA Mitä puhekumppaneja... Te tulette! Teidän täytyy puhua minulle siitä... mistä te äsken puhuittekaan? Ihmisten vapautuksesta! MIKKO Työväki teidän ympärillänne puhuu siitä... Morsiameni tulee juuri ylihuomenna minua tapaamaan. KLARA Morsiamenne... Oletteko te kihloissa...? MIKKO Olen. Olen minä. Kumartaa, poistuu kiireesti eteisen ovesta. KLARA hänen jälkeensä. Niin, niin. Mutta tulettehan te! Vieraita astuu puutarhasta parvekkeelle. POSTINEITI Ei, ei, emäntä. Täytyy mennä nukkumaan. Posti lähtee aikaisin. NIMISMIEHEN ROUVA Sinä mahdut kyllä meidän hevoseemme niinkuin ennenkin... POSTINEITI Kiitos... minä kävelen mielelläni, kun on näin kaunis ilta. KANTTORI Minä kävelen myöskin... NIMISMIEHEN ROUVA Ahaa, ahaa... sitten se on toinen asia... Esirippu. II NÄYTÖS Kankaanpään sali, korkea, kaunis herrassali. Ovia ruokasaliin ja eteiseen. Puutarhaan parveke. Näkyy hiekkakäytäviä, kukkalavoja, lehtimaja sälesohvineen: taempaa järvi. Suljetun flyygelin ääressä istuu BRANDT, kalpeana, kärsivän näköisenä, valkoiset kädet ristissä flyygelin kannella. Klara tulee puutarhasta, helma täynnä apilaa, johon ihastuneena upottaa kasvonsa. KLARA Oi kuinka työ käy! Komeaa on nähdä tuollainen suuri, lemuava kenttä, jolta heinä kaatuu ihmisen tahdosta. Tuossa saat kukkia! — Tunne nyt, tunne nyt! Niittokoneet ja hevosharavat olivat työssä, mutta minun tuli ikävä viikatteita ja minä panin osan väestä niittämään. Kai ne ihmiset pitivät minua vähän hulluna... Voi kuinka viikatteet soivat ja kiiltävistä teristä sataa tuoksuvaa heinää ja miesten hihat ja tyttöjen huivit helottavat auringossa. Sinä voit nähdä sen tänne asti. Tule nyt katsomaan! Ei, heidän täytyy saada kahvia... oikein »vehnäskahvia»! (Katoaa hetkiseksi ruokasaliin ja palaa, kädessä avainkimppu.) Sillä eilisellä juhlalla oli suurenmoinen vaikutus. Juhlilla ja seremonioilla on aina suuri vaikutus. Tästä maailmasta tulisi erämaa, jollei ihminen panisi toimeen juhlia... Minä rakastan kirkkoja joissa suitsutus tuoksuaa ja alttarilla kukkivat liljat, minä rakastan häitä ja kauniita morsiamia... minä rakastan heinän tekojuhlia ja elojuhlia ja... BRANDT Jäähyväisjuhlia. KLARA Jäähyväisjuhlia — ja tervetuliaisjuhlia. Palaathan sinä...joskus, suurena ja kuuluisana. Siksi minä hankin tänne oikein suuren konserttiflyygelin. BRANDT Ethän sinä ole antanut minun soittaa tätä pientäkään. Anna minulle avain. Jäähyväissoitto vain! Anna minulle avain. KLARA Etsi! BRANDT Sinä tiedät, että olen joka paikan etsinyt. KLARA Olet huonosti etsinyt. BRANDT Etkö sinä nyt tänäkään iltana salli minun soittaa? KLARA Saat, saat, saat! Mutta etsi nyt vähän. Avain on tässä huoneessa. BRANDT Se ei ole täällä... Mihin sinä nyt olet sen pannut? KLARA Se on koko ajan ollut täällä. Brandt etsii. Klara seisoo nauraen ja keikaillen helistämässä avainkimppua sen mukaan kuin Brandt lähestyy avainta. KLARA Minä panin sen nimenomaan sellaiseen paikkaan, että sinun täytyisi etsiä, mutta että sinä myöskin voisit löytää. No mutta... kuka on niin tyhmä. Etkö kuule, että minä helistän, nelistän. No, no... no! (Nauraa.) BRANDT Onko se todella voinut olla täällä kaiken aikaa? KLARA On. BRANDT avaa kannen. Minä saan taas soittaa! Sinä sallit sen. (Soittaa hetkisen) Etkö sinä enää pelkää? KLARA Soita nyt vain! BRANDT Kuinka et sinä enää pelkää? Voi, minussa asuvat tänään kaikki epäilyksen henget. KLARA Ne ovat asuneet sinussa kauan. BRANDT Kuinka sinä tänään olet nuori! KLARA Olenko! BRANDT Vaikka minä matkustan pois. Tai senkö tähden sinä oletkin niin nuori? KLARA Mutta joko sinä nyt taas alat? Ymmärräthän sinä että tästä täytyy tulla loppu. Ethän sinä, sinä voi tyytyä soittamaan täällä maaseutukaupungeissa. Eihän se työ sovi sinulle. Ja eihän ihminen voi elää ilman työtä. Jahka nyt tohtori tulee, niin hän selittää sinulle, ettei ihminen saa tyydytystä ennen kuin hän oikein on kiinni työssä. BRANDT Jos minä tietäisin, että sinä vain siksi ajat minut luotasi! KLARA Mutta minäkö ajan? Yhdessähän me jo sovimme sen asian. Elämä on eroa täynnä. Siihen täytyy alistua... Tuleehan täällä tyhjää... BRANDT Niinkuin oli ennen tuloani — sinä värisit vilusta... KLARA Värisin vilusta... BRANDT Minä lämmitin sinut ja herätin sinut eloon — niin sanoit. KLARA Sanoinko! BRANDT Etkö sinä muista? KLARA Muistan, muistan! BRANDT Tähän suureen taloon, jossa kuolema vielä tuntui, tuli elämää. Niin sinä silloin sanoit. KLARA Sanoinko! BRANDT Sinä et muista!... Vinnillä jyski ja vainajan huoneessa kummitteli... KLARA Mutta minähän olin sairas... BRANDT Entä se meidän ensimmäinen iltamme... silloin minun konsertissani? Sinä istuit kuin sammuneena ja vähitellen, vähitellen alkoi sinussa kyteä. Vihdoin sinä purskahdit itkuun. Minä tunsin kuinka jäät läksivät ja vapautus alkoi... Kuule, odotatko sinä jotakin? KLARA En. Tai tietysti. Odotanhan minä tohtoria ja Annikkia. BRANDT Sitten sinä tulit minua tapaamaan. Sinun kasvoillas näkyi vielä elämän ja kuoleman taistelu... Mutta elämä oli voittanut... Niinkuin sinä iltana en minä enää koskaan soita. KLARA Soitat, soitat! Sinun pitää soittaa! BRANDT Sinä tahtoisit...? KLARA Tietysti tahtoisin! BRANDT Ensi aikoina olit sinä niin mustasukkainen soitolleni, ettet kärsinyt ohikulkevien pysähtyä kuuntelemaan, sinä usutit koirat... KLARA Mutta minähän olin sairas... BRANDT Sairas, sairas! Onko kaikki sitten ollutkin sairautta? Sekin elokuun yö... KLARA Mutta nyt sinä olet kerjännyt minulta avainta etkä kuitenkaan soita... Kohta tulee Annikki ja tohtori. Ja sitten sinun täytyy lähteä. Ovatko tavarasi kunnossa? BRANDT Sinä et saa meidän muistojamme unohtaa!... Joka kerta kun sinä tästä kuljet, pitää sinun muistaa, että tässä sinä seisoit, keskellä kuutamon valoa... KLARA Tuuli ryski ovissa. Minä luulin, että joku ovi oli jäänyt auki. BRANDT Se ei ole totta. Sinä odotit minua. Minä otin sinut syliini ja kannoin pois... KLARA Mutta miksi, miksi, miksi... sinä teet eron vaikeammaksi kuin se jo on? BRANDT Kun se vain olisikin sinulle vaikea! KLARA Mutta etkö sinä ymmärrä että minäkin taistelen... BRANDT Taisteletko? Onko se totta? Miksi meidän sitten pitää erota? Emmekö kuulu yhteen, me kaksi yksinäistä ihmistä? KLARA Ei! Sinun pitää lähteä ihmisten joukkoon ja alkaa heissä vapautuksen työ, niinkuin kerran minussa. BRANDT Vapautuksen työ? KLARA Niin, kaikki mitä ihmisessä on hyytyneenä ja turtuneena, pitää sinun soittaa eloon. Ennen myrskyä soi merellä outoja ääniä — ne äänet pitää sinun panna soimaan ihmissieluissa. Sinun pitää panna käymään kaikki seisahtunut, väljähtänyt, sekä kaunis että ruma. Silloin nousee myrsky ja alkaa vapautus. BRANDT Näin et sinä koskaan ole puhunut. KLARA Se on kai vasta nyt minulle selvennyt. Äänettömyys. BRANDT Mikä sinulle oikein on selvennyt? KLARA Se, että minä olin kuoleman sairas. Kaikki minussa oli pysähtynyt ja yö leveni kuin syöpä. Silloin sinä tulit ja vapautit minut. Etkö sinä nyt ymmärrä mikä ihana työ se oli ja että sinun pitää lähteä vapauttamaan niitä lukemattomia, jotka huutavat vapauttajaa... BRANDT Minä tahdon vain pitää sen yhden, jonka olen vapauttanut. Sinut, sinut! KLARA Ei! Kokoa nyt voimasi! Ole mies. Oi Georg, Georg, älä mene noin lamaan, minä en jaksa sitä katsella... Anna minulle anteeksi... jos olen rikkonut sinua vastaan... BRANDT Ei minulla ole mitään anteeksiantamista, sillä en tahtoisi mitään tekemättömäksi. Tahtoisitko sinä...? Riittävätkö sitten sinulle ne kurjat muistot, joista ennen elit? KLARA Ei, ei, ei. Ei minulle riitä mikään menneestä. Minun on nälkä ja jano ja ikävä. Nyt minä olen tullut terveeksi ja tahdon elää...! BRANDT Sinä olet tullut terveeksi, minä sairaaksi. Siksikö sinä tahdot minusta päästä? KLARA Ei, ei, ei! Älä tutki äläkä kysy. Sinun täytyy lähteä, se on välttämätöntä. Miksi ottaa se niin raskaasti? Sellaistahan tapahtuu joka päivä. Ihmiset tutustuvat, viettävät yhdessä hetken ja eroavat. Ei, ei, ei... me emme saa heltyä. Sinä menet suureen maailmaan, kohti loistoa ja mainetta... PALVELUSTYTTÖ oveen koputtaen. Nyt kahvi on valmista. Tuleeko rouva itse...? KLARA Menkää te tytöt edellä. Minä tulen heti. Tyttö lähtee. BRANDT Menetkö sinä? KLARA Ja sinä tulet mukaan... BRANDT Älä mene! KLARA Enhän minä kauan ole. Sinä panet sillaikaa kuntoon tavarasi. BRANDT Entä sinun jäähyväisvieraasi? KLARA Hehän tulevat heinäväen ohi. No niin — me olemme niin reippaita ja ymmärtäväisiä! (Menee.) Brandt painuu soittokonetta vasten, alkaa soittaa, mutta lopettaa samassa. Lähtee. Hänen askeleensa kuuluvat yläkerrasta. Hetkisen on näyttämö tyhjänä. Sitten Klara ja tohtori. KLARA Ei, ei, ei. Tytöt tulevat mainiosti toimeen ilman minua TOHTORI Minäkin olisin mielelläni ollut mukana. KLARA Ei ole enää niin paljon aikaa. No, katsokaas nyt tohtori: koko lakko meni myttyyn! Minä pidin juhlat, keskusteltiin, tanssittiin. Ja tänään ovat kaikki työssä. Se oli sentään komeaa, kun he selittivät, että he tekevät lakkoja tekemistään, kunnes luonnottomat maanomistussuhteet lakkaavat. Brandt oli niin haltioissaan, että sävelsi laulun heidän kunniakseen. TOHTORI Vai niin, vai niin. Näyttää siltä kuin sosialistinen kipinä olisi pudonnut tänne Kankaanpäähän. KLARA Mutta se ei enää ollut kaunista, kun he illalla olivat humalassa... TOHTORI Matkustaako Brandt todella? KLARA Matkustaa. Äänettömyys. TOHTORI Minä valitettavasti en voi viipyä kuin hetkisen... KLARA No... taas joku sairaana? TOHTORI Kotona vain. KLARA Teidän rouvanne?... Pelkääkö hän yhä minua? Äänettömyys. TOHTORI Hän oli parempi, kun te olitte poissa... Minun täytyy lakata käymästä täällä. KLARA Ei, tohtori, en minä voi teitä kadottaa, te joka uskollisesti olette tukenut minua kaikissa raskaissa vaiheissa. TOHTORI On niin paljon jota ei voisi ja jota kuitenkin täytyy... Tuossa tullessani johtui mieleeni eräs päivä, jolloin lähestyin Kankaanpäätä niinkuin nyt. Te olitte ollut niin sairas. Mutta silloin kuulin soittoa tielle asti ja te tulitte vastaani kukkakimppu rinnassa ja minä näin, että te... paranette... Brandt oli tullut taloon. KLARA Niin, mutta nyt hänen täytyy lähteä... Tohtori, te joka teette niin kauheasti työtä, ymmärrättehän te, ettei hänellä täällä ole työtä. TOHTORI Mutta tehän jäätte niin yksin, ja tehän lopulta kuitenkin rakastatte Brandtia. KLARA En! TOHTORI Vain rakkaus saattoi teidät silloin pelastaa. Uskokaa minua: minä näen tässä asiassa selvemmin kuin te... Olin lähettänyt vaimoni mielisairaalaan ja elin vain tehdäkseni teidät terveeksi... KLARA Niin, niin, tohtori, te olitte minulle niin hyvä... TOHTORI Hyvä — en!... Te kuihduitte kuihtumistanne minun käsissäni. Brandt teki teidät terveeksi. Älkää karkottako häntä... KLARA Ei, ei, ei, tohtori. Minä en enää voi kahlehtia itseäni ilman rakkautta. Te näitte kuinka viheliäistä se oli. Antakaa minun elää, elää! TOHTORI Rakkaus... mitä teistä rakkaus sitten on? KLARA Rakkaus... kuinka minä voin sen sanoa? Se on elämää ja riemua ja voimaa! TOHTORI Se on kärsimystä ja velvollisuuksien täyttämistä ja voimaa siihen ja iloa siitä. Äänettömyys. KLARA Tuo teidän oppinne painaa maahan ja minun pitää saada nousta ja lentää! (Brandtin askeleet lähestyvät.) Kas kuinka Annikki viipyy. TOHTORI Hän näkyi puhelevan niityllä jonkun naisen kanssa. KLARA Ettehän te vain kehoita Brandtia jäämään? TOHTORI En... Olisin vain tahtonut suojella teitä... Katsokaa, te... Mutta saarnat eivät auta. Meidän itsemme täytyy elää läpi kaikki... Brandt tulee. KLARA No, siinä sinä oletkin. Ajattele, Georg, kuinka ikävää: tohtori ei voikaan viipyä. Annikki tulee verannalta. Tervehtivät. TOHTORI Niin, vainioni on taas huonompi. BRANDT Sepä ikävää. TOHTORI Kenen kanssa te, neiti Vahanta, äsken puhuitte? ANNIKKI Mandi Anttilan kanssa. TOHTORI Sitä minä vähän ajattelin! KLARA Kenen? ANNIKKI Mikon morsiamen... KLARA Aaa! Missä hän oli? ANNIKKI Heinäväen joukossa. KLARA Täällä meillä? Kankaanpään vainiolla! TOHTORI Aikooko veljenne toden teolla hänet naida? ANNIKKI Kyllä kai... TOHTORI Rohkea mies. BRANDT Sen minä sanon, että sellaista sosialismia täytyy ihailla. Siinä on henkeä ja elämää! TOHTORI Eikö Mikko pitänyt jostakin ylioppilasneidistä... BRANDT Sanotaan hänen joskus pitäneen Kankaanpään rouvasta. KLARA Sanotaan niin paljon. TOHTORI Ne ovat lasten leikkejä. KLARA Lasten leikkejä! (Itsekseen.) Täällä, täällä, Kankaanpään vainiolla! TOHTORI Kyllä minun nyt vihdoinkin täytyy lähteä. (Hyvästelee. Klaralle:) Voikaa hyvin. KLARA Kovin ikävä, ettette voinut viipyä. TOHTORI Brandtille. Minulle oli kasaantunut kokonainen pinkka sinun kirjojasi. Totta sinä saat ne vielä mahtumaan. (Lähtevät eteiseen.) KLARA Tulethan sitten tänne, Georg, laivan lähtöön ei ole kovin pitkä aika! (Annikille:) Mitä hän sinulle sanoi? ANNIKKI Että hän... rakastaa minua. KLARA Kuka...? Kuka...? ANNIKKI Pastori... Ai, enhän minä sitä vielä kertonut. KLARA Pastori! Vai on hän sen sanonut. Hänellä oli kiire .. Vai niin, vai niin! Mutta se Anttilan tytär...? ANNIKKI Hän — hän vain kysyi Mikkoa, sanoi että Mikko on ruvennut välttelemään häntä. KLARA Mitä! Mitä? ANNIKKI Että Mikko hylkää hänet. KLARA ilossa. Hylkää hänet! Välttelee häntä! ANNIKKI Ja se on totta. Mikko on ollut ihan toisenlainen, iloinen ja reipas ja hyvä. Hän on oleskellut kotona ja... KLARA Oleskellut kotona! Kuule... kun ei hän tullut tänne sinun kanssasi... ANNIKKI Hän kysyi minulta koska taiteilija lähtee... hän kai ei tahtonut tulla ennen kuin taiteilija on poissa. KLARA Ennen kuin taiteilija on poissa! Ja sitten hän tulee! Tuleeko jo tänä iltana? ANNIKKI Ehkä hän tulee... Minä olen ollut niin levoton sitten kun pastori kävi meillä... KLARA Niin, niin, lapsi, minä ymmärrän. ANNIKKI Minä en ole antanut hänelle vastausta. Hän odottaa. Mitä minä hänelle vastaan? KLARA Mitä sydän käskee... ANNIKKI En tiedä. Rakastanhan minä pastoria, mutta kun en minä voi erottaa häntä Jumalasta. Minä olen aina luullut rakastavani häntä Jumalan tähden enkä minä ymmärrä kuinka minä olisin hänen morsiamensa. KLARA Sitten sinun ei pidä mennä hänelle. ANNIKKI Äiti tahtoisi niin kovasti. KLARA Entä veljesi? ANNIKKI Ei hän vielä sitä tiedä. En ole kertonut hänelle, kun hän on ollut niin hajamielinen, vain laulellut ja soudellut järvellä. KLARA Laulellut ja soudellut järvellä! Mutta kuule... mitä tietä sinä luulet hänen tulevan tänne.. jos hän tänä iltana tulee? ANNIKKI Eiköhän veneellä. KLARA Niin, varmaan veneellä... Miksi sinä luulet hänen olleen niin iloisena... eiköhän sentähden, että hän on vältellyt tuota tyttöä... Etkö luule, että se kihlaus häntä painaa? ANNIKKI Kyllä se painaa, mutta mitä sille enää mahtaa. Hän on jo jättänyt paperinsa käräjiin... KLARA Se ei merkitse mitään! ANNIKKI Mutta sittenhän tyttö tulee onnettomaksi! KLARA Onnettomaksi! Mitä hän meni... sivistyneen miehen tielle! Täällä, täällä Kankaanpään vainiolla! Minä tahdon hänet nähdä, minä tahdon itse sen hänelle sanoa... ANNIKKI Ei, ei! Hän pelästyisi niin hirveästi. Hän on niin ujo ja arka. KLARA Hän ei ole ujo eikä arka... ANNIKKI Minun kävi häntä niin sääli... Hän oli ihan itkettynyt... KLARA Mutta lapsi, luuletko hänen tulevan onnelliseksi jos Mikko ottaisi hänet vaimokseen eikä rakastaisi häntä? Sinä et aavista mitä on avioliitto ilman rakkautta. ANNIKKI Mutta minne tyttö joutuu, jos hän hänet heittää? Ihmisten pilkaksi. KLARA Entä pitkät vuodet asemassa, jossa hän kaiken aikaa tuntee olevansa tiellä... ANNIKKI Hän tulee huomenna puhumaan Mikon kanssa. KLARA Hän ei saa tulla!... Tietysti Mikon sydän heltyisi, kun hän pääsisi sinne itkemään... Meidän täytyy auttaa veljeäsi. Minä puhun itse sen tytön kanssa. Pikku Annikki, mene hakemaan hänet tänne. Minä tahdon hänet nähdä... ANNIKKI En minä voi mennä. KLARA Sinä menet. Minä tahdon hänet nähdä! ANNIKKI Klara!... Miksi sinä...? KLARA Tyhmä pikku tyttö, enhän minä hänelle pahaa tee. Hänen parastaan minä ajattelen. Nyt tulee Brandt, sano hänelle pian hyvästi ja lähde. BRANDT tulee. No, nyt ovat tavarat kunnossa. KLARA Niin, onkin parasta lähteä aikoinaan, ettei tule kiirettä. No, pikku Annikki. ANNIKKI Minun pitää vähän mennä heinäväen luo. (Hyvästellen.) Pyydän kiittää kauniista soitosta. (Menee.) KLARA No niin. Nyt me vietämme nämä viimeiset hetket yhdessä. BRANDT tyrskähtäen itkuun. Klara, Klara, kuinka heikoksi minä täällä Kankaanpäässä olen käynyt. KLARA Älä... älä... Sinähän olet niin suuri ja säihkyvä. Sinua odottaa ihana työ. Älä... älä... Äänettömyys. BRANDT Minä olen niin yksinäinen ihminen. KLARA Eihän sinun tarvitse muuta kuin soittaa, niin kaikki ihmiset ovat sinun. BRANDT Paitsi sinä. KLARA Minä!... Katso, me olemme jo antaneet toisillemme kaikki. Ei — — — mitään antamista. BRANDT Mitä sinä olet antanut? Minä tunnen, että sinun ajatuksesi ovat niin kaukana. Sano, oletko sinä löytänyt jonkun toisen? Ulkomailla? Sano! Tuleeko hän tänne? Näihin huoneisiin... soittamaan sinulle...? Ehkä sinä vain odotat hetkeä, jolloin minä... KLARA Herkeä jo! En minä ole mitään löytänyt enkä minä... mitään odota... PEHTORI koputtaen oveen. Pyydän vain ilmoittaa rouvalle, että... KLARA Onko asia kiireellinen? Te näette että herra Brandt juuri on lähdössä. PEHTORI Hevoset ovat portaiden edessä, mutta asia on kiireellinen. KLARA No mikä on? PEHTORI Rainio kävi juuri naulaamassa telefonipylväisiin kirjoituksia. KLARA No niin... PEHTORI Niissä vain käsketään työväkeä tänä iltana koolle uudelle talolle. Mutta heti kun se Rainio ilmaantui tielle, niin syntyi väen joukossa sellainen kohina ja niittäminen kävi yhä laiskemmaksi ja kun minä lähenin, niin tirskuttiin ja naurettiin. Kyllä siellä nyt on jotakin tekeillä. KLARA Mutta kaikkihan äsken oli hiljaista. Te pelkäätte turhia. PEHTORI Ei, kyllä olisi parasta, jos rouva ehtisi tulla... KLARA Hyvä on. Minä annan teille sitten tiedon... Kuulkaa... oliko herra Rainio... yksin? PEHTORI Oli. KLARA Hyvä. Hevoset olivat siis valmiina? PEHTORI Olivat. (Menee.) BRANDT Sinulla on niin paljon... Työväkeä ja lakkoja. Eivät ne suo edes jäähyväishetkeä... Klara, Klara, et sinä tiedä mitä on yö. Pimeys, läpitunkematon, sakea. Se tukahduttaa. Älä aja minua siihen pimeyteen. KLARA He olemme järkeviä ja lujia. Me kokoamme voimamme. Ei ole niin syvää pimeyttä, ettei siitä löytyisi valoa... BRANDT Ei minulle, ei minulle ilman sinua. Armahda minua. (Tarttuu Klaraan kuin hukkuva.) KLARA Hyvästi George... Nyt sinun täytyy lähteä. (Työntää hänet luotaan.) BRANDT Minä en ikinä näe sinua. (Lähtee hoippuen eteiseen.) ANNIKKI törmää sisään parvekkeelta. Klara, nyt lakko puhkeaa. He löivät kaikki viikatteensa mättääseen ja nauroivat ja sanoivat... KLARA Myöhemmin, myöhemmin, Annikki... Tule saattamaan herra Brandtia. Lähtevät kaikki eteiseen, sieltä kuuluu ääniä, matkavalmistuksia. Hyvin kaukaa työväen laulua. Parvekkeen ovesta astuu itkettynyt talonpoikaistyttö, Mandi Anttila. Hetkisen hän neuvottomana katselee ympärilleen ovessa, lähtee sitten samaa tietä. Klara ja Annikki palaavat. ANNIKKI Kuuletko, ne lähtivät hakemaan lippua... kuuletko? KLARA No, tuleeko hän? ANNIKKI Ei hän varmaan luvannut. KLARA Ei luvannut, kun minä käskin! ANNIKKI Hän on niin onneton! KLARA Onneton, onneton, onneton — kuka tässä on niin onnellinen! ANNIKKI Mikko ei voi häntä heittää. KLARA Mitä sinä sillä tarkoitat? (Inholla.) Ei, ei, ei, se on mahdotonta. Ja jos niin olisikin — se ei ole sitovaa! Sellaiselle tytölle saa miehen mistä tahansa. Rahalla! ANNIKKI Hän rakastaa Mikkoa! KLARA Kaikki tässä rakastavatkin. Mikko ei välitä hänestä. ANNIKKI Hän murtuu, jos Mikko... KLARA Kaikki me tässä taistelemme elämästä ja hengestä, taistelkoon hänkin! Miksei sinun veljesi tule? Jollei hän tulekaan!... Minä tahdon sen tytön nähdä. Hänen pitää tulla, kun minä käsken... ANNIKKI Minä menen vielä hänelle puhumaan, mutta jos hän tulee, niin älä ole hänelle kova. (Menee.) KLARA Minä en armahda häntä — armahtaako hän sitten minua! (Kävelee pitkin huonetta. Laulu ulkoa lähenee. Klara kuuntelee hetkisen.) Laulakoot — mitä se minuun kuuluu! Lyökööt viikatteet mättääseen — mitä se minua liikuttaa! Minulla on olemassa vain yksi, yksi... jota en päästä käsistäni — en! (Mikko ilmestyy eteisen ovelle. Klara välähtää valoon.) Ah, te tulette, te tulette kuitenkin! Esirippu. III NÄYTÖS Mikon huone Vahannassa. Keskellä ovi avoinna saliin, vasemmalla eteiseen. Ikkunoissa iloiset, punaraitaiset uutimet. Kirjoituspöytä, kirjakaappi. Sohva pöytineen, tuoliryhmineen, seinällä luokkakuvia. Pöydän ympärillä Vahannan emäntä, postineiti, pastori ja kanttori. Juovat kahvia. Annikki ompelee suurta arpajaisvoittoa. EMÄNTÄ Jaa, pastori ei edes poltakaan. Kanttori tekee hyvin ja ottaa tupakkaa. PASTORI Enhän minä koskaan ole sitä tavaraa viljellyt. KANTTORI Kyllä se vain minulle on kovasti mieluisaa. POSTINEITI Jaa, minä niin pidän paperossinhajusta. Siinä on jotakin niin miehekästä. PASTORI No, onko siitä taiteilijasta kuulunut mitään? POSTINEITI Se meni kuin kivi kaivoon. Ja rouva täällä pitää lystiä teidän maisterin kanssa. EMÄNTÄ Jaa, jaa — paras etten mitään puhu. Ei sitä vanha ihminen kumminkaan tätä uutta aikaa ymmärrä. POSTINEITI Ei suinkaan siitä sen Anttilan tyttären kanssa mitään tule. ANNIKKI Miksei tulisi? Mitä pahaa siinä on, että Mikko seurustelee rouva Waalin kanssa! POSTINEITI Mitä pahaa! Sitä pahaa, että hänellä aina pitää olla joku! Nyt kun ei ole taiteilijaa, pitää olla toinen. PASTORI Näitä asioita et sinä ymmärrä, Annikki. POSTINEITI Se oli jonakin päivänä saanut sellaisen päähänpiston, että komensi puutarhurin katkomaan kaikki ruusut — mitä ikinä puutarhassa oli. Ja koko sali koristettiin niillä. Mutta illalla se omin käsin repi ne maahan ja polki jalkojensa alle ja raivosi kuin hullu. ANNIKKI keskeyttäen. Eikö kanttori nyt johtaisi laulua niissä meidän arpajaisissa? EMÄNTÄ Älä sinä kanttoria kiusaa, jos kanttori on vastaan. ANNIKKI Se menisi niin paljon paremmin. KANTTORI Niin, katsokaas — minä tekisin sen kovin mielelläni, jos olisi joku yleinen asia, mutta kun arpajaiset nimenomaan ovat puolueen hyväksi... ANNIKKI Esiintyväthän meidän puolueen laulajatkin teidän iltamissanne... POSTINEITI Mutta ei sellaisissa, jotka