The Project Gutenberg eBook of Mestari Olavi: Viisinäytöksinen näytelmä, by August Strindberg

MESTARI OLAVI (Olaus Petri),
GERT KIRJANPAINAJA.
KUSTAA EERIKINPOIKA VAASA.
HANS BRASK, Linköpingin piispa.
MÅNS SOMMAR, Strengnäsin piispa.
LAURI SIGGENPOIKA, valtakunnanmarski.
LAURENTIUS PETRI.
HANS WINDRANK, laivuri.
Smoolantilainen.
Saksalainen.
Tanskalainen.
MARTTI, mustiaveljiä.
NIILO, mustiaveljiä.
Kapakanisäntä.
Ruumiinkantaja.
1:nen lukiolainen.
2:nen lukiolainen.
Suntio.
Palvelija.
Työvouti.
Porvari.
Rouva KRISTIINA, Olavin äiti.
Aatelismies.
KRISTIINA, Gerdtin tytär.
Portto.
Porvarisnainen.
Suntion vaimo.
Sivuhenkilöitä.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Puistikon ristikäytävä lukiopihan edustalla. Etäämpänä luostarikirkko. Perällä muuri, jonka takaa näkyy kukkivia hedelmäpuita. Olavi istuu kivipenkillä; hänen edessään kaksi lukiolaista; lukevat osaansa "Tobiaksen Komediaan".

1 LUKIOLAINEN.

2 LUKIOLAINEN.

    "Ah, veljeni, missä on meillä nyt hoiva!
    Vaan itkumme täällä on iäti soiva:
    Poissa on peltomme, tavaramme,
    Me vieraassa maassa nyt vaikerramme.
    Ah, päivin huokaan, öin uneksin,
    Ett' tyhjä on lupaus Abrahamin!"

LAURENTIUS. Eikö sinulla ole parempaa tehtävää? Suurempi työ odottaa sinua!

LAURENTIUS (kehittää auki paperikäärön, jonka on ottanut esiin; tarkastaa hetken Olavia; lukee:) "Ja Herran sana tapahtui Jeremialle; Minä tunsin sinun jo ennen kuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun ennen kuin sinä äidistäs synnyitkään, ja panin sinun kansain propheetaksi.

"Mutta Jeremias sanoi: Voi Herra, Herra! katso, en minä kelpaa saarnaamaan; sillä minä olen nuori.

"Niin Herra sanoi: älä sano: minä olen nuori; mutta sinun pitää kaikkiin niihin menemän, kuin minä sinun lähetän, ja puhuman kaikkia, kuin minä sinulle käsken.

"Ja katso, minä teen tänäpänä sinun vahvaksi kaupungiksi, rauta patsaaksi ja vaskimuuriksi koko maassa, Juudan kuninkaita ja hänen ruhtinoitansa vastaan, hänen pappejansa ja maan kansaa vastaan.

"Ja he sotivat sinua vastaan, ei kuitenkaan heidän pidä sinua voittaman: sillä minä olen sinun tykönäs, sanoo Herra, vapahtamassa sinua!"

LAURENTIUS (jatkaa). "Niin vyötä nyt sinun kupees, nouse ja saarnaa heille kaikki, kuin minä sinua käsken."

LAURENTIUS. Niin, sillä minussa ei ole sitä voimaa; mutta sinussa on
— Jumala antakoon sinulle nyt uskon.

OLAVI. Ah niin, kerran minussa paloi uskon liekki ja se paloi kirkkaasti, mutta munkit sen sammuttivat vihkivesillään, kun he tahtoivat manata perkeleen ulos ruumiistani!

LAURENTIUS. Se oli olkea, jonka piti roihuta loppuun; mutta nyt on Herra sytyttävä rovion, joka polttaa filistealaisten laihon. Joko tiedät mitä tahdot, Olavi?

OLAVI. En, mutta tunnen tukehtuvani kun ajattelen tätä kurjaa kansaa, joka huokaa vapautustaan. He huutavat vettä, elävää vettä, mutta ei ole ketään, joka voisi heitä virvoittaa.

LAURENTIUS. Hajoita ensin maahan tämä vanha laho rakennus, sen sinä voit! Herra itse on rakentava heille uuden!

OLAVI. Mutta he kiroavat minut, häpäisevät minut, vievät ylimmäisten eteen!

LAURENTIUS. Olavi! Sinä olet syntynyt pahennukseksi; sinä olet syntynyt iskemään. Herra kyllä tekee terveeksi jälleen.

OLAVI. Tunnen miten virta minua vetää puoleensa; vielä pitelen kiinni sulkuportista, mutta jos hellitän käteni, vie virta minut mennessään.

LAURENTIUS. Se ei ole minun vallassani, ja sinun täytyy pyörteisiin, vaikka hukkuisitkin.

OLAVI. Minkä myrskyn sinä nostit sielussani; istuin äsken leikkisillä puiden varjossa, oli helluntaiaatto ja kevät ja rauha. Ja nyt miksi eivät puut tohise, miksi ei taivas pimene! Laske kätesi minun otsalleni, tunne miten vereni alkaa aaltoilla! Älä jätä minua, Lauri; näen enkelin astuvan minua vastaan, kädessään kalkki; tuolla pilven reunalla hän käy, veripunainen on hänen polkunsa ja hän kohottaa ristiä — Ei, minä en voi, minä palajan rauhalliseen laaksoon; taistelkoot toiset, minä olen vain katselija. — Ei, minä kuljen jäljissä ja hoidan haavoittuneita, kuiskaan rauhan sanoja kuolevan korvaan. Rauhan! — Ei, minäkin tahdon taistella, mutta jälkijoukossa; minkätähden minun on käytävä ensimäisenä?

LAURENTIUS. Voimakkaat tulevat jäljestä: ja voimakkain seisoo sinun kupeellasi; hän sinua kehoittaa taisteluun!

LAURENTIUS. Minä en syntynyt sotilaaksi; ainoastaan sinun asesepäksesi kelpaan! Jumalan puhdas sana on oleva sinun aseesi ja sinä olet antava sen kansan käteen; sillä nyt on paavin varushuone murrettu auki, ja jokainen, joka ihmisen nimeä kantaa, on itse taisteleva henkensä vapauden puolesta!

OLAVI. Mutta missä ovat viholliset? Minä hehkun taistelunhalusta, vaan en näe ketä vastaan taistelisin!

LAURENTIUS. Sinun ei tarvitse manata niitä esiin, ne ilmestyvät kyllä! Jää hyvästi. Voit alkaa, milloin tahdot! Jumala olkoon auttajasi!

(Joukko porvareita, vaimoja ja lapsia kulkee oikealle, kirkon ovea kohti. Pysähtyvät, nostavat hattuaan, tekevät ristinmerkin.)

GERDT KIRJANPAINAJA (puettu porvariksi). Helluntaiaattona ei ole soitettu iltamessuun mikä kumma nyt on?

PORVARI. Mutta onhan hänellä messuoppilaita. Joku niistä voisi lukea meille messun!

PORVARI. Varo itseäsi, hyvä mies! Te vivahdatte vähän lutherilaiseen!
Hannu-piispa Linköpingistä on täällä ja kuningas myös!

PORVARI. On, Jumal'avita. Mutta tunnustellaanpas ensin ovea, onko kirkko lukossa.

GERDT (juoksee kirkonportaille ja kolkuttaa oveen). Jumalan huone on suljettu helluntaiaattona. Korkea-arvoinen papisto ei tänään päästä ketään Jumalan puheille, sen tähden saa hyvinarvoisa porvaristo palata kotiinsa ja mennä maata ilman messua. Katsokaa, hyvä väki — tämä ovi on tosin vaan puusta, mutta se on vaskella silattu, katsokaa tätä ovea! Jos nyt sanon teille että Jumala asuu tämän oven takana, sillä tämähän on hänen huoneensa, jos minä nyt sanon teille, että piispan diakonus tahi sekretarius tahi kanonikus tahi joku muu -us — sillä vain hengenmiehillä on tuollainen us jälkipäässä — jos minä nyt sanon että joku semmoinen mies on ottanut tämän oven avaimen ja ripustanut sen makuuhuoneensa naulaan, niin en minä sillä ole väittänyt että hän on sulkenut meidän Jumalamme lukon taa ja ripustanut avaimen makuuhuoneensa naulaan, vaan minä sanon ainoastaan sen, että me emme pääse kirkkoon emmekä voi palvella Jumalaa tänä iltana, me, jotka olemme kuusi päivää ponnistelleet työssä, tehneet kenkiä ja kaapuja ja me, jotka koko viikon olemme panneet olutta, leiponeet ja teurastaneet korkea-arvoiselle papistolle, jotta se seitsemäntenä päivänä jaksaisi pitää meille jumalanpalveluksen. Tästä en minä suinkaan soimaa korkeastikunnioitettavaa kapitulia, sillä hehän ovat vain ihmisiä, ja vain Jumalahan jaksoi tehdä työtä kuusi päivää ja lepäsi seitsemäntenä.

GERDT (kolkuttaa ovea). Kuuletteko miten tyhjältä se kumajaa. — Raamatussa luetaan että esivaate kaikkeinpyhimpään repesi kahtia, ja sen täytyy olla totta, mutta jos hengenmiehet sen sittemmin ovat neuloneet kiinni jälleen, niin sitä ei sanota raamatussa ja silti sen ei tarvitse olla valetta. (Kansa ryntää Gerdtiä kohti; lapset kirkuvat.)

PORVARI. Kirottu sinä, Luther, sillä niitä sinä olet. Me olemme syntiä tehneet, siksi on Herra sulkenut ovensa. Kuuletko miten lapsetkin huutavat sinut nähdessään, sinä saastainen henki!

GERDT. Älkää koskeko minuun, minä seison tässä Jumalan rauhoitetulla alueella!

GERDT. Ellei Jumala suojele, suojelee pyhä kirkko, ja minä olen sen vihittyjen muurien sisäpuolella.

NAINEN. Raahatkaa hänet pois ovelta; hänen saastainen henkensä on taikonut kirkon kiinni!

PORVARI. Niin! Niin! Jumala ei avaa temppeliänsä perkeleelle!
(Hyökkäävät Gerdtiä kohti, kun samassa piispan sekretarius saapuu.
Hänen edellään käy diakooni, joka vaatii hiljaisuutta.)

SEKRETARIUS (lukee). 'Koska hiippakaupunkimme ei ole suorittanut piispanistuimelle tulevaa veroa ja koska kaupunki yhä edelleen niskoittelee sen maksamisessa, on tuomiokapituli, nojautuen oikeuteensa ja paavillisiin säädöksiin, nähnyt hyväksi sulkea kirkon ovet ja lakkauttaa messut sekä uhrit siksi kunnes mainittu hairahdus on korjattu, eväten itsekultakin, joka ei ota tätä noudattaakseen, kaiken suosiomme.

GERDT. Varokaa itseänne! Älkää puhuko pahaa papeista, se ei varmaankaan ole heidän syynsä.

GERDT. Kirkon! Näkymättömän ja kaikkivaltiaan! Se on, nähkääs, kirkko, joka on sulkenut kirkon. (Kansa ilmaisee tyytymättömyyttään.)

OLAVI (on astunut esiin ja soittaa nyt iltakelloja, vetäen nuorasta, joka riippuu kellotornista). Jos todella vakaasti haluatte jumalanpalvelusta, luen minä teille messun!

PORVARI. Kiitoksia, mestari Olavi, vaan ettekö tiedä mitä siitä voi seurata?

"Rakkaat ystävät, veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa! Koska olemme nyt koolle tulleet…"

PORVARI. Me tahdomme kuulla oikean messumme emmekä mitään uusia ihmisviisasteluja.

GERDT. Rakas mestari Olavi, sen pitää olla latinaa, muuten me emme ymmärrä sanaakaan!

PORVARI. Pyhällä kielellä sen tulee olla, muutenhan kuka hyvänsä voisi messun lukea.

PORVARI. Vai niin, mestari Olavi. Te, joka olette niin nuori ja lämmin, teihinkin on tarttunut rutto tuosta saksalaisesta perkeleestä. Minä olen jo vanha mies, minä olen nähnyt maailman menoa ja minä tarkoitan teidän parastanne: kääntykää siltä tieltä niin kauan kuin olette nuori. — Tehkää nyt mitä pyydämme ja lukekaa vanha messu!

OLAVI. En! Se narripeli on nyt lopussa. — Hengessä ja totuudessa tulee teidän rukoilla eikä sanoin, joita te ette ymmärrä.

PORVARI. Ettekö usko, nuori ystäväni, että meidän Herramme ymmärtää latinaa?

PORVARI. Mestari Olavi! annatteko kansan näin lähteä luotanne ilman virvoituksen sanaa — ettekö näe miten he kaipaavat Jumalaansa. Uhratkaa oma syntinen tahtonne, ja älkää antako kansan hajaantua niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta!

OLAVI. Älkää sanoko niin! Tiedättekö mitä tämä kellonsoitto minulle maksaa?

GERDT. Ja rauhanne! Sillä se oli hätäkello, joka kutsui taisteluun!
Hei, nyt se alkaa! Kohta vastaavat Tukholman kellot, ja silloin on
Hussin, silloin on Ziskan, silloin on tuhanten talonpoikain veri
tuleva ruhtinaitten ja paavien päälle.

GERDT. Olavi! Sinä tunnet minut! Älä kiellä minua! Pelkäätkö sinä näitä kurjia raukkoja, jotka eivät tahdo omaa parastaan — jotka eivät koskaan ole kuulleet sanaa vapaus!

GERDT. Jos lausun sen, niin te vapisette! Se on totta, teidän täytyy vapista herätäksenne unesta! Minun nimeni on hyljätty enkeli, joka kymmenentuhatta kertaa on palaava maan päälle, minun nimeni on vapauttaja, joka tuli liian aikaiseen, minun nimeni on saatana, sentähden että rakastin teitä enemmän kuin omaa elämääni, minun nimeni oli Luther, minun nimeni oli Huss, nyt on nimeni Anabaptista!

GERDT (riisuu valepukunsa, esiintyy melkoista vanhempana). Tunnetko minut nyt, Olavi!

NAINEN. Voi meitä ja meidän kaupunkiamme. Voi meidän pappejamme, jotka seurustelevat Antikristuksen kanssa!

GERDT. Luuletko että ne olivat vaarallisia, Olavi, Jumala siunatkoon sinua siitä!

GERDT. Se ei riitä! Luther on kuollut! Hän on tehnyt alun! Meidän on jatkettava!

GERDT. Niin, niin! Sinä olet suuresti pelkäävä, sillä minä tahdon viedä sinut korkealle vuorelle, ja sinä olet sieltä näkevä yli koko maailman. Katsos, Olavi, nyt on helluntai. Helluntaina astui Pyhä Henki alas ja vuodatettiin apostolien päälle, ei, päälle koko ihmiskunnan. Sinut voi vallata Pyhä Henki niinkuin se valtasi minut, sillä minä uskoin siihen. Jumalan henki on astunut minuun, minä tunnen sen, ja siksi on minut mielipuolena suljettu telkien taakse, mutta nyt olen vapaa, nyt olen julistava sanan, sillä katsos Olavi, nyt seisomme vuoren huipulla! Näetkö miten kansa polvillansa ryömii noiden kahden luo, jotka istuvat korkeilla istuimillaan. Suuremmalla on kaksi avainta toisessa, salama toisessa kädessä. Se on paavi. Nyt hän kohottaa salamaansa ja tuhansia sieluja vaipuu kadotukseen, ja muut suutelevat hänen jalkaansa ja laulavat Gloria Deo — ja tuo joka istuu istuimella, kääntyy ja hymyilee. Katso nyt toista. Hänellä on miekka ja valtikka. Kumarra valtikkaa, muuten puree miekka. Hän rypistää kulmakarvojaan ja kaikki kansa vapisee. Silloin hän kääntyy naapuriinsa, joka istuu toisella istuimella, ja he hymyilevät molemmat. Kaksi Baalinkuvaa! Mutta silloin kuuluu sorinaa ilmassa kuin kansajoukon pauhina. Mikä sorisee? huutaa paavi ja heiluttaa salamaansa. Kuka pauhaa, ja keisari heiluttaa miekkaansa. Kukaan ei vastaa. Mutta ilmassa suhisee sittenkin ja pauhaa ja kuuluu huuto: ajattele! Ja paavi säpsähtää ja keisari kalpenee ja kysyy: kuka huusi "ajattele!" Tuokaa hänet tänne, minä otan hänen henkensä, ja paavi huutaa, tuokaa tänne, minä otan hänen sielunsa! Mutta kukaan ei huutanut, ääni kuului ilmasta; ja se paisuu yhä ja kasvaa myrskyksi ja lentää yli alppien ja ärjyy yli Fichtelgebirgen ja herättää Itämeren aallot. Ja rannoista kiirii kaiku ja tuhatkertaisena vyöryy ääni yli maailman: vapaus! vapaus! Silloin paavi heittää avaimensa mereen ja keisari pistää miekkansa tuppeen, sillä he eivät voi vaientaa ääntä!

Olavi! sinä tahdot kukistaa paavin, mutta sinä unhotat keisarin; keisarin, joka murhaa kansansa, laskematta uhrejaan, koska se uskaltaa valittaa, kun sen rinnalle poljetaan. Sinä tahdot kukistaa Rooman paavin, mutta sinä tahdot niinkuin Luther antaa heille uuden paavin: raamatun. Olavi, älä sido henkiä millään kahleella! Älä unhoita suurta helluntaipäivää, älä unhoita suurta päämäärääsi: henkinen elämä ja henkinen vapaus. Älä kallista korvaasi tuolle kuoleman huudolle: "Katso, kaikki on hyvin!" sillä silloin ei lähesty tuhatvuotinen valtakunta, vapauden valtakunta ja juuri se on nyt alkamassa.

GERDT. Vielä tulee päivä, jolloin minua sanotaan paavilaiseksi!
Tähtää pilviin ja nuolesi osuu metsänrantaan!

OLAVI. Peräydy, Gerdt! Sinä tuhoot itsesi ja valtakunnan! Etkö näe miten maa vielä värisee haavakuumeesta viime sodan jälkeen ja sinä tahdot sytyttää kansalaissodan, se on jumalatonta!

GERDT. Sitä sinun ei pidä tehdä, sinun, joka tänään olet auttamattomasti rikkonut välisi kirkkoon! Ja sitä paitsi —

GERDT. Kuule salaisuuteni; saat käyttää sitä mielesi mukaan! Kuningas matkustaa Malmöhön tänään; ylihuomenna esimerkiksi on Tukholma kapinassa!

GERDT. Niin! Älä hämmästy! Ainoastaan pari porvaristolvanaa. Muuan turkkuri ja muuan kamasaksa, jotka kieltävät kasteen vaikutuksen sieluttomaan lapseen ja ovat tarpeeksi yksinkertaisia vastustaakseen tahallista vääränvalan ottamista järjettömiltä olennoilta.

GERDT. Hengen riivaamia, niin! Myrsky puhuu heidän suunsa kautta.
Varo ettet joudu sen tielle!

GERDT. Tiedätkö sinä, että minun tyttäreni Kristiina asuu sinun äitisi luona?

GERDT. Niin, toistaiseksi. Jos me voitamme, on sinun äitisi turvassa minun tyttäreni tähden, jos katolilaiset voittavat, silloin on tyttäreni turvassa sinun äitisi tähden. Ja sinähän olet huolissasi Kristiinasta?

GERDT. Se on totta, jos on onnettomuus totuuden tähden menettää maallinen onnensa, joutua vankeuteen, kärsiä köyhyyttä, pilkkaa ja häväistystä. Sinä et ole kelvollinen niin suureen onnettomuuteen. Luulin että sinä ymmärtäisit minut; luotin sinun apuusi, sillä sinun tulesi leimuaa vielä, mutta näen miten maailma sinua houkuttelee; kulje virran mukana ja tule onnelliseksi!

GERDT. Hullu! Ohjaa virta mielesi mukaan, sillä virta olemme me. Vanhat ovat seisovia likalätäköitä, niitä vastaan sinun totisesti ei tarvitse taistella; vaan älä anna niiden mädätä ja kuivua; aukaise niille viemäri ja nekin juoksevat samaan väylään.

OLAVI. Oi, minä ymmärrän sinut; olet siittänyt uuden ajatuksen sielussani, mutta minun täytyy se tukahuttaa syntymäänsä, muuten surmaa se minut!

GERDT. Usko minua, sinusta on tuleva Daniel, joka sanot ruhtinaille totuuden, ja he vainoovat sinun henkeäsi, mutta Herra on sinua varjeleva.

Nyt menen turvallisena, sillä näen salaman säihkyvän silmässäsi ja tulenkielen lieskuvan pääsi päällä. Jää hyvästi, mestari Olavi! (Mennessään.) Tässä tulee kärpästen kuningas; älä anna hänen saastuttaa puhdasta sieluasi!

MÅNS (lähestyy Olavia; Brask pysyttelee jälempänä, tarkastaa ympäristöä). Kanonikus, kuka on soittanut iltamessuun?

OLAVI. Uskalsin! kun kansa heitettiin niinkuin lampaat ilman paimenta, tahdoin koota sen.

MÅNS. Luulenpa että te arvostelette meidän toimenpiteitämme! Olette tosiaankin julkea.

MÅNS. Vai niin, nuori mies, te tahdotte näytellä totuudenapostolia!
Siitä ei teitä kukaan kiitä!

OLAVI (kiivaasti). Neuvo, kuin valheen isän suusta… (Nöyremmin.)
Suokaa minulle anteeksi!

OLAVI. Kiitän teidän korkea-arvoisuuttanne, mutta minulla ei ole mitään suosituksia.

BRASK. Olen kuullut siitä! Nuoruudenuhmailua vaan! Me kyllä kasvatamme hänet.

MÅNS. Teidän korkea-arvoisuutenne ei tule elättää käärmeitä! Nuori kanonikus kallistuu selvästi kerettiläisyyteen ja hän on tänään uskaltanut rikkoa meidän käskymme.

MÅNS. Me julkikuulutimme messukiellon täysin laillisilla perusteilla, ja hän on rohjennut lukea messun ja, mikä pahempi, lutherilaisen messun ja siten yllyttänyt kansaa!

BRASK. Varo itseäsi, nuori mies! Tiedätkö että pannakirous kohtaa niitä, jotka kannattavat Lutheria.

BRASK. Punnitse sanojasi! Minä tarkoitin sinun parastasi ja sinä työnnät minut luotasi!

OLAVI. Te aioitte ostaa minun kykyni pelastaaksenne huonon asianne, ja minä olin kyllin häpeemätön kieltäytyäkseni myymästä!

OLAVI. Jos niin on, älkää käyttäkö minulle samaa parannustapaa kuin käytitte Gerdt kirjanpainajalle — jonka telkesitte hulluinhuoneeseen. Hän viisastui siellä liiaksi, pelkään mä.

BRASK. Se oli muuan mieletön, joka minun kirjapainossani painoi Lutherin kirjoituksia, kun minä hänen painettavakseen annoin kirjoituksia Lutheria vastaan. Ja sitten hän haaveili Apokalypsistä ja tuhatvuotisesta valtakunnasta. (Olaville.) Oletko nähnyt hänet?

OLAVI. Hän oli äsken täällä, ja teillä ei ole hyvää odotettavissa häneltä.

OLAVI. Hän on kohta Tukholmassa, ja pian saanette kuulla hänestä!
Olkaa varuillanne herra piispa!

KUSTAA VAASA (tulee kiivain askelin). Mitä on tekeillä? Kaupunki on kuohuksissa. Kansa kiertelee katuja ja huutaa messua! Mitä se tietää?

MÅNS. Teidän armonne suvaitkoon huomata että tämänluontoiset asiat, jotka lankeavat kirkon tuomiopiiriin…

BRASK. Ruotsin valtakunnan piispat kuulevat ainoastaan yliherransa, paavin ja kanoonisen lain käskyjä!

KUSTAA (masennettuna). Sen tiedän, vaan jos paavi ei joka hetki voi valvoa teidän toimianne.

KUSTAA (leimahtaa, mutta hillitsee itsensä). Olette oikeassa, arvoisa piispa. Se on jäävä teidän asiaksenne.

BRASK. Jättääksemme tämän puheenaineen: Tukholmassa lienee puhkeamassa kapina!

KUSTAA. Teidän koulumestarinne? Missä hän on? Sinäkö se olet? Mikä on nimesi?

KUSTAA. Mestari Olavi! Sinä olet kerettiläinen, niinkö? Ja haudot tuumia pyhää kirkkoa vastaan? Vaarallinen hanke!

BRASK. Hän on tänään paljastanut oikean karvansa ja ollut kyllin rohkea julkisesti rikkoakseen kapitulin messukiellon, joten me vaadimme teidän armonne suostumusta hänen rankaisemisekseen.

KUSTAA. Se asia lankee tuomiokapitulin päätösvaltaan eikä kuulu minuun! Mutta mikä kapina sinulla on tiedossa Tukholmasta?

BRASK. Teidän armonne ei tienne, miten nuo hullut ovat raivonneet Saksassa. Me ehdottaisimme että teidän armonne itse palaisi sotavoimineen Tukholmaan!

KUSTAA. Se on minun asiani! Olavi, minä nimitän sinut Tukholman raatihuoneen kirjuriksi. Sinä matkustat heti sinne. Puhu kansalle! Minä luotan sinuun!

BRASK. Isänmaan edun nimessä pyydän teidän armoanne ajattelemaan miten mieletöntä on puhua mielettömille!

KUSTAA. Eikä avaimillakaan sitä tehdä! Mene kanslerini luo, niin saat valtakirjan!

KUSTAA. Meidän sekretariuksemme ei tottele teidän käskyjänne minun käskyjeni edellä.

BRASK. Sekretarius Olavi Pietarinpoika, te ette lähde kaupungista ennenkuin kapituli on langettanut tuomionsa.

KUSTAA. Se ei ole teidän asianne, piispa Brask! Strengnäsin kanonikusta ei tuomitse Linköpingin piispa. Piispa Måns, teillä on puhevalta.

KUSTAA. Piispa Brask olkoon vaiti tahi poistukoon, milloin minä yksityisesti puhuttelen piispa Månsia — — — yksityisesti! — — Mitä teillä on sanottavaa, herra Måns?

MÅNS. En todellakaan tiedä muuta — — — kuin — — koska kerran hänen korkea-arvoisuutensa piispa Brask —

KUSTAA. Nyt on kysymys mestari Olavista! Te voitte lykätä tutkimuksen. Tehkää hyvin ja jättäkää meidät nyt. (Piispat menevät.)

KUSTAA. Ei! Sinusta on tuleva minun oikea käteni, sillä ehdolla että vasen ei toistaiseksi tiedä mitä oikea tekee. Matkusta Tukholmaan!

KUSTAA. Ennenkuin he niin pitkälle ehtivät, voit sinä syyttää minua.
Mutta siihen saakka saat selviytyä omin-päin miten parhaiten voit!

KUSTAA. Oh, sinne on matkaa! En uskalla sitä ajatella vielä. — Anna heidän saarnata, ei haittaa, jos untelot kuulevatkin uuden sanan, vaikka se on mieletönkin; mutta väkivaltaisuuksia ei saa tapahtua; silloin puuttuu miekka leikkiin. Jää hyvästi, Olavi! (Menee.)

OLAVI. Keisari ei tahdo olla paavin ystävä! (Lukiolaiset, jotka tähän saakka ovat pysytelleet eräässä lehtokujassa taka-alalla, astuvat esiin.)

1 LUKIOLAINEN. Viipykää sentään yli helluntain, että saamme näytellä komediamme!

1 LUKIOLAINEN. Teettehän niin, mestari Olavi. Te olitte ainoa, joka kohtelitte meitä ystävällisesti ja vapautitte meidät noista kauheista paastoista!

OLAVI. Lapset, te ette tiedä mitä pyydätte! Tulee vielä päivä, jolloin kiitätte Jumalaa siitä, että lähdin luotanne. Ah, ei! älköön se päivä koskaan valjetko! Tehkäämme eron hetki lyhyeksi. Hyvästi, Nils, hyvästi Vilhelm! (Syleilee kumpaakin, he suutelevat hänen kättänsä.)

LUKIOLAISET (menevät). Jääkää hyvästi, mestari Olavi, älkää unhottako meitä!

LAURENTIUS. Minä olen saanut ajokoiran, joka löytää jäljet, saa nähdä vaan tuleeko se takaisin, kun vihellän.

OLAVI. Katsos, nyt he istuvat tuolla hautojen keskellä, leikkivät, poimivat kukkia ja laulavat helluntailauluja.

LAURENTIUS. Luulin sinun tänään tarttuneen auraan niin lujasti, että oli myöhäistä enää katsoa taakseen!

OLAVI. Se oli minun viimeinen valoisa aamu-unelmani, joka haihtui. Suo minulle anteeksi — nyt olen hereillä! (Menevät oikealle. Tultuaan näyttämön reunaan kääntyy Olavi vielä kerran katsomaan lukiolaisiin. Samassa mustatveljet Martti ja Nils astuvat esiin juuri siltä kohtaa, josta lukiolaiset poistuivat.)

OLAVI (huudahtaa tahtomattaan hämmästyksestä, pyyhkäisee kädellä otsaansa).

ESIRIPPU.

TOINEN NÄYTÖS.

Kapakka suurkirkon muurissa. Perällä myymäpöytä oluttuoppeineen y.m. Myymäpöydästä oikealle toinen pöytä, jonka takaa näkyy rautaovi. Pöydän ääressä istuu kaksi valepukuista munkkia (Martti ja Niilo) juoden olutta. Muiden pöytien ääressä saksalaisia sotamiehiä, talonpoikia, merimiehiä. Oikealla ovi kadulle. Eräällä tynnyrillä istuu soittoniekka viuluineen. Sotamiehet pelaavat noppaa. Kaikki äänekkäitä, humalassa. Hans Windrank, eräs smoolantilainen, muuan saksalainen porvari ja muuan tanskalainen istuvat saman pöydän ääressä.

SAKSALAINEN (tanskalaiselle). Vai niin, te puolustatte sitä verikoiraa, Kristian-kuningasta!

TANSKALAINEN. Tuhat tulimmaista! Te puhutte verestä! Muistatteko vielä Kepplingin murhaa! Kun saksalaiset — —

WINDRANK. Kuulkaapas hyvät herrat! Eletään sovinnossa ja pidetään hauskaa, niin minä kerron teille Amerikan maasta!

SAKSALAINEN. Syytättekö meitä lyybekkiläisiä siitä mitä saksalaiset tekivät?

WINDRANK. Kuulkaapas nyt hyvät herrat, ei riidellä! (Huutaa isännälle.) Neljä mittaa viinaa! — Eletään rauhassa ja suloisessa sovussa niin minä kerron Amerikan maasta… (Viina tuodaan.)

SAKSALAINEN (maistellen). Oiva juoma! Ajatelkaas, hyvät herrat, miten maailma sentään edistyy! Tänään nuokkuu ohra pellolla…

SAKSALAINEN. Anteeksi — se on saksalaista alkuperää. — Sanon keksintö — sillä Amerikkoja löydetään…

TANSKALAINEN (saksalaiselle).Voiko te sanoa minulle, kuka keksi sen, että saksalaiset antoivat Ruotsille sen nykyisen kuninkaan. (Naurua.)

SAKSALAINEN. Lyybekkiläiset ne antoivat Ruotsille vapauttajan, kun maa oli perikadon partaalla.

SMOOLANTILAINEN. Teidän ohraviinanne minä juon, mutta maljalle minä teen näin! (Likistää kaksin käsin tuopin litteäksi ja nakkaa lattialle.)

SMOOLANTILAINEN. Olen niin kauan juonut hänen kalkistaan, että minulta on mennyt halu juoda hänen maljaansa.

SAKSALAINEN (vilkkaasti). Malttakaa, malttakaa! Kuullaanpas mitä hänellä on sanottavaa!

WINDRANK (liikutettuna). Mitä te murehditte, mies raukka? Näytätte niin synkältä. Rahaako? Kas tässä! (Ottaa kukkaronsa.) Puolet pestirahoista on minulla jäljellä! Miten on laitanne?

SMOOLANTILAINEN Ei puhuta siitä! Viinaa, enemmän viinaa! Rahoja on minullakin. Kas tässä! Kultaa! (Tuodaan viinaa.) Mutta se ei ole omaani. Minä juon sen viimeiseen äyriin! Ja teidän, hyvät veikot, tulee auttaa.

SAKSALAINEN. Kuka on teille tehnyt vääryyttä, kuomaseni? Näen ettei kaikki ole kuin pitäisi!

SMOOLANTILAINEN. Minä olen hävinnyt mies! Nähkääs minä ostin velaksi 200 härkää ja kun toin ne Tukholmaan, sekaantui kuninkaan vouti asiaan ja kielsi minua myymästä korkeampaan hintaan kuin mitä hän määräsi! Kuningas määrää härkien hinnan; kuningas on syössyt minut häviöön!

SMOOLANTILAINEN. Hohoi, minä tiedän, vielä muutakin. Hän kuuluu kohtapuolin vievän meiltä munkit ja papit toimittaakseen aatelit niskoillemme.

SMOOLANTILAINEN. Niinpä niin! Olisipa se Kristian-kuningas voinut leikata vähän lähemmältä; Jumala häntä siunatkoon!

WINDRANK. Hitto, onko kuningas sitä maata! Luulin että hän piteli aatelia niskapiipelistä.

SMOOLANTILAINEN. Hänkö? Hän antaa heille oikeuden kaataa tammia minun tiluksiltani jos minulla enää olisi tammia tahi tiluksia, sillä nähkääs, minullakin on kerran ollut maakappale, mutta sitten tuli muuan herra ja tiesi että minun äidinisänäitini oli saanut sen lainaksi hänen isänäidinisältään, ja niin se oli minulta mennyttä.

SMOOLANTILAINEN. Eipähän vaan! Aatelispojat juoksentelevat pyssyineen meidän metsissämme ja ammuskelevat kauriita ihan kurillaan, mutta toista olisi jos me talonpojat nälinkuoliaina panisimme paistiksi yhden ainoankaan — silloin pelastuisimme kyllä nälkäkuolemasta — he kun hirttäisivät meidät — ei tammeen, taivas varjelkoon, sehän olisi häpeäksi kuninkaalliselle puulle — ei, mutta honkaan! Nähkääs honkapuu se ei ole syntynyt kruunupäänä, ja sentähden se ei ole kuninkaallinen… ja sen tähden lauletaan laulussa:

SAKSALAINEN. Mutta honka pitää kuitenkin päänsä pystyssä ja on suoraselkäinen!

SMOOLANTILAINEN. Juokaa, hyvät herrat! Se on hyvästä sydämestä!
Siunattu juoma! Kunhan ei kotona olisi akka ja lapset. Niinpä niin!
Mutta viis siitä —! Hohojaa, minä tiedän yhtä ja toistakin, mutta
pidänpä suuni koreasti kiinni!

SMOOLANT. Nähkääs, jos Smoolannin hongat laskettaisiin, luulen että niitä olisi enemmän kuin tammia!

WINDRANK. Minä en pidä siitä että kuningasta panetellaan. Minä tosin en tiedä mitä hän tekee ja aikoo, eikä se minuun kuulukkaan, mutta sen tiedän, että hän suosii merenkulkua! Hän juuri on varustanut Espanjanlaivat ja tehnyt minusta laivurin, ja sentähden ei minulla ole mitään valittamista!

SAKSALAINEN. Ja sen hän on tehnyt vain pahansuonnista, kukistaakseen
Lyybekin kaupan, Lyybekin, jolle hän on niin suuressa velassa!

SMOOLANTILAINEN. Se on vielä kerran hänen kupissaan! Sarvet on päässä salvetullakin härällä. Kiitos hyvästä seuranpidosta. — Minun on aika lähteä.

SAKSALAINEN. Ei kiirettä, kuoma! Juodaanpas vielä pikku tuopponen, niin saamme keskustella.

SMOOLANTILAINEN. Kiitos vaan, mutta en uskalla enempää, sillä pelkään että se on pahaksi! Nähkääs, minua odottaa akka ja lapset, ja nyt palaan kotiini — ilmoittamaan että olemme huti-hukassa — ei — sitä minä en uskalla. Kiitän teitä, herra saksalainen — ryypätään vielä pikkuhiukkasen!

SMOOLANTILAINEN (tyhjentää tuopin ja karkaa pystyyn). Hyi, tuhannen perkelettä, kun on väkevää! (Menee horjuen.)

TANSKALAINEN (nyökkää.) (Melu on kasvanut, soittoniekka soittaa. —
Kuuluu urkujen ääni kirkosta.)

SAKSALAINEN. Luulenpa että teitä vaivaa omatunto, kippari. Kuningas ei siitä tiedä!

WINDRANK. Niin, mutta nuo urut eivät soinnu tähän lauluun! Minä olen aina luonnostani ollut niinkuin jumalaapelkääväinen. Se on kotiperua minussa!

SAKSALAINEN (ivallisesti). Onnellinen se, jota on kasvatettu jumalanpelvossa! Teillä oli äiti, joka — —

SAKSALAINEN. Joka peitti teidät iltasin vuoteeseen ja opetti lukemaan: "Yks enkel' meitä suojelee —"

SAKSALAINEN. Jumala on kuullut hänen palavat rukouksensa! Teillä on vedet silmissä! Te olette hyvä ihminen!

WINDRANK. Ah, minä olen heikko syntinen, sen tiedän, mutta katsokaa — hyvä sydän minulla on, piru vie. Tulkoon joku kurja raukka valittamaan nälkäänsä, olen valmis riisumaan paidan yltäni!

WINDRANK. Luulen jo että riittää! (Kuuluu pari iskua ovelle. Yleinen hämminki.)

SAKSALAINEN (tanskalaiselle). On se viina koko siunattu juoma, kun panee tuommoisen vanhan kelmin haaveilemaan, ihan raittiutta.

SAKSALAINEN. Se avaa sydämen selkoselälleen ja lyö pääajut umpilukkoon; se on toisin sanoen: tekee meistä hyviä ihmisiä, sillä hyviähän ovat ne, joilla on laaja sydän ja päätä vähän!

TANSKALAINEN. Minä mene vielä pitemmälle; viina tekee meidät uskovaisiksi, sillä se tappa järjen, ja järkihän ole se kari, joka estää uskon purjehtimasta sydämeen!

(Ovi kiskaistaan auki, jolloin pöytä, jonka ääressä Martti ja Niilo istuvat, kaatuu kumoon tuoppineen päivineen. Muuan nainen, mustassa ja punaisessa hameessa, pää peitettynä nunnanhuntuun, syöksyy sisään; Gerdt nähdään vilaukselta hänen takanaan oviaukossa, joka pian sulkeutuu.)

PORTTO (katselee hämmentyneenä ympärilleen). Pelastakaa minut! Kansa ottaa minut hengiltä!

MARTTI (ristii silmänsä). Portto! Kuka tuo porttoja tähän kunnianarvoiseen seuraan! Isäntä, toimittakaa hänet pois, ellette tahdo vahingoittaa paikan arvoa ja loukata kirkon pyhyyttä.

PORTTO. Eikö kukaan tahdo minua pelastaa? (Isäntä on tarttunut hänen käsivarteensa viedäkseen hänet kadulle.) Älkää jättäkö minua raivostuneen kansan käsiin! Minä aioin hiipiä Herran huoneeseen saadakseni murusen hänen armostaan, minä tahdoin alottaa uutta elämää — mutta munkit ajoivat minut tieheni ja usuttivat kansajoukon kimppuuni; silloin pelasti isä Gerdt minut tänne!

MARTTI. Oletteko kuulleet? Hän on häväissyt Herran pyhäkön! Hän koettaa verhota häpeänsä hameen pyhyyden hunnulla!

MARTTI (tempaisee häneltä kaavun). Pois naamari, ja näytä riettautesi! (Säpsähtää nähdessään naisen kasvot.)

MARTTI. Se on hävytön vale. Minä en koskaan ole nähnyt häntä ennen!
Minä olen mustaveli Martti ja veljeni Niilo on minun todistajani!

NIILO (juovuksissa). Minä voin todistaa ettei veli Martti ole koskaan nähnyt tätä naisihmistä!

PORTTO. Ja kuitenkin juuri sinä Niilo näytit minulle Martin synninpäästökirjan, silloin kun minut ajettiin luostarista ja hän sai jäädä.

MARTTI (raivoissaan, ravistaa Niiloa käsivarresta). Sinä valehtelet, sinäkin! Näettehän, hyvät ihmiset, että mies on humalassa!

SAKSALAINEN. Hyvät ystävät, minä todistan että pyhä veli on humalassa ja valehtelee siitä syystä!

SAKSALAINEN. Niinpä kyllä! Humala antaa synninpäästön valheelle! Eikö totta, isä Martti?

ISÄNTÄ. Pyydän ilmoittaa, että minun huoneessani ei saa tapahtua epäjärjestyksiä muuten menetän tuttavapiirini ja joudun vastaamaan kapitulin eteen. Tehkää siis hyvin ja viekää pois tuo kurja ihminen, joka saa aikaan häiriötä!

MARTTI. Ajakaa ulos hänet tahi toimitan teidät pannaan! Ettekö tiedä että olemme kirkon pyhien muurien sisällä, vaikka kapituli onkin luovuttanut tämän ulkohuoneen matkustavien ruumiilliseksi virkistyspaikaksi!

SAKSALAINEN. Hyvät ystävät, tämä on pyhä huone ja täällä asuu totisesti jumala.

OLAVI (tunkeutuu ovelta, tarttuu porton käteen ja vapauttaa hänet juopuneista). Vastatkaa! Kuka on tämä nainen?

SAKSALAINEN. Älä hellitä, älä hellitä, mestari Olavi, hän lähtee karkuun.

OLAVI. Vai niin! Arvasin sen! Te olette siis kiihoittanut kansaa häntä vastaan!

MARTTI. Minä suojelen kirkkoa riettaudelta ja koetan pysyttää sen etäällä paheesta. Tuo tuolla on pannaan pantu nainen, joka rahasta myy ruumiinsa, jonka tulisi olla pyhän hengen temppeli!

OLAVI (tarttuu hänen käteensä). Katsos, mustaveli, minä uskallan tarttua hänen käteensä ja asettaa hänet sinua vastaan! Hän on myynyt ruumiinsa, sanot, montako sielua sinä olet ostanut?

Minäkin olen pappi! Ei, olen ihminen, sillä en ole vielä siksi julkea, että lukitsisin Herran huoneen, ja syntisenä ihmisenä ojennan käteni toiselle ihmiselle, joka ei myöskään voi olla synnitön. Tulkoon se, joka on puhdas, heittämään ensimäisen kiven!

Astu esiin, veli Martti, sinä valkeuden enkeli, joka olet pukeutunut viattomuuden mustaan verhoon ja ajanut hiuksesi, jottei kukaan näkisi miten olet synnissä harmaantunut! Vai puuttuuko sinulta kivi, kenties? Voi sinua, mihin olet pannut ne kivet, jotka sinun on annettava kansalle, kun se pyytää leipää? Oletko jo antanut ne kaikki?

Astu esiin, sinä kunnianarvoisa porvari (Windrankille, joka kuorsaa lattialla), sinä joka nukut eläimen unta, miksi et herää käyttämään puukkoasi! Katsokaa miten hän on punainen? Häpeekö hän sitä huonoa seuraa, johon on joutunut, vai onko se nautinnosta? (Kansa sorisee paheksumista.) Te sorisette! Tarkoittaako se minun sanojani vai häpeättekö itseänne? Miksi ette viskaa kiviä? Olinhan unohtaa: teillä ei ole niitä. Avatkaa siis ovet! Kutsukaa kansa ja raahatkaa ulos tämä nainen! Jos luulette ettei viisikymmentä miestä revi häntä kappaleiksi, niin olkaa varmat siitä että viisisataa naista sen on tekevä. No! Te vaikenette. Nainen, nouse ylös! Sinut on vapautettu. Mene äläkä enää syntiä tee, mutta älä myöskään näyttäydy papeille, sillä he heittävät sinut naisten eteen.

MARTTI (joka useampia kertoja on yrittänyt katkaista Olavin puhetta, mutta josta saksalainen on hänet estänyt, ottaa esiin erään paperin.) Tämä mies, jonka sanoja te kuuntelette, on kerettiläinen, minkä huomaatte hänen puheestaan; mutta hän on myös pannaan pantu! Kas tässä, lukekaa! (Ottaa kynttilän eräältä pöydältä ja viskaa permantoon.) "Niinkuin sammuu tämä kynttilä, niin sammukoon häneltä kaikki ilo ja rauha ja kaikki se hyvä, joka jumalalta tulee!"

KANSA (ristii silmänsä ja vetäytyy pois; Olavi jää porton kanssa kaksin keskilattialle). Anathema!

MARTTI (portolle). Nyt kuulet mikä pätevyys mestari Olavin synninpäästöllä on.

OLAVI (joka on seissyt neuvotonna). Nainen! Vieläkö luotat sanaani? Etkö pelkää minua? Etkö kuule pennanuolien suhisevan meidän päittemme ympärillä? Miksi et siirry niiden kahdenkymmenen vanhurskaan joukkoon, jotka vielä ovat pyhän kirkon suojaavassa helmassa! Vastaa! Uskotko että jumala on hyljännyt minut, niinkuin nämä ovat tehneet?

OLAVI (silmää pannajulistusta). Kas siinä! Se suuri piispa Linköpingin vähäisessä kaupungissa on myynyt minun sieluni saatanalle elinajaksi, sillä sen pitemmälle ei ulotu hänen valtansa, sentähden että kiihotin kansaa luvattomaan aikaan kääntymään jumalan puoleen; tässä on välikirja: niinkuin kirkko tämän kautta on sitonut minut helvettiin, niin repäisen irti itseni siitä (repii pergamentin) ja kirkon kirouksesta! Jumala minua auttakoon, amen!

OLAVI (asettuu porton eteen). Kuuletko miten perkeleet kiljuvat uhriaan! Älkää koskeko minuun.

(Muuan sotilas hohottaa aseensa; silloin aukenee rautaovi ja uudestikastajat, Knipperdollink etunenässä, hyökkäävät huutaen sisään käsissään rikkonaisia krusifikseja, pyhäinkuvia ja revittyjä messukasukoita. Kaikki huoneessa olijat tunkeutuvat ovea kohti.)

KNIPPERDOLLINK (ensimäisenä, avatessaan ovet). Tänne väki; tässä on vielä yksi Herranhuone! Mitä tämä merkitsee, kapakka temppelissä! Katsokaa, katsokaa, pahennus on mennyt niin pitkälle että häväistään itse pyhyyttä. Mutta minä tahdon puhdistaa sen tulella! Kirkko tuleen ja pyhimykset roviolle!

KNIPPERDOLLINK. Pelkäätkö että oluttynnyrisi halkeavat kuumuudesta, sinä Belial; sinäkö olet se paavilainen kapakoitsija, joka et kammoa rakentaa paheen kappelia kirkon seinään!

OLAVI. Minä olen raastuvan sekretarius ja kehoitan kuninkaan nimessä teitä noudattamaan järjestystä!

KNIPPERDOLLINK. Vai niin, sinä olet se mies, jonka kuningas on lähettänyt taistelemaan meidän pyhää asiaamme vastaan! Eteenpäin, Jumalanmiehet, sitokaa hänet ensin, sitten puhdistamme Herranhuoneen epäjumalanpalveluksesta!

MARTTI. Käykää käsiksi, hyvät miehet, hän on kerettiläinen ja pannaan julistettu!

GERDT. Hän on meidän! Päästäkää hänet, ystävät, tuossa on perkeleen asiamiehet! (Osoittaa Marttia ja Niiloa, jotka pakenevat ovesta. Uudestikastajat tavoittelevat heitä nyrkit sojossa. Gerdt kääntyy ovelta Olavin puoleen. Portto on vetäytynyt muutamaan nurkkaan. Windrank nukkuu yhä pöydän alla. Olavi pysähtyy mietteissään keskilattialle.)

GERDT (heittäytyy uuvuksissa eräälle penkille). Tämä on raskas työ,
Olavi!

GERDT. Vielä olemme voitolla! Koko kaupunki on liikkeessä. Rink tekee meidän työtämme Yrjänän kappelissa. Kuuleppas, onko kuningas sinut lähettänyt meitä vastaan?

GERDT. No, miten hoidat sinä kuninkaallista virkaasi! Tässä sinä yhä seisot ristissä käsin!

GERDT (rientää syleilemään Olavia). Jumala sinua siunatkoon, Olavi!
Se oli uudestisyntymisen kaste.

OLAVI. Minä en vielä ymmärrä teitä. Miksi te käytte tietänne kuin villipedot? Tehän häpäisette kaiken pyhän!

GERDT (ottaa maasta säretyn pyhäinkuvan). Onko tämä mielestäsi pyhä? Joku pyhä Nikolaus, luulemma! Onko siis Kristus Jeesus tullut maailmaan ja elänyt turhaan, kun vielä palvellaan puupölkkyjä? Onko tämä muka Jumala, tämä, jonka voin hakata palasiksi? Katsos!

GERDT. Niin oli myös kultainen vasikka, niin oli Zeus, niin oli Thor ja Oden myös; ja kuitenkin kukistettiin ne maahan! (Huomaa porton.) Kuka on tuo nainen? Vai niin, se on se, joka minun täytyi pelastaa tänne kapakkaan! Olavi! Sanoppas minulle muuan asia. Onko kuningas ostanut sinut?

OLAVI. Kun seison sinun edessäsi, kutistun minä kokoon. Mene pois minun luotani! Minä tahdon täyttää oman kutsumukseni, enkä sinun!

OLAVI. Sinä olet kietonut minut näkymättömään verkkoon; sinä julistat minut uudestikastajaksi. Miten voin minä vastata tästä kuninkaalle!

GERDT. Vai niin — hänellekö! Jää hyvästi, Olavi! Sinä saarnaat siis huomenna!… Mitä varten viipyy tuo nainen?… Jää hyvästi. (Menee.)

OLAVI. Kiitä ainoastaan Jumalaa, joka on pelastanut sinun sielusi, ja älä usko että sinun rikoksesi on tänään sovitettu. Rukoile voimaa kantamaan kirousta koko elämäsi ajan! Jumala on sinulle antanut anteeksi — ihmiset eivät anna koskaan! (Tarttuu hänen käteensä ja taluttaa ovelle.)

MARTTI (näyttäytyy rautaovessa, sitte Olavin äiti ja Kristiina,
Gerdtin tytär). Olemme varmaan erehtyneet tiestä!

OLAVI (käännähtää ja juoksee ovelle, jonka Martti sulkee). Äiti!
Äiti! (Hän juoksee ulos toisesta ovesta; näyttämö pimenee.)

VÄLIVERHO.

Kirkonovi avautuu jälleen varovasti ja suntio (urkujenpolkija
ja kirkonvartia) vaimoineen astuu sisään, lyhty kädessä.

SUNTIO. Katri muoriseni! Piteleppäs hiukan lyhtyä sillä aikaa kuin minä suljen etulukon!

VAIMO. Rakas Pentti, valaiseppas ensin tätä kurjuuden pesää. Enpä olisi koskaan luullut, että kapakka on näin naapurissa! Sehän on hirveätä! Katsos noita suuria oluttynnyreitä.

SUNTIO. Entä viina sitten! Etkö tunne sen hajua. Rupee päätäni pakoittamaan, jos viivyn kauemmin.

SUNTIO. Minä voin niin pahoin, tiedätkö! Täällä alhaalla on niin kylmää ja kosteata!

SUNTIO. Jos mitään auttaakseen, tulee sen olla väkevää; näetkö tuolla on tynnyri Rostokkia N: o 4, merkki A. W.

SUNTIO (nousee, auttaakseen häntä, mutta tulee polkeneeksi lattialla makaavaa Windrankia).

WINDRANK (herää). Voi, voi Jeesus Kristus, pyhä Pietari ja Paavali ja Ferdinand ja Isabella ja Yrjänä ja Traakki ja muut pyhät kaikki, jo tuli tuomion aika, pasuunat, torvet kaikaa ja kaikki kuolleet herää, ja itsens kokoon kerää yks' enkeli meitä suojelee, me suuren ilon saamme, Amen plottis, Amen. — Kuka marssii minun vatsani päällä?

SUNTIO (kauhistuksissaan). Olkaa armollinen ja ilmoittakaa oletteko mörkö vai ihminen.

SUNTIO. Nähkääs, herra hyvä, minun leipävirkanani on polkea paljetta… suurten urkujen paljetta.

SUNTIO. Oikeammin suntiota, mutta minulla. on myös pieni vaatevaja kirkonmuurissa!

SUNTIO. Voi muori kulta! Enkelini missä olet! (Juoksee esiin.) Jeesus auta, te olette säikäyttäneet pahanpäiväiseksi minun eukkoni. Hän on juossut pois… ja vienyt hanikon mennessään. Nouskaa, nouskaa niin lähdemme tästä jumalattomasta paikasta.

WINDRANK. Rakas ystävä, nyt vasta olen joutunut oikeaan elementtiini, niin ettei lähtemisestä taida tulla mitään.

SUNTIO. Tulkaa herran tähden, kello lyö kaksitoista ja kohta täällä alkaa kummitella!

WINDRANK. Kuulkaapas, hyvä suntio. Alan vahvasti epäillä sitä kolminaisuutta.

SUNTIO. Hst! Vaiti! Se on vain öisin! (Kompastuvat kumpikin rikkonaiseen Nikolaus-kuvaan.)

SUNTIO (nousee ja tarkastaa patsasta). Kautta sieluni, vähemmästäkin karkaa hiukset pystyyn! Tässä makaa pyhä Nikolaus rikkilyötynä ja uiskennellen oluessa. Ollaan jo pitkällä, kun pyhät vedetään näin lokaan. — Viimeiset ajat lie käsissä; kun tämmöistä tapahtuu kuivassa puussa —

SUNTIO. Vaiti, herjaaja! Pyhä Nikolaus on minun suojeluspyhimykseni.
Olen syntynyt hänen päivänään.

WINDRANK. Niin, se on kuin ilmassa, sillä muuten olen minä sangen hurskas ihminen. Mutta älkää olko millännekään, niin minä liimautan teille kokoon pyhän Nikolauksen.

VÄLIVERHO.

Ovi. Toinen pienempi saarnastuoliin. Messukasukoita ja kuoripukuja seinillä. Rukousjakkaroita ja pieniä kirstuja. Aurinko paistaa eräästä akkunasta. Kelloja soitetaan. Vasemmalta kuuluu lakkaamatonta muminaa. Suntio vaimoineen tulee sisään, pysähtyvät ovelle, rukoilevat äänettömästi.

VAIMO. Hoo, ei kai sillä ole niin väliä, eihän tänään saarnaa kuin tuo mestari Olavi. En käsitä kuinka kapituli voi sen sallia!

SUNTIO. Ja sitte hän on panettanut seinälle korin. Niitä uusia vehkeitä taas. Niin, niin se Luther, sanon minä.

VAIMO. Täällä kai syntyy tänään sama elämä kuin eilen! Luulin että hajottaisivat koko kirkon.

SUNTIO (vie pikarillisen vettä ylös saarnastuoliin). Hän kai tarvitsee tänään hiukan kurkunkostuketta.

VAIMO. Nyt jo, eikä ole vielä edes papinkelloja soitettu! Ehei, tuskinpa tuommoiselle niitä soitetaankaan!

SUNTIO. Jaa jaa, niin niin! Mutta ensin pyydän ilmoittaa maisterille että messukirjan olen pannut oikealle kädelle, ylöstullessa, ja sitten olen pannut puikon sille kohtaa, jossa hän voi lopettaa, ja sitte olen asettanut vesipikarin sen viereen. Nyt ei maisterin pidä unhoittaa tuntilasin kääntämistä, sillä muuten voi toimitus venyä liian pitkäksi ja — —

OLAVI. Elähän siitä huolehdi. Niitä on oleva kyllin, jotka ilmoittavat millä kohtaa minun on lopetettava!

SUNTIO. Niin, niin, herra nähköön. Pyydän anteeksi. Meillä on nähkääs täällä tällaiset tavat.

SUNTIO. Se on joku hurskas veli, joka rukoilee jonkun vaivaisen sielun puolesta. (Menee).

OLAVI. "Vyötä siis kupeesi, nouse, ja saarnaa kansalle kaikki mitä minä sinua käsken" — Jumala minua auttakoon! (Polvistuu jakkaralle; keksii paperin siltä. Lukee.) "Älä nouse saarnastuoliin tänään; sinun henkeäsi väijytään!" — Sen on kirjoittanut kiusaaja! (Repii paperin.)

ÄITI. Minä sen tiedän. Ja äitinäsi ojennan sinulle käteni! Käänny takaisin tieltäsi.

OLAVI. Jos paavin kansliapäätös on hyve ja jumalanpelko, niin on se myöhäistä!

OLAVI. Tiedän että tähtäät eiliseen seuralaiseeni, vaan olen liian ylpeä vastaamaan. Se ei myöskään hyödyttäisi.

ÄITI. Oi että minun piti saada tämmöinen palkka niistä uhrauksista, jotka tein jotta sinä pääsisit maailmalle oppimaan.

OLAVI. Sinun uhrisi ei, Jumalan avulla, ole menevä hukkaan! Sinua, äiti, on minun kiittäminen tästä päivästä, jolloin vihdoinkin saan astua esiin ja pystyssä päin puhua totuuden sanoja.

ÄITI. Puhutko sinä totuudesta, sinä, joka olet antautunut valheen profeetaksi!

OLAVI. Se ei ollut valhe, mutta siitä on tullut valhe. Kun sinä olit nuori, äiti, olit sinä oikeassa, kun minä olen vanha, niin, ehkä minä olen silloin väärässä! Ihminen ei kasva kilpaa ajan kanssa!

OLAVI. Se on minun ainoa, suuri elämänsuruni. Kaikki minkä minä teen puhtaimmassa tarkoituksessa täytyy sinun silmissäsi olla rikos ja jumalattomuus!

ÄITI. Olavi! Minä tiedän päätöksesi, ja tiedän sinun eksymyksesi — sitä en voi horjuttaa, sillä sinä olet oppineempi minua, ja Jumala on vielä palauttava sinut oikealle tielle, mutta minä pyydän, älä pane henkeäsi alttiiksi ettet tänään syöksyisi suoraan kadotukseen. Älä uhittelemalla lyhennä elämääsi!

ÄITI. Etkö ole kuullut että piispa Brask neuvottelee paavin kanssa sen uuden lain voimaan saattamisesta, joka tuomitsee kerettiläiset polttoroviolle.

ÄITI. Olen rukoillut Jumalaa, että hän kääntäisi sinun sydämesi — kerron tämän sinulle, vaan sinä et saa siitä mainita — olin heikko vanhuuttani ja minun polveni eivät enää kannattaneet minua, silloin käännyin erään Herramme palvelijan puoleen ja pyysin häntä, joka seisoi lähempänä Jumalaa, lukemaan messuja sinun sielusi pelastukseksi. Hän kieltäytyi, sillä sinä olit pannassa. Voi, se on kauheata! Jumala antakoon anteeksi minun syntini, minä lahjoin hänen puhtaan omantuntonsa kullalla, perkeleellisellä kullalla, ainoastaan pelastaakseni sinut.

ÄITI (tarttuu Olavin käteen ja taluttaa hänet vasemmalle seinälle). Kuuletko, kuuletko! Hän rukoilee sinun puolestasi viereisessä kappelissa!

OLAVI. Sinä luetat saatanalla messuja minun puolestani! Anteeksi, äiti — sinun hyvää tahtoasi kiitän, mutta…

OLAVI. Älä minua rukoile! Äidin rukous voi kiusata lankeemukseen taivaan enkelitkin. Nyt on virsi lopussa, minun aikani on tullut! Kansa odottaa!

OLAVI (kiivaasti). Herra Jumala on herättävä sinut! (suutelee hänen kättään) Älä enää puhu minulle, minä en tiedä mitä sanon!

OLAVI. Minä tulen, minä tulen! Se Jumala, jonka käsi suojeli Danielia jalopeurain luolassa, on myös suojeleva minua! (menee saarnastuoliin).

(Seuraavan kohtauksen aikana sakastissa kuuluu kirkosta voimakas ääni puhuvan; sanoja ei kuitenkaan eroita. Jonkun ajan kuluttua kasvavaa sorinaa, lopulta huutoa.)

KRISTIINA. Sinä et vastaa! Mitä tämä tietää? Eikö Olavilla ole oikeutta puhua saarnastuolista? Miksi on kansa tuolla ulkona niin salaperäisen näköistä? Supistiin, kun minä kuljin ohi.

ÄITI. Älä kysy minulta! Mene kotiin ja kiitä Jumalaa tietämättömyydestäsi!

ÄITI. Sinun sielusi on vielä puhdas ja sitä ei saa hämmentää! Sinun paikkasi ei ole taistelussa!

ÄITI. Niin, täällä käydään taistelua, sentähden vetäydy syrjään. Sinä tiedät mikä on meidän osamme, kun miehet taistelevat!

KRISTIINA. Ilmoita minulle siis mitä taistelu koskee! Tietämättömyys tekee minut onnettomaksi! Näen kammottavan pimeyden edessäni ja häilyviä varjoja; sytytä minulle valo jotta pääsen varmuuteen! Ehkä tunnen nuo haamut.

KRISTIINA. Anna minun siis vavista, ennemmin kuin kiusaantua tässä hirveässä rauhassa!

KRISTIINA. Sinä säikäytät minut. Vaan sano minulle totuus, minun täytyy tietää se, muuten käännyn jonkun toisen puoleen.

ÄITI. Minä pelastan sinut, lapsi, sillä sinä olet vielä pelastettavissa. Annan Herralle suurimman uhrini, kunhan yksi sielu pelastuu kadotuksesta. Poikani!

ÄITI. Olavi on kadotuksen oma, kuuletko, ja minun hänen äitinsä täytyy se sanoa!

KRISTIINA. Miksi, miksi sanot minulle tämän nyt vasta? — — Mutta sehän onkin valhe! (menee ovelle ja raottaa sitä) Katsos, äiti, miten hän seisoo; puhuuko paha henki noin, onko tuo tuli joka palaa hänen silmissään, helvetin lieska, puhuuko valhe värisevin huulin, voiko pimeys säteillä valoa, etkö näe mikä hohde on hänen päänsä ympäri! Olet väärässä! Minä tunnen sen! En tiedä mitä oppeja hän julistaa, en tiedä mitä hän kieltää, mutta hän on oikeassa. Hän on oikeassa ja Jumala on hänen kanssaan!

ÄITI. Sinä et tunne maailmaa, lapsi, sinä et tunne perkeleen vehkeitä, ole varoillasi (vetää Kristiinan ovelta) Sinä et saa kuunnella häntä, sinun sielusi on heikko, hän on Antikristuksen apostoli!

KRISTIINA. Sinä et koskaan ole sanonut kuka Luther on, vaan jos Olavi on hänen apostolinsa, on Luther suuri.

ÄITI. Nyt sinä kuulet sen minun suustani — voi minua, tahdoin pysyttää sinut etäällä maailman pahuudesta, sen tähden pidin sinua tietämättömyydessä…

KRISTIINA. En usko sinua! Päästä minut, minun täytyy nähdä ja kuulla häntä, sillä hän ei puhu niinkuin muut!

Näetkö miten kansa säikkyy hänen sanojaan, nyt ne nousevat paikoiltaan; kuuluu sorinaa.

"Te ette tahdo vapautta, voi teitä, sillä se on synti Pyhää Henkeä vastaan!"

SUNTIO (tulee). En luule olevan hyväksi että naiset jäävät tänne; kansassa tuntuu levottomuutta. Tämä ei ikinä pääty hyvin mestari Olaville!

SUNTIO. Siitä en tiedä, mutta mestari hän on saarnaamaan; niin vanha syntinen kuin olenkin, en voinut olla itkeä tihuttelematta kun istuin ylhäällä urkulehterillä; en ymmärrä mistä kerettiläinen ja Antikristus saa semmoisen sanan voiman! Niin, niin, se Luther, sanon minä! (Huutoa kirkossa). Kas niin, nyt tapahtuu taas jotain kauheata ja kuningaskin kun on poissa.

ÄITI. Lähtekäämme täältä! Jos Jumala on hänen kanssaan ei hänelle mitään voi tapahtua, jos perkele — tapahtukoon sinun tahtosi, Herra, vaan armahda hänet! (Huutoa oven takaa. Menevät).

[Näyttämö on tyhjänä hetken ja Olavin ääni kuuluu entistä voimakkaampana — sen keskeyttävät vain huudot ja kivenheitot.].

KRISTIINA (tulee yksinään takaisin, sulkee oven sisäpuolelta, heittäytyy eräälle rukousjakkaralle. Voimakkaita iskuja kuuluu ovelle; kirkossa meteliä. Vaikenee, Olavi tulee otsa verissä ja pahoinpidellyn näköisenä).

OLAVI (näkemättä Kristiinaa, heittäytyy tuoliin). Turhaan! He eivät tahdo! Minä irroitan vangin kahleet ja hän lyö minua; minä sanon "olet vapaa", ja hän ei usko minua! Onko se sana niin suuri, ettei se mahdu ihmisaivoihin! Oi jos olisi yksikään, joka uskoisi — mutta nyt olen yksin — houkkio, jota ei kukaan ymmärrä…

KRISTIINA. En osaa selittää sitä, mutta uskon sen! Kuulin sinun puhuvan äsken!

KRISTIINA. Miksi ei sitä ole meille sanottu ennen tahi miksi puhutaan kieltä, jota me emme ymmärrä?

KRISTIINA (huomaa Olavin verisen otsan). Olavi, sinua on haavoitettu;
Jumalan tähden, anna, minä sidon haavasi!

KRISTIINA (ottaa käsivaatteen, repii kaistaleiksi ja sitoo Olavin otsan seuraavan aikana). Minun uskoni? En ymmärrä sinua. — Sano, kuka on Luther?

KRISTIINA. Aina sama vastaus! Niin sanoo isäni, niin äitisi, niin sanot sinäkin! Eikö siis uskalleta ilmoittaa totuutta vai onko totuus vaarallinen?

KRISTIINA. Tahdot siis sulkea minut luostarikammioon, jotta eläisin elotonta elämää tietämättömyydessä.

KRISTIINA. Sinä tahdot että itkisin pois elämäni ja nuoruuteni, että lukisin noita pitkiä iänikuisia rukouksia, kunnes sieluni uupuisi uneen. Ei, en tahdo, sillä nyt olen herännyt; minun ympärilläni taistellaan, kärsitään ja epäillään; olen nähnyt sen, mutta minä en saa siihen ottaa osaa, en edes katselijana, en edes tietää mitä se koskee; te olette pitäneet minua eläimellisessä unessa; ettekö usko että minullakin on sielu, joka ei elä leivästä eikä kuivista rukouksista, joita olette panneet minun suuhuni; "älkää sitoko henkiä", sanoit sinä. O, jospa tietäisit mitä se sana vaikutti minuun — päivä valkeni, ja hurja kirkuna tuolla kirkossa oli kuin lintujen aamulaulu…

KRISTIINA. Mutta suo minun taivaan tähden edes kärsiä, jotta minun ei ole pakko olla nukuksissa! Katsokaa, Herra herätti minut sittenkin! Te ette koskaan olisi tohtineet sanoa minulle kuka on Antikristus, ette ilmaista kuka on Luther, ja kun äitisi peloitti minua sanomalla että sinä olet Lutherin väkeä, silloin siunasin minä Lutheria. Onko hän kerettiläinen vai uskovainen, sitä en tiedä, siitä en välitä, sillä ei Luther eikä paavi eikä Antikristus voi tyydyttää minun kuolematonta sieluani, ellei minulla ole uskoa ikuiseen Jumalaan.

OLAVI. Kristiina! Tahdotko seurata minua taisteluun, sinä voit tukea minua, sillä sinä olet ainoa?

KRISTIINA. Nyt voin sinulle avoimesti vastata: tahdon, sillä minä tiedän mitä tahdon ja vetoamatta isääni, sillä minä olen vapaa! Oh, minä olen vapaa!

KRISTIINA. Minä tunnen sen nyt! Eikä sinun ole tarvis repiä hajalle mitään petollisia haaveita — ne ovat poissa; mutta tiedä että minäkin olen uneksinut ritaria, joka tarjoisi minulle kuningaskunnan ja joka puhuisi kukista ja lemmestä — Olavi, minä tahdon olla sinun puolisosi, tässä on käteni. Sanon sinulle kuitenkin, ettet sinä ollut minun unelmieni ritari, ja kiitän Jumalaa siitä ettei hän koskaan tullut, sillä silloin hän olisi myöskin mennyt — kuin unelma!

OLAVI. Sinä olet oleva minun, Kristiina, ja sinä olet tuleva onnelliseksi sillä sinä se olit, joka seurasit minua mielessäni, kun olin ahdistuksessa ja kiusauksessa, ja nyt olet sinä käyvä minun rinnallani! Sinä olit unelmieni neitsyt, joka istuit tornissa, ankaran linnanherran vankina, vaan nyt olet minun!

OLAVI. Tulva, jonka sinä tahdoit valloilleen, tempaa mukaansa mitä tielle osuu.

OLAVI. Etkö sinä saarnaa vapautta! Hän on minun! Jumala on hänet minulle antanut ja sinä et voi ottaa häntä pois!

GERDT. Teidän rakkautenne on suurempi kuin minun! Se oli vain
itsekkyyttä. Jumala teitä siunatkoon. Nyt olen yksin! (Syleilevät.)
Kas niin! Mene kotiin, Kristiina, heitä rauhoittamaan! Tahdon puhua
Olavin kanssa!

GERDT. Niin, niin! Olet vielä liian nuori, siksi sinä tarvitset kaitsijaa! Sinunlaisellesi miehelle sanotaan "älä tee sitä", milloin halutaan jotain tehdyksi!

GERDT. Vain sairaat tarvitsevat parantajaa, me työskentelimme omalla tahollamme! Sinä olet tehnyt hyvän päivätyön tänään, ja näenpä että olet saanut palkkasikin! Minä olen vapauttanut sinut tänään, Olavi.

GERDT. Kuningas käski sinun rauhoittaa kapinallisia ja mitä olet sinä tehnyt?

OLAVI. Ja kuningas on hyväksyvä minun menettelyni, sillä hän suosii uskonpuhdistusta, vaikka ei uskalla vielä itse.

GERDT. Minä olen vanha nyt, minä olen myös raivonnut kuin sinä, mutta siihen minä väsyin! Rink ja Knipperdollink ovat olleet minun etujoukkojani! Heidän täytyi kaatua, se oli selvää; nyt alkaa minun työni! (Rummutusta kuuluu kadulta.)

GERDT. Kuninkaalliset rummut, jotka pitävät vangeille seuraa matkalla vankilaan! Käy tänne, niin näet!

OLAVI (nousee penkille ja katselee akkunasta). Mitä näenkään; huovit raahaavat keskellään vaimoja ja lapsia.

GERDT. Niinpä niin, he ovat kivittäneet kuninkaan vahtimiehiä — semmoinen ei käy päinsä!

GERDT. Hulluja on kahta lajia: toiset pistetään hulluinhuoneeseen ja parannetaan pillereillä ja kylmillä kylvyillä, toiset — niiltä niistetään pää; se on perinpohjainen parannuskeino, mutta se laji onkin vaarallinen!

OLAVI. Minä menen kuninkaan luo; hän ei voi olla moisten häpeätekojen takana!

OLAVI. Minä en voi kestää tätä; minä menen kuninkaan luo, vaikkakin se maksaisi henkeni! (Menee ovea kohti.)

GERDT. Sen pahempi!… Jos hevonen tuntisi voimansa, ei se varmaankaan olisi niin hullu, että suostuisi aisoihin, kuten nyt — kun se joskus viisastuu ja juoksee tiehensä sortajaltaan — silloin sanotaan sitä hulluksi… Jumala valistakoon näiden poloisten järkeä!

ESIRIPPU.

KOLMAS NÄYTÖS.

Sali Tukholman linnassa. Perällä käytävä, joka sittemmin suljetaan verholla. Vanhanpuoleinen palvelija odottelee käytävässä.

OLAVI. Voitko sanoa minkätähden minun annetaan turhaan odottaa puheille pääsyä neljä päivää peräkkäin?

PALVELIJA. Eipä ei! Sen tiedän, vaan arvelin että voisin ehkä antaa jotain tietoja.

PALVELIJA. Enhän minä, vaan, joka näkee ja kuulee niin paljon kuin minä, tietää aina yhtä jos toistakin. (Äänettömyys.)

PALVELIJA. No jopa jo, vai olette te mestari Olavi! Minä kyllä tunsin isäukon, seppä Pietarin, sillä nähkääs minäkin olen yksiä örebrolaisia!

PALVELIJA. Hoo, jaa, semmoista sitä nähdään, tässä maailmassa. Kun onni potkaisee, unohtuvat köyhät isät!

OLAVI. Että sinulla joskus on ollut kunnia tuntea isäni, se on mahdollista, mutta että hän kuollessaan olisi määrännyt sinut sijaisekseen, sitä en usko!

MARSKI (katsomatta Olaviin heittää hänelle viittansa). Tuleeko kuningas pian?

MARSKI. Minua ei liikuta mikä sinä olet; minä en kulje renkienluettelo taskussani! Mutta kohtelias sinun tulee olla!

MARSKI. Mitä! Mestari Olavi! Vai niin, teitä huvittaa istua oven suussa näyttelemässä renkiä paljastaaksenne sitten herrasnaaman. Luulin että olette ylväs mies! (Ottaa viitan, laskee sen penkille).

MARSKI. Ei! Te olette turhamainen nousukas! Astukaa perälle, istukaa, herra sekretarius! (Osottaa hänelle istumapaikan; menee erääseen sivuhuoneeseen.)

AATELISMIES. Huomenta, herra sekretarius; ketään ei vielä kuulu! No, millä kannalla ovat asiat täällä Tukholmassa? Tulen suoraan Malmöstä.

AATELISMIES. Niin olen kuullut sanottavan. Roskaväki metelöitsee, kuten tavallista, milloin kuningas kääntää selkänsä. Ja nuo typerät papit sitten! Anteeksi, mutta tehän olette vapaahenkinen, herra sekretarius!

AATELISMIES. Älkää huoliko peitellä! Katsokaa, minä olen saanut kasvatukseni Pariisissa; Frans ensimäinen, oh Saint-Sauveur — se mies menee pitkälle. Tiedättekö mitä hän lausui minulle, kun meillä oli muuan bal masqué, tässä äskettäin karnevaaliaikana!

AATELISMIES. "Monsieur", hän sanoi, "la religion est morte, est morte", niin hän sanoi; mutta se ei estä häntä menemästä messuun!

AATELISMIES. Ja tiedättekö mitä hän vastasi, kun kysyin miksi hän käy messussa? — "Poésie! Poésie!" hän sanoi; oi, hän on jumalainen!

AATELISMIES. Teidän majesteettinne, sanoin minä, tietysti ranskaksi, onnellinen se maa, jolla hallitsijanaan on mies, joka niin voi katsoa yli ajan ahtaan piirin että hän näkee ajanhengen vaatimuksen, mutta yhtäkaikki ei tyrkytä nukkuville laumoille korkeampaa maailmankatsomusta, johon kypsyäkseen ne tarvitsisivat vielä vuosisatoja! Eikö se ollut hyvin sanottu?

OLAVI. Oli niinkin! Mutta se menettää käännettynä. Tuommoiset asiat on sanottava ranskaksi!

AATELISMIES (hajamielisesti). Olette aivan oikeassa — Vaan sanokaapas, teillä pitäisi olla loistava ura edessänne! Te, joka aikaanne nähden olette niin valistunut mies!

OLAVI. Enpä luule pitkälle meneväni! Sen pahempi lyötiin minun kasvatukseni laimin, sain sen Saksassa, kuten tiedätte ja saksalaiset eivät vielä ole kyenneet pääsemään yli uskonnon.

AATELISMIES. Niin, niin. Voitteko sanoa minulle minkätähden Saksassa nykyään pidetään ääntä tuosta uskonpuhdistamisesta. Luther on valistunut mies, tiedän sen, uskon sen, mutta viisautensa hän voisi säästää itselleen, ainakaan ei hänen tarvitsisi lietsoa tulikipinöitä raakoihin kansajoukkoihin — se on kuitenkin aina päärlyjä sioille. Jos silmäämme yli aikakauden, jos seuraamme aatteiden suuria virtauksia, huomaamme helposti missä on syy niihin tasapainon häiriöihin, jotka huomataan suurissa kultuurimaissa, minä en puhu nyt Ruotsista, sillä se ei kuulu kultuurimaihin. Tiedättekö missä on tukipiste, se tukipiste, jonka liikahtaessa kaikki luhistuu ja kaatuu. Sen nimenä on aateli! Aateli on intelligenssi. Feodaalivalta on kaatumassa — hoc est maailma, sivistys on rappiolla, kultuuri kuolee. Niin niin. Te ette usko sitä! Mutta sen näkee, jos on hiukankin historiallista käsitystä. Aateli suoritti ristiretket, aateli teki sen ja aateli teki sen. Miksi on Saksa rikki raadeltuna. Siksi että talonpojat kapinoivat aatelia vastaan, hakkaavat pois oman päänsä. Miksi seisoo vakavana Ranska, la France, siksi että Ranska on aateli ja aateli on Ranska, ne ovat yksi ja sama käsite, ne ovat solidaarisia! Miksi, kysyn vielä, horjuu Ruotsi nykyään perustuksiaan myöten? Siksi että aateli on kukistettu! Kristian toinen oli nerokas mies, hän tiesi miten valloitetaan maita ja valtakuntia, hän ei hakannut poikki kättä tai jalkaa, ei, hän katkaisi itse pään! No niin, Ruotsi on pelastettava ja kuningas tietää keinon: aateli on kohotettava jälleen ja kirkko kukistettava! Mitä sanotte siihen?

OLAVI. Minusta on kymmenessä minuutissa tullut siksi hovimies, että osaan vaieta, kun joku aasi puhuu.

MARSKI. Oikeastaan ei olisi oleva, mutta meidän kuninkaamme on niin äärettömän armollinen!

MARSKI. Enimmäkseen tervehdyskäyntejä hänen armonsa onnellisen paluun johdosta!

BRASK. On todellinen ilo, herra marski, vakuuttaa kuninkaalle vilpitöntä osanottoa asian onnellisen ratkaisun johdosta!

MARSKI. Herra piispa on kovin kohtelias kun vaivautuu matkalle niin kaukaa vieläpä siinä iässä, joka jo ansaitsee lepoa.

MARSKI. Niinkö, herra piispan terveys on huonolla kannalla. On ikävää milloin voimat pettävät, varsinkin niin korkeassa ja vastuunalaisessa virassa, kuin herra piispan!

BRASK. Koska olen odottanut näin kauan, luulen että on paras jäädä!
(Äänettömyys.)

KUSTAA. Tervetuloa, hyvät herrat. (Istuutuu pöydän eteen.) Jos herrat suvaitsevat siirtyä etuhuoneeseen, otan puheilleni yhden kerrallaan. (Kaikki vetäytyvät toiseen huoneeseen, paitsi Brask.) Marskimme jää.

KUSTAA (korottaen ääntään). Herra Siggenpoika. (Brask menee, marski jää. Hiljaisuus.) Puhu. Mitä on minun tekeminen?

MARSKI. Teidän armonne! valtakunta on menettänyt tukensa, siksi se horjuu; valtakunnalla on vihollinen, joka on sitä voimakkaampi. Kohottakaa jälleen tuki, aateli, ja kukistakaa vihollinen, kirkko!

MARSKI. Ensiksi: Brask neuvottelee paavin kanssa inkvisitsionin maahantuomisesta; Lyybek esittää yhä hävyttömiä vaatimuksiaan ja uhkaa sodalla; valtion rahasto on tyhjänä, kapinoita joka maakunnassa…

MARSKI. Anteeksi, niin ei ole laita. Mainitakseni vaan taalalaiset, jotka kiistävät Lyybekkiläisten kanssa kunniasta, kumpi on asettanut kuninkaan valtaistuimelle, jotka ovat valmiit kapinaan ensi tilaisuuden sattuessa ja esittelevät semmoisia vaatimuksia kuin: "mitään muukalaisia muotoja ynnä poimutettuja kirjavia vaateparsia ei saa käyttää, kuten äskettäin on alettu kuninkaan hovissa!"

MARSKI. "Kaikki, jotka lihaa syövät perjantaisin tahi lauantaisin, poltettakoon tahi otettakoon muuten hengiltä."

Edelleen: "mitään uutta uskoa tai Lutherin oppia älköön heille säädettäkö."

MARSKI. Kun tuli oli nurkan alla, niin eipä ihme, jos itsekin kantoivat vettä! Mutta miten usein ovatkaan he syöneet sanansa ja rikkoneet lupauksensa. Ei! He ovat niin kauan kuulleet itseään ylistettävän, että sanovat raakaa hävyttömyyttään vanhaksi ruotsinmiehen rehellisyydeksi.

MARSKI. Niin olen! Ja minun vakaumukseni on että talonpoika on jo tehnyt tehtävänsä: raaka voima, joka tarvittiin vihollisen karkoittamiseen maasta! Teidän armonne! Kukistakaa kirkko, maksakaa kirkon rikkauksilla valtakunnan velat — ja suokaa jälleen heikontuneelle aatelille, mitä kirkko on siltä peijannut!

BRASK. Sen pahempi on eri osista valtakuntaa kuulunut valituksia siitä että teidän armonne on ottanut hopealainoja kirkoilta maksamatta niitä takaisin!

KUSTAA. Jotka te vaaditte nyt! Tarvitaanko todella kaikki kalkit ehtoollisessa…

BRASK. Tahdon ilmoittaa teidän armollenne, että kirkko on valvova oikeuksiaan, vaikka se sen kautta joutuisi taisteluun — —

KUSTAA. Olkaa varoillanne! Teillä on 200 miehen saattue ja syötte hopea-astioista, kun kansa syö pettua.

KUSTAA. Tunnetteko sitten Lutheria? Te olette valistunut mies! Mitä sanotte niistä liikkeistä, jotka kulkevat kautta Euroopan?

BRASK. Takaperoinen edistysaskel! Lutherin tehtävä on vain olla kiirastulena sille, mikä on vanhaa, koeteltua, vuosisatain kasvattamaa, jotta se puhdistuisi ja voittajana suoriutuisi taistelusta.

BRASK. Mutta teidän armonne ottaa suojiinsa rikollisia ja loukkaa kirkon oikeuksia. Mestari Olavi on pahoin häväissyt kirkkoa.

BRASK. Hän kuuluu menneen niin pitkälle, että on salaisesti nainut vastoin kanoonista lakia!

BRASK (hetken päästä). Rukoilen teitä, älkää taivaan tähden syöskö maata uuteen perikatoon; sillä se ei ole kypsä vastaanottamaan uutta oppia! Me ihmiset olemme heikkoja ruokoja, jotka voimme taipua, mutta usko, kirkko, ei koskaan!

KUSTAA (ojentaa hänelle kätensä). Olette ehkä oikeassa! Olkaamme ennemmin vihollisia, vanha Hannu piispa, kuin petollisia ystäviä!

BRASK. Hyvä. Vaan älkää koskaan tehkö mitä saatte katua! Jokaisen kiven, jonka revitte kirkosta, on kansa heittävä teidän jälkeenne!

KUSTAA. Älkää pakottako minua äärimmäisyyksiin, piispa, sillä silloin saamme tänne saman näytelmän, joka nyt on Saksassa! Viimeisen kerran: tahdotteko tehdä uhrauksia, jos valtakunnan pelastus siitä riippuu?

KUSTAA. Piispa on vahvistanut todeksi teidän sananne! Niin, se oli tarkoitus se! Hanki nyt muurareita, jotka voivat repiä hajalle; seinät saavat seistä, ristit jäädä katoille ja kellot torneihin; mutta kellarit minä murran rikki; perustuksesta on alkaminen, näetkös!

MARSKI. Mutta kansa on luuleva että siltä viedään usko; sitä on valistettava.

MARSKI. Hän on riehunut kuin uudestikastaja, sensijaan että olisi taistellut heitä vastaan.

LAURENTIUS. Siihen en ole minä oikea mies, mutta teidän armonne voi kääntyä mestari Olavin puoleen.

LAURENTIUS. Minä en voi! Mutta yhden aseen voin tarjota. (Antaa uuden raamatunkäännöksen.)

KUSTAA. Pyhä raamattu! Se on hyvä ase! Tahdotko käytellä sitä asetta,
Olavi.

KUSTAA. Annoin sinulle neljä päivää ajatusaikaa! Miten olet täyttänyt tehtäväsi?

KUSTAA. Niin että olet vieläkin kuumeessa! Sinä aiot puolustaa noita houkkioita, joita kutsutaan uudestikastajiksi?

KUSTAA. Ja siitä huolimatta olet yhtä rohkea? Jos sinä kansankiihottajana nyt joutuisit hirsipuuhun kuten nuo muut, mitä siihen sanoisit?

OLAVI. Valittaisin etten saanut täyttää tehtävääni, mutta kiittäisin
Jumalaa siitä mitä sain tehdä.

KUSTAA. Hyvä! Tahdotko nyt mennä Upsalaan, siihen vanhaan pöllöjenpesään, ja sanoa oppineille, että paavi ei ole Jumala ja ettei hänellä Ruotsin kanssa ole mitään tekemistä?

KUSTAA. Sinä et ole jalomielinen, Olavi, kun käytät hyväksesi minun onnettomuuttani! Puhu mitä mielit; mutta saat tyytyä, jos minä jälestäpäin peruutan siitä osan!

OLAVI. Silloin ei elämäni ole kulunut hukkaan jos yhdenkään epäilyksen kipinän olen singonnut nukkuvan kansan sieluihin. On siis tuleva uskonpuhdistus.

OLAVI. Onnettomuus on siinä, etteivät oikein tiedä itsekään! Ja jos minä sen sanoisin — —

GERDT. Pyytäisin nöyrimmästi teidän armonne vahvistamaan tämän todistuksen oikeaksi!

GERDT. Minä kyllä voin odottaa, mutta vahti ei mieli odottaa minua. Katsokaas, minä karkasin vankeudesta, sillä siellä ei ole minun paikkani.

GERDT. Minä osuin samaan joukkoon, mutta tässä on minulla todistus siitä että minä kuulun hulluinhuoneeseen, 3:s osasto, parantumattomia varten, koppi n: o 7.

GERDT. Ei, häntä ei tarvita, minä pyydän vain oikeutta ja vahtimies ei ole sen valvoja!

KUSTAA (silmää terävästi Gerdtiä). Etkö sinä ollut osallisena kaupungin kirkkojen häväisemisessä?

GERDT. Olin tietysti, sillä ei viisas ihminen voi tehdä semmoisia hulluntöitä! Me tahdoimme vain hiukan muuttaa kirkkotyyliä, sillä nähkääs, katto oli mielestämme liian matalalla.

GERDT. Ooh, me tahdoimme niin paljon, vaikkemme vielä ole ehtineet puoliakaan; niin, me tahdomme niin paljon ja niin pian vielä, ettei ajatus aina ehdi matkaan, ja siitä syystä se tulee vähän takaperoista! Niin ja sitten aiomme hiukan uusia kirkon sisustusta ja aukoa ikkunoita, sillä siellä haisi ummehtuneelta. Niin ja sitten tahdoimme vielä muutakin, mutta se saa jäädä toistaiseksi!

KUSTAA. Nyt olen väsyksissä! Neljätoista päivää saat valmistusaikaa!
Kätesi, että sinä olet auttava minua!

KUSTAA. Saavat paeta! Tuon höperön voit panettaa hulluinhuoneeseen.
Jää hyvästi! (Menee.)

GERDT. Mitä sanoo Kristiina, kun sinä suljet hänen isänsä hullujen joukkoon?

GERDT. Poika parka, en tahdo murehuttaa mieltäsi! Tässä on synninpäästö sinun omalletunnollesi! (Näyttää erään paperin.)

GERDT. Terveystodistus! Katsos täytyy olla hullu viisaiden joukossa ja viisas hullujen joukossa!

PALVELIJA. Olkaa huoleti — se onkin tarpeen, sillä tämmöistä väkeä ei täällä tavallisesti käy.

KUVAELMA.

Olavin työhuone. Perällä akkunoita, joista päivä paistaa; akkunan edustalla puita. Kristiina seisoo erään akkunan luona kukkia kastellen; pakisee ja jokeltelee lintujen kanssa, jotka ovat häkissä. Olavi istuu kirjoittaen; katselee ärtyneen näköisenä tuon tuostakin Kristiinan puoleen, niinkuin tahtoen saada hänet vaikenemaan. Tätä toistuu muutamia kertoja, kunnes Kristiina vahingosta pudottaa kukkaruukun.

KRISTIINA. Sinä et ole vielä vilaissut minun tiklivarpusiini, jotka tänä aamuna ostin sinulle. Eivätkö ne laula kauniisti?

KRISTIINA. Ne eivät kiru, Olavi, mutta sinä näyt enemmän pitävän eräästä kirkuvasta yölinnusta! Sanoppas mitä merkitsee pöllö, joka on sinun sinettisormuksessasi?

OLAVI. Viisas vihaa pimeyttä ja yötä, mutta hänen terävä silmänsä muuttaa yön päiväksi!

OLAVI. Siksi, ystäväiseni, että sinua huvittaa aina myöntää sanani oikeiksi!

OLAVI. Et ymmärtäisi sitä jos sen sanoisin, mutta jos et ymmärrä mitä sinulle luen, niin ymmärrät mitä tarkoitetaan epäaineellisella.

OLAVI (lukee). "Aine, ajateltuna abstraktsioniksi, erillisenä muodosta, on täydelleen predikaatiton, määräämätön ja määrittelemätön. Sillä ei todellisesta ei-olevaisesta, vaan ainoastaan todellisuuden ei-olevaisuudesta, se on olevaisesta, ajateltuna mahdollisuudeksi, voi jotain syntyä. Mahdollinen olevainen on yhtä vähän ei-olevaista kuin todellisuutta. Jokainen olio on siitä syystä toteutunut mahdollisuus. Aine on siis Aristoteleelle paljoa myönteisempi substraatti kuin Platolle, joka selittää sen puhtaaksi ei-olevaiseksi! Tästä huomaa miten Aristoteles saattoi käsittää aineen, muodon vastakohtana, myönteiseksi kielteisyydeksi."

KRISTIINA (heittää käsistään työnsä). Lakkaa jo! Miksi en minä voi ymmärtää tuota? Eikö minulla ole samat sielunkyvyt kuin sinulla? Minua hävettää, Olavi, että sinulla on vaimona semmoinen raukka, joka ei käsitä mitä sinä puhut; ei, minä tahdon pysyä neuleessani, tahdon siivota ja pölyttää sinun työhuonettasi, tahdon ainakin oppia lukemaan sinun toivomuksesi silmistäsi, tahdon olla orjattaresi, mutta koskaan, koskaan en ole sinua ymmärtävä! Ah, Olavi, minä en ole sinun arvoisesi, miksi otit minut vaimoksesi. Sinä luulit minusta liikoja hetken huumauksessa. Sinä olet sitä katuva vielä ja me tulemme onnettomiksi molemmat!

OLAVI. Kristiina, tyynny ystäväiseni. Istu tänne viereeni! (Ottaa maasta neuleen.) Uskotko, jos sanon, että minun olisi mahdotonta tehdä tämmöistä. En ikänä minä sitä oppisi! Etkö sinä siis ole minua taitavampi ja enkö minä ole sinua vähempi?

OLAVI. Samasta syystä kun sinä äsken et minua ymmärtänyt; en ole oppinut. Mutta tuletko nyt jälleen iloiseksi, jos sanon sinulle, että sinä voit oppia ymmärtämään tätä kirjaa, joka sinun tarkoin tulee eroittaa minusta, vaan että minä en koskaan voi oppia sinun työtäsi.

OLAVI. Ei, ei, ymmärrä minut oikein! Sinä hetkenä, jolloin sinä ymmärtäisit minkä minä ymmärrän, lakkaisit kunnioittamasta minua…

OLAVI. Kuten tahdot, mutta usko minua, sinä menettäisit sen, mikä sinut nyt tekee minua väkevämmäksi; voiman hallita omaa tahtoasi, ja silloin olisit pienempi kuin minä ja silloin en minä kunnioittaisi sinua! Ymmärrä mitä sanon; meidän ilomme on siinä, että luulemme liikoja toisistamme; säilyttäkäämme se harhaluulo!

OLAVI. Minulla on vakavia ajatuksia pohdittavana. Sinä tiedät että odotan ratkaisua tänään. Kuningas on luopunut hallituksesta, koska hänen tahtoonsa ei ole suostuttu. Tänä päivänä joko pääsen päämäärääni tahi on minun alettava alusta!

KRISTIINA. Eikö minun tule iloita, kun olen päässyt orjuudesta, kun olen sinun puolisosi.

OLAVI. Suotko minulle anteeksi, jos minun iloni on vakavampaa, kun onneni on maksanut minulle — äidin menettämisen!

KRISTIINA. Tiedän sen ja tunnen sen syvästi! Sinun äitisi on antava sinulle anteeksi, mutta minut hän on kiroava, kun saa tietää meidän avioliitostamme. Kuka siis saa raskaamman osan? Mutta siitä en välitä, se on kaikki sinun tähtesi. Minä tiedän sen, minä tiedän että sinua odottaa ankarat taistelut, että rohkeita ajatuksia syntyy aivoissasi, ja että minä en koskaan voi ottaa osaa taisteluusi, koskaan auttaa sinua neuvoilla, koskaan puolustaa sinua häpäisijöitä vastaan, mutta minun täytyy kuitenkin katsoa syrjästä ja kaikesta huolimatta elää ahtaassa maailmassani, askaroida näine vähäpätöisyyksineni, joihin sinä et pane arvoa luullakseni, mutta joita sinä kaipaisit. Olavi, minä en voi itkeä sinun kanssasi, auta minua siis hymyilemään kanssasi, astu alas korkeudestasi, johon minä en ulotu; palaa joskus kotiin niistä taisteluista, joita te käytte vuorilla; minä en voi kohota sinun rinnallesi, alennu siis hetkeksi minun seuraani. Suo minulle anteeksi, Olavi, jos puhun kuin lapsi. Sinä olet Jumalan lähettämä mies, minä tiedän sen, ja minä olen tuntenut mikä siunaus virtaa sanoistasi, mutta sinä olet enemmän; olet ihminen, olet minun mieheni tahi sinun tulisi olla. Et sinä lankea korkeudestasi jos panet syrjään juhlalliset puheet ja annat pilven kerran haihtua otsaltasi. Oletko sinä liian suuri katsahtaaksesi kukkaan tahi kuullaksesi linnunlaulua? Olavi, minä asetan kukkia sinun pöydällesi, jotta saisit niissä lepuuttaa silmiäsi, sinä käsket tytön viedä ne pois, sillä sait niistä päänkivistystä; tahdoin sulostuttaa yksinäistä hiljaisuutta ympärilläsi ja hankin sinulle linnunlaulua — sinä sanot sitä kirkumiseksi; pyysin hetki sitten sinua ruualle, sinulla ei ollut aikaa; tahdon puhua kanssasi, sinulla ei ole aikaa; sinä halveksit tätä pientä todellisuutta ja kuitenkin olet määrännyt sen minulle. Sinä et tahdo korottaa minua, älä siis ainakaan polje minua maahan! Minä toimitan pois kaiken, joka voi häiritä ajatuksiasi. Sinä pääset rauhaan minusta ja minun rojustani! (Heittää kukat akkunasta, ottaa linnunhäkin ja aikoo lähteä.)

KRISTIINA. Aina vaan sama, et ymmärrä, et ymmärrä! Oh, nyt tiedän! Minä vanhenin niin äkkiä tuona hetkenä siellä sakaristossa, että muutuin uudelleen lapseksi!

OLAVI. Rakas ystäväni, minä tahdon katsella sinun lintusiasi ja leperrellä sinun kukillesi, mutta kukin asia aikanaan.

KRISTIINA (vie syrjään häkin). Ei ole tarvis! Leperrys on nyt lopussa — nyt tulee vakavan vuoro; älä pelkää enää minun meluavaa iloani, se oli tehty vain sinua varten, mutta koskei se sovi sinulle eikä sinun vakavaan kutsumukseesi, niin — — (Ratkee itkuun.)

OLAVI (syleilee häntä ja suutelee). Kristiina, Kristiina! Nyt olet oikeassa! Anna minulle anteeksi!

KRISTIINA. Olavi, sinä annoit minulle onnettoman lahjan, kun annoit vapauden; minä en osaa sitä käyttää! Minulla täytyy olla joku, jota tottelen.

OLAVI. Semmoisen saat; mutta älkäämme puhuko enää tästä. Nyt menemme ruualle, sillä tiedätkö minun on hyvin nälkä.

KRISTIINA (iloisesti). Onko sinun todella nälkä? (Katsoo akkunasta ja tekee hämmästyneen eleen.) Mene sinä, Olavi, minä tulen kohta jälestä, minä hiukan vaan siivoon täällä.

OLAVI (mennessään). Vaan älä anna minun odottaa niin kauan kuin sinä olet saanut minua odottaa!

KRISTIINA (Kurottaa kätensä kuin rukoukseen ja asettuu odottamaan jotakuta, joka on tuleva kadunpuoleisesta ovesta. Hiljaisuus.)

ÄITI (tulee, menee Kristiinan ohi kääntämättä päätään). Onko mestari
Olavi kotona?

KRISTIINA (joka on ystävällisesti astunut häntä vastaan, pysähtyy hämmästyneenä ja puhuu sitten samaan sävyyn kuin äiti). Ei ole! Suvaitsetteko istuutua siksi kun hän tulee.

ÄITI. Kiitän! (Istuutuu. Hiljaisuus.) Tuokaapa lasi vettä! (Kristiina tuo.) Jättäkää minut yksin!

ÄITI. En tiennyt että pappismiehen taloudenhoitaja sanoo itseään emännäksi!

KRISTIINA. Mestari Olavin vaimo olen Jumalan edessä! Te ette siis tiedä että olemme vihityt?

ÄITI. Te olette samanlainen nainen kuin se, jota mestari Olavi puhutteli silloin illalla kapakassa!

ÄITI. Ei, sen uskon! Menkää pois minun silmistäni, teidän seuranne on minulle häpeäksi!

ÄITI. Äidin käskyvallalla kiellän teiltä poikani talon, jonka kynnyksen olette häväissyt.

KRISTIINA. Talon emäntänä avaan oveni kelle haluan. Jos olisin arvannut mitä kieltä puhutte, olisin sulkenut sen teiltä!

KRISTIINA. Millä oikeudella uskallatte te rikkoa kotirauhaa ja karkottaa minut talostani? Te olette synnyttänyt pojan, kasvattanut hänet — se oli velvollisuutenne, kutsumuksenne, ja voitte kiittää Jumalaa siitä että olette saanut täyttää sen niin hyvin, sillä kaikille ei suoda sitä onnea; nyt seisotte haudan partaalla; luopukaa siis ajoissa holhoojantoimesta; vai oletteko niin huonosti kasvattanut poikanne, että hän vieläkin on lapsi ja tarvitsee teidän ohjaustanne. Jos haluatte kiitollisuutta niin pyytäkää sitä, mutta toisella tavalla; luuletteko että hänen kutsumuksensa on uhrata elämänsä vain osoittaakseen teille kiitollisuutta? Hänen elämäntehtävänsä huutaa "mene sinne"; te huudatte: "kiittämätön, tule tänne!" Pitääkö hänen eksyä tiestä, pitääkö hänen uhrata voimansa, jotka kuuluvat ihmiskunnalle, vain teidän yksityisen, pienen itsekkyytenne tyydyttämiseksi? Ja mitä oikeuksia on teillä minuun nähden? Te ette ole minun äitini, minä en vannonut teille uskollisuutta, silloin kun otin Olavin miehekseni, ja minulla on tarpeeksi kunnioitusta miestäni kohtaan, etten salli kenenkään häntä häväistä — olkoonpa vaikka hänen äitinsä! Siksi olen puhunut!

KRISTIINA. Jos suvaitsette herjata poikaanne, tapahtukoon se hänen läsnäollessaan! (Menee ovelle, huutaa.) Olavi!

KRISTIINA. Jo! Olen varmaankin ollut aina, vaikka en tiennyt siitä, ennenkuin se oli tarpeen!

ÄITI. Ei ole tarpeen. Tuo tuossa on sanonut kaikki! Sinun ei tarvitse osoittaa minulle ovea!

OLAVI. Äiti, Jumalan nimessä, mitä sanotkaan! Kristiina, mitä tämä tietää!

ÄITI. Se on arvotonta! Sinä lähetät hänet ilmoittamaan ettet ole minulle mitään velkaa, ettet tarvitse minua kauemmin! Oh, se on kovaa! (Menee.)

KRISTIINA. En muista kaikkea, sillä siinä oli paljon sellaista, mitä en koskaan ole uskaltanut ajatella vaan mitä lienen uneksinut, silloin kuin isäni piti minua orjuudessa!

KRISTIINA. Niin, niin kai olin! Eikö sinusta tunnu kuin olisin kovettunut, Olavi?

OLAVI. Minun tähteni olisit voinut sanoa sanottavasi hiukan lempeämmin! Miksi et heti kutsunut minua?

KRISTIINA. Tahdoin nähdä enkö itsekin voisi hoitaa asiaani! Olavi, uhraatko minut äitisi tähden, jos hän sitä pyytää.

KRISTIINA. Minäpä vastaan! Sinua huvittaa vapaaehtoisesti alistua äitisi tahtoon sentähden että olet väkevä; minua se taas loukkaa siitä syystä että olen heikko; minä en alistu koskaan!

KRISTIINA. Sitä sinä et voi pyytää! Vai tahdotko että minä rupean häntä vihaamaan!… Sanohan Olavi mitä merkitsee portto?

KRISTIINA. Aina tämä iäinen vaikeneminen! Eikö minulle vieläkään tahdota sanoa kaikkea? Pitääkö minun yhäti olla lapsi? Sulje minut sitten lastenkamariin ja lavertele minulle lastenloruja!

KRISTIINA. Minä valehtelen, tiedän sen; oi, olen niin paljo huonontunut eilisestä!

KRISTIINA. Niin! Luulin että jaksaisin kantaa kaikki yksin, mutta nyt on voimani lopussa.

KRISTIINA. Mutta sinä et saa sanoa minua heikoksi. Joukko kansaa seurasi minua portille saakka huutaen tuota hirveätä sanaa, jota en ymmärrä! Onnettomalle naiselle ei naureta!

KRISTIINA. Heidän sanojaan en ymmärtänyt, mutta heidän eleensä ymmärsin kyllin hyvin, tullakseni ilkeäksi!

OLAVI. Ja kuitenkin sinä olet ollut niin ystävällinen minua kohtaan! Suo anteeksi jos olin sinulle tyly! — Se on nimi, jolla raaka voima merkitsee uhrinsa! Sinä saat kyllä piankin kuulla enemmän siitä, mutta älä koskaan ryhdy puolustamaan semmoista "onnetonta naista", sillä silloin heitetään päällesi lokaa!-(Sanantuoja tuo kirjeen.) Vihdoinkin! (Lukee kiireesti.) Lue, Kristiina, ääneen, sillä sinun huuliltasi tahdon kuulla tämän iloisen sanoman.

'Sinä voitit, nuori mies! Minä, sinun vihollisesi, olen ensimäinen, joka sinulle siitä ilmoitan ja sinun puoleesi käännyn ilman nöyryytystä, sillä sinä käytit hengen miekkaa puhuessasi uuden uskon puolesta! Oletko oikeassa, sitä en tiedä, mutta katson sinun ansaitsevan neuvon vanhalta mieheltä; jää tänne, sillä vihollisesi ovat poissa. Älä käy luistelemaan ilmahenkiä vastaan sillä se herpasee kätesi ja sinä kuolet itsestäsi. Älä luota ruhtinaihin, neuvoo sinua muuan muinoin mahtava mies, joka nyt astuu syrjään ja jättää Herran käteen hänen kukistetun kirkkonsa kohtalot.

OLAVI (riemuissaan). Jumala, minä kiitän sinua tästä hetkestä!
(Vaitiolo.) Ei! Minä pelkään, Kristiina! Tämä onni on liian suuri.
Olen liian nuori jotta jo olisin päässyt päämäärääni! Ei enää mitään
tehtävää, oi se on kauhea ajatus! Ei enää taistelua, oi se on kuolema!

OLAVI. Voiko olla mitään loppua! Loppua tälle alulle. Ei, ei! Oi, tahtoisin alkaa uudelleen! En etsinyt voittoa, vaan taistelua!

KRISTIINA. Älä kiusaa Jumalaa, Olavi! Minä tunnen että vielä on paljon tehtävää, paljon, paljon!

AATELISMIES (tulee). Hyvää päivää, herra sekretarius! Hyviä sanomia!
(Kristiina menee.)

AATELISMIES. Kiitos erinomaisesta puolustuksestanne tuota typerää Gallea vastaan; te nutistitte hänet kuin mies; hiukan liiaksi vaan, ei niin paljon tulta; vähän myrkkyä ei ole haitaksi!

AATELISMIES. 2:ksi. Kuninkaalle oikeus ottaa haltuunsa piispojen linnat ja läänit, määrätä niiden saatavat…

AATELISMIES. Nyt tulee paras, koko hankkeen varsinainen ydinkohta: 3:ksi. Aatelistolle oikeus saada takaisin se maa ja omaisuus, joka jälestä kuningas Kaarle Knuutinpojan käräjien v. 1454 on joutunut kirkkojen ja luostarien haltuun…

AATELISMIES. Mikäli perinnönvaatija 12 miehen valalla voi vahvistaa sukuperintöoikeutensa. (Käärii paperin kokoon.)

AATELISMIES. Niin, sitten on vielä muutamia pikkuasioita, mutta ne eivät suuria merkitse.

AATELISMIES (lukee). 5:nnessä kohdassa sanotaan että on lupa saarnata
Jumalan sanaa, mutta niinhän on ollut ennenkin!

AATELISMIES. Niin sitten tulee vielä muuan, määräys: kaikkien piispojen, tuomiokirkkojen ja kaniikkien tuloista on pidettävä rekisteriä, ja on kuninkaalla oikeus määrätä — —

AATELISMIES. Mikä osa tuloista on jääpä asianomaisille ja mikä osa on luovutettava hänelle valtakunnan tarpeisiin; että hengelliset virat — tässä on jotain joka varmaan kiinnittää teidän mieltänne — että hengelliset virat, ei ainoastaan korkeammat, vaan myös alemmat täytetään täst'edes yksinomaan kuninkaan suostumuksella, niin että —

AATELISMIES. Uskosta — — — siitä ei sanota mitään. Tosiaan, odottakaapas — "evankeliumia on tästä päivästä alkaen luettava kaikissa koulutuvissa."

AATELISMIES. Kaikki! Ei, sehän on totta! Minulla on sitä paitsi kuninkaalta erikoinen käsky teille, hyvin ymmärtäen, että koska kansa on kiihdyksissä näistä uudistuksista te ette millään muotoa saa järkyttää entistä järjestystä, ei poistaa messuja, vihkivesiä tahi muita menoja eikä muutoin panna toimeen mitään uusia vallattomuuksia, sillä kuningas ei aio tällä kertaa ummistaa silmäänsä teidän puuhillenne, niinkuin ennemmin, kun hänellä ei ollut valtaa menetellä toisin!

AATELISMIES (nousee). Ei, olkaa nyt vaan rauhassa, niin te vielä menette pitkälle. Oh! olin unohtaa parhaan! Herra kirkkoherra, minulla on kunnia onnitella teitä; kas tässä valtakirjanne! Kirkkoherrana kaupungin kirkossa ja 3000 taalerin tulot jo noin nuorena; totisesti nyt teidän kelpaa vetäytyä lepoon ja nauttia elämästä vaikkette pääsisikään sen pitemmälle. On kaunista päästä päämääräänsä noin nuorena. Minä onnittelen! (Menee.)

OLAVI (heittää valtakirjan lattialle). Tämän tähden olen siis taistellut ja kärsinyt! Valtakirjan tähden! Kuninkaallisen valtakirjan! Minä palvelin Belialia enkä Jumalaa! Voi sinua, sinä petollinen kuningas, joka myit Herrasi ja Jumalasi! Voi minua! joka myin elämäni ja elämäntyöni mammonalle! Taivaan Jumala, anna minulle anteeksi! (Heittäytyy itkien penkille.)

KRISTIINA (ottaa valtakirjan maasta, lukee, lähenee iloisena Olavia). Olavi, nyt toivotan sinulle onnea, iloisella sydämellä! (Aikoo hyväillä Olavia, tämä karkaa pystyyn ja työntää hänet pois.)

OLAVI. Sinä olit oikeassa, Gerdt! Tässä olen nyt! Taisteluun! Mutta avoimeen ja rehelliseen!

OLAVI. Minä tunnen sen. Nyt tulee tulva! Nyt se saa tulla! Voi heitä ja meitä!

KRISTIINA (menee). (Kellojensoittoa, riemuntaa, musiikkia ja rummutusta ulkona.)

GERDT. Sentähden että kuningas on toimittanut heille toukoriuvun ja soittoa tuolla pohjoisportin ulkopuolella.

OLAVI. Lapsiraukat! He tanssivat hänen pillinsä mukaan ja menevät kuolemaan hänen rumpujensa mukaan — pitääkö kaikkien kuolla, jotta yksi eläisi?

GERDT. Yksi kuolkoon, jotta kaikki eläisivät! (Olavi tekee hämmästystä ja inhoa osoittavan liikkeen.)

ESIRIPPU.

NELJÄS NÄYTÖS.

Huone Olavin äidin luona. Oikealla sänky uutimineen; siinä äiti sairaana. Kristiina istuu tuolilla, nukuksissa. Laurentius Petri kaataa öljyä yölamppuun ja kääntää tuntilasin.

LAURENTIUS (itsekseen). Sydänyö!… Nyt on ratkaisu käsissä! (Menee äidin vuoteelle ja kuulostaa.)

KRISTIINA. Ei, tahdon odottaa! Minun täytyy pulma hänen kanssaan, ennenkuin hän kuolee… Olavi on kohta täällä!

KRISTIINA. Ei, sitä hän ei koskaan sallisi! Hän tahtoo pitää minua kuin pyhimyskuvaa hyllyllä. Kuta pienemmäksi ja heikommaksi hän minut tekee, sitä suurempi on hänen ilonsa laskea väkevyytensä minun jalkaini juureen…

ÄITI. Vie pois tuo nainen. Kutsu tänne minun rippi-isäni, sillä minun hetkeni on tullut!

LAURENTIUS. Eikö sinun poikasi ole mahdollinen kuulemaan sinun viime tunnustustasi.

ÄITI. Jumala, sinä rankaiset minua kovin! Minun lapseni asettuvat minun ja sinun väliin! Kielletäänkö minulta uskonnon lohdutus kuolinhetkelläni! Elämäni olette vieneet, tahdotteko nyt tuhota minun sielunikin — äitinne sielun! (Pyörtyy.)

LAURENTIUS. Sinä kuulet Kristiina! Mitä voimme tehdä! Pitääkö hänen kuolla semmoisen kurjan ihmisen käsiin kuin Martin ja kiittää siitä meitä vai onko hänen viimeinen rukouksensa oleva kirous. Ei, tulkoot sisään. Mitä ajattelet sinä, Kristiina?

LAURENTIUS (menee ulos, palaa heti). Oi, se on kauheata. He ovat nukkuneet noppapelin ja lasin ääreen! Ja näiden tulee valmistaa minun äitiäni kuolemaan!

LAURENTIUS. Hän ei sitä usko, hän heittää sen valheena meidän silmillemme.

NIILO (asettaa lattialle lippaan, josta ottaa esiin vihkivesimaljan, suitsutusastian, voitelusarven, palmuja ja kynttilöitä). Emme siis voi vielä alkaa toimitusta!

MARTTI. Koska olemme odottaneet näin kauan, voimme odottaa vielä hetken, kunhan ei se saatanan pappi tulisi!

NIILO. Mestari Olavi, niin!… Luuletko että hän huomasi jotain tuolla etuhuoneessa?

MARTTI. Se ei minua enää liikuta vähääkään, kunhan ämmä ottaa esiin rahat, olen vapaa!

MARTTI. Niin, mutta sekin alkaa väsyttää. Alan kaivata lepoa!
Tiedätkö mitä elämä on?

MARTTI. Niin, sen kyllä luulen! Sitäpä juuri taidettiin peljätä ja siitä syystä piiskattiin henki ruumiistani luostarissa, sillä minulla oli kerran henki minullakin. Mutta nyt minä olen pelkkä ruumis ja se kyllä kokee korvata vahingon!

MARTTI. Niin, jokseenkin tarkkaan. Mutta nyt voisit selittää, millä tavoin höystetään tuota Rochellea, jonka ääreen äsken nukuimme etuhuoneessa.

NIILO. Sanoinko Rochellea. Tarkoitan Claret'a! Elikkä oikeastaan siihen kelpaa mikä viini hyvänsä. Niin, näetkös: kannulliseen viiniä sekoitetaan 1/2 naulaa kardemummaa, hyvin puhdistettua tietysti — —

    Aufer immensam, Deus, aufer iram;
    Et cruentatum cohibe flagellum:
    Nec scelus nostrum proferes ad aequam
    Pendere lancem.

MARTTI (pirskottaa sairasta vihkivedellä). Synnin liasta pesee sinut
Herra sinun Jumalasi!

ÄITI. Amen!… Martti, minun on lähdettävä viimeiselle matkalleni; meidän kuninkaamme jumalattomuus kieltää minua maallisilla lahjoilla muistamasta pyhää kirkkoamme sen pelastustyössä; ota siis sinä hurskas mies, minun omaisuuteni ja rukoile minun ja lasteni puolesta, jotta kaikkivaltias kääntäisi heidän sydämensä valheesta, niin että kerran voisimme tavata toisemme taivaassa.

MARTTI (ottaa rahapussin). Hyvä rouva, teidän uhrinne on Herralle sangen otollinen ja teidän tähtenne on Jumala kuuleva minun rukouksiani.

ÄITI. Nyt tahdon levätä hetken, kootakseni voimia viimeisen sakramentin nauttimiseen.

MARTTI. Kukaan ei ole häiritsevä teidän viime hetkeänne; eivät edes ne, jotka kerran olivat teidän lapsianne.

MARTTI (avaa pussin, suutelee kultakolikoita). Mitä nautinnon hetkiä onkaan kätkettynä näihin kolikoihin! Ah!

MARTTI. Sen voisimme tehdä, koska asiamme on toimitettu, mutta surku on antaa ämmän kuolla kadotettuna.

MARTTI. Vaikea on näin päätäpahkaa sanoa mitä uskoa mitä ei! Yksi kuolee autuaana yhteen, toinen toisen uskon! Kaikki väittävät tuntevansa totuuden!

MARTTI. Tjaa, silloin kai pääsisin taivaaseen kuten kaikki muutkin.
Tahtoisin vain pitää pienen selvityksen mestari Olavin kanssa ensin!
Näes, on olemassa hekkuma muita suurempi ja se on kosto!

MARTTI. Hän on uskaltanut nähdä läpitseni, hän on paljastanut minut, hän näkee mitä minä ajattelen — oh!

MARTTI. Eikö siinä ole syytä kyllin! (Ulko-ovelle koputetaan.) Joku tulee! Lue hitossa rukouksia! (Niilo lukea loruttaa edelläolevan värssyn. Ovi avautuu; kuuluu avaimen kilinää.)

OLAVI (vuoteen ääreen). Tässä on poikasi äiti! Sinä et ilmoittanut minulle sairaudestasi!

ÄITI. Jää hyvästi, Olavi! Annan sinulle anteeksi mitä olet rikkonut minua vastaan, jos et häiritse sitä hetkeä, jolloin minut valmistetaan taivasta varten! Isä Martti! Suo minulle pyhä voitelu, jotta kuolisin rauhassa!

OLAVI. Siitäkö syystä sinä et kutsunut minua! (Huomaa rahapussin, joka Martilta on jäänyt kätkemättä; tempaa sen käteensä.) Täällä käydään kauppaa sieluista! Ja tässä on hinta. Lähtekää tästä huoneesta ja tältä kuolinvuoteelta, täällä on minun paikkani, ei teidän!

MARTTI. Ei paavin, vaan kuninkaan valtuudella me olemme täällä virkatehtävässä niin kauan kuin meillä virka vielä on.

ÄITI. Olavi, sinä tahdot syöstä minun sieluni kadotukseen, sinä tahdot minut kuolemaan kirous huulilla!

OLAVI. Rauhoitu, äiti; valheessa ei sinun pidä kuoleman; lähesty itse
Jumalaasi rukouksessa! Hän ei ole niin kaukana kuin luulet!

MARTTI. Perkeleen profeetta se, joka ei omaa äitiään tahdo pelastaa kiirastulen tuskista!

OLAVI. Pois tästä huoneesta tahi käytän väkivaltaa! Pois nämä narripelit! (Potkaisee kumoon vehkeet.)

MARTTI. Menen jos annatte takaisin ne rahat, jotka rouva Kristiina on lahjoittanut kirkolle!

ÄITI. Sitä varten sinä tulit, Olavi, sinä himoitsit minun kultaani? Suo se hänelle, Martti. Olavi, sinä saat kaikki, kunhan jätät minut rauhaan — sinä saat enemmän vielä! Sinä saat kaikki!

OLAVI (epätoivoisesti). Jumalan nimessä ottakaa rahat; menkää, menkää. Minä pyydän!

MARTTI (sieppaa pussin ja lähtee Niilon seurassa). Kristiina rouva. Missä perkele kulkee, on meidän voimamme lopussa! Te nuori mies, kerettiläisenä olette tuomittu iankaikkiseen kadotukseen, lainrikkojana saatte rangaistuksenne jo täällä! Varokaa kuningasta! (Menevät).

OLAVI (lankee polvilleen vuoteen ääreen). Äiti, kuule minua, ennenkuin kuolet!

OLAVI. Äiti, äiti, jos vielä elät, puhu pojallesi! Anna minulle anteeksi, mutta muuta en voi! Tiedän että olet kärsinyt kokonaisen ihmiselämän minun tähteni, olet rukoillut Jumalaa, että minä kulkisin hänen teitään. Herra on kuullut sinun rukouksesi; tahdotko nyt että minä teen turhaksi koko sinun elämäsi, pyydätkö minun hajoittamaan tämän rakennuksen, joka sinulle on maksanut niin paljon vaivaa ja kyyneleitä tottelemalla sinua? Anna minulle anteeksi.

ÄITI. Olavi, minun sieluni ei enää kuulu tähän maailmaan, puhun sinulle haudan takaa — palaa takaisin, katkaise ne saastaiset siteet, jotka ruumiisi on solminut, ota jälleen se usko, jonka minä olen sinulle opettanut, ja minä annan anteeksi!

ÄITI. Jumalan kirous lepää sinun päälläsi! Minä näen hänet, näen
Jumalan vihassaan, auta minua, pyhä neitsyt!

ÄITI. Se on koston Jumala!… Sinä olet hänet vihoittanut, sinä syökset minut hänen kostonsa tuleen — kirottu olkoon hetki, jona sinut synnytin! (Kuolee.)

OLAVI. Äiti, äiti! (Tarttuu hänen käteensä.) Hän on kuollut! Antamatta anteeksi! — Oi jos sinun sielusi vielä viipyy tässä huoneessa, katso alas poikasi puoleen, minä tahdon täyttää tahtosi, mikä on sinulle pyhää, on myös oleva minulle! (Sytyttää suuret vahakynttilät, jotka munkeilta ovat jääneet; asettaa ne vuoteen ympäri.) Sinä olet näkevä vihityt kynttilät, jotka valaisevat sinua matkallasi (Hän sovittaa palmun kuolleen käteen.) ja kädessäsi rauhan palmu olet sinä unhoittava viimeisen maallisen taistelusi! Oi, äiti, jos voit nähdä minut, annat varmaan anteeksi! (Aurinko on noussut ja paistaa punertavalla hohteella akkunaverhoihin.)

OLAVI (hypähtää pystyyn). Aamuaurinko, sinä himmennät minun kynttiläni! Sinun rakkautesi on suurempi kuin minun! (Menee akkunalle, avaa sen.)

LAURENTIUS (menee vuoteen luo, lankee polvilleen, nousee jälleen).
Hän on kuollut! (Rukoilee äänettömästi.) Sinä olit yksin täällä?

KRISTIINA. Arvelin että minusta voisi olla jotain hyötyä, mutta nyt näen!… Toisen kerran jään kotiin!

KRISTIINA (lähestyy Olavia lempeänä vaan kylmän osaaottavana, ojentaa otsansa suudeltavaksi). Valitan suruasi, Olavi! (Menee.)

(Vaitiolo. Lauri ja Olavi katsovat ensin Kristiinan jälkeen, senjälkeen toisiinsa.)

LAURENTIUS. Veljenäsi ja ystävänäsi pyydän Olavi: älä riehu, kuten olet tehnyt.

OLAVI. Tunnen tuon puheesi! Se, joka on pannut kirveen puun juurelle ei hellitä, ennenkuin puu sortuu. Kuningas on pettänyt yhteisen asiamme, minä otan sen nyt ajaakseni.

OLAVI. Hän on ahne, petturi ja aatelinsuosija. Ensin hän käyttää minua koiranaan, sitte potkaisee minut luotaan!

LAURENTIUS. Hän näkee kauemmaksi kuin sinä! Jos sinä menisit kolmelle miljoonalle ihmiselle sanomaan: teidän uskonne on väärä, uskokaa mitä minä sanon, luuletko mahdolliseksi että he siinä hetkessä heittäisivät pois koko sisimmän elämänsä vakaumuksen, joka heitä on tukenut iloissa ja suruissa? Ei, huonostipa olisi laita sielun elämän, jos niin helposti kävisi heittäminen kaikki vanha menemään.

OLAVI. Asia ei ole niin! Koko kansa epäilee, pappien joukossa on tuskin yhtäkään, joka tietäisi mitä hänen on uskominen, jos hän edes uskoo mihinkään; kaikki on valmiina uutta varten, mutta syy on teissä, te heikot, jotka ette uskalla ottaa omalletunnollenne epäilyksen herättämistä siinä, missä vain on heikko usko jäljellä!

OLAVI. Niin, on pakko, sillä hänen ei enää ole tapana astua meidän joukkoomme!

LAURENTIUS. Sinä revit repimistäsi, Olavi, niin että kohta on kaikki revittynä, vaan kun sinulta kysytään mitä sinä annat sijaan, vastaat vaan "ei sitä", "ei sitä", mutta et koskaan "sitä".

OLAVI. Houkka! Luuletko että ihminen voi antaa toiselle uskon. Onko Luther antanut jotain uutta? Ei, hän on vain repinyt pois verhot, jotka estivät valoa! Se uusi, jota minä tahdon, on epäilys vanhaa kohtaan, ei siksi että se on vanhaa, vaan koska se on mädännyttä.

OLAVI. Minä tiedän mitä tarkoitat! Hän oli liian vanha, ja minä kiitän Jumalaa siitä että hän kuoli! Oi, nyt olen vapaa, nyt vasta; se oli Jumalan tahto!

OLAVI. Älä nuhtele minua! Minä kunnioitan äitini muistoa kuten sinä, vaan ellei hän olisi kuollut nyt, en tiedä miten paljon olisin suostunut uhraamaan! Veli, oletko keväisin nähnyt kuinka menneen vuoden lehtikerros peittää maata ja uhkaa tukehuttaa uudet taimet, jotka pyrkivät valoon? Miten ne tekevät? Joko ne työntävät syrjään kuivat lehdet tahi kasvavat niiden puhki, sillä ylöspäin niiden täytyy.

LAURENTIUS. Sinä puhut osaksi totta!… Olavi, kirkon lakeja sinä olet rikkonut laittomuuden ja sekasorron aikoina; mikä silloin sai jäädä silleen, on nyt rangaistavaa; älä pakoita kuningasta esiintymään huonompana kuin mitä hän on; älä pakoita lainrikkomuksillasi ja vallattomuuksillasi häntä rankaisemaan miestä, jolle hän tunnustaa olevansa kiitollisuudenvelassa!

OLAVI. Vallattomuutta on hänen hallituksensa; hänen tulee oppia sietämään sitä muissakin! Sanoppas: sinä olet kuninkaan palveluksessa? Sinä aiot estää minua?

OLAVI. Olemme siis vihollisia! Minä tarvitsen vihollisia, sillä vanhat ovat menneet!

OLAVI. Heikkoutta, ehkä myös vanhaa kiintymystä ja kiitollisuutta, mutta ei verta! Mitä merkitsee veri.

OLAVI (taistellen unta vastaan). Sinun lauseessasi on sovittamaton ristiriita! Älä puhu minulle, minä en enää jaksa. Olen puhunut niin paljon kokouksessa — — — niin, se on tosi, sinähän et tiedä meidän liitostamme. Concordia res parvae crescunt — me viemme perille uskonpuhdistuksen — Gerdt on kaukonäköinen mies — minä olen niin pieni hänen rinnallaan. Hyvää yötä, Lauri. (Hän nukahtaa tuolilleen.)

LAURENTIUS (katselee häntä myötätuntoisesti). Veli raukka! Jumala sinua suojelkoon! (Kuuluu koputus portilla.) Mikä se on! (Menee akkunaan.)

KRISTIINA (tulee kädessään vaippa). Olavi! Kuka koputtaa? Hän nukkuu! (Käärii vaippansa Olavin harteille.) Miksi en minä ole uni, että pakenisit minun luokseni, kun olet taistelusta uupunut! (Kuuluu raskaiden vankkurien jyrinää; ne pysähtyvät talon edustalle.)

KRISTIINA. En tiedä! Mutta ne kulkevat kevyemmin! (Menee akkunaan.)
Katsos, Olavi. Mitä tämä tietää?

GERDT. Rutto on puhjennut kaupungissa. Kristiina, lapseni, lähde tästä talosta, kuolemanenkeli on pannut merkkinsä sen porttiin.

GERDT. Se, joka portille on piirtänyt mustan ristin! Ruumiit eivät saa hetkeksikään jäädä taloihin.

GERDT. Katso akkunasta, näet että rattaat ovat täynnä! (Koputusta portille.) Kuuletko, siellä odotetaan.

GERDT. Kristiina, lähde minun kanssani tästä kauhun asunnosta, minä vien sinut kaupungin ulkopuolelle, terveellisempään paikkaan.

KRISTIINA. Nyt seuraan minä Olavia! Jos sinä, isäni, olisit rakastanut minua vähemmän, olisit tuottanut minulle vähemmän pahaa!

OLAVI. Kerran vapautin hänet sinun vallastasi, itsekäs, takaisin hän ei tule koskaan.

OLAVI. Minä en käske sinua mihinkään, Kristiina, muista se!
(Ruumiinkantajat tulevat).

GERDT. Tässä ei auta viivytellä. Hullu kansa on sinulle kiihdyksissä, Olavi! Tämä talo merkittiin ensimäiseksi! "Jumalan rangaistus kerettiläiselle!" huudetaan.

OLAVI (lankee polvilleen vuoteen luo). Anna anteeksi äiti! (Nousee).
Tehkää tehtävänne! (Miehet valmistautuvat ruumista siirtämään.)

ESIRIPPU.

VIIDES NÄYTÖS.

Pyhän Klaran luostarin kirkkotarha. Perällä puoliksi sortunut luostarirakennus, josta työmiehet kantavat hirsiä ja soraa. Vasemmalla hautakuori; valoa näkyy akkunoista; kun ovi sittemmin avataan näkyy kuorissa vahvasti valaistu Kristuksen kuva sarkofaagin yläpuolella. Avattuja hautoja siellä täällä. Kuu kohoaa yli luostariraunion. Windrank istuu vahtina kuorin ovella. Sisältä kuuluu laulua.

NIILO. Vai niin. Se nolo eropassi, jonka saitte laivastanne, koski niin kovin, että aiotte mennä luostariin!

WINDRANK. 52, 53, 54, 55, 56, 57.

WINDRANK. 64, 65. Sitä juuri epäilin! Mene pois kiusaaja! Minä en juo enää koskaan — ennenkuin ylihuomenna.

NIILO. Pikkuruikkusen! Mutta sanokaapas pyörryttääkö päätänne, koska noin laskette sataan asti.

WINDRANK. Ei, se johtuu vain siitä että minun on niin vaikea pitää suuni kiinni! Vaiti hitossa! Menkää nyt hyvällä, muuten minut perii paha! 71, 72, 73, 74.

WINDRANK. 75, 76.

NIILO. Täältä tulevat Klaran nunnat vielä kerran viettämään pyhimyksen muistoa!

NIILO. Kuningas on antanut luvan. Sillä nähkääs rutto puhkesi ensin Klaran seurakunnassa, ja luullaan että se on rangaistus kuninkaan jumalattomasta teosta, pyhän luostarin hajottamisesta.

WINDRANK. Ja nyt karkoitetaan rutto virrenvärssyllä. Se mörkö mahtaa olla laulunvihaaja; mutta enpä ihmettele jos hän pakenee heidän käheätä rääkynäänsä.

NIILO. Voitteko sanoa kuka on tunkeutunut tähän viimeiseen pyhäkköön, johon pyhimyksen luut tulevat siirrettäviksi luostarista!

(Laulu on lähestynyt; saapuu kulkue, jossa on dominikaanimunkkeja ja fransiskaaninunnoja, etunenässä Martti. Pysähtyvät, laulavat. Työmiehet kolistelevat työssään, perällä.)

    Cur super vermes luteos furorem
    Sumis, o magni fabricator orbis!
    Quid sumus quam faex, putris, umbra,
    pulvis Glebaque terrae!

ABBEDISSA. Herra, joka meidät on jättänyt egyptiläisten käsiin, on lunastava meidät aikanaan!

MARTTI (työmiehille). Lakatkaa työstänne älkääkä häiritkö meidän hurskaita toimituksiamme!

TYÖVOUTI. Meillä on käsky tehdä työtä yötä päivää, kunnes tämä pesä on hajotettu!

ABBEDISSA. Voi meitä, epäusko on tunkeutunut niin syvälle kansankin riveihin!

MARTTI. Sen nojalla käsken teidän lopettaa ryskeenne! Muuten käännyn työmiestenne puoleen, jotka olette pakoittaneet tähän häpeälliseen työhön ja vetoan niihin, joissa vielä on jäljellä pyhyyden kunnioitusta…

TYÖVOUTI. Sitä teidän ei pidä tehdä, sillä täällä käsken minä; muuten voin ilmoittaa että he ovat kylläkin iloissaan kun saavat repiä maahan nämä vanhat ampiaispesät, jotka he itse ovat saaneet kustantaa, ja sen lisäksi vielä kiitollisia saadessaan työansiota nälänhädän aikana! (Menee työpaikalle).

MARTTI. Unhoittakaamme tämän maailman pahuus ja hälinä ja menkäämme tuonne pyhäkköön rukoilemaan heidän puolestaan!

ABBEDISSA. Herra, Herra, sinun pyhät kaupunkisi ovat autioiksi tehdyt; Zion on hävitetty! Jerusalem on raunioina!

ABBEDISSA. Siitä syystä se jumalaton salli meidän juhlamme! (Kappelin ovi aukee; liittoutuneet astuvat ulos, Gerdt, Olavi, Lauri, saksalainen, tanskalainen, smoolantilainen y.m.)

OLAVI. Luuletteko että teidän epäjumalanne voivat loihtia pois ruton, jonka ainoa taivaan Jumala on lähettänyt teille rangaistukseksi. Luuletteko että nuo luusirut, joita kannatte lippaassanne, ovat Herralle niin otollisia, että hän niiden tähden unhottaa teidän kauheat syntinne! Pois koko iljetys! (Sieppaa lippaan abbedissalta ja heittää avoimeen hautaan). Maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman, vaikka olkoonkin nimesi ollut Sancta Clara da Spoleto ja vaikka olet syönyt vain kolme luotia leipää päivisin ja öisin maannut sikojen parissa! (Nunnat parkuvat.)

MARTTI. Ellet pelkää koskea pyhyyteen, pelkää ainakin maallista kuningastasi! Näetkö, vielä on hänessä sen verran kaikkivallan kunnioitusta että hän pelkää pyhimyksen vihaa! (Näyttää Olaville paperin.)

OLAVI. Tiedätkö mitä Herra teki assyrialaisten kuninkaalle, kun tämä salli epäjumalanpalvelusta. Hän löi hänet ja hänen kansansa; sentähden saa syytön kärsiä syyllisten kanssa! Ainoan Jumalan nimessä minä teen lopun tästä Baalinpalveluksesta, joskin kaikki maan kuninkaat sen sallisivat; paavi koetti myydä sieluni saatanalle, mutta minä revin rikki välikirjan, muistatko; pelkäisinkö nyt kuningasta, joka tahtoo myydä kansansa Baalille! (Repii rikki paperin.)

MARTTI (seuralaisilleen). Te olette minun todistajiani, että hän häväisee kuningasta.

OLAVI (omilleen). Te olette minun todistajiani Jumalan edessä että olen kääntänyt hänen kansansa pois jumalattomasta kuninkaasta!

MARTTI. Kuuletteko, te uskovaiset! Tuon kerettiläisen tähden on Herra lyönyt meidät rutolla, se oli Jumalan rangaistus, joka ensinnä kohtasi hänen äitiänsä!

OLAVI. Kuuletteko, te paavin uskottomat! Se oli Herran rangaistus sentähden että palvelin Sanheribia Juudasta vastaan! Minä olen tekevä parannuksen, minä olen johtava Juudan Assyrian ja Egyptin kuninkaita vastaan! (Kuu on noussut punaisena; näyttämölle lankee punainen hohde. Kansa säikkyy)

OLAVI (nousee eräälle haudalle). Taivas itkee verta teidän syntienne tähden ja epäjumalanpalveluksen — rangaistus lähestyy, sillä kansan päämiehet ovat vikapäät! Ettekö näe miten haudat avaavat kitansa nielläkseen — — —

GERDT (tarttuu Olavia käsivarteen, kuiskuttaa hänen korvaansa ja vie hänet mennessään; yleinen sekasorto).

ABBEDISSA. Antakaa meille takaisin meidän lippaamme, jotta lähtisimme tästä hävityksen sijasta!

MARTTI. Maatkoon pyhimyksen luut ennemmin vihityssä maassa, kuin että kerettiläisten saastaiset kädet niitä pitelisivät!

OLAVI. Pelkäätte ruttoa, pelkurit! Eikö teidän uskonne pyhiin luihin ollut sen väkevämpi! (Gerdt kuiskuttaa jälleen. Kulkue on hajonnut niin että vain muutamia on enää näyttämöllä)

OLAVI (Martille). Ole tyytyväinen nyt, teeskentelijä! Mene ja kerro hänelle, jota palvelet, että ollaan hautaamassa maahan hopea-arkkua, ja hän on kynsin kaivava sen esiin mullasta; sano, että kuu, joka tavallisesti on hopeinen on muuttunut kullaksi, jotta sinun herrasi kerrankin kohottaisi katseensa taivaalle; sano että sinun pakanallisilla menoillasi on onnistunut kuohuttaa rehellisen miehen viha — (Martti seuralaisineen on mennyt)

GERDT. Jo riittää Olavi! (salaliittolaisille, paitsi Olavia ja
Lauria) Jättäkää meidät! (salaliittolaiset kuiskuttelevat mennessään)

GERDT (ottaa esiin erään kirjan). Teidän molempien, jumalanpalvelijain, eteen astuu nyt kansa ripittääkseen itsensä. Tunnustatteko valanne?

GERDT. Tämä kirja on minun hiljaisen työni tulos! Sen jokaisella sivulla luette tuhansien valitushuudot ja huokaukset, tuhansien, jotka olivat kyllin sokeita uskoakseen Jumalan tahdoksi sen, että heidän tulee kärsiä yhden sortoa, jotka pitivät velvollisuutenaan alistua ilman vapautuksen toivoa. —

OLAVI (lukee). "Olette kuuleva valituksia Norrlannin takamailta aina Juutin salmeen saakka — kirkon pirstaleista rakentaa aateli uusia linnoja itselleen ja uusia vankiloita kansalle — olette lukeva miten kuningas myy rahasta lakia ja oikeutta, kun hän jättää murhamiehet rankaisematta, kunhan he pakenevat suolakeittimöihin; olette näkevä miten hän käyttää hyväkseen pahettakin, salliessaan porttojen maksaa veroa elinkeinostaan; itse kalatkin joissa, itse merivedenkin hän on laskenut verolliseksi; mutta siitä on tuleva nyt loppu, kansan silmät ovat auenneet, sen mielissä käy ja kuohuu, kohta suistetaan sortajat ja vapaus koittaa!"

GERDT. Kansa! Ne ovat kansanlauluja; katsos, tämmöistä lauletaan ikeen alla! Minä olen kiertänyt kaupunkeja ja kyliä; olen kysellyt heiltä: oletteko onnellisia, tyytyväisiä? Tässä ovat vastaukset! Olen pitänyt käräjiä! Tässä ovat päätökset! Uskotteko että miljoonat tahdot pystyvät voittamaan yhden? Luuletteko että Jumala on lahjoittanut tämän maan ihmissieluineen päivineen yhdelle ainoalle mielivaltaisesti käytettäväksi, vai eikö ole luonnollisempaa että yhden tulee tehdä mitä kaikki tahtovat?

Ette vastaa! Hyvä, te vapisette sitä ajatusta että loppu on tulossa! Kuulkaa siis minun rippini! Huomenna kuolee sortaja ja te olette kaikki vapaat!

GERDT. En. Te olette vapaat. Kaksi ääntä vähemmin ei paljoa merkitse!
Kaikki on valmiina!

OLAVI. Kaikki ovat syntyneet käymään eturinnassa, mutta kaikki eivät tahdo uhrata lihaansa!

GERDT. Vain se, jolla on rohkeutta tulla nauretuksi ja pilkatuksi, käy eturinnassa. Mitä merkitsee heidän vihansa, heidän kuolettavaan nauruunsa verraten?

GERDT. Sekin on uskallettava! Te ette tiedä että Tuomas Münzer on perustanut Mühlhauseniin uuden hengellisen valtion, ette tiedä, että koko Europpa on kapinassa. Kuka oli Dacke ellei sorrettujen puoltaja! Mitä ovat taalalaiset kapinoidessaan tehneet muuta kuin puolustaneet vapauttaan häntä vastaan, joka rikkoi valat ja vakuutukset. Sen hän saa tehdä rankaisematta, mutta kun talonpojat puolustavat itseään, huudetaan heti kapinaa ja kavallusta!

GERDT. Eikö virta ole sinua kuljettanut myötään! Sinä tahdot, mutta et uskalla; huomenna räjähtää miina suurkirkossa; se on oleva kansalle merkki nousta ja valita itselleen mieluinen hallitsija!

OLAVI (koputtaa kirjan kanteen). Jos se on kaikkien tahto, ei kukaan voi sitä estää! Gerdt, salli minun viedä tämä kirja kuninkaalle ja osoittaa hänelle mikä on hänen kansansa tahto ja hän on tunnustava sen oikeaksi.

GERDT. Lapsi! Hän säikähtää hetkeksi, ehkä palauttaa jonkun hopeatuopin jollekin kirkolle; sitte kohottaa hän kätensä päin taivasta ja sanoo: Ei ole minun omasta tahdostani, että istun tässä tekemässä teille vääryyttä, vaan Jumalan tahdosta.

OLAVI. Hän kuolkoon, jotta kansa eläisi. Murhaaja, kiittämätön, kavaltaja on oleva minun nimeni, mutta olkoon! Minä uhrasin kaiken, kunnian ja omantunnon ja uskollisuuden — voinko antaa enemmän näille kurjille, jotka huutavat vapauttajaa. Menkäämme ennenkuin alan katua!

GERDT. Jos katuisitkin, on se jo myöhäistä. Sinä et tiedä että Martti on vakooja; kapinanyllyttäjien tuomio on ehkä jo langetettu!

OLAVI. Hyvä, minä en ole katuva, ja miksi katuisin tekoa joka on Jumalan tuomiopäätöksen toimeenpanoa. Eteenpäin, Herran nimessä! (menevät)

PORTTO (on tullut näyttämölle, langennut polvilleen erään hautakummun eteen, jolle hän kylvää kukkiaan). Oletko kurittanut minua nyt tarpeeksi, Herra, jotta voit antaa anteeksi?

PORTTO. Suokaa anteeksi! En ole nähnyt häntä siitä perin kuin viimeksi rukoilin!

KRISTIINA. Te näytätte niin murheelliselta! Nyt tunnen teidät — teidäthän Olavi kohtasi eräänä iltana suurkirkossa.

PORTTO. Teidän ei tule puhutella minua ihmisten nähden; te ette tiedä kuka minä olen?

KRISTIINA. Te olette onneton, poljettu nainen, on Olavi sanonut, ja minkätähden halveksisin onnettomuutta?

PORTTO. En siis ole yksin! Sanokaa, kuka oli se arvoton, jolle annoitte rakkautenne?

PORTTO. Suokaa anteeksi, kukaan ei ole arvoton sille, joka rakastaa!
Kelle annoitte rakkautenne?

PORTTO. Sanokaa ettei se ole totta; älkää ryöstäkö minulta uskoani häneenkin; se oli viimeinen mitä minulla oli, sitten kuin Jumala otti pois lapseni!

PORTTO. Minä kiitän Jumalaa, joka ei sallinut minun poikani tulla tietämään miten kurja hänen äitinsä oli.

KRISTIINA. Lapsenne? Mitä sanotte! Ja minä kun rukoilen Jumalaa joka päivä että hän lahjoittaisi minulle olennon, yhden ainoan olennon, jota saisin rakastaa!

PORTTO. Älkää nimittäkö minua sillä nimellä, tehän tiedätte mikä minä olen!

PORTTO. Te! Miksi en sitä heti nähnyt? Voitteko antaa anteeksi muutamien hetkien epäilyksen? Olisiko rikos sen näköinen kuin te ja hän? Voi minua! Jättäkää minut, te olette lapsi, joka ette tiedä pahasta! Teidän ei pidä enää puhutella minua! Jumala siunatkoon teitä, jääkää hyvästi! (Aikoo lähteä)

KRISTIINA. Älkää menkö minun luotani! Kuka lienettekin, jääkää Jumalan tähden; meidän taloomme on murtauduttu ja minun mieheni ei ole kotona. Saattakaa minut täältä, teidän kotiinne, tahi minne hyvänsä. Te olette hyvä ihminen, te ette voi olla rikoksentekijä…

PORTTO (keskeyttää). Jos sanon teille, että kansan raakuus ei puoliksikaan voi vahingoittaa teitä niin kuin minun seurani — niin annatte anteeksi että minä lähden —

PORTTO. Minä olen hyljätty olento, jossa se kirous, minkä jumala syntiinlankeemuksessa sääsi naissuvulle, on täyttynyt! Älkää kysykö minulta enempää, sillä jos sanoisin enemmän, voisi teidän tuomionne yllyttää minut itsepuolustukseen, joka olisi vielä tuomittavampi! Täältä tulee muuan henkilö, joka jalomielisesti ehkä suostuu teidän saattajaksenne, jos lupaatte hänelle kunnianne ja ikuisen rauhanne vaivasta, sillä vähempään hän kai ei tyydy näin myöhäisellä hetkellä! Suokaa anteeksi, katkeruuteni ei tarkoita teitä.

WINDRANK (tulee humalassa). Lempo soikoon ettei missään ole enää rauhallista paikkaa, ei edes täällä ruumiitten keskellä. Kuulkaapas nyt, naisihmiset, älkää nyt kysykö minulta mitään, sillä tätä nykyä en voi vastata siitä etten vastaa. Ylihuomenna kerron kaikki, sillä silloin on jo liian myöhäistä. Ehkä rouvasihmiset ovat kodittomia nunnia! Niin, niin, vaikka naiset ovatkin vaan naisia, en katso että minulla sen perusteella olisi oikeus olla vähemmän kohtelias, vaikka aurinko onkin jo laskenut. On tosin vanha laki, joka kieltää ketään ottamasta kiinni jälkeen päivänlaskun, mutta laki on pöppö, joka ei kuitenkaan kohteliaisuudesta tahdo valvoa valtaansa naispuoliin nähden. Hst! Hiljaa! kieli se käy kuin rukki; tuo kirottu paloviina! Mutta miksi minut sotketaan tämmöisiin juttuihin! Totta kyllä, saan hyvän maksun ja minusta tulee varakas mies, mutta älkää luulko että teen sen rahojen tähden. Mutta se on tehty, kuin tehty. Vaan minä en tahdo, en tahdo. Minä tahdon nukkua yöni rauhassa peikoilta. Jospa menisin ja ilmoittaisin kaikki? Silloin minut pistetään tyrmään. Jos joku muu menisi ilmoittamaan. Ehkä jompikumpi nunnista sen tekisi?

KRISTIINA (joka on neuvotellut porton kanssa). Painaako jokin omaatuntoanne? Jos se teitä vaivaa, niin puhukaa!

WINDRANK. Pitääkö minun puhua? Siitähän tahdon juuri päästä! Mutta tämä on hirveätä, en kestä enää! Ja minun on se pantava toimeen! Miksi juuri minun? Ei, minä en tahdo!

WINDRANK. Murhan? Kuka on sen teille sanonut? Jumalalle kiitos, että tiedätte sen? Menkää taivaan tähden kertomaan se muille pian, muuten en saa rauhaa; rauhaa ikinä enää.

WINDRANK. Oh, syitä on niin monta. Katsokaa vaan miten hän hävittää teidän luostarejanne!

WINDRANK. Hän juuri, maan vapauttaja ja isä; tosin hän on meille vitsauksena, mutta ei kai häntä siitä syystä ole murhattava!

WINDRANK. Huomenna, tiemmä, suurkirkossa, itse kirkossa päälle päätteeksi! (Portto menee, Kristiinan viittauksesta)

KRISTIINA. Kuinka oli mahdollista että teidät valittiin semmoisen teon toimeenpanijaksi?

WINDRANK. Niin, katsokaas, minä tunnen hyvin kirkkovahdit ja sen lisäksi olen köyhä. Mutta yhdentekevä kuka pyssyn laukaisee, kunhan joku ymmärtäväinen on tähtäämässä ja sitä paitsi on meillä muitakin varuksia valmiina, vaikka minun on alettava tuli. Mutta miksette mene ilmoittamaan tästä?

WINDRANK. Kas siitä minä en hiisku! (Niilo, sotilaita ja kansaa kulkee poikki näyttämön)

NIILO (lähestyy Windrankia huomaamatta Kristiinaa). Oletteko nähnyt
Olaus Petriä?

WINDRANK (selvenee äkkiä, liikutettuna). Taivaan Jumala, se on varmaankin hänen vaimonsa! (lähenee Kristiinaa) Luulen että olen vienyt häneltä hengen. Hannu, Hannu! Nyt voit mennä hirteen! Kuka käski sinun mennä suurten ihmisten joukkoon! Tännepäin, tänne, auttakaa — täällä on muuan vaimo raiska!

OLAVI (häntä kuljetetaan sotilaiden välissä, jotka kantavat soihtuja. Huomaa Kristiinan, riistäytyy irti ja lankeaa polvilleen hänen luoksensa). Kristiina!

KUVAELMA.

    Osa suurkirkon sisustaa. Olavi ja Gerdt vanginvaatteissa,
    häpeäpenkissä oven suussa. Urut soivat. Kellot kaikuvat.
    Jumalanpalvelus on lopussa ja kansa poistuu kirkosta.
    Suntio vaimoineen seisoo hiukan syrjässä, etualalla.

VAIMO. Kansleri on aina ollut rauhan mies, joka ei ole pitänyt melua itsestään, ja minä en voi ymmärtää kuinka hän oli voinut sotkeutua tuommoisiin hirmuisiin asioihin.

SUNTIO. Kansleri on aina ollut hiukan omituinen, vaikkei hän puhu monta sanaa. Ja armon hän sai, mutta siihen menikin miehen koko omaisuus. Minun käy yhtäkaikki sääliksi mestari Olavia. Olen hänestä aina pitänyt, vaikka hankala hän on ollut, Herra nähköön.

SUNTIO. Niin nuori hän on iältään, se vika hänessä on, mutta se kyllä häviää aikaa myöten!

SUNTIO. Niin, Herra Jumala, olinhan unohtaa koko asian, mutta se tuntuukin minusta niin tuiki mahdottomalta.

VAIMO. Mutta nyt kai hän pehmenee, kun saa nähdä omat rippilapsensa, joille ei koskaan saanut jakaa ehtoollista.

SUNTIO. Minun täytyy sanoa että kuningas osaa olla aika ilkeä, kun sen pään ottaa. Nyt hän panee kirkkoherran kärsimään kirkkorangaistusta juuri samana päivänä kun hänen lapsensa pääsevät ripille. Se on melkein yhtä julmaa, kuin milloin hän pakotti Yrjö rovastin juomaan veljenmaljat pyövelin kanssa tahi kun hän pani prelaatit ratsastamaan läpi kaupungin, tuohitötteröt päässä.

SUNTIO. Näetkö, tuolta tulevat lapset; he näyttävät alakuloisilta ja ymmärtäähän sen. Luulen että minun täytyy mennä kamariimme itkemään…

(Rippilapset, tyttöjä ja poikia, kulkevat ohi Olavin, käsissään kukkakimput. Ovat murheellisia ja kulkevat silmät maassa. Heitä seuraa kansaa. Uteliaat osoittavat sormella Olavia, toiset nuhtelevat edellisiä. Wilhelm (lukiolainen) kulkee viimeisenä; pysähtyy hämillään Olavin eteen, lankee polvilleen ja asettaa kukkavihkonsa hänen jalkainsa juureen, tämän huomaamatta, sillä hän on vetänyt hupun silmilleen. Osa kansasta sorisee hyväksymistä, toinen paheksumista. Martti lähenee ottaakseen pois kukat, mutta kansa tunkee hänet takaisin. Sotilaat aukaisevat tietä Lauri Petrille, joka on juhlapuvussa. Kansa häviää vähitellen. Jäävät vain Lauri, Olavi ja Gerdt. Urut vaikenevat. Kelloja soitetaan yhä edelleen.)

LAURENTIUS (Olaville). Olavi! Kuningas on hyljännyt porvariston armonanomuksen. Oletko valmis kuolemaan?

OLAVI. Jätä kaavat syrjään, jos tahdot että kuulen sanojasi! En usko että voin kuolla nyt; minussa on vielä liiaksi elinvoimaa.

LAURENTIUS. Tahdon sanoa sinulle että puolestani luulen samaa ja siitä syystä valmistan sinua uuteen elämään tässä maailmassa.

LAURENTIUS. Jos tunnustat että entisyytesi oli hairahdus, jos peruutat sanasi kuninkaasta saat!

LAURENTIUS. Myös hairahdus voi tulla vakaumukseksi. Jätän sinut ajattelemaan asiaa. (Menee).

GERDT. Meidän viljamme ei ollut vielä tuleentunut. Tarvitaan paljon lunta jos mieli syyskylvöjen onnistua, niin, kuluu vuosisatoja, ennenkuin nähdään edes ensi oras! Salaliittolaiset on vangittu, sanotaan, ja pidetään kiitosrukouksia; mutta he erehtyvät; salaliittolaisia liikkuu täällä ympärillämme, kuninkaankin huoneissa, kirkoissa ja julkisella torilla, mutta ne eivät uskalla, mitä me uskalsimme, mutta heidänkin aikansa tulee. Jää hyvästi, Olavi, sinun tulee jäädä elämään, sinä olet nuori; minä kuolen mielelläni; jokaisen uuden marttyyrin nimi muuttuu sotahuudoksi jälkeentuleville. Älä koskaan usko että ihmissydän voi leimuta valheesta; älä koskaan epäile sitä liikutusta, joka järkyttää sieluasi, milloin näet syyttömän kärsivän henkistä tai ruumiillista sortoa; vaikka koko maailma huutakoon että olet väärässä, usko enemmän omaa sydäntäsi, jos sinulla on, tarpeeksi rohkeutta. Sinä päivänä, jona kiellät oman itsesi, olet kuollut, ja ikuinen kadotus on oleva armo sille, joka on rikkonut pyhää Henkeä vastaan!

GERDT. Porvaristo on tarjonnut 500 tukaattia sinun hengestäsi. Kun Birgittan pyhimykseksi julistaminen maksoi vain 2,000, riittänee 500 sinun julistamiseesi syyttömäksi. Kuningas ei uskalla viedä henkeäsi!

LAURI SIGGENPOIKA (pyövelin ja sotilaiden seurassa). Viekää pois
Gerdt kirjanpainaja!

GERDT (viedään). Jää hyvästi, Olavi! Pidä huoli minun tyttärestäni, äläkä koskaan unohda suurta pääsinpäivää!

MARSKI. Mestari Olavi! Te olette nuori mies, joka on johdettu harhaan! Kuningas antaa teille anteeksi nuoruutenne tähden, mutta vaatii vakuudeksi julkisen anteeksipyynnön, jossa peruutatte sen mitä olette puhunut ja tehnyt hänen määräyksiään vastaan.

MARSKI. Monet teitä vielä tarvitsevat. Mutta älkää toivoko armoa, ennenkuin täytätte ehdon. Tässä on kuninkaan valtakirja; ensi silmänräpäyksenä voivat kahleenne jo laueta, jos niin tahdotte, mutta tämä paperikin voi olla rikkireväisty!

MARSKI. Se on valhe! Pyöveli odottaa teitäkin! Mutta pyydän teitä kuulemaan muutamia sanoja vanhan miehen suusta! Minäkin olen ollut nuori, ja minuakin kuohuttivat voimakkaat intohimot; se kuuluu nuoruuteen, mutta ne intohimot tulee kuolettaa. Minä tein kuten te: kuljin totuuksia kaupalla, mutta minä sain vain kiittämättömyyttä, parhaimmassa tapauksessa naurua palkakseni; minäkin yritin rakentaa pikku taivaan tänne maan päälle, (painolla) tietysti toisilla perusteilla kuin te, mutta minä tulin pian järkiini ja karkoitin houreet päästäni. En tahdo väittää että te olette niitä, jotka etsivät kuuluisuutta pitämällä melua itsestään, sitä en luule, teillä on hyvä tarkoitus, mutta se hyvä tarkoitus saa paljon pahaa aikaan. Teidän verenne on kuuma, se sokaisee teidät, sentähden ettette hillitse itseänne; te saarnaatte vapautta ja syöksette tuhannet vallattomuuden orjuuteen. Palatkaa tieltänne, nuori mies, sovittakaa mitä olette rikkonut, tehkää eheäksi, minkä olette särkenyt ja ihmiset vielä siunaavat teitä!

OLAVI (epätoivoissaan, järkytettynä). Te puhutte totuuden sanoja, sen kuulen, mutta kuka on ne teille opettanut?

OLAVI. Olisinko siis elänyt ja taistellut valheen eteen: täytyykö minun julistaa nuoruuteni ja parhain miehuuteni hukkaan menneeksi, hyödyttömäksi, poisheitetyksi? Antakaa minun ennemmin kuolla harhaluuloineni!

MARSKI. Teidän olisi tullut heittää unelmanne hiukan aikaisemmin. Vaan tyyntykää. Teillä on vielä elämä edessänne, menneisyys on ollut vain koulu, tosin kova, vaan sitä terveellisempi. Teidän elämänne on tähän saakka ollut mielijohteita ja hullutuksia, te olette saanut huomata mitä elämä vaatii. Tämän oven takana seisovat velkojanne. Tässä ovat heidän velkakirjansa! Uuden kirkon papisto vaatii teitä elämään, jotta päättäisitte sen työn, jonka kauniisti olette alkanut. Kaupungin porvaristo vaatii sekretariustaan raastupaan, seurakunta vaatii paimentaan, rippilapset opettajaansa. Nämät ovat lailliset velkojat. Mutta tuolla ulkona odottaa vielä eräs, jolle ehkä olette enimmän velassa, ja joka kuitenkaan ei vaadi mitään, teidän nuori vaimonne. Te olette temmannut hänet isänkodista ja heitätte hänet tuuliajolle, te olette vienyt häneltä lapsuudenuskon ja kylvänyt epäilystä hänen mieleensä; teidän mielettömyytenne on ärsyttänyt raa'an kansajoukon ajamaan hänet kodistaan, ja hän ei pyydä edes rakkautta teiltä, hän pyytää ainoastaan raataa elämänsä kaiken teidän rinnallanne; näette että mekin pidämme väliä muista, vaikka te kutsutte meitä itsekkäiksi. Sallikaa minun avata tämä ovi, joka vie teidät jälleen elämään, taivuttakaa mielenne, niinkauan kuin se vielä on pehmeä, ja kiittäkää Jumalaa, joka vielä suo teidän työskennellä ihmiskunnan hyväksi!

MARSKI (antaa merkin pyövelille, joka irroittaa kahleet ja riisuu vanginnutun Olavilta. Sen jälkeen avaa marski sakariston oven ja raadin, papiston ja porvariston edustajat astuvat sisään). Olaus Petri, entinen kirkkoherra Tukholman Suurkirkossa, pyydättekö täten julkisesti anteeksi rikoksenne, peruutatteko mitä olette puhunut ja toiminut kuninkaan määräyksiä vastaan ja niiden yli, sekä vakuutatteko pitävänne uskollisuudenvalanne Ruotsin valtakunnan kuninkaalle ja häntä uskollisesti palvelevanne? Peruutatteko?

OLAVI (on vaiti. Lauri ja Kristiina lähenevät Olavia. Kansa tekee pyytäviä eleitä).

MARSKI. Kuninkaan nimessä: olette vapaa! (Olavi ja Kristiina syleilevät toisiaan. Kansa tarttuu häntä käteen, toivottaen onnea).

OLAVI (kylmästi). Ennenkuin lähden tästä huoneesta, jättäkää minut hetkeksi kahden Jumalani kanssa; minä kaipaan sitä! Täällä iskin kerran ensi iskuni ja täällä…

LAURI. Täällä voitit sinä suurimman voittosi tänään! (kaikki menevät, paitsi Olavi).

WILHELM (tulee varovin askelin. Hämmästyy nähdessään Olavin yksin ja vapaana). Mestari Olavi! Tulen sanomaan teille jäähyväiset, ennenkuin astutte toiseen elämään.

OLAVI (nousee). Wilhelm sinä et hyljännyt minua; suo minun itkeä sinun luonasi muistellen nuoruuden iloisia hetkiä.

WILHELM. Ennenkuin kuolette kiitän teitä kaikesta minkä olette tehnyt meidän hyväksemme. Minä se toin nämät kukat, mutta te ette ole niitä huomannut… Ne ovat rikkipoljetut, näen minä… Tahdoin tuoda teille muiston niiltä ajoilta, jolloin leikimme lehmusten varjossa Strengnäsin luostaripihalla; arvelin että ilahuttaisi mieltänne, kun näkisitte että me emme ole kiittäneet Jumalaa siitä ettette tullut takaisin, kuten silloin sanoitte. Me emme koskaan unhottaneet teitä, sillä te vapautitte meidät julmista rangaistuksista ja avasitte raskaat luostarinovet ja annoitte meille jälleen vapauden, sinisen taivaan ja iloisen elämän. Me emme tiedä syytä, miksi teidän täytyy kuolla, mutta me tiedämme ettette ole voinut tehdä muuta kuin mikä on oikein, ja jos kuolette siitä syystä että tahdoitte auttaa sorrettuja ihmisiä, kuten kerrotaan, niin ei sen pidä teitä surettaa, joskin se meihin koskee hyvin, hyvin kovasti. Te kerroitte kerran miten Huss poltettiin siitä syystä että hän oli uskaltanut sanoa totuuden maan mahtaville, te kuvasitte miten hän nousi roviolle ja ilolla uskoi itsensä Jumalan haltuun, ennustaen siitä joutsenesta, joka kerran saapuisi laulaen uusia lauluja heräävän vapauden kunniaksi! Niin olen kuvitellut teidän astuvan kuolemaan, pystyssä päin ja katse käännettynä taivaaseen, kansan huutaessa: niin kuolee todistaja!

ESIRIPPU.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MESTARI OLAVI: VIISINÄYTÖKSINEN NÄYTELMÄ ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.