Title: Palvelijat ja isäntäväki: Yksinäytöksinen ilveily
Author: Anonymous
Release date: March 28, 2016 [eBook #51583]
Language: Finnish
Credits: E-text prepared by Tapio Riikonen
E-text prepared by Tapio Riikonen
Yksinäytöksinen ilveily
Suomennos.
Näytelmäkirjallisuutta N:o 24.
U. W. Telén & Co, Kuopio, 1899.
Anni, kamarineiti. Aappo, kamaripalvelija.
Anni (yksinään, irroittaa esiliinansa), Vihdoinkin on hänen armonsa matkustanut ja minä yksinäni koko talossa… ei hovimestaria, ei kamaripalvelijaa, ei muita kuin Anni koko talossa… Minäkin pääsen nyt kutsumasta vieraita ja täyttämästä käskyjä!… Ohhoo! Niin hänen armonsa sanoi minulle lähtiessään, että minun pitäisi tänne ottaa muutama Aappo, ja ilmoittaa hänelle palvelijatoimensa täällä. "Hän on kunnon poika", sanoi hän; "hän on jäänyt paikatta sen vuoksi että enoni matkusti pois! — enoni on näet meriupseeri; — hän tuli tänään tänne ja matkusti heti takaisin." Mikähän se mahtanee tuo Aappokin olla? — Mikähän se lienee sekin meriupseeri? — En ikänäni ole nähnyt kumpaakaan enkä halua heitä nähdäkään! Ei, en halua heitä nähdä… Minulla kun on hänen armonsa täydellinen luottamus, ja kun minulla on tilaisuus saada kaikki, mitä täällä suinkin voi ansaita, — minäkö jakaisin sen jonkun — jonkun Aapon kanssa — — hyi — — En, minä näytän, että pystyn puolustamaan kamarineidin oikeuksia! Sitä paitsi odotan tänne maalta muuatta moukkaa, jonka olen luvannut ottaa suojatikseni… tyhmikön kanssa en ja'a tulojani muulloin kuin itseäni haluttaa; kun sitä vastoin ymmärtäväinen mies vie kaikki ilman että sitä kykenee estämään — — — Mutta millä keinoin pääsen tuosta Aaposta? On tosin muuan hyvin helppo keino! Hän ei tunne hänen armonsa käsialaa… Minäpä kirjotan. — Hanke on kyllä rohkea. Pyh! Rohkeutta, Anni, elä ensinkään häikäile (istuu pöydän ääreen).
Aappo (tulee huoneeseen Annin huomaamatta). Se on Anni.
Anni (Kirjoittaa). "Muuan Aappo-niminen…"
Aappo. (Itsekseen). On kysymys minusta, luullakseni
Anni (kirjoittaa). "joka on ollut palveluksessa enoni, kapteenin luona…"
Aappo. (Itseks.). Minustapahan on.
Anni. … "tulee tänne."
Aappo. … (itseks.). Aivan varmaan on minusta.
Anni (jatkaa). "Olin tosin luvannut ottaa hänet palvelukseeni, mutta mietittyäni asiaa huomaankin etten ensinkään tarvitse häntä, ja että minullahan on uskollinen Annini."
Aappo. (Itseks.). Uskollinen Annisi! Jopa jo, itseäänhän hän ylistelee. —
Anni. (Kirjoittaa). "Olen sen vuoksi päättänyt…"
Aappo. Mitä sitte?
Anni. "olla pitämättä lupaustani, jonka annoin enolleni, ja haetan tuolla Aapolla itselleen toisen paikan" —
Aappo. (Itseks.) Hauska keksintö! —
Anni. Nyt kirjoitan alle. "Rouva Julin."
Aappo. Hän kirjoittaa alle häikäilemättä! Kylläpä on avara omatunto!
Anni (Nousee). Kas niin! Nyt voi Aappo tulla milloin mielii; näytän hänelle vain tämän kirjeen, niin heti pääsen hänestä.
Aappo. Saadaanhan nähdä, (menee ulos ja tulee takaisin) Hm! hm!
Anni. Kuka se on?
Aappo. (Kunnioittaen). Hänen armonsa, minä olen palvelija, jonka hänen armonsa eno pyysi hänen armonsa palvelukseen ottamaan.
Anni. (Itseks.). Hän luulee minua rouva Juliniksi… voi tolvanaa!
Aappo. Olisin enemmän kuin onnellinen; ja ahkeruudellani palvellessani hänen armoansa voisin…
Anni. Mutta katsokaa nyt minua, ystäväiseni!
Aappo. Huomaan hänen armonsa kasvoissa kaikki mahdolliset hyväsydämisyyden piirteet. Saan varmaan parhaimman emännän koko maailmassa!
Anni. (Itseks.). Hän ei voi huomata kuka olen. (ääneen) Ystäväiseni, minä en ole rouva Julin, olen hänen kamarineitinsä.
Aappo. Onko se mahdollista, noin jalon näköinen, ja noin ylhäinen käytös!…
Anni. (Itseks.) Tuo nuori mieshän puhuu aika kauniisti!
Aappo. Mitä! tulisiko minusta noin miellyttävän, noin rakastettavan ja noin täydellisen naisen toveri!
Anni. (Itseks.) Hän ilmaisee ajatuksensa tavalla, joka… minä en näytäkään kirjettä.
Aappo. Noo, sanokaahan minulle voipiko kamarineiti käyttäytyä noin säädyllisesti ja näyttää siltä kuin olisi itse armollinen rouva.
Anni. (Itseks.) Eipä juuri voi olla sävyisämpää kuin tuo poika, (pudottaa kirjeen tahallaan.)
Aappo. Pudotitte kirjeen.
Anni. Oo, ei se ollut mitään.
Aappo. (Remahtaa nauramaan.) Kas niin, Anni, eipä enää ilveillä. Sanoin sinulle kohteliaisuuksia, ja valehtelin kieleni paksuksi päästäkseni suosioosi; ryhtykäämme nyt asiaan.
Anni. Mitä! ettekö pitänyt minua hänen armonaan?
Aappo, Luuletko sinä minua aivan sokeaksi?
Anni. Ja koko ajan ylistellessänne ajattelitte te — —.
Aappo. En niin mitään.
Anni. Senkin peto!
Aappo, Etkö sitte luullut että heti tunsin sinut — — — kehuin hyviä ominaisuuksiasi — — — vain huvin vuoksi.
Anni. Se on halpamaista!
Aappo. Tahdoin vain heti taloon tultuani osoittaa sinulle että olet saanut toverin vertaisesi nokkeluudessa ja valeiden — — — vieläpä kujeidenkin keksimisessä. — — — Niin, Anni, syleilläänpäs nyt toisiamme!
Anni. No, ei vielä.
Aappo. Saatanhan minä odottaakin.
Anni. Hävitön!
Aappo. Mutta kyllä minä sentään sinusta pidän, olenpa vielä päättänyt mennä kanssasi naimisiinkin.
Anni. Minä olen jo kihloissa.
Aappo. Kenen kanssa?
Anni. Mitä se sinuun kuuluu!
Aappo. Odotellessasi tätä onnellista avioliittoa voit minulle kertoa tavoista tässä talossa, mitä huveja täällä on, mitä huolia, vaivoja, tuloja ja menoja, — lyhyesti: sano kaikki mitä tarvitsen tietää.
Anni. Se on aivan tarpeetonta.
Aappo. Minkä vuoksi?
Anni. Teille ei tule täällä vaivaa, huvia eikä tuloja.
Aappo. Aijotko ne itse pitää?
Anni. Lue tämä!
Aappo. (Ottaa kirjeen ja sanoo itsekseen.) No, nyt hän on kilkissä. (Ääneen.) Ah, hyvä Jumala!
Anni. Luulen teidän olevan vähemmän iloinen nyt, hieno herraseni!
Aappo. (Tekeytyen surulliseksi.) Sepä oli kova isku.
Anni. Säälin teitä!
Aappo. Mutta minkähän vuoksi ei rouva Julin enää haluakaan minua palvelukseensa?
Anni. Sen vuoksi että hän on luvannut paikan eräälle talonpojalle, kunnialliselle ja sävyisälle pojalle.
Aappo. Niin, mitäpäs sille; en kuitenkaan ole kaikkea toivoani kadottanut; entinen isäntäni, kapteeni, ei ole vielä matkustanut.
Anni. (Säikähtäen). Todellakin?
Aappo. Menen hänen luokseen näyttämään tätä kirjettä.
Anni. (Itsekseen.) Silloin hän heti huomaa ettei se ole hänen armonsa käsi-alaa.
Aappo. Luulen kapteenin suuttuvan hirmuisesti — — — sillä sen sanon, että hän on äärettömän tulinen.
Anni. Mutta onko sitten välttämätöntä näyttää hänelle kirje?
Aappo. Välttämätöntäkö? — — — Tietysti, aivan välttämätöntä. — — — Ellei hän näkisi kirjettä, niin ei hän uskoisi minua. — — — Hän sanoisi: sinä olet valehtelija, pettäjä, minun sisareni tytär ei riko lupaustaan. — — — No, no, elä ole milläsikään Anni — — — tulen hetken kuluttua takaisin. — Isäntäni asuu tässä vastapäätä. — — — Luota siihen, että rouvasi täytyy ottaa minut palvelukseensa, vaikkapa vasten tahtoaankin. — — — Elä ole milläsikään, sanon sinulle vielä, tulen hetken kuluttua takaisin.
(Menee.)
Anni (Yksin.) Nyt olen tehnyt tekosen. — — — Olen paljastanut itseni hirveästi. Mutta kukapa olisi uskonut, että tuo siunattu kapteeni vielä olisi kaupungissa? Luulin hänen jo kiitävän kaukana täältä — — — Ah, kun minua suututtaa! Kun hän näkee kirjeeni, niin huomaa hän koko juonen. — Häntä sanotaan kiivaaksi ja rajuksi; mitähän, jos hän tulee tänne! — Siitä syntyy kerrassaan kaunis alku tuttavuudellemme — — — ja mitä hänelle sanon? En ensinkään tiedä — — — rikokseni on niin suuri, että sitä on mahdoton puolustaa. Ah. hyvä Jumala, mitenkä menetteleisin? — Varovaisuus on paras. Laputan tieheni täältä. Mutta tuossa hän jo tuleekin.
Aappo. (Puettuna kapteeniksi.) Missä se hävitön ihminen on? Missä hän on? (itsekseen.) Herrani vaatteet sopivat hyvin, (huutaa) Anni! Anni! Ellet tule niin — — —
Anni. (Katse maahan luotuna.) Tässä olen.
Aappo. Tule likemmäksi, pettäjä! Sinäkö se olet ollut näin rohkea, kun luulit minun matkustaneen. — —- —
Anni. Armollinen herra! — — —
Aappo. Teeskentele nyt kainoutta. Kyllä sinut tunnen, sinä kyllä osaat teeskennellä.
Anni. Mutta — — —
Aappo. Mutta — — — kukapa ei luulisi sinua nyt viattomimmaksi ihmiseksi maailmassa. Kirjoittaa emäntänsä nimessä — — — vieläpä hänen oma nimensä.
Anni. Armollinen herra, se ei tapahdu enää toiste.
Aappo. Puhu, vastaa!
Anni. Mitä pitää minun vastata?
Aappo. Minkä vuoksi koetit estää tätä kunnon poikaa, Aappoa, pääsemästä rouvasi palvelukseen, poikaa, joka on hyvästä palvelijaperheestä, ja on älykäs ja tavattoman nokkela.
Anni. En tiennyt — — —
Aappo. Sitä et tiennyt — — — etkö voinut heti huomata sitä hänen vilkkaasta muodostaan?
Anni, En, armollinen herra, sitä en tosiaankaan huomannut.
Aappo, Mitä, etkö sitä huomannut?
Anni. Ainoan, minkä huomasin, oli se että hän näytti — — —
Aappo. Miltä?
Anni. Lurjukselta — — — sanon suoraan ajatukseni.
Aappo. Suoraanko? Mutta tiedätkö, että suoruutesi on loukkaus hänen kunniataan kohtaan.
Anni. Mutta, herra, sanotaan, ettei hänellä ensinkään olekaan kunniaa.
Aappo. Kuka sitä sanoo, neiti?
Anni. Kaikki ihmiset, ja erittäinkin ne, jotka hänet paraiten tuntevat.
Aappo. Jo riittää. — — — Mutta kaikki tämä ei oikeuta teitä tekemään tällaista rikosta.
Anni. Se on totta.
Aappo. Sen vuoksi teidän emäntänne enona on minulla täysi oikeus käskeä täällä hänen poissa-ollessaan, ja kun hänelle on välttämätöntä, ettei noin julkea ihminen kuin te saisi enää tilaisuutta uusiin rikoksiin, niin — — —
Anni. Armollinen herra! — — —
Aappo. Niin, minulla on syytä teitä rangaista, ensiksi sen vuoksi että olette ollut epäkohtelias minulle, kun ajoitte pois rehellisen Aapon, jonka olin tänne lähettänyt; toiseksi rohkeutenne vuoksi jäljitellä emäntänne käsialaa; ja kolmanneksi — — — niin, ei ole mitään syytä kolmanneksi.
Anni. Niin, armollinen herra?
Aappo. Ajan pois teidät.
Anni. Minä pyydän!
Aappo. Heti täältä.
Anni. Minä rukoilen — — —
Aappo. Minä olen taipumaton.
Anni. Kuulkaa, mitä sanon!
Aappo. Olen kuuro!
Anni. Oo, saatan minäkin ruveta raivoamaan!
Aappo. Oletko vielä täällä?
Anni. Nyt lähden. — — — Mutta sen verran voin minäkin, että teidän Aapponne myös ajetaan talosta.
Aappo, Sinä näyt uskaltavan suukoilla kapteenille — — —
Anni. Vaikka itse paholaiselle.
Aappo. Minnekä sinä nyt menet?
Anni. Kokoomaan tavaroitani.
Aappo. Joudu sitte.
(Anni menee.)
Aappo. (Yksin.) Ohhoh! — — — tämäpä ei taitanut olla niinkään tuhma keksintö. Ajaa taipaleelle sen, joka aikoi minut ajaa — — — Mutta hänpä kuulostaa tulevan, — minun täytyy käyttää vielä viekkautta. (Heittää vaatteensa vasemmalla puolen olevan kamarin ovesta ja menee itse peräovesta.) Kiitän nöyrimmästi, herra kapteeni, teen minkä suinkin voin, korvatakseni herra kapteenin hyvyyttä. — Kuinka? — Kyllä, kyllä, käskikö herra kapteeni ajaa Annin pois talosta? — — — Siitä ei hätää, hän on pian poissa.
Anni. Senkin hölmö!
Aappo. Ah, oletko se sinä, lapsi parka? Mutta kuinka pisti päähäsi ruveta matkimaan emäntäsi käsialaa? Kunpa olisit edes minulle sen ilmoittanut!
Anni. Senkin lurjus, niin kuin et sinä muka olisi heti juossut sitä kapteenille kertomaan.
Aappo. Kuinka voit minusta tuollaista luulla? — — —
Anni. Joko sinun isäntä-kultasi on poissa?
Aappo. Juuri lähti.
Anni. Tuleeko hän enää takaisin?
Aappo. Ei. — — —
Anni. Ja sinäkö muka jäät tänne?
Aappo. Niin, jos sinä olet niin kiltti, että suvaitset. —
Anni. Toivotan hauskaa jatkoa. — Sinä kai et tunne hänen armoansa?
Aappo. En, en ole koskaan häntä nähnyt.
Anni. Hän on Pohjanmaalta; — hän on omituinen, oikkuisa, pyytää enemmän kuin kuolevainen voi tehdä ja toruu taukoamatta. — — — Hän pian uuvuttaa ihmisen.
Aappo. Niinkö luulet! — — — Tiedätkö mitä, Anni, minua ei hevillä peloiteta.
Anni. Totisesti tulee sinunkin vuorosi, ja ehkä piankin.
Aappo. Niin, mitä luulet sille voitavan? — Väliin ylhäällä, väliin alhaalla, milloin hyvä, milloin paha, sehän on kohtalomme.
Anni. Hyvästi, Aappo! (Itsekseen.) Et aavistakaan tepposta, jonka sinulle teen.
(Menee.)
Aappo. (Yksin.) Anni parka — — — Hän säälittää minua kuitenkin — — — vaan hänen levottomuutensa ei tarvitse kauvan kestää. Hän oli ansainnut tämän opetuksen. Kun nyt annan hänelle luvan tulla takaisin, niin huomaa hän minut itseään etevämmäksi, tulee kohteliaaksi, nöyräksi ja palvelevaiseksi, olen täällä niin kuin kaikkialla muuallakin olen ollut, herra palvelijain seassa. Minä mielelläni hallitsen, se on niin hauskaa ja helppoa — — — Mutta enhän ole vielä katsonut huonettakaan edes — tämä on soma huone! Kaikesta päättäen tämä on varakas talo — — — sitä parempi — — — Juuri isäntäväen rikkaudelle panevat ihmiset minun luokassani suurimman arvon — — — Mutta luulen kuulevani kolinaa — — — Se ei voi olla muu kuin Anni, joka taas tulee minua vaivaamaan — — — Päästäkseni hänestä pikemmin pistän päälleni kapteenin puvun.
(Menee vasemmalle kamariin.)
Anni. (Tulee puettuna rouvan päällystakkiin ja harso kasvoilla.) Anni! Anni! — — — Ah, kuinka ikävää on maalla! Vihdoinkin olen jälleen täällä — — — pidän enemmän kaupungista — — — maaelämän hiljaisuus saa minut vain haukottelemaan. (Itsekseen.) Ei tule ketään! — — —- Olisikohan Aappo mennyt jonnekin? — Minnekähän hän on pujahtanut? — Minäpä katson — — —
(Kulkee kaikilla ovilla ja tulee vihdoin sille ovelle, mistä Aappo meni ja löytää hänet kapteeniksi pukeutuneena. Syöksyy pelästyneenä toiselle puolen näyttämön.)
Aappo. (Syöksyy toiselle puolen.) Ah, hyvä Jumala! Se on rouva!
Anni. (Itsekseen.) Se on kapteeni!
Aappo. Hän katsoo minuun!
Anni. Kuinka hän minua katselee!
Aappo. Nyt olen hukassa!
Anni. Minnekä piiloutuisin? —
Aappo. Hän tuntee minut aivan varmaan! — — —.
Anni. Hän kyllä huomaa kuka olen. —
Aappo. Mutta minkä vuoksi hän ei sano sanaakaan?
Anni. Sepä on kummallista, ettei hän puhuttele minua! —
Aappo. Hän kai odottaa, että itse alan syytökseni itseäni vastaan. —
Anni. Hän kai odottaa minua alkajaksi. —
Aappo. (Menee häntä kohti.) Minun täytyy tunnustaa rikokseni. —
Anni. (Menee häntä vastaan.) Minä pyydän nöyrimmästi anteeksi! —
Aappo. (Pysähtyy.) Ah, kuinka se on vaikeaa. —
Anni. (Pysähtyy.) Jumalani, kuinka työläältä tuntuu!
Aappo. Hän lähestyy!
Anni. Kas niin, tuossa hän nyt on! —
Aappo. Minun täytyy joutua ennen häntä.
Anni. Minun täytyy heti tunnustaa.
(Molemmat yrittävät laskeutua polvilleen, vaan kun
Aappo ehtii ennemmin, niin Anni ei laskeudukaan.)
Aappo. (Polvillaan.) Teidän armonne! —
Anni. Mitä näen? —
Aappo. (Irroittaa viikset.) Aapon.
Anni. Aappo? —
Aappo. Niin, teidän armonne. —
Anni. (Itsekseen.) Se on hän — — —
Aappo. Olen pukeutunut tällä tavoin sen vuoksi, että teidän armonne kamarineiti oli saanut päähänsä estää minua saamasta palvelusta tässä talossa. —
Anni. (Itsekseen.) Ah, mikä tunnustus. —
Aappo. (Polvillaan.) Antakaa anteeksi viekkauteni, jolla ei ollut muuta tarkoitusta kuin saada varmuus siitä saanko paikan teidän armonne luona. En tahtonut menettää tilaisuutta päästä onnelliseksi osoittamalla teidän armollenne ahkeruuttani täyttäessäni käskyjänne.
Anni. (Käskevästi.) Nouse ylös!
Aappo. Teidän armonne antaa siis anteeksi?
Anni. Huuda Anni tänne!
Aappo. Teidän armonne! — —
Anni. Huuda Anni, tahdon tietää totuuden tässä asiassa.
Aappo. Teidän armonne, minun täytyy tunnustaa. — — —
Anni. Mitä! Vieläkö lisää tunnustuksia. —- — — Huuda vain Annia.
Aappo. Minun täytyy tunnustaa, että puettuna teidän armonne enoksi olen — — —
Anni. Mitä?
Aappo. Olen ajanut pois hänet. — —
Anni. Ajanut pois Annin, uskollisimman kaikista kamarineideistä, joka oli enemmän ystävättäreni kuin palvelijani, joka kunniallisuudessa ja kunnioitettavassa esiintymisessä voi kilpailla sävyisimmänkin emännän kanssa. —
Aappo. Kuulen kaikesta, ettei teidän armonne tunne häntä oikein.
Auni. Mitä! Enkö tunne häntä?
Aappo. Ette, hän ei ole ensinkään sellainen kuin teidän armonne luulee.
Anni. Luuletteko sitten etten voi mitään huomata?
Aappo. Jumala varjelkoon, mutta se pettäjä voi niin hyvin teeskennellä.
Anni. Hänkö teeskennellä?
Aappo. Niinpä kyllä! kun häntä haluttaa, niin hän voi tekeytyä aivan kuin toiseksi ihmiseksi.
Anni. Mahtaneekohan hän tuntea minut Anniksi? — (Ääneen) Mitä tarkoitatte sillä?
Aappo. Että hän koko ajan on pettänyt teidän armoanne kavalalla käytöksellään.
Anni. Heretkäämme puhumasta tästä. Riisukaa päältänne tuo puku.
Aappo. Niin, teidän armonne, se on sentään vahinko, sillä minulle sopii niin erinomaisesti miekka.
(Menee vasemmalle kamariin ja riisuu kapteenin vaatteet.)
Anni. Ah! Ah! Olet käyttänyt viekkautta ja ajanut minut talosta, ottaaksesi itse paikan. Kyllä saan sinut työlästymään palvelukseesi tässä talossa. (Aappo tulee takaisin.) Tekö sitte olette se, jonka enoni tahtoi otettavaksi palvelukseeni? Luultavasti tiedätte, mitä saatte tehtäväksenne?
Aappo. Oo, sen luultavasti voin suunnilleen arvata.
Anni. Palvelukseni on jotensakin helppoa ja mukavaa.
Aappo. Sitä parempi! —
Anni. Tarvitsee vain palvella varhaisesta aamusta iltamyöhäiseen; toisinaan myöskin yöllä; toimittaa kaksikymmentä asiaa yhdellä kertaa! liehua ympäri kaupunkia jalkaisin, väliin hevosella, — usein melkein yhtaikaa olla portinvartijana, kamaripalvelijana, ajajana ja ratsupalvelijana, lyhyesti paljon työtä, vähän ruokaa, nukkua harvoin eikä juoda koskaan… Toivon että huomaatte vaikeaksi saada näin hyvää palvelusta.
Aappo. Niin tietysti! —
Anni. (Itsekseen.) Hän ei näy ensinkään säikähtäneen. (Ääneen.) Minun täytyy antaa teille vielä muutamia tietoja — — — Mieheni on jotensakin kiivas, tuota pikaa viilettää hän korville — minä olen paljon sävyisämpi; vaan ajan sillä heti talostani sen, jota minun pitää sekuntikaan odottaa.
Aappo. (Syrjään.) Onpa se helkkarin sävyisästi tehty. (Ääneen.) En aijo koskaan vastustaa herraa, enkä koskaan odotuttaa rouvalla.
Anni. (Syrjään.) Kuinka rohkea, ja kuinka kylmä! (Ääneen.) Te olette siis tyytyväinen kalkkeen tähän? Oli menneeksi, otan teidät palvelukseeni ja te saatte heti alkaa. — Kanna tänne aamiaiseni — — — lakaise sali — — — koko asunto — — — puhdista puutarha — — — ruoki hevoset — — — No, mene!
Aappo. Minä riennän —
Anni. Ei, odota vähän, ajajani ei ole kotona, syön päivällisen kylässä, te ajatte minut sinne; sitte saatte palvella minua pöydässä; illalla lähden maatilalleni, silloin täytyy teidän olla ratsaspalvelijana. Myöhempänä aijon lähettää teidät yötä vasten maaseudulle, teidän pitää ratsastaa niin kiireesti kuin suinkin on mahdollista, ja toimittaa vastaus joutuin erääseen tärkeään kirjeeseen. —
Aappo. Kyllä, teidän armonne. (Itseks.) Sattuipa piru naisekseen! —
Anni. Mutta ensiksi on teidän pistäydyttävä Cedalinilla ja sitte aivan toisessa päässä kaupunkia Araminthella; edellisiltä pitää kysyä kuinka hänen miehensä jaksaa, ja jälkimäiseltä hänen sylikoiransa vointia — — — sitte voitte käydä esikaupungissa muotikaupassa ostamassa punaista ja valkoista sminkkiä, mussia ja hansikkaita. Menkää! Elkää unhottako mitään, ja tunnin kuluttua palatkaa takaisin!
Aappo. Tunnin kuluttua — — — teidän armonne. —
Anni. Luulen että aijotte vastustella.
Aappo. En, teidän armonne.
(Menee.)
Anni. Aappo! kantakaa tänne pöytä.
Aappo. (Tulee takaisin.) Kyllä, teidän armonne.
(Yrittää lähteä.)
Anni. Aappo! — — — En voi hyvin, nouda hajuvettä huoneestani.
Aappo. (Tulee takaisin.) Kyllä, teidän armonne! —
Anni. Aappo! — — — Rintaani pistää niin että en voi puhua.
Aappo. (Syrjään.) Sitä parempi, silloin huutelette vähemmän.
Anni. (Huutaa kaikin voimin.) Aappo!
Aappo. Onpa tuo pirunmoista puhumatta olemista — — — Nyt en enää kestä kauvemmin.
Anni. Eikö enoni käskenyt sanoa minulle mitään ennen kuin lähti?
Aappo. (Läähättäen.) Kyllä — —- — hän — — — saa — — — anteeksi — — — olen niin lääpästynyt.
Anni. Puhukaa!
Aappo. Herra kapteeni — — —
Anni. No, aijotteko puhua? —
Aappo. Teidän armonne on aivan ottanut hengen minulta.
Anni. Luulenpa että rupeatte verukehtamaan — — —
Aappo. (Syrjään.) Oo! Alan jo saada tarpeekseni tästä palveluksesta.
Anni. (Syrjään.) Luulenpa, että hän jo alkaa suuttua; se on mainiota (Ääneen.) No, mitä kapteeni. — — —
Aappo. Kapteeni. — —
Anni. Milloin aijotte lopettaa?
Aappo. Kapteeni pyysi sanomaan terveisiä.
Anni. Ah, luulenpa että kujeilet kanssani — — — mene täältä, nenäkäs — — —
Aappo. Sen teen oikein mielelläni.
Anni. Oikein, mielellänne. — — — Luulisipa tosiaankin että palvelukseni on liian vaikeaa! — Minä kun en teetä palvelijoillani melkein mitään.
Aappo. Ette, kun vain satoja töitä silmänräpäyksessä.
Anni. (Seuraa häntä.) Niin, jos minua haluttaa — — Millä oikeudella voi renki kieltäytyä tottelemasta? Etkö ole täällä sitä varten? Enkö minä maksa sinulle vaivoistasi? Enkö kohtele sinua hyvyydellä?
Aappo. Saattaapa olla niinkin, teidän armonne, että minä olen luonteeltani hidas ja kylmä, te sitä vastoin kiivas ja sydämikkö.
Anni. Olenko minä kiivas? Olenko minä sydämikkö… Siitä saat!
(Lyö häntä korvalle.)
Aappo. Nyt menee jo liian pitkälle, — lähden heti talosta, teidän armonne.
Anni. (Pidättää häntä.) Lähdetkö talosta vaikkapa minä kieltäisin sinua lähtemästä —
Aappo. (Syrjään.) Saakeli soikoon, nyt hän pidättää minua vasten tahtoani. (Ääneen.) En kuitenkaan voi koskaan olla teidän armollenne mieliksi! Heretkää sen vuoksi osoittamasta minulle hyvyyttänne, en ensinkään pidä korvatillikoista.
Anni. Mene sitte, ja aivan heti.
Aappo. Hyvin mielelläni.
(Menee kamariin.)
Anni. Minkä vuoksi sinne?
Aappo. Täällä on kapteenin vaatteet ja ne täytyy minun mukaani ottaa.
Anni. Mutta joudu —
Aappo. (Syrjään; mennessään.) En haluaisi palvella tuota ihmistä, vaikka saisin miljoonan vuodessa.
Anni. (Yksin; pitää nenäliinaa suun edessä, nauraa ja riisuu rouvan vaatteet yltään.) Voin ihan menehtyä nauruun — — — mutta teen niinkuin hänkin — — — kun minun oli lähdettävä, niin riisui hänkin herruutensa nöyryyttääkseen minut, minä rupean nyt taas Anniksi ja odottelen häntä tältään… Ah, hyvä Jumala! tuossa hän jo tuleekin.
Aappo. (Tulee.) Teidän armonne, minulla on kunnia — — Ah! sinähän se olet, Anni! — —- — nyt jo takaisin tullut.
Anni. Huomasin petoksesi… Sain tietää, että kapteeni oli matkustanut jo toissa päivänä ja silloin rupesin epäilemään sinua.
Aappo. Ah, olisit tullut takaisin, vaikka et olisi mitään huomannutkaan, aijoin juuri lähteä sinua hakemaan.
Anni. Todellakin?
Aappo. Sinun "hänen armonsa" on syöjätär — —
Anni. Näin hänet juuri.
Aappo. Oletko jo nähnyt hänet?
Anni. Hän on hirmuisen vihassa sinulle.
Aappo. Siitä minä viisi, sillä lähden täältä; mutta surkuttelen sitä, joka jälkeeni tulee.
Anni (nauraa.)
Aappo (itseks.) Minua alkaa epäilyttää — — —
Anni. Olet siis varmasti päättänyt hakea toisen paikan?
Aappo. Ihan varmaan — täytyyhän minun; minuthan on ajettu pois — — — eikö se ole niin, Anni?
Anni. Niin, mutta erotkaamme hyvinä ystävinä. Tunnustan, että minusta tuntui pahalle että sinä joutuisit näin vaivaloiseen palvelukseen.
Aappo. Sinä olet niin hyvä.
Anni. Aijotko vielä mennä kanssani naimisiin?
Aappo. Kyllä! vaikka oletkin kihloissa toisen kanssa.
Anni. Saammehan nähdä — hyvästi Aappoparka!
Aappo (syrjään). Kylläpä hymyilee viekkaasti!
Anni. Hyvästi poikaparka!
Aappo. Pilkkaatko minua?
Anni. Hae vain toinen paikka, missä voit hoitaa heikkoa terveyttäsi.
Aappo. (Syrjään.) Minua on petetty, täytyy tutkia häntä.
Anni. No, etkö vielä ole mennyt?
Aappo. En, Anni — — — luulen sopivammaksi heittää ensiksi hyvästit hänen armolleen.
Anni. Ei hän siitä välitä —
Aappo. Niin, mutta jos olen tehnyt hänelle jotain, niin täytynee kai — — —
Anni. (Tarttuu hänen käteensä ja pidättää häntä.) Se on tarpeetonta —
Aappo. Hän on luultavasti tässä kamarissa. — —
Anni. Entä sitte?
Aappo. Aijon mennä sinne.
Anni. Kiellän sen.
Aappo. Minkä vuoksi?
Anni. Ensiksikin sen vuoksi, että olet käyttäytynyt äärettömän huonosti häntä kohtaan.
Aappo. Onko hän sanonut sen sinulle?
Anni. On — ja sitte sen vuoksi, ettei koskaan saa ilmoittamatta astua hänen armonsa huoneeseen.
Aappo. Jätän sen sitte tekemättä — lähden — — — Anni, ole varma siitä, että kadun, ja että huolimatta onnettomuudesta, joka on kohdannut minua, en kuitenkaan ole luopunut aikeestani mennä kanssasi naimisiin.
Anni. Todellakin? — Mitä sinulla siinä on?
Aappo. (Ottaa vaatteet.) Kannan pois kapteenin.
Anni. (Yksin). Olen melkein liikutettuna. Oh, minkä vuoksi olinkin noin? Jokaisella on vuoronsa. Hän on ajanut pois minut, minä hänet. Niin se käy tässä maailmassa. Nyt olen vihdoinkin yksikseni ja käskijänä tässä talossa. En ole saanut tätä vaivatta; mutta niinpä tästä onkin suuri huvi. Kuinka kiusasinkaan Aappoparkaa! mutta kyllä se sentään on aika mukavaa palveluttaa itseään — — — ja kun se Mattitolvana tulee — — — (kuuluu kova-äänistä puhetta näyttämön takaa.) Mitä ääniä sieltä kuuluu? Olisikohan… Oh, hän se on.
Aappo (talonpojaksi puettuna). Neitsyt An — An — An — — —.
Anni. Anni!
Aappo. No, kuinka hyvästi neitsyt arvaa!
Anni. Ettekö ole Matti?
Aappo. Olen, neitsyt, minä olen juuri Matti.
Anni. Kylläpä hän näyttää kömpelöltä!
Aappo (katselee ympärilleen ja nauraa jokaiselle huonekalulle). Ah, hah, hah!
Anni (syrjään). Kuinka tuhmasti hän nauraa! —
Aappo (nauraa). Oh, hoh, hoh!
Anni. Senki tolvana — — — hän saa minutkin vasten tahtoani nauramaan.
Aappo. Hi, hi, hih, hih! —
Anni. Mikä teitä muka täällä niin huvittaa?
Aappo. Kaikki mitä täällä on, ja vieläpä te itsekin.
Anni. Minäkin? —
Aappo. Niin, te näytätte niin iloiselta ja lystikkäältä… oh, hoh, hoh! En voi katsoa teihin olematta valmis vaikka kuolemaan naurusta — — —
Anni. No herkeättekö?
Aappo. Oletteko hyvä ja sanotte asuuko neitsyt Anni täällä?
Anni Hän asuu täällä. —
Aappo. Mitä! Näissä komeissa huoneissa?
Anni. Niin! Ja te näette hänet nyt edessänne — — —
Aappo. Missä?
Anni. Juuri tässä —.
Aappo. Se ei ole totta. — — — Piikaahan minä haen, ja te, neitsyt, olette niin korea ja hieno että — — —
Anni. Mutta kuitenkin olen minä Anni, sen sanon teille — — —
Aappo. Elkää suuttuko — — — ovat ne aivan oikeassa kotipuolessani sanoessaan, että täällä kaupungissa näyttää palvelijatkin isäntäväeltä.
Anni. Mitä minun puvussani on sitte niin kummallista?
Aappo. Oo, ei neitsyt! Sanon vain että tarvitaan paljon juomarahoja, voidakseen olla noin korea. — — — Talonemäntäkään kotipuolessani ei ole noin korea, mutta — — — hän onkin niitä vanhankansan ihmisiä, jotka eivät tahdo näyttääkään muulta kuin mitä ovat. — — —
Anni. Hyvä! Hyvä! — — — Mutta parempi olisi että kiittäisitte minua siitä että toimitin teille tämän paikan, kuin että siinä seisotte turhia löpisten.
Aappo. Niin, olettepa oikeassa, neitsyt, — — olen aivan suunniltani kiitollisuudesta hyvyyttänne kohtaan ja kohteliaisuutenne vuoksi — — —
Anni. Riittää! Riittää! (Syrjään) Kylläpä hän on tyhmä — — — (ääneen). No tiedättekö nyt, mitä varten olette tänne otettu?
Aappo. Hä? Leikkiäkö se neitsyt laskee?
Anni. Tolvana! Sinä olet otettu tänne kamaripalvelijaksi ja siitä saat palkkaa viisi kolmatta markkaa vuodessa.
Aappo, Oo, te laskette leikkiä — — — Sanoivat minulle siellä, että saisin seitsemänkymmentäviisi.
Anni. Niin, mutta kun minä otan jonkun suojelukseeni niin pidätän aina itselleni kaksikolmannesta.
Aappo. Hoo! Silläkö tavalla suojelette — — — vaan entäpä jos en minä tarvitsisikaan suojaamista? — — —
Anni. Silloin ajan teidät talosta.
Aappo. Tekö minut talosta? — — — niin, niin, senhän te sanotte — — —. Mutta minkä vuoksi pitää minun antaa teille kaksi kolmannesta?
Anni. Vaivoistani kun neuvon sinua herran ja rouvan oikkuihin.
Aappo. Ymmärrän.
Anni. Saanko neuvoa sinulle millä keinoin heitä voi miellyttää, saada heidän luottamuksensa, tehdä heidät anteliaaksi, estää heitä kaikkea huomaamasta — — —?
Aappo. Ymmärrän.
Anni. Kukapa muu voisikaan opettaa sinulle kaikki pikku jutkut, jotka ovat välttämättömiä palvelijalle? — Kukapa voisi ilmoittaa sinulle sellaista, joka on tärkeää palvelijalle sekä palveluksessa pysyäkseen että jotain ansaitakseen. — Ei, ystäväiseni! Ei voi antaa kyllin suurta palkkiota kamarineidille, joka tietää, tuntee ja käsittää edun kaikessa. Sinä ostat varallisuutta hyvällä hintaa, ja se kaksi kolmannesta, minkä minulle annat, on kylvöä, joka tuo runsaan sadon.
Aappo. Paljon mahdollista, vaan mieluummin pidän palkkani.
Anni. Uskallatko sinä vastustaa minua.
Aappo. Uskallan! — Saattepa tietää, neitsyt, että minulla on hyvä maine, ja sen tahdon täälläkin säilyttää.
Anni. Se käy vaikeaksi: no edelleen? —
Aappo. Kun päätin tulla tänne, niin päätin samalla aina pysyä rehellisenä miehenä — — —
Anni. Sehän on tavatonta: edelleen?
Aappo. Olen kunniallisin kaikista palvelijoista.
Anni. Tai ehkä oikeammin, vähimmän viekas.
Aappo. Aijon voittaa isäntäväkeni luottamuksen ahkeruudellani, heidän auliutensa vaatimattomuudellani, ja aikomatta heitä vähintäkään pettää olen minä päättänyt päin vastoin ilmaista heille mitä tässä talossa tapahtuu.
Anni. Ja sinä muka luulet sopivasi palvelijaksi?
Aappo. Niin, neitsyt, kunnialliseksi palvelijaksi. —
Anni. Sano ennemmin palvelijan tapaseksi.
Aappo. Vai niin, onko sitä silloin tapanen. Sen vuoksi kai niitä nykyään onkin niin viljalta viisaita. Vaan sama se; minä tiedän vain, että tämä tapanen ei milloinkaan yhdy teidän vehkeisiinne.
Anni. Senki tolvana! —
Aappo. Ja tapanen aikoo tehdä vieläkin jotain.
Anni. Mitä sitte?
Aappo. Niin pian kuin huomaan pienimmässäkään määrässä viekkautta tai epäjärjestystä talossa, niin sanon isäntäväelleni: katsokaa tarkoin neitsyen tekoja, hän on hyvä tyttö, mutta niin peijakkaan viekas, että voi valehdella aivan hurskaalla naamalla, ja lisäksi antaa hän lahjoa itseään. —
Anni. Ja tämänkö sanot?
Aappo. Sanon, jumaliste! Olen siksi tyhmä! Sanon rouvalle: kaikki nauhat, kaikki korukalut, joilla neitsyt Anni komeilee, kaikki ne ovat ostetut teidän rahoillanne.
Anni. Olen hukassa! —
Aappo. Sanalla sanoen, kuvaan teidät sellaiseksi kuin oikein vilkas, toimelias ja viekas kamarineitsyt on, hän kun samalla kertaa voi selvittää kymmenet rettelöt, pettää parikymmentä isäntää, ja vuodessa kääntää kolmekymmentä taloa mullin mallin. Huomaatte kai että puhun totta.
Anni. Olen aivan suunniltani. — Vielä sananen, — — —
Aappo. Ei, minä en sano enempää, siinä oli kaikki.
Anni. Ja sinä luulet saavasi pysyä täällä noin ajattelevana?
Aappo. Olen aivan varma.
Anni. Mene heti kotiisi maalle.
Aappo (istuutuu). Eihän sinne niin kiirettä ole, minusta tuntuu täällä olo aika hupaisalle.
Anni. Kukaan ei voi olla itsepäisempi teitä. Menkää täältä! —
Aappo. Pitänee sitte lähteä, vaan heti kun rouva tulee kotiin, tulen minäkin ja kerron että minut ajettiin talosta sen vuoksi että olin liian kunniallinen. —
Anni (syrjään). Nyt on asiani mallillaan! Jos hän jää tänne, niin saan luopua kaikista sivutuloistani, ja jos hän menee matkaansa, niin tulee hän sitte takaisin, kertoo kaikki ja saa aikaan sen, että minun on lähdettävä talosta. Parempi olisi sittekin Aappo ollut.
Aappo. No! Lähdenkö?
Anni. Ei kuulehan, saat koko palkkasi, vaan kaiken muun, minkä kunniallisella tavalla ansaitsemme, jaamme tasan keskenämme.
Aappo. Ei kiitoksia, minä kun yksinäni olen kunniallinen, niin tahdon myöskin yksinäni pitää kaikki, mitä kunniallisella tavalla voin ansaita.
Anni (syrjään). Oo, nyt en kestä enää. (Ääneen). Kukapa olisi voinut uskoa, että tuon tolvanan tähden ajoin nuoren, sävyisän miehen, joka oli kaunis kuin päivä virkapuvussaan.
Aappo. Niin, jos neitsyt antaisi minullekin virkapuvun, niin saisittepa nähdä — — että — — —
Anni. Sinulle! —
Aappo. Niin, antakaapa koetteeksi.
Anni. Kaiken ikäsi näytät sinä kuitenkin moukalta.
Aappo. Koettakaa kuitenkin.
(Annin puhuessa riisuu maalaispuvun.)
Anni (syrjään). Tosiaankin minua haluttaisi tehdä se. Annan hänelle virkapuvun. Hän näyttää silloin vielä hassummalle, ja minä olen varma, että kun hänen armonsa saa nähdä hänen tyhmän naamansa ja kömpelön käytöksensä, niin ajaa hän hänet heti talosta. —
Aappo. (Palvelijan virkapuvussa aivan Annin vieressä). Sitä en usko.
Anni. Mitä näen! Sehän on Aappo!
Aappo. Oletko tyytymätön? —
Anni. Oo en, sillä kaipasin sinua. Mutta mistä sait nuo vaatteet?
Aappo. Puutarhamestarilta.
Anni (nauraa)
Aappo. Nyt kai et enää liene peloissasi, että menen kantelemaan?
Anni. En, heti kun tunsin sinut, niin ei sinun kunniallisuutesi enää minua peloittanut.
Aappo. Entä minä itse?
Anni. Senkin veitikka!
Aappo. Sinä kai menet kanssani naimisiin?
Anni. Kukapa voi sinua vastustaa!
Aappo. Kuules, ystäväiseni! Uutteruudella, nokkeluudella, yksimielisyydellä ja kipeneellä tunnollisuutta, emme voi muuta kuin tulla onnellisiksi.
Anni. Niinpä kyllä! Ellei vaadita muuta kuin ahkeruutta ja halua olla mieliksi, niin olen vakuutettu että saavutamme tarkoituksemme.