ovat nimenomaan puolueen hyväksi. Sitä emme me koskaan voi vaatia. EMÄNTÄ Mitä sinä, Anni, menet sellaisia pyytämään. Kyllähän me tullaan toimeen omin voimin. POSTINEITI laskien kupit pöydälle. Kiitoksia paljon vain. Hyvää oli. Ja... kyllä minun nyt täytyy lähteä. Posti tulee kohta. (Hyvästelee.) Tuleekos kanttori mukaan? KANTTORI Jaa-a. Jos sinä sallit. (Menevät emännän saattamina eteiseen. Puhuvat mennessään.) POSTINEITI Lakkolaiset kuuluvat olevan sille niin raivoissaan, niin raivoissaan... KANTTORI Tietäähän sen, kun vie heiltä »toveri Vahannan». PASTORI No, rakas Annikki... etkö sinä tule tänne. Olenhan minä sinun sulhasesi. Vai joko minä taas tunnun rippi-isältä? Ei, katso, Jumala on johdattanut meitä niin, että olemme löytäneet toisemme. Hän on määrännyt meidät täyttämään ihmeellisiä tarkoituksiaan maan päällä. Etkö sinä tule polvelleni?... Etkö vielä...? Etkö minua rakasta? ANNIKKI Kuinka sinä sellaista kysyt! PASTORI Ainako sinä vain käytät tuota sormusta? ANNIKKI Klara ei ole sellainen kuin te luulette. PASTORI Hän on kevytmielinen nainen ja maailman lapsi. Ethän sinä nyt ole käynyt Kankaanpäässä? ANNIKKI En, mutta minä menen... kai pian. PASTORI Et sinä sinne mene. Me rukoilemme joka päivä hänen puolestaan, että Herra johdattaisi hänet oikealle tielle. ANNIKKI Sinäkö kielsit äitiä lähettämästä väkeä hänen avukseen? PASTORI Katso, ehkä Jumala käyttää tätäkin keinoa välikappaleena vetääkseen häntä puoleensa. ANNIKKI Sinä siis kielsit! PASTORI Jumalan tiet ovat ihmeelliset. Emännän ja Rainion äänet eteisessä ja sitten salissa. EMÄNTÄ Hän ei ole kotona. RAINIO Missä hän on? EMÄNTÄ En minä tiedä. RAINIO Minä odotan. EMÄNTÄ Ei kannata. Tulee ehkä illalla myöhään... tai huomenna, tai... RAINIO Kyllä hän tänään tulee. Meillä on huomenna tärkeä kokous. EMÄNTÄ Eipä hän enää ole ollut niistä kokouksista tietävinään... Jättäisitte hänet rauhaan! Ennen täällä elettiin sovussa, nyt... RAINIO No no, emäntä... En minä teidän pojallenne pahaa tee. Antakaa minun nyt mennä tänne odottamaan... (Tulee salin ovelle, näkee pastorin ja Annikin, irvistää pahasti ja peräytyy.) Minä odotan mieluummin vaikka pellolla. PASTORI Minun täytyy nyt jättää sinut ja rientää sairaan luo. Hyvästi, morsiameni... Sekin ihminen... se on ihmeellistä kuinka Jumala on vetänyt häntä puoleensa. Hän eli synnissä ja hekumassa, kaiken omaisuutensa hän hukkasi... Jumala kaatoi hänet tautivuoteelle, uudestaan ja uudestaan. Nyt hän ikävöi pappia. Eilen hän lähetti minua hakemaan ja tänään taas. Onnellista on nähdä kuinka Herra tekee työtänsä... ANNIKKI heltyen. Oi Kaarlo... EMÄNTÄ tulee. Noista nyt on ihan pääsemättömissä! Se oli se Rainio... Jokos pastori nyt? Mutta eikös pastori ottaisi lisää kahvia? PASTORI Kiitoksia, johan me joimme kaksi kuppia. EMÄNTÄ Kertoivat juuri kyökissä, että Kankaanpään rouva eilen illalla oli ollut ajelemassa ja niin oli hevonen ollut vaahdossa, että oikein hirvitti. PASTORI Sitä ylenannettua elämää! ANNIKKI kiihkeästi. Minä menen hänen luokseen! EMÄNTÄ Älä sinä sellaisia puhu... Jaa, minä sanon sitten, että ajavat pastorin hevosen rappujen eteen. Pollekos pastorilla on? PASTORI Polle... Ja jos juottaisivat. (Emäntä menee.) Annikki, Annikki. Nyt sinun mielesi taas palaa Kankaanpäähän, siihen synnin pesään. ANNIKKI Niin palaakin! PASTORI Mitä sinä puhut! Näin en koskaan ole kuullut sinun puhuvan. Minä kauhistun sinua... Sairas odottaa, minun täytyy nyt jättää sinut Jumalan haltuun. Mutta Kankaanpäähän et sinä saa mennä, niin totta kuin minun velvollisuuteni on säilyttää sinut puhtaana. Sinun pitää muistaa, että sinusta tulee sielunpaimenen vaimo, niinsanoakseni koko pitäjän äiti, jota kaikki kunnioittavat ja rakastavat... Menevät saliin. Hetken perästä toisen oven tietä Mikko. Sitten Rainio. RAINIO kiskaisten oven auki. No vihdoinkin! Saakeli soikoon kuinka suureksi herraksi sinä olet paisunut! Sinua on vaikeampi tavata kuin tehtaan isännöitsijää. MIKKO Tulin vasta kotiin. RAINIO Kyllä minä sen tiedän. Olen täällä odottanut aamusta asti. Tällä kertaa ei sinun pidäkään päästä käsistäni. MIKKO Mitäpä minä tahtoisin sinun käsistäsi päästä. RAINIO Noo, onpa se vähän niinkuin siltä näyttänyt. MIKKO Minulla on vähän... kiire... RAINIO Kiire?... Minne... jos saa kysyä? Tai ne puolueen asiathan ne taitavat antaa niin paljon työtä. MIKKO Älä huoli hämmästellä. Paina puuta ja puhu asiasi. RAINIO Vai asiani... Niinkuin raataja möhömahaisen patruunan edessä ainakin: »mitäs olisi asiaa?» MIKKO Sanoinhan jo, että minulla on vähän kiire. RAINIO No niin... tulin vain kysymään... mitä kuuluu. Ei näetsen ole nähty moniin aikoihin... Sinulla on kai ollut muita hommia... Kosket yhtään ole ehtinyt käydä talolla... etkä kokouksissa... etkä missään... MIKKO Eihän niissä aina jaksa... RAINIO Niin, ei, ei. Olet ottanut pienen loman. Soutelet järvellä... ja seurustelet naapurissa... ja... Piru vie, saisinkos minä luvan kysyä, jaksaisitko sinä tulla lakkolaisten huomiseenkaan kokoukseen?... Sinä tiedät että itse kiersit torpasta torppaan... silloin keväällä, kun lakkoa valmistettiin... Itse sinä joka sielun sytytit... Nyt... Mitä sinä aiot, mies?... Etkö sinä puhua osaa? Sinun pitäisi ymmärtää, että niitä alituisesti täytyy pitää virkeinä. Tämä sinun merkillinen käytöksesi ei juuri ole omiaan mieliä kannustamaan. Kyllä minä olen saanut panna likoon koko supliikkini puhdistaakseni sinua... MIKKO Kuka herran nimessä on pyytänyt sinua puhdistamaan sitä taikka tätä...? Kyllä me jokainen itse saamme puhdistaa jälkemme. RAINIO Kukako on pyytänyt?... Puolueen etu, puolueen arvo, puolueen... MIKKO Puolueen, puolueen, puolueen — eikö maailmassa nyt enää ole mitään muuta...! RAINIO Se aika ei vielä ole kovin kaukana, jolloin sinullekin puolue oli kaikki kaikessa. MIKKO Mutta nyt minä olen nähnyt, että elämässä on muutakin, ja sentähden... vetäydyn syrjään. En tule huomiseen kokoukseen enkä... RAINIO Et tule huomiseen kokoukseen... vetäydyt syrjään. Tarkoitatko sinä, mies, mitä sanot? MIKKO Tarkoitan. Ei ihminen iankaiken jaksa... nalkuttaa yhtä ja samaa. RAINIO Mitä sinä kutsut nalkuttamiseksi... Puheitasiko? Hahhahhah, jotka ovat olleet kuin palavat roihut, jotka... MIKKO Suuria sanoja, suuria sanoja! RAINIO Soo, soo... Talon vihkiäisjuhlassa esimerkiksi: saakeli soikaan, kun keitätit muijilla hiirenviinaa kuin mikäkin pappi ja panit miehet kiroilemaan herroja, että nyrkit pystyssä. Sitä ei tehdä suurilla sanoilla. MIKKO Onttoa se kaikki oli. Sillä ei palvella aatetta. RAINIO Väitä sinä valehdelleesi miten paljon hyvänsä. On tekoja joita et saa tekemättömiksi: sinä, rikkaan rusthollarin perillinen, luovuit entisestä herraselämästäsi, sinä nostit kotiseutusi köyhälistön taisteluun ihmisoikeuksiensa puolesta, sinä taistelit rivissä kuin köyhin heistä, sinä kihlasit köyhälistön tyttären, hänen kauttaan yhdistyäksesi kansaan. Nämä teot eivät ole valhetta, vaan kirkasta totuutta. MIKKO Minulla oli alussa se usko, että tätä ja vain tätä tietä ihmiskunta voi tulla onnelliseksi. Suuri virta oli temmannut minut mukaansa, punaiset liput ja tasa-arvoisuuden aate olivat minut huumanneet, mutta nyt... RAINIO Nyt... MIKKO Nyt minä uskon, että on muitakin teitä. Tämän suuren virran rinnalla, joka tempasi meidät mukaansa, kulkee toisia, jotka vievät samaan suureen mereen. Meidän taistelumme on vain sitä ihmiskunnan ikuista etsintää ja hartauden janoa. Toiset etsivät tyydytystä työstä, toiset taiteesta, toiset hekumasta, toiset uskonnosta, toiset punaisten lippujen alta. Kaikki on vain saman kaipauksen eri muotoa ja kenties — yhtä oikeutettua. RAINIO Yhtä oikeutettua?... Tämä on nyt sitä veneretkifilosofiaa. Hm... hm... Mutta minä, käytännön mies, kysyn sinulta toiselta puolen: onko köyhälistö sitten jätettävä orjuuteensa ja kurjuuteensa... virumaan haisevilla pahnoilla hovien renkituvissa... nääntymään leipähuoliinsa ilman valon kipinää... MIKKO Ei, ei, ei, se on nostettava! RAINIO Mutta kuka sen sitten nostaa? MIKKO Sinä, te, jotka näette yksin punaisten lippujen tien, jotka uskotte asiamme ainoaan autuaaksitekeväisyyteen. Johtajilla täytyy olla häikäilemätön usko. Minulla ei ole sitä. RAINIO Sinulla on se, sinä et ole voinut sitä kadottaa! MIKKO Katsos... johtajat eivät saa ymmärtää muita ihmisiä. RAINIO Entä sitten...? MIKKO Minä ymmärrän ihmiset, muutkin kuin köyhälistön. Yhteiskunnan kukkuloilla voi olla niin yksinäisiä, köyhiä ihmisiä... Äänettömyys. RAINIO Kovassapa se porvari istuu rusthollarin pojassa. MIKKO Minulle on selvennyt — ja jos sinä tahdot, niin sinäkin ymmärrät, että niin pian kuin puolue pääsee valtaan, tulee se ihanteilleen uskottomaksi. Puolueessa on elinvoimaa vain niin kauan kuin se on oppositiokannalla. Niin tulee käymään punaistenkin lippujen puolueen: se kaataa vanhaa ja se lupaa uutta, mutta kun kerran valta on sen käsissä, ei se anna mitä se lupaa ja uuden vuosisadan aate kaataa sen niinkuin se nyt kaataa vanhat ihanteet. Näin eivät ainakaan johtajat saa ajatella. Sinä ymmärrät sen. RAINIO Filosofoi sinä vuosisatojen taakse — tämä vuosisata on meidän ja minä näen nykyhetken, kansan, joka nääntyy työtaakan alle, kun laiskat herrat mässäävät valoisissa saleissa... MIKKO Näe sinä se... kulje sen edellä, vie se valoon ja voittoon... RAINIO »Vie se!» Etkö häpeä! Tiedätkö mitä se vaikuttaa minuun, kun näen sinun pettävän, tiedätkö mitä se vaikuttaa joukkoon, kun se näkee johtajansa menneen vihollisen puolelle? Koeta kuvitella, mitä lakkolaiset ajattelevat, kun he näkevät »toveri Vahannan» yökaudet soutelevan Kankaanpään ruhtinattaren kanssa, vaikka on oma morsian... MIKKO Herkeä! Se ei kuulu kehenkään! RAINIO Vai ei kuulu! Se tyttö on itse sosialistinen aate, ja kun sinä häntä häpäiset... MIKKO Minä kannan edesvastuun teoistani — ette te! RAINIO Entä tyttö — kuinka hänen käy? MIKKO Sinun ei tarvitse olla huolissasi hänestä. Hänelle tulee tapahtumaan oikeus. RAINIO Oikeus? Entä sitten tämä ruhtinatar, jonka luona sinä kuulut olleen sinäkin iltana, jolloin me lippuinemme marssimme Kankaanpään ohi! MIKKO Se on minun asiani. Ja nyt voit lähteä. RAINIO Ja tyttö, jonka kihlasit ja jonka kanssa jo lienet elänyt pitemmältäkin... MIKKO Tuossa on ovi! RAINIO Vai luulet sinä, että sitä niin vain päästään irti suhteista, joita on solmittu. Pirusti erehdyt! Meidän suhteemme tulivat solmituiksi liian lujaan. Nyt sen tiedät... Tuletko huomiseen kokoukseen? MIKKO En tiedä. RAINIO Tule edes sitä rouva-hempsukkaasi puolustamaan etteivät viskaa kivillä... MIKKO Mene ulos! (Seuraa häntä eteiseen ja palaa, suuri väsymys kasvoillaan. Kohtaa Klaran, joka kuultuaan keskustelun lopun salissa on tullut huoneeseen ja sulkenut oven.) Klara, sinä... Sinä! KLARA En jaksanut enää odottaa. Näin sinun ajavan ohi. Kuinka et sinä tullut Kankaanpäähän? MIKKO Olisin tullut vähän myöhemmin. KLARA No, kerro, mikä on? MIKKO Sinä! Sinä! KLARA Niin, minä, sinun omasi! Vaipuvat toistensa syliin. MIKKO Mitä minä teenkään! KLARA Mutta mitä on tapahtunut? Sinä et petä minua. Eikö... suostunut? Jollei hän suostunut, niin me olemme tehneet kaiken voitavamme ja hän saa syyttää itseään. MIKKO En tavannut häntä. KLARA Ah, et tavannut. Sitten täytyy lähettää sana, että... MIKKO Tapasin isän ja äidin. KLARA No? He eivät olleet suostuvaisia. Minä näen sen sinun kasvoistasi. Ja entä sitten! Kuule, se ei voi vaikuttaa mitään! Ei mikään voi tässä asiassa vaikuttaa mitään. Me kuulumme toisillemme ja me menemme vaikka maailman ääriin... MIKKO Sinä et ajattele mitä on annettu sana. KLARA Sanoja annetaan keveästi, ajattelematta... MIKKO Niin, keveästi ja ajattelematta. Mutta ne sitovat. KLARA Ei, ei, ei! Minulla ei ole mitään muuta kuin sinä, kaikki on ympäriltäni palanut... Etkö sinä minua rakasta? MIKKO Enkö minä sinua rakasta! Minä rakastin sinua jo silloin kauan sitten... Minä en koskaan ole rakastanut ketään muuta... Enkö minä sinua rakasta! KLARA Minä olin sokea silloin... Nyt minä näen. Sinä et voi sammuttaa minun silmieni valoa. Sinä et vielä tiedä kaikkea. Jahka minä sinulle kerron, niin et sinä saata sitä tehdä. Minä olin niin nuori ja köyhä. Minun täytyi elättää itseni ja äitini... hän oli sairas, onneton... Minä kuljin talosta taloon. Sitten tulin minä suureen Kankaanpäähän. Siellä oli vanha, kitsas herra... Minä pelkäsin häntä jo alussa — ja sitten minun täytyi ruveta pelkäämään häntä vielä enemmän... Minä olin niin nuori ja kokematon. Pappi tuli välittäjäksi. Minusta tuli sen kitsaan, kipeän herran vaimo. Kymmenen vuotta sitä kesti. Viheliäisyyttä, häpeää... MIKKO Älä kerro, älä... KLARA Nyt sinä tiedät, ettei minun elämässäni ole ollut ainoaa vehreää päivää ennen kuin sinut näin. MIKKO heltyneenä. Klara! Klara! (Sylitysten.) Tämän kerran, tämän ainoan kerran... KLARA Oi...! Oi...! Sinä omani! MIKKO Anna minun katsoa... Kun elämä tähän loppuisikin! KLARA Ole hiljaa... hiljaa... Salissa askelia, oveen käydään. EMÄNTÄ salista. Mitä tämä merkitsee, että ovet ovat lukossa? MIKKO Antakaa olla, äiti. Minä tulen pian. KLARA Se on sinun äitisi. EMÄNTÄ Se ei käy laatuun, että istutaan siellä lukittujen ovien takana. MIKKO Antakaa olla, äiti... EMÄNTÄ Mitä tämä merkitsee... MIKKO karkaa vimmastuneena ovelle. KLARA hilliten häntä. Mutta armaani... MIKKO kiskaisten oven auki. Se merkitsee sitä, että tämä on minun morsiameni ja että rauhassa tahdon puhua hänen kanssaan. Nyt sen tiedätte ja antakaa meidän nyt olla. KLARA Äiti... Mikon äiti... EMÄNTÄ Vai morsian! Sellaisia morsiamia en minä tunnusta. Rouva on siksi vanha ihminen, että rouvan pitäisi ymmärtää... MIKKO Menkää, äiti. Menkää... (Työntää hänet pois. Sulkee oven.) KLARA Eihän hän voi käsittää tätä. Miksi sinä hänelle pahastuit... Mutta armaani...! Kun me kaksi olemme toistemme omat, niin vähät kaikesta muusta! Me annamme koko maailmalle anteeksi vaikka se meitä kivittäisi. Mutta Mikko... mikä sinun on? — Minäpä kerron sinulle mitä tuulentupia olen rakentanut... (Hilpeästi.) Kun minä nyt olen näin onnellinen, niin muidenkin pitää tulla onnellisiksi. Minä lahjoitan torppareille kaikki torpat... me lahjoitamme. Mitä sanot siitä! He saavat kaikki. Sitten loppuvat lakot. Ja meillehän riittää päätalo — eikö niin? (Äänettömyys.) Sinne me aina palaamme matkoiltamme... Mutta Mikko... Mikä sinun on? MIKKO Nyt tämän täytyy loppua. Meidän pitää erota... KLARA Mitä sinä sanot! Se on mahdotonta, mahdotonta! Ethän sinä edes tavannut tyttöä. MIKKO Tapasin isän ja äidin. Äiti ihastui kun kuuli, että he saavat koko torpan... KLARA No niin... MIKKO Mutta kun isä tuli, niin hän kohteli minua ylpeästi kuin kuningas, sanoi että koko liike jo on niin paljon kärsinyt tästä kaikesta, ettei tässä ole kysymys siitä mitä minä tahdon tai hän tahtoo, vaan siitä mikä on liikkeelle eduksi... KLARA Ylpeästi kuin kuningas... Vai niin, vai niin... MIKKO Ja repi rikki koko lahjakirjan. KLARA Rikki... minun lahjakirjani! Mutta sehän on kuulumatonta... Rikki!... Hän saa odottaa uutta... Kyllä minä näytän näille ihmisille... MIKKO Rauhoitu, Klara... Olihan hän oikeassa. Se oli sittenkin minun sisin ajatukseni silloin kun sanani annoin, että sen kautta kokonaan joudun aatteen omaksi. KLARA Hullutusta, hullutusta! Sinä petät itseäsi niin perinpohjin. Jos sinä... jos sinä tämän teet, niin mitä sinä luulet hyödyttäväsi? Sinä menet rikki etkä kelpaa mihinkään. Ja minä menen rikki... rikki... MIKKO Klara... älä... Me kokoamme voimamme. Olemme järkeviä. Kuule minua... KLARA Minä en päästä sinua... minun täytyy saada elää! ja voi niitä ihmisiä... niitä ihmisiä, jotka tahtovat sinut minulta riistää! Minä en sinua päästä! MIKKO Klara... älä... älä... Hehän ovat syyttömät. Minua rankaise. Minä olen tuhonnut sekä sinun että oman elämäni. Oveen koputetaan. Emännän ja Annikin äänet salista. ANNIKKI Avatkaa, avatkaa! EMÄNTÄ Nyt pitää avata! Mitä tämä on? ANNIKKI Ei äiti nyt...! EMÄNTÄ Telefonissa ilmoitettiin rouvalle... Mikko avaa oven. ANNIKKI kauhistuneena. Äiti, antakaa minun puhua... EMÄNTÄ No puhu, puhu... ANNIKKI Telefonissa ilmoitettiin... se on niin kauhea asia... MIKKO Mikä se sitten on? ANNIKKI Klara... Klara... se on niin kauheaa! Kuule nyt Klara... KLARA No niin... mikä on? ANNIKKI Sinä pelästyt... KLARA En minä mitään pelästy... EMÄNTÄ Telefonissa ilmoitettiin, että se taiteilija... ANNIKKI Äiti... niin... että herra Brandt on tappanut itsensä... KLARA Tappanut itsensä... MIKKO Mistä se ilmoitettiin...? EMÄNTÄ En minä oikein tiedä. Laivasillalta. Hän oli kai tullut sillä samalla laivalla, jolla meni... ANNIKKI Klara, rakas, rakas... EMÄNTÄ Hän oli ampunut itsensä... KLARA kauhuissaan. Ampunut (koettaen vapautua.) No niin, hän oli ihminen, joka ei tahtonut elää. Rauha hänelle... EMÄNTÄ Mutta kuka häneltä elämänhalun vei? KLARA taistellen kuin hukkuva. Mikko, mehän tahdomme elää... yhdessä... EMÄNTÄ Rouva ei kajoa minun poikaani. Surmaatte vielä hänetkin... MIKKO Ette saa puhua sillä lailla... ANNIKKI Äiti.. Kuinka te... EMÄNTÄ Minä puhun. Minä lupasin näiden lasten isälle hänen kuolinvuoteellaan, että Jumalan avulla kasvatan heistä kunnon ihmisiä. Rouva jättää heidät rauhaan, rouva ei koske heihin. Sillä rouvalla on sellainen käsi, että mihin rouva kajoaa, niin se kuolee. KLARA katsahtaa kauhuissaan käsiinsä. Häntä puistattaa kuin kuumesairasta. Sitten hän oikaiseikse suoraksi. Vai luulette te, että minä ainoastani luovun! Minä hakkaan poikki oikean käteni jos te tahdotte — mutta sitä — en, en, en! (Lähtee ulos itkevän Annikin saattamana. Mikko putoaa istumaan kädet silmillä. Emäntä yrittää häntä lohduttaa.) MIKKO Menkää pois... pois! Esirippu. IV NÄYTÖS Syyskuun ilta, syvän sininen tähtitaivas, keltainen lehto, kuuvalo. Koivikko, valkorunkoisia puita. Maidonkarvaisella maalla sinisiä varjoja. Etämpää näkyy työväenyhdistyksen uuden talon pääty, ikkunat ovat auki, valoa tulvillaan. Ympäristöllä rakentamisen jätteitä, höylänlastuja, laudanpalasia. Katolla tulipunainen lippu, lerpallaan tyynessä illassa. Etäämpänä järvi. Avonaisesta ikkunasta kuuluu milloin puheita, milloin työväenlauluja, milloin naurua, fanfaareja ja tanssimusiikkia. Portailla seisoskelee miehiä, ikkunoissa väkeä, nurkissa poikia. Kahvitarjotin kulkee silloin tällöin ryhmästä ryhmään tai tarjoillaan suuria voileipiä. Lehtoon on uusista, höyläämättömistä laudoista lyöty penkkejä. Etualalla suuri, valkorunkoinen koivu. Tie talolle. HELSINKILÄINEN MAISTERI talosta. ... Sentähden on jokaisella rohkealla teolla ratkaiseva merkitys taistelussamme. Sentähden on niin tärkeää, että aateveljet ja aatesiskot liittoja solmiessaan horjumatta ja tuumaakaan perään antamatta pysyvät meidän pariaatteillemme uskollisina. Nämä juhlat ovat näillä mailla ensimmäiset laatuaan. Solmittakoon yhä uusia liittoja punaisen lippumme alla, käytäköön säälimättä sotaa homehtuneita tapoja ja ennakkoluuloja vastaan. Sekin sota vie voittoa likemmä. Eläkööt ne rohkeat nuoret, jotka uskalsivat nousta vanhoja perintötapoja vastaan, eläköön morsian joka uskalsi kruunun ja harsot romukoppaan heittää. (Naurua.) Nuoret eläkööt! KANSA Eläköön, eläköön, eläköön! Sisällä aletaan laulaa piirilaulua, osa väkeä hajaantuu ulos, joku poika vinguttelee portailla hanuria. 1. MIES Se se oli puhuja, se helsinkiläinen maisteri. Se se osasi selittää sen kirkon mädätyksen niin, että oikein hyvää teki. 2. MIES Mahtoi pastorinkin korvia kuumentaa, kun se oikein kuvasi kuinka papisto on pitänyt pimeydessä oppimatonta kansaa. 1. TYTTÖ Se oli ihan tulipunaisena kasvoiltaan. 2. TYTTÖ Ja istui koko ajan emännän vieressä, ihan niinkuin emännän turvana. 3. MIES Ja siinä se nyt nähtiin, että toveri Vahanta oli mies joka piti sanansa ja otti tytön. Sanoinhan minä aina, että toveri Vahanta pysyy sanassaan. 2. MIES Paljonpa täällä on porvarillisia. 2. TYTTÖ Ka kun emäntä tahtoi kutsumaan. 1. TYTTÖ Ei pastori olisi tullut millään, mutta kun emäntä oikein rukoili. 3. MIES Toveri Vahanta on meidän miehiä. Rakentaa huoneetkin sinne mäkeen, missä meikäläisten asunnot ovat. 1. TYTTÖ Mutta saatte nähdä vain, että ylpeä siitä Mantasta paisuu, kun se rouvaksi pääsee! 3. MIES Ei sitä rouvaksi sanota, hullukos sinä vallan olet. Olisit itse taitanut toveri Vahannan tahtoa... 1. TYTTÖ Olisin minä yhtä hyvä ollut kuin Mantakin! 2. TYTTÖ Se oli nöyrempi silloin kun se pelkäsi ettei maisteri sitä otakaan. Nyt on pää niin pystyssä, että... 2. MIES Pystyssä sen olla pitääkin! Ei olla orjia! 3. MIES Kaikki on veljet keskenään. 2. TYTTÖ Tulkaa pois tanssaamaan! (Eräälle vanhukselle joka lähestyy.) No tulkaa tekin, vaari! VANHUS Kun se maisteri juotti sahtia niin että ihan rupesin halkeamaan. »Juokaa nyt, Matti», sanoi, »Mattihan on se minun paras ystäväni». Me on aina oltu niin hyviä keskenämme. Jo kun se oli pahanpäiväinen naskali... 1. TYTTÖ Olettekos mitään uutta kuullut? 2. TYTTÖ Olettekos Kankaanpäässä käynyt? Se rouvahan siellä on niin kipeänä ja puhuvat, että... VANHUS Tosia ne on kaikki. Sieltä minä juuri tulin, olin siellä yötä. Se on ollut kuin sekaisin päästään sen jälkeen kun se soittoherra kuoli. Sen hautajaisten jälkeenhän se tuli näin kipeäksi. Kaiket yöt se kuuluu hourivan ja puhuvan sen kanssa ja oikovan käsiään. Niin, ja tästä meidän maisterista se kuuluu puhuvan... 2. MIES Sille tuli itku pitkästä ilosta. 1. MIES Onkos siinä sitten mitään perää, kun ne ovat puhuneet, että se antaisi talonsa torppareille? VANHUS Kyllä ne sanovat sen hourivan kaikenlaisia valtiosta ja torppareista, mutta en minä sen tarkemmin tiedä. 2. MIES Kyllä herrat pitää, mitä niillä on. Kyllä ne tunnetaan. 3. MIES Se taisi ollakin sosiaalitemokraatti se soittaja. 2. MIES Ja mun mitä, kun sen rouvan kanssa yhtä piti! 3. MIES Mutta kun se teki sellaisen laulun. 1. MIES Kuka sitä olisi uskonut! Se oli niin herran näköinen. 1. TYTTÖ Se eläisi vielä tänäkin päivänä, jollei se rouva olisi ajanut sitä pois. 2. TYTTÖ Mennään nyt tanssaamaan. Menevät, paitsi vanhus ja 3. mies. 3. MIES No vaari, ottakaa tupakkaa. VANHUS Kiitoksia vain. »Työmiestäkös»...? 3. MIES Totta kai »Työmiestä». VANHUS Minulle tarjottiin siellä Kankaanpäässä »Venniaa». 3. MIES Vieläkös ne aina vain sitä Venniaa... VANHUS Kuskihan se... Talosta kuuluu meluavaa kisailua. TYTÖN ÄÄNI Aijaijaijai — älkää nurin viekö! MIKKO portailta vanhukselle. No, täälläkös se Matti onkin! MORSIAN lähestyen. Tulkaa pois piiritanssiin! VANHUS Oikeinkos sitä nyt pitää...! Morsian ja Mikko vievät vanhuksen ja 3. miehen sisään. Annikki tulee, sitoo kiinni avautunutta palmikkonsa nauhaa. PASTORI takaapäin. Rakas morsiameni — miksi sinä säpsähdät? ANNIKKI En kuullut askeleitasi. PASTORI Sinä olet tänä iltana vältellyt minua. ANNIKKI Olen niin levoton, minun on niin raskas olla... PASTORI Sellaista se on, kun ei ole omantunnon rauhaa. ANNIKKI Niin, sellaista se on! Minun ei olisi pitänyt kuunnella sinua eikä äitiä eikä ketään ihmistä... Jos hän kuolee niin en minä ikinä saa rauhaa. Kun se tohtori edes tulisi... PASTORI Ei sinun pidäkään kuunnella ihmisiä vaan Jumalaa. ANNIKKI Jumalan tahdostako Kankaanpäässä heinävainiot ovat kellastuneet ja ruis jäi leikkaamatta? PASTORI Ehkäpä! ANNIKKI Ihmiset ovat kostaneet!... Siellä hän hourii, että lahjoittaa torppareille torpat — ja me panettelemme ja kivitämme. PASTORI Ei kukaan kivitä. Me vain katselemme kuinka Herra pitää tuomiota. ANNIKKI Se Herra ei ole minun Jumalani! PASTORI Ajattele toki mitä puhut! Nimismies, postineiti ja nimismiehen rouva tulevat nenäliinojaan löyhytellen. POSTINEITI Täälläkö ne nuoret kuhertelevat! PASTORI Ei meillä täällä mitään... Poistuu Annikin perässä. NIMISMIEHEN ROUVA Uhhuh kun tuli vari! Se on niin lystikäs se helsinkiläinen maisteri, se komentaa kaikkia, ihan väkisin vie... NIMISMIES Onkos se samanlainen maisteri kuin tämä Rainio? POSTINEITI Kummoinen samanlainen? NIMISMIEHEN ROUVA Etkö sinä tiedä, ettei tämä Rainio mitään maisteritutkintoja ole ottanut. Sanotaan vain maisteriksi. NIMISMIES Mahdin vuoksi, mahdin vuoksi! Kuulkaas — eikös meille annetakaan illallista? NIMISMIEHEN ROUVA Pahalta tämä näyttää. NIMISMIES Kohta on puoliyö. Onkos tämä nyt laitamuotoa! POSTINEITI Onhan me saatu voileipiä ja kahvia. NIMISMIES Takkaveet ja vanhanaikaiset häät! Ryypyt otettiin ja reirut päivälliset oli, oli rusinarokat ja tuoreet kalat ja suolatut kalat. Täällä kiusataan ihmistä nälällä. NIMISMIEHEN ROUVA Hsss! etteivät kuule. POSTINEITI huutaa portaille päin. Frans... tulepa tänne! Toimitapa sieltä voileipiä nimismiehelle. Hän kuolee nälkään. KANTTORI portailta. Kuka kuolee nälkään? NIMISMIEHEN ROUVA JA POSTINEITI Hsss! NIMISMIES Minä! Sano nyt sinä, elätkö sinä voileivillä. KANTTORI Ei minun ensinkään ole nälkä. NIMISMIEHEN ROUVA Frans elää rakkaudesta. Mutta ei näin vanha aviomies enää... NIMISMIES Älä nyt höplöttele, mamma. Palvelustyttö tuo suurta voileipätarjotinta. POSTINEITI Ei kiitoksia. NIMISMIES Juu kiitoksia. Minä otan. Tämä siika on ihan mainiota ja tämä — sika kanssa. NIMISMIEHEN ROUVA palvelustytölle. On siinä täytynyt olla oikein voileipätalkoot, kun on pitänyt laittaa tällainen joukko. Ei kiitoksia. En minä. KANTTORI Jos minä sentään... Tämä juusto on ihan mainiota. POSTINEITI Sitä minunkin sentään täytyy maistaa. NIMISMIEHEN ROUVA Ehkä minäkin sitten — seuran vuoksi... No, kiitos nyt. Palvelustyttö poistuu. NIMISMIES Voileipiä ja voileipiä! Ei nämä missään tunnu. NIMISMIEHEN ROUVA Hsss! Varmaan ne äsken kuulivat. NIMISMIES Saa ne sen tietääkin, että Vahannan maisterin häissä... NIMISMIEHEN ROUVA Hsss! Sinä häpäiset meidät. (Tohtorille, joka tulee.) No myöhäänpä tohtori häihin tulee... POSTINEITI »Kodinperustajaisiin»... TOHTORI Virka ennen kaikkia, virka ennen kaikkia... POSTINEITI Kuinka Kankaanpäässä nyt on? TOHTORI Kuume oli taas tänä iltana korkea. NIMISMIEHEN ROUVA Niin, ymmärtäähän sen, että sen täytyy koskea, kun sentään tietää olevansa syypää toisen kuolemaan. POSTINEITI Sellainen hieno mies... TOHTORI Onko neiti Vahantaa näkynyt täällä? Minun pitäisi tavata häntä. NIMISMIEHEN ROUVA Juuripa hän meni tästä pastorin kanssa!... Onko se totta, että se siellä niin hourii...? POSTINEITI Sanovat puhuvan sekä Mikosta että Brandtista... TOHTORI ... ja lakoista ja torppareista ja... (Annikille joka palaa.) Hyvää iltaa, neiti Vahanta! ANNIKKI tervehtien. No, tohtori... TOHTORI Niin, sairashan hän on. (Postineidille, nimismiehelle ja nimismiehen rouvalle.) Hyvää yötä. POSTINEITI Eikö tohtori yhtään ehdi olla »kodinperustajaisissa»...? TOHTORI En. Ihmiset sairastavat nykyään niin paljon... NIMISMIEHEN ROUVA Niin, ja tohtorillahan on kotona... (Vetäytyvät supattaen puhumaan.) ANNIKKI No, tohtori... TOHTORI Hän on tänä iltana ollut kovin levoton. Pyysi minua antamaan jotakin, joka auttaisi pystyyn täksi illaksi... Teidän täytyy, Annikki neiti, mennä hänen luokseen... ANNIKKI Voi, onko hän kysynyt minua? TOHTORI Tiedän että hän siitä ilostuisi, onhan niin vähän ihmisiä, joista hän pitää... ANNIKKI Oi, minä menen niin mielelläni. Kun minä voisinkin sovittaa, sovittaa... (Katoavat tielle.) NIMISMIES Tule pois ottamaan tupakkaa, Grönblommi! POSTINEITI Frans —! minun tulee ikävä! NIMISMIES No hellantelttu...! NIMISMIEHEN ROUVA Jokos nyt sitten vihdoinkin saa onnitella! POSTINEITI JA KANTTORI No jo! NIMISMIES katellen heitä. Meidän mamma ennusti tätä jo aikoja sitten... NIMISMIEHEN ROUVA Niin, jo minä heti tämän kanttorin tultua sanoin papalle: siitä se vasta tulisi sopiva pari... NIMISMIES Ja anna sen nyt sitten tulla tupakoimaan. POSTINEITI nauraen. No, mene, mene! Poistuvat kuistille. Talossa soitetaan kelloa, uutimet vedetään ikkunoiden eteen, tuli sammutetaan. Pastori tulee tieltä. NIMISMIEHEN ROUVA Eikös pastori tule näytelmää katsomaan...? Mikäs sen pastorin on? (Menevät postineidin kanssa taloon.) Pastori seisoo hetkisen yksin. Sitten tulee emäntä lehdosta päin, kädessä nenäliina. EMÄNTÄ Niin minä kuljen kuin vieraana oman poikani häissä. PASTORI Outoja ja muukalaisiahan me olemme täällä murheenlaaksossa. EMÄNTÄ Jaa, jaa, kuka sitä olisi uskonut, että sen näin piti käydä. Olen tässä niin ajatellut sitä vainajaa, näiden lasten isää. Ja sitä päivää jona meidät vihittiin. Se oli kanssa näin syksyllä... Silloin oli kanssa näin kaunis syksy... Mutta mikäs pastorin on...? PASTORI Ei minun mikään. EMÄNTÄ Eikös sitten olisi paras viettää ne teidänkin häänne ennen joulua. Mitäs niistä säästää. Nuorihan se Anni vielä on, mutta aika kuluu... Ruvetaan valmistamaan nyt vain kohta... Minä jo puhuin neulojalle ja... PASTORI Ei emäntä niistä puhu... EMÄNTÄ Mikä on ettei puhua saa... Onhan sitä vähän varastoa kotona ja... onhan Anmilla aikaa valmistaa loppuja sitten myöhemmälläkin... Ne häät pidetäänkin sitten oikein... vanhanaikaiset... PASTORI Ei emäntä nyt puhu... Ei emäntä vielä tiedä... Ei niistä mitään tule... Annikki... Annikki... Annikki... EMÄNTÄ Mikäs Annikille on tullut? PASTORI Hän on — hyljännyt minut... EMÄNTÄ Mitä pastori sanoo... en minä nyt ymmärrä pastoria... PASTORI En minä tahdo sitä itsekään ymmärtää... EMÄNTÄ Ei Annikki sellainen ole... PASTORI Hän sanoi... ettei voi ruveta vaimokseni... EMÄNTÄ Ettei voi ruveta... Minä menen paikalla puhumaan hänelle. Mitäs tämä nyt on! Ei hän sellaisia... PASTORI Ei emäntä mene... Ei se auta. Olisihan minun pitänyt se ymmärtää, ettei hän... EMÄNTÄ Ei Anni ole sitä tarkoittanut. Mitä lie väsyksissään sanonut... PASTORI Hän antoi jo takaisin sormuksenkin. (Avaa emännälle kätensä.) EMÄNTÄ katsoo. Se on Annikin sormus. Jaa, en minä mitään ymmärrä tästä uudesta ajasta... Ei lapset enää tarvitse vanhempiaan. Mitä minulla enää on virkaa maan päällä. Lähtevät rannalle päin. Talosta kättentaputuksia. Ulos tulevat Mikko, Rainio, helsinkiläinen maisteri. MIKKO Oli se helkkarin hauskaa että tulit, vanha veikko. HELSINKILÄINEN Meitä piti tuleman oikein aika roikka, mutta sattuivat näin sunnuntaina olemaan kiinni kaikki. MIKKO Kyllä minä ne meidän sunnuntait tiedän! HELSINKILÄINEN Mutta kuule, se on toista tämä sinun morsiamesi kuin ne huntupäät herrasfröökynät, jotka häissään itkeä pillittävät. MIKKO Niin, eikös olekin! HELSINKILÄINEN Ja saablarin viisaan näköinen. Mistäs sinä sen löysitkään! MIKKO Kotipitäjän tyttöhän se on! RAINIO Se osaa Marxinkin niin kannesta kanteen, ettei sen kanssa ole hyvä mennä väittelemään. HELSINKILÄINEN Vai niin, vai niin. Sellaisen minäkin tarvitsisin... ja tänne te nyt asetutte asumaan? MIKKO Tuonne salvetaan pirttiä mäkeen. HELSINKILÄINEN Mutta millä sinä meinaat saada aikasi kulumaan? MIKKO Samalla vain, millä muutkin... maan työssä... HELSINKILÄINEN No niin, niin. Vai maan työssä... mutta kun sentään olet tottunut liikkumaan. RAINIO Eihän sitä nytkään kiinni köytetä. Kyllä ne puolueen asiat aina liikkumista vaativat. HELSINKILÄINEN No niin, niin... Mutta eikös tästä vähitellen pitäisi ajatella lähtöä... RAINIO Ei hemmetissä, meillähän on vielä toinen näytös jäljellä. Mitäs ne siellä kuhnivat. Ei se kestä kuin pari minuuttia. Minä käyn katsomassa. (Lähtee sisään.) Vanhus ja 3. mies tulevat. VANHUS Mikolle. Me tullaan sitten kaikki saattamaan nuorta paria kotiin. 3. MIES Ja otetaan oikein lippu mukaan. Se päätettiin viime kokouksessa. Lähtevät sisään. Mikko jää yksin, selin katsojiin päin, sytyttämään savukettaan. Hän vetää tikun toisensa perästä saamatta niitä syttymään. Vihdoin onnistuu. Ikkunoista sammuu tuli. Soitetaan kelloa. Kaikki lähtevät sisään. Alhaalta, vasemmalta tulee Klara valkeissa vaatteissa, pitkä huivi viskattuna päähän. Silmät loistavat, poskilla hehkuu kuume. Hän liukuu kuin varjo, sulaen yhteen runkojen ja kuutamon kanssa. MORSIAN tulee sisältä portaille. No Mikko, Mikko... mihin sinä jäit! Ovat panneet meille oikein vaarintuolit eturiviin. Joudu nyt! Mikko lähtee portaille, lakki takaraivolla, savuke hampaissa. Morsian ottaa häntä käsivarresta, nauraa hihittää. Näyttämö on tyhjänä. KLARA kuiskaa. Kruunuton morsian! (Lähestyy taloa.) Kruunuton morsian. (Tultuaan keskelle pihaa hän pysähtyy, kääntyy yleisöön päin, huutaa epätoivossa.) Kruunuton morsian! Kaiku vastaa metsän takaa. Klara poistuu hiljaa nyyhkien. Pysähtyy kuullessaan ihmisääniä suurta koivua vastaan etualalla, painautuu runkoon kiinni. Talossa hälinää. Ääniä: Mikä se oli? Kuka huusi? Ikkunoihin tulee heikko valo, ikäänkuin yhdestä läähättävästä kynttilästä. Kaikki törmäävät ulos. RAINIO Kuka täällä huusi? 1. MIES Mikä täällä kävi? 2. MIES Täältä se huuto tuli. 1. TYTTÖ Ja kaikukin vastasi: »kruunuton morsian». RAINIO Mitä hullua! Ei ne köyhälistön tytöt ole ennenkään kruunuissa herrastelleet! Mennään jatkamaan. Näkyy se, että puoliyö on likellä, kun kummitukset tulevat esiin. (Nauraa.) 2. MIES Joku täällä huusi. 2. TYTTÖ Lehtokin itki ja nyyhkytti. EMÄNTÄ joka pastorin vieressä seisoo portaiden edessä. Se oli Jumalan ääni. RAINIO No kyllä on mielikuvituksella valtaa! Mennään pois jatkamaan. HELSINKILÄINEN Oliko se mies vaiko nainen? 1. MIES Mikä lie ollut. 1. TYTTÖ Se itki kuin lapsi! PASTORI Se oli omantunnon ääni. (Nousee portaille.) Te olette, ihmisraukat, kadottaneet kruununne ja etsitte sitä turhaan tältä tieltä. Palatkaa ainoan elävän Jumalan luo... ÄÄNTEN MURINAA Kuulkaas pappia! RAINIO Ei täällä pappia tarvita! Lähdetään jatkamaan. (Lyö käsiään yhteen.) Näytelmää jatketaan! Joukko törmää sisään. Pastori ja emäntä lähtevät rannalle. Mikko astelee yksin lehtoon päin, suuri kärsimys kasvoillaan. MORSIAN on katsellut portailta ja seuraa. Etkö tule sisään? Siellä on nyt meidän tuolit tyhjinä... MIKKO Mene sinä edellä... MORSIAN Mutta miltä se näyttää...! Kyselivät jo, mihin sinä jäit... Oletko suuttunut minulle? MIKKO Minä tulen pian perässä. MORSIAN Mutta itsehän sinä sanoit, ettei minulla olisi kruunua... MIKKO Itse, itse... Anna minun nyt olla yksin... Vähän aikaa... Morsian poistuu alakuloisena. Oven sulkeuduttua hoippuu Klara Mikon eteen. KLARA Mikko... MIKKO säpsähtäen. Kuinka sinä olet täällä... Sinähän olet kuolemansairas! KLARA Meidän täytyy pelastua... MIKKO Mitä sinä puhut! Tiedäthän sinä että minun päätökseni pysyy: minun paikkani on täällä. KLARA Sinä petät itseäsi. Sinä olet niin suuressa vaarassa ja minä! Me voimme vielä pelastua. MIKKO Sinä puhut kuumeessa. Minä menen noutamaan Annikkia... KLARA Minä puhun hengen hädässä. Minä näin unta, että meidät piti elävinä haudattaman. Kauas toisistamme syvälle pimeyteen. Se oli niin kauheaa. Minä ponnistin kaikki voimani. Vihdoin minä pääsin ylös. Mutta nyt on kiire. Me lähdemme niin kauas, ettei meitä kuulla eikä nähdä. MIKKO Tämä on mielettömyyttä. Minä noudan sisareni, että hän saattaa sinut... KLARA Sinun täytyy kuulla minua. Ihmisellä ei ole oikeutta hukata henkeänsä. Hän ei saa ripustaa kiveä kaulaansa, sillä se vie alaspäin, alaspäin. Me kaksi yhdessä, me nousemme kohti kauneutta ja autuutta. MIKKO Sinä olet sairas — mutta koeta toki ymmärtää, ettei enää ole lupa puhua tällä tavalla... Työntää hänet luotaan. KLARA Sinä et minua rakasta, et koskaan ole rakastanut... MIKKO Minä olen haudannut muistot. Sinun täytyy tehdä samoin... KLARA Voinko minä haudata oman itseni! Koko minun sieluni ja ruumiini on vain niissä muistoissa. MIKKO Ihminen voi mitä hän tahtoo. Kuuntele minua nyt järkevästi. Meillä on velvollisuuksia, joihin olemme itsemme sitoneet, ja raskaimmatkin velvollisuudet sisältävät lohtunsa. KLARA Nyt minä ymmärrän... Kaikki on lopussa... Olen yksin... yksin... MIKKO Ihminen voi murtuneenakin elää, raunioistakin versoaa vihreää ruohoa... Me kuljemme eri teitä me ihmiset... Jossakin kaukana ne yhtyvät... Kaikki tiet... Siellä on rauha... Kuuletko minua? KLARA Kuulen... MIKKO Katso: joka etsii se elää... Äänettömyys. KLARA Joka etsii... Joka etsii se elää... Hyvää yötä. MIKKO Hyvää yötä. Klara lähtee murtuneena, ikäänkuin hapuillen. Mikko jää vakavana, yksinäisenä katsomaan hänen jälkeensä. Talosta kuuluu kättentaputuksia, siellä sytytetään tulet. Morsian rientää Mikon luo; iloista piirilaulua laulaen tulevat vieraat pitkässä jonossa ja tempaavat heidät keskelleen. Esirippu. *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ERI TEITÄ *** Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed. Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. START: FULL LICENSE THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license. Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. 1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that: • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.” • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works. • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. • You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws. The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate. While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate. Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org. This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.