The Project Gutenberg eBook of Kaunis Saksa This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. Title: Kaunis Saksa Sarja saksalaista lyriikkaa Translator: Uuno Kailas Release date: August 30, 2023 [eBook #71524] Language: Finnish Original publication: Porvoo: WSOY Credits: Tuula Temonen *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUNIS SAKSA *** KAUNIS SAKSA Sarja saksalaista lyriikkaa Runot valinnut ja kääntänyt UUNO KAILAS Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1924 OTTO MANNISELLE, suomentajamestarille kunnioituksella omistettu. SISÄLLYS: Wolfgang von Goethe Prometheus. Friedrich Hölderlin Hyperionin kohtalolaulu. Illassa. Joseph von Eichendorff Lapseni kuoltua Ludwig Uhland Hyvä ystävä Kievarin tytär Heinrich Heine Ylösnousemuspäivänä. Rouva Suru Paul Heyse Maailmanarvoitus. Friedrich Nietzsche Yksinäinen. Carl Spitteler Isä. Otto Julius Bierbaum Yön hetkin hiljaisin. Detlev von Liliencron Eräälle vainajalle. Ennen hälinää. Suuressa kaupungissa. Viimeinen tahto. Richard Dehmel Merenkäyntiä. Hermann Hesse Musta ritari. Hugo von Hofmannsthal Elämys. Otto Erich Hartleben Kuihtunut lehti. Seikkailija. Laulu elämästä. Frank Wedekind Laulu lapsiparasta. Peter Altenberg Mitä hän voi tehdä hänen tähtensä. Pelko. Carl Hauptmann Kallioääniä. Max Dauthendey Sun silmäs hiljaiset. Syväss’ astumme hiekassa. Harmaat enkelit. Gustav Schu¨ler Ilta. Franz Evers Nuoruus. Christian Morgenstern Lintu Synkkämieli. Metsän yössä. Rainer Maria Rilke Syksy. Alfred Mombert Puutarhassa. Perhonen. Meren pohjassa lepäsin. Kuun tahi auringon nähden. Else Lasker-Schu¨ler Me kaksi. Albert Ehrenstein Vaeltajan laulu. Epätoivo. Franz Werfel Puhtauden rukous. Johannes Becher Mielipuoli. Walter Hasenclever Kuolinilmoitus. ESIPUHE. En kuvittele käännössarjani kykenevän edes vähäisessäkään määrässä kuvastamaan saksalaisen Iyriikan yleistä kehitystä: pisarahan voisi kertoa kovin vähän valtamerestä. Runojen valintaa eivät niin sanoakseni kirjallisuushistorialliset näkökohdat olekaan sanottavasti sitoneet. Ensinnäkin olen varonut kajoamasta sellaisiin runoihin, joita paraskaan käännös ei voisi edes lähennellä lyyrilliseen pitoisuuteen nähden — mielestäni ei ole oikeutettua siirtää suomenkieleen kuortakaan, jos kerran ydin valuu pois. Niinpä onkin monta runoilijanimeä, joiden paikka oikeudella olisi saksalaista lyriikkaa sisältävän antologian lehdillä, saattanut jäädä kokonaan pois tästä valikoimasta. Goethen runoja en ole ryhtynyt kääntämään siitä syystä että toisella taholla parhaillaan valmisteltaneen uutta Goethe- valikoimaa; kuitenkin olen ottanut mukaan »Prometheuksen, entisten käännösten pohjalla laadittuna sovittelukokeena. Edelleen sisältyy tähän sarjaan ylimalkaan vain uudempaa, tämän ja viime vuosisadan runoutta: tunnoiltaan meitä ajankohtaisesti läheisemmin koskettavana. Koska toivon voivani tuonnempana julkaista uuden valikoiman nimenomaan kaikkein-nuorinta maailmanlyriikkaa, olen tällä kertaa vain niukasti ottanut mukaan saksalaista ekspressionistista runoutta. Vaikka valitsemani runot eivät aina olisikaan edustavimpia tekijöilleen, enempää kuin saksalaiselle lyriikallekaan — siitä huolimatta, että useimmat niistä sisältyvät arvokkaimpiin saksalaisiin antologioihin —, ei käännössarjani silti välttämättömästi tarvinne jäädä lukijalle vähemmän satoisaksi kuin jokin ankarasti »edustava» käännösvalikoima. Sivutarkoituksitta puhtaasti lyyrillisenä sarjana se on kenties vain voittanutkin siitä: kun olen valinnut käännettäväni omia mieltymyksiäni tai mielijohteitani noudattaen, on mieskohtaisesti läheinen suhteeni originaaliin päässyt lämmittämään monta käännöstä. Tiedän hyvin, että moni kaunis kimallus on jäänyt tämän kirjan lehdille — niinkuin tiedän senkin, että moni yhtä kaunis kimallus on valunut läpi sormieni antamatta vangita itseään. Mitä puhtaasti suoritukselliseen puoleen tulee, olen käännöksissä luonnollisesti varonut runojen tunnearvojen polkemista. Suomalaisen asun joustavuus on mielestäni ollut tärkeämpää kuin originaalin turhantarkka noudattaminen. Parissa tapauksessa, jolloin runon ydintä ei ole voinut pahoin silpomatta puristaa originaalin rytmiin, olen turvautunut jonkunverran muunnettuun säerakennelmaan — mikä määrätyillä edellytyksillä yleensä katsottaneenkin sallituksi. Kaiken kaikkiaan uskallan toivoa, että tämäkin vähäinen käännössarja — vaikka onkin vain pisara suuren meren vettä — vie suomalaisen lukijan askeleen lähemmäksi sitä Saksaa, jota mikään sorron kuolemanrengas ei voi tuhota: saksalaista ihmissydäntä sen puhtaimmissa sykähdyksissä — lähemmäksi Kaunista Saksaa. Helsinki, joulukuussa 1923. Uuno Kailas. WOLFGANG VON GOETHE (1749-1832) PROMETHEUS Taivahas peitä, Zeus, sumupilvihin ja voimaasi niinkuin poika, joka ohdakkeita katkoo, koe tammihin ja vuorten huippuihin. Siten järkytä sentään et maatani minun, et majaani minun, jot’ et kattanut sinä, et liettäni minun, jonka loimotuksen kademielin näet. En auringon alla tunne kurjempaa kuin te, jumalat! Niukasti ruokitte uhriveroilla, rukousten hengellä majesteettianne ja nääntyisitte nälkään, elleivät lapset ja kerjurit houkkina toivois vielä. Kun olin lapsi enkä tietänyt kättäni pitemmälle, eksynyt katseeni kääntyi päivän puoleen, kuin olis siellä itkuni kuuleva korva, sydän kuin minun, joka ahdistettua säälii. Kuka auttoi mua titaanien väkivaltaa vastaan? Kuka kuolosta pelasti minut ja orjuudesta? Tätä kaikkea etkö sä itse tehnyt, pyhä, hehkuva sydän? Ja nuorena, hyvänä, petettynä kiitosta hehkunut etkö pilvissä-nukkujalle? Sua kunnioittaa? Miksi? Liensitkö koskaan tuskia raskautetun? Pyyhitkö koskaan kyyneltä ahdistetun? Minust' eikö takonut miestä kaikkivaltias aika, iankaikkinen kohtalo myös, minun herrani, Zeus, ja sinun? Luuletko ehkä: mun pitäisi elämää vihata, erämaahan paeta, kun eivät kaikki unelmat kypsyneet? Tässä istun, teen ihmisiä oman kuvani mukaan, suvun kaltaiseni, kärsimään, itkemään, nauttimaan, riemuitsemaan, sua ylenkatsomaan kuin minä! FRIEDRICH HÖLDERLIN (1770-1843) HYPERIONIN KOHTALOLAULU Ylhäällä valossa kuljette vienoilla kentillä, henget autuaat! Jumal-ilmat väikkyvät koskevat otsaanne hiljaa niinkuin soittajan sormet kieliä pyhiä. Vailla kohtaloa, lailla nukkuvan rintalapsen henkivät taivahiset, puhtaina säilyneet ujojen nuppujen suojassa. Henkensä heidän iäti kukkiva on, ja silmien autuaitten syvä katse tulvii iankaikkista, hiljaista kirkkautta. Mutta ei meille missään rauhan sijaa suotu. Kärsivät ihmiset hukkuvat, putoavat suin päin, sokkoina hetkestä toiseen hetkeen kuin vesi putoaa kallionkieleltä kallionkielelle tuntemattoman syliin. ILLASSA Jo laske, armas aurinko. Tunteneet he eivät sua, palvoen pyhyyttäs: Sä oothan siivin vaivattomin raskautettujen yli noussut. Mä nousus, laskus näin, Valo, lempeät, tää silmä sinut ymmärsi, ihanin! Mä opin suuren palvomisen: joi sydän lääkettä Diotiman. Sua, taivaan sanansaattaja, kuuntelen, sua, Diotima! Rakkaus, luotas sun päin päivän kultaa silmä tämä kiittäen kääntyi! Ja iloisemmin nyt solisivat lähtehet, kukkien ol’ ihanampi, armaampi hengitys, ja kultapilvist’ alas satoi siunaus eetterin, niinkuin hymy. JOSEPH VON EICHENDORFF (1788-1857) KAKSI RUNOA SIKERMÄSTÄ »LAPSENI KUOLTUA» Kevätvälkkeessä ulkona leikkii lapsonen. Sata seikkaa nähtävää, kukin riemuun johtaa: joet virtaavat, kedot laajat hohtaa. Näki illan katsovan takaa lehmusten. Kuvat kauniit kaikki se katse himmentää. Ylt’ympäri kaikki niin äänettömäks jää. Ja on kuin laaksoissa nyt sävel hiljaa soisi, kuin maanpiirin tään ikävällä se vyöttää voisi; värit kuihtuvat, kaikki on kelmeää. Laps hämmästyy: mitä onkaan tää? Uni ruohojen soitossa nyt hänet yllättää; käsin kylmin kukkaset koskevat sydämeen, hymyhuulin hän nääntyy tuskaan suloiseen. Pyhä, kaunis maa, emo kalpea, hiljainen suo pienelle suuta ja vie liki sydäntään, ei koskaan päästä hänt’ enää sylistään, tilan laatii lapselle pehmeän, lämpöisen luo kukkien, sammalen. – »Isä, äiti, miks tähteni itkettekään? Olen saapunut puistoon kimmeltävään; suur’ on se ja laaja ja ihmeellinen, helo täällä on kukkien kultaisten, somat lapset lentävät, siipiä väikkyy joka suunnalla, lauluja ilma läikkyy. – Kevätpäiviltä mulle ne tuttuja on, ne lens yli laaksojen, vuoriston, ne taivaalta huuteli hilpein suin alas puistoon, jossa mä uneksuin. – Ja keskellä kukkien kuultavaisten käy kaunein parvesta kaikkien naisten, käy kaunis lapsonen rinnoillaan. – Soperrella en saata, en itkeä saata, minä laulan vain, minä en voi laata, yhä riemulla katselen vaan.» * * * Lyö tornikello jossain, ja yö on pohjaton, niin himmeä on lamppu. Sun vuotees valmis on. Ylt’ ympärillä talon käy tuulet valittain. Siell’ istumme me yksin ja kuuntelemme vain. On kuin sun täytyis tulla ja oveen koputtaa, kuin eksyksistä lapsi taas taaton luokse saa. Me hupsut, hupsut raukat! Yön tuska ankarin meit’ yhä harhaan johtaa – sä pääsit kotihin. LUDWIG UHLAND (1787-1862) HYVÄ YSTÄVÄ Oli ystävä mulla kerran, oli parhain päällä maan. Kun rummut soi sotateillä, sama ain’ oli tahti meillä, hänen astuin rinnallaan. Tuli lentäen luoti jostain mun, sunko se kutsuu pois? Hänet vihki se rauhaan suureen; hän vaipui jalkaini juureen kuin itsestäin osa ois. Käden kurkoittaa hän mulle, kun tähtään pyssylläin. En voi minä kättäni antaa; päin ikuisen rauhan rantaa käy, ystävä, viereltäin! KIEVARIN TYTÄR Jano kulkureill’ oli. Poikettiin siis Reinin varrella kievariin. »Hoi, muori, on olves oivaa, vai –? Tytär myöskin sulla on kaunis kai?» »Olut, viini on mainio kerrassaan, tytär ainoa nukkuu paareillaan.» Ja muori kulkurit nuoret nuo vie tyttären mustan arkun luo. Hikiliinaa heist’ eräs kohottaa ja katsoo, mies surun-synkäks saa: »Ah, päivästä tästä, jos kuollut et ois, sua rakastamatta en olla vois!» Pani toinen liinan paikoilleen ja purskahti itkuun hiljaiseen: »Voi, armas, että sä kuolitkin! Sua monta vuotta jo rakastin.» Mut kolmas ja nuorin kulkuri tuo, hän on kalpea, neidolle suuta suo: »Rakas ollut oot, rakas vieläkin, iankaikkisuudessa rakkahin.» HEINRICH HEINE (1799-1856) YLÖSNOUSEMUSPÄIVÄNÄ Ah armahin, kun jo arkussas sinä pimeässä nukut, minä astuva oon alas hautahas, minun hyväilyihini hukut. Sinun huulias hulluna suutelen, tomu kylmä ja mykkä sinä! Minä nauran ja itken ja vapisen, tomu koht’ olen myöskin minä. Sydänyöllä kun nurmen nukkujain käy karkelo ylitse hautain, me kaksi, me jäämme multaan vain ja väliin samojen lautain. Ja kun tuomiopäivänä kutsutaan kaikk’ kuollehet mättähistään, sylityksin me jäämme nukkumaan. Me piittaisimmeko mistään! ROUVA SURU Iloss’ onnen päivien kirkkaimpain elo kävi kuin hyttystanssi vain. Monet ystävät mull’ oli rakkahat, kuin veljet he kanssani jakoivat niin pöytäni parhaat herkut kuin markkanikin, nämä serkut. On onni ja viini haihtunut, ovat poissa ystävät kaivatut; jo sammui päivänpaistehet, ovat hyttystanssit kuollehet. Pois häipyvät hyttyset, veikot, kun tulevat murheen peikot. Yön tuulet nurkissani soi, Suru vuodettani vartioi. Näen hällä viitan valkean, yömyssyn ja nuuskarasian; se narisee hirveästi, Suru nyökkää ilkeästi. Minä unta näin: tuli takaisin taas onneni päivin keväisin, tuli ystävät, hyttystanssi, oi – naris silloin rasia – hitto soi! Unet eivät kimmellä enää – Suru-vanhus niistää nenää. PAUL HEYSE (1830-1914) MAAILMANARVOITUS Niin usein, äkkiä kun kasvos näät, sä kuvastimeen tuijottamaan jäät, et tunne enää omaa itseäs, vain hieroglyyfit puhuu silmistäs. Sä kysyt, ken hän on, mies vieras tää, siks kunnes kauhu sinut yllättää ja yksinäisen sielus arvoitus pois karkoittaa sun tyhjän uinailus. Kun nyt näät hiekkajyvän, lehden, puun tai tomun auringossa, seikan muun, käy tuska polttava sun sieluhus: sun iki saartaa vieras kaikkeus, ja iäti on vastaukseton tää vanha kysymys: mit’ on, mik’ on; ja arvoitus tään elon, elämäs on kouristava sinun sydäntäs. FRIEDRICH NIETZSCHE (1844-1900) YKSINÄINEN Ah, levoton varisten kirku-lento yli maan: pian talvi on – se miekkonen, ken viel’ on – kotonaan! Nyt kivetyt ja katsot taakses: palata jos vois! Miks lähtenyt oot tänne, narri, talven alta pois? On elo tää vain portti sadan kylmän erämaan! Ken menettää, min menetit, ei lepää lennostaan. Nyt eessäs, mies, on talvi-vaellus. Kuin savun tie, myös sinun ties kautt’ yhä kylmenevän taivaan vie. Siks rääkyvä sä laula laulus, lintu erämaan! – ja kipeä sun sielus, narri, kätke ilkuntaan! Ah, levoton varisten kirku-lento yli maan: pian talvi on – voi sitä, jok’ on poissa kotoaan. CARL SPITTELER (1845-1924) ISÄ Mä kera kumppaneiden pelotonten unessa elonmeren yli kuljin. Yön pimeässä kotiin saavuttiin. Ja rihlapyssyin toiset vartioimaan jäi ääreen kirkkomaan. Muut hevosia läks hankkimaan. Mut isän haudan ääreen mä yksin hiivin. Ahdistavin kiirein, mi salpas hengitystä, lapioin. Mä kaivoin, kaivoin. Lapioni painui maan poveen pohjattomaan. Turhaan. »Isä», mä huusin, maahan vaipuin, »tää on poikas! Jo ratsut odottaa! Nyt ylös! Pakoon!» Yht’äkkiä hän seisoi vieressäni; niin ilmettynä, kuin ei kuollut oiskaan. Vain hiukan väsyneenä. Käden pisti hän kainalooni; silmät umpeen jäivät, ja kieli niinkuin uness’ soperteli. Hänt’ autoin satulaan. Ja kun me nyt pois nelistimme mielin toivorikkain, suursodan, rauhan, myöskin kaiken muun, mit’ oli tapahtunut siitä päivin, mä hälle kuvasin. Hän ilostui ja usein päätä nyökkäs hymysuin. Mut pian hän jo horjuu satulassaan, pää painuu, kädet tukikohtaa etsii. Ja nyt hän valkopartaa ravistaa ja sitten soinnittomin äänin kuiskaa: »En jaksa enää. Tahdon levähtää.» Ja kun nyt autoin hänet satulasta, näin äkkiä, häll’ että paidan alla ol’ avohaava, joka rintaa söi. Hän oli sisält’ ontto, aivankuin ei ihon alla luuta, lihaa oiskaan. Nyt tiesin: häntä pelastais en koskaan. OTTO JULIUS BIERBAUM (1865-1910) YÖN HETKIN HILJAISIN Yön hetkin hiljaisin, kun tuskin hengitän, kun nousee sirppi kuun maan yli himmeän, kun äänetöntä on ja tyyntä mielessäin, – mä maahan lapsuuden taas seuraan sydäntäin. Nään, kuinka paapersin mä pienin saappahin, mä lapsensilmät nään ja pienet kädetkin ja kuulen äänen myös niin kirkkaan, selkeän, Niin mietin alla päin mä teitä elämän: Ah ootko, ootkohan sä käynyt kaikki ties niin puhtain saappahin kuin kulki pikkumies: Ja onko, onkohan sun sanas jokainen niin suora, vilpitön kuin suussa lapsen sen? Ja voitko, voitkohan nyt luoda katsehes niin suoraan aurinkoon kuin lapsensilmines? Mä vaiti tuijotan kuun kalvaan sirppihin. Mun surun-raskast’ on yön hetkin hiljaisin. DETLEV VON LILIENCRON (1844-1909) ERÄÄLLE VAINAJALLE Ah, eläisitpä! Parvet varisten, jotk’ ympäröivät mua joka tiellä, pois pakenivat, kyyhkys nähtyään, sun ilomieles kyyhkyt valkoiset. Ah, eläisitpä! Kylmä, raskas maa nyt peittää arkkuas, sun vangiten. Jos nyt mä kotiis käyn, et ole siellä. Taas tapaammeko? Mit’ on tapaaminen, jos silloin hoosiannaa lauletaan enk’ enää nauruasi kuulla voi, sun nauruas, sun ääntäs lohduttavaa: On päivä kaunis. Miss’ on metsästäjä? Hei, ota kaapistasi lefaucheux,[1] mies matkaan, peltokanat odottaa. Mut pyökkimetsään poiketa et saa, et jäädä sammalikkoon uneksimaan. Pois hajamielisyys, ja silmät auki – sais penu hävetä sun puolestas. Hiis vieköön tänään kaikki urkurit: jos urun ääntä kaukaa tuuli kantais, en varmaan yhtään kanaa nähdä sais. Mut nummi ruskea on hiljainen, sen taika sinut kiehtoo kumminkin. [1] Lefaucheux oli pariisilainen pyssyseppä. Tässä L:n tekemä pyssy. Tän’ iltana me syömme hernerokkaa, margoo jo vuottaa huonelämpimässä; siis nälkä mukaan, hyvä tuuli myös. Sä luet sitten lempilyyrikkojas. Jos tahdot, flyygelistä manataan Brahms, Robert Franz ja Schumann seuranpitoon Mut afääreistä emme puhu tänään. Oi pyhä taivas, ei voi uskovaises kuin pirut elää vain sun mannallas. Mut kaikki järjestyy. Viel’ eräs seikka: mä täytin lasis kelpo konjakilla; vie terveisiä nummelle ja metsään, äl’ anna velkataakan mieltäs painaa. Mä sillä välin vahdin keittiössä, niin ettei pääse piispa rokkapataan. Ah, eläisitpä! Parvet varisten, jotk’ ympäröivät mua joka tiellä, pois pakenivat, kyyhkys nähtyään, sun ilomieles kyyhkyt valkoiset. Ah, eläisitpä! ENNEN HÄLINÄÄ Kas tuolla tekee varhais-nousuaan jo aurinko; on aamu huuruava. Oon kaupungin mä uni-viimeisilleen jo kauas selän taakse jättänyt. Ken tuohon ojaan nukkumaan on käynyt? Mies, talonpoika, hiukan liian päissään, yöks ohdakkeitten alle tupertunut. Ja ojast’ esiin pistää polvi vasen, suu auki kuorsaa siinä, ruokoton. Nyt ohi taas – jo lakkas kuorsaus. Mut mik’ on tuolla luona virstanpatsaan? Pien’ valkokarva bolognalaiskoira, joll’ ovat punertavat korvannenät; voi miten onkin multaan ryvettynyt. Kuink’ on se tänne tullut, kysyn turhaan. Se Minna-tädin lemmityinen lie? Bijounsa ilot jospa tuntis hän: nyt uutterasti penkoo kuonollaan se erään kuolleen ketun jäännöksiä. Mä lähestyn, ja etukäpälänsä se nostaa silloin haaskan vatsan yli, pään taivuttaa ja katsoo yrmeästi; sen koko ruumis pysyy liikkumatta, vain silmillään se seuraa kulkuain. Nyt ohi taas – on kaikki rauhallista. Kuin syöpynyt ois tuohon aurankärkeen, niin päivänkuvajainen siinä palaa. Ens ääni kaikuu, leirialueelta, min parin mailin päästä eroitan. Ja rummut pärisevät hiljaa, hiljaa, ja torvet: ettekö – nyt ole – kyllin – jo nukku – – – neet. Tie, jota pitkin ripeästi astun, vie ihan luotisuoraan eteenpäin. Viel’ aikaa neljännes, kun nähdä voin, ett’ edessäni, päässä pitkän tien on piste, joka yhä kasvaa, kasvaa. Hurraa! Hän on se, hän! Hurraa, hurraa! Nyt otan nopeasti nenäliinan ja liehutan, myös hänen kädessään nyt liina on; se mua rohkaisee. Kävelykepin nenään lipun sidon, hän päivänvarjon varteen vuorostaan. Nyt huimaa huiskitusta, pyöritystä kuin vallan kyyhkysiä säikytellen. Ja yhä rummutetaan: herätkää; soi torvet: ettekö – nyt ole – kyllin – jo nukku – – – neet. Mik’ odotuksen ilo polttikaan mun kasvojani, salpas hengitystä, löi sydän haljetakseen, rinta paisui. Nyt äänenkuuluvissa oomme, silloin – niin kummallista: miks’ ei kiirett’ enää? Me ujostummeko? On hänen poskillaan kuin pilven varjo vieno punastus. Nyt hymyää hän. Taakse, oikealle pää hiukan taipuu; niin, ja silloin, silloin – Nyt ovat rummut, torvet vaienneet – kuin luostari, min munkit hylkäsivät, niin aamu hiljainen ja pyhä on. SUURESSA KAUPUNGISSA Ui ohitseni merta kaupungin nyt tuo, jo tämä, toinen toisen jälkeen. Vain katse silmihin, ja ohi taas. Ja urut soivat humisten. Ui ohitseni merta tyhjyyden nyt tuo, jo tämä, pisar toisen jälkeen. Vain katse arkkuhun, ja ohi taas. Ja urut soivat humisten. Ui ruumissaatto merta kaupungin. Tuon, tään se kohtaa, toisen toisen jälkeen. Vain katse arkkuhuni, ohi taas. Ja urut soivat humisten. VIIMEINEN TAHTO Mun ratsuni! Mulle se tuokaa! Suin vaahtoavin ja kupein värisevin. Viha polttaa päätäni mun, ja silmä palaa. Mulle jo tuokaa mun ratsuni! Nyt seuratkaa! Välkkyvin miekoin! Sotatorvien äänet, sotahuudot kuulen. Savun, hurmevirtoja nään, savun nään ja liekit. Välkkyvin miekoin nyt seuratkaa! Hei, voittohon! Vapise, tanner! Haju ruudin ja ruumiit. Eespäin järkkymättä. Päin tulta käytävä on, kun liput liehuu. Vapise, tanner! Hei, voittohon! Nyt kuolla voin! Vihamies on lyöty! Osu rintaani, luoti! Silmä riemuun murtuu: mun maani voittanut on! Se elää, elää! Vihamies on lyöty! Nyt kuolla voin! RICHARD DEHMEL (1863-1920) MERENKÄYNTIÄ Niin vielä kerran! Sumuss’ ulapan: löi, läiski purje, huudot kajahtivat, näin keulan eessä aallon korkean, sun hätääs polveni mun vapisivat, mut kasvos viel’ on uljaat, kiviset. Näin vielä kerran uhman silmien, kuin liekin hiustesi hulmuavan, mut ääni vieri yli aaltojen kuin itku, nyyhke lapsen valittavan – nyt mua torju et: Sun tukkas kostea mun peitti huuliain, mun käteni sun olkapäätäs peitti, ol’ yhä suloisempi hurma suudelmain, kun ryöppy huulillemme suolaa heitti – ma huusin ääneen, huusin riemuain. Niin vielä kerran! Miks niin kylmenet, sun oisko pelko rannatonta merta! Sen ruoska lämmittää! Miks joudu et! Niin sumun halki, armas, vielä kerta taa ulappain! HERMANN HESSE (1877-1962) MUSTA RITARI Mä voitin, vaiti ratsuain nyt ohjaan jälkeen turnajaisten. Teen syvän kumarruksen eessä naisten. Ei kukaan vastaa huiskuttain. Kun laulun, harpun säveleet niin tummat ovat, tuskan-syvät. Jäävät harppuniekat vaiti ja hämmästyvät. Mutta naiset ovat paenneet. Mun musta vaakunani tää on koristettu seppeleillä; ne on saatu sadan voiton teillä. Mutta minne lemmen seppel jää? Kun vihdoin kuljen kuoleman teitä, ritarit, laulajat paareillein käy laakerilehvin ja jasmiinein. Mutta hautaani ei ruusut peitä. HUGO VON HOFMANNSTHAL (1874-1929) ELÄMYS Jo täynnä hämyn utu-hopeaa ol’ laakso – pilvistä kuin vuotaneet ois säteet kuun. Ei ollut vielä yö. Ja tumman laakson utu-hopeassa mun hämärtyvät aatokseni häilyi, pois elämästä hiljaa vajosin mä mereen huokuvaan ja kuultavaiseen. Ja monet ihmeelliset kukat näin, ah, tumman-hehkuvaisin terälehdin. Näin kasvitiheikön, sen takaa tulvi, kuin lämmin virta valon keltajuova. Ja aaltoileva soitto kaiken täytti niin alakuloisena. Tiesin tämän, vaikk’ en mä käsittänyt, tiesin sentään: tää kuolo on. Se muuttui säveleeksi, mi ikävöi ja tummaan hehkuun syttyy, tuo alakuloisuuden sisar. Kummallista! Mun sielussani hiljaa itki, itki nimetön kotikaipuu elon luokse kuin itkee mies, min illan tullen laiva vie purjein keltaisin ja mahtavin veen tummansinertävää siltaa pitkin ohitse kotikaupungin. Ja hän, hän näkee kadut, suihkukaivojen hän kuulee solinan ja tuoksut tuntee myös sireenien; itsensä hän näkee veen partahalla lasna, lapsensilmin, jotk’ ovat pelokkaat ja itkuvalmiit, hän näkee valon omast’ ikkunastaan – mut suuri laiva liukuu hiljaa pois veen tummansinertävää siltaa pitkin niin oudoin, keltaisin ja suurin purjein. OTTO ERICH HARTLEBEN (1864-1905) SEIKKAILIJA Maa täss’ on. Pursi takaisin. He tietäkööt: nyt valtakuntaani mä olen astunut ja palaan ruhtinaana – tai en ensinkään. Miks viipyvät he? Yksin minut jättäkööt, on mulla kelpo miekka myötä, ratsu myös, maan vieraan pojat pestaan joukkohoni nyt. – Hyvästi – viekas meri jääköön selän taa – jo eikö linnat tuolla siinnä silmihin ja muurit, pystytetyt turvaks raukkojen, jo etkö silmä, vihollistas kaukaa nää! Mä ratsastan ja kavioihin kalahtaa pääkallot, lahot luut – ne pelätiksi kai on siroitellut polulleni sallimus? Ne murskaa, päistärikkö, yli niiden käy: he ovat heikot olleet – siksi kaatuneet! KUIHTUNUT LEHTI Näin hänen kiharoillaan lehden kuihtuneen, kun kerran viimeisen mä hänen rinnallaan vuort’ alas astuin. Mulle ilon salaisen tuon tumman hiusparven tumma lehti toi, tuo mykkä todistaja hurman nautitun. Tään onnen tähden hiljaa naurain astelin, kun paisuvainen humu puiden yli sous. Ja vielä ennen ensimmäistä taloa tuon tumman lehden hänen päästään varastin, Ja kun nyt katsoin noihin silmiin suloisiin, joiss’ oli taas jo katse kainon-siveä, hän loi ne silmihini: mitä otitkaan? Mä lehden näytin. – Veren aallon hämärän näin käyvän yli viatonten kasvojen. Mut äkkiä hän syttyi haluun palavaan – nuo väris huulet avoimet, ja rutosti nyt kuuman antautumishehkun salama mun iski sydämeeni, lamautti sen! Vein vavahtaen pienen käden huulillein ja kerran viimeisen mä sitä suutelin, kun paisuvainen humu puiden yli sous. LAULU ELÄMÄSTÄ Suuri ja rikas on elämä, ikuisten jumalten lahja meille, hymyrikasta hyvyyttä täynnä, kuolevaisille meille, riemuun kutsutuille. Mutta köyhä on ihmisen sydän! Pian se kieltää, unohtaa tuleentuvan sadon. Yhäti tyhjin käsin istuu kerjuri katujen tomussa, ja kuitenkin kumisevat vaunujen pyörät, kun kirkas onni ohitse ajaa. FRANK WEDEKIND (1864-1918) LAULU LAPSIPARASTA eli PARHAITEN NAURAA JOKA VIIMEKSI NAURAA Ol’ orpolapsi, sokeat joll’ oli silmät molemmat, voi, silmät molemmat; mies muudan vielä, onneton, jok’ aivan umpikuuro on, jok’ umpikuuro on. Ja yhtä matkaa kulki nuo, laps umpisilmä, ukko tuo, miesparka vanha, kuuro tuo. Sai heitä vastaan kontaten pien’ eukko rujo, vaivainen, pien’ eukko vaivainen. Miks hällä toista jalkaa ei? Sen tapaturmass’ auto vei, se koko jalan vei. Nyt kulkijoita kolme on: laps, ukko, eukko jalaton, tuo eukkorääsy jalaton. Ja vuosin viisinkymmenin yks piika viel’ on puhtahin, on neitsyt puhtahin. Siks luoja hälle kosti kai: hän pulskan huuliparran sai, hän huuliparran sai. Hän jäseneksi joukon tään käy hartahasti pyrkimään: Se parantaisi taudin tään! Ja kulkukoira tiellä on, sen suu on vallan hampaaton, suu vallan hampaaton; ei luuta purra voinut – kai jo vatsa selkärankaan sai, jo selkärankaan sai. Niin seura uuden jäsenen sai taaskin, puolikuollehen: tään koiran kapitautisen. Eli runoniekka puutteessaan, mies valmis nälkäkuolemaan, ah, nälkäkuolemaan. Hän maksoi runon verellään, ja hänt’ ei tunne yksikään, ei tunne yksikään. Hän sairas on ja kurja; läks siis kurjimpien ystäväks, tuli koiran henkiystäväks. Ja onneksensa, sillä hän loi sitten kumman näytelmän, loi kumman näytelmän. Sen henkilöinä oli nuo: laps orpo, umpisilmä tuo, laps umpisilmä tuo, mies kuuro, rampa eukkonen ja neitsyt huulipartainen, tuo hento, huulipartainen. Ja vallan oikopäätä vaan on kukin mestar’ osassaan, on mestar’ osassaan. Ja johtaja on nerokas: tuo syyhyselkä koira, kas, tuo syyhyselkä, kas. Ja sensuuri on suopeaa, ens’ ilta menestyksen saa, ja arvostelu kumartaa. Ja kätten pauke lopu ei. Ja kansa koiran kotiin vei, sen vaunuin veti, hei! Sai runoniekka eläkkeen, ja kassa tuli tulvilleen tään kumman kiertueen. Kun Eurooppa sen nähdä sai, se Amerikkaan lähti kai ja Argentiinaan, Kiinaan kai. Ja opetus on tästä tää: vaikk’ aina vamma vammaks jää, tuo tuskaa viiltävää, niin Runottaren sylihin jää siitä onni kirkkahin, vain onni kirkkahin, Ja kostuu mieli, vatsa pien’ ja myöskin neitsyt saman tien ja ihmiskunta saman tien. PETER ALTENBERG (1859-1919) MITÄ HÄN VOI TEHÄDÄ HÄNEN TÄHTENSÄ? Sun tähtes mitä tehdä voin?!? Voin kävelyllä sinun viittaas kantaa – voin kysyä, sä kuinka olet yösi nukkunut – –. Kun sua vastustetaan, katseellani voin mä tietää antaa: »Sä olet oikeassa, sinä vain!» Jos poissa oot, voin olla sairas sekä alakuloinen – – – voin onnestani vavista, kun astut yli kynnyksen – –. Voin teatterissa myös antaa kiikarini kätehesi ja virkkaa kohteliaisuuden hänen tyttärestään isällesi. Voin herkulliset mandariinit tuoda sulle. Ja monet pikku palvelukset onnistuvat mulle. Mut sydän sentään tyydy ei, se joka hetki kysyy noin: »Sun tähtes mitä tehdä voin?!?» PELKO Mä pelkään vuokses, Anna – – –. Mut miksi pelkään, tiedä en, vain pelkääväni tiedän. Mä pelkään! Kuin äidin valtaa pelko aiheeton, he kaikki vielä iloiset ja terveet on – – –! Ja niinkuin laivurikin pelkää, pelkää, pelkää, kun huolettomin silmin vielä tähyävät muut pilvetöntä taivasta ja tyyntä merenselkää ja varoittajan viisaudelle hymähtävät. Mä pelkään, niinkuin pelkää hän, ken näkee rannan hiekkakunnahalla lasten leikkivän ja tietää: vuoksi nousee, nielaisee nyt juuri – pakoon! Mä pelkään, niinkuin pelkää mies, ken tietää: riipun hirsipuussa kello seitsemän. Niin, niin mä pelkään vuokses sun – – – vuoks _itseni_: sä oothan _elämäni mun_; mut sinä omaa tietäs käyt, pois rinnaltain, et pelkää ahdistavaa pelkoain, sä syöksyt uuteen kohtaloon, käyt uutta elon-rataa – – – vain kaste uusill’ aamuteilläs on mun kuolinhikeni, mi jalkais juureen sataa! CARL HAUPTMANN (1858-1921) KALLIOÄÄNIÄ (Originaalin pohjalla vapaasti muotoiltu.) Yö, yö... Yöhön me vaivumme, syöksymme kohti kallioseinää, kuoleman kuiluja, hornannieluja. Niinkuin heinää jumalat niittävät sieluja. Murha – murha on elämä, turha, turha on elämä. Äänet vyöryen soi läpi yksinäisyyden, äänet huutavat: voi! Nyt kivi, kallio kylmä me olemme. Kiveen hautasi meidät harmaa aika. Ah, hätähuutomme yöstä nousta tohti, ahnaan ampui nuolensa kaipaus aamua kohti. Ammoin jo lämmitti aurinko meitä, vuorilähteet nuolivat jyrkänteitä – mutta me kalliot olemme kylmät ja kovat. Vapahda... vapahda meidät! Me nukumme... Me nukumme... Auringonsäteitten kutsuja kuulemme, avaten kiviset huulemme kurkoitamme ne valoon. Maata me olemme, maa, kova kivi on sukumme... Olemme jälleen valossa nuoret, haparoimme ilmaan. Sen mitä kätkivät graniittikuoret, kiviset nielut syvälle, syvälle unettomuuteen, sen me nyt nostamme aamuun uuteen. Pimennostamme nousevat nimeä vailla sielut. Mikä on kiveä ollut, pääsee kivestä irti. Näkee taivasvalot, nostaen sielukasvot puhtaat ja jalot. MAX DAUTHENDEY (1867-1918) SUN SILMÄS HILJAISET Sun silmäs hiljaiset suo vuoteekseni. Se paikka hiljaisin on maailmassa. Sun katsees varjoon hyvä jäädä on. Sun katsees hyvä on kuin vieno ilta. Maan piiristä on pimeästä vain yksi ainut askel taivaan porttiin. Mun maani loppuu sinun silmissäsi. SYVÄSS’ ASTUMME HIEKASSA Syväss’ astumme hiekassa, merta päin, ja nääntyvin askelin, käsikkäin. Kera käy meren henget hirveät. Joka hetki me olemme pienemmät. Lopuks pienen pieninä astutaan meren pohjalla samaan simpukkaan; siki-unessa kasvamme kirkkauteen ihanast’ ihanampahan, helminä veen. HARMAAT ENKELIT Harmaat enkelit kulkevat ympärilläni, katsovat murheella sinua, sieluni, seisovat hervottomin siivin tuhkakummun ääressä, miettivät; ulkona ja sisällä on ilta, sieluni. GUSTAV SCHÜLER (1868-1938) ILTA Oi tule, ilta tullut on. Me sitä kaipasimme niin. Tuoss’ on se nyt. Ja viitta yllä se nojaa vanhaan poppeliin. Nyt silmänsä se auki luo ja katsoo, nyökkää, vallaton, Yön silmät – sinun silmäs ovat, ja huulet yön – sun huules on. FRANZ EVERS (1871-1947) NUORUUS Oratuomen tuoksuvan alla – kai tunnette paikan sen? – nuor’ paimenpoikanen siellä luki aamusiunauksen. Vei lampaansa laitumelle yli aurinkoisen maan; hänet nummella uuvutti helle, hän uneksi uniaan. Oratuomen tuoksuvan alla – kai tunnette paikan sen? – nuor’ paimentyttönen siellä luki iltarukouksen. Tuli nummelta tuulenhenki, hänen suuteli hamettaan. Ja kumpikin, kumpainenki näki ensi uniaan. CHRISTIAN MORGENSTERN (1871-1914) LINTU SYNKKÄMIELI Yli maailman lentää musta lintu, kovin’ surullinen sen laulu on... Ken kuulee sen, hän ei muuta kuule, ken kuulee sen, hältä päättyvät päivät, ei katsoa saata hän enää aurinkoon. Joka sydänyö, joka sydänyö se nukkuu sormilla Kuoleman. Tämä hiljaa silittää sitä, sanoo sille: »Nyt lennä, lintuni, taas! Nyt lennä, lintuni, taas!» Ja huiluäänin se lentää yli maan. METSÄN YÖSSÄ Metsän yössä kuljit polkuasi, omaa jalkaas edes nähnyt et. Pelon voitti tieto tunnossasi: Ties johdattaa. Tuhat tuskan ansaa matkallasi. Mik’ on päätös viimein? Vapiset. Pelon voittaa tieto tunnossasi: Ties johdattaa. RAINER MARIA RILKE (1875-1926) SYKSY Ja lehdet putoo, kaukaa jostakin, kuin taivaan puistikot ois lakastuneet; nuo pienet kieltäjät, ne maahan hajoo. Maan raskas pallo öissä kauas vajoo pois tähtisikermästään etäisyyksihin. Me kaikki vajoamme. Tämän käsi vajoo. Ja katso: saman kaikessa mä nään. Mut Eräs sentään pitää kaiken, mikä vajoo, niin rajattoman lempeästi kädessään. ALFRED MOMBERT (1872-1942) PUUTARHASSA Ei himoiten, mut täynnä rakkautta käyn luoksesi ja kysyn suita hiljaa: Sä minut tahdotko? Näin kevään aikaan istun mielelläni puutarhain kastehisten siimekseen, kun tuulenhenki tulvii kukkasaran yli. Puutarhurin jos vanhan kohtaisin, mä puhun mielelläni hänen kanssaan neljänneksen, niin, hänen pensaistaan ja hänen maastaan. Ja lintu laulaa puussa. Me puhelemme, mekin: mitä puhelevat ihmiset. Jos silloin otan puusta lehden ja panen suureen kätehesi sen, niin sinä tunnet sen: on sydämeni sinun. PEHONEN (Der himmlische Zecher, 52) Minä nojaan ikkunasta maailmanavaruuteen. Kirjava perhonen liihoittelee maailman halki. Se tanssii lähemmäksi. Se asettuu ikkunanlaudalle. Sen silmien lasissa, sen siipien silkissä säilyy kaikkien kirjavien tähtien värivalo. Se lyö siipiään: ja värit kipunoivat humaltuneen pääni yli – vihreä, ja kaukaisimman tähden vieras puna – minun ylitseni sisään ikkunasta. MEREN POHJASSA LEPÄSIN (Der himmlische Zecher, 67) Meren pohjassa lepäsin unen-jäykkänä. Ylläni katto kirkkaan, ohuen jään. Rannalla seisoivat korkeat kuuset. Lumesta valkeat. Niiden kuvat valvoivat hiljaa ympärilläni syvyydessä. Auringon näin ja tähdet kylminä, talvenvalkoisina meren yllä. * * * Maailman halki liukui varjo. Astui luokseni alas mereen. Suuren kotkan näin minä liitävän vahvojen siipien varassa vapaana meren yllä. * * * Alemmaksi liiteli kotka nyt. Kuusissa helisi lumi, keinuivat vihreät oksat, valkoiset pallot hypähtelivät maahan. Salamoivat pisarat. Aaltoja vaelsi meressä, heräsi yksi, se puhui sisar-nukkujalle, vyöryi tämä; ja kolmas soi. Aivan luonani syvyydessä, kangistuneen ruumiini, henkeni luona tunsin mahtavan-lämpöisen rinnan, tunsin kotkan lemmenkatseen meren yllä. * * * Kevät tuli. Nyt kimalsi meri. Kulkivat kultaiset tuulet. Kasvoi tummanpunainen kukka ruumiistani. Korkealle. Välkkyvän-vyöryvän veden läpi Yleni vedestä esiin. Katsoi kotkankatsetta kohti. * * * Alas ampui kotka. Meren pohjasta irti tempasi kukan. Tempasi irti _minut_, kaikista syvistä juurista irti – hymyili – tempasi! – värjyi! – Liiteli: liiteli mahtavasti meren luota pois. * * * Haamun näin. Taivaalta poimi se tähtiä kirjavan kimpun. Lentomme tunsi se – kääntyi: – _Hän oli isäni._ – Vinhuen varisivat tähdet nyt hänen käsistään. Hän tavoitti minua – ulvonnassa myrskyjen suurten! Hän tavoitti minut – ukkospilvien välistä! Kotkani siipien ja kynsien välistä. * * * Avaruuksista nousivat jyrkästi mustat kukat. Katsoivat kotkankatsetta kohti. * * * Kotkan näin minä kaukana liitävän. Synkkänä myöhäissyksyn pilvenä riippuvan kuihtuvan maailman yllä. Mustista kukista, murhe-kukista kaukaisista solisten virtasi tähtiä. Hän joka ylhäällä kantoi minua, korkea loihtija, isänrintaansa vasten painoi minut, punaisia hän suuteli kukkiani, jotka nyt vienosti haihtuivat palavaan pilveen, kiertäen häntä ja peittäen ihanat silmänsä hänen... Palava pilvi! KUUN TAHI AURINGON TÄHDEN Kuun tahi auringon nähden runotyöhöni lähden – ani harvoin paistaissa tähden. Minä pienemmät valot jätän teille, te saksalaiset runoniekat jalot. ELSE LASKER-SCHÜLER (1869-1945) ME KAKSI Tuo ilta kukkaistuoksuin kaipuun nurmikkoomme, ja vuorill’ loistaa kuura lailla timantin, ja taivahalta pilkistää pää enkelin, ja me kaksi paratiisiss’ oomme. Ja koko elo ihmeellinen kuuluu meille, tuo tähdin kuvitettu kirja vailla rajaa, miss’ etäisyyksiin pilvipedot toisiansa ajaa, ja pyörretuuli nostaa meidät kotkain teille! Ja hyvä luoja näkee lapsuusuniaan taas paatatiisista ja leikkitovereistaan... Ja ruusut katsoo meihin oaspanssareistaan... Puut viheriät peitti vielä synkän maan. ALBERT EHRENSTEIN (1886-1950) VAELTAJAN LAULU Ystäväni ovat häilyviä niinkuin ruoko, heidän sydämensä istuvat heidän huulillaan, puhtautta eivät he tunne; tanssia tahtoisin heidän päänsä päällä. Tyttö jota rakastan, sielujen sielu sinä, valittu, valosyntyinen, koskaan et sinä katsonut minuun, sinun sylisi ei ollut valmis, minun sydämeni paloi tuhkaan asti. Minä tunnen koiran hampaat, Viima-päin-kasvoja-kadulla minä asun, seula-katto on minun pääni päällä, home pitää seinillä iloaan, niissä on hyviä koloja sateen varalta. »Tapa itsesi!» sanoo veitseni minulle. Loka on makuusijani; korkealla ylläni juhlavammissa vetävät vihamieheni kuu-sateenkaarta. EPÄTOIVO Viikkokausiin en sano yhtään sanaa; yksin elän ja kuihdun. Taivaalla ei pala yhtään tähteä. Tahtoisin kuolla. Ahdistus himmentää silmäni, kyyristyn johonkin loukkoon, tahtoisin olla pieni kuin lukki, mutta ei kukaan muserra minua. En ole tehnyt pahaa yhdellekään, autoin vähän hyvässä kaikkia. Onni, ei minun pidä sinua näkemän. Ei tahdota haudata minua elävältä. FRANZ WERFEL (1890-1945) PUHTAUDEN RUKOUS Oi minun Isäni, taaskin on tullut yö, tuo vanha ja aina sama, läpi kaikkien meidän, ihme-sokeiden, ihmeiden keskellä käyden. Ja hetki on tullut ihmisten, syvästä tunnustähdestä tiedotonten, astua vetensä ääreen, kastaa päänsä ja likaiset kätensä pestä. Oi maan pyhä vesi, kaksinkerroin määrätty juotavaksi ja puhdistamaan! Oi minun Isäni, Jumala, oi pyhä Vesi henkimaailman! Enkö sinun vilpoisuuttasi kaivaten tietäisi, että sinä virtaat ja loiskut, enkö minä myös epäuskossani sinun pulppuamistasi kuule? Alas painan pääni ja lampunpiirin kateuteen sen vajota annan. Kurkoitan käteni sinulle, niinkuin lapsi, joka illalla kylpyä vartoo. Nyt päivän valheesta itseni koota tahdon ja tosi tänä hetkenä olla. Ajan itseni karsinaani, kunis turhamielisyyteni ulvonta vaikenee. Vihamiestään vastaan, oi minun Isäni, lauloi psalmistasi, vihamiestäni vastaan, oi minun Isäni, nyt minä psalmini laulan myös! Vihamiehiä ei ole minulla, sillä ei vihaan ihmisen rakkaus riitä. Vihamies on minulla vahva, hän minua saartaa ja kaikille porteilleni hän kolkuttaa. Vihamies on minulla, oi minun Isäni, pöytäni ääressä istuu hän, ylensyömän tuo; kädet kuivettuneet ristissä paastoan itse, ja ikkunan takana seisoo nälkäisten lauma. Vihamies on minulla, hän ylenkylläisenä savukettaan polttaa ja paisuu vatsaltaan; yhä pienemmäksi minä itse käyn, minun täytyy katsoa, kuinka hän sieluni aarteilla mässää. Vihamies on minulla, oi minun Isäni; on sanat parhaatkin lorujuttuja hälle ja itsepetosta. Vihamies on minulla, silmänpalvelijaksi hän tekee tuntoni, rakkauteni hän velttouteen tukahduttaa. Vihamies on minulla, kaikkeen kehnouteen hän johtaa, myös pelipöytien ääressä voiton-iloon, minut joka kuitenkin jumalallisen nautinnon mestari olen. Vihamieheni miksikä loit, minun Isäni, miksikä synnytit minut tähän kaksinaisuuteen? Miksi et lahjoita minulle ykseyttä ja puhtautta? Oi Vesi, puhdista minut ja yhdeksi tee! Katso, aina ja yhä sinun tietoiset lapsesi vaikertavat kaksi-luvun tähden. Minä vajotan pääni valoon ja sinulle pestäviksi käteni kurkoitan. Minut vapaaksi päästä ja puhdista, Isä, vihamieheni surmaa, surmaa minut, hukuta tämä minuus! Miten autuaita ovat yksinkertaiset ja tiedottomat; autuaita yksinkertaisesti hyvät ja pahat! Eripuraiset, kaksinaiset, lihovat ja kuihtuvat vasta-näyttelijät – poloiset ovat he, poloiset. Oi pyhä Vesi, sinun suuruutesi, minun suuruuteni tähden, auta minua! JOHANNES R. BECHER (1891-1958) MIELIPUOLI Hän kautta suurten kaupunkien kiiti yöllä, hei. Hän ilotulitusten pauhun kuuli, katsoi liekkivyöhön. Ja pölypyörre hänet vihertävän taivaan meren halki vei. Ja linnan palavan hän katoll’ istui kyyrysissään, ulvoi yöhön. Ja katu heittäytyi ilmaan, hamaan sakaraiseen kuun kellastuneen reunaan kiemurrellen verkalleen ja siitä hypähtäen iltatähteen puhkuvaiseen, mi tulta sylki, — tuosta voivotus ja pakko paluuseen. Hän syöksyi kuumiin katukiviin vihrein silmin, vaahtosuin. Ja patsahaks jäi huuto hänen huulilleen. Ja joku hevoskaakki lauloi aivan hiljaa, uneksuin — ja valkohunnut liehui hänen ohitseen. Ja tornit korkeat ja muurit luhistuivat. Ja katot upposivat liekkimeriin pauhaaviin. Ja kirkot polvistuivat. Vuoret uivat, ne sateenkaarten alla uivat kaupunkiin. Mut silloin kulki huikaiseva säde otsan läpi. Se helisi. Ja lokkiparvet lentoon säikähtivät. Ja kukkametsät valkoisina hautasivat hänet. WALTER HASENCLEVER (1890-1940) KUOLINILMOISTUS Kun tänä aamuna raskaasta unesta havahdin, näin minä hämyssä liehuvan vienon enkelin. Kuolinilmoituksesta näin sanat äidin nää: »Harhaan vietiin lapseni, silti hän rakkaaks jää.» Kumartui vuoteeni ylitse suuri suru nyt: oon minä myöskin äidin lapsi, myös olen eksynyt. Näin tuon toisen kasvot, oi hänen kurjuuttaan; rakastunut, humalpäinen myös, vajos tautiin kauheimpaan. Eikö hän myöskin seisonut yössä laitakaupungin, itkenyt virran partaalla yksin, silmin polttavin? Hiipinyt katuja myös, ohi lyhtyjen punaisten, ilolla lähtenyt iltaan, aamulla nääntyen. Tyytynyt tylyjen, vieraiden ihmisten ateriaan, nukkunut kylmissä huoneissa, paidatta, viluissaan, – äiti on antanut alusvaatteita, hiukan rahaakin; kaikki on ollut hyvin. Hän on äidin rakkahin, Veljeni tähtien alla: sun tunnen köyhyytes. Hetkenä tänä olet armias lohtu sun veljelles. Hengitä et sinä enää nyt napapiirissä maan, myrsky ei saa sinun lapsentukkaasi hulmuamaan; katso – on kuolossa tuo sana äitis ikuisin unhosta kantanut pois sinut siivin kultaisin. Mentyä raskaan yön, kun heräsin unestain: veljeni tähtien alla! Mink’ onnen sulta sain. *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUNIS SAKSA *** Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed. Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. START: FULL LICENSE THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license. Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. 1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that: • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.” • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works. • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. • You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws. The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate. While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate. Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org. This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.