The Project Gutenberg eBook of Runovihkonen nuorisolle: Pieni valikoima alkuperäistä suomalaista runoutta, by

Pieniä elämäkerrallisia tietoja
Laulu Suomessa. Jaakko Juteini
Oma maa. Kallio
Pääskyselle. F. P. Kemelli
Kotomaamme. Juh. Fr. Granlund
Kevät. Juh. Fr. Granlund
Varpunen. Abraham Poppius
Punkaharjusta, Olli Kymäläinen
Surulaulu 1850 vuod. kiellosta. Antti Puhakka
Savolaisen laulu. A. Oksanen
Suomen valta. A. Oksanen
Koskenlaskijan morsiamet. A. Oksanen
Tunnon rauha. A. Oksanen
Säkenet. A. Oksanen
Syksytoiveita. A. Oksanen
Suomen salossa. Yrjö Koskinen
Virsi kotimaan puolesta. Suonio
Suksimiesten laulu. Suonio
Varpunen. Suonio
Lumisateella. Tähden tuikkiminen. Suonio
Joki. A. Rahkonen
Luoja tietää, sinä et. Olli Vuorinen
Eksynyt. Lasten laulu lintusille. Olli Vuorinen
Suomelle. Paavo Cajander
Salomaa. Paavo Cajander
Runolaulaja. Paavo Cajander
Eräässä kansanjuhlassa. Paavo Cajander
Kuva. Paavo Cajander
Matkamies. Paavo Cajander
Isänmaani. J. H. Erkko
Oi jos oisit, sydämeni. Niittypuro. J. H. Erkko
Sinikaunokki. Vanha mummo. J. H. Erkko
Aallon kehtolaulu. Iisa Asp
Kevätlaulu. Uno von Schrowe
Pieni mierolainen. Uno von Schrowe
Kirkkovenheessä. Juhani Piet. Hannikainen
Synnyin seutuni. Santavuoren tappelu. K. Kramsu
Vanhus. K. Kramsu
Unen tullessa. J. Mustakallio
Paimenen pyhä. J. Mustakallio
Pääskylle. J. Mustakallio

Jaakko Juteini, syntynyt talonpoikaisista vanhemmista Hattulassa 1781, oli maistratin sihterinä Viipurissa, missä kuoli 1855. Harjoitti mielityönään kirjailemista suomenkielellä ja on jättänyt jälkeensä suuren joukon runoja ja suorasanaisia teoksia.

Kallio (Samuli Kustavi Bergh), syntynyt Oulussa 1813, suoritti yliopistossa tuomaritutkinnon, mutta joutui sokeaksi; kuollut 1853. On kirjoittanut ainoastaan muutamia, mutta erittäin kauniita runoja.

Frans Pietari Kemell, syntynyt 1817, kuollut kappalaisena Ala-Kiimingissä 1857.

Juhana Fredrik Granlund, syntynyt köyhistä vanhemmista Porissa 1809, pääsi ahkeruutensa kautta kirjapainon omistajaksi Turussa, jossa kuoli 1874. On kirjoittanut koko joukon pieniä runoja.

Abraham Poppius, Juvan kappalainen, kuoli 1866. Taisi hyvin suomenkieltä sekä kirjoitti sujuvia ja kauniita runoja.

Olli Kymäläinen, mylläri Heinävedellä, kuoli 1855. Sepitti paljonkin kauniita runoja, mutta suuri osa niistä on unohtunut, kun K. ei osannut kirjoittaa ja siten runojansa säilyttää.

Antti Puhakka, syntynyt 1816 Kontiolahdella, tuottelias ja terävä talonpoikainen runoilija. On istunut talonpoikaissäädyssä useimmilla valtiopäivillä.

A. Oksanen (August Engelbrekt Ahlqvist), syntynyt Kuopiossa 1826, Suomen kielen ja kirjallisuuden professori yliopistossa. Hänen verrattoman kauniit runonsa ovat ilmaantuneet painosta "Säkenien" nimellä.

Yrjö Koskinen, syntynyt Vaasassa 1830, tuli 1863 yleisen historian professoriksi yliopistossa, v. 1882 senatoriksi, aateloittiin v. 1884. On kirjoittanut etupäässä mainioita kansamme historiaa koskevia teoksia.

Suonio (Julius Leopold Fredrik Krohn), syntynyt Viipurissa 1885, ylimäär. professori suomenkielessä, kirjoittanut paljon viehättäviä runoja, historiallisia ja kielitieteellisiä teoksia y.m.

Aleksanteri Rahkonen, syntynyt 1841 Viipurin pitäjässä, ylioppilas, kirjailija, kuollut 1877.

Olli Vuorinen (Berg), syntynyt Uukuniemellä 1842, kansakoulunopettaja. Kirjoittanut koko joukon onnistuneita runoja.

Paavo Cajander, syntynyt Hämeenlinnassa 1846, filosofian maisteri, kirjailija, on kirjoittanut ihania runoja sekä erittäin taitavasti suomentanut varsinkin Shakespearen näytelmiä.

Juhana Henrikki Erkko, syntynyt Orimattilassa 1849, Vilken alkeiskoulun lehtori Viipurissa. On ollut hyvin tuottelias sievien laulurunojen tekijä.

Iisa Asp, syntynyt Utajärvellä 1853, oli Jyväskylän seminarissa, kuoli siellä jo v. 1872.

Uno von Schrowe, syntynyt Hartolassa 1853, opettajakandidati, kirjailija, kuollut 1886.

Jooseppi Mustakallio, syntynyt 1857 Pyhäjärvellä (Oulun läänissä), filosofian kandidati, opettaja.

    Arvon mekin ansaitsemme
    Suomenmaassa suuressa,
    Ehk'ei riista riemuksemme
    Saavu miesten maatessa;
    Laiho kasvaa kyntäjälle,
    Arvo työnsä täyttäjälle.

    Suomen poika pellollansa
    Työtä tehdä jaksaapi,
    Korvet kylmät voimallansa
    Perkaapi hän pelloksi;
    Rauhass' on hän riemullinen,
    Mies sodassa miehuullinen.

    Opin teillä oppineita
    Suomessa on suuria,
    Väinämöisen kanteleita
    Täällä tehdään uusia;
    Valistus on viritetty,
    Järki hyvä herätetty.

    Suomen tytön poskipäihin
    Veri vaatii kukkaset,
    Hall' ei pysty harmaa näihin,
    Näit' ei pane pakkaset;
    Luonnossa on lempeyttä,
    Sydämessä siveyttä.

    Vallan autuas se, jok' ei nuorena sortunut maaltaan,
    Hyljätty onnensa kanss' urhoin haudoilta pois.
    Ei sopis miehenä näin mun nuhdella taivahan töitä;
    Mutta mun syömeni taas tahtovi huoata ees.
    Kun minä muistan sen yön, jona rakkailta rannoilta luovuin,
    Nousevat silmiini nyt vieläkin viljavat veet.
    Ei mun mielestän', ei mee Pohjolan tunturit, joilla
    Lasna ma kuuntelin, kuin sampo ja kantelo soi;
    Siell' eli toimessa mies ja Wäinöstä lausuivat urhoot,
    Poiat ja karhut puun juurella painia löit.
    Raittihit talviset säät, revon-tult' oli taivahat täynnä,
    Kaunihit katsoa kuin aamun alkava koi.
    Oi, kesäiset Pohjolan yöt, joina aurinko loistaa
    Myötään, päilyen veen vienossa taivahan kans'!
    Teille jos Onnetar sois mun vielä, niin tuntisin kaikki,
    Saaret ja salmet, ja myös taivaalla tähdet ja kuun.
    Siellä mun mieleni on ja siellä mun muinoiset muistoin,
    Sinne mun kultani jäi, sinne mun ystävän' myös.
    Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks,
    Kauniimpi, kalliimpi on mulle mun syntymä-maa!

    Oi pääsky, lintu pienoinen,
    Sä riemurinta kaunoinen!
    Jo taasen riensit Pohjolaan,
    Jo taasen löysit meidän maan.

    Oi, tuttu mulle vanhastaan!
    Sun ääntäs taas ma kuulla saan;
    Noh, terve, terve tultuas,
    Sä ystäväni armias!

    Sä kaunokieli, kultasuu!
    Oi, kuinka laulus luonnistuu.
    Kun lennät ilmass' liehuten
    Ja riemuvirttä veisaten.

    Min vuoksi, pääsky, Pohjolaan
    Sä riennät? Oi sä riennät vaan
    Sen kauneutta katsomaan,
    Sen ihanuutt' imehtimään.

    Sen saaret, salmet, laaksolot.
    Sen kuusikot, sen koivikot,
    Sen kukkaset koreudessaan, —
    Et löynne, pääsky, vertojaan!

    Sen taivas ehtookullassaan,
    Sen aamurusko loistossaan,
    Ne toi sun, pääsky, Pohjolaan,
    Ne sai sun tänne lentämään.

    Sun Pohjolassa, herttainen,
    On rakastella rauhainen;
    Sun tääll' on lysti ollakses
    Ja armas aikaellakses.

    Täällä, Pohjan tähden alla,
    On nyt kotomaamme;
    Mutta tähtein tuolla puolen.
    Toisen kodon saamme.

    Täällä on kuin kukkasella
    Aika lyhyt meillä;
    Siellä elo loppumaton,
    Niinkuin enkeleillä.

    Täällä sydän huokailee ja
    Itku silmän täyttää;
    Siellä sydän iloitsevi,
    Silmä riemun näyttää.

    Sinne toivon siivillä jo
    Sydän pieni lennä!
    Siellä kun on kotomaani,
    Sinne tahdon mennä.

    Tou'on aika lähenee,
    Kylmät hallat vähenee,
    Päivä kirkkahasti
    Paistaa, ihanasti
        Korkealta,
        Taivahalta
    Siintävältä, loistavalta.
    Virta vilpas vieriää,
    Järven laine kieriää
    Hiljallehen rantaan,
    Pois katoopi santaan.
    Koivut, haavat
    Lehden saavat,
    Tuomet, raidat kukoistavat.
    Pensaat ja puut,
    Niityt ja haat,
    Laksot ja muut
    Ruohoiset maat
    Kaunistuvat ihaniksi.
    Saaret, mantereet,
    Luodot, tantereet
    Muuttui taas jo tuttaviksi.
    Kukkula ja suo,
    Kaikkityyni tuo,
    Hauskuutensa tullessaan.

    Pienet linnut visertää,
    Pyyt ne puissa viheltää,
    Teeret kuhertavat.
    Kumppaninsa saavat
        Pikkuisetkin
        Lintusetkin,
    Itse pienet perhosetkin.
    Sorsat ruo'istohon ui,
    Kyttä maahan kumartui,
    Rastas laulaa puussa,
    Äijä lahden suussa
    Ruuhessansa
    Verkostansa
    Päästeleepi saalistansa.
    Tuohen ja muun
    Astian tuo
    Ympäri puun
    Lapset ja juo
    Mahlajaansa naureskellen.
    Sitten lähdetään
    Leikittelemään
    Luikaten ja lauleskellen!
    Kiekot kieppumaan,
    Pallot paukkumaan,
    Mailallansa kukin lyö.

    Paimentorvi paikoin soi,
    Äijä laitumelta toi
    Touko-pellollensa
    Pari-hevosensa.
        Lapset kanssa
        Lampaissansa
    Soittelevat huilujansa.
    Nuori kansa tuomistoon,
    Maahan istui ruohistoon;
    Naiset kukkasista
    Kaiken-muotoisista
    Vääntää vaulat,
    Suuret paulat
    Kaunistamaan päät ja kaulat.
    Niin kevät tuo
    Riemuja vaan,
    Uudeksi luo
    Luonnon ja maan
    Hauskuudeksi sydämelle.
    Laihot toukokuun,
    Kasvut maan ja puun
    Muistuttavat ihmiselle
    Uutta elantoo,
    Uutta olentoo,
    Uutta eloo elämään.

    "Varpunen, sä räivä,
    Joka talvipäivä
    Kärkyt seutuvilla kartanon.
    Jos ois sulla mieltä,
    Pahan ilman tieltä
    Menisit, kuin pääsky mennyt on."

    "Päällä kurkihirren
    Pidät ääntä virren,
    Kadehdittun' yli kaiken maan.
    Eikä kukaan pidä
    Sirkutustas sitä
    Laulun arvoisena ollenkaan."

    Varpunen se vastaan,
    Tuuditellen lastaan,
    Pilpatti ne syyt,
    Miks' ei täältä lennä,
    Miks' ei pois voi mennä,
    Niinkuin kiurut ja kuin peltopyyt?

    "Syy on isä vainaan,
    Miks hän meni naimaan,
    Harmajana, päistäröityin päin!
    Elänyt ei kauan,
    Jätti lapsilauman,
    Minä pahnan pohjimmaiseks jäin!"

    "Tuskin vielä lensin,
    Kun jo kurjet ensin
    Läksi matkatielle ajallaan,
    Vaikk' ol' vilja vielä
    Koskematta siellä
    Haasioilla tai myös hajallaan."

    "Minä kiljuin heille:
    Eipä kiiru meille,
    Ennen kuin nää kaikki syödyks saan.
    Mutta syönnin alla
    Pakkanen ja halla
    Jääksi jähmetytti järven, maan."

    "Kun ois silloin tiennyt,
    Kuinka nyt on vienyt
    Talvi kaiken, minkä kasvoi maa,
    Oisin lentänynnä,
    Muiden kanssa ynnä,
    Vaivallakin valtameren taa."

    "Vaan kun päivä palaa,
    Kultiansa valaa
    Yli hangen, yli meren, maan,
    Talvi herkiääpi,
    Kevät kerkiääpi, —
    Silloin uuden mielen saan."

    "Kosiin menen, palan,
    Luvan saan, teen valan
    Minun kaunokaiselleni.
    Pian työtä lisää
    Taivaallinen Isä
    Mulle ja mun ainoiselleni."

    "Ensin tehdään pesää,
    Sitten kaiken kesää
    Pesä pienoisilla täytetään.
    Niist' on kyllin työtä,
    Niitä juottaa, syöttää,
    Niitä pellollakin käytetään."

    "Nyt mä pidän majaa
    Pitkin katon rajaa,
    Enkä niinkään ole turvatta.
    Vasten Luojan mieltä
    Räystähältä sieltä
    Eipä varpuistakaan murhata."

      Oli kerta miestä kolme,
    Jotka sattuivat Savosta
    Kulkemahan kuuluisahan,
    Haluisehen Helsinkihin.
    Tuunan salmehen tulivat,
    Joss' on saari salmen suussa;
    Yli salmen saatettihin
    Sille puolen Punkaharjun.
      Astuvat ylämäkeä,
    Käänteleivät, katseleivat,
    Istuvat, ajattelevat;
    Kuuntelevat kukkumista,
    Kesä-linnun laulamista,
    Kuinka siinä linnut lauloi,
    Linnut lauloi, metsä soitti.
    Antoi aurinko ilonsa,
    Päivä paistoi pitkin nientä;
    Siitä koko luonto liikkui,
    Ilma silmissä iloitsi,
    Ilahutti ihmiskunnan.

      Kaikki' näitä katsellessa,
    Läikkyviä lähtehiä,
    Järven, lahen lainehia,
    Kerran vielä keskenänsä
    Miehet mielestä hyvästä
    Puhelevat puolestansa:
      "Kun ois tässä kukkasia,
    Lehtipuita lempehiä,
    Oksakaan omenapuuta,
    Oisipa osa hyveä
    Paratiisin maan paria,
    Aatamin asunto-maata!"
      Tuosta kärryihin kävivät,
    Rupesivat rattahille:
    Ratas vieri tietä myöten,
    Aatos Luojan töitä myöten.
    Ajoit siltoa sinistä
    Sekä harjua haluista;
    Siell' on puista portti tehty,
    Katu-varret kaunistettu.
    Tämä silta on silloin tehty,
    Kun on kuu kokohon pantu,
    Kun on aurinko aljettu,
    Laskettuna maan perustus;
    Viel' ei vaivu vuoliaiset,
    Eikä arkut alta murru!

[V. 1850 tuli kielto, ett'ei suomeksi saa painattaa muuta kuin uskonnollista ja taloudellista kirjallisuutta. Tämä luonnoton kielto jonkun ajan päästä kuitenkin poistettiin.]

    Ei ole vielä lintu raukat
    Mitannunna mieltään
    Pitämähän pienempänä
    Liian suurta kieltään.

    Eikö liene asetusta
    Ensinkänä tienneet,
    Kun on aina rallatusta
    Ennellähän pienneet.

    Vaan jos vanhat pitkäparrat
    Rähinänne kuulee,
    Niin he meitä laulamahan
    Opettavan luulee.

    Sitten teidän rähinänne
    Pian kohta puuttuu;
    Kaikki koirankuonolaiset
    Meidän päälle suuttuu.

    Minä neuvon lempeästi
    Asetusten mukaan:
    Nyt ei ole laulannolle
    Julkinaista lupaa.

    Minun raukan laulantoni
    Esivalta kielti,
    Koska minä iloisesti
    Joutohetket vietin.

    Niin nyt soisin että vielä
    Saisi linnut laulaa,
    Eikä pantais milloinkana
    Heille paulaa kaulaan.

    Sitten riemurallatusta
    Saisin vielä kuulta,
    Vaikka kohta laulun mahti
    Unehtuupi multa.

    Koska pääsky enemmältä
    Laulamahan yltyy,
    Silloin vesi silmistäni
    Yhtenähän hyrkyy.

    Vaan kun rastas lauleleepi
    Lehdikossa salaa,
    Sitten luonto laulamahan
    Minullakin halaa.

    Sitten laulan hiljaisesti
    Siellä hänen mukaan:
    Lillin, lallin, tillin, tallin,
    Ett'ei kuule kukaan.

    Käköseni kultarinta,
    Älä kuku mäellä,
    Siitä saapi paha huuto
    Väkivallan väellä.

    Mene tuonne kukkumahan
    Lehtovaaran rotkoon,
    Minä tulen kuulemahan
    Illoin, aamuin notkoon.

    Ja jos siellä laulavani
    Jonkun kerran kuulet,
    Älä toki ilmoita, kun
    Venäjälle tullet!

    Mun muistuu mieleheni nyt
        Suloinen Savonmaa,
    Sen kansa kaikki kärsinyt
    Ja onnehensa tyytynyt,
        Tää armas, kallis maa!

    Kuin korkeat sen kukkulat,
        Kuin vaarat loistoiset!
    Ja laaksot kuinka rauhaisat,
    Ja lehdot kuinka vilppahat,
        Kuin tummat siimehet!

    Sen salot kuin siniset on,
        Puut kuinka tuuheat,
    Ja kuin humina hongikon
    Syv' on ja jylhä, ponneton,
        Ja tuulet lauhkeat!

    Ja kussa tähdet tuikkavat
        Kovalla talvella,
    Ja kussa Pohjan valkeat
    Suloisemmasti suihkavat
        Kuin Savon taivaalla?

    Tok' yhtä vielä muistelen,
        Sen suihke armaampi,
    Se silmä on Savottaren,
    Johonka taivas loistehen
        Ja sinens' yhdisti.

    Me emme liioin kerskuko,
        Sanomme kumminkin:
    Muu Suomi, ellös ilkkuko,
    Jos meill' on hoikka kukkaro,
        Jos köyhiks' keksittiin.

    Useinpa pelto kultainen
        Se sulla kellerti,
    Kim meidän vaivan, viljehen
    Kumohon löi vihollinen
        Ja poltti tuhkaksi.

    Ja monta kertaa sattui niin,
        Kun meitä vainot löit,
    Kun vaimot, lapset kaadettiin
    Ja miehet sortui sotihin,
        Sä rauhan leipää söit.

    Jos kielin voisi kertoa
        Näkönsä vanhat puut,
    Ja meidän vaarat virkkoa,
    Ja meidän laaksot lausua,
        Sanella salmensuut;

    Niin niistäpä useampi
        Hyv' ois todistamaan:
    "Täss' Savon joukko tappeli,
    Ja joka kynsi kylmeni
        Edestä Suomenmaan!"

    Siis maat' en muuta tietää voi
        Savoa kalliimpaa,
    Ja mulle ei mikään niin soi
    Kaikesta, minkä Luoja loi,
        Kuin: "armas Savonmaa!"

    Nouse, riennä, Suomen kieli,
    Korkealle kaikumaan!
    Suomen kieli, Suomen mieli,
    Niiss' on suoja Suomenmaan;
    Yksi mieli, yksi kieli
    Väinön kansan soinnuttaa.
    Nouse, riennä, Suomen kieli,
    Korkealle kaikumaan!

    Suomalaisen kuokka, aura
    Kyntäneet on Suomenmaan;
    Kasvoi vehnä taikka kaura,
    Maa on meidän perkamaa.
    Kelläs täss' ois äänen vuoro
    Meidän maata johdattaa?
    Nouse siis sä, Suomen kieli,
    Korkealle kaikumaan!

    Suomalainen yksin kesti
    Ruton, näljän aikana,
    Yksin miekallansa esti
    Vihollisen maastansa;
    Suomalain' siis yksin käyköön
    Käsin ohjiin onnensa.
    Nouse, nouse, Suomen kieli,
    Korkealle kaikumaan!

    Äänisjärvi, Pohjanlahti,
    Auranrannat, Vienansuu,
    Siin' on, Suomalainen, mahti,
    Jok' ei oo kenenkään muun,
    Sillä maalla sie oot vahti;
    Älä ääntäs halveksu!
    Nouse, riennä, Suomen kieli,
    Korkealle kaikumaan!

    "Äl', armas Annani, vaalene,
    Jos Pyörtäjäkoski pauhaa!
    Sen voimaa en tosin vallitse,
    Ei löydä se koskaan rauhaa,
    Mut kellä sen kalliot tiedoss' on,
    Niin sille se nöyr' on ja voimatoni"

    Näin virkkoi Wilhelmi Annalleen
    Ja itsekin purteen astuu,
    Ja päästi purtensa valloilleen,
    Sen koskessa laidat kastuu,
    Ja Pyörtäjän luontoa katsomaan
    Nyt Wilhelmi vei tätä morsiantaan.

    "Voi kuinka kirkas on illan kuu
    Ja välkkyvä virran kalvo!
    Ei linnut liiku, ei oks', ei puu,
    Ei muut kuni tähdet valvo;
    Voi, kuinka nyt kuolema kaunis ois,
    Kun kultansa kanssa nyt kuolla vois!"

    Näin Anna äänteli hiljalleen,
    Sen silmähän kyynel' entää;
    Mut koski kiihtyvi eellehen,
    Sen voimassa venhe lentää;
    Vaan Wilho on oppinut laskemaan,
    Tää kulku se on hänen riemujaan.

    Jo laski poikana purressaan
    Hän Lyyjoen kaikki kosket,
    Useinpa Pyörtäjä kuohuillaan
    Se kasteli hältä posket;
    Ei paatoa löytynyt yhtäkään,
    Jot' ei olis tottunut välttämään.

    Mut kosken kuumassa kuohussa,
    Juur' jossa sen juoksu suorin,
    On, päällä vaahtiten vaippansa,
    Yks' Ahtolan neito nuorin;
    Se Vellamon karjoja paimentaa
    Ja koskien kuohua katsastaa.

    Sydän on Vellamon neidollai
    Sen vaahtisen vaipan alla,
    Ja lemmen liekki se aallossai
    Voi syttyä niinkuin maalla:
    Ja Vilhoa neitonen Vellamon
    Se katsellut kauan ja liioin on.

    Ja tuostapa neitosen rintahan
    On syttynyt outo mieli,
    Povensa kuulevi huokaavan,
    Mut kertoa ei voi kieli;
    Hän kuohujen keskehen istuksen,
    Siin' ainakin Vilhoa vuotellen.

    Niin Vilhon venhe nyt kiiruhtaa
    Kuin Pohjolan vankin myrsky,
    Se kons' on aaltojen harjalla,
    Kons' yltäki käypi hyrsky;
    Mut itse perässä hän pelvott' on,
    Vaan Annasen poski on ruusuton.

    Ilolla Vellamon neitonen
    Sen vastahan uida täyttää:
    "Se Vilho tuo on! Mut toinen ken,
    Jok' immeltä silmään näyttää?
    — Voi, voi mua, Vellamon neitonen,
    Sill' ompi jo kultana ihminen!"

    Jo päättää Vellamon neitonen
    Nyt toivonsa turhan kostaa,
    Ja kosken pohjasta paateren
    Hän äkkiä pintaan nostaa,
    Johon vene Wilhelmin loukahtaa,
    Ja hän kera kultansa kuolon saa.

    Vaan suussa Pyörtäjän vieläkin
    On Vellamon neidonpaasi,
    Se paasi, jolla hän Wilhelmin
    Veneen sekä onnen kaasi;
    Mut neitosen itsensä kerrotaan
    Meressä murehtivan rakkauttaan.

    Ah, kellä puhdas tunto on
    Ja kalvamaton mieli,
    Jonk' ain' on retki polveton
    Ja laittamaton kieli,
    Jot' oikeast' ei luovuttaa,
    Ei väärän puoleen horjuttaa
    Voi vilpin viehätykset;

    Sen silmä aina kirkas on,
    Ja otsa puhdas hohtaa,
    Povess' on sydän pelvoton,
    Jos kunka kumman kohtaa.
    Hän on kuin nuori neitonen,
    Jokaisen mielitehtoinen,
    Vaikk' olkoon vanhus harmaa.

    Kuin yöksi maata painaksen
    Ja luojahansa luottaa,
    Hän kummitusten, peikkojen
    Näköj' ei säiky suotta,
    Vaan yön unittoman lepää
    Ja riemullisesti herää
    Hyvien töiden toimeen.

    Jos korvensyöntä yksinään
    Hän kolkkoakin kulkee,
    Tai meren aallot myrskyillään
    Hätään jos häntä sulkee,
    Hän hämmästy ei silloinkaan,
    Hänell' on rauha rinnassaan
    Ja turva tunnossansa.

    Hän kaunis on kuin kukkainen,
    Raitis kuin kevätaamu,
    Vaan omantunnon-vaivainen
    Se hoippuu niinkuin haamu,
    Ja päivät sekä pitkät yöt
    Sen entiset pahuuden työt
    Hänt' aina ahdistavat.

    Syksyn kolkko, synkkä ilta
    Kattaa kaupungin ja maan,
    Raskahasti rannan aalto
    Vastaa kuusten huminaan.

    Kuusten alla seisoo suojus,
    Sepä kattotorvestaan
    Sukkelasti suitsuttavi
    Säkeniä ilmahan.

    Säkenet ne säihkyellen
    Tuulen kanssa tanssivat,
    Heloittavat hetken aian,
    Tuikahtavat, — sammuvat.

    Lämmintä ei niistä lähde,
    Valkene ei valju yö,
    Mut ne kertoo, kuinka siellä
    Ahkera on alla työ.

    Kaikuvalla kalkkehella
    Seppä rautaa kuonnuttaa,
    Painavilla palkehilla
    Taaskin tulta tupruuttaa.

    Säkeniä uusi sarja
    Lentää yöhön sankeaan,
    Kylän lapset seisottuvat
    Noita tuossa katsomaan.

    Säkenell' ei pitkä kaari
    Ole ilmamatkoaan,
    Tulen vaan saa syttymähän
    Käyden tulta ottavaan.

    Näinpä, lauluni, sä lennä
    Säkenenä säihkyten,
    Nuorten mieltä miellytellen,
    Sytytellen, sammuen.

    Ehkä saisit laulun innon
    Uutta tulta leimuumaan
    Sydämissä Suomalaisten
    Yli kaiken Suomenmaan.

    Poispäin, pois vaan siirtyvi päivä, ja yö yhä karttuu,
    Lehto jo kellastuu, syys hopeoitsevi maan;
    Talvea ennustaa tavienki ja telkkien lähtö,
    — Miekkoset pääsevät pois pakkasen alta ja yön!

    Enpä mä kuitenkaan voi surra, jos talviki tullee,
    Kuin suvenaikainen työn' turha se ollut tok' ei:
    Aumoja on ahoviereni täynnä, ja purnuni paisuu,
    Karjani karttunehen täyttävi rieska ja kuu;
    Jonka ma maan povehen elon uuden siemenen kylvin,
    Ei huku siellä se, ei, vaikka se nyt mätänee,
    Mut suvi uus' kuni kirkastaa taas maita, se nousee
    Uutena viljana vaan tuhvasta taivaasen päin.

    Ihminen, näinpä se sunkin suhtasi on elämässäs,
    Surras syyt' ole ei, vaikkapa vanhaksi käyt,
    Vaikkapa vanhuuden lumi pääsi ja partasi niettää,
    Hiljemmin suonesi lyö, jalkasi horjuen käy.
    Nuorra ja voimasi päivinä teit sinä miehenä työtä,
    Kasvopa karttunut sen nyt isänmaallesi jää,
    Tuo isänmaallesi jää, sekä jääpipä lapsesi hurskaat,
    Joidenka mielihin myös kelvon ja kunnian loit.
    Itse sä kuolet pois, ja sun raajasi multahan pannaan,
    Henkesi kuolematoin kuoloa tunne tok' ei,
    Vaan valo uus' kuin kirkastaapi jo uusia maita,
    Uutena luomana myös nouset sa taivaasen päin.

    Honkain keskellä mökkini seisoo
    Suomeni soreassa salossa;
    Honkain väliltä siintävä selkä
    Vilkkuvi koittehen valossa.
    Hoi la la la la laa.
    Hoi la la la la laa!
    Kaikuu mun suloinen Suomeni maa!

    Kaukana korvessa käkönen kukkuu
    Sulhonsa suloutta ylistää;
    Paimenten soitanto laitumen tieltä
    Ääntänsä korviini vilistää.
    Hoi la la la la laa,
    Hoi la la ia la laa!
    Kaikuu mun suloinen Suomeni maa!

    Omanpa henkeni kieltä ne puhuu
    Honkain humina ja luonto muu;
    Itse en sydäntäin hillitä taida,
    Riemusta soikohon raikas suu:
    Hoi la la la la laa,
    Hoi la la la la laa!
    Kaikuu mun suloinen Suomeni maa.

    Oi kuningasten kuningas,
    Sä maan ja taivaan valtias,
    Myös tälle maalle silmäs luo
    Ja armos runsaat lahjat suo!

    Vähäinen meidän kansa on,
    Maailman silmiss' arvoton;
    Vaan mitä mahtavinkin vois,
    Jos voimaa sult' ei saanut ois?

    Kuin tomu edessäs on maan
    Suuruudet, voimat, vallat vaan;
    Kun viittaat, korkein alenee
    Ja matalaiset ylenee.

    Kuink' usein juuri valitset
    Aseikses pienet, alhaiset,
    Siks että Sinun voimasi
    Selvemmin heissä näkyisi.

    Kun tahdoit kansan valitun,
    Otitpa ylenkatsotun
    Ja halvan Juudan kansan, sen
    Teit vartijaksi totuuden.

    Ja Bethlehempä, pienoisin
    Tuo kaupungeista juudankin,
    Sai armon armoist' ylimmän,
    Messiaan nähdä syntyvän.

    Oi Herra, kuule meitä myös,
    Tee meissäkin Sun armotyös!
    Suuruutta emme rukoile,
    Me pienuuteemme tyydymme.

    Jos meidän kansa aina sais
    Vaan olla palvelijanais,
    Sun töitäs aina toimittaa,
    Valistua ja valistaa!

    Ylös Suomen pojat nuoret,
    Ulos sukset survaiskaa!
    Lumi peittää laaksot, vuoret,
    Hyv' on meidän luikuttaa!
         Jalka potkee,
         Suksi notkee
    Sujuilevi sukkelaan!

    Heräs tuuli tuntureilla,
    Lehahtihe lentämään. —
    Sukkelat on sukset meillä, —
    Lähtään, veikot, kiistämään!
         Saishan koittaa
         Kumpi voittaa,
    Eikö tuulta saavuttais!

    Koti kontion on tuossa,
    Siihen sukset kääntäkää!
    Havuin alla korpisuossa
    Vanhus nukkuu röhöttää. —
         "Kuules, ukko,
         Oves lukko
    Miehissä jo murretaan!"

    Kohoaapi kämmenille
    Metsän kuulu kuningas. —
    "Lähtään, otso, painisille,
    Tässä löydät vertojas!" —
         Hammasluske,
         Keihäsruske
    Kaikuttavi korpea.

    Jo on karhu kaatununna; —
    Keihäs sattui rintahan; —
    Ukko nukkuu uupununna
    Sikehintä untahan. —
         "Riemuellen,
         Soitatellen
    Viekää saalis kotihin!"

    Vaan kun verivainolainen
    Suomehemme rynnättää,
    Silloin saalis toisellainen,
    Veikot, meitä hiihdättää.
         Käsi sauvan,
         Toinen raudan
    Teräväisen tempoaa.

    Verihinsä kohta nääntyy
    Kuka meitä vastustaa,
    Kenpä pakosalle kääntyy,
    Senkin suksi saavuttaa.
         Pelastettu,
         Rakastettu
    Kohta ompi kotimaa.

    Jos ruikutella voisin
    Ma kielin sataisin
    Tai kiurusena oisin
    Kohoova pilvihin, —

    Niin aina kiitteleisin
    Suloista Suomea,
    Ja Jumalalle veisin
    Ma huokauksensa.

    Hän silmät ehkä loisi
    Myös meihin raukkoihin
    Ja päivän paistaa soisi
    Saloihin synkkihin.

    Ei ääni mulle suotu
    Oo satakielisen;
    Heikoksi siipi luotu
    Ei kanna taivaasen.

    Vaan laulustani kuiten
    En huoli vai'eta,
    Kun ääni lintuin muitten
    Ei kuulu talvella.

    Paremmat laulu-äänet
    Keväällä ehtinee,
    Niin kuunnellessaan noita
    Jo varpu vaikenee!

    Lumia lentää
    Ristin ja rastin,
    Leikkiä lyöden ja
    Taistellen;
    Vaan väsyneinä
    Vaipuvat viimein,
    Etsien rauhaa,
    Povehen maan.
    Mutta kun päivä
    Keväinen kutsuu,
    Pilviks ilmahan
    Haihtuvat taas.

    Ihmiset myöskin,
    Maailman lapset,
    Raatavat, lempivät,
    Taistelevat;
    Vaan väsyneinä
    Horjuvat hautaan
    Töistähän, teistään
    Lepäjämään.
    Kerran kun kutsuvi
    Jumalan ääni,
    Henkinä nousevat
    Taivahasen.

    Sä tähtönen kirkas,
    Oi sano, mi voi
    Tuoll' olla sun virkas,
    Miks Luoja sun loi?
    Suur' aurinko vaan
    Voi päiveä suoda
    Ja eloa luoda
    Yl' ilman ja maan.

    Kuu valoa tarjoo,
    Kun pimein on yö,
    Unt' eläväin varjoo;
    Se hällä on työ.
    Kuin veljesi nuo
    Sä pieni et loista,
    Et pimeitä poista,
    Et ihmeitä luo.

    Mut kuitenkin yhä,
    Kun tuikkeilet näin,
    On rauhoa pyhää
    Mun sydämessäin.
    Ma rohkenen taas,
    Ja kepeämmällen
    Mun tuntuvi jällen
    Täss' surujen maass'.

    Kosk' yön läpi valon
    Näk' eksynyt mies,
    Hän tietävi: talon
    Tuoll' lekkuvi lies.
    Näin, tähtönen, liet
    Myös viittana varmaan.
    Mi luoks' Isän armaan
    Laps poloiset viet!

    Kas, lähde virtaa vuoresta,
    Luo silmäns taivahille,
    Ja lemmenkukat partaalla
    Suloa lausuu sille.
    Se on niin kirkas,, loistava,
    Se kuvaelee taivasta.

    Se puroks' sitte muuttuvi,
    Mi kirkas ompi vielä,
    Vaan kun sen vesi juoksevi,
    Se himmentyypi tiellä;
    Se kukkasia suutelee
    Ja riemuisena rientelee.

    Vaan kun se rientää kauemmas,
    Se paisuu suuremmaksi,
    Se tanssii, ollen riemukas,
    Ja muuttuu raivosaksi,
    Sen aallot kiehuu, pauhaavi,
    Niin että metsä kaikuvi.

    Vaan kun on aikans ryskännyt,
    Niin hiljaiseksi jääpi;
    Sen pinta on nyt tyyntynyt,
    Se mereen häviääpi.
    Näin joki syntyy, kuolevi,
    Niin elämämme virtaavi.

    Nosta silmäs, ihminen,
    Lue tähdet taivaan;
    Mittaa koko avaruus
    Tarkallensa aivan!
    Sano, miks' ei luonnon lait
    Vanhene ja hajoo,
    Korkeuden kappaleet
    Syvyytehen vajoo?
    Ihminen, sä vaikenet,
    Luoja tietää, sinä et.

    Mistä tuuli matkustaa,
    Mihin pilvi kulkee?
    Kuka taivaan akkunat
    Aukaisee ja sulkee?
    Montako on lehteä
    Puissa, pensastoissa?
    Monellako linnulla
    Pesänsä on noissa?
    Ihminen, sä vaikenet,
    Luoja tietää, sinä et.

    Montakohan pisaraa
    Meressä on vettä?
    Montakohan maassa on
    Hietajyväkettä?
    Ota pienin elävä,
    Suurimpaan se vertaa,
    Onko toinen suurempi
    Toista monta kertaa?
    Ihminen, sä vaikenet,
    Luoja tietää, sinä et.

    Sano, mont' on päällä maan
    Ollut asukasta?
    Mont' on tällä hetkellä,
    Monta tulee vasta?
    Voiko järkes tunkea
    Kuolon salaisuuteen,
    Kuinka tomu kirkastuu,
    Virkoo eloon uuteen?
    Ihminen, sä vaikenet,
    Luoja tietää, sinä et.

    Mä korpehen riensin kuin eksynyt lammas,
    Kun myrkkyiset nestehet mieleni vammas,
    Ja kauaksi, kauaksi jäi koti-talo,
    Ylt' ympäri huokaili synkeä salo,
    Mua haukata pyys peto hirveä-hammas;
    Sen kauhea suu, kita uhkas mun niellä,
    Mä turmion reunalla seisoin jo siellä, —
    Nyt pilkahti taas kodin ikkunan valo,
    Ja kohtapa löys minut Ystävä jalo,
    Me yhdessä kuljemme nyt koti-tiellä.

    Viserrelkää, linnut vienot,
    Piipitelkää, pikkuiset,
    Jotta helkkyileepi tienot,
    Jotta laulun lainehet
            Värehtii!

    Ilon-aika on nyt teillä,
    Kevät-aika armahin,
    Ilon-aika myöskin meillä,
    Elon kevät ihanin
            Parhaillaan.

    Äsken useammat teistä
    Kaukaa riensi Pohjolaan;
    Suloisaa se ompi meistä,
    Että jälleen synnyinmaan
            Etsitten.

    Laulakaatte ilomielin
    Taasen Suomen suloa,
    Me, me sydämin ja kielin
    Teille tervetuloa
            Lausumme.

    Teidän kanssa mielin yksin
    Ylistämme Jumalaa,
    Teidän kanssa ystävyksin
    Suven aikaa suloisaa
            Vietämme.

    Mieluisesti katselemme
    Pesänpuuhianne vaan,
    Pikku poikianne emme
    Millään lailla milloinkaan
              Häiritse.

    Niin, miks' emme teille sallis
    Pienokaista pesäänne?
    Sehän teille yhtä kallis,
    Kuin tää armas kotimme
              Meille on.

    Viserrelkää, linnut vienot,
    Piipitelkää, pikkuiset,
    Jotta helkkyileepi tienot,
    Jotta laulun lainehet
              Värehtii.

    Sinua, kultainen ja kallis maamme.
    Sinua kaikki työmme tarkoittaa;
    Elomme, onnemme me sulta saamme,
    Sa ihanteemme, kaunis Suomenmaa.
    Jo pienoisista saakka meille kannoit,
    Kuin äiti lapsillensa kaikki annoit,
    Ja tyhjiks usein rintas imetit,
    Ja usein kärsit nälkää saadaksesi
    Paremman toimeentulon lapsillesi,
    Ja usein vilussa sä värjähdit.

    Mut huolet' ollos! Viel' on lemmen tulta,
    Mi jäät ja lumet poluiltasi luo,
    Ja työmme harras poistaa nälkäs sulta
    Ja elon sulle huolettoman tuo.
    Ja innon, jonka kätkit sydämeemme,
    Sill' erämaasi viljaviksi teemme,
    Näin vaivannäköä palkiten ja työs.
    Ja vaikka nääntyisimme alla säiden,
    Kun hyvä vaan on olla meidän äiden,
    Niin silloin hyv' on olla meidän myös.

    Ja mitä — vaikk' ei työmme suuremp' oisi
    Kuin kipunan, mi syntyy sammumaan,
    Ja verrata vaikk' eloamme voisi
    Meressä yksityiseen pisaraan? —
    Sun tähtes vaan me käymme riemahdellen,
    Kuin aalto kosken kuohuun hyppiellen,
    Ja katoamme tuimaan taisteloon.
    Mut sinä, Suomenmaamme, tulet rikkaaks
    Ja suureks, mahtavaks ja mainehikkaaks.
    Jumala synnyinmaata siunatkoon!

    Yht' ihanaisena, kuin sinut kerran näin, olet tuossa
    Tai'an luomana taas, kaunoinen salomaa.
    Taas näen sun, mökin tyynen tuon, kukat, varjovat pensaat,
    Lammen välkkyävän, vaarat korkeat nuo.
    Nään sinut ennellään, nään taas tutut lempeät kasvo
    Joit' olen kaivannut kuin kesä lämmintään.
    Kaikki ma taasen nään: lukemattomat, armahat muistot
    Kuin kukat kirren alt' elpyvät taas elohon.

    Tuolla ma lammellas olen soudellut useasti,
    Salmia kierrellyt, kaikua kiusannut;
    Katsellut sylissäs olen Vellamon neitosen maata,
    Hurmaavan ihanaa, luokseen viettelevää;
    Taikkapa, keinuen laineillas, vetes välkkyvän karjan
    Kietonut verkkoihin, nostanut venheesen.

    Tuoll' olen vuorellas sen louhistot kapuellut,
    Noussut kotkan laill' ain' yhä korkeuteen,
    Noussut ja nähnyt mun pyhän, armaisen isänmaani
    Niinkuin morsiamen tyynenä loistossaan;
    Nähnyt auringon alas vaipuvan salmien helmaan,
    Kultia lähteissään heitellen yli maan,
    Tai punottain, ujostellen kuin salon impyen nähnyt
    Kuuttaren kehräävän rihmaa häähamoseen;
    Tuon olen nähnyt ja siin' useast' olen istunut yöhön,
    Ääneti istunut vaan, aatoksiss' uneksuin.

    Mut unohtaisinko nuo suloiset, ikimuistoiset hetket
    Tuolla sun helmassas, seurass' ystävien!
    Muistoja tuo joka puu, joka kukkainen, joka pensas,
    Polkusi mutkikkaat, viirisi salkoineen.
    Istunut tuoll' usein lakan all' olen, hartahin mielin
    Kuunnellut tarinaa ai'an muinoisen,
    Nähnyt valtavat hahmot sen sekä rohkeudella
    Taas tulevaisuuden verhoa nostellut;
    Nähnyt kaunoiset unet maalleni, toivonut sille,
    Toivonut taivasten antimet runsaimmat,
    Toivonut sille kuun hopeoita ja kultia päivän,
    Teilleen valkeuden rauhoa rannoilleen…
    Niin, mitä toivoinkaan, mitä aattelinkaan, mitä näinkään
    Tuolla sun helmassas, kukkainen salomaa!

    Kaikki kun taasen nään, on sielullain pyhäpäivä,
    Valkaistu tupa sen, työn tomut laastut pois,
    Kaikki on tyyntä ja rauhaisaa, vaan rinta se sykkää,
    Muiston kellot kun kaukaa kaikuen soi.

    Isossa hovilinnass' on pidot uljahat,
    Kruunuista kirkkahista heloittaa valkeat,
    Hopeat siellä hohtaa ja kullat välkähtää,
    Ja sävelsoitot vienot iloiten helkähtää.

    Ja kuitenkahan riemu ei tunnu riemullen;
    Jotakin siellä puuttuu, mut mit', ei tiedä ken.
    Ilveillään, lauletahan, hymyillään, tanssitaan,
    Vaan tavan vuoks' on kaikki ja teeskeltyä vaan.

    Mut kartanolla ulkon' on riemu julkinen;
    Siell' istuu kansan kesken mies vanha laulellen,
    Ja korkealle laulu se kaikuu pilvihin…
    Kentiesi tuossa oisi iloksi suurtenkin.

    Ja salin ovi kohta se loistoss' aukeaa,
    Ja nuorukainen vanhust' esillen taluttaa:
    "Paraimmat laulus, ukko, nyt laske soimahan,
    Kevättä laula mieliin, iloa rintahan!"

    Ja ovensuussa siinä hän seisoo kourussaan,
    Olento halpa, köyhä, ja sauva nojanaan,
    Hopealta hohtaa parta, nivukset pitkät sen
    Ne lumivalkeoina valuvat harteillen.

    Ja huonehessa valtaa kuin haudan hiljaus,
    "Mitäpä tuokin täällä?" vaan kuuluu kuiskahdus,
    Ja yli otsain lentää pimeät varjot yön,
    Ja kynttilätkin tuikkaa kuin läpi terhenvyön.

    Mut ovensuussa vanhus virittää laulujaan;
    Vavisten aluss' ääni ja värjyin kulkee vaan,
    Kuin lintu, joka metsäst' on tuotu häkkihin,
    Säveltään visertääpi sydämin tykkivin.

    Vaan pian into nousee ja sydän lämpiää,
    Ja sävel kasvaa, paisuu ja kaikuin helkähtää,
    Ja ukon käyrä varsi se sorjaks kohoaa,
    Ja silmist' ihmeenlainen välähdys tuikahtaa.

    Hän sankareista laulaa, uroista Kalevan,
    Ja valon taistelusta pimeyttä vastahan,
    Hän neiden surman laulaa, mit' äidin lempi on,
    Ja pojan tuiretuisen kamalan kohtalon.

    Ja huonehess' on niinkuin salainen tenho ois,
    Kuin aamull' on, kun koitar yön vaipan siirtää pois,
    Värähtää koko luonto, puun lehvät vavahtaa,
    Ja ruskoon peittyy taivas ja kastehelmiin maa.

    Niin huoneessakin siellä nyt sydän sykähtää,
    Punoittuu kalvas poski ja kyynel vierähtää,
    Ja sumu jäinen haihtuu, yön varjot poistuvat,
    Ja kirkkahasti taaskin heloittaa valkeat.

    Ja ompi niinkuin riemu taas näyttäis riemullen,
    Ei tunnu helke kullan, ei hohto hopeiden;
    Iloitaan, lauletahan, hymyillään, tanssitaan,
    Ja kaikki sydänt' ompi ja hartautta vaan.

    Mut vanhus halpa, köyhä, tuo hyljeksitty,
    Hän huoneen ylimmällen sijallen viedähän,
    Ja kaunis siinä on hän, kuin hohteess' auringon
    Satehen vienon jälkeen puu sammaltunut on.

    Maan, vetten yli ilma raikas kulki,
    Uus' aika koetteli lentoaan;
    Ja peitost' yön nyt astui kansat julki
    Ja niiden kanss' uus henki maailmaan.
    Se oli raikas henki aamuruskon,
    Jok' innostuksen toi ja toivon, uskon,
    Ja salamoina iski sydämiin,
    Ja heikot säteet Suomeenkin se heitti,
    Mut usma meiltä päivän vielä peitti,
    Tääll' isänmaata vielä kaivattiin.

    Se Suomen korpimailla vielä
    Ja turvekaton alla piilihen,
    Kuin simpsukkainen kuoressaan se päilyi
    Ja ark' ol' astumahan ilmoillen,
    Siks kun sen Lönnrot löys ja kuoren taittoi
    Ja salomaiden aarteet ilmi laittoi
    Ja maiden, kansain ihailtaviks toi,
    Ja eteemme, kuin lumonnut ois taika,
    Uus maailma nyt aukeni, ja aika
    Se meihin silmäns' ihmetellen loi.

    Ja salot viherjöi ja päivä koitti,
    Ja lämmin liikkui yli vetten, maan,
    Ja laulut kaikui, mahtavasti soitti
    Nyt Runeberg'kin jätti-kanneltaan.
    Uus' aik' on tullut, uuden ajan riennot
    Nyt kulkee kautta maiden, täyttää tienot,
    Mut kansan viel' on verho silmillään,
    Siks kunnes Snellman hengen voimallansa
    Pois loihti peittehet, ja Suomen kansa
    Tul' omaa itseänsä näkemään.

    Ja hänen sanansa kuin miekka koski
    Ja sydämistä mursi kylmän jään,
    Ja hänen äänens' innostuksen nosti
    Ja tunteet pyhimmät sai syttymään.
    Ja vanhat, nuoret kansan alttarille
    Nyt kilvan riensi uhraamahan sille
    Etunsa, onnensa ja elämän.
    Ja kansan vainiolla paahtoi helle,
    Ja viljoja nyt nousi tanterelle,
    Jonk' äsken karje näytti peittävän.

    Ja alat, joita peitti unheen laineet,
    Nyt auraamaan käy Yrjö Koskinen.
    Ja kansan onnenvaiheet, työt ja maineet
    Nyt astuu kirkkahina ilmoillen.
    Ja Suomalainen tuntee rinnassansa
    Nyt Suomalaiseks' itsensä, ja kansa
    Täys-ikäisyyden valtakirjan saa.
    Ja poven pohjukasta riemut raikuu,
    Ja kautta maiden, mantereiden kaikuu:
    Nuo miehet eläköön ja synnyinmaa!

    Mun huonehessani seinäll' on
    Yks kuva halpa ja koruton,
    Se siinä ollut on monta vuotta,
    Ja aina ihaelen ma tuota.

    En tiedä mi siinä viehättää,
    Lumenko peittämä harmaa pää,
    Vai surun uurtamat vaot nuoko,
    Vai silmän lempeä tuike tuoko.

    En tiedä; mutta niin lämmin on
    Sen läheisyys kuin auringon,
    Ja ompa kuin hänen katsannastaan
    Heloittais taivahan rauha vastaan.

    Ma tuntikausia ihaillen
    Kuvoa tuot' yhä katselen,
    Ei sulho kultoaan punastuvaa
    Niin tyystin katso, kuin minä kuvaa.

    Ja kun ma katson, niin vähittäin
    Herääpi muistoja mielessäin
    Niin armahaita, niin ihanoita
    Ja kaivatessani katkeroita.

    Ma poies mennehen polvekseen
    Nään lapsuusmaailman riemuineen,
    Nään kynttilöitä ja joulupuita
    Ja ystävyksiä hymysuita.

    Ja ompa kuin kuva elon sais
    Ja mua hellästi katsahtais,
    Ja ompa kuin hänen katsannastaan
    Heloittais taivahan rauha vastaan.

    Ja senhän vuoksi niin lämmin on
    Sen läheisyys kuin auringon.
    Mut ken se ompi se armahainen?
    Mun oma äitini on se vainen.

    On joulu-ilta, ja yksin
    Vaeltavi matkamies,
    Jotakin hän etsivän näyttää,
    Mitä etsivi, Herra ties.

    Monest' uljahast' asunnosta
    Tuli liekitsee, ilo soi,
    Hän huomaavan sit' ei näytä,
    Ohi rientävi, minkä voi.

    Kylän äärihin saapuu hän jo,
    Pimeys hänen on edessään,
    Pimeästäpä kaukaa loistaa
    Valo metsästä yksinään.

    Se välkkyvi kuin luo kutsuis,
    Hän kutsua noudattaa:
    Maja pieni se on, väki siellä
    Juur hartauttaan lopettaa.

    Ja kaikuu nyt pyhä virsi,
    Ja leimuvat valkeat,
    Ja himmeli hiljaa häilyy…
    Oi kuulkohot taivahat!

    Kädet ristissä miesi siinä
    All' akkunan viivähtää,
    Kylm' ympärill' on, vaan hällä,
    Sydän hällä se lämpiää.

    Hän viipyvi siinä, kunnes
    Kaikk' uuvahtaa lepohon,
    Ja kynttilä yksin tuikkaa,
    Ja hiljaus kaikkiall' on.

    Mit' etsi se matkamiesi?
    Kenties — kenties kotiaan.
    Ja ken oli hän sekä mistä?
    En tiedä, — kulkija vaan.

    Jos minne kuljen, mistä lähden,
    Tää maani mulle kallis on,
    Mut kallis on se vaan sentähden,
    Sen kansa kun niin armas on.
    Sen kansa taas on armas siksi,
    Se maansa kun tek' kallihiksi
    Verellään, kärsimyksillään.

    Salomme vaikk' ois täynnä kultaa,
    Hopeita hyrskyis aaltomme;
    Vaikk' ois meill' loistoa ja valtaa,
    Vaan konnan töit' ois muistomme,
    Kansamme kulkis hylkyteitä, —
    Ah! silloin maamme varjo meitä
    Kuin musta haamu vainoais.

    Vaan nyt ei synkkäin syiden hallat
    Moit' isäin haudoilt' eroita,
    Ei taistelut, eik' ilkivallat
    Maast' armaimmasta vieroita,
    Niin korvet synkät, kallioiset,
    Kuin laaksot, järvet tuhatmoiset —
    Kaikk' ovat kalliit rakkahat.

    Takana soitten, kallioissa
    Sai äidit piilon lapsineen,
    Kun urhot kaatui taisteloissa,
    Tai voiton toivat armailleen;
    Niin korpea kuin vainioita
    Luut isäin peitti, veri noita
    Kostutti kallis kaikkia.

    Vakaana niinkuin vuoren seinä
    Kansamme puolsi maatansa;
    Ei huikennellut niinkuin heinä,
    Säilytti pyhät tapansa.
    Parjatkoot tyhmät, ett' tää kansa
    Hyljätty, halp' on tavoiltansa —
    Maan kalliin ostanut se on!

    Muun riemun jos ken ryöstäis multa,
    Maan' armahan kun muistot jäis:
    Ne rinnassani voiman tulta
    Ja innon liekin virittäis.
    Oi urhoin kehto, isänmaani!
    Suojelkoon Herra armastani,
    Siunatkoon hautaa urhojen!

    Oi, jos oisit, sydämeni:
    Raitis kuni uusi oras,
    Puhdas kuni kehdon lapsi,
    Kirkas kuni lähteen silmä —
    Niin jos oisit sydämeni!

    Näin moititaan: voi kuink' on murheinen
    Ja synkän musta niittypuron juoksu,
    Vaikk' onkin niityn metsä lehväinen
    Ja partahilla kukkain tuhat tuoksu.

    Ei muisteta: tuo puro kotoisin
    On synkältä ja hallaiselta suolta,
    Ja korven kautta juosten, kuulikin
    Se näljänhätää, itkua ja huolta.

    Nyt, kukkaniityn läpi kulkeissaan,
    Vilkastui puro, iloisammin hyppii,
    Vaan murhe kuvastuupi muodossaan,
    Kun rinnassa viel' entismuistot sykkii.

    Kysytte miks' elokaunikki
    Kasvoi pellon leipäviljahan,
    Kyntömies vaikk' ei ois tahtonut? —
    Taivassinellään se muistuttaa,
    Että on maan päällä muutakin —
    Taivahista, pyhää, ihanaa —
    Paljon muutakin kuin leipä vaan.

    Kasteli kukkaa vanha mummo,
    Kukkaa ikkunalla.
    "Missä on tyttösi, vanha mummo?"
    "Kaukana maailmalla."

    "Tiedätkö millä hän kulkee tiellä,
    Vaivainen mummo kulta? —
    "Tiedä en, — maailma taisi niellä,
    Taikka jo peittää multa:

    Kastelen kukkaa, armastani,
    Muistelen tyttölasta,
    Tuskinpa jälleen puhdastani
    Löytänen maailmasta."

    Nuku, nuku aaltonen,
        Nuku jo!
    Tuolla laulaa humisten
        Kuusisto! —
    Kehtolaulusi se on —
    Nuku aalto rauhaton,
        Nuku jo!

    Miksi tahdot katsella,
        Kuinka jo
    Loukannut on luontoa
        Turmio?
    Kuinka kukat surkastuu,
    Kuinka tuuless' paljastuu
        Lehdikko?

    Nuku aalto vaahtopää!
        Nuku jo!
    Kerran sinun herättää
        Aurinko;
    Senpä sulle, rauhaton!
    Hellä silloin suotu on
        Suutelo.

    Herätessäis heloittaa
        Kukat jo,
    Suloisesti tuoksuaa
        Tuomisto.
    Liverrykset lintusten
    Silloin soi kuin Väinösen
        Kantelo!

    Sydän! nuku sinäkin,
        Nuku jo! —
    Uni sull' on suloisin
        Nautinto,
    Toivo aikaa armaampaa;
    Nuku, kunnes lopun saa
        Taistelo!

    Jo kinos sulaa, katoaa
    Pois noron ouruvesiin
    Ja roudatonna taasen maa
    Käy hangen alta esiin,
    Jo päivän silmä keväinen
    Taas paistaa meille myhäillen
    Jo kevät tullut on!

    Jo riutuu ulapalla jää
    Ja laineen kahle irkoo,
    Taas tantereella nukkapää
    Jo kohta nurmi virkoo,
    Jo koivun urvut aukeaa
    Ja vihannaksi lehto saa —
    Jo kevät tullut on!

    Taas taivaan alla kiurusen
    Soi ääni korkealla,
    Ja tuttavamme käkönen
    Taas kukkuu kankahalla,
    Ei malta pieni perhokaan
    Nyt uinailuaan jatkamaan —
    Jo kevät tullut on!

    Siis mielen routa, murhe pois!
    Sen kevään lämmin voittaa —
    Ken kaihon orja olla vois,
    Kun riemun aika koittaa?
    Siis kevään laulu raikas vaan
    Nyt kaikkialla kaikukaan!
    Jo kevät tullut on!

    Armas päivä paistaa, kohta
    Lämpimäks jo muuttuu sää,
    Hanki loisteessansa hohtaa,
    Sulain kiteet kimmeltää.

    Poika repaleissa vallan
    Saloss' yksin kuljeksii.
    Hongat, kuuset huminallaan
    Häntä täällä tervehtii.

    Pieni mierolainen aina
    Yhä rientää eteenpäin,
    Eipä murhe mieltä paina,
    Rallatellen laulaa näin;

    "Hopsis, jalat! Väsymystä
    Tunnetteko? Talohon
    Kohta päästään, siellä kystä
    Minullekin kyllin on.

    Hongat, kuuset, vaiheitani
    Tahdotteko tietää te?
    Kuulkaa, tässä kulkeissani,
    Nyt mä teille kerron ne!

    Aina muistan riemuin vielä
    Isän armaan mökkiä,
    Viisi meit' ol' lasta siellä,
    Vanhin niistä olin mä.

    Muistan kuinka kotikaski
    Tähkäpäin jo kellerti;
    Noro hallan irti laski,
    Julma viljan runteli.

    Talvi tuli, loppui leipä,
    Petäjäistä syötihin —
    Äitiin tarttui tauti, veipä
    Hänet kohta hautaankin.

    Häntä multaan saatoin, itkin
    Haudallaan ma hetkisen,
    Kyynel poskipäätä pitkin
    Vieri, jääksi hyytyen.

    Siitä asti tepastellut
    Olen mieron tietä ain…
    Jopa sulle kertoellut
    Olen, metsä, muistelmain.

    Hopsis, jalat, joutukaa jo!
    Muuten yövyn korpehen.
    Varjot synkät lankeaa jo,
    Tuolla päivä laskeiksen". —

    Yhä kiitää, vaan ei vielä
    Ihmisasuntoa näy.
    Metsän haamut poikaa tiellä
    Uhkaa, mustaks yö jo käy.

    Kylmä yltyy. Tähtein valo
    Syttyy taivahalle jo,
    Leimuelee pohjanpalo,
    Huokaa jynkkä hongisto.

    Kohta aamun koittehessa
    Öinen jylhyys häviää —
    Vaan, ken tuolla kinoksessa
    Kalvenneena lepäjää?

    Pieni mierolainen siellä
    Lepoon vaipui viimeiseen,
    Jäätyneenä kiiltää vielä
    Kyynel silmän murtuneen.

    Hei! soutakaamme poiat,
    Ja norjat neitoset!
    Me kilvan soutakaamme,
    Ett' aallot vaahtoiset
    Vierellä venehemme
    Hilpeinä hyppelee
    Ja kokka mahtavasti
    Edessä kohisee.

    Ah, kaunis ompi ilma,
    Tää Herran päivä on!
    Vienosti vedet välkkyy,
    On taivas sumuton,
    Ja metsät vehreässä
    On juhlaverhossaan,
    Ja vakavina vaarat
    Nostaapi rintojaan.

    Ja uutta ihastusta
    Vana nousee mielehen,
    Kun venhe viilettääpi
    Välitse niemien,
    Ja joka salmen suulla
    Meit' yhä tervehtää
    Taas uudet rannat, saaret —
    Oi, hausk' on retki tää!

    Me airokkahat, kelvot
    Olkaamme soutajat:
    Pois joukostamme veltot
    Ja — turhan-kiskojat!
    Kun voimat taiten käyttää
    Ja, harras toimessaan,
    Mies ompi kestämähän —
    Se meistä miesi vaan!

    Mut kunnon perämiesi
    Täss' ensi arvon saa,
    Hän kaikki karit tuntee
    Ja suunnan suuntoaa,
    Hän, hänpä meidät saattaa
    Vakaasti valkamaan,
    Siis kiitoksemme hälle
    Nyt ensin kaikukaan!

    Ja nyt me laulakaamme,
    Oi siskot, veikkoset,
    Tään Suomen suloutta,
    Mi hurmaa sydämet!
    Ja niinkuin mieli puhdas
    Nyt kirkkomatkall' on,
    Niin työssä tälle maalle
    Se puhdas olkohon!

    Ah, herttainen on hetki,
    Tää Herran päivä on!
    Jo kirkon torni nousee
    Tuolt' yli kuusikon.
    Ja aamupaistehessa
    Se noin kun hohtelee,
    Totuuden pyhän tietä
    Se meille viittailee.

    Niin maamme tulevaisuus
    Myös meille hohtakoon,
    Kuin pyhä templi tuolla,
    Ja meitä kutsukoon!
    Se hohto sydämemme
    Innolla täyttäköön,
    Ja vauhti rientojemme
    Sen ilmi näyttäköön!

    Hei! Soutakaamme veikot
    Ja siskot armahat!
    Me kilvan soutakaamme
    Ett' aallot vaahtoisat
    Vierellä venehemme
    Hilpeinä hyppelee
    Ja kokka mahtavasti
    Edessä kohisee.

    Ja laulakaamme kaikki
    Nyt täysin sydämin,
    Kuink' on tää maamme kallis
    Ja meille rakkahin,
    Mut Herrallemme harras
    Myös kiitos kohotkaan,
    Ett' armostaan loi meille
    Näin armaan isänmaan!

    Mieltäni kun painaa murhe musta,
    Luokses silloin, etsein lohdutusta,
    Rauhaa pyytäin, pyrkii aatoksein:
    Siellähän ain' ennen löysin hoivan,
    Siellä, vaivoissani avun oivan
    Rakkahiltani sain tuskillein.

    Riemua kun sydämeni saapi,
    Ihanuus kun mieltäin innostaapi,
    Kirkkaana oot silloin muistossain:
    Muistan kuinka riemut puhtahimmat,
    Kuinka tunteet ihanimmat
    Helmassasi tuntea mä sain.

    Sydämeni sykkää yhä sulle!
    Maailmain ja kotimaani mulle
    Muinon olit, seutu armahin.
    Laajemmiksi kasvoivat ne sitten;
    Mutta mielestäni yhä niitten
    Vielä olet helmi kallihin.

    Santavuori, surun synkän mieleeni saa sana tuo!
    Santavuorell' liikkui kuolo, siellä vuosi hurmevuo.
    Kaikukohon sieltä nytkin jälkeen vuosisatojen
    Taru pinni taistelusta, saatu haudoilt' urhojen.

    Taisteltihin lakkaamatta varhain aamust' alkaen,
    Illan tullen loppui vasta kuolon leikki verinen.
    Illan tullen talonpoikain toivo vaipui kuolemaan,
    Vaipui, niinkuin päivä kirkas vaipui länteen sammumaan.

    Raikkahasti raikui silloin riemuhuudot sotilain:
    Sorrettujen huokaukset hukkui riemuun sortajain.
    Huudot kuullen, kuoleva nous talonpoika istumaan,
    Kuolon kalme kasvoissansa, pilkan hymy huulillaan.

    "Riemuitkaatte", niin hän huusi, "rikoksista riemuitkaa:
    Murrettu on Suomen kansa, sorrettu on Suomenmaa!
    Riemuitkaatte siitä, että päivän peitti musta yö,
    Riemuitkaatte siksi, kunnes koston hetki vihdoin lyö."

    "Toivehemme halla kylmä kyllä kuolettanut on,
    Urohomme urhe'immat sortuneet on kuolohon;
    Mut ei talonpojan voima murtunut oo vieläkään:
    Vartomaan hän tottunut on, tottunut on kärsimään."

    "Nähneethän jo usein oomme, kuinka koko vuoden työn
    Kova onni kukistaapi, tulless' yhden hallayön;
    Mut ei silti mieli murru eikä murtua se saa:
    Kesää uutta toivokaamme, se voi kaikki parantaa."

    "Kesä uusi koittaa vielä, vaikka kauan viipyiskin,
    Kansa uusi nousee silloin, kansa mielin hehkuvin.
    Sortajansa sortamalla, onnehen sen käypi tie;
    Mutta riemuhuudot teiltä kadoksissa silloin lie."

    "Riemuitkaatte rikoksista nyt te kansan sortajat,
    Nythän valta teidän onpi, nyt te ootte voittajat.
    Tuhotöistä riemuitkaatte, teidän onpi hallayö,
    Mutta seuraukset senki poistava on kansan työ."

    Näin hän lausui. Sammuneena silmänsä jo ummisti,
    Kuollehena kuollehitten päälle päänsä kallistuu.
    Taivahalla kirkkahasti kimaltelee tähtivyö,
    Yli Suomen lepää synkkä Nuijasodan hallayö.

    Hiljaa, hiljaa! Ilta on.
    Taivas tummeneepi.
    Luonto tyyntyy lepohon,
    Maa jo himmeneepi.

    Haukottava hämäryys
    Pirtin pienen täyttää.
    Pärekin jo pihdissään
    Pienemmästi näyttää.

    Tuutusessa tummemmin
    Keinuu leino lapsi —
    Alkaa armas äitikin
    Tulla tummemmaksi.

    Sitte saapuu unonen,
    Päreen sammuttaapi,
    Pitkin pirtin penkkejä
    Hiljaa hamuaapi —

    Istuvaiset nujertaa
    Vitkon vuotehelle,
    Pitkälleen jo äidinkin
    Kaataa kätkyelle.

    Yö jo on ja hämynen
    Pirtti unelmoipi.
    Sirkka uunin korvassa
    Tyytyväisnä soipi — —

    Kaukaa kuuluu kumahellen
    Ääni kirkon kellojen.
    Tuota tarkkaa säikähdellen
    Mäellä paimentyttönen.

    Tuota tarkkaa — — Kyyneleitä
    Vierii vienoposkilleen — —
    Silloin sana tuulten teitä
    Syöksee immen sydämeen:

    "Älä itke, paimen pieno!
    Herra kuulee tässäkin!"
    Silloin vaipuu tyttö vieno
    Maahan, Herran jalkoihin —

    Pyhävirttä huminoipi
    Sitte maa ja taivaskin —
    Mäeltä mäelle sana soipi:
    Herra kuulee tässäkin!

      Et silloin, pieni pääsky,
    Sä laula riemuten,
    Kun meill' on kylmä talvi
    Ja maa on valkonen —

             Vaan silloin Niilin luona
    Sä, surren oksalla,
    Siipeesi peität pääsi
           Näät unta Suomesta.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNOVIHKONEN NUORISOLLE: PIENI VALIKOIMA ALKUPERÄISTÄ SUOMALAISTA RUNOUTTA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Runovihkonen nuorisolle: Pieni valikoima alkuperäistä suomalaista runoutta

RUNOVIHKONEN NUORISOLLE

SISÄLLYS:

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE