E-text prepared by Jari Koivisto

AISOOPOLAISIA SATUJA

Kirj.

Phaidron, Auguston Vapautettu

Latinasta suomentanut D:r Samuel Roos

Sisältyy: SUOMI, 1860. Tjugonde årgången.

Helsingfors, Finska Litteratur-Sällskapets förlag, 1862

Imprimatur: L. Heimbürger.

SISÄLLYS:

Johdatus lukemiseen.

Ensimäinen Kirja:

     Esitys.
  1. Susi ja karitsa.
  2. Sammakkoin kuninkaan pyyntö.
  3. Ylpeilevä naakka ja riikinkukko.
  4. Koira lihaa virran yli viemässä.
  5. Lehmä ja Vuohi, Lammas ja Leijona.
  6. Sammakot Auringolle.
  7. Repo valenaaman nähdessä.
  8. Susi ja Kurki.
  9. Varpuinen ja Jänes.
 10. Susi ja Repo, tuomarina Apinia.
 11. Aasi ja Leijona metsän ajossa.
 12. Peura lähteellä (hetteellä).
 13. Repo ja Kaarne.
 14. Mies ja Puut.
 15. Sukkela Vares.
 16. Suutarista Parantajaksi.
 17. Aasi vanhalle paimenellensa.
 18. Lammas, Peura ja susi.
 19. Lammas, Koira ja Susi.
 20. Vaimo synnytys-vaivassa.
 21. Penikoiva koira.
 22. Nälkäiset Koirat.
 23. Vanha Leijona, Metsäkarju, Härkä ja Aasi.
 24. Kärppä ja Mies.
 25. Uskollinen Koira.
 26. Sammakko ja Härkä.
 27. Koira ja Krokodiili.
 28. Kettu ja Haikara.
 29. Koira, Aarre ja Korpikotka.
 30. Repo ja Kokko.
 31. Aasi pilkkaa metsäkarjua.
 32. Sammakot kuin pelkäävät härkäin taistelua.
 33. Poutahavukka ja Kyhkyiset.

Toinen Kirja:

     Esitys.
  1. Mulli, Leijona ja Rosvo.
  2. Ämmä ja Tyttö Miehen kultaisina.
  3. Mies ja Koira.
  4. Kotka, Kissa ja Metsäsika.
  5. Keisari Passarillensa.
  6. Kokko, Vares ja Kilpikonna.
  7. Muulit ja Rosvot.
  8. Peura ja Härät.
     Päätös.

Kolmas Kirja:

     Esitys Eytycholle.
  1. Ämmä tyhjälle Savi-astialle.
  2. Pantteri ja Paimenet.
  3. Aisoopos ja Maamies.
  4. Teurastaja ja Apinia.
  5. Aisoopos ja Katukonna.
  6. Kärpänen ja Muuli.
  7. Susi ja Koira.
  8. Sisar ja Veli.
  9. Sookrates Ystävillensä.
 10. Auguston aikainen tapaus.
 11. Kuohittu hävyttömälle.
 12. Kananpoika Päärlylle.
 13. Mesiäisten ja Kimalaisten riita, jonka Vapsainen ratkaisee.
 14. Aisoopos lasten askareissa.
 15. Karitsa vuohen kasvattina.
 16. Heinäsirkka ja Yökkö.
 17. Puut Jumalitten huostassa.
 18. Riikinkukko Junolle äänestänsä.
 19. Aisoopon vastaus Kopsa-suulle.
     Kirjottaja Suosittajalle.

Neljäs Kirja:

     Esitys Particulolle.
  1. Aasi ja Gallit.
  2. Phaidros.
  3. Repo ja Viinarypäle.
  4. Hevoinen ja Metsäkarja.
  5. Aisoopos testamentin selittäjänä.
  6. Hiirten sota Kärppäin kanssa.
  7. Phaidros Aisoopolaisten satujen moittijoille.
  8. Kyykäärme ja Karrutin.
  9. Repo ja Pukki.
 10. Jupiterin laukut.
 11. Pyhyyden ryöstäjä eli Varas ja Lyhty.
 12. Herkules ja Plutus.
 13. Leijo Kuninkaana
 (Sadut 14 ja 15 eivät sovi Suomeksi.)
 16. Kutut ja Pukit.
 17. Laivuri ja Merimiehet.
 18. Koirain airuet Jupiterin tykö.
 19. Ihminen ja Kyykäärme.
 20. Repo ja Lohikäärme.
 21. Phaidros Saduistansa.
 22. Simoonideen haaksirikko.
 23. Vuori synnytys-vaivassa.
 24. Viholainen ja Kärpänen.
 25. Simoonidees säilytetään jumalilta.
     Päätös Particulolle.

Viides kirja:

     Esitys.
  1. Kuningas Demetrius ja Laulaja Menander.
  2. Matkamiehet ja Rosvo.
  3. Paljaspää ja Kärpänen.
  4. Aasi ja Porsaat.
  5. Lipilaari ja Maamies.
  6. Paljaspää ja Hivusheitto.
  7. Huilunsoittaja Prinsi.
  8. Aika.
  9. Härkä ja Vasikka.
 10. Koira ja Metsämies.

Johdatus Lukemiseen.

Satujen alku on varsin vanha. Niitä tavataan kaikissa kansakunnissa jo sivistyksen alkeissa, vaikka niitä ei paljosti ole kootuksi tullut. Vanhin meidän tietoomme saatu kokous on Arabialainen Viisaan Lookman'in nimellä, jonka arvataan eläneen Kuningas Salomon aikoina ja olleen ainakin vapaan, jollei peräti kansakuntansa pään (Emir). Muutoin tiedämme itäisellä maalla vertauksia vahvasti harjoitettavan; ja vertauksista satuihin ja saduista vertauksiin ei ole pitkä askel. Mutta erinäisistä, moninaisissa tiloissa erityisiltä ihmisiltä jutelluista saduista ei tullut Euroopalaisen sivistyksen alkupesässä mitään kunnollista riviä eli kokousta ennen kun juuri Atheenin loistavimmana aikana Phrygialainen Aisoopos niitä näkyy kaikkinaisiin asioihin ja tapauksiin sovittaneen; lienee hänellä sitte jo kotomaaltansa joku alkuperäinen saturunsaus ollut, taikka niin nerokas äly, että hän paikalla taisi ajatuksensa satupukuun niin somasti sovittaa, että hän jutuillansa sai Atheenilaisen, mielen terävyyttä rakastavaisen, kansan innokkaasti ihastumaan; josta sitte seurasi että hänen satujansa kokoamalla koottiin.

Miten Aisoopos Atheeniin ja Phaidros Roomaan tullut lienee, siitä ei näissä saduissa, eikä muutoinkaan, ole mitään vakavaa tietoa; sillä Franskalaiselta de la Fontainelta Planudeen nimellä kerrottu juttu Aisoopon elämäkerrasta on enemmän Markolphon tai Ulspeilin mukainen kun toden näköinen. Kumpikin näkyy vasta nuorella miehen ijällä kotoa muuttaneen. Lieneekö Aisoopos otettu sodassa, joita siihen aikaan Vähän Aasian Greikalaiset asukkaat Atheenilaisten avulla pitivät Persialaisten vallotusvehkeitä vastaan, ja sen aikaisen tavan mukaan sitte orjana pidetty. Että hän Atheenilaisille oli hyvin tuttu ja nerostansa kunnioitettu [A. Gellii Noct. Att. II: 29], se näkyy toisen kirjan päätöksestä. Phaidron tulo Roomaan on myös tietymätön ja samaten hänen toimituksensa Auguston hovissa. Jos luulla olisi luvallinen, niin luulisin häntä pidetyn Lukijana (anagnostes), joita sen aikaiset valtavat Roomalaiset pitivät useampia, ja joiden virka oli huvittaa isäntiänsä ja vieraita aterian aikana, taikka kirjottajana (librarius), joiden tuli kopioita kirjoja niistä, kuita isäntä oli käsiinsä saanut. Nimi Phaidros, loistava, kirkas, lieneekö alkuinen ollut, vaiko vasta orjana annettu, on myös tietymätön asia.

Muutoin on Phaidron myöhemmästä elämäkerrasta kirjamme tarkastaja Christ. Timoth. Dressler latinaisessa esipuheessansa _Teubner_iläiseen ylöspanoon kokenut kaikki koota, mitä hänestä ja kirjansa vaiheista vainkin vielä ilmiin saada taidetaan [M. Fab. Quintilianus, Inst. Or. X: 1].

Paitsi näitä tässä suomennettuja viittä kirjaa on mainittu Dressler saanut kokoon useampia, joita niihin lisänä liittänyt on.

Kirjan kunniaksi sopii tässä sanoa, että latinan kieli siinä on mitä selvintä, sanarikkaus suuri ja värsy niin huokeasti juokseva, kuin tänlainen värsy joinkin olla taitaa. Nämä edut, ynnä huvittava aine, tekevät tämän kirjan hyvin sopivaksi melkein ensimäiseksi latinan kielen oppikirjaksi.

Värsyjänsä Phaidros kutsuu Senarii, kuutoisiksi, kuus-jalkaisiksi eli kuus-askelisiksi, kuiden askelmat aina olivat iambit (v —), lyhykäinen eli hieno eli matalempi sanajäsen edellä ja pitempi eli lujempi perässä, juuri niin kuin astuessa jalan nostaminen vähemmän kuuluu kun laskeminen.

Tämänlainen värsy kuvataan näin:

 näin: z — v — v — v — v — v —, ja
 luetaan: Jo saat ti hä nen ke too ki pakoit semaan, taikka
 latinaksi: Athe nae quum flore rent ae quis le gibus
            Procax liber tas ci vita tem mi scuit
            Frenum que sol vit pri stinum licen tia.
            Hinc con spira tis fa ctio num par tibus,
            Arcem tyran nus oc cupa vit Pi sistratus &.

Tässäkin jo näkyy luonnostansa pitkä sanajäsen (syllaba) käytettävän lyhyen verosta niinkuin: nae, rent, li, fre ja hinc [Systole longam corripit, at Diastole contra], ja myös kaksi lyhyttä pistettävän yhden pitkän siaan, niinkuin: stratus; mutta useasti pistetään kaksi syllabaa lyhykäisenkin siaan, niinkuin:

     Aeso pus au ctor quam materi am rep perit,
     Hanc ego poli vi ver sibus sena riis.
     Et quod pruden ti vi tam con silio monet.
     Calu mnia ri si quis au tem volu erit,
     Quod ar bores loquan tur, non tantum ferae,
     Fictis joca ri nos memi nerit fa bulis.

Vielä on kaikessa latinaisessa värsyssä muistettava tämä latinainen värsy:

Ecthlipsis necat m, Synaloephe vero vocalem, se on: edellisen sanan päättestä lähtee m ja pääte-äännäin, jos seuraava sana alkaa ääntäimellä taikka h:lla (kuta Latinalaiset eivät pitäneet kirjaimen arvoisena, vaan sanoivat: H magis est aspiratio quam littera) niinkuin nähdään ensimäisen Sadun jo toisesta sanasta alkain:

    Ad ri v eun dem lupus et a gnus ve nerant,
    Siti compul si: supe rior stabat lupus
    Longe qu inferi or a gnus. Tunc fauc im proba
    Latr in cita tus jur gii caus in tulit.
    Qui pos sum, quae so, face re, quod quereris, lupe
    Ant hos sex men ses ma l, ait, di xisti mihi
    Pater hercu le tuus, inquit, malé dixit mihi.

Näistä halullinen oppilas niin paljon osviitaa saanee, että hän hyvän opettajan neuvolla asian päälle pääsee.

Ensimäinen Kirja.

Esitys:

    Aisoopos isä hyvän aineen keksinyt,
    Kun minä kaunistellut kuutos-värsyillä.
    Kakskertaisesti kirjaiseni hyödyttää:
    Se naurattaa ja neuvoo viisaast' elämään.
    Jos jonkun ehkä mieli tekee moittimaan, 5
    Puidenkin muka puhuvan ja eläinten,
    Niin muistais' meidän tässä tarinoitsevan.

Satu 1.

Usein on huokea syyttömän sortaa.

Susi ja Karitsa.

    Luo saman puron suden ynnä karitsan
    Tuo jano ajoi; susi seisoi ylinnä
    Ja karits' alempana varsin kaukana,
    Niin häijy nälkäkurkku riitaa nostamaan:
    Minvuoksi juomaveden mulle sekoitat? 5
    Peljäten lieminkäinen: miten taitaisin,
    Voi susikulta! tuota tehdä? tänne päin
    Sun puolestasi mulle juoksee juotava.
    Todeksi nähden tiuskas': ennen puolta vuott'
    Mua kiroilit: ja lammas parka vastasi: 10
    Empämä vielä silloin ollut saatukaan;
    Niin isäis sitte minua haukkui kiroten,
    Hän ärjäs', häijy, raadellessa syyttömän.

    Tä satu niille kirjoitettiin miehille,
    Jotk' vale-syillä syyttömiä sortavat. 15

Satu 2.

Vähin vastuksista.

Sammakkoin kuninkaan pyyntö.

    Atheenin kukoistaissa hyväin lakien
    Suojassa, liika vapaus kansan paisutti
    Ja ylimieli särki siteet entiset.
    Kuin tästä lahkokunnat nousi vastuksin,
    Yksvaltiaana linnan otti Pisistrat. 5
    Siis kurjaks' miesten itkellessä orjuutta,
    Hän vaikk'ei ollut ankara, vaan vaikea
    Kuin oli varsin tottumatta rasitus;
    Aisoopos heille tämän sanoi satuisen:

    Vapaina allikoissa uiden sammakot 10
    Heillensä huutain kuningasta pyysivät,
    Vallalla hillitsemään ilkitapoja.
    Niin ilmanvalta naurahtaen nakkasi
    Vähäisen kartun; vesi siitä roiskahtain
    Pelkäämään saatti su'un peri pelkurin. 15
    Kuin karttu kauvan uponnunna makasi,
    Niin eräs kerran hiljaa nosti päätänsä
    Ja tutkei kuningasta, joukon kokosi,
    Ku, pääsnyt pelostansa, pani hävynkin
    Pois, puusen päällä sitte pahoin hyppeli 20
    Ja häpiällä häväistessä riemusi.
    Nyt uutta mentiin kuningasta anomaan,
    Kosk' ennen annett' aivan oli mitätön.
    Niin pani heille käärmeen, terähampaalla
    Ku heidät kaikki yksitellen käsitti 25
    Turh' oli parkain pako, pelko äänenkin
    Sulki. Siis airun lähdettivät kerjäämään
    Kurjillen armoa. Vaan ylinen vastasi:
    Se hyvä saatunne kosk' eikä kelvannut,
    Niin kovaa kärsikää. Siis tekin veikkoset 30
    Tätä kärsikäätten, ettei tulis' tuimempi.

Satu 3.

Paras pysyä säädyssänsä.

Ylpeilevä naakka ja riikinkukko.

    Ei kerskailemaan toisten loisto-eduista,
    Vaan omaan paremmin pukuunsa tytymään,
    Aisoopos tällä esimerkill' opettaa.

    Turhasta naakka ylpeydestä paisunut
    Sai riikinkukon suoltuneita sulkia 5
    Kokoon, ja niillä itseänsä koreili:
    Sitt' omiansa kaunaten hän yritti
    Loistavan riikinkukko-parveen, mutta ne
    Pois repeilivät höyhömet ja nokilla
    Ajoivat poijes; naakka surkumielellä 10
    Näin pyrkii seuraan omain sukulaistensa,
    Mutt' näiltä hylky hyljättynä häpesi.
    Niin yksi niistä, joita oli kaunannut:
    Jos oisit meidän oloihimme tytynyt
    Ja omiin luonnon lahjoihin ei suuttunut, 15
    Niin et ois tähän häpiäänkään joutunut.

Satu 4.

Ahneus ahneen pettää.

Koira lihaa virran yli viemässä.

    Oikein omansa hukkaa toisen pyytävä.
    Kuin koira lihaa veden yli uiden vei,
    Niin veden kalvossa hän näki kuvansa,
    Ja luuli toisen myöskin vievän saalista:
    Tuot' anasti, mutt' pettyi ahneudesta 5
    Ja päästi ruoan, kun jo piti hampaissa,
    Mutt' eipä saanut, kuta ahne himosi.

Satu 5

Vältä valtavaisten kumppanuutta.

Lehmä ja Vuohi, Lammas ja Leijona.

    Ei vakaa valtavaisten kanssa kumppanuus,
    Sen todeks' osottaapi tämä tarina.
    Kuin lehmä ja vuohi ja lammas väärän kärsivä
    Leijoonan kanssa seurustivat korvessa,
    Ja saatu oli hirvi hirmu lihava; 5
    Niin leijo sanoi heille, osain tehtyä:
    Mun ensimäinen vuoksi leijon nimeni;
    Antakaa toinen uroollisuudestani;
    Mun voiman vuoksi kolmas ompi omani,
    Ja kovin käy jos joku koskee neljänteen. 10

Näin kaiken saaliin piti väkivallalla.

Satu 6.

Lurjukset lurjusten sikiötkin.

Sammakot Auringolle.

    Häät herkulliset varkaan näki läheisen
    Aisoopos, siitä kohta läksi lausumaan:

    Kuin kerran aurinkokin aikoi naimiseen,
    Niin sammakoilta parku pääsi pilvihin,
    Ja parkumasta liikkui pilvein haltia 5
    Ja kysyi syytä: vastas' allikon asukas:
    Jo yksin polttaa kuivaks' kaikki lammikot
    Ja saattaa kurjat kuivuudella kuolemaan;
    Voi mikä surma! saisi vielä sikiön!

Satu 7.

Tyhmäin kunnia on mitätön.

Repo valenaaman nähdessä.

    Sai kettu kerran valenaaman näkemään;
    Voi, huusi, miten pulskea muoto aivuton!

    Sanottu niille, joille paljaan kunnian
    On onni lahjottanut, taidon kieltänyt.

Satu 8.

Ei hyvä häijyä auttaa.

Susi ja Kurki.

    Se, joka työnsä palkkaa pahoilt' anonee,
    Hän pettyy: ensin, auttain kelvottomia;
    Ja sitte, kuin on paha päästä pulasta.
    Luu hukan kurkkuun nielless' oli tarttunut;
    Ja tuska pani, suuren palkan ehdolla, 5
    Jokaista tuskan apuun houkuttelemaan.
    Ja viimein saikin kurjen varsin valalla
    Kurkkunsa pitkän pistämällä kitahan
    Luun oman hengen vaarallansa vetämään.
    Työn tehtyä, kuin kurki pyysi palkkaansa; 10
    Niin vastas': kiitä kuin sait pääsi suustani
    Viel' eheänä; siin' on palkkaa kylläksi.

Satu 9.

Älä huoli hätäynnyttä pilkata!

Varpuinen ja Jänes.

    Its' olla huoleton ja toista pitittää
    On hullun tapa, värsyseni opettaa.

    Kourissa kokon valittavaa jänestä
    Varpuinen torui: kussa pitkät potkusi
    Ja nopsat jalkas, missä ne nyt viipyivät? 5
    Näin laruttavan havukka yhtäkkiä
    Löi, turhaan kyllä kuikuttavan kuoliaks'.
    Niin puolikuollut jänes tuonen tuskassa:
    Kyll' äsken huoletonna minua pititit,
    Jo tuli sama kova onni kotihin. 10

Satu 10.

Ei valettelijaa totta puhuessakaan uskota.

Susi ja Repo, tuomarina Apinia.

    Ken kerran petturiksi ilkeäks' tiedetään,
    Hänt' eipä uskota, puhuessa tottakin:
    Aisoopos todistaa lyhyellä sadulla.

    Kuin susi syytti repoa varkaudesta,
    Ja kettu kielsi ryhtyneensä ollenkaan; 5
    Apinia istui riitaa ratkaisemahan.
    Kuin kumpikin oil asiansa ajanut,
    Niin julisti Apinia tämän tuomion:
    Et sinä kadottaneen näy, kuta kaipailet;
    Sun uskon salaa siepanneen, kuta kieltelet. 10

Satu 11.

Nauruttaa kunnottoman kerskaus.

Aasi ja Leijona metsän ajossa.

    Kuin kunnotonkin kerskaa jalotöistänsä,
    Kyll' oudot uskottaa, tutuill' on nauruksi.

    Kuin leijo aasin avull' aikoi metsistell';
    Hän peitti hänen pensastoon ja neuvoili,
    Ett' otuksia äänell' tavattomalla 5
    Peljättäis' karkuun, its' hän kiinni ottaisi;
    Niin tämä korvat pystyyn äkki kiljasi
    Voimaansa myöden, saikin siten otukset
    Äänellä uusihirmuisella liikkeelle
    Ja polkujansa pakenemaan tuttuja. 10
    Kuin leijo, väsynynnä teurastamasta,
    Pois käski aasin, käski vaiketa, niin hän,
    Röykästyneenä, kysyi äänens' ankaruutt'.
    Jo verraton, jos minäin en ois tuntenut
    Sun sydäntäs ja sukuas, oisin hätäillyt. 15

Satu 12.

Usein hyödyllisintä hylkynä pidetään.

Peura lähteellä (hetteellä).

    Useinkin hyödyllisint' ylön katsotaan
    Ja turhaa kehutaan; sen näyttää satuni.

    Kuin peura juotuansa seisoi lähteellä
    Ja veden päällä näki kauniin kuvansa;
    Hän ihmetellen kehuu haara-sarveja 5
    Ja moittii sääriänsä sangen hoikkia.
    Mutt' äkki pelko metsämiesten äänistä
    Jo saatti hänen ketoo kipakoitsemaan;
    Näin koirat jätti pian: pääsi metsähän;
    Mutt' täällä sarvet tekivätkin vastuksen, 10
    Ja koirain hampaat hirmuisesti purivat.
    Niin kuollessansa sanotaan hän sanoneen:
    Voi, minä vaivainen, kuin vasta havaitsen,
    Ne hyödyttäneen, joita pidin huonona;
    Ne turman tuottaneen, kuin kouho kehusin. 15

Satu 13.

Kehuja kavalin kaikista.

Repo ja Kaarne.

    Ken kehumista pyytää sulo sanoilla,
    Hän usein pettyy häpiään ja vahinkoon.

    Kuin kaarne juuston akkunalta näppäsi
    Ja lensi syömään pitkään puuhun metsässä;
    Niin repo näki sen ja alkoi kehua: 5
    Oi kuinka suloisesti sulkas kiiltävät,
    Kuink' ompi kaunis kasvantos ja katsantos,
    Jos ääni ois sen vertainen, niin linnuista
    Sä oisit ensimäinen. Tämä raakkumaan
    Ja äänens suloisuutta hullu näyttämään. 10
    Mutt' avattua nokan juusto putosi
    Kun kettu kavala sieppas' haluhampaalla.

    Näin näkyy miten arvoinen on ymmärrys,
    Ja viisaus voittaa voimat varsin vahvatkin.

Satu 14.

Vahingoksensa joku vihollistans auttaa.

Mies ja Puut.

    Ne hukkuvat, jotk' vihollistans auttavat.
    Mies, kirveen tehtyä, läksi puilta pyytämään,
    Ett' antaisivat varren puusta lujasta.
    Jokainen käski antaa metsä-öljypuun.
    Hän lahjan otti, teki varren, sovitti 5
    Kirveesen, kaasi sitte suuret tammetkin,
    Ja valikoitsi mieltä myöden. Saarnelle
    Sitt' tammi sanoi: syystä meitä hakataan.

Satu 15.

Kyllä viisas keinon keksii.

Sukkela Vares.

    Janoinen vares savipataa läheni,
    Ku vettä puolellansa; koki kumota;
    Vaan lujana kuin seisoi, tämä kivejä
    Pudotti pataan, joiden paljouudella
    Sai veden nousemaan ja janon sammutti. 5

    Se tästä näkyy, mitä nero aikaan saa:
    Miehuutta etuisempi ain' on viisaus.

Satu 16.

Joukon luulo usein pettyy.

Suutarista Parantajaksi.

    Kuin kelvottomuutensa vuoksi suutari
    Juur' alkoi nälkään nääntyä, niin rupesi
    Hän piilo-paikass' parannetta tekemään,
    Ja myymään pettäin myrkkyvasteen nimellä.
    Jo huutoon tullut, rikastunut sairastui. 5
    Niin tuli kuningaskin tätä tutkimaan:
    Sai pikarihin tätä myrkyvastetta
    Ja vettä, oli myrkkyä panevanansa,
    Niin käski juoda suuren palkan ehdolla.
    Mutt' kuollon pelossansa konna tunnusti, 10
    Ei taitavansa parantajan oppia,
    Vaan joukon hulluudesta saaneen huutonsa.
    Niin kuningas käsketti kansan kokohon:
    Voi, kuinka hulluiks' teitänne te luulette,
    Kuin tämän haltuun uskallatte hengenne 15
    Joll' jalkojansa kengittää ei uskottu!

    Nyt tämä niille todell' olkoon sanottu,
    Juur' joiden hulluus hävyttömii hyödyttää.

Satu 17.

Ei haltian tavat köyhään koske.

Aasi vanhalle paimenellensa.

    Kuin kansakunta hallitusta muuttanee,
    Ei köyhäin onni muutu valtiaan tavoista;
    Sen todistaapi tämä lyhy tarina.

    Aasia niityll' äijä syötti pelkuri:
    Hän vihollisten äänist' äkki peljästyi 5
    Ja käski pakoon ettei kiinni saataisi;
    Mutt' tämä laiska kysyi: muka luuletko
    Voittajan kahdet satulat mulle panevan?
    En, sanoi äijä. Mitäs siis mun väliä
    Ketä palvelen, kuin kannan kannettavani? 10

Satu 18.

Vältä vilpillistä takausta.

Lammas, Peura ja Susi.

    Joka lainaa pyytää vilppi-takauksella,
    Ei selvittää, vaan vahinkoa virittää.

    Lampaalta Peura pyysi mittaa nisuja,
    Ja takaus susi: peljäten vain vilppiä:
    Tuo hukka raatelee ja pötkii kohta pois, 5
    Sä juokset lentäin poijes kaikkein paikoilta;
    Kussa ma teidät löydän makso-päivänä?

Satu 19.

Konnalle konnan palkka.

Lammas, Koira ja Susi.

    Ainakin konna pahuutensa palkan saa.
    Kuin väärää velkaa koira velkoi lampaalta
    Ja väitti leivän antaneensa velaksi,
    Niin hukka todistajana: ei kyll' yhdessä,
    Vaan totta kyllä kymmenenkin velkaa on. 5
    Niin lammas tuomittiin valalla väärällä,
    Ja maksoi kuta hän ei velkaa ollutkaan.
    Sitt' jonkun päivän peräst' äkkäs' kuopassa
    Makaavan hukan: saitpa valeen palkkasi!

Satu 20.

Jokainen pelkää paikkaa kussa loukattiin.

Vaimo Synnytys-vaivassa.

    Ei kukaan mielellänsä paikkaan loukkaavaan.
    Synnytys-hetkenä, kuukautten perästä,
    Makaili vaimo maassa valittain vaivojans;
    Mies kehotteli nousemahan vuoteelle,
    Huokeempi kussa päästä luonnon kuormasta; 5
    Ei, sanoi, luottavansa, sillä sialla
    Vaivansa päättyvän, kuss' ensin aljettiin.

Satu 21.

Älä päästä pahaa paikoillesi.

Penikoiva koira.

    Ihmisen pahan makioissa sanoissa
    On vilppi, kuta opetetaan välttämään.

    Muinainen tiine koira pyysi toiselta,
    Jos saisi penikkansa hänen pesäänsä;
    Sen mielellänsä sai; vaan sitte takasin 5
    Kuin tahtoi, vielä vähää aikaa rukoili,
    Ett' penikatkin vähän vahvistuisivat.
    Jo ajan kuluttua kysyi kiivaammin
    Pesäänsä: — Minun ja mun kaiken joukkoni
    Jos voinet ajaa poijes, lähden, muutoin en. 10

Satu 22.

Tyhmyys usein tuottaa turmion.

Nälkäiset Koirat.

    Ei tyhmä toimi ollenkaan ol' avuksi,
    Vaan usein vetää vaivaisia vahinkoon.

    Nähdessä vuodan, koirat, veden pohjassa,
    He sitä syödä saadaksensa alkoivat
    Vähentää vettä juoden, mutta repesivät. 5
    Ja kuolivat siis ennen saaliin saatua.

Satu 23.

Onneton on kunnottomimmankin pilkkana.

Vanha Leijona, Metsäkarju, Härkä ja Aasi.

    Se, joka hyvän arvonsa on hukannut,
    On hädässänsä huonojenkin pilkkana.

    Vuosista väsynynnä voiman puutteessa
    Kuin leijo makais, vetäin henkee viimeistä,
    Niin tuli metsäkarju leisku-hampailla 5
    Ja niillä iski, kostain vanhaa vääryyttä:
    Niin kohta härkä pisti, viha-sarvilla
    Vihatun raadon läpi. Aasi nähdessä
    Näin kostamatta petoo loukattavan, hän
    Potkasi otsan paljaaks'; tämä kuollessans: 10
    Kyll' katkeraa oil jaloin kovuutt' kärsiä,
    Mutt' sinun ilkeyttäs, luonnon häväistys,
    Kuin täytyy kestää, kuollo kaksinkertainen.

Satu 24.

 Se, joka omaks' hyödyksensä toisia hyödyttää,
 Hän olkoon kerskaamatta hyväst' työstänsä.

Kärppä ja Mies.

    Kuin kiinni saatu kärppä kuollon pelossa
    Ja siitä päästäksensä miestä rukoili:
    Voi armas! säästä minua, joka hiiristä
    Huoneesi perkaan! Sanoi: jopa säästäisin,
    Jos mun vain hyödykseni hiiret tappaisit: 5
    Mutt' kuin sa tapat saadaksesi jäännökset,
    Ja hiiret vallan herkuksesi hotkaiset;
    Niin älä mulle kehu ansiotasi.
    Näin sanottua koppas' kärpän kuoliaks'.

    Ne heillens tämän omistakoot sanotuks', 10
    Jotk' oman hyödyn vuoksi toista auttavat
    Ja vähää apuu suurill' sanoill' kehuvat.

Satu 25

Pahain antimet ovat pahan luuloiset.

Uskollinen Koira.

    Yhtäkkii antelias on kouhoill' kehuksi,
    Vaan järkevälle turhaan jakaa juonia.

    Kuin öinen varas pisti leipää koiralle,
    Jos, kokein, muka saisi lahjall' leppymään;
    Niin koira: koet konna suuni sulkea, 5
    Ett'en mä talon puolest' haukkuis'; petytpä;
    Sill' äkki anteliaisuus vaatii varomaan,
    Ett'et sä hyötyis' huolettomuudestani.

Satu 26.

Ei valtavain kanssa kilpaan.

Sammakko ja Härkä.

    Rinnalle rikkaan köyhä pyrkien häviää.
    Kuin muinain sammakko näki härän niityllä
    Ja kadeksei niin suurta hänen kokoa;
    Niin täyteen puhalsi hän ryppy-nahkansa,
    Sikiöiltä kysyin, eikö ollut paksumpi 5
    Kun härkä. Nämät kieltää, hän siis uudesti
    Viel' lujemmin pingotti pintansa kysyin:
    Nyt kumpi voitti? vielä härkä, sanoivat.
    Vihassa viimein tahtoi vielä vahvemmin
    Pintansa paisuttaa, vaan raukka repesi. 10

Satu 27.

Turhaan viisaalle verkkoa virität.

Koira ja Krokodiili.

    Ne, jotka kavaloivat miestä viisasta,
    Ne tekee turhaa, saavat naurun palkaksi.
    Sanotaan koirain juosten juovan Niilistä,
    Etteivät krokodiilit heitä kiinni sais'.
    Niin krokodiili koiraa, joka juosten joi, 5
    Puhuttel': latki mieltäs myöden viekkaammin
    Ja tännenmäksi tule, älä kavaluutt'
    Ollenkaan pelkää! Totta kyllä tulisin,
    Jollen mä tietäis' lihaani sun himoavan.

Satu 28.

Minlainen teko, senlainen kosto.

Kettu ja Haikara.

    Ei ketään loukkaamaan, vaan joka loukannee,
    Saa samanlaisen sakon, satu muistuttaa.

    Sanotaan ketun kutsunehen haikaran
    Pitoihin ensin, panneen lavian latukan,
    Ja siihen lientä vetelää, kuta nälissäns 5
    Ei tainnut maistaa vieras: sitte haikara
    Taas kutsui ketun, kuivaa ruokaa puteliin
    Juur' täyteen sulloi, siitä saikin nokalla
    Kyll' tarpeeksensa: vieras näki nälkää vain
    Ja potun kaulaa turhaan nuoleskella sai. 10
    Niin oudon linnun sanotaankin sanoneen:
    Jokainen esimerkkiins omaan tytyköön!

Satu 29.

Saita on oma surmaajansa.

Koira, Aarre ja Korpikotka.

    Kyll' tämä satu sopii saidoille ja niill',
    Kut sääty-hylkyinä rikkaiksi pyrkivät.

    Kuin koira kaivoi ihmisluita, aartehen
    Hän löysi, rikkonunna rauhan kuolleiden
    Hän kostoks' syttyi rikkauden himohon, 5
    Juur' sopivaksi rikoksensa palkaksi.
    Näin aarteen vartojana unehutti pois
    Hän ruokans, kuoli nälkään. Kotkan sanotaan
    Sen nähdessänsä totisesti sanoneen:
    Kyll' syystä koira parka makaat raatona, 10
    Kuin rikastua pyysit valtain rinnalle,
    Syntynyt kadulla, tunkiolla kasvanut.

Satu 30.

Älä ylhäisönäkään katso huonoa ylön!

Repo ja Kokko.

    Syy ylhäistenkin alhaisii on pelätä,
    Sill' koston kyllä keksii nero sukkela.

    Kuin kokko kerran ketun pojat pesäänsä
    Kanteli pojillensa raadeltaviksi;
    Niin emä perässänsä juoksi rukoillen, 5
    Ett' tätä haikeutt' kurjalle ei tekisi.
    Tuo pilkkasi vain pesäpaikkans turvissa.
    Mutt' repo sieppas' soiton paimentulesta
    Ja teki reiskan ympärille koko puun,
    Näin kostaaksensa vihollisen verellä. 10
    Niin kokko, perilliset pelastaaksensa,
    Rukoillen viepi revoll' sikiön terveenä.

Satu 31.

Kuin tyhmä toista pilkkaa, niin pian saapi vahingon.

Aasi pilkkaa metsäkarjua.

    Kuin aasi kerran metsäkarjua kohtasi,
    Niin sanoi: terve veli! tuopa närkästyi
    Ja hyljäs' kunnian, kysyin, miksi valehtel'.
    Niin aasi laski suorons: jollet vertanais
    Mua pidä, sanoi, on tuo kärsäis kaltainen. 5
    Jo karju aikoi jalon koston tehdänsä,
    Mutt' laski vihans: huokea kyll' ois kostaani,
    Hän sanoi, vaan en huoli hylkyyn koskea.

Satu 32.

Kansakunnan vaivat koskevat alamaisia.

Sammakot kuin pelkäävät härkäin taistelua.

    On alhaisilla vaivaa valtain riidoista.
    Sammakko suossa näki härät kuokkivan;
    Voi, sanoi, kuinka suuri meille surkeus
    On tuleva; ja toinen kysyi, miksi niin,
    Kosk' härät karjan vallasta vain taistelee 5
    Juur' keskenänsä, muutoin kaukan' elävät
    Ja ovat eri luontoiset ja laatuiset.
    Mutt' joku laidun-vallastansa sortunut
    On valmis suossa piilopaikkaa hakemaan
    Ja meitä kovill' sorkillansa sotkemaan: 10
    Näin meidän henkeen koskee heidän riitansa.

Satu 33.

Katso eteesi keneen luotat.

Poutahavukka ja Kyhkyiset.

    Se, joka häijyn huomaan itsens uskonee,
    Hän avun siaan saapi surman surkian.

    Kuin lennollansa kiiruisella kyhkyiset
    Henkensä usein pelastivat haukalta;
    Niin neuvokeinon rosvo väänsi vilpiksi, 5
    Ja petti turvattomat kavaluudella:
    Miks' elämänne hätäillessä vietätte?
    Tehkää mä kuninkaaksi, liitto lyökämme,
    Kyllä mä teidät vääryydestä varjelen.
    Tuot' uskoen valtaan antauvat havukan, 10
    Ku, vallan saanunn', alkoi sitä harjottaa
    Heit' yksitellen järjestänsä repien.
    Niin jäänyt sanoi: Syystä meitä surmataan.

Toinen Kirja.

Esitys:

    Aisoopon tapa osotteilla neuvoa,
    Eikä hän muuta tarinoilla tarkoita,
    Kun erhetyksii ojennella ihmisten
    Ja ahkerasti teroitella neroa.
    Mikä siis vainkin lienee jutun aineena, 5
    Kuin suotuinen vain kuulla, totta tarkottaa,
    Se arvon antaa, eikä nimi tekijän.
    Myös vanhan minä tapaa seuraan huolella,
    Vaan mieli tehnee jotain väliin pistämään
    Tai jospa huviks' jonkun sanan muuttamaan, 10
    Sen pyydän lukijani suomaan hyväksi.
    Niin lyhyys tulee sulle suosion maksamaan:
    Mutt' ett'ei ikävyyttäis' tarjosanani,
    Niin neuvokaamme himoavalta kieltämään
    Ja tarjoillaan ujoille, kut' ei pyytäneet. 15

Satu 1.

Saapi siivous palkinnonkin.

Mulli, Leijona ja Rosvo.

    Kuin leijo seisoi mullin päällä kaadetun,
    Niin tuli rosvokin osaansa tahtomaan;
    Kyll', sanoi, antaisin jollet ois oppinut
    Its' ottamaan, pois konna! Sattui tulemaan
    Juur' samaan paikkaan siivo matkamies, 5
    Ku pedon nähtyänsä kohta pakeni.
    Niin lempiästi lausui tälle: rohkene!
    Tul' ota osa, jonka sinun siivolles
    Mä määrään: selkäpalan sitte jakaili
    Ja meni metsän luokse päästäin ihmisen. 10

    Kyll' esimerkki kaunis on ja kiitetty,
    Mutt' ahne nähdään rikkaan', ujo köyhänä.

Satu 2.

Kaltaisensa kunkin kaunis.

Ämmä ja Tyttö Miehen kaltaisina.

    Niin näinkin miehet vaimoväeltä kiskotaan,
    On syynä rakkaus, sen näyttää satumme.
    Mies keski-ikäisenä ämmään rakastui,
    Ku peitti ikäns kauniill' helleydellä;
    Mutt' kaunis tyttö myöskin veti sydäntä. 5
    Kuin kumpikin hänt' tahtoi kaltaiseksensa,
    Alkoivat kilvan hivuksia nykkiä,
    Ja mies, ku luuli häntäns kaunistettavan,
    Yhtäkkiä oli paljaspää; sill' juurittain
    Oil tyttö harmaat nykkin', akka mustavat. 10

Satu 3.

Rankaisemattomuus on kehoitus pahuuteen.

Mies ja Koira.

    Mies, haavoitettu kiukkuiselta koiralta,
    Viel' antoi leipäpalan, vereen kastetun,
    Kun kuullut oli hyväks' haavan paranteeks'.
    Aisoopo sanoi: älä koirajoukossa
    Näin lahjo, ettei meitä elävänä söis', 5
    Kuin näkevät työn pahan palkittavan näin.

Kuin häijy hyötyy, moni kiihtyy häijyyteen.

Satu 4.

Kavala kylvää kurjuutta.

Kotka, Kissa ja Metsäsika.

    Ylimmäks' tammeen kokko tehnyt pesänsä:
    Ja kissa kolon keskipuussa valinnut:
    Maan kyntäjä metsäsika juurell' poikinut.
    Tään sattumaisen kissa yhdess' asunnon
    Sai kavalalla pahuudella häviämään. 5
    Hän kiipee linnun pesään, sanoo: häviö
    Jo sulle lähestyy ja mulle vaivaisell',
    Kuin nähnet joka päivä maata kyntävän
    Tuon viekkaan metsäsian tammee kaataaksens,
    Näin maassa sikiömme surmataksensa. 10
    Näin tämän pelkoon saanut, mielen häirinnyt,
    Hän sian harjakkaan sitt' astuu asuntoon,
    Nyt sikiös, sanoo, suuress' ovat vaarassa;
    Niin pian kuin sa ruokaa lähdet hakemaan,
    On kokko valmis porsaitasi ottamaan. 15
    Näin pelkoon saattanunna paikan tämänkin,
    Hän kavalasti kätkeysi koloonsa,
    Mutt' yöllä hiipei käpälällä kepeäll',
    Söi mahan täyteen, sai myös sikiöllensä,
    Ja teeskennellen pelkäävänsä makasi 20
    Hän kaiket päivät. Kotka peläten jo puun
    Kaatuvan, näki nälkää, istui oksalla.
    Mutt' sika surmaa peläten oil kuopassans.
    Sanalla sanoin: nälkään kuolivat poikinens
    Runsaaksi kissan poikinensa ravinnoks'. 25
    Kuin paljon pahaa kaksikieli matkaan saa,
    On hetas-uskoisille muistutukseksi.

Satu 5.

Kohtuus hyvä kaikissa.

Keisari Passarillensa.

    On ilvehtijäin joukko suuri Roomassa,
    Jotk' turhaan paljon puuhailevat laiskoina
    Ja joutavina hätyröivät läähöttäin
    Itsillens vaivaksi ja muille kiusaksi.
    Näit' olis' tarves voimaa myöden ojentaa 5
    Juur' tosi-jutull': vaivan maksaa kuullella.

    Keisar Tiberius Neapolin matkalla
    Kuin tullut oli moisioonsa Miseeniin,
    Lukullo jonka muinain tehnyt vuorelle,
    Kuhunka meri näkyy puolin molemmin. 10
    Siell' eräs ylössonnustettu passari,
    Jonk' hieno palttinainen riippui ihokas
    Hartioilta, kaunis roikkuvilla heltuilla,
    Herransa käyskellessä kukkatarhassa,
    Hän alkoi puisell' viskimellä tuoksuttaa 15
    Tuo tulikuumaa multaa, kehuin tointansa,
    Vaan häpiäksi naurettiin; siit' pujahti
    Edellä puistoon tuoksuansa asettaan.
    Nyt Keisar tunsi miehen, ymmärs' asian.
    Hoi! Keisar huusi; tämä juoksi hypäten 20
    Jo toivoin jotain erihyvää saavansa,
    Ja varman lahjan ilossakin hilpeä.
    Niin Suurivalta naureskellen lauseli:
    Et paljoo tehnyt, turhaan meni puuhasi,
    Viel' vapaun anto meillä maksaa enemmän. 25

Satu 6.

 Kuin juoni valtaa puollustaa,
 Kenpä käsistä pääsee.

Kokko, Vares ja Kilpikonna.

    Ei väkivaltaa vastaan kestä varustus;
    Jos vielä lisäks' tulee häijy kavaluus,
    Niin häijyys voiman kanssa vahvan hävittää.

    Kuin kokko kilpikonnan korkealle vei
    Ja tämä itsens kätki luiseen koppaansa, 5
    Eik' häntä käynyt kätkössänsä loukata,
    Niin vares, ilman lintu, lensi likelle:
    Kyll' kauniin, sanoi, kaapann' olet otuksen,
    Mutt' jollen neuvo, miten siitä muonan saat,
    Niin turhaan raskaall' taakallas suas rasitat. 10
    Kuin osan lupas', neuvoi kokon nousemaan
    Ain' taivasalle, pudottamaan kallioon
    Ja kuoren särjettyä syömään saaliinsa.
    Sanoihin suostunut kokko neuvoo totteli,
    Sai itse, antoi neuvojalle aterian. 15
    Näin luonnon lahjallakin varustettuna
    Hän kahden konnan kurilla surki surmattiin.

Satu 7.

Rikkailla on enempi pelkäämistä.

Muulit ja Rosvot.

    Kaks' muulia vaelsi taakall' kuormitettuina;
    Näist' yksi kantoi täysiä rahakopsia,
    Ja toinen turpioita ohrasäkkejä.
    Tuo rikas-kuormainen hän päänsä pystyssä
    Heleästi helisteli kaula-tiukua, 5
    Mutt' hiljaa kuljeskelee toinen kumppani.
    Yhtäkkiä väijyksistä rosvot hyökkäävät
    Ja tappelussa muuliakin leikkelee,
    Pois ottain rahat, jättäin halvat ohraset.
    Kuin rosvottu siis kovaa itki onneans, 10
    Niin toinen: iloinen kain ylenkatseesta
    Mä oon, en mitään hukann' enkä haavaa saann'.
    Tuo näyttää turvalliseks' köyhän kohtuuden
    Ja rikkauden monta tuskaa tuottavan.

Satu 8.

Enemmän nähnet omillasi kun muiden silmillä.

Peura ja Härät.

    Kuin peura paennunna metsän piiloista
    Pois päästäksensä metsämiesten taposta,
    Hän peloissansa juoksi taloon lähimpään
    Ja kätkeysi avonaiseen navettoon.
    Niin lymyvälle härkä: mitäs täällä teet, 5
    Kuin, raukka, ehdoll' olet juossut kuolemaan,
    Ja ihmiskaton alle uskoit henkesi?
    Rukoillen tämä sanoi: te vain säästäkää,
    Mä pian, kohta lähden tilan saatua.
    Jo päivän perästä yön vuoro tuleepi 10
    Ja härkäpoika rehun tuo, ei huomaakkaan.
    Työmiehet kaikki käyvät edestakasin,
    Ei kukaan äkkää; käypi voutikin
    Ei hänkään tiedä mitään. Otus ilolla
    Jo alkoi kiittelemään siivon härkiä, 15
    Kut suojaa soivat hälle hädän aikana.
    Yks' vastasi: sun kyllä suomme säilyvän,
    Vaan jos hän tulee, jolla sata silmää on,
    Niin henkesi juur' suuressa on vaarassa.
    Täll' aikaa isäntä tuil ehtoolliselta 20
    Ja nähtyänsä härät huono-korjussa
    Käy soimen luo: miks' tässä vähä rehua?
    Kuss' alus-oljet? Hämmähäkin verkotkin
    Sais' ottaa pois. Näin järjestänsä katsellen
    Hän myöskin näkee peuran sarvet korkeat 25
    Ja käskee kokoon palkolliset tappamaan,
    Ja otti saaliin. Tämä satu sanoopi
    Isännän parain asiansa näkevän.

Päätös.

Kateus kunnian kumppani.

    Aisoopos Atheenissa kunnia-patsaalla
    Palkittiin, orja korotettiin kunniaan,
    Osottain kunnian kaikill' tarjon' olevan,
    Eik' sukuu seuraavan, vaan töitä jaloja.
    Kosk' ennätt' ennen, etten joutun' ensimmäks', 5
    Niin koen laittaa ett'ei hän jäis' yksinäns:
    Eik' tämä ole kateus, vaan kilvan työ.
    Jos Latinaiset sukoilevat työtäni,
    Niin heill' on lisää Helleenien rinnalle.
    Jos pahansuoma vielä polkee vaivaani, 10
    Niin ei hän sorra tietoani ansion.
    Jos kirjaiseni sunkin korviis kuulunee
    Ja mieles' huomaa sopiviksi satuni,
    Niin ilo kyllin palkitseepi vaivani.
    Jos niille yliviisaaks' näkyy tekoni, 15
    Joit' nurjamielin luonto saatti elämään,
    Jotk' eivät voi, kun parempia parjata;
    Niin kovan onnen kärsin mielell' lujalla,
    Siks' kuin he saavat tyhmyyttänsä hävetä.

Kolmas Kirja.

Esitys Eytycholle.

    Jos haluttaa sun lukea Phaidron kirjoja,
    Niin, Eytycho, sun täytyy olla joutilas,
    Ett' vapaa mieli tarkoituksen käsittää.
    Mutt', sanot, nerosi sen ei ol' arvoinen
    Että mä siihen rahdun aikaa hukkaisin. 5
    Siis ei oo syytä siihen käsin koskea,
    Ku ei näy toimitäysiin korviin sopivan.
    Mutt' ehkä sanot: tulee joutopäiviä,
    Kut minun huoletonna käskee lukemaan.
    Luetko, veikko, ennen huonojakin loruja 10
    Kuin pidät huolta talouden tarpeista,
    Ja käytät aikas' tutuill', huvitat emäntääs,
    Mieltäsi huvittahi, ruumista levähtäin,
    Vahvistuakses tavallisiin toimihin?
    Mutt' muuttaa täytyy toimesi ja elosi, 15
    Jos mielit yli Tiedotarten kynnyksen.
    Myös minä, saatu Laulutarten vuorella,
    Kussa Muistotar sai jyristäjäll' Ukolle
    Kerralla yhdeksällä parven taitoisen,
    Vaikk' melkein keskell' opistoa syntynyt 20
    Ja kaiken omaisuuden halun hylännyt
    Viel' kehuttuna eloni tähän käyttänyt,
    Kuitenkin tuskin tähän joukkoon otetaan.
    Sen kuinka käyvän luulet, joka tavaraa
    Ain' kokoon saada pyytää valppaudella 25
    Ja pitää voiton tietoa etuisempana?
    Mutt' käynee miten tahtoo (sanoi Sinonkin,
    Kuin vietiin nähtäville Troian kuninkaan);
    Niin kolmannenkin viel' Aisoopon tavalla
    Mä kirjan sinullesi kunniaksi teen. 30
    Ja iloitsen jos lukenet; vaan jospa et,
    Niin jälkeentulevaiset saavat hupia.

    Nyt sitte satukeinon alku lyhysti
    On sanottava. Orjuus tuohon ompi syy,
    Kuin mieltänsä ei suoraan sanoa tohtinut, 35
    Niin käänsi ajatukset jouto-jutuksi
    Ja pisti moitteet näppärästi naljaksi,
    Nyt hänen polkuansa olen tehnyt tien
    Ja ajatellut enemmän kun jättikään,
    Omiini tuskiin muutamia sovittain. 40
    Joskapa syyttäjäni muu Seiaanolla
    Ja toinen todistaja, toinen tuomari,
    Niin myöntäisin kaikk' ansainneeni vaivani,
    En näillä kokis' lievitellä tuskaani.
    Vaan jospa joku erhettynee luuloissans 45
    Ja ottaa itsellens kaikille sanotun,
    Niin hullusti hän paljastaapi tuntonsa:
    Suokoon, mä pyydän, sittekin mull' anteeksi,
    Sill' aikomus ei merkitellä yksittäin,
    Vaan kaiken ihmiselon tavat osottaa. 50
    Kyll' joku sanoo kovan asian alkaneen'.
    Jos Phryx Aisoopos, Anacharsis Skytalain'
    On nerollansa saanut iku-kunnian;
    Niin Helleenistä kirjaisuutta likempi,
    Minä isäin kunnian mitenkä tuhlaisin? 55
    Kuin Thraakeillakin vanhat olleet veisaajat,
    Apollo Linon vanhin, Laulutar Orpheon,
    Joka soitoll' siirsi kivet, kesytti villiköt
    Ja Hebrin rapiat virrat lumosi viipymään.
    Siis kateus kauvas; älä turhaan huokaile, 60
    Kosk' kauniin ansainnunna olen kunnian.

    Sun saatuani lukemaan, vielä pyytelen
    Sä vakuudellais että minua puollustat.

Satu 1.

Hyvät hyvän jäännöksetkin.

Ämmä tyhjälle Savi-astialle.

    Kuin ämmä näki tyhjäks' juodun astian,
    Falerni-viinin jäännöksiltä haisevan,
    Ku haju makiana kauvas leveni,
    Niin täysin sitä sieraminsa vetäen:
    O, sulo henki! mitä lienee ollutkaan 5
    Täss' ennen hyvää, tämmöiset kuin jäännökset?

Tä kuhun koskee, arvaa minun tunteva.

Satu 2.

Hyvintekijän käy hyvin.

Pantteri ja Paimenet.

    Ylönkatsotuiltakin saa kukin palkkansa.
    Pantteri kuoppaan muinain joutui varoton,
    Tuon näki paimenjoukko; toiset seipäillä
    Ja toiset rasittivat kivillä, ja muut
    Vain surkutellen luulivat sen kuolevan 5
    Jo loukkaamattakin, ja leipää antoivat.
    Yön tullessa he surutonna menivät
    Kotiinsa, luullen kuolleena sen löytäväns.
    Mutt' tämä, lepäämällä voimiin taipunut,
    Juur' pika hyppäämällä pääsi kuopasta 10
    Ja kiirukäpälällä juoksi pesäänsä.
    Mutt' päivän jonkun perästä hän syöksäsi
    Taas edes, kaasi karjan, tappoi paimenet,
    Hävittäin kaikki hirmuisella kiukulla.
    Niin nekin pelkäämään, kut olivat säästäneet, 15
    Ei huolein hukasta, kuin henki säilyisi.
    Mutt' peto: kyllä muistan kivittäjäni
    Ja leivän antajat; te älkää pelätkö!
    Vain niitä vihaan, jotka ovat loukanneet.

Satu 3.

Taito luuloa parempi.

Aisoopos ja Maamies.

    Mies taitava on poppamiestä parempi,
    Niin sanotaan, vaan syytä eipä sanota,
    Se saadaan nähdä vasta mun jutustani.

    Eräälle karjarikkaall' lampaat vuoneivat
    Karitsoi' ihmispäisiä: kummaa peläten 5
    Hän juoksi huolen neuvoa poppamiehiltä.
    Yks' vastas', isännän koskevan henkeä,
    Ja vaaran poistettavan paistin-uhrilla.
    Jo toinen tiesi lauleskella emännän
    Nuon synnyttävän hälle lapsipuolia, 10
    Kun sovinnoksi juhla-uhri tarvitaan.
    Ja monta muuta, kaikki eritavalla,
    Vain lisäilevät huolta miehen huoleisen.
    Aisoopos yksin äijä varsin nerokas,
    Ku luonnon salaisuudet tarkoin ymmärsi: 15
    Mies parka, välttääksesi näitä kummia
    Niin riennä, sanoi, paimenesi naittamaan.

Satu 4.

Katso miehen neroa, älä muotoa.

Teurastaja ja Apinia.

    Luo teurastajan tullut särvin-ostaja
    Sai nähdä apinian ruokain rinnall' rippuvan.
    Tuo miltä maistuu? Myyjä vastas' pilkaten:
    Mimmoinen pää, semmoinen on myös makukin.
    Tuon ennen pilkaks' näen kun todeks' sanotun, 5
    Useinpa kauniimmia nähnyt häijyimmiks',
    Ja monta rumaa sydämestä paraimmaks'?

Satu 5

Paha pahalle palkka.

Aisoopos ja Katukonna.

    Menestys vetää monen konnan vahinkoon.
    Aisoopoa eräs konna iski kivellä.
    Kah, hyvä, sanoi, hänell' äyrin antaen,
    Ja vielä: myötäni ei ole enempää,
    Mutt' enemmän sun saamaan näytän paikalla. 5
    Näet tuossa rikas mahtava; niin häntäkin
    Kivellä iske, saatpa palkan ansaitun.
    Tuo todeks' otti, teki niinkuin neuvottiin,
    Mutt' toivo petti ilkeyden typerän;
    Sill' pahan työnsä palkan hän sai hirressä. 10

Satu 6.

Naurettava kunnottoman uhka.

Kärpänen ja Muuli.

    Kärpäinen aisall' istuin torui muulia:
    Kuin laiska olet, etkö astu kiiruummin?
    Kats' ett'en pistä pistimelläin kaulaasi!
    Tä vastas': sinun sanoistas en huolikkaan,
    Vain pelkään etu-istuimella istuvaa, 5
    Ku ruoskallansa länget olkiin likentää
    Ja suuni pitää kovill' kuolattimilla.
    Siis lakkaa moitista pois mitättömästä,
    Sill' verkkani ja juoksuin tiedän paremmin.
    Tuo satu sopii sitä sievin nauramaan, 10
    Ku kunnotonna turhaa uhkaa yrittää.

Satu 7.

 Vapaa on köyhänäkin
 Orjaa rikastakin onnellisempi.

Susi ja Koira.

    Kuin vapaus suloinen, on mieli jutella.
    Sai syötti-koiraa susi nälkään nääntyvä
    Kohtaamaan, tervehtää oil ensin asia,
    Sitt' puhuttelemaan: mistä, veikko, karvasi
    Niin kiiltää, ruoalla mill' olet lihonnut? 5
    Minä paljoa vahvempi juur' näännyn nälkähän.
    Niin tuohon koira: ehto sull' on samainen,
    Jos isännälleni voit saman toimittaa.
    No mitä? kysyi. Olla oven vartia
    Ja yöllä karkottaa pois varkaat talosta. 10
    Kyll' siihen valmis oon; nyt lumet sateetkin
    Mun täytyy kärsiä ja metsän kurjuutta.
    Huokeempi paljoo katon alla elellä
    Ja runsaan ruoan saada ravinnoksensa.
    Siis kanssani! Mutt' käydessänsä katsahti 15
    Susi koiran kaulaa kulunutta kahleista.
    Mi, veikko, tuo? Ei mitään. Sanos kuitenkin!
    Kuin kiivaaks' näytän, sitovat mun päiväksi
    Lepäämään päivällä, ett' yöllä valvoisin.
    Hämärässä päästetty käyn kunne tahtonen. 20
    Mull' suotta tuovat leipää, luita isäntä
    Tuo pöydältänsä, väki pistää paloja
    Ja keitoksien jäännöksiä kylliksi:
    Niin vaivattani vatsa kyllin täytetään.
    Mutt' saatko mennä mieltäs myöden poijeskin? 25
    En varsin. Pidä kehuttusi hyvänäis;
    Minä pyydän vapaa olla, vaan en hallita.

Satu 8.

Varsin hyvä on kyllä kaunis.

Sisar ja Veli.

    Kuin neuvotaan, niin ota ojennukseksi.
    Eräällä tytär aivan rumannäköinen
    Ja poika oli eri-kaunis kasvoilta.
    Nuo kuvastimeen istuimella äitinsä
    Laps-askaruksissa sattuivat katsomaan. 5
    Tuo kerskaa kauneuttans, toinen vihastuu
    Eik' kärsi veljens ilo-pila-puheita,
    Ottaen kaikki (kuinkas sitte?) pilkaksi.
    Siis juoksi isän eteen kannattelemaan
    Ja ankarasti pojan päälle valitti, 10
    Ku mieheks' syntynn' naisten osaan koskenut.
    Molempii isä syleili ja suuteli
    Ja samaa molemmille jakoi rakkautt':
    Te joka päivä kuvastimeen katsokaa,
    Sinä, ettes pahuudella muotoas turmelis'; 15
    Sinä, ettäs tavoillasi muotos voittaisit.

Satu 9.

Kustas löydät uskollisen ystävän?

Sookrates Ystävillensä.

    Nimi ystävän yleinen, usko harvainen.
    Kuin vähän huoneen hällens teki Sookrates,
    (Jonk' kuollon kärseisin, jos maineen voittaisin,
    Enk' laita loppua, jos jälkeen siunataan);
    Niin joku kysyi joukosta, kuin tapa on: 5
    Semmoinen mies, miks' huoneesi niin ahtaaks' teet?
    Oi, joska tämän ystävillä täyttäisin!

Satu 10

 Älä ole hetas uskomaan
 Kielittelijää kumminkaan.

Auguston aikainen tapaus.

    On vaara uskoa ja olla uskomatt'.
    Lyhysti näytän kumpaisenkin todeksi.
    Hippolytos kuoli, kuin äitipuolta uskottiin;
    Ja Troia sortui, Kassandraa kuin ei uskottu.
    Siis totuus ennen tarkoin tutkittava on, 5
    Kun tyhmä mieli taipuu väärään luulohon.
    Vaan näit' ei näyttääkseni vanhoill' loruilla,
    Sull' jutun muiston-aikaiseni asian.
    Mies sangen rakastava puolisoansa
    Ja pojallens jo miehen pukua teettävä, 10
    Kuulteli salaa vapautettua orjaansa,
    Ku toivoi pääsevänsä perilliseksi.
    Tuo ensin paljon valetteli pojasta,
    Ja puhtaan vaimon käytöksiä parjasi,
    Sitt' pisti, minkä tiesi kovin koskevan 15
    Sydäntä hellää, käyvän luuhattelijan
    Ja talon kunnian häväistävän huoruulla.
    Hän syttynynnä ilkeästä kanteesta
    Teeskeli lähtevänsä maalle, jäipä kaupunkiin
    Ja yöllä tuli sisällen yhtäkkiä 20
    Ja kohta vaimon vuoteen viereen hyppäsi,
    Kuss' äiti pojan maata oli käskenyt,
    Näin nuorukaista tarkoin valvoaksensa.
    Hakeissa valoa, hätäillessä orjainkin,
    Hän vihan vimmaansa ei enään kestävä 25
    Koht' astuu liki, päätä pimeäss' pitelee;
    Kuin kerityks' tuntee, pistää miekan rintahan
    Ei huolien mistään, kostaaksensa kipunsa.
    Kynttilä tuotiin, tuossa näkee poikansa
    Ja vaimon puhtaan vuoteellansa makaavan 30
    Juur' ensi-unessansa mitään tietämätt;
    Sitt' itse rankas' itsens työnsä kostolla
    Syökseinsä miekkaan, kun hetas usko paljasti.
    Kantajat tästä vaivasivat vaimoa
    Riepottain Roomaan yli-oikeutehen. 35
    Juur' paha luulo viatonta rasittaa,
    Himoavan tavaraa: vahvasti puoltajat
    Seisovat vaimon viattoman puolesta.

    Augusto vainaalta siis pyysivät tuomarit,
    Auttaisi valaa vannottua täyttämään 40
    Kuin erhettyvät asian pimeydessä.
    Hän pian poisti kanteen kaiken pimeyden,
    Totuuden lähteen löysi varsin vakavan,
    Hän päätti: vapautettu, vaivan alku rankaistaan
    Sill' pojan hukannut ja leski miehestä 45
    On surkuteltava, vaan rankaistava ei.
    Jos rankaistavat syytökset ois tutkinut
    Isäntä perheen, jospa tarkoin valellen
    Ois kirvoitellut, eipä totta juurittain
    Ois pahoin hävittänyt talouttansa. 50

    Ei korva mitään hyljätkö, eik' kohta uskoko:
    Sill' usein sekin hairahtaa, kun ei luuliskaan,
    Ja viatonta kavaluulla syytetään.

    Täss' yksinkertaisillen olkoon varoitus
    Ett'eivät koskaan luota toisen luulohon. 55
    Sill' erilainen ihmisten on pyrkimys
    Tai suosiohon taikka vihaan taipuva.
    Se tuttu, jonka itse olet tutkinut.

    Tätä nyt olen pitemmältä puhunut,
    Kuin liika lyhyys jotain kuuluu loukanneen. 60

Satu 11.

Itse-ansaittu vika valitettava.

Kuohittu hävyttömälle.

    Mies kuohittu sai riitaan hävyttömän kanssa,
    Ku ilkeill' sanoilla ja pisto-toruilla
    Viel' soimas' hälle ruumiins vajavaisuutta:
    Kas senpä tähden työtä teen mä vahvemmin
    Kuin eheyden todistajat puuttuvat. 5
    Mutt' mitäs, hullu, onnen vikaa pistelet?
    Se miehen häpiä, minkä its' on ansainnut.

Satu 12.

Usein hyväkin hyljätään.

Kananpoika Päärlylle.

    Kuin kananpoika ruokaa rikkaläjästä
    Kuoputtain haeskeli, päärlyn huomasi:
    Huonossa makaat paikass', kallis kappale!
    Oi, jospa arvos arvaava sun äkkäisi,
    Niin totta kerran kunnia-kiiltoon pääsisit: 5
    Minä, ku sun löysin, etsin ruokaa ennemmin,
    En voi sua auttaa, etkä sinä minua.
    Tän' niille jutun, jotk' ei minua ymmärrä.

Satu 13.

Työ tekijäänsä kiittää.

Mesiäisten ja Kimalaisten riita, jonka Vapsainen ratkaisee.

    Mesiäiset mettä tammen koloon kokosivat,
    Niin tätä kimalaiset tahtoi omistaa.
    Käräjiin asia tuotiin tutkittavaksi;
    Vapsainen tutkii kumpaisenkin tunteva;
    Hän päätti oikein molemmille puolille: 5
    On ruumis sekä karva yhdenkaltainen,
    Niin että siinä pian pettyy viisaskin:
    Siis, ett'en päättäis' väärin vastoin valaani,
    Niin kumpikin tehkään omaan pesään erittäin,
    Niin meden maku rakennuksen haamukin 10
    On osottava riitakalun tekijän.
    Kimalaiset vastaan, mesiäiset suostuvat.
    Siis riidan ratkaisija teki päätöksen:
    Nyt selvä ken ei taida, kuka tehnyt on;
    Siis mesiäisille mä päätän omansa. 15
    Tän sadun sanomatta oisin jättänyt,
    Jos kimalaiset toteen olis' tytyneet.

Satu 14.

Ole joskus jouten voidaksesi työtä tehdä.

Aisoopos lasten askareissa.

    Atheenilainen näki poikaparvessa
    Aisoopon pähkinöillä leikkivän ja seisahti
    Kuin hullua naurain. Tuonpa äijä äkkäsi,
    Parempi nauramaan kun nauruna olemaan,
    Ja laski jousen laukastuna kadulle: 5
    No, viisas, selitäppä mitä tein.
    Kokoontuu kansaa: tämä vaivaa päätänsä
    Jo kauvan, eipä saakkaan mitään selkoa.
    Myödytti viimein. Vanha viisas selitti:
    Pian murrat jousen aina pitäin jännissä, 10
    Mutt' laukeana, tarpeessa on jäntevä.
    Näin mieli tarvitseepi joskus hupia,
    Ollaksens sitte voimakkaampi miettimään.

Satu 15

Syöttäjä paremmin isä kuin siittäjä.

Karitsa Vuohen kasvattina.

    Kuin koira kuuli vuonan vuohissa määkyvän,
    Hän neuvoi: hullu, tääll' ei ole emäsi,
    Ja näytti kaukaa lammas-lauman hajalla. —
    En siitä huoli, kiimassa ku siittänyt
    Ja vissit viikot huoletonna kantanut 5
    Ja viimein poijes pudottanut taakkansa;
    Vaan siitä, joka nisällänsä elättää,
    Ja pettää omat killinsä mull' antaaksens. —
    Mutt' etevämpi synnyttäjä. — Eipä niin:
    Tiesikö mustan vaiko valkoisen hän sai? 10
    Jos tiesikin; kuin uroiseksi synnytti,
    Hän toki lapsellensa teki hyvän työn
    Kuin teurastajaa joka hetki odotan.
    Kun vallassa ei ollut siittäminenkään,
    Mitä hän paree sitä, joka armahti 15
    Ja suotta aivan hyljättyä hyväilee?
    Vanhemmiks' hyvyys tekee, vaan ei vaatimus.
    Värsyillä näillä kirjottaja osottaa:
    Kovuuteen suututaan, hyvyyteen miellytään.

Satu 16.

Siveys suotuisampi ja suojavampi.

Heinäsirkka ja Yökkö.

    Se, joka siveyteen ei voi sopia,
    Useinkin ylpeyden pahan palkan saa.

    Kuin heinäsirkka kovin haukkui yökköä
    Ett' elons' aina pimeässä hakeili
    Ja päivät puiden kololoissa makaili: 5
    Tuo pyysi vaikenemaan; sitä vahvemmin
    Hän alkoi huutaa: toinen vielä rukoili;
    Hän siitä kiihtyi. Yökkö minkään nähdessä
    Ei auttavan, vaan hyljättävän sanansa,
    Hän kirkujalle tämän teki petoksen: 10
    Kosk' en saa maata, sanoi, sinun virsiltäs,
    Kut Wäinämöisen verrannotkin soittohon,
    Niin maistunee sull' nektar, kuta Pallas mull'
    Juur' äsken antoi: tule jollet huonoksu,
    Juokaamme yhdess'. Tämä paloi janosta, 15
    Kuin vielä kuuli kehuttavan ääntänsä,
    Lens' himoiten. Ja yökkö kävi kolosta,
    Kiinn' otti hätäilevän ja sen surmasi.
    Niin, eläissä min kielsi, teki kuolleena.

Satu 17.

Hedelmissä puun kunnia, ei lehdissä.

Puut Jumalitten huostassa.

    Kuin muinain epäjumalat puita huostaansa
    Valikoivat, tammen Jupiter otti lempeensä,
    Ja Venus myrtin, Phoibos otti laakerin,
    Kybele hongan, pitkän haavan Herkules.
    Minerva ihmetellen, hedelmättömii 5
    Miks' valikoivat, kysyi, vastasi Jupiter:
    Ett'emme hyötyyn kunniaamme kaupitse.
    Mutt', totta, kukin sanokoon mitä tahtonee,
    Oliva mull' otollisin hedelmästänsä.
    Niin isä jumalitten sekä ihmisten: 10
    Sinä syystä viisaaks' kutsuttaos kaikilta;
    Jos työmm' ei hyödytä, niin turh' on kunnia.

Ei hyödytöntä tekeen neuvoo satumme.

Satu 18.

Tydy omaasi, älä toisen omaa himoitse.

Riikinkukko Junolle äänestänsä.

    Luo Juunon riikinkukko meni suuttunut
    Kuin häll' ei ääntä suonut, laulurastasen,
    Joka kaikki korvat äänellänsä ilottaa,
    Vaan jätti hänen äänens kaikkein nauruksi.
    Niin jumalatar sanoi lohdutukseksi: 5
    Sinä voitat muodossa ja ruumiin koossakin
    Sun kaulas kiilto voittaa kalliit kivetkin,
    Ja pyrstösulkas leveänä päärlyiset.
    Mitä mun mykkä haamu äänettömänä?
    Teill' Luojan määräll' osat ovat annetut! 10
    Sull' muoto, voimat kotkall', ääni rastaalle,
    Kaarneelle enne, varekselle aavistus;
    Ja jokainen on äänellensä tytynyt.
    Äl' ahnasta sitä, kuin ei sulle sopinut,
    Ett' turhan toivon valitukset välttäisit. 15

Satu 19.

Moni ihmisen nimellä, ei kunnolla.

Aisoopon vastaus Kopsa-suulle.

    Aisoopos isännällens, yksin palvelija,
    Käskettiin ruokaa varhaisemmin laittamaan.
    Siis tulta hakein useassa talossa
    Hän viimein löysi kusta lyhtyyns sytytti.
    Mutt' tie kuin kiertäin oli jotain pitempi, 5
    Hän lyhens' käyden poikki torin takasin;
    Niin joku lörpöttäjä kansan joukosta:
    Aisoopo, mitäs tulella teet päivällä?
    Minä haen ihmistä; ja siitä kotihin.
    Jos nenittelijä tämän pani mieleensä, 10
    Niin totta tunsi äijän hänt' ei ihmiseks'
    Lukeneen, joka kiiruhtavaa pilkkasi.

Kirjottaja Suosittajalle.

    Viel' on mitä kirjottaisin, mutta tietäen
    Mä säästän, ensin ett'en vaivais' sinua,
    Jota monet moninaiset asiat kiiruhtaa;
    Jos, sitte, joku samaa kokea haluisi,
    Hällekin jäisi jotain työni jäännöstä; 5
    Vaikk' aineen vara vieläkin niin runsas on,
    Työ kaipaa tekijää, ei tekijä tehtävää.
    Ett' lyhyyttäni palkitset, sitä pyytelen,
    Kuin itse oot tarjonnunna; pidä sanasi.
    Sill' eloa kuollo joka päivä lähenee, 10
    Ja sitä vähemmän minä saan sun lahjastas,
    Mitä enee aikaa kuluu viivytyksessä.
    Jos pian täyttänet, niin hyöty pitenee;
    Kauemmin nautin mitä saanen pikemmin.
    Kuin vaipuvan viel' ikäni on jäännöstä, 15
    Niin avullen on tila: sitte vanhaa riutuvaa
    Sun hyvyytesi turhaan pyytää autella,
    Kuin lakkaa sopimasta hyvyydellesi,
    Ja kuollo läheisenä vaatii velkaansa.
    Minä pidän hulluna sinua vielä rukoilla, 20
    Joka mielelläsi itse olet armelias.
    Saa tunnustava syypää vikans anteeksi:
    Miks' eikö syytön sitä vielä paremmin.
    Nyt sull' on valta, muiden ollut ennemmin.
    Ja järjestänsä vuoro tulee toistenkin. 25
    Siis päätä minkä usko, totuus sietänee,
    Ja vakaasti mua suojaa päätökselläsi.
    Jo mieli juoksee yli tehdyn määränsä:
    Vaan vaikea on intoansa hillitä,
    Ku vakaan vilpittömyytensä tunnossa 30
    Juur' pahansuopain ynseyyltä poljetaan.
    Ket ovat? kysynet; aika heidät ilmottaa.
    Minä muinoin lapsena oon lauseen lukenut:
    "Julkinen mutina on vaara rahvaalle,"
    Ja muistan hyvin siks' kuin pysyn järjessä. 35

Neljäs Kirja.

Esitys Particulolle.

    Kuin päätin työni tähän määrään lopettaa
    Vain jättääkseni muille kyllin ainetta,
    Niin päätökseni pian hiljaa kumosin.
    Sill' jospa joku tätä kunniaa halunee,
    Niin mistä tietää minkä minä jätinkään, 5
    Kokeaksens juuri samaa saada saduksi,
    Koska jokaisell' on oma juoksu mielensä
    Ja oma kauneus? Siis mielen hilpeys ei,
    Vaan tarkka järki minun vaatei kirjottaan.
    Sentään Particulo, koska satuja hyväksyt 10
    (Aisoopolaisiksi kut kutsun, en Aisoopon,
    Hän harvat näytti, minä monta juttelen,
    Pidän vanhaa tapaa asioilla uusilla);
    Niin joutessa saat lukea kirjan neljännen.
    Jos pahuus vielä tätäkin pyytää moittia 15
    Kuin ei voi moista tehdä, jopa moittikoon.
    Mull' on se kunnia: sinä, sinun kaltaises
    Jo kirjoihinne saatte minun sanani
    Ja pitkän muiston arvoisina pidätte.
    Miks' enää tuhmain kehumista kaipaisin? 20

Satu 1.

 Onnetonna elettyänsä,
 Katalampi kuoltuansa.
 Sepä surkea on.

Aasi ja Gallit.

    Ken onnettomaks' syntyi, ei vain elämää
    Hän vietä surkeaa, vaan kuoltuansakin
    On häntä kova onni takaa ajava.
    Kybelen papit muonaa kerätessänsä
    Ain' aasin kuljettivat kuormaa kantamaan. 5
    Mutt' kuin se kuoli vaivasta ja lyönnistä,
    Niin nahka riisuttiin ja tehtiin trumpuja.
    Jo joku kysyi, kuhunka he hupinsa
    Olivat panneet. Hälle vastasivat näin:
    Hän kuoli saadaksensa olla levossa; 10
    Vaan katso, toiset tuskat tulee kuoltua.

Satu 2.

Phaidros.

    Sull' pilailevan näkynen, tosin turhia
    Minä piirtelenkin arvoisemman puutteessa.
    Mutt' tarkemmin sä tutki näitä loruja,
    Niin paljon niistä löytänetkin hyötyä!
    Ne eivät aina ole mitä näkyvät, 5
    Sill' muoto monta pettää: harva ymmärtää
    Mitä tarkka taito syvään pisti piilohon.
    Mutt' ett'en tätä turhaan näkyis' sanoneen,
    Niin kirjottanen kärpästä ja hiiristä.

    Kuin vanha kärppä vuosista jo väsynnä 10
    Ei voinut hiirten vikkelyyttä voitella;
    Niin kääriysi jauhoon, loukkoon pimeään
    Hän heittäysi. Hiiri pitäin ruokana
    Luo juoksi, saatiin kiinni, saipa kuoleman,
    Jo toinen samaten kuoli, vielä kolmaskin. 15
    Ja muita seuras' muuan kuivan-ketinen,
    Joka monta ansaa, hiirenlautaa välttänyt,
    Ja kaukaa keksei vihollisen väijyvän:
    Voi hyvin, sanoi, jauhona kuin makaatkin.

Satu 3.

Ylpeä huonoksuu kuta ei voi saada.

Repo ja Viinarypäle.

    Nälkäinen repo viinapuusta ylhältä
    Pyys' rypälettä kaikin voimin hypellen,
    Vaan kuin ei saanut siepata, sanoi lähteissäns
    Ei kypsikään, en röhkäleistä huolikkaan.
    Jotk' kaunailevat kuta eivät tehdä voi, 5
    He tätä saavat pitää esimerkkinäns.

Satu 4.

Kostonhimokas tuottaa itsellensä vahingon.

Hevoinen ja Metsäkarju.

    Kussa hepo usein sammutellut janonsa,
    Sen allikon metsäkarju rypein hämmensi.
    Tuostapa riita. Töminäjalka kiukussans
    Pyys' miehelt apua, nosti hänen selkäänsä.
    Niin vihollista vastaan. Ratsus aseilla 5
    Sai tappaa pedon, sanotaan sitte sanoneen:
    Oon iloinen kuin autin sinua pyytävää,
    Sill' sainpa saaliin, tulin hyötys tuntemaan.
    Näin vaatei vastamielin suitset sietämään.
    Tuo huoleissansa: vähän asian kostoa 10
    Kuin hullu hain, löysin raukka orjuuden.

    Tuo satu muistuttelee tuittupäisiä
    Kärsimään ennen vääryyttä, kuin kostamaan.

Satu 5

Ei miesten luku, vaan nero.

Aisoopos testamentin selittäjänä.

    On usein yksi nerokkaampi joukkoa,
    Sen lyhy juttu tulevillen opettaa.

    Mies kuollessansa jätti kolme tytärtä:
    Juur' kauniin yhden, miesten silmä suloisen;
    Ja toisen kehrääväisen, talon toimisen; 5
    Kolmannen viinaan kiihtyneen ja rumimman.
    Mutt' äitin äijä pani perilliseksi
    Sill' ehdoll', että tavaran hän tasaisi
    Juur' kaiken näille kolmelle, vaan sillä laill',
    Ett'ei kukaan pitäis' saatuans, ja samassa 10
    Kuin lakkasivat pitämästä saatunsa
    He kokoisivat äitille sata tuhatta.
    Atheenin huhu täytti, äiti toimessa
    Lainoppineilta tutkei; selvää saamatta,
    Miten eivät annettua saisi omaksens 15
    Ja hyödyksens, ja miten mitään saamatta
    He kuitenkin kokoisivat suuren rahaston.
    Näin kuluttua pitkän ajan viivykin
    Ja jälkeensäännön mielt' ei selvään saadessa
    Jo vanhin turvaa tuntoons, ehdot hyljäten.
    Haureelle jakaa vaatteet, vaimon korukset,
    Hopeaiset pesimet, parrattomat kuohitut; 20
    Mutt' kehräävälle pellot, karjan, työväen;
    Juovalle kellarin täynnä juomavaroja
    Ja komean huoneen, kauniit kasvitarhaset.
    Näin päätettyä jokaiselle antaaksens,
    Ja kansan, heidät tuntevan, siihen suostuissa, 25
    Aisoopos äkkiä nousi joukon keskeltä:
    Jos mieli pysyis' haudatussa isässä;
    Hän totta suuttuisi, kuin hänen mieltänsä
    Atheenilaiset eivät voineet selittää!
    Kuin kysyttiin, hän erhetyksen selitti: 30
    Huoneen ja koristukset yynnä kukkatarhaset
    Ja vanhat viinat kehräävälle antakaa;
    Puku ja päärlyt, palvelijat ja semmoiset
    Sill' antakaa, joka kyllyyteen on tottunut;
    Niin pellot, karjat, viinapuut ja paimenet 35
    Portolle antakaa. Ei kukaan mielisty
    Sellaisiin, kuin o'ot tapoihinsa vastaiset:
    Tuo ruma myypi pu'un viinaa saadaksens;
    Ja portto hylkää pellot koreillaksensa;
    Hän, joka karjaa, kehruutyötä hyväksyy, 40
    Myy mihin hyväns runsaan kyllyydens.
    Näin yksikään ei pidä annettuansa,
    Ja kokoavat äitillensä rahaston
    Perintökaluin hinnasta mitä kukin myi.

    Niin mitä monen järki ei voinut keksiä, 45
    Sen yhden miehen nero saatti selväksi.

Satu 6.

 Korkeimmaan kallioon ukko iskee.
 Siihen kova koskee, mikä ylinnä.

Hiirten sota Kärppäin kanssa.

    Kuin hiiret voitettuina kärppäin joukolta
    (Kuin kapakoissa kuva näkyy maalattu)
    Reikäinsä hätäilivät suulla ahdasten,
    Kuitenkin vaivoin pääsivätten pakohon.
    Vaan päällysmiehet, jotka sarvet päähänsä 5
    Sodassa näkyäksens olivat sitoneet,
    Ett' joukko tappelussa heitä seuraisi,
    Ne jäivät reikiin vihollisen saaliiksi,
    Joka heidät uhras' himoovalla hampaalla
    Ja nieli kitaans tuiki syvään tuonelaan. 10

    Kuin kova perikato kansaa kohdannee,
    Niin ruhtinasten korkeus on vaarassa
    Ja alhaiskansa säilyy huonoudessans.

Satu 7.

Tuhma ei muuta kiitä, kuin omaa tekoansa.

Phaidros Aisoopolaisten satujen moittijoille.

    Sä nenäkkäästi kirjojani moittiva
    Ja huonoksuva pilajutun lukua,
    Suo vähä kuitenk' kärsiväisyys kirjalle,
    Siks' että lepyttelen mieltäs ankaraa 5
    Ja myös Aisoopos saapi uudet saappaansa.

    Voi josk' ei koskaan Pelion metsä-harjulla
    Ois hongan Tessalaisen kirves kaatanut!
    Eik' ennustetun kuollon tielle uljaalle
    Ois Argo tehnyt koneellista alusta, 10
    Jok' ensin avasi Mustan meren perukat
    Surmaksi Hellan sekä muukalaistenkin.
    Sill' suruss' on Aieeteen heimo ylevän
    Ja Peliaan valta riutuu noituull' Meedeian,
    Joka häijyn sisuns juonikkaasti julkasi: 15
    Tuoll' karkuun pääsi palotellen veljensä,
    Tääll' saattain Peliaan pojat isäns murhaamaan.

    Niin miltä näyttää? Mitätöntä tämäkin
    Ja väärää, sanot; paljoapa ennemmin
    Jo Miinos meren laivastolla vallotti 20
    Ja oikein kosti surman väkivaltaisen.
    Siis mitä sulle saanen lukija ankara,
    Kuin eivät kelpaa sadut eikä jututkaan!
    Varo kovin kova olemastas kirjoille,
    Etteivät kovempaa sull' saattais' vastusta. 25

    Tä niille olkoon, joita kaikki inhottaa,
    Ja luulo-viisaat taivastakin moittivat.

Satu 8.

Parjaaja parjaajaa pahemmin puree.

Kyykäärme ja Karrutin.

    Joka terävämpää loukkaa terähampaalla,
    Hän tietköön tämän tarkottavan häntänsä.

    Kuin käärme kerran sepän pajaan pujahti
    Ja koki mikä täällä kelpais' ruoaksi,
    Niin puri karrutinta; tämä jäykästi: 5
    Minuako, hullu, hampain koet haavottaa,
    Ku kovan raudan kulutankin karruttain.

Satu 9.

Häijy polkee hädästä päästäksensä.

Repo ja Pukki.

    Mies viekas suureen vaaraan joskus joutunut
    Siitä päästä pyytää toisen sortamallakin.

    Kuin huomaamatta kaivoon repo hyppäsi
    Ja korkeat partaat hänen syvään sulkivat,
    Niin pukki janoissansa sinne juoksahti 5
    Ja kysyi: onko vesi raikas, makia
    Ja kyllältä? Tuo vilppiänsä virittäin:
    Tänn' astu ystäväni, vesi niin makia
    Ett'en mä täältä malta lähteänikään.
    Niin partaleuka meni: kohta reponen 10
    Kaivosta pääsi pitkäin sarvein nojalla
    Ja jätti pukin suljettuna kaivohon.

Satu 10

 On jokaisella virheitä;
 Vaan eipä tunne omaansa.

Jupiterin Laukut.

    Jupiter meille pani kaksi laukkua:
    Omiamme täyden vikoja pani selkäämme,
    Vaan muiden syillä raskaan ripusti rintaamme.
    Näin omia syitä emme sovi näkemään;
    Jos toiset erehtyvät, kohta huomaamme. 5

Satu 11.

 Ne usein, joita elätit,
 Ovat vastustajat pahimmat.

Pyhyyden ryöstäjä eli Varas ja Lyhty.

    Kuin varas lyhdyn sytytti Jovin uhrista
    Ja ryösti templin valollansa omalla;
    Niin mennessänsä taakan kanssa pyhäisen,
    Yhtäkkiä äänsi pyhän paikan pyhitys:
    Nuo vaikka pahain ovat olleet anteita, 5
    Ja minulle siis kauhistus, enk' kaipaakkaan;
    Niin, häijy, tekos hengelläsi maksanet,
    Kuin aikanansa koston päivä joutunee.
    Mutt' pahuudellen ett'ei valaisis' tuleni,
    Kull' hurskaat jumalille kunnian osottaa; 10
    Mä kiellän kaiken valkeuden yhteyden.
    Siis nyt ei altarilta kukaan sytytä
    Eik' lyhdystä saa altarille sytyttää.

    Kuink' monta arvon asiaa tässä neuvotaan
    Ei kukaan arvanne muu kuin sen keksinyt. 15
    Se ensin neuvoo niiden, joita elätit,
    Useinkin sulle vastaisimmat olevan:
    Ja toiseks' ilkeän vihalla ei jumalain,
    Vaan määrätyllä kostettavan ajalla.
    Viimeksi kieltää, pahain kanssa kenenkään 20
    Paremman pitämästä kanssakäymistä.

Satu 12.

Usein varat vetävät pahuuteen.

Herkules ja Plutus.

    Jo syystä rikkaus on hylky jalolle,
    Sill' varain suuruus oikean estää kunnian.

    Kuin kunnon töistä Herkules vietiin taivaaseen
    Ja jumalitten toivottaissa terveeksi
    Myös Plutus tuli, tavaroiden tuottaja; 5
    Pois silmäns käänsi; syytä kysyi Jupiter;
    Minä vihaan, sanoi, tuota häijyin ystävää,
    Joka kaikki voiton tarjollansa turmelee.

Satu 13.

Vilpittömyys kiitettävä.

Leijo Kuninkaana.

    Ei mikään parempi kuin totta puhua:
    On joka miehen mieli sekä sanakin;
    Mutt' usein surman saapi toden sanoja.

    Kuin leijo petoin kuninkaaksi tekiiksen
    Ja pyysi voittaa vakaisuuden kunnian; 5
    Hän entisestä tavastansa poikkesi
    Ja tytyi kohtu ruokaan heidän keskensä
    Ja teki pyhän oikeuden vilpittä.
    Mutt' horjua kuin alkoi tätä katumaan,
    Kuin luontoansa eipä voinut muuttaakkaan; 10
    Hän salaa kutsui muutamia erillen
    Ja kysyi, onko suunsa henki haiseva.
    Niin jotka sanoivat haisevan ja jotka ei
    Hän tappoi kaikki, lihat söi hän suuhunsa.
    Näin syötyänsä monta, kutsui apinian 15
    Ja kysyi, käykö löyhkä hänen suustansa.
    Tuo pyhää sanoi suloisemmaks' savua
    Ja makiammaks' alttarien käryä.
    Nuon kehuvaa kuningas häpesi, aikoi säästäänsä,
    Mutt' pian, maistaaksensa, muutti mielensä 20
    Ja keksei vilpin, potevansa. Kiiruhtain
    Jo parantajat joutuu, suonten juoksua
    He tutkittua tunsivat voivan hyvinkin,
    Ja kehottivat keviää ruokaa ottamaan.
    En tarkoin tunne, sanoi, lihaa apinian, 25
    Sitä maistanen. Näin sanoen matkittelijan
    Hän julma kohta tappoi ruokaa saadansa.

Satu 14 ja 15 eivät sovi Suomeksi.

Satu 16.

Ei puku, vaan kunto kunnian antaa.

Kutut ja Pukit.

    Kuin kutuillekkin parran myönsi Jupiter,
    Niin pukit surren pahaksua alkoivat,
    Kuin naarat kunniassa heihin verrattiin.
    Hän sanoi: suokaa heille turha kunnia
    Ja teidän virka-kaunistusta viljellä, 5
    Kuin kunnoss' eivät verraksenne pääse vain.
    Tuo neuvoo sinun huonommankin sallimaan
    Verhoissa verrakses, kuin kunnokkaampi liet.

Satu 17.

Hyvin käydessä pelkää, vastoin käydessä toivo!

Laivuri ja Merimiehet.

    Kuin eräs kerran vaivojansa valitti,
    Aisoopos lohdutellen sanoi satuisen:
    Kuin laiva myrsky-lainehilta viskeltiin
    Ja kulkijoilla itku, kuollon pelkokin;
    Yhtäkkiä sitte päivän seijes selkeni 5
    Ja laiva liikkui myötätuulen turvissa;
    Niin väki ylölliseen riemuun riemastui;
    Vaan hädistänsä viisastunut haltia:
    "On kohtuus ilossa ja määrä murheessa,
    Sill' elämämm' on itku, ilo sekasin." 10

Satu 18.

Ylöllinen ujous saattaa hävyttömäksi.

Koirain airuet Jupiterin tykö.

    Joville muinoin lähdettivät koiratkin
    Parempaa heillens' elon aikaa pyytämään,
    Ett' heidät pelastaisi pilkast' ihmisten,
    Kut heille leipää kaunasekaa heittelee,
    Ja nälissänsä täytyy syödä sontaakin. 5
    Niin airuet läksivät, ei suinkaan kiiruusti,
    Kuin nuuskien ruokaa tunkiosta haettiin.
    Ei kysyen vastanneet: ja tuskin heidät sai
    Merkurius kokoon hajalta kussa juoksivat.
    Vaan vasta ison Joovin kasvot nähdessä 10
    He peljästynnä rivastivat linnankin
    Ja ulos sitte kalikoilla ajettiin:
    Mutt' Jupiter kielsi päästämästä heitä pois.
    Niin ihmetellen airojen ei palauvan
    Jo luultiin heidän itsiänsä häväisneen 15
    Ja jonkun ajan päästä toiset käskettiin.
    Entiset sana jalkavainen ilmoitti.
    Taas peläten samallaista näille sattuvan
    He täyttää perät hyvähajull' runsaalla,
    Määräävät asian; airuet joutuu, pyytävät 20
    Näät päästää eteen; heti heille suotiinkin.
    Niin istuimellans istui isoin jumala,
    Viipahtain pitkäistä, jo kaikki vapisi:
    Ja koirat, säikähtäneet äkki järystä,
    Hätäillen haisun päästivät sonnan sekana. 25
    Yht' ääneen kaikki: kosto häväistykselle.
    Näin ennen rankaistusta lausui Jupiter:
    Ei sovi kuninkaan ei päästää airuja,
    Myös rikokselle huokea koston keksiä.
    Nyt tämän sakoksenne koston kärsikää: 30
    En päästöä kiellä, nälällä vaan kitukaa
    Niin kauvan että maha hyvin sitouu.
    Vaan jotka teidät kelvottomat lähdetti,
    Heilt' ihmis-ylönkatse älköön puuttuko!
    Näin airujansa koira vielä odottain 35
    Jokaisen tulevaisen häntää haistelee.

Satu 19.

Ei häijyä ole hyväileminen.

Ihminen ja Kyykäärme.

    Ken pahaa auttaa pian saapi katua.
    Kyykäärmeen kylmänkankeana nosti mies
    Ja hautoi povessa, vahingoksens armias.
    Tuo virkistynnä kohta tappoi ihmisen.
    Kuin toinen kysyi syytä pahan tekonsa, 5
    Hän vastas': ett'ei kukaan auttais' pahoja.

Satu 20

Ahne on kullan vartia, ei haltia.

Repo ja Lohikäärme.

    Kuin repo maata kaivoi pesää tehdäksens
    Ja kuopei syvemmälle sala-retkiä,
    Hän viimein joutui lohikäärmeen luolahan,
    Ku vartioitsi kätkettyjä varoja.
    Tuon nähdessä: suo tapaturmain anteeksi, 5
    Rukoili ensin; sitte hyvin nähdessäis
    Kuink' vähän kulta mulle sopii suuhuni
    Niin vastaa leppyisesti kysymyksiini:
    Min hyödyn vaivastasi saat, min kunnian,
    Kuin valvoin pimeässä ikäs kulutat? — 10
    En mitään, sanoi; mutta tämä ylhäisen
    On mullen säännös. — Siis et ota itselles
    Etk' anna muille mitään? — Niin on säännetty. —
    No, älä suutu, totta jos ma sanelen:
    On onneton jokainen sinun kaltaises. 15

    Sun täytyy mennä minne menivät entiset,
    Siis huolella mitä hullull' vaivaat mieltäsi?
    Sen sanon, saita, sull', ilo perillistesi,
    Ku suitsun kiellät jumalilt', eineen itseltäs,
    Joka nurkumielin kuulet soiton helinää 20
    Ja jota huilun ilo-ääni itkettää,
    Kun särpimien hinta panee huokaamaan,
    Joka äyrin lisätäkses perinnöllesi
    Taivasta kiusaat häpiällä petoksen:
    Viel' käärin-liinojakin vaadit huonoja 25
    Näin vähentääkses hautajaisten kuluja.

Satu 21.

Ei paranteleminen häpiäksi.

Phaidros saduistansa.

    Mitä pahansuoma aina ajatelleekin,
    Minä peitellessäkin yltä ymmärrän.
    Sen, minkä pitää jonkun muiston vertana,
    Aisoopoll' omistaa; mitä vainkin huonoksuu,
    Sitä omakseni väittää miten hyvänsä. 5
    Minä tälle sopivan luulen vastaukseksi:
    Lie kirjaiseni huono taikka hyväkin,
    Niin hän on keksinyt, minä valmistanut vain.
    Mutt' kääntykäämme järjestykseen aljettuun.

Satu 22.

Totista tavaraa ei kukaan ryöstä.

Simoonideen haaksirikko.

    On miehell' oppineella aina tavaraa.
    Simoonidees, joka kauniita teki lauluja,
    Kurjuutta köyhyytensä huojentaaksensa
    Hän Aasian mainio kaupungeissa käveli
    Ja sankareita ylisteli palkalla, 5
    Ja tällä keinoin rikastunut jotenkin
    Hän aikoi meriten mennä kotomaallensa
    (Kuin sanotaankin Kean saaressa syntyneen)
    Ja astui alukseen, kun myrsky ankara,
    Jo laho-vanhan, keskimerellä hajotti. 10
    Nuo vöitänsä ja toiset kokee kalliinta
    Säilyttää elon tarpeeksi. Jopa kysytään:
    Simoonides, sinä etkö varojas korjaakkaan?
    Mun, vastas', myötäni kaikk' on. Harvat pääsevät
    Viel' maalle, paino liika kuin useat uuvutti: 15
    Ja sitte rosvot ryöstävät mitä säilyikin,
    Alasti jättäin. Vanha kaupunki Klazomenee
    Likeell' utausi, kunne pääsneet pyrkeivät.
    Tääll' eräs kirjahupiin hyvin halukas,
    Simoonideen joka värsyihin oli mieltynyt 20
    Ja rakastunut kaukana jo olevaan,
    Kuin puheen hänestä kuuli, kohta halulla
    Tyköönsä otti, rahat vaatteet varusti,
    Muut tarpeet katsoi. Toiset hätänsä kuvalla
    Ruokaansa kerjäsi; näitä utaus' näkemään 25
    Simoonidees: jopa sanoin kaikki myötäni
    Mun omani olevan; teidän saamanne hukkuivat.

Satu 23.

Suuri uhka, vähä tehto.

Vuori synnytys-vaivassa.

    Kuin vuori synnytys-vaivassa haiku huokaili
    Ja maalla suuri kumman oli odotus;
    Tuo hiiren synnytti. Tämän sulle kirjoitan,
    Joka suuria uhkaat etkä mitään toimeen saa.

Satu 24.

Tosi kunnia turhan häväisee.

Viholainen ja Kärpänen.

    Oli riita kiivas viholaisen ja kärpäsen,
    Ken etevämpi. Kärpänen ensin alotti:
    Mun rinnalleni kehtaatkos sinä pyrkiä?
    Kuin uhrataan, niin minä maistan edellä,
    Minä alttareilla elelen, lentelen templeissä, 5
    Mä kuninkaankin istun päässä, jos tahtonen,
    Ja valtavaimoja kauniimmin suutelen,
    En työtä tee ja nautin yli-parasta.
    Sen vertaa mitä sulle, tuhma, tapahtuu?
    On kyllä kunnia elää joukoss' jumalain, 10
    Mutt' sille vain, joka kutsutaan, ei norkulle.
    Sä kehut kuninkaista ja vaimoin suukoista;
    Kuin jyviä minä talven tarpeeks' kokoilen,
    Sun huomaan katu-ojassa sontaa imevän.
    Käyt alttareilla: mutta poijes ajetaan. 15
    Et työtä tee, tarpeessa kärsit tyhjyyttä.
    Sinä muutoin kehut mitä tulis' hävetä.
    Mua kesällä kiusaat; vaikenetpa talvella.
    Kuin vilu sun vaatii käppyrässä kuolemaan,
    Mun koto ottaa varakas vastaan terveenä. 20
    Jo lienen lannistanut ylpeytesi.

    Tällainen satu erottaapi ihmiset,
    Kut turhista ja luulo-eduista kerskaavat
    Ja joiden toimi vakaan tuottaa kunnian.

Satu 25

Jumalan palvelija saa palkkansa.

Simoonidees säilytetään jumalilta.

    Kuink' kirjataito hyvin kelpaa ihmisill',
    Jo ennen sanoin: mikä niille kunnia
    Myös jumalilta annetaan tulee sanoa.

    Simoonidees se sama, josta juttelin,
    Pyydettiin voittajalle laulua tekemään 5
    Voittonsa kunniaksi määrä-palkalla.
    Kuin aineen vähyys esti mielen lentonsa,
    Niin laulumiesten tavalla hän käsitti
    Ja väliin pisti Leedan kaksi tähteä,
    Tämänkin tekoa heidän kunniaans verraten. 10
    Työ hyväksyttiin, mutta kolmas palkasta
    Vain osa maksettiin; kuin pyysi kaikkea,
    Ne, sanoi, maksakoot, joill' kaks' on kiitosta.
    Mutt' mielipahoin ett'ei luultais' lasketun,
    Niin tule aterialle, sukulaiseni 15
    Mä tänäin kutsun, joihin luen sinunkin.
    Vaikk' petetty ja vääryydestä suuttunut,
    Hän hyvän suosion suhteen suostui kuitenkin
    Ja meni määrä-aikaan, asettui pöytähän.
    Jo loisti ilo-pito-pöytä pulloilla 20
    Ja soitto kaikkui hankitussa huoneessa;
    Kuin äkkiä kaksi nuorukaista tomussa
    Ja hikijuoksevina, suuren kokoiset
    Yli miehen mitan, palvelijalle käskivät
    Simoonidesta puheillensa kutsumaan, 25
    Kuin pian joutuis', oma olis' etunsa.
    Mies hämmästynyt käskeekin Simoonideen,
    Ja tämä tuskin jalkans sai yli kynnyksen,
    Kuin huone sortui, kaikki jääneet muserti;
    Eik' ketään nuorukaista nähty ovella. 30
    Kuin sanoma tästä järjestänsä juteltiin,
    Niin kaikki tiesivät jumalaisten avulla
    Ja palkan siaan laulajan hengen säilyneen.

Päätös Particulolle.

    Viel' paljo olisi mun jutellakseni
    Ja aineen moninaisuus yltäkylläinen;
    Vaan kohtuus leikinlaskussa on suotuinen
    Ja ylellisyys loukkaa. Siis sinä vilpitön
    Particulo, jonka nimi elää kirjoissain 5
    Niin kauvan kuin on kielellämme arvonsa,
    Jos neroa et kiitä, kiitä lyhyyttä,
    Joka sitä enemmänkin kiitettävä on
    Kuta ikävämmät laulut pitkäpaksuiset.

Viides Kirja.

Esitys:

    Aisoopon nimen väliin kussa pistänen,
    Joll' aikaa maksanut olen mitä velkaakin,
    Sen tiedä työni kunniaksi tehneeni:
    Niin taituritkin tekee meidän aikaiset,
    Kut teoksillens korkohintaa saadansa 5
    Praksiteleen nimen pistää uuteen marmoriin,
    Ja Myron hopea-kaluun, Zeuksin tauluihin.
    Näin vale-vanhuudelle suosiollinen
    On kateus enemmän kun nykyis hyvillen.
    Mutt' juttuun kääntykäämme tämänlaatuiseen. 10

Satu 1.

Hyvä kuulu kunniaan auttaa.

Kuningas Demetrios ja laulaja Menander.

    Demetrius, joka kutsuttiin Phalereus,
    Atheenin otti väkisellä vallalla.
    Kuin joukon tapa, juostiin kilvan joukottain
    Ja "hurraa" huutain kilvan. Jopa ruhtinaat
    Sitä suutelevat kättä, joka rasittaa, 5
    Hiljallen huokaillessa onnen muutosta.
    Viel' laiskatkin ja lepo-eloon tottuneet,
    Ett'ei pois-oloon suuttuis', konttaa viimeksi;
    Menander näissä, mainio näyttelyksistä,
    Joit' häntä tuntematta oli lukenut 10
    Demetrius ja ihmetellyt mielen juoksua,
    Voiteilla voideltuna liehu-vaatteissa
    Hiljaa ja vetelästi käyden läheni.
    Kuin hänen valtias näki joukon perässä:
    Ken veltto, kysyi, kehtaa mulle näkyviin 15
    Näin tulla? Tähän vastasivat likimmät:
    Menander kirjottaja. Kohta muuttui hän;
    Ei totta, sanoi, mies voi olla kaunempi.

Näin miehen mieli usein pettyy muodosta.

Satu 2.

Kerskaava kieli, juokseva jalka.

Matkamiehet ja Rosvo.

    Kuin kahta sotamiestä rosvo kohtasi,
    Niin toinen pakeni, toinen piti puolensa
    Ja väkevällä kosti konnan kädellä.
    Niin rosvon tapettua tuli pelkuri,
    Paljasti miekan, riisui vielä mekkonsa, 5
    Annappa, sanoi, kyllä hänen opetan
    Ketä hätyytti! Niin vastustaja vastasi:
    Jos näillä sanoillakin oisit auttanut,
    Niin rohkeemp' oisin ollut luullen todeksi.
    Nyt kätke miekkais, kieles myöskin mitätön, 10
    Taitaakses tietämättömiä uskottaa.
    Minä nähnyt millä voimilla sinä pakenet
    Jo tiedän ett'en luota sinun miehuutees.

    Tä satu sille ompi sovitettava,
    Ku voitossa on vahva, vaarass' pakenee. 15

Satu 3.

Suottansa ilkeälle ei anneta anteeksi.

Paljaspää ja Kärpänen.

    Kuin paljaspäätä päähän puri kärpänen,
    Hän tuota kostaaksensa löipä korvallens.
    Tuo pilkaten: mun, vähän linnun, pistämää
    Kostaakses, mitä itselles teet kipua
    Ja lisäät häpiän! Tuohon äijä vastasi: 5
    Mä itse kanssani teen pian sovinnon,
    Kuin tiedän enkä aikoneeni loukata;
    Vaan sinä hävytön ja ilkeä elävä,
    Joka ihantelet verta juoda ihmisen,
    Sun tahdon tappaa suuremmallain haitalla. 10

    Tuo näyttää sille annettavan anteeksi,
    Ku tapaturmaan rikkoo. Vaan joka ehdolla
    On pahan alku, rangaistuksen ansaitsee.

Satu 4.

Se viisas, joka toisen vahingosta viisastuu.

Aasi ja Porsaat.

    Kuin muinaan Herkuleelle karjun uhrasi
    Mies auttamasta, lupauksens täyttävä,
    Niin pani aasillensa ohran jäännökset.
    Tuo heitti raiskaksi ja sanoa pakisi:
    Mä varsin mielelläni söisin ruokana, 5
    Jos niillä syötetty ei olis' tapettu.
    Tään jutun vuoksi peljätettynä
    Mä vaarallista aina vältän voittoa.
    Mut sanot: ottaneilla ompi tavaraa. —
    Siis lukekaamme kiinnisaadut hukkuneet; 10
    Saat nähdä rangaistujen joukon suuremmaks'.
    Ryövyyllä harva hyötyy, moni hukkaantuu.

Satu 5

Tekoluulo pettää tiedon.

Lipilaari ja Maamies.

    Turhasta suosiosta moni pettyypi
    Ja erhetystä, tutkiessa, puoltava
    Saa hävetä tarkan toden ilmi tullessa.
    Kuin rikas tahtoi tehdä mainio-näyttelyn,
    Hän kutsui kaikki luvatulla palkalla, 5
    Jokaisen näyttämään mitä outoa osaisi;
    Niin tuli taitureita kunnia-kilpahan
    Ja niissä lipilaari, tuttu kujeistans.
    Hän kehui keksineensä kujeen uutisen,
    Kun vertaa näytelmäss' ei nähty ikänä. 10
    Tuostapa huuto saapi kansan liikkeelle
    Ja kaikki, muutoin tyhjät, paikat täytetään.
    Kuin viimein yksin seisoi näytös-paikalla,
    Ei mitään koneita, eik' apulaisia,
    Jopa kumman odotus piti kaikki ääneti. 15
    Hän päänsä pikaisesti pisti poveensa
    Ja porsaan ääntä äänellänsä mukaili,
    Niin että porsas luultiin takin alla olevan
    Ja päästää käskettiin. Vaan tämän tehtyä
    Ei mitään löytynyt, häntäpä kehuttiin 20
    Ja kunniaksi paukutettiin käsiä.
    Tuon näki maamies. Eipä, sanoi, ainakaan
    Hän minua voita, kohta myöskin lupasi
    Jo huomis päivänä sen tehdä paremmin.
    Nyt kokous suurempi. Jo suosio mielissä 25
    Ja ääneti ollaan nauraaksens ei nähdäksens;
    Molemmat näkyy: lipilaari esinnä
    Saa röhkimällä koko kansan kehumaan.
    Niin maamies teeskelee myös peittelevänsä
    Vaatteella porsasta (kuin todella tekikin, 30
    Vaan salaa, kosk' ei mitään nähty toisessa),
    Ja nipistää korvaa porsaan, jonka salasi:
    Tuo kipiästä päästi äänen luontoisen.
    Nyt kansa huusi lipilaarin paljoa
    Paremmin mukailleen, ja käskee maamiehen 35
    Koht' ajaa ulos; tämä porsaan povestans
    Kaikille näytti, erhetyksen osotti:
    Tuo näyttää milliset te oletta tuomarit.

Satu 6.

Ei kaikki kaikille hyvä.

Paljaspää ja Hivusheitto.

    Kuin paljaspäinen löysi kamman kadulta,
    Niin toinen tuli myöskin hivusheittona;
    Hei, sanoi, pannaan tasan mitä löysitkin.
    Hän näytti löytökalun, sanoi lisäksi:
    Kyll' ylhäiset soi hyvää, onni kadehtei: 5
    Kuin sanotaan, syttä saimme aarteen verosta.
    Kenen toivo pettää, sen näin sanoa sopinee.

Satu 7.

Tyhmä ylpeys tulee kaikkein nauruksi.

Huilunsoittaja Prinsi.

    Kuin turha mieli tyhjästä vain huhusta
    Itsellens ottaa uskalluksen ylpeän,
    Niin hetas luulo saattaa naurettavaksi.

    Tuo Prinsi oli hyvällinen soittaja,
    Bathyllon pyörei apuna näyttelyksissä; 5
    Hän kerran näytelmässä, kuta en muistakkaan,
    Sai tapaturmaa korkealta putoamaan
    Ja mursi siinä vasemaisen säärensä,
    Kuta ennen kaksi oikeaa kätt' ois hukannut.
    Hän nostettiin ja vaikeasti valitti 10
    Kuin vietiin kotiinsa. Kuukaudet kuluivat
    Sitt' ennen kun hän tuli terveyteensä.
    Kuin katselijain on naurettava tottumus,
    Jo ikävöitiin häntä, jonka huilulla
    Hyvin kiihoitettiin hyppymiesten hilpeys. 15

    Niin eräs ylhäissuku teetti näytelmän
    Sill' aikaa kuin jo Prinsi alkoi kävellä,
    Ja pyysi häntä pyytäin että kumminkin
    Itsensä näyttäisi näyttelyspäivänä.
    Juur' hänen tullessans oli puhe Prinsistä, 20
    Koko huone hörisi: kuolleheksi muutamat
    Ja toiset väittelivät kohta näkyvän.
    Kuin esirippu laskettiin ja ukkoiset
    Oli jyrisneet ja jumalat julki puhuneet;
    Niin kuori veisun, tälle tuntemattoman, 25
    Juur' alkoi, tarkoitus kun oli tämmöinen:
    "Iloitse Rooma Prinsin terveen ollessa!"
    Niin noustiin käsiä paukuttaan. Tämä muiskuja
    Viskaili, luullens häntäns tervehdeltävän.
    Niin ritarit, jotk' erhetyksen äkkäsivät, 30
    Suuresti naurain, käskivät veisun kertoa.
    Tuo tehtiin. Tämä kokonans maahan kumartui.
    Viel' ritarikunta paukutteli pilkaten;
    Vaan kansa luulee hänen valtaa pyytävän.
    Mut asia kuin kaikille tuli tiedoksi, 35
    Niin Prinsi sidottuna valkeill' siteillä,
    Valkeilla ihokkailla, valkeill' kengillä,
    Tään juhlahuoneen ylistyksest' ylpeä,
    Sysättiin päätä myöden ulos kaikilta.

Satu 8.

Aika.

    Tuo lento-juokseva, jalka veitsen terällä,
    Pää-paljas, otsatukkainen ja alaston,
    (Kun jos saat kiinni, pidä: muutoin pääsnynnä
    Ei itse Jupiter saa kiinni uudesti).
    Ett' tointamme ei estäis' laiska viivytys, 5
    Jo vanhat ovat ajan täten kuvanneet.

Satu 9.

 Älä neuvo neuvottua,
 Älä seppeä opeta!

Härkä ja Vasikka.

    Parsissa ahtaissa kuin härkä sarvinens
    Juur' vaiki vaivoin pääsi soimen paikoillen;
    Niin vasikka näytti kuinka itsens kääntäisi.
    Ol' ääneti, sanoi, tiesin ennen sinua.
    Tä niille sopii viisasta kut neuvovat. 5

Satu 10.

Ei vanhuus yksin tule.

Koira ja Metsämies.

    Ain' ennen ollut juoksu pedoill' ankara
    Ja heidät isännän käsittänyt iloksi,
    Jo koira rupesi vanhuudesta vaipumaan.
    Niin kerran karjun kanssa seikkaan joutunut
    Kyll' iski korvaan; mutta muru-hampaista 5
    Se pääsi saalis. Tästä metsämies suuttunna
    Koiraansa torui. Tämä vanha vastasi:
    Ei into sinua pettänyt, vaan voimani;
    Mitä ennen olin kekut, nykyistä moloksut.

Tään kyllä näet, Philete, miksi kirjotin. 10