The Project Gutenberg eBook of Lauluja, by Antti Rytkönen

Syvänteet.
Kuohuissa.
Meri ja taivas.
Takatalvessa.
Kesää odottaissa.
Hän..
Sinä ja minä.
Lehdossa.
Sorsa se Saimaan aalloissa sousi.
Valkojoutseneni.
Valkamani.
Lauluni.
Se lempi.
Eloni.
Levoton.
Kevättuulessa.
Kaipuuni.
Kuusen alla.
Talvilehto.
Valtameri.
Laulu talvelle.
Oli metsä vihreä.
Merelle lähtijä.
Luojalle.
Rauhassa.
Rannan kuusi.
Myrsky-yönä.
Merenneitojen laulu.
Meriltä palatessa.
Kevät-iltana.
Tähtöselleni.
Samponi.
Syystunnelma.
Keväinen koski.
Muistojen mailta.
Tyhjä sija.
Sairas soittaja.
Niin syvästi särki se äidin mieltä.
Turhaan.
Manan morsian.
Mari pikkunen piika.
Paimeritytön kevätlaulu.
Tuliluulialei.
Ikävissä.
Paimenpoika ja paimentyttö.
Paimenpojan laulu.
Koti lahteen soutaessa.
Mistä kyynel.
Leppäkerttu ja tuomenterttu.
Musta lintu, merikotka..
Järven jäällä.
Köyhän koti.
Heilini.
Kevätkylmissä.
Jäiden lähtö.
Kalevaisten karkelo.
Kevätmietteissä.
Ainon kaiho.
Kerran lemmin.
12-13.IV.1597.
Korven keskellä.
Kylänkarkelo.
Tarina Pekasta ja vallesmannista.
Pimeän pesä.
Voiton saatte.
Maamiehen kevätlaulu.
Tahdon ikitulta.

Syvänteihin katseleisin, mi lie siellä elo kumma? Salaisuudetpa ne syvät kätkee multa meri tumma.

Syvänteistä myrskyt nostaa heleöitä helmilöitä. Selittäkää helmet mulle rahtu syvänteiden öitä!

    Raivoisana kuohuu meri,
    tumma on sen pinta.
    Kuohuu mullai sydänveri,
    aaltoileepi rinta.

    Lyöpi aalto louhikkohon,
    kivirantaan aivan —
    Sydän, kivihinkö kuohut? —
    Tuoko maksaa vaivan?

Tuo katse armas ja kaunoinen mun mieleni vallan hurmas, vaan kevätkylmät ja kolkot säät pian toivoni kukkaset surmas.

Vaan sydämmessäkin vaihtuva lie kevään sekä talven valta. Siks toivon, että nousta vois kevät taas takatalven alta.

    Kyllä se kuluu talvikin
          ja kyllä se joutuu kesä,
    tulevana kesänä tällä pojalla
          on jo oma pesä.

    Talvella hakkaan honkia
          ja hirsipuita kannan,
    tulevana kesänä mökkini nousee
          luona lammin rannan.

    Toisella puolen lampi päilyy
          ja toisella vihanta vuori,
    ja mökissä on herttaisen kaunis kukka,
          ja se on oma kultani nuori.

Hän on niin puhdas, kaunoinen kuin koitto aamuruskon, tuo onnen, rauhan sydämmeen, tuo toivon, uuden uskon.

Myös on hän tulta, hehkua kuin tähti öisen taivaan, tuo surun, tuskan sydämmeen, tuo epätoivon aivan.

Mä lapsi olen kylmän jään, mä laine olen tuulispään, mä lintu olen myrskysään.

Lehdossa tässä kerran mä istuin immen kanssa, hän silloin mulle kertoi hartaimmat unelmansa.

Lehdossa tässä nytkin mä istun yksin vallan. Vaan unelmat ja toiveet — ne saaliita on hallan.

Sorsa se Saimaan aalloissa sousi kaipasi, kaipasi kullaistaan. Mihin lie joutunut, kuka sen ties, joko lie ampunut metsämies?

Sorsa se Saimaan aalloissa sousi, kanteli kaihoa sydämmessään, syys oli synkkä ja kulta ei tullut, vilu oli uida joukossa jään.

Kun meri ärjyy, aaltoo ja tummana vaahtoaa, kun pilvinen on taivas ja rinta ei rauhaa saa,

niin satamata tyyntä mä etsin harhaillen, ja luoksesi kun pääsen, niin siellä löydän sen.

Kun nojaan rintahasi, meri kuohuva tyyntyy tää ja katsehes päivän kirkas maan ääriä lämmittää.

Se lempi oli polttava kuin hehkuvainen tuli, ja kyllä kylmät, kyllä jäät sen eessä kaikki suli.

Se lempi oli kuohuva kuin virta vaahtopäinen. Se lempi oli unelma, unelma kevähäinen.

    Niinkuin lastu lainehilla,
    vastavirrassa venonen
    on koko eloni juoksu.

Miksi lie mun mieleni niinkuin meren laine? Rauhatonna, levoton na kulkee oikeaan ja harhaan, onnen tahtoisi se parhaan. Väliin sinne, väliin tänne häilyy, horjuu, kiertää, kaartaa, väliin hetken levon löytää, jälleen järkkyy, väliin kallioihin töytää — pirstoiks särkyy…

Jo kevättuuli hengittää, vaan syys on syömmessän. Se iäks liekö riutunut vai heränneeköhän?

Jos eloni ei elpyne, niin iäks riutukoon! Jos vielä herää, herätköön se kevään taisteloon!

Valoa, päivän paistetta mun mieleni kalpaa aina, jos kirkasta en näe taivasta, niin talvi mun mieltäni painaa.

Valo ja päivän lämpö ne ovat henkeni elinehto, vaan nää jos puuttuu, kuihdun pois kuin hallan koskema lehto.

Alla kuusen useasti istuin iltamyöhään asti, kuusi kuiski kumeasti: "Lapsi, lähdet maailmaan, outohon ja avaraan, tiesi ulapoille saavat, ulapat on aavat, aavat, siellä laineet lakkapäiset iskee purteen monet haavat Ulapoilla usva on, usva katoamaton; armas päiv' ei usviin koita, helposti ei valo voita." Kuusen kuiskiessa nuokkui rannan kukat rauhaisasti, kuusen kuiskiessa huokui meren aallot raskahasti.

Tuo lehto, jossa me leikittiin, nyt tuiman on talven vanki, ja lehdon nuortean kukkaset jää kattaa ja harmaja hanki.

    Vaan vielä se kerran sulaa jää
    ja nuortuu lehdot ja vuoret,
    ja vielä ne kerran heräjää
    ne kevään kukkaset nuoret

Ja vielä me kerran lehdossa taas leikimme, impeni, illoin, ja vielä me nautimme lemmestä kevätaika on armas silloin.

    Katso, katso valtamerta!
    Milloin siell' on tyyntä, rauhaa?
    Eikö siellä ainiansa
    aallot paasihin vain pauhaa.

    Rintani on valtameri,
    miksi rauhaa etsit sieltä,
    miksi tyyntä, sointuisuutta
    ulapan ja aallon tieltä?

Talvi, lunta valkeinta, valkeinta, puhtoisinta sada immen poskuelle, hipiälle hienoiselle. Talven, taruin valtakunta laula, laula immelleni, kerro kaunokutrilleni utuisinta lemmen unta. Kerro kuinka alta hallan, alta kylmän jäiden vallan nousee toivon kukkasia, utuisia, armahia… Näytä unia kesästä, kerro omasta pesästä pienoisesta, sievoisesta, armaasta, ani hyvästä.

Sä ihailit kaunista kevätsäätä,
et muistanut kylmää, et muistanut jäätä.

Läksi laiva uurtamaan meren tummaa pintaa, täytti kaiho, kaipaus monta, monta rintaa — Eessä merta, merta vaan, eessä pilvet harmaat, kotiranta kauvas jäi, sinne jäivät armaat. Jäivät tuomet tuoksumaan, jäivät kuuset kukkimaan, impi rantaan itkemään. Kotiranta kauvas jäi, sinne jäivät armaat…

Luoja, noita silmiä kyynelistä säästä, Luoja, tuohon rintahan murheit' elä päästä.

Luoja, anna hänelle päivät paistehikkaat! Luoja, anna hänelle elon riemut rikkaat!

Kun melske, myrsky raukenee, kaikk' uinuu rauhan unta, niin silloin mulle aukenee viel' uusi valtakunta.

Nään silloin sinut luonani, nään silmäs ani armaat, ja on kuin siirtäneet ne ois väliltä vuoret harmaat

Tääll' yksin seisot sorjana sä vihreä rannan kuusi; veden alla toinen on maailma ja taivas siellä on uusi, sen kauneuttako katsot sie, mihin miettehes silloin vie?

Kun laskeissaan kesäaurinko taas taivahan rantoja kultaa, niin tunnetko silloin, tunnetko sä lämpöä, lemmentulta? Näät kaikkialla sä rauhan maat, sopusointua, rauhaa kaiketi saat?

    Vai tunnetko kaihon tuskaisan
    ja muistatko myrskytuulet?
    Kun aalto se löi raju rantahan,
    sen kuohuja vieläkö kuulet?
    Sun toivehes, aattehes myrskykö kaas,
    nyt kaihoin niitäkö muistat taas?

Sä lienetkin mun kaltaisen, sä vihreä rannan kuusi; kun katson pohjihin syvyyden, ja kun taivas siellä on uusi, niin oloni munkin oudoks saa ja kaiho mieleni valloittaa.

Ja muistuu mieleeni myrskysää ja kohina tuiman tuulen ja murhe mieleni yllättää ja ma kuohuja kaukaa kuulen. Ne rintaani kaikuja kummia saa, meri helmahan yön kun uinahtaa.

käy ulkona tuuli tuima, yö on niin myrskyinen, ja hurjana aalto huima vain kuohuvi rannallen.

    Ja haaksi aaltoja halkoo,
    ja kohti kuohuja käy,
    ja se keinuvi niinkuin palko,
    ei muuta kuin vaahtoa näy.

    Vaan haahdessa suojassa yksin
    minä kanssasi olla saan,
    me istumme vieretyksin,
    mut tuuli se ulvoo vaan.

    Te käykää te vihurit tuulen,
    nyt teitä mä pelkäjä en!
    Vain rintasi lyönnit ma kuulen,
    ja sa painut mun rinnallen.

    Mua katsehes kaunis huumaa
    sysimusta kuin syksyn yö,
    ja mun rintani tulta on kuumaa
    ja se rintaasi vasten lyö.

Ja tuuli tuima se soittaa kuin mahtavat myrskyt on poviss' suurien valtamerten ja povessa inehmon.

Oi myrskyjä meren pinnan, oi valkovaahtoja sen! Oi kuohuja ihmisrinnan, sen kaihojen, poltteiden!

Tääll' on riemut, rikkaudet, riistat, riittävät tavarat, tääll' on Ahdin kultalinna, täällä aartehet avarat Täällä lientyy maiset huolet, täällä suistuu surman nuolet, täällä elo ihanaa. Täällä tyyntyy tuskat, vaivat, alla aallon uudet taivaat täällä sulle aukeaa. Täällä merten aaltoloissa, Ahdin kultakartanoissa rintaraukka rauhan saa. Tänne riennä inehmo, tääll' on sija sulle jo!

Saapuu laiva mereltä kohti kotirantaa; tuhat tulta merelle sieltä valon kantaa; tuhat tulta tuikahtaa sieltä mua vastaan, yhtä tulta kaipajan, yhtä ainoastaan: immen ikkunasta vaan tuloset ei tuikakkaan.

On kevät-ilta ja kuuhut niin kummasti kumottaa, ja kaiho outo ja kumma mun mieleni valtoaa.

    Kevät-iltana kuljin ennen
    kanss' armahan ystäväin
    ja unia ihanoita
    minä kultani kanssa näin.

    Ja mieleni oli niin raitis
    kuin rannan aaltonen,
    kun kullat kuuhuen taivaan
    utukalvossa uiskeli sen.

    Kuin ilmojen utuiset pilvet
    myös ulapan pohjilla ui,
    niin sielusi hellä ja herkkä
    mun sieluuni kuvastui.

Ja tuota kun muistan, silloin mun mieleni summeutuu, ja mun rintani kaihon tuntee kevät-ilta ja illan kuu.

Edessäni kaikkialla näen usvamerta vaan, valonsädettä ei sinne tuika ainoatakaan.

    Tähtöseni arinahani,
    toiveheni päivin, öin,
    tuika halki pilven tumman,
    valoasi ikävöin!

Tähtöseni armahani, miks et, miks et mulle loista? Pimeätä merta kuljen, tähteä ei siellä toista.

Minä ulapan aaltoja sousin, oli venhossa unteni Sampo, sen kanssa kuohujen halki minä pyrjin toivoni rantaan.

Vaan myrskypilvet ne nousi ja salamat sinkosi yllä ja aallot ne kuohui alla ja keskellä keinui haaksi ja salama Sampohon iski.

Ja särkyi se unteni Sampo ja hukkui aaltojen alle ja rikkui myrskyssä pursi ja peittyi toivojen ranta.

Ma vuoren harjalle nousen, kas, merellä myrskyää, ja aalto rantahan roiskuu ja tuima on tuulispää!

    Ja ma katson, ja taivas on musta
    ja ulappa on kuin yö,
    ja päällä kumean kuohun
    yön salamat leikkiä lyö.

    Ja ma katson, ja horjuu honka,
    on kelmeä koivupuu,
    ja myrskyssä lehdet lentää
    ja kukkaset kellastuu.

    Ja ma katson, ja kaikkialla
    rajumyrsky se raivoten soi, —
    ja mun rintani etsii rauhaa,
    vaan ei sitä löytää voi.

    Se rinta on myös repaleissa
    kuin taivahan pilvet nää,
    ja se kuohuin nousee ja laskee
    ja sielläkin myrskyää.

    Ja sielläkin kuohut käyvät
    ja ne louhirantoja lyö,
    ja sielläkin salamat sinkoo
    ja ne polttaa ja palaa ja syö.

Ja sielläkin aallot ärjyy ja leikkivät leikkiään, ja kukkaset kylmässä värjyy ja itkevät kevättään.

Kas, tyrskien hyrskien rientelevät nuo varsat valkoharjat, ja innoissansa, riemuiten käy eespäin Vellamon karjat.

    Kas, korskuva ratsu jo kiiruhtaa
    ja vaahto rantoja kastaa,
    ja syvänteissä nyt kumajaa
    ja kaikuen kalliot vastaa.

    Ja voimaa äänet ne uhkuaa
    ja kuohut ne raivoten ryntää,
    ne vasten paasia pauhoaa
    ja kallion kylkeä kyntää.

    Ja ne laulaa: into ja pelvottuus
    se teitämme aina ohjaa.
    Ken meitä sortaa uskaltaa? —
    Viemme sortajat pyörtehen pohjaan.

    On meissä voimaa ja tarmoa!
    Pois, pois sotiratsumme tieltä!
    Ei sortaja täällä saa armoa,
    ei kärsitä orjan mieltä!

    Maan povesta pulpahti puronen
    hän kirkasna katseli taivaallen:
    "Ah kuinka on kaunis elon tie!
    Mut matkani minne, minne se vie?"

    Oli koivuja purosen partahalla
    ja kukkarantoja kaikkialla,
    ja välin nuokkui nuorta viljaa,
    ja puro se riensi niin riemuin hiljaa.

Ja välin rannalla kasvoi kuusi ja välin hongat ne huminoivat, ja eessä siinti jo seutu uusi ja kaukaa vuoret varjoja loivat Ja vuoristoissa ja laaksoloissa niin sadoin kielin ne laulut soivat.

Kun päivä paisteli lämpimästi ja kevät kukkia herätti, niin laulut helkkyvät heleästi ne elon onnea ylisti. Kun päivä piilihe varjoon vuoren ja kuuset kattoivat puron nuoren, hän kuuli kuusien kuiskivan suuruutta taivahan Jumalan.

Ja Luojan kirkkaassa kesäyössä ja syksyn synkässä tähtivyössä ja kumotellessa illan kuun ja huminoidessa honkapuun hän kuuli kuin koko taivas, maa ylisti rakkauden Jumalaa. Ja puro pulpahti riemuiten: "Sä luoja olethan kaikkien." Ja ilon tyynen hän rintaan sai: "Sä munkin kulkuni ohjaat kai."

Vaan joutui jo kuivaa kangasta ja tietä niin valotonta, ja hän kuivui kesken matkaansa — näin vierryt on virtaa monta. — Ja keskellä kevättoiveitaan hän jälleen painui povehen maan.

Ja kaiho katkera kaikki voitti, niin raskahasti se tuuli henki, ja murhelauluja linnut soitti ja kyynel kostutti kukkasenki, ja itkivät rannan koivut nuoret ja surren nuokkui kukkakuusi, ja kyynelhelmistä välkkyi vuoret ja surren aukeni aamu uusi.

Nuku, nuku nurmen alla, alla kukkakunnahan, helppo siell' on lapsen maata, helppo rinnan puhtahan. Päivin siintää taivon kalvo, kukat maasta kasvattaa, öisin ylläs tähdet valvoo, tuttavasti tuikuttaa.

Nuku, nuku nurmen alla, alla kukkakunnahan, nuku alla nuoren kuusen, alla koivun vihannan. Nuku syksyn synkän öistä, nuku mailman myrskylöistä, nuku, nuku rauhaisaan. Nuku murehitten teistä, nuku elon kyyneleistä makeasti alla maan.

Nuku, nuku nuori toivo, toivo kaunis kansas, maas, nuku niinkuin kevätkukka, jonka kylmä halla kaas. Nuku tuoksuun kukkien, nuku lauluun lintujen, nuku nuoruusunelmiin, nuku kevättoiveisiin!

Näin tuossa ennen tuskaa, ja kärsimystä näin,
näin huolta, ponnistusta omaisten, ystäväin.

Nyt aikaa siit' on mennyt, on mennyt rauhattuus,
ja kaihon katkeruutta lievittää päivä uus.

Ja jälellä nyt siinä on tyhjä sija vaan
ja kaikki siinä jälleen on nyt jo ennallaan.

Pöydällä vain on kehys niin tutuin piirtehin
ja rukoileva Kristus ja oksa laakerin.

Niin vienosti kantele kaikuu syysillan hämärään, ja kummasti, kaihoisasti sen väräjääpi ään'.

    Niin vienosti kantele kaikuu,
    sitä soittavi sairas mies,
    ja liedessä hiilos hehkuu
    ja rinnassa toivon lies.

Niin suruisasti kannel kaikuu ja sammuu ahjon lies, pään painaa vuoteelle hiljaa ja nukahtaa sairas mies.

Niin syvästi särki se äidin mieltä, kun lapsonen taisteli tuskissaan, kun usko murtui ja toivo sammui ja kun ei apua kuulunutkaan.

    Niin syvästi särki se äidin mieltä,
    kun kelmeni lapsonen kärsinyt,
    kun silmät sammui, ja kuolon suuruus
    ja kuolon rauha niiss' oli nyt.

    Niin syvästi särki se äidin mieltä,
    kun kellot soivat niin kumeaan,
    kun lähtövirttä jo veisattihin
    ja lapsonen vietiin povehen maan.

    Niin syvästi särki se äidin mieltä,
    kun lapsonen maahan laskettiin,
    kun kodin kaunistus, kansan toivo
    maan mustahan povehen mullattiin.

Niin syvästi särki se äidin mieltä, kun koti oli kolkko ja autio, kun äidin ylpeys, ilo, turva maan mustassa mullassa makasi jo.

Nyt turhaan kaivaten rinta huokaa ja turha valitus vaikea ois, ja turhaan sa Manalle huudat: tuokaa mun ystäväin kallis jälleen pois! Ei Manan henget takaisin anna, mit' ovat elolta riistäneet, ei palaja luota Tuonen rannan, ken saavutti Manan virran veet. Ja turhaan rintasi raskas huokaa ja turhaan vuotavat kyyneleet.

Kuule laulut kummat soivat, tuolla Manan virran nään, Tuonelass' on tuvat oivat, siellä häitä vietetään! Manan virran viertehellä, siellä lieto lapsen on, siellä rauha, hoiva hellä, siellä elo huoleton. Kuule Tuonen virret soi, joudu joudu lapsi oi! Mana maillensa jo kantaa neittä nuorta, morsianta. Manan mailla rauha on, rauha siell' on rajaton, lieto siell' on lapsen olla, lieto Manan morsion.

Mari pikkunen piika se toimissaan niin nopsana pyöri ja uutterasti, toist' ollut ei hänen vertaistaan, vaikka menty ois pitäjän perille asti.

Muut piiat ne katseli kummissaan, miten Mari se toimissa totisena hyöri. Ja pojat hän kiehtoi katseillaan, monen mielessä miettehet kummat pyöri.

Muut piiat ne keskenään kuiskivat: "Marin kohta koppovi kosijat, ei tiedä vaikkapa rikaskin, jolla silkit ois suuret mukanaan, veis kirjakorjin ja kulkusin hänet kihlareessänsä pappilaan, ja tään kylän poika jokainen reen sijalla seisois katsellen."

    Ja saapui sulhasia talohon. —
    Moni piioista toisista naitu jo on,
    Mari pikkunen piika hän huolinut ei,
    vaan rukkaset kaikki ne sai, helei!

Tuli toisesta pitäjästä Tupsun Tuomas, tuli leveässä lammasturkissaan; muut piiat sulhasen suuren huomas ja nousivat nopsina vuoteiltaan, mut Mari se nukkui päivän työstä, uni lapsen se oli niin viaton, vaan Liisu se häntä retuutti vyöstä: "Jo sulhanen suuri tullut on. Ei näin, kun olin lapsena, olis maaten saatu sulhasta."

Tuli Liisu vinniltä tupahan ja Marin hän retuutti mukahan. Ja piiat muut oli punasissa ja silkkihuivissa, sametissa. Ne oli niin nättinä, makeoina, ja kasvot, unesta äsken pestyt, ne aivan kiilsivät kesävoina, ja kirkkokengät ne jaloissa kiilsi ja sydänalassa kummasti viilsi. Mut Mari oli murrillansa ja tukka oli turrillansa.

Vaan sulhanen katsoo Maria, sen tummaa silmäparia ja valkoista avojalkaa. Ja puhemies se kihloja näyttää ja taitonsa kaikki parhaat käyttää ja virkansa tärkeän alkaa: "On kymmenen lehmää talossa ja vankka on kivestä navetta, on sikaa viisi ja lammasta kuusi ja talo on muutoin aivan uusi."

Mut Mari katsoo sulhasta, sen vanhettuneita kasvoja ja lausuu: "enkä huoli!" Ja tumma tukka se heilahtaa ja valkojalka se vauhdin saa, ja nopsana, niinkuin nuoli, taas vuoteellensa hän kiiruhtaa.

Ja hän nukkui rauhassa makeasti ja nukkui aamun koittoon asti, ei tyytynyt sulhoon moiseen. Vaan sulhanen riensi taloon toiseen ja kenties kolmanteenkin asti.

Ja saapui sulhasia yhtenään, vaan niist' ei huolinut yhtäkään Mari pieni, mustahapsi. Ne oli niin ryppynaamoja, ne oli niin rumia, vanhoja, ja Mari oli vielä lapsi. Oli liian nuori hän vanhoillen nyt, kun nuorillekaan ei vielä mennyt, ei kiirettä vielä ollut, ei!

Hän talvella tarkkana askaret toimi ja kesällä niittyjen kukkaset poimi ja paimensi karjoja, söi mesimarjoja, ja itse hän marjana makeimpana hohti, ja metsätietä karjansa kotihin johti. Ja vyötäisillä välkkyi vaskisolki ja valkojalka se rinnettä polki. Ja ahon hän rinteellä kevyenä keinui ja tumma tukka se tuulessa heilui.

II.

Hän lauleli kotihin kulkeissaan, ja lehmät kuuli sen laulun vaan. Ja hän lauloi näin: Elän yksinäin, elän vapahana alla taivaan. Täällä linnut laulaa ja soitot soi ja Tapiolan tyttäret karkeloi ja elämä on armasta aivan. Kun päivä on kuuma ja helteinen, kera Ahtolan nuorien neitosten minä lammin laineissa leikin. Ja kun toiselle rannalle katselen, näen mökin siellä mä pienoisen, se mökki se on jörön Heikin. Vähät siitä, Heikki on jörö ja vakaa, ei koskaan hän katsele lahden takaa miten Vellamon laineissa leikin. Mut jospa se tulla kapsahtais, kun uin, tähän metsän lahteen, niin silloin, silloinpa suututtais, hän ei näkis mua päivään kahteen. Mut huoleti, Heikki ei tohtinekkaan toki nousta ruuheensa vuotavaan, et luottane huonoon hahteen, ja minä niin rauhassa olla saan kuin metsässä mansikka varressaan alla sinelle siintävän taivaan. Mut maltappa, kaarnasta koverran laivan, sen illan tuulessa purjeineen mökin rantaan lähetän yli veen; ja jos Heikki tulla tohtii vain yli selkien sinisten laivallain, heti omakseen mun hän saa ja mä emännäks lähden lammin taa, mut muutoin syksyhyn vuottakoon ja itse lehmänsä juottakoon. Tätä tyttöä helposti kahlita ei, näin vapahana hauska on olla, hei!

Simasalon sisältä soitot jo soivat, vuoret vihreät vihannoivat, kevät, kevät kaunis jo tullut on! Lintujen liverrys kuuluu puista, nyt en talvea enää muista, mieleni kevättä ja kukkia on. Niityltä henkii tuores tuokse, koivusta makeat mahlat jo juoksee, simasalon sisälle mun mieleni on. Polkua vanhaa, metsään käykää Ensikki, Mansikki, Mustikki, hei! Pitkä oli talvi ja lyhyt on kevät, karjani riemuiten hyppelevät, hypelkää, hypelkää, hei, helei!

Sinisalot soivat, sinisalot soivat, metsänneitoset karkeloivat, kevätpuro pulppuaa riemuissaan. Minäkö hiljaa kulkisin vaan? Risut ne jalkapohjia pistää, tottapa tottuu, kun huoli ei mistään! Hipsis ja hopsis ja hei yli aitain, yli pajupehkojen, risujen ja raitain! Hei sinisalohon, karjani, hei! Hypelkää siivolla, hei, helei! Heluna, jollet metsään kulje, kotihin kytkyyseen sinut vien, pajunvitsaako, Papuri, tahdot, hypitkö vielä vierellä tien? Hipsis ja hopsis ja metsään vaan, hipsis ja hopsis ja joutuisaan!

Metsän suojassa hauska on olla, metsässä huoleti karkeloin. Eipäs näy sitä naapurin Pekkaa — toki tuota ilmankin olla voin! Entäs jos karhu kaapata vois? Entä jos Pekka se karhu ois? Entä jos metsähän pakenen kuin haukan edellä kyyhkynen, en sitä hevillä antaudu en! Kylläpä karata tämä tyttö taitaa, hipsis ja hopsis ja hei yli aitain, yli pajupehkojen, risujen ja raitain, läpi vesakoiden, salojen ja soiden, hipsis ja hopsis ja metsään vaan, hipsis ja hopsis ja joutuisaan!

Tuliluulialei, tuliluulialei! ja torvi se soi: tuliluulialei! — Saako paimenpoikanen vierahaks tulla? Sano, tyttönen, kohta! — Ei, ei, ei! Omat karjas on paimennettavat sulla, raja-aita on tuossa, tuulialei!

Tuliluulialei, tuliluulialei! — Vai ei, vai ei! Mitäs siitä, on tyttöjä vaikka viis, no, paimentyttönen, hyvästi siis! Tuliluulialei, ei murhetta, ei! Pajupillini soi, elä vaikeroi, koko metsä neitoja karkeloi!

No vuotappa, vuotappa, piiloon juoksen, menen metsänneitojen nuorien luokse, kyllä kohta takaisin huutanet — vai et, vai et — No koitetaan! — No koitetaan vaan! Tuliluulialei, ei huolia ei! Pajupillini soi, elä vaikeroi, koko metsä neitoja karkeloi!

    Tule sinä, tule sinä naapurin Pekka,
    ikävä on yksin mulla!
    Metsässä alkaa jo hämärtää,
    ja ikävä lie myös sulla.

    Tule sinä, tule sinä, naapurin Pekka!
    Joko sinä minuun suutuit?
    Leikillähän sua kielsin vaan,
    ja kohta niin kylmäksi muutuit.

Elä sinä, elä sinä, paimen Pekka, mielisty metsänneitosiin, taruihin hämäriin, pettäviin! Metsänneidot on unia vaan, niitä et saavuta konsanaan.

Jokohan sen, jokohan sen paimen Pekan metsänneidot ne harhaan vie, eikä takaisin löydy tie?

Ilta jo joutuu ja päivä jo laskee, pimeään peittyvät metsät ja maat. Tule sinä, tule sinä paimen Pekka, heti minut ihan ikiomaksesi saat!

Koivu se kasvaa kunnaalla ja latvassa kukkuu käki, ja koivun juurella tämä poika se kultansa ensin näki.

    Ja koivu se kasvaa kunnaalla
    ja kaikki linnut ne laulaa,
    ja koivun juurella tämä poika
    se heiliä hellästi kaulaa.

Ja koivu se kasvaa kunnaalla ja rannalla sorsat soutaa, ja koivun juurelta tämä poika se kultansa kotihin noutaa.

Soreasti soreasti soutelemme minä ja kultani kahden, kohtapa, kohtapa saavutaan jo luokse kotilahden.

    Kotilahden mökistä
    jo nousee sininen savu
    ja kotilahden rannalta
    jo tuoksuu tuores havu.

Ja kotilahteen lirisee ne pienet purot ja ojat, ja kotimökissä eletään kuin pesässä rastaan pojat

Viestin se pieni kirje toi, viestin, impeni, sulta, mistähän vain lie kostunut se pienoinen kirje kulta?

Lieköhän kirje kostunut impeni kyynelistä? Mistä on kyynel silmässään, oi taivas, mistä, mistä?

Ja lausui leppäkertulle se tuoksuva tuomenterttu: "elä sinä lennä lehdilleni, nuorena notkun yksikseni, armas on olla yksin!"

Vaan lausui tuomentertulle se leikkivä leppäkerttu: "elä sinä tuoksu yksin, kaksin on elää kaunista ja viehkeä vieretyksin!"

Ja leikki se leppäkerttunen ja tuoksui se tuomenterttunen ja tuoksui ja — kuivui vallan, — tuli kevät-yönä halla.

Musta lintu, merikotka se ylähällä lentää,
toisia kultani rakastaa, vaan rakastan sitä sentään.

Musta lintu, merikotka se suuria suruja kantaa,
toisille kultani kuikuttaa ja toisille suuta antaa.

Katselen mustalle merelle, mut ei ole purtta mulla,
jolla mä kotiin kuljettaisin sen hulivili-kullan.

Musta lintu, merikotka se lensi meriä pitkin,
minä raukka rantakivellä katkerasti itkin.

Sileällä sileällä järven jäällä se viima niin vinhasti puistaa, sileällä sileällä järven jäällä se poika surunsa suistaa.

    Sileällä sileällä järven jäällä
    ne aisakellot kilkkaa,
    sileältä sileältä järven jäältä
    se kullan mökki jo vilkkaa.

    Sileällä sileällä järven jäällä
    nyt poika varsalla ajaa,
    sileältä sileältä järven jäältä
    käy poika kultansa majaan.

Sileällä sileällä järven jäällä ne maaliman murheet hukkuu, ja oman kultansa polvella tämä poika jo kohta nukkuu.

Käki se kukkuu kuusikossa ja mieli on surevainen, heilini maailman kulkija on ja itse olen samallainen.

    Mut tule sinä tyttönen kuitenkin;
    jos liityttäisin yhteen,
    niin ehkäpä syksyllä korjaisimme
    me pellosta pienen lyhteen.

    Karu on korpi ja kuiva on kangas,
    mut minkäpäs sille taitaa,
    parempi on koti köyhäkin
    kuin maailmanrannan laita.

    Ja koti se koti on köyhänkin,
    jos vaikka petäjää purtais,
    ja vaikkapa joskus hallakin
    se mieheltä mielen murtais.

Mut mitä niistä huolista huomisista, ei ne nyt mieltä paina, muu jos loppuu, niin rakkautta riittää ja sitä sitä riittää aina.

    Heilini on niin herttaisen kaunis,
            kun ei vaan veis halla,
    veihän se ruusun kukkasenkin
            mäen kukkulalla.

    Hento on ruusu ja kylmä on halla,
            ei sitä kukkanen kestä,
    anna siis, taivas, lämpöäsi
            ja halla harmaja estä.

            Hento on ruusu ja kylmä on halla,
    elä sen anna tulla,
            onhan päivän paistetta
    ja onhan lämpöä sulka.

    Suojele, taivas, heilini hento,
            nuori kuin nurmen nukka,
    kaunis sun maahan on katsella,
            kun kasvaa se ruusun kukka.

    Suojele, taivas, heilini hento,
            anna päivää ja vettä,
    anna poskehen purppuraa
            ja anna huulihin mettä.

Niin kylmä on kevähän tuuli, syyn kyllä mä tiedän sen: ei impeni viehkeähuuli nyt riennä mun rinnallen.

    Niin oudot on linnun laulut,
    syyn kyllä mä tiedän sen:
    ne kelle lauluja laulais,
    kun kuihtui se kukkanen.

Sen siskoset surren nuokkuu, syyn kyllä mä tiedän sen: ne muistavat kukkien kukkaa ja lapsosta keväimen.

Kevätjäiden lähtöä katsomaan minä riensin immen kanssa, vaan virran jäät oli paikoillaan ja lainehet kahleissansa.

    Ei sulanut vielä virran jäät,
    vaan jäät ne sydänten suli,
    ei kuohunut laineet lakkapäät,
    vaan kuohui rinnassa tuli.

Ja ma povelle painoin immen pään ja suutelin kertaa sata, — en tiennyt, ett¹ oli lähtö jään niin suurta ja valtavata.

Soikaa, soiton kielet, soikaa, joukot nuoret karkeloikaa, nyt se soiton aika on! Hiuksista neion nuoren kavon kullan kutriloista soiton kielet tehty on. Siksi kavon kaihomieltä kertoo ääni kantelon. Mure sille soinnut antoi, suru säveleitä kantoi, siksi harvoin riemunkieltä kertoo ääni kantelon. Soi nyt soitto kuitenkin, soi nyt riemusävelin! Rannan raidat notkuu, nuokkuu, hiljaa illanhenki huokuu, nuoku joukko nuorison kaikuessa kantelon! Kuule, kaikuu vaskivaara, helkkyvi hopeakorpi, käki iltavirret kukkuu, kohta neiot nuoret nukkuu. Nyt siis, soiton kielet, soikaa, joukot nuoret karkeloikaa! Soikaa, soiton kielet, soikaa, Kalevala kaunis on, kapo kaunis, kultakutri kukkana on karkelon! Lähtee karhu piilostaan soiton ääntä kuulemaan, tulee peura poikineen, soutaa sotkat yli veen, uivat hau'it hangotellen, ve'en koirat vengotellen, tulee tarha Tapion, tulee väki Vellamon. Laskee päivä radaltaan soiton kieltä kuulemaan, kultaa maat ja mantereet, kalevaisten tantereet. Kuulee taivahalla kuu, katsoo tuores tuomipuu kuinka nuoret karkeloi, kalevaisten soitto soi. Soikaa siis, te soitot, soikaa, Kalevala kaunis on, kapo kaunis, kultakutri kukkana on karkelon!

Päivä jo laskee rannan taa tähtiä taivaalle kohoaa, valkohohdossa kuuhut valvoo, kirkasna välkkyy virran kalvo, välkkyy hopeahohdossaan, välkkyy keskellä usviaan.

Utuharsossa unten maan merenneitoset keinuu vaan, keinuu unina aallon pinnan, aavistuksina ihmisrinnan, keskeltä usvia harmaita herättää toivoja armaita.

Öinen kulkija katselen leikkiä Vellamon neitosten, keskellä usvia kuljen yksin, kevättoivoin ja epäilyksin; keväthenkeä huokuu maa, kevättoivoja kasvattaa.

Rinta kulkijan rauhaton unten lehtoon uupunut on, tähdet tuikkivat lemmen tulta, kevättoivoja kuuhut kultaa, lehdossa utuisten unten maan kulkija rauhaton rauhan saan.

Kultia kuuhuen katselen, totta vai valhetta — tiedä en. Kultia katselen taivahalla, kultia katselen aallon alla, kultia katselen virran suun, lahjoja kummia öisen kuun.

Kuuhuelta mä kyselen: "Ken saa kultasi, lausu ken! Kelle annat aartehes, kelle, yön ja usvanko lapsoselle?" Kuu ei vastaa, ja usvissaan neidot Vellamon leikkii vaan.

Sopusointu rinnastani minne, minne haihtuikaan? Kaiho kumma poveani aina, aina polttaa vaan.

    Häntä rakastaako voisin,
    sekö äidin tahto on,
    mainettako unelmoisin,
    ennen hoikka huoleton?

    Rakastan ma vettä, mettä,
    kultakummun kukkia,
    kielon kastekyynelettä,
    kotilahden lauluja.

    Niiltä etsin lohdutusta,
    nyt en niiltä löydäkkään,
    mieleni on murheen musta,
    nytkö lohduttomaks jään?

Kentät karkelen ja soitan, tuskat kummat tunnen vaan; riemuella tyttö koitan, eipä riemu kuulukkaan.

Kerran lemmin koito lapsi, kerran raukka ma rakastin. Pois on lenti lemmittyni, suistui armas surman suuhun; mieli mustaksi mureni, synkkeni sydänalani. Siks on kulkuni katala, polku päivän paistamaton, edessä on korpi kolkko, taivas tähdetön takana.

12-13.IV.1597.

En tahtonut kansalle tuskia, en tahtonut vääryyttä, sortoa, en tahtonut kansaani kostaa. Minä tahdoin yöstä ja hallasta, minä tahdoin vieraasta vallasta tämän kansan jaloille nostaa.

Mun käskyni kankailla Suomenmaan sai kodit liekkinä leimuamaan, sai soimahan sotatorven. Sain taistella kansaani vastahan, mut herättää tahdoin unestaan ylös kontion Suomen korven.

Mun käskyni kankailla Suomenmaan sai veljet veljiä surmamaan, sai vuotamaan kansani verta, minä tahdoin sorrosta, vainosta ja taistojen taakasta, painosta ylös nostaa kansani kerta.

Mun käteni kansalle Suomenmaan ei antaa saattanut apuaan, se armoton oli kuin rauta. Mut armoa aika ei sallinut se, ja armotonna myös minulle nyt aukenee äkkiä hauta.

Nään sinne uskoni sortuvan ja toivoni Suomen kansahan, sen vapauteen, vastaisuuteen, en nousevan rautaista kouraa nää, joka kansani voisi jännittää ja herättää elohon uuteen.

Valo vaipuu eloni auringon, pian yöhön pimeään peittynyt on sen sammuva iltarusko. Kun kalman vuoteelle painan pään, minä pirstoina toivoni suuren nään, nään sammuvan eloni uskon.

Jo Manan neitoset maatavat, jo kalman tyttäret kaatavat tään kontion Suomen korven… Mut kuulkaa ratsujen jyminää, oi, kuulkaa! Mistä on melske tää ja toitotus sotatorven?

Minä kuulen tanteren töminää, maan perustuksetko järkähtää, minä kuulen kalsketta kalpain! Minä kuulen myrskyjen mylvintää, minä kuulen kuin raivoopi rajusää, minä kuulen sortuvan salpain!

    Minä kuulen sulavan Suomen jään,
    minä kuulen: nuijilla isketään,
    jo korven kontiot herää!
    Läpi vuosisatojen harsojen,
    sen kärsimyksien, tuskien
    näen: paistaa jo päivänterä.

    Minä näänkö vain haaveuniain,
    minä vuoteellaniko houraan vain?
    En, en, se uni se on totta —
    Mut katso, katso, ken se on, ken?
    Se käsi on kalman, tunnen sen! —
    Nyt saat minut luoksesi ottaa!

Karun korven keskellä Pohjassa eli katajainen kansa, ja se korvet raatoi ja perkasi ja muokkasi aurallansa.

    Ja keskellä korpea kolkkoa
    se taisteli, taisteli, kesti,
    ja hallan ja nälkäkuoleman
    sen kuokka ja kirves esti.

    Vaan milloinkaan se ei sortunut,
    ei konsa sen pettänyt tarmo,
    sen oma kuntonsa kohotti,
    ei antimet eikä armo.

    Ja keskellä korpea kolkkoa
    se kannelta helkytteli,
    ja metsän pimeässä pirtissä
    sen laulujen henki eli.

    Ja se peistä ja nuijaa heilutti
    kun uhkasi sorto, väärä,
    ja se tunsi sen: valohon, vapauteen
    oli sillä matkansa määrä.

    Ja siksi se valon ja vapauden
    sydänverellä omakseen osti,
    ja siksi se valon temppelin
    joka korven laitahan nosti.

    Mut pimeät vallat ne pelkäsivät
    valonvirtaa voimakasta,
    ja pimeät vallat ne tahtoivat
    valon estää virtaamasta.

    Ja pimeät vallat ne nousivat,
    ukonpilvinä valon ne peitti,
    ja keskelle kolkkoa korpea
    ne kansan pimeään heitti.

    Mut valonvirta on voimakas,
    ken vois sen kulkua estää,
    se ikuisuudesta syntynyt on
    ja ikuisuutehen kestää.

    Ukonpilvet ne valon jos peittääkin,
    uhka haihtuva on se vain hetken;
    sen jälkeen kahta näät kauniimman
    valon valtavan voittoretken.

    Sen jälkeen entistä uljaammin
    taas nousee jumalan tammi,
    sen jälkeen entistä armaampi
    on loiskina metsälammin.

Sen jälkeen kahta kauniimmin taas sinelle siintää salo, sen jälkeen kahta kirkkaammin joka majahan välkkyy valo.

käy karkelohon kylän kasvava kansa, pelimanni jo soittaa parhaillansa, ja kuluvi kesäinen ilta! Pian lampi tyyni on lailla peilin, kera karkele, poikanen, nyt oman heilin, jotta notkuvi sininen silta!

Vain virrassa lainehet lipattaa, liikkuu ja järvellä sorsat soreasti kiikkuu ja aaltoaa vihannat viljat. Ylös poikaset, kuuset te kevähäiset, ylös neitoset nuoret, pellavapäiset, te tään kylän lempeät liljat!

Kas, heinät ne heiluu ja nurmet ne nuokkuu, ja illan tuuli niin hiljaa huokuu ja sävelet soivat, soivat Kas, tuoresna tuoksuu kuunahan kukka ja nuori on neitonen pellavatukka ja vainiot vihannoivat

Oi, soios soitto ja vinkuos viulu, pois kirvehes poika, pois neitonen kiulu, tää ilta se ilta on ilon! Ota, poikanen, heiliäs hellää vyöstä ja karkele huoleti päivän työstä nyt päällä sen sillan silon!

Ja sävelet soivat ja lintuset laulaa ja poika se neitoa norjaa kaulaa ja laskevi kesäinen ilta. Ja murheet murtuu ja huolet ne haihtuu ja arkisurut ne riemuksi vaihtuu ja notkuvi sininen silta.

Kas, kentät ne kukkii ja läikkyy laihot ja nuoruus surmahan suistaa kaihot ja haihtuu elämän arki. Ja yksin nyt itkee tuima Tuoni, povet nuorten kun paisuu ja sykkii suoni ja rinta ei huolia harki.

Ja soios soitto ja vinkuos viulu, pois kirvehes poika, pois neitonen kiulu, tää ilta se ilta on ilon! Ota, poikanen, heiliäs hellää vyöstä ja karkele huoleti päivän työstä nyt päällä sen sillan silon!

Hän korven kolkasta tullut on nyt tietojen, taitojen maille. Hän kuokan jätti ja lapion, oli oppia jäänyt vaille, mut vanhanakin hän tahtoi koittaa ja vanhanakin hän tahtoi voittaa viel' oksan tiedon ja taidon puusta.

Vaan kotikylässä elämä nousi, ja sana kulki nyt suuhun suusta, ja kaikki virttä yhtä soittaa: jo herraksi Pekka tahtoo koittaa!

Ja vallesmannikin ihmeissänsä nyt yhtehen hykersi käsiänsä: "Mikä mieheltä mielen vienyt on, hän mennyt on kansanopistohon! Voi ihmettä kummaa! Voi herranen aika! On miehelle varmaan tehty jo taika. En ymmärrä mikä päähän pisti, hän kohta on täysi sosialisti. Hän lehtiä lukee ja lausehet pukee kuin oppia paljonki saanut ois. Hänen kerran kummia kertovan kuulin ja päästä jo pyörälle tulleen luulin. Hän lausui: 'laps mökin pienenkin on oikeutettu oppihin.' Ja yhtä hyvin kuin viljan hinnat tuns' Juhani Ahot ja Päivärinnat, ja draamat Shakespearen tunsi hän — ties mitä ne kaikki lienevätkään, ei mulle hyötyä moisesta työstä, mä ilman niitäkin osaan ryöstää. Mä nauroin hälle, vaan vakavana näin virkkoi mulle tuo vanha aasi: 'Sua, herra, työhön käskee maasi." Mä lausuin hälle: "mä työtä teen, mä rästit kannan ja ryöstöt annan?' Hän huokasi silloin syvähän, ei mitään virkkanut enemmän. Kai huomasi, turha on vastaan koittaa, kai näki: tyhmän ja pöllöpään mies sivistynyt aina voittaa." — Ja tyytyväisenä, mielissänsä hän yhteen hykersi käsiänsä.

Ja Perälän pitäjän vallasväki se eessään viisahan herran näki, ja koko kylä se kertoa ties: "Niin viisas on meillä nimismies, on sivistynyt ja vakainenki, ei häntä villitse ajan henki. Ah, tällaisia jos kaikki ois, niin sovussa kansa elää vois, ja Suomen kansa ja Suomen maa niin rauhassa saisi kukoistaa!"

Ne tuikki ne tuhannet kynttilät ja valot kirkkahat välkkyivät, oli valon juhla jalo. Ja vaikka joutui ilta ja yö ja vaikk' oli päättynyt päivän työ, valoin välkkyi joka talo. Ja vaikka talvi kattoi maan ja vaikka vihurit vinkui vaan, niin oli rinnoissa kesä. Mut yks oli maja valoton, se pimeyden hengen asunto on, se oli peikon pesä.

Ja valot ne välkkyi ja välkkyi vaan ja peikko katseli kauhuissaan, hän silmiä siristeli ja vavistuksessa eli ja huokasi: "ollappa oikea yö, niin silloin mullekin alkais työ, minä valkeutta pelkään ja pelkään omaa selkään. Oi yö, sinä suloinen lohtujen tuoja, oi yötä jos ijäti antais Luoja! Oi yöni, oi yöni, mun peikon työni sä ijäti kätkisit maailmalta ja ijäti kestäis peikkojen valta."

Ja peikko se tuimasti tirkisteli ja peikonsilmiään sirkisteli, mut valoja syttyi ja syttyi vaan, ja peikko se potki kauhuissaan ja pelosta pysähtyi veri. — "Mi joukko kumma kujalla käy, ei muita kuin valon soihtuja näy, siell' aaltoaa tulimeri." Ja peikko pakenee joukkoa ja etsii pimeintä loukkoa. "Oi, kohta nyt hukka jo perii!"

Ja valot valtavat virtaili, mut yks oli pimeän pesä. Ja kansa valosta riemuitsi ja rintahan koitti kesä. Mutta peikko se pelkäsi valoja ja pelkäsi toisia taloja; ne kaikki valoa virtaili — Mut yks oli pimeän pesä.

Lietsokaatte, lietsokaatte valonahjot valkeaa! Pilvet raskaat, taivas tumma pimeyttä uhkajaa, vaarassa on isänmaa, kaikin voimin lietsokaa! Lietsokaatte, lietsokaatte valonahjot valkeaa! Lietsokaatte, voiton saatte!

Valaiskaatte, valaiskaatte maata valon airuet! Valaiskaatte rikkaan majat sekä salon sydämmet, valaiskaatte köyhän tie, joka metsäpirttiin vie! Valaiskaatte, valaiskaatte maata valon airuet! Valaiskaatte, voiton saatte!

Taistelkaatte, taistelkaatte eestä ikitotuuden! Taistelkaatte vastaan yötä, vastaan valtaa vääryyden, taistelkaatte eestä lain, eestä oikeuden vain! Taistelkaatte, taistelkaatte eestä ikitotuuden! Taistelkaatte, voiton saatte!

Seisokaatte, seisokaatte rivissä nyt joka mies, että rauhass' aina palaa saisi pyhä kotilies! Vapautta puoltakaa! Teitä siunaa kansa, maa. Seisokaatte, seisokaatte rivissä nyt joka mies! Seisokaatte, voiton saatte!

Lietsokaatte, lietsokaatte valonahjot valkeaa! Pilvet raskaat, pilvet tummat vielä kerran halkeaa. Suomen, valon morsion päivä silloin kirkas on. Lietsokaatte, lietsokaatte valonahjot valkeaa! Lietsokaatte, voiton saatte!

Oi kevään kauniin antaja, oi taivahainen Luoja! nyt viljaa nuorta, nousevaa sä varjele ja suojaa.

    Sä hoivaa hennot tähkäpäät
    niit' ettei veisi halla,
    niin paljon nuorta toivoa
    nyt uhkuu kaikkialla.

Ja kevään hengen valaista suo pimeätä Pohjaa, ja poveen salon synkänkin sä onni, rauha ohjaa.

Taivas! elä mulle anna kiiltokultaa; paljon, paljon enempi tahdon, taivas, sulta.

    Tahdon, taivas, sulta
    vaadin valkeoita,
    innon ikitulta,
    tulta, salamoita.

    Niillä isken yöhön,
    niinkuin isket itse,
    salamoita singotan
    maitse, manteritse.

    Niillä isken yöhön,
    ohi tähtisarjain,
    kautta avaruuden,
    halki vuorten harjain.

    Niillä isken yöhön,
    mik' ei kestä, särjen,
    vasten valtaa väärää
    käännän nuoles kärjen.

    Niillä isken yöhön,
    kaadan konnat, peikot,
    nostan valoon, valtaan
    sorretut ja heikot.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LAULUJA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Lauluja

LAULUJA

SISÄLLYS:

I.

II.

12-13.IV.1597.

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